Kirjoittaja

Tiia Brockman

Tiia Brockman parisuhdeohjaaja

Parisuhteen hoitaminen ja kasvuTunteet parisuhteessaYleisiä ajatuksia

Muistoja

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Hääpäivä lähestyy. Ruska muistuttaa kauniisti hääpäivästä. Ajatukset ovat muistoissa.

Joka vuosi syntyy paljon uusia muistoja. Hetkistä, jotka olen saanut jakaa puolisoni kanssa. Hetkistä, jotka olen saanut elää perheemme kanssa. Hetkistä, jotka olen saanut jakaa ystävien tai sukulaisten kanssa. Muistoista monissa on mukana rakkaimpani.

Olen saanut kulkea puolisoni kanssa niin sileää asfalttia, mutkaista polkua, kivikkoisia rinteitä kuin pitkospuitakin. On saatu nähdä yhdessä monta järveä, lampea, jokea ja mertakin. On viiletetty pyörällä monia teitä, on ajettu pitkin ja poikin Suomea, on kävelty pakkasessa, sateessa ja helteessä. On istuttu yhdessä kivillä, hiekalla, sohvalla, viltillä, luennolla, laavulla, bussissa, katolla ja katon alla. On väsytty ja on levätty. On suututtu ja naurettu. On kämmäilty ja pyydetty anteeksi. On pelätty ja toivottu. On hassuteltu ja oltu vakavia.

On ollut lomapäiviä, kotipäiviä, työpäiviä, reissupäiviä ja sairastuspäiviä. On ollut ihania päivä ja raskaita päiviä. On ollut riitapäiviä ja hymypäiviä.

On valtavasti hetkiä, jotka olen saanut jakaa puolisoni kanssa. Ja on vaikea enää muistaa niitä päiviä, joissa puolisoni ei ollut jollain tapaa läsnä. 

Tämä laulu soi nyt mielessä. Ei surullisena, vaan kiitollisena. Kiitollisena rosoisistakin helmistä. Kiitollisena kaikista yhteisistä muistoista. Ja myös uusista helmistä haaveillen.

“Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis
niistä ei yhdenkään kadota sallis.”

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenYleisiä ajatuksia

Kiireen keskellä

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Vaikka lapsiperheessä arki on aina täyteläistä, niin tällä hetkellä elämä on suorastaan kiireistä. Tuntuu, että molemmilla puolisoilla ajatus vaeltaa paljon työasioissa ja lapset vievät loput päivässä olevasta ajasta. Miten kiireen keskellä pidetään parisuhteesta huolta?

Toivon ja uskon, että älytön kiire on vain poikkeustila. Toisaalta jonkinmoinen kiire ja tekemisen ja asioiden paljous on lapsiperheessä jatkuva tila. Viime aikoina olen ajatellut, että ei määrä mutta laatu. Että sitten, kun ehtii kohdata puolisonsa (rättiväsyneenäkin), niin molemmat olisivat sitten siinä. Usein kysynkin, oletko siinä. Siihen kysymykseen kilpistyy paljon. Se nimittäin riittää, että olet siinä. Ei arjen kiireen keskellä muuta tarvi kuin, että puoliso on silti välillä ajatuksissa lähelläni. Vaikka ollaan päivät omien vastuiden äärellä, niin sen silti voi tuntea, että puoliso on rinnallani. Tukenani tässä arjessa, mitä yhdessä elämme.

Ei määrä vaan laatu. Siihen liittyen minua myös monesti huvittaa blogiin tulevat spämmipostit, joissa joku markkinoi minulle lisää lukijoita. Usein mietin, että ymmärtääkö nuo spämmien lähettäjät, että kaikki eivät bloggaa saadakseen kasvatettua lukijavirtaansa. Eivät kaikki halua isoa ja mahtavaa, ei se ole tärkeää. Minä ainakin kaipaan vain pientä ja merkityksellistä.

Kiireen keskellä on tärkeää pieni ja merkityksellinen, ei suuri ja mahtava. On toki ihanaa, jos saadaan järjestettyä hetki aikaa parisuhteelle. On ihanaa, jos jaksetaan jutella päivän päätteeksi. Mutta sekin on ihanaa, että on kainalo, johon käpertyä ja nukahtaa. Ja hän, joka sanoo, että rakastaa tänäänkin. Hän, joka on siinä.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kommunikaatio parisuhteessa

Kaapin paikka

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Miten olenkaan voinut unohtaa kirjoittaa kaapin paikasta? Sehän se jo häissä polkaistaan paikalleen, kuka talossa määrää kaapille paikan. Tosin meillä se jäi häissä polkaisematta (syitä siihen voi pohtia), että ehkä siksi koko aihekin on unohtunut muiden aiheiden rinnalla. Mutta ei se silti tarkoita, että aihe ei olisi tärkeä. Sehän on päinvastoin jokapäiväinen.

Mikä vaikuttaa siihen, miten asioista päätetään parisuhteessa?

Asioista päättäminen on monimutkaista. Kuka päättää? Mitä päättää? Miten neuvotellaan vai neuvotellaanko? Riidelläänkö? Pohditaanko kauan vai päätetäänkö nopeasti? Kuka sanoo viimeisen sanan? Ollaanko siihen sitten tyytyväisiä?

Arjessa on jatkuvasti pienempiä ja isompia tilanteita, joissa täytyy tehdä päätöksiä. Ne liittyvät elämän eri osa-alueisiin. Päätöksiin liittyy aina vastuu. Se joka on päättänyt toivottavasti kantaa vastuun päätöksestä. Jotkut päätökset ovat siinä sarjassa, syödäänkö tänään lihapullia vai kasvissosekeittoa. Toiset ovat sitä luokkaa, asutaanko ensi vuonna Suomessa vai ulkomailla tai vieläkin suurempia. Jotkut päätökset ovat onnistuneempia kuin toiset, varsinkin jälkeenpäin katsottuna.

Päättämiskulttuuriin vaikuttaa varmasti kovasti se, mihin on omassa lapsuudenperheessään tottunut. Kuka siellä sanoi viimeisen sanan? Vai sanoiko kukaan? Onko malli ollut toimiva tai huono? Ratkaistiinko asiat riitelemällä vai riitelemättä? Päätettiinkö tietoisesti vai ajauduttiinko ratkaisuihin?

Miten tiedostaa paremmin oman parisuhteen päättämiskulttuuria?

Ihmisten luonteet ja tottumuksetkin ovat erilaisia. Toiset haluavat mielellään päättää asioista. Toiset ovat kiitollisia, jos heidän ei tarvitse itse tehdä lopullista päätöstä. Kaikki eivät osaa kuunnella hyvin toisen ajatuksia ja neuvotella. Jotkut haluavat olla aina oikeassa. Toisaalta kaikki eivät uskalla sanoa omia mielipiteitään kaikista asioista. Päättäminen on alue, jolla voi olla haasteita ja haavoja sekä neuvottelemisen ja päättämisen taidoissa.

Parisuhteessa päätöksiä on pakko tehdä päivittäin lukuisista eri asioista. Osa päätöksistä on helppo jakaa vaikkapa kummallekin omiin vastuualueisiin. Mutta jotkut päätökset ovat isoja, moniulotteisia ja vaikeita. Parisuhteen päättämiskulttuuria pohtiessa tiedostaminen on isossa roolissa. Isossa roolissa on myös kysymys vastuusta. Miten vastuu päätöksistä kannetaan?

Kaapin paikan määrittämisessä on paitsi näkyviä, niin myös kaapin takana piilottelevia piirteitä. Niistä voi ottaa selkoa vain kääntämällä yhdessä kaapin ympäri ja tutkimalla tilannetta. Kaapin paikka ei ole useinkaan ihan yksinkertainen asia. Siitä on tärkeä neuvotella. Mutta toisaalta kaappia ei voi jättää keskelle lattiaa ikuisten neuvottelujen kohteeksi. Sillä täytyy päättää paikka.

*******************

Tutustu myös uudempaan tekstiini kuulluksi tulemisesta parisuhteessa.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvu

Vuorotteluvapaa? Pohdintoja omasta ajasta ja tilasta parisuhteessa

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Miksi oma aika ja tila ovat tärkeitä parisuhteessa?

Viime aikoina olen pohtinut sitä, miten tärkeää on, että parisuhteessa on kummallakin omaa aikaa ja tilaa. En tarkoita sellaista omaa aikaa tai tilaa, joka horjuttaisi suhteen perustuksia, sitoutumista ja uskollisuutta, mutta tavallista hyvää tekevää omaa aikaa ja tilaa.

Suhteen alkupuolella tiivis yhdessäolo on usein molemmista luontevaa ja mukavaa, mutta toki silloinkin kumpikin tarvitsee välillä omaa tilaa. Ajan myötä oma aika ja tila tulee vielä luontevampaan ja tärkeämpään rooliin ja ajattelen, että näin sen kuuluukin olla. Näen turvallisena vapautena sen, että molemmilla on tilaa omiin juttuihinsa, kavereihinsa ja omiin pohdintoihin.

Omat hetket tuovat iloa ja virkistystä

On hauska nähdä puoliso onnellisena ja virkistyneenä omista harrastuksistaan tai oman kaveri-illan tai -reissun jälkeen. On mukava kuulla, miten kiva oli tehdä omia mieluisia juttujaan. Ihan vaan arjessakin iltaisin on kiva saada kuulla puolison ajatuksia esim. työpäivän kuluessa tapahtuneista asioista ja tehdyistä havainnoista. On hienoa saada katsella maailmaa puolison silmin ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia, vaikkei kaikessa olisikaan itse ollut paikalla ja ehkä juuri siksi.

Yhteys säilyy, vaikka tilaa olisi välillä välissä

Olen miettinyt, että jos joka päivä kuljettaisiin käsi kädessä, riittäisikö siinä puhuttavaa vuosikymmeniksi ja mahtuisiko kumpikin olemaan oma itsensä? Vaikka parisuhteessa olemme yhteinen yksikkö, niin ajattelen, että on tärkeää, että ei sulauduta niin yhteen, ettei enää löydä itseään ollenkaan. Toki välillä on todella ihana ja hyvä kulkea käsi kädessä, mutta ainakaan itsellä ei toimi se, että ollaan ihan kaiket päivät tiiviisti yhdessä. Lähellä on kyllä hyvä olla ja lähelle on hyvä tulla, mutta täytyy olla välillä hieman etäisyyttä, että voi taas tulla lähelle.

Kauempaa myös näkee arjen paremmin. Etäisyys antaa perspektiiviä ja tuntuu, että hassua kyllä reissussa pohtii parisuhdetta usein enemmän kuin kotona. Kotona etäisyyttä on vaikea saada ja eikä sitä edes huomaa hakea. Etäämpää näkee paremmin kaikki hyvät jutut ja tulee mietittyä myös sitä, mitä asioita pitäisi kehittää. Eikä ole pahitteeksi aina silloin tällöin kokea se tunne, että puolisoa tulee ikävä. Reissun jälkeen on sitten taas niin mukava palata kotiin ja lähelle puolisoa. 

Leikkimielinen, mutta ajatuksia herättävä ajatus parisuhteen vuorotteluvapaasta

Tulipahan mieleen yksi ilta vähän vitsillä, että ehkä vuorotteluvapaa voisi olla ihan hyvä lakisääteinen juttu parisuhteessakin. Vuorotteluvapaan tarkoitus työelämässä on edistää työntekijän jaksamista työssä. Sama tarve voi varmasti hetkittäin olla myös parisuhteessa. Parisuhdekin on välillä kovaa työtä, vaikka onneksi se myös välillä soljuu ihan mukavasti omalla painollaan.

Läheisyys ja etäisyys kulkevat käsi kädessä

Meillä ei vielä vuodet täyty siihen, että voisi harkita vuorotteluvapaata. 🙂 Mutta mietin kuitenkin, että olisiko pitkässä parisuhteessa ihan hyvä se, jos toinen puoliso voisi tehdä joskus vaikka pitemmän reissun itsekseen, kun toinen on kotosalla tms. Kumpikin voisi katsella maailmaa hetken ihan rauhassa vain omin silmin. Sitten voisi taas palata virkistyneenä ja ehkä uusia ideoita ja ajatuksia täynnä jakamaan kokemansa puolisonsa kanssa.

Joka tapauksessa siitä olen varma, että lähellä olemisen vastapainoksi on hyvä ottaa välillä myös omaa tilaa ja aikaa. En usko, että se etäännyttää vaan päinvastoin lähentää. Ae on varmasti sekä oman itsensä, puolison että koko parisuhteen parhaaksi.

*****************

Tutustu myös uudempaan parisuhdeohjaussivustooni.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yleisiä ajatuksia

Elämälle

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Mietin tänään sitä, millaista on joutua luopumaan puolisostaan ja elämää. Isoja aiheita. Puolisolla ei onneksi ole hätää, mutta aihe pysäyttää tässä ja nyt.

Elämä avioliitossa on välillä raskasta. Huonoina kausina se on ärsyttävää, väsyttävää ja raivostuttavaakin. Mutta riitaisinakin aikoina on joku, jonka kanssa riidellä. Ja rakas, jonka kanssa sopia. Välillä saattaa tuntua siltä, että yksin olisi helpompi tai parempi. Mutta ei kuitenkaan tarvitse olla yksin. Eikä oikeasti edes halua olla. Kokonaisuutena on hyvä näin. Yhdessä.

Entä jos se päivä tulee. Kun joutuu jättämään jäähyväiset puolisolleen. En oikeastaan halua ajatella sellaista. Mutta silti joskus elämä pistää miettimään.

Tavallinen elämä. Se ei ole useinkaan helppoa. Se ei ole läheskään aina hauskaa. Siinä onni on ripoteltu pisaroina arjen lomaan. Mutta sitä on ripoteltu mukaan. Sinne ja tänne. Ja onnenhetkien väliinkin mahtuu ihan hyvää tavallista elämää.

Mitä jos onnenhetket ja tavallinen elämä viedään pois? Mitä silloin jää jäljelle? Miten valtava luopuminen ja suru se on? Rakkain ja elämänkumppani.

Kun puoliso on vierellä, saa elää toivon aikaa. Pettymysten ja harmienkin, mutta myös toivon, toiveiden ja ilon. Yhdessä kaikki on mahdollista – ihan paras, tavallinen elämä.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Tarpeet parisuhteessaYleisiä ajatuksia

Olla huomaavainen ja oma itsensä

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Avioliitossa kaksi jossain määrin toisilleen vastakkaista tärkeää asiaa on saada olla oma itsensä ja olla huomaavainen puolisoaan kohtaan. Seurustelun alkuvaiheessa huomaavaisuus kumppania kohtaan tulee lähes itsestään. On ehkä tahto miellyttää ja joka tapauksessa on mukava huomioida seurustelukumppania hyvin. Ja ei ehkä ole rohkeutta olla ihan oma itsensä, vaan sitä pitää esillä parhaita puoliaan ja peittelee vähän niitä ei niin hyviä.

Avioliittoon astuessa voi olla, että huomaavaisuus ja rohkeus olla oma itsensä asettuvat suhteellisen hyvin tasapainoon. On tutustunut toiseen jo sen verran, että uskaltaa olla oma itsensä hyvässä ja huonossa, mutta toisaalta huomaavaisuus puolisoa kohtaan on usein vielä hyvin luontevaa. Avioliiton jatkuessa on vaarana, että huomaavaisuus jää jalkoihin.

Näen avioliitossa pitemmän aikavälin haasteena sen, miten voisi olla oma itsensä ja huomaavainen tasapainoisesti. Hyvät puolet näkyvät herkimmin vähän vieraammille ihmisille ja huonot puolet näkyvät herkimmin juuri läheisimmälle ihmiselle, jonka seurassa uskaltaa olla oma itsensä. Huonot puolet voivat tarkoittaa esim. pitkävihaisuutta, pilkun viilaamista, laiskuutta, heikkoa stressinsietokykyä, oikeassa olemisen tarvetta, turhamaisuutta, kontrollointia, äkkipikaisuutta ja monenmoista muuta. Haastavia piirteitä, joita meistä tavallisista puolisoista löytyy. Ja piirteitä jotka eivät usein näy niin paljon suhteen alkuvaiheessa, vaan vasta sitten, kun oikeasti uskaltaa olla oma itsensä.

Puolison hyvät puolet eivät niin helposti aiheuta ongelmaa suhteessa, vaan ne vaan ottaa ihan mieluusti vastaan. Toki nekin voivat joskus esimerkiksi ärsyttää. Mutta huonot puolet ovat erityisen haasteellisia silloin, jos niillä aletaan perustella ikävää käytöstä. “En voi käytökselleni mitään, koska tällainen minä vain olen”. Eihän sitä aina voi käytökselleen mitään, koska meissä jokaisessa on huonot puolemme, mutta se ei tarkoita, etteikö silloin olisi anteeksipyytämisen ja nöyrtymisen paikka. Ja varsinkaan ne eivät oikeuta meitä perustelemaan puolison huomioimisen puutetta. Huomioimisessa ei ole kyse omana itsenä olemisesta (eikä minusta itsestäni ylipäätään) vaan puolisostani.

Luulen, että on elintärkeää löytää tasapaino ehkä hieman vieraskorealtakin kuulostavan puolison huomioimisen ja omana itsenään olemisen luontevuuden ja rohkeuden suhteen. Jos avioliitossa ei ole tilaa olla oma itsensä, niin mitä ihmisestä jää jäljelle? Ei kukaan jaksa, eikä halua, pitää roolia päällä vuosikausia tai se vääristää oman elämän. Ja välillä saa toki olla väsynyt, kiukkuinen ja pahantuulinen. Toisaalta, jos huomaavaisuus puolisoa kohtaan katoaa, niin mitä avioliitosta sitten jää jäljelle? Jos ei jaksa, muista, huomaa tai ehdi huomioida puolison tarpeita ja toiveita, niin voiko avioliitto olla onnellinen? Avioliitossa jokaisen tulisi saada olla hyväksytty omana itsenään, mutta se ei silti tarkoita, että heikkoudet saa aina rehottaa vapaasti ja huomioimisen voi unohtaa romanttisena höpinänä. 

Puolison huomioimisessa ei ole useinkaan mitään romanttista huomioijan näkökulmasta. Se on tahtoa tehdä asioita ja suorastaan töitä puolison ilahduttamiseksi, puolisosta huolehtimiseksi, puolison tarpeiden ymmärtämiseksi ja huomioimiseksi ja sen osoittamiseksi, että välittää ja rakastaa. Avioliitto on tasapainottelua omien tarpeiden ja puolison tarpeiden välillä. Se on tasapainon etsimistä omasta itsestään huolehtimisen ja rakastavan ja huomioivan epäitsekkyyden välillä. Mutta sen lopputulos voi toki olla romanttinen.

3 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kommunikaatio parisuhteessa

Kommunikaatio parisuhteessa – Miksi pelkkä ”laastari” ei riitä?

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Kommunikaatio parisuhteessa -teeman ympärillä olen pyörinyt ennenkin, mutta tuntuu, että nyt olen oivaltanut taas uutta. Ensinnäkään, en usko, että normaalissa parisuhteessa on montakaan ongelmaa, jotka eivät puhumalla selviäisi. Lisäksi en usko, että on olemassa juuri mitään ongelmia, jotka puhumatta kunnolla selviäisivät kunnolla. Tämä viimeinen ajatus on avautunut minulle uudella tavalla.

Haava-metafora: Miksi riita toistuu?

Kuvittele haava. Syvä haava. Kuvittele se johonkin kohtaan ihmistä, jossa se herkästi joutuu liikeeseen. Kuvittele, että sitä ei hoideta koskaan kunnolla. Kuvittele, että vuosia siihen laitetaan välillä laastari, mutta sitä ei koskaan sidota kunnolla ja hoideta sieltä, mistä haava on syvin.

Laastari vai kunnon hoito?

Haava ei koskaan parane kunnolla. Sitä hämmästelee itsekin, että miksei se umpeudu. Kun kerran on laitettu laastari aina silloin tällöin. Kun jo näyttää, että ihan jeeshän se on, mutta sitten se taas repeää auki. On vaikea huomata, että se johtuu siitä, että haavaa ei ole koskaan hoidettu sieltä, mistä se oikeasti saa alkunsa: haavan pohjalta. Haavat paranevat pohjasta käsin.

Miten haavan paraneminen ja puhuminen liittyvät toisiinsa ja parisuhteen hoitamiseen? Parisuhteessa voi olla kysymyksiä, jotka aiheuttavat aina saman ketjureaktion. Toinen puolisoista reagoi johonkin tietyllä tavalla ja siitä seuraa, että toinen puoliso reagoi tietyllä tavalla ja sitten riidellään. Kaava toistuu aika ajoin aina samoin. Kummankaan tarpeet eivät täyty. Kummallekin kyse on jostain henkilökohtaisesti. Ei tunnu siltä, että on varaa joustaa. Tuntuu, että ollaan umpikujassa.

Riita selvitetään helposti laastarilla. Tilanne paikataan suurin piirtein. Päästään vähän matkaa eteenpäin. Ja sitten haava taas repeää. Ollaan taas samassa umpikujassa.

Koskaan ei päästä riidan pohjalle. Sinne, mistä kaikki on saanut alkunsa. Sinne, missä voi olla kipu, jota ei osaa niin vain tunnistaa, saati sitten pysty sanomaan ääneen. Sinne, missä voi olla jotain ihan muuta kuin riidasta päällepäin näkyvä osa.

Miten rikkoa riidan kaava?

Entä jos joskus rikotaan kaava? Riidan jälkeen yritetään päästä vähän etäämmäs tilanteesta, mutta katsotaan sitä yhdessä. Puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Etsitään, mikä oikeasti on riidan takana. Mistä oikeasti haava on saanut alkunsa? Näkyykö siitä riidellessä vain pinta, mutta ei se tärkein osa. Se, mikä oikeasti estää haavan paranemisen.

Ja löydetään. Jotain pientä tai hyvinkin suurta. Ja puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Kunnes haava puhdistuu. Kunnes haava parantuu. Ei tarvita enää laastareita. Koska haava on parantunut pohjasta käsin, kunnolla.

Tuntuuko, että pyöritte samassa kehässä?

Joskus haavan puhdistaminen vaatii ulkopuolista apua, jotta molemmat tulevat kuulluiksi ja riidan pohjalle päästään turvallisesti. Olen sittemmin opiskellut parisuhdeohjaajaksi. Lue uuden blogini teksti tunnekeskeisen pariterapian tärkeimmistä oivalluksista, joka kuvaa oivaltavasti myös parisuhteen vuorovaikutuksen negatiivista kehää. Parisuhdeohjauksessa opettelemme tunnistamaan näitä kehiä ja kaavoja ja rakentamaan syvempää yhteyttä puhumalla.

Varaa aika parisuhdeohjaukseen tästä

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kommunikaatio parisuhteessaParisuhteen hoitaminen ja kasvu

Vuosihuolto ja -katsaus

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Kahtena viime kesänä olemme olleet avioliittoleirillä ja olen kokenut molemmat kerrat erinomaisiksi huoltotoimenpiteiksi avioliiton kannalta. Ne vakuuttivat, että kunnon vuosihuolto on erittäin hyödyllinen avioliitossa. Ensi kesänä ei ehkä ehditä avioliittoleirille ja se sai pohtimaan vuosihuollon merkitystä ja myös sitä, että miten muuten avioliittoa voisi huoltaa perusteellisemmin. Pidän avioliittoleirejä todella mainiona juttuna, mutta ymmärrän hyvin, että joka tilanteessa viikko avioliittoleirillä ei ole mahdollinen. 

Se on selvää, että ajossa olevaa autoa ei voi huoltaa. Auto on pakko pysäyttää huoltotoimenpiteiden ajaksi. Auto jätetään usein useaksikin päiväksi huoltoon. Sama koskee myös avioliittoa. Perusteellisempi huolto vaatii väkisinkin kunnon pysähtymistä eli aikaa. Viisi minuuttia lumien pyyhkimiseen tuulilasista ei riitä pitämään avioliittoa kunnossa vuodesta toiseen.

Auto viedään kerran vuodessa ammattilaisille huollettavaksi. Enpä tiedä, olisiko hassumpi idea, että näin olisi avioliitonkin suhteen? Uskoisin, että käynti parisuhdeterapeutilla olisi antoisa kokemus, vaikkei olisi akuutti kriisikään päälle. Kun aikaa kuluu, sakkaa kertyy. Ensiksi on vain pari pölypalleroa, mutta ajan kanssa siivoamaton lika piintyy ja se ei lähdekään enää pelkällä imuroinnilla. Koen myös, että kokeneemmat ja avioliittotyötä tehneet avioparit avioliittoleirillä ovat ihania (oman) avioliiton ammattilaisia. Vertaistuki tai ulkopuolinen keskusteluapu antaa uutta perspektiiviä avioliittoon. Uskon vankasti vertaistukeen ja ennaltaehkäisevään työhön.

Lapsiperheessä avioliiton ajovauhti pidetään yleensä satasen tuntumilla, vaikka jarrut vähän kirskuisivat tai vaihteet eivät enää vaihtuisi muuta kuin isompaa voimaa käyttämällä. Avioliittoa ei ehditä viedä huoltoon kaiken tohinan keskellä. Ja vaikka mitään isompia vikoja ei olisikaan, niin saattaa olla, että joku osa on pikku hiljaa kulunut. Se saattaa yllättäen paukahtaa hajalle, jos sitä ei muista tarkastaa vuosihuollossa. Kuten autoilussakin, avioliitossa säästää pitkän pennin murheiden saralla, jos huoltaa osan ajoissa eikä odota siihen, että se paukahtaa kesken ajon.

Jos ei ole mahdollista lähteä avioliittoleirille, niin mitä avioliiton vuosihuolto sitten voisi olla? Ajattelen, että se voisi olla avioliiton vuosikatsaus. Kerran vuodessa vähintäänkin olisi hyvä ottaa aikaa sen selvittämiseen, mistä on tultu, missä ollaan ja mihin mennään. Katsoa meitä rauhassa ja pohdiskellen.

Mikä on ollut hyvää kuluneessa vuodessa, mikä raskasta? Mitä sinulle kuuluu, entä minulle? Miten minä olen muuttunut, miten sinä olet muuttunut? Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, mistä olet innostunut nyt? Mitkä asiat sinua painavat, entä minua? Mitä meidän kommunikaatiolle kuuluu? Mitä meidän läheisyydelle kuuluu? Mitä meille ylipäätään kuuluu? Mikä arjessa toimii, mikä ei? Mitä haaveita sinulla ja minulla on, entä meillä?

Vaikka kulunut vuosi on eletty yhdessä, saatat yllättyä, miten moneen kysymykseen et tiedä miettimättä edes omaa vastaustasi, saati sitten puolisosi. Arki ei välttämättä anna aikaa isommista ja syvällisemmistä kysymyksistä keskustelemiseen. Usein sitä erehtyy luulemaan, että tietää puolisostaan kaiken, vaikka tieto saattaa olla ihan päivittämätöntä ja ehkäpä alunperinkin virheellisiin oletuksiin rakentunutta. Puolisoa ei voi tuntea kunnolla tutustumatta häneen säännöllisesti.

Kukaan ei ylläty, jos auto jää tien päälle, jos sitä ei ole huoltanut viiteen vuoteen. Yllätytkö, jos avioliitto sammahtaa keskelle tietä, jos sen huoltaminen on jätetty väliin samaisen ajan?

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yleisiä ajatuksia

Auta Elina -parisuhdekirja

Kirjoittajalta Tiia Brockman

Luin jo joululomalla kirjan Auta Elina -parisuhdekirja (Elina Tanskanen, 2012). Arki on kuitenkin ollut niin täynnä tohinaa, että bloggaaminen kirjasta on jäänyt. Tätä kirjaa voin suositella oivaltavaksi ja maalaisjärkiseksi lukemistoksi parisuhteen hoitamisesta. Sen visuaalinen ilme oli virkistävä ja sisältö samoin.

Yksi lempikohdistani Tanskasen kirjassa on lause “Olet vastuussa siitä, mitä sinusta säteilee kumppaniisi”. Viime aikoina olen pohtinut tätä paljon. Toisaalta puolisolle juuri pitää saada näyttää kaikki fiiliksensä. Mutta jos arki on muutenkin raskasta ja puolisoista peilautuu toisiinsa vain arjen raskaus ja väsy, niin siitä syntyy äkkiä negatiivinen kehä. Jollakin tavalla väsyneenäkin olisi hyvä hetken jaksaa säteillä kumppaniinsa jotain muutakin kuin ärtyisyyttä. Hymy, kaunis katse, pieni huomaavainen teko tai mukavat sanat säteilevät hetken arjen yläpuolella.

Auta Elina -parisuhdekirjassa kerrotaan viisaasti, että rakkauden tekojen määrään voi vaikuttaa suoraan itse, vaikka tunteet tulevat ja menevät. Kirjassa pohditaan myös, että tekojen suhteen on arvokasta miettiä sitä, onko teko tai sana tietyssä tilanteessa hyvää vai pahaa ruokkiva. Joskus on viisautta antaa jonkun asian olla, joskus on viisautta nimenomaan tarttua siihen. Illalla umpiväsyneenä voi olla positiivinen teko jättää ristiriidan selvittäminen huomiseen, mutta toisessa tilanteessa asian jättäminen siihen voi olla tilanteen pakoilua. Omiin tekoihinsa ja sanoihinsa kannattaa suhtautua kriittisesti ja arvioida ne rehellisesti kontekstissaan. Yritänkö kiukkuisena sanoillani vain ärsyttää puolisoa vai todella ratkaista ristiriitaa rakentavasti.

(Meille naisille) Tanskasen kirjasta painava ajatus on, kannattaako puolisolleen huomauttaa muista asioista kuin niistä, joilla on “vakavia terveydellisiä tai taloudellisia seurauksia”? Tämä lause kolahti omaan nilkkaan. Pilkunviilaukseen (näin se keittiö olisi pitänyt siivota, näin ne lasten märät hanskat olisi pitänyt laittaa kuivumaan) sortuvana tästä tuli uusi ohjenuorani. Vaikka en siinä osaa läheskään joka tilantessa pysyä, niin koen, että tämä asia oli sanoitettu erittäin hyvin kirjassa. Kirjasta voisi nostaa vielä monta muutakin ajattelemisen arvoista ajatusta esille, mutta suosittelen tutustumaan siihen ihan itse. Kirjassa on mukana myös paljon hyviä harjoituksia ja pohdintatehtäviä eri aiheista.

Lopuksi vielä: “Lopeta rakastumisen ihannointi”. Tanskanen viittaa Bianca Acevedon tutkimusryhmään, joka oli tutkinut keski-ikäisiä pareja, jotka ovat edelleen rakastuneita kumppaniinsa. Tutkimuksen mukaan heidän aivoissaan aktivoituivat puolison kuvaa katsottaessa sama alue kuin vastarakastuneilla, mutta lisäksi tyyneyteen liittyvä aivoalue. Vastarakastuneilla aktivoitui tyyneyden sijaan ahdistukseen liittyvä aivoalue. Seesteinen rakkaus on hieno tunne.

4 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Sitoutuminen

Olen kiitollinen sinusta

Kirjoittajalta Tiia Brockman

On helppo huomata ongelmakohtia puolisossa ja parisuhteessa. Voi olla helppo löytää syitä, miksi meillä menee huonosti ja miksi tuntuu, että kannattaisi erota. Tänään haluan pohtia sitä, millainen lahja se on, että saa jakaa elämänsä puolisonsa kanssa. Tänään pohdin itsestään selviäkin kiitollisuuden ja ilon aiheita avioliitossa.

”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” (1. Moos. 2:18) Vaikka joissain elämäntilanteissa olen kaivannut ympärilleni enemmän ystäviä, niin sittemmin, kun menin naimisiin, en ole ollut koskaan todella yksinäinen. Mietin, onko päivääkään kulunut viimeiseen kahdeksaan vuoteen, että en olisi kommunikoinnut edes tekstiviestillä puolisoni kanssa. Ei ainakaan monta. Vaikkei sitä joka päivä ja varsinkaan riidellessään osaa arvostaa, niin se on todella mukavaa, hauskaa ja turvallista, että joka päivä on joku, jolle kertoa kuulumisensa, jutella tai olla vain yhdessä. On yllättävän iso kiitollisuuden aihe, että saa jakaa ajatuksensa sellaisen ihmisen kanssa, joka on luvannut kulkea rinnallani koko elämän ajan.

Edellisessä kappaleessa olevan Raamatun jakeen viisautta olen miettinyt myös suhteessa nykyiseen elämäntilanteeseen. Lapsiperheellisenä kumppani, joka sopii puolisolleen avuksi, on käsittämättömän huippu juttu. Apua, tukea ja jakamista kun tässä elämäntilanteessa tarvitaan jatkuvasti. Ja vaikka kumppanuus ei ole kitkatonta, niin on ihanaa, että yhdessä perheen elämää tekemässä on kaksi toisilleen avuksi olevaa ihmistä. Yksin lapsista ja perheen elatuksesta huolehtiminen olisi todella raskas tehtävä. Yhdessä tehden hommaa riittää, mutta on myös aina joku, joka jakaa ilot ja surut ja joka katsoo asioita vähän eri perspektiivistä. Sopiva apu rinnalla on varmasti myös muissa elämäntilanteissa iso juttu. Vaikka se on toisaalta pientä, niin toisaalta se on suurta, että yhteisessä taloudessa voidaan jakaa vastuuta auton huollosta pyykkien lajittelemiseen.

Kosketus on myös jotain, josta olen hyvin kiitollinen avioliitossa. On päivittäinen ilonaihe, että saa nukkua lähellä toista ihmistä, saa halata, saa olla vain yhdessä yhteisessä kodissa. Kosketus rentouttaa, antaa voimia ja tuo rauhallisemman mielen stressaantuneenakin. On levollista saada elää sellaisen ihmisen kanssa, jonka lähellä on hyvä olla.

Uskon myös, että on kiitollisuudenaihe, että avioliitto auttaa ihmistä kasvamaan itsenään. Avioliitossa joutuu peilaamaan omia ajatuksiaan, toimintatapojaan, tapaansa kommunikoida ja monia muitakin juttuja päivittäin. Avioliitossa puolison saa nähdä vuosien myötä niin äärimmäisen ilon, surun, väsymyksen, huolten ja monien muiden kokemusten hetkillä. Ei ole mahdollista rakentaa onnellista avioliittoa itsekkyydellä tai oman navan ympärillä pyörimisellä, vaan ymmärryksellä, empatialla ja itsetuntemuksella. Uskon on lahja, että saa elää päivittäin tutun ja rakastavan peilin lähellä.

Kaikista parasta avioliitossa on saada rakastaa ja saada rakkautta päivittäin. Toki on päiviä, että rakkauden tunteet uinuvat ja rakkaus ei todellakaan räisky. Mutta silloinkin rakkaus usein välittyy epäsuorasti, vaikka puolison koko perheelle laitamassa ateriassa. Mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi joka päivä on ihmeellisen onnellinen mahdollisuus. Avioliiton lahjan lahjaksi saaneena tämä mahdollisuus kannattaa ottaa käyttöön. Niin itsestään selvältä kuin se voikin tuntua.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail