Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Naiseus ja mieheys

Naiseus ja mieheysOma kasvu

Naisten voima

Kirjoittajalta Tiia 27/10/2019

Olen viettänyt kaksi päivää upeiden naisten seurassa voimaantumassa ihmisenä, naisena, vaimona ja äitinä. Sydän on ihan täpötäynnä iloa, lämpöä, valoa ja toivoa. Olin siis viikonlopun Parempi avioliiton naistenpäivillä Järvenpäässä ja kyllä kannatti lähteä. Tämä reissu oli mieltä ja sielua hoitava kokemus.

Kohtaamiset: Sain kohdata kerrassaan uskomattoman viisaita, kaikin tavoin kauniita, lempeitä ja vahvoja naisia. Nämä kohtaamiset jättivät lähtemättömän jäljen. Miten nainen voi olla toinen toiselleen voimavara ja vahvistus.

Jakaminen: Elämän jakamisen syvyys ja yhtä aikaa lämpöinen keveys oli ihmeellistä. Miten voi sukeltaa hetkessä syvyyksiin ihan uusien ihmisten kanssa. Ihmisten, joihin luottaa täysin. Miten voi nauraa ja itkeä turvallisesti yhdessä. Tuntematta oloaan raskaaksi lainkaan. Keventyen hellästi koko ajan.

Sisaruus: Se tunne, että ollaan samassa veneessä yhdessä. Me ihanat, ainutlaatuiset naiset. Elämän jostain kolhimina, epätäydellisinä, mutta rohkeina ja sinnikkäinä. Siskoina, kantaen ja rohkaisten toisiamme. 

Esikuvat: Naistenpäivillä puhuttiin esikuvista ja täytyy sanoa, että sain heitä sieltä vaikuttavan rivin lisää. Sydämestään viisaita, avoimia ja aitoja, sanoiltaan puhuttelevia, herkkiä ja lujia naisia.

Ilo: Koko ajan ympärillä leijaili siunattu ilon ilmapiiri. Nauru helisi, hymyilytti, tuntui niin kotoisalta ja rauhaisalta. Olen taas valmis leijailemaan arjen turbulensseihin paljon saaneena. Kiitos naiset! <3

27/10/2019 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Naiseus ja mieheysSitoutuminenYhdessä kasvaminen

Uusia polkuja

Kirjoittajalta Tiia 15/11/2017

Nuorena luulin olevani poikatyttö ja feministi. Luulin myös, etten osaa itkeä. Lisäksi luulin olevani introvertti. Mutta olenkin erilainen kuin luulin.

Minulle avioliitto on ollut mahtava mahdollisuus kasvaa ja saada uusia alkuja ja polkuja elämään. Voisi kuvitella, että avioliitossa ihminen joutuu pysähtyneeseen/muuttumattomaan tilaan: “He elivät elämänsä onnellisina loppuun asti”. Mutta katinkontit, se on juuri päinvastoin.

Aviopuoliso toimii kasvun peilinä ja sieltä peilistä on näkynyt vuosien varrella monenlaista. Uutta, erilaista, epämieluisaa (kasvattavaa) ja mieluisaa. Sellaisia asioita, joita olen, vaikka luulin, etten ole. Asioita, joita en ole, vaikka luulin olevani. Asioita, joita haluan olla, vaikken olekaan vielä. Avioliitto on sellainen kasvun paikka ja mahdollisuus, että en olisi kyllä uskonut etukäteen. Toki äitiydellä ja iän karttumisellakin on varmasti osansa kasvun tiellä.

Avioliiton rakkaus, jatkuvuus ja turvallisuus luo tilan, jossa on mahdollisuus tutustua paitsi puolisoonsa myös itseensä. On mahdollisuus toipua traumoista, joita nuoruusikä on tuonut mukanaan. Kun on luonut kuoren itselleen eri tilanteisiin suojaksi maailmaa vastaan, sitä voi alkaa laskea. Ja kun saa alkaa laskea suojavarustustaan, sen alta löytyy monenmoista keskeneräistä ja rikkinäistä, mutta myös aitoa ja kaunista. Läheisyys ja sen tuoma rohkeus antautua ristiriitoihin ja niiden käsittelyyn on upea mahdollisuus lähteä uusille poluille yhdessä. Niillä poluilla saa kulkea enemmän ja rohkeammin omana itsenään kuin ennen.

Mitä siis olen? Minussa on edelleen poikatyttöasennetta, mutta rakastan nykyään korvakoruja. Ja mikä tärkeintä, olen tajunnut haluavani saada olla tarvitseva ja naisellinen, en vain pärjäävä ja vahva. En halua enää olla se, joka juoksee kovempaa kuin pojat ja pitää kaiken pystyssä. Haluan, että saan välillä nojata. Uskallan nojata.

Olen varmasti edelleen joissain mielipiteissäni feministi, mutta ahaa-ilmiöitä on tullut vinot pinot. Ajattelenkin joistain asioista perinteisemmin, ei kaikki vanha ja perinteinen ole huonoa. Eikä ainakaan meidän avioliitossa mies ja nainen ole samanlaisia. Avioliittoleireillä on ollut ihana saada vertaistukea ja ymmärrystä siihen, miltä elämä naisena ja vaimona voi tuntua, muistakin.

Ja minähän olen oikeasti kauhean herkkä. Tunnen ilot ja surut vahvasti. Minussa on niin paljon tunteita, että en olisi voinut edes kuvitella ennen avioliittoa. Itken usein, kun sille on nyt uskaltanut antaa tilan.

Oma introverttius ei ollut myöskään sitä mitä luulin. En viihdy isoissa joukoissa kovin pitkään, mutta rakastan ihmisiä ja etenkin kahdenkeskisiä kohtaamisia ihmisten kanssa. Kahdenkeskiset syvälliset keskustelut ystävien kanssa ovat ihan parasta elämässä. Niiden suhteen olenkin loputtoman ekstrovertti. Kahdenkeskiset syvälliset kohtaamiset puolison kanssa vasta ovatkin parasta.

Avioliiton myötä on avautunut niin mielenkiintoisia uusia polkuja sekä omaan sisimpään että puolison luo, että ei voi kuin ihmetellä elämää. Miten onnellista, monipuolista ja merkityksellistä se on. Ja kun kasvaa suhteessa itseensä, kasvaa myös lähemmäs muita. Elämään on tullut paljon uusia, ihania ystäviä kuluneiden vuosien varrella.

Kuljemme mielenkiintoisia uusia polkuja, rakkaani.

15/11/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Naiseus ja mieheys

Vähän feminismiä

Kirjoittajalta Tiia 13/05/2017

”YK on laskenut, että naiset tekevät 66 prosenttia kaikesta työstä maailmassa, saavat 10 prosenttia maailman yhteenlasketuista tuloista ja omistavat 1 prosentin maailman yhteenlasketusta omaisuudesta. ” Kiinnostuksen alla on viime aikoina ollut kirja Liian tunnollinen (Tinni Ernsjö Rappe & Jennie Sjögren, 2005), josta edellä oleva lainaus on peräisin. Miten tämä asia liittyy avioliiton hoitamiseen?

Kaikille on tuttu fakta, että naiset tekevät enemmän kotitöitä kuin miehet. Liian tunnollinen kirjan mukaan vuonna 2002 tämä ero oli suomalaisilla työssäkäyvillä naisilla ja miehillä lähes puolitoista tuntia päivässä. Tilastokeskuksen sivuilta löytyy tuoreempaakin tietoa, että ero on jonkin verran kaventunut, mutta naisten kokonaistyöaika (ansiotyöt- ja kotityöt yhdessä) on suurempi kuin miesten. Jos lasketaan pyöreästi tunti päivässä enemmän hommia naiselle kuin miehelle, se tekee vuodessa 365 tuntia. Mitä kaikkea äiti-ihminen ehtisikään tehdä tuossa 365 tunnissa?

Mielessä on viime aikoina pyörinyt ripaus varmasti ihan tervettä feminismiä. Olen tyypillinen liian tunnollinen nainen. Toisten tarpeet nousevat mieleen huomattavasti herkemmin kuin omat, ne ovat mielessä lähes koko ajan. Antaminen on minulle huomattavasti helpompaa kuin saaminen, ottamisesta nyt puhumattakaan. Hoidan tunnollisesti turhan monet hommat. Mitä asialle pitäisi tehdä vai tarvitseeko sille tehdä mitään?

Liika tunnollisuus vetää herkästi avioliittoa vinkuralleen. Sitä ottaa liikaa vastuuta, uhrautuu liikaa, ylikuormittuu liikaa ja vaatii itseltään liikaa. Silti en halua yhtään vähätellä tunnollisia naisia. Tunnollisuus pitää monta asiaa pystyssä ja hyvin pitääkin. Olen ylpeä luotettavuudesta, ahkeruudesta, halusta antaa ja taidosta kantaa vastuuta. Mutta minua ketuttaa liika väsyminen, oman tilan puute, omien tarpeiden jääminen muiden tarpeiden jalkoihin, luovuuden ja hauskuuden jääminen hommien alle, rohkeuden turha patoaminen virheiden pelon takia ja positiivisen palautteen vähäisyys.

Näin äitienpäivän alla rohkaisen tiedostamaan nämä 365 tuntia ja ottamaan mukaan vähän feminismiä. Ne 365 tuntia ovat kyllä tosi arvokasta työtä, mutta ehkä niistä osan voisi käyttää
lepäämiseen,
omaan tilaan,
omiin tarpeisiin,
luovuuteen,
hauskuuteen,
rohkeuteen
ja saada vielä hyvää ja kaunista palautetta kaupan päälle.

Terkkuja miehille!

13/05/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Naiseus ja mieheysTarpeet

Mä tarvin sua

Kirjoittajalta Tiia 06/06/2015

Tarpeet ovat olleet tapetilla blogissa ennenkin, mutta asia ei ole silti tullut valmiiksi omassa mielessä. Viime aikoina on tullut mietittyä, että onko oikeita ja vääriä tarpeita? Minun tarpeenihan kun varmasti ovat aitoja ja oikeita. Puolisoni tarpeet taas eivät ole niin tarpeellisia ja niitä voisi myös kehittää parempaan suuntaan.

On niin helppo arvostella omasta perspektiivistä puolison tarpeita vähempipätöisiksi tai muuten vaan erikoisiksi. Ei ihminen voi tarvita sitä, että istuu sohvalla ja tuijottaa kavereiden kanssa jalkapalloa. Ei ihminen voi tarvita sitä, että pulisee tuntikausia puhelimessa ystävien kanssa. Nämä ovat karrikoituja ja stereotyyppisiä esimerkkejä, mutta niiden kautta voi päästä pintaa syvemmälle. Kuka minä olen määrittämään sitä, mitä minun puolisoni tarvitsee voidakseen hyvin? Kuka minä olen määrittämään sitä, mitä hän tarvitsee minulta ja parisuhteelta?

Tarpeisiin tulee helposti jo ihan selkärangastakin sukupuolittuneita ohjeita. On asioita, joita naiset eivät tarvitse ja miehet tarvitsevat välttämättä ja päinvastoin. Miehen ei tarvitse itkeä. Naisen ei tarvitse saada omaa aikaa perheeltä. Taas karrikoituja esimerkkejä, mutta voi olla vaikeampi täyttää sellaista tarvetta, joka on ollut perinteisesti omalle sukupuolelle vieras tarve.

Olen vihdoin huomannut, että tarpeiden suhteen keskeisintä on avata korvat. Täytyy kuunnella puolisoa keskittyen. Jos en kysy puolisoltani, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän tarvitsee, miksi ja miten, ollaan jo metsässä. Minun tarpeeni ja kokemusmaailmani tuskin avaa paljoakaan sitä, mitkä ovat puolisoni tarpeet ja miksi. Minun täytyy malttaa kuunnella ja haluta ymmärtää ja hyväksyä. Jotta tiedän, mitä puolisoni oikeasti tarvitsee ja voin antaa hänelle mahdollisuuden tarpeiden täyttymiseen.

Tarpeiden alueella liikutaan myös aralla maaperällä. Tarpeita ei aina edes osaa tai uskalla sanoittaa. Tuntuu helpommalta naamioida ne joksikin toiseksi tai olla tarvitsematta. Siksi voi olla tarpeen hetkeksi sulkea silmätkin ja vain kuunnella todella tarkkaan.

Tarpeiden suhteen kohtuus on asia, joka täytyy myös muistaa, mutta en usko, että niitä voi lähteä luokittelemaan paremmiksi ja huonommiksi. Ja varsinkaan lähteä siihen, että toista ei saa tarvita. Omankin mielen syvyyksistä on pitkään noussut se ajatus, että tarvitseminen tekee ihmisestä huonon. Toista ei saa tarvita, se on riippuvaisuutta. Kyllä sitä jokainen pärjää ihan omillaan. Parisuhteessakin.

Tarpeiden tunnistaminen, tunnustaminen ja täyttäminen on todellinen taitolaji. Siinä oja on lähellä, mutta tiellä voi pysyä, kun molemmat ohjaavat yhdessä. Vain yhden puolison tarpeiden perusteella reitti kulkee varmasti toisen tarpeiden ojassa. Vihdoin olen oppinut näkemään, että tarvitseminen on kaunista. Se on nöyryyttä, se on viisautta, se on herkkyyttä, se on rakkautta. Se on hieno mahdollisuus. Minä voin tehdä puolisoni onnellisemmaksi.

>Mä tarvin sua.

06/06/2015 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
Naiseus ja mieheysYleisiä ajatuksia

Naisena ja miehenä

Kirjoittajalta Tiia 26/09/2013

Eroon nalkutuksesta -postauksen jälkeen mielessä on pyörinyt aihe naisena ja miehenä. Kommenttiosioon kirjoitin hieman pohdintoja aiheesta, mutta aihe ansaitsee oman postauksen. Tästä voisi kirjoittaa tosi pitkästi ja eri näkökulmista, mutta yritän pitää tekstin kohtuullisen mittaisena.

Nainen ja mies ovat keskimäärin erilaisia monissa asioissa. Tätä voi ajatella stereotypiana, mutta myös, että se on realistista. Jokainen yksittäinen nainen ja mies on täysin ainutlaatuinen, eikä itsessään stereotyyppinen. Mutta näen, että on myös faktaa, että keskimäärin miehet ovat erilaisia kuin naiset joissain ajattelu- ja toimintatavoissa. Teoriat ja yleistykset naiseuden ja miehisyyden eroista ovat yksilölle merkityksellisiä siitä näkökulmasta, että voi hahmottaa itseään suhteessa niihin. Avioliitossa on tärkeää oppia ymmärtämään ja tuntemaan itseään paitsi yksilönä myös naisena tai miehenä.

Naiselle ja miehelle tyypillisempiä ominaisuuksia voi ajatella janoina. Esimerkiksi janana, jossa on toisessa päässä voimakas oman tilan tarve ja toisessa voimakas läheisyydentarve. Siinä miehelle tyypillisempi ominaisuus on toisessa päässä ja naiselle toisessa päässä. Jokainen sijoittuu tällaiselle erilaisia ominaisuuksia kuvaavalle janalle ikiomaan kohtaansa ja ei aina stereotyyppisesti joka asian suhteen sukupuolelleen yleisempään päähän. Ajattelen, että on tärkeää löytää oma sijaintinsa ja puolison sijainti ja lisäksi hyväksyä ne. Silloin on helpompi elää sekä itsensä että puolisonsa kanssa. Ja silloin ei ehkä tule niin herkästi tarvetta muuttaa puolisoaan, kun voi hyväksyä sen, että tämä on naiseutta tai mieheyttä hänessä ja osa hänen persoonaansa naisena tai miehenä.

Minä olisin halunnut aikoinaan sijoittaa itseni eri kohtaan naiseudesta mieheyteen -janalla kuin missä oikeasti olen. Kapinoin sitä vastaan, että en halua joitain naiselle tyypillisiä ominaisuuksia, vaikka niitä minussa tuntui olevan. Ehkä tarpeeni kapinoida johtui siitä, että miehille tyypillisemmät ominaisuudet ovat usein ihailtavampia nykymaailmassa. Siksi minulle onkin ollut oivallus, että ihmisen ei tarvitse olla sukupuolensa suhteen neutraali. Nainen saa olla nainen ja mies saa olla mies. Se ei ole tasa-arvokysymys, vaan kysymys siitä, millaisia olemme, johtuvat ne erot sitten aivoista, hormoneista, kasvatuksesta tai jostain muusta. Kun pystyy hyväksymään omat naiselliset tai miehiset ominaisuutensa, pystyy myös hyväksymään paremmin itsensä kokonaisuudessa. Minusta on siis tärkeää, että maailmassa on tilaa sekä naisille että miehille ja että sekä naiseus että mieheys on yhtä lailla hyvää ja hyväksyttävää.

Toisinaan on mukavaa ja lohdullistakin huomata, että en ole yksin jonkun naisellisen/miehisen piirteeni kanssa, vaan se on yleinen muillakin naisilla/miehillä. Siitä voi saada myös huojennusta ja vertaistukea, että huomaa, että muutkin naiset/miehet ajattelevat tai toimivat usein samalla tavalla. Jos yrittää normittaa käytöstään vastakkaisen sukupuolen käytöksen mukaan, niin alkaa helposti kokea olevansa omituinen ja vääränlainen. Miksi en osaa ajatella/toimia kuten mieheni tai vaimoni? On huojentavaa huomata, että naiseus ja mieheys -asioissa on parempi ajatella asiaa esim. vertaistuen kuin vastakkainasettelun näkökulmasta.

Mitä tyypillisiä eroja naisissa ja miehissä on? Asioiden käsittelytapa voi olla hyvinkin erilainen. Sanotaan, että naisille asioiden käsittelemistä on keskusteleminen niistä muiden kanssa ja miehille niiden miettiminen itsekseen ja puhuminen tulee ehkä vasta myöhemmin. Tyypillinen nainen voi tarvita ongelmatilanteen käsittelemiseen paljon keskustelua. Tyypillinen mies ehkä lähtee tekemään jotain konkreettista ja miettii siinä sivussa asiaa. Janan toisessa päässä on siis asioiden käsitteleminen omassa mielessä itsekseen ja toisessa päässä asioiden käsitteleminen muiden kanssa keskustelemalla. Siltä janalta saa jokainen nainen ja mies löytää oman paikkansa. Se voi olla myös janan keskellä.

Oman tilan tarve ja tarve läheisyydelle voivat olla hyvinkin erilaisia naisilla ja miehillä. Miehille on usein tyypillistä tarvita enemmän tilaa omille tekemisilleen ja projekteilleen ja ylipäätään enemmän omaa rauhaa. Naisille voi oman tilan tarve olla vähäisempää. Mieluisempaa voi olla lähellä oleminen ja runsas kontakti läheisiin ihmisiin. Oma tilan- ja läheisyydentarpeensa on tärkeää tunnistaa myös puolisolle ymmärrykseksi. Runsaampi oman tilan tarve ei välttämättä tarkoita, etteikö rakastaisi ja toisaalta läheisyyden tarve ei tarkoita, että haluaisi kahlita toista. Jos tilan- ja läheisyydentarpeet ovat puolisoilla erilaisia, riitoja voi syntyä herkästi.

Asioiden näkeminen voi olla hyvin erilaista, riippuen katsotaanko niitä mistä vinkkelistä. Naisille usein yksityiskohdat ovat tärkeitä. Miehet tyypillisemmin katsovat enemmän kokonaiskuvaa. Jana menee siis kokonaiskuvasta kohti yksityiskohtia. Jos esim. mies suunnittelee juhlan ja nainen suunnittelee juhlan, niin usein valmis juhla näyttää erilaiselta. Servettien väriä ei välttämättä ole mietitty molemmissa juhlissa.

Erilaisia naiseus/mieheys -eroja olisi muitakin. Mutta jätetään nämä pohdinnat nyt tähän. Tärkeää minusta on se, että naisellisia ominaisuuksia ja miehekkäitä ominaisuuksia ei voi arvottaa huonommiksi tai paremmiksi. On tilanteita, joissa naiselliset ajattelutavat voivat toimia paremmin ja toisia, missä miehiset ajattelutavat voivat olla toimivampia. Mutta kumpiakin tarvitaan ja ne tuovat rikkautta sekä avioliittoon että maailmaan.

Tutustu siis rauhassa ja hyväksyen siihen, millainen nainen/mies olet ja millainen mies/nainen puolisosi on. Kummankinlainen ajattelu- ja toimintatapa on oikeutettu. Arjessa vaaditaan kuitenkin ymmärrystä toinen toisellemme. Yhteiselämä saadaan sujumaan keskustelun, kompromissien ja ymmärryksen kautta. Sillä maailmaa katsoo, sitä havainnoi, sitä kokee ja sitä hahmottaa rinnakkain kaksi sellaista ihmistä, jotka näkee, havainnoi, kokee ja hahmottaa asiat osittain eri tavalla.

26/09/2013 4 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (32)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (22)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Uusi parisuhdeohjaussivuni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?
  • Kaiken takana on puoliso

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta