Pieni lapsi kaipaa, että hän pysyy varmasti hoivaajansa mielessä. Hän kaipaa tunnetta, että hän juuri on ihanin ja rakkain. Olen lukenut viime aikoina Jari Sinkkosen Kiintymysuhteet elämänkaaressa -kirjaa. Tein oivalluksen, että myös aikuinen tarvitsee ihan vastaavaa turvallisuutta.
Parisuhteessa tunne, että olen toisen mielessä ja pysyn siellä, luo yhtä tärkeää turvaa kuin lapselle vanhempiensa turva. Se ei tarkoita jatkuvaa toisiinsa liimautumista. Se tarkoittaa luottamusta, että olen varmasti tärkeä toiselle, vaikka olisimme eri puolilla maapalloa. Se tarkoittaa tunnetta, että toinen ajatuksissaan, sanoissaan, ajankäytössään ja teoissaan huomioi minut. Se voi tarkoittaa esim. että ennen nukahtamistaan reissussa puoliso laittaa viestin “Olet ajatuksissani, rakas”, tai aamulla jo töihin lähteneen lappusta ovessa: “Hyvää huomenta, kulta”. Se tarkoittaa, että puoliso kysyy mielipidettäni ennen valintojensa tekemistä ja huomioi minut arjessa.
Toiseksi tärkeimmäksi jääminen on kipeä kokemus myös aikuiselle. Toiseksi tärkeimmäksi voi jäädä monille asioille, niin työlle ja harrastuksille kuin riippuvuuksille tai ihmisillekin. Toinen sija parisuhteessa ei ole hopeaa, se on syvää surua ja häpeää. Työlle, harrastuksille ja ihmissuhteille on paikkansa, mutta silloin kun ne ohittavat puolison ja tämän tärkeimmät tarpeet, se sattuu.
Puolisona minulle on tärkeää olla rakkaani silmissä ihanin ja paras. Se ei ole lapsellisuutta, vaan se on turvallisuutta. Se ei ole höttöä, että olisin jonkinlainen superihminen, vaan arkista luottamusta. Tämän ihmisen silmissä saan olla ihmeellinen omana itsenäni. Hän näkee sydämellään minut kauniina juuri hänelle.
