Kategoria

Tarpeet

TarpeetYhdessä kasvaminen

Puolusta, älä puhu puolesta

Kirjoittajalta Tiia

Me ollaan me, yhteinen yksikkö, parivaljakko. Siinä on paljon hyvää. Mahdollisuus tukea toista ja seistä toisen rinnalla tuo tuplavahvuutta. Tuntuu hyvältä, kun puoliso kannustaa ja tarvittaessa myös puolustaa. 

Jokaisella on varmasti kokemuksia siitä, että olisi toivonut, että joku olisi puolustanut. Sanonut: ”Tämä ei ole oikein. Hänellä on oikeus tulla kuulluksi! Tätä ei voi sivuuttaa!” Että joku asettuisi rinnalle puolustamaan ja tekemään näkyväksi omia tärkeitä ajatuksia, kokemuksia tai tunteita. Että joku myös suojelisi tarvittaessa.

Puolisoina voimme tuoda korjaavia kokemuksia toisillemme. Vaikka olemme jo aikuisia, yksinjäämisen kokemusta ei kaipaa täysi-ikäinenkään. Puolison tunteen tai kokemuksen puolustaminen tuntuu turvalliselta ja hyvältä. ”Minun rakkaani yli ei kävellä. Tämä on hänelle tärkeää. Kuunnelkaa, mitä hänellä on sanottavana. Hänellä on oikeus tuntea näin.”

Toisen puolesta puhuminen ei kuitenkaan ole puolustamista. Puolesta puhumisessa omasta mielipiteestä tai ajatuksesta tulee tehtyä kysymättä puolisonkin mielipide. ”Me pidämme tästä elokuvasta. Me emme halua jälkiruokaa. Me haluamme rantalomalle.” On turvallista olla me, mutta puolisokaan ei saa kävellä toinen toisensa yli, edes hyväntahtoisuuttaan. Yhdessä keskustellen muodostettu yhteinen mielipide on hyvä asia, mutta yksin ei voi päättää meidän puolesta.

Puolustaminen saa olon tuntumaan tärkeältä ja arvostetulta. Minua tuetaan ja minun kokemuksillani on väliä. Tulen ymmärretyksi.

Puolesta puhuminen saa olon tuntumaan merkityksettömältä. Mielipidettäni ei edes kysytty. Jäin sivuosaan.

”Me” ei ole valtaa toisiimme, se on yhteistä vahvuutta toinen toisemme tueksi.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TarpeetTunteet

Toinen sija?

Kirjoittajalta Tiia

Pieni lapsi kaipaa, että hän pysyy varmasti hoivaajansa mielessä. Hän kaipaa tunnetta, että hän juuri on ihanin ja rakkain. Olen lukenut viime aikoina Jari Sinkkosen Kiintymysuhteet elämänkaaressa -kirjaa. Tein oivalluksen, että myös aikuinen tarvitsee ihan vastaavaa turvallisuutta.

Parisuhteessa tunne, että olen toisen mielessä ja pysyn siellä, luo yhtä tärkeää turvaa kuin lapselle vanhempiensa turva. Se ei tarkoita jatkuvaa toisiinsa liimautumista. Se tarkoittaa luottamusta, että olen varmasti tärkeä toiselle, vaikka olisimme eri puolilla maapalloa. Se tarkoittaa tunnetta, että toinen ajatuksissaan, sanoissaan, ajankäytössään ja teoissaan huomioi minut. Se voi tarkoittaa esim. että ennen nukahtamistaan reissussa puoliso laittaa viestin ”Olet ajatuksissani, rakas”, tai aamulla jo töihin lähteneen lappusta ovessa: ”Hyvää huomenta, kulta”. Se tarkoittaa, että puoliso kysyy mielipidettäni ennen valintojensa tekemistä ja huomioi minut arjessa.

Toiseksi tärkeimmäksi jääminen on kipeä kokemus myös aikuiselle. Toiseksi tärkeimmäksi voi jäädä monille asioille, niin työlle ja harrastuksille kuin riippuvuuksille tai ihmisillekin. Toinen sija parisuhteessa ei ole hopeaa, se on syvää surua ja häpeää. Työlle, harrastuksille ja ihmissuhteille on paikkansa, mutta silloin kun ne ohittavat puolison ja tämän tärkeimmät tarpeet, se sattuu.

Puolisona minulle on tärkeää olla rakkaani silmissä ihanin ja paras. Se ei ole lapsellisuutta, vaan se on turvallisuutta. Se ei ole höttöä, että olisin jonkinlainen superihminen, vaan arkista luottamusta. Tämän ihmisen silmissä saan olla ihmeellinen omana itsenäni. Hän näkee sydämellään minut kauniina juuri hänelle.

0 kommenttia
4 FacebookTwitterWhatsappEmail
TarpeetYhdessä kasvaminen

Halu nähdä vaivaa

Kirjoittajalta Tiia

Kun näkee vaivaa jonkun asian eteen, se tekee siitä arvokkaan ja kun arvostaa jotain, haluaa nähdä sen eteen vaivaa. Vaivaton elämä kuulostaa teoriassa kivalta. Käytännössä se varmaan harvoin sitä on. En pidä terveenä itsensä kokonaan unohtavaa antamista, mutta arvostan silti kovasti halua nähdä vaivaa.

Miten halu nähdä vaivaa -arvoa toteutetaan parisuhteessa? Parisuhteen yksi ydinasiaa on se, että molempien puolisoiden, usein hyvin erilaiset, tarpeet täyttyvät. Silloin molempien on hyvä olla. Kun perheessä on lapsia, myös lasten tarpeet tulevat olennaisiksi perheen hyvinvoinnin kannalta. Halu nähdä vaivaa pukeutuukin hyvin moniin asuihin.

Vaivannäkö voi olla kuuntelemista tai puhumista, kärsivällisyyttä tai toimintaa, ruoan laittamista tai töissä käymistä, opiskelua tai muuta aherrusta, halaamista tai hieromista, meikkaamista tai lenkkeilyä, arvostamista tai luottamista, rajojen asettamista tai venymistä, pysähtymistä tai juoksemista. Halussa nähdä vaivaa on kuitenkin olennaista se, että halu nähdä vaivaa näkee toisen. Se ei kietoudu itseen, vaan kurottaa toista ja toisen tarpeita kohti.

Itselleen ei voi antaa mitään niin ihanaa kuin mitä toinen ihminen voi antaa. Siksi parisuhteessa molempien halu nähdä vaivaa toisiaan kohtaan tuottaa hyvää hedelmää. Ilo siitä, että antaa hyvää toiselle ja saa tarvitsemaan hyvää toiselta, on suuri voimanlähde. 

Saamiseen ja antamiseen voi liittyä myös kipuja ja vaikeuksia. Vaivannäkö voi luonnollisesti tuntua vaivalloiselta ja usein tuntuukin. Vaivannäön vastaanottaminen voi myös tuntua vaikealta. Olennaista minusta molemmissa on lämpö. Lämmöllä annettu ja lämmöllä vastaanotettu tuottaa parasta hedelmää.

En usko parisuhteessa minkäänlaiseen pihtaamiseen. Meissä jokaisessa on runsautta, jonka vain me itse voimme avata toisillemme. Siispä sydämellinen vaivannäkö sanojen, tekojen, avoimuuden, anteliaisuuden, lämmön ja rakkauden saralla kantaa ja antaa arvoa niin itselle kuin toiselle. Halu nähdä vaivaa on matkaamista toista kohti ja myös takaisin.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTarpeet

Avioliiton kasvatusoppi: Sinkkosen asennetta avioliittoon

Kirjoittajalta Tiia

Olen tullut siihen tulokseen, että monet lastenkasvatusohjeet toimivat täysin myös avioliitossa. Esimerkiksi Jari Sinkkosen maalaisjärkisillä kasvatusviisauksilla sekä lapset että avioliitto voivat varmasti paremmin. Tässä tulevat kasvatusohjeet, joilla saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kasvatat avioliittoasi ja lapsiasi.

Perusasiat on tärkeä pitää kunnossa. Kun perheessä syödään säännöllisesti ja nukutaan suhteellisen riittävästi, ovat jo monet asiat kunnossa niin puolisoilla kuin lapsilla. Tämä ehkäisee osan haasteista. Mutta mukaan tarvitaan vielä muutama muukin kasvatusohje.

Sano kannustavia ja kauniita sanoja niin puolisollesi kuin lapsillesi. Jos sinulle sanotaan päivittäin, että olet ihana ja rakas, niin sen parempaa kasvun tukea ei voi saada aviopuoliso eikä lapsi. Näe onnistunut ja hyvä ja sano se.

Halaa, ota kainaloon ja helli. Toimii ihan yhtä lailla lapsiin kuin puolisoonkin. Metsään ei voi mennä kovin pahasti, jos perheessä on hellää kosketusta. Jokainen voi paremmin, kun saa läheisyyttä.

Keskustele, kysy kuulumiset ja kuuntele. Ihan aidosti ja rakkaudella. Kuulluksi tullut lapsi ja puoliso voivat paremmin. On yksi suurimmista lahjoista antaa täysi huomionsa toiselle ja keskittyä kuuntelemaan. Pohtia yhdessä, jos on joku haastava tilanne.

Sitten on ne tunnetaidot ja sosiaaliset taidot. Kaikkien ihmissuhteiden perusasia. Työn ja tuskan takana meille monelle aikuisellekin, mutta niin tärkeitä. Jos koko perhe harjoittelee sanoittamaan tunteitaan ja toimimaan rakentavammin ristiriitatilanteissa. Huomioimaan toinen toistaan. Kiittämään, auttamaan ja toimimaan yhdessä. Se kasvattaa varmasti perhettä. Ja toisaalta tässäkin keskittymään enemmän hyvään. Uskon, että sekä lasten että puolisoiden suhteen on toimiva kasvatusohje, että numeroa ei kannata tehdä pienestä huonosta käytöksestä.

Tue leikkisyyttä. Mukavat asiat ja nauru yhdistää niin aviopuolisot, lapset kuin koko perheenkin. Kunnioita jokaista perheenjäsentä omana itsenään ja tutustu häneen. Ei puolison eikä lapsen ajatuksia, tarpeita tai tunteita voi toinen tietää tai arvata, jos ei niihin tutustu ja anna toisen itse kertoa.

“Lapsen huomion hakeminenhan on vain tarvitsemista. Lapsi ei hae huomiota vaan yhteyttä meihin.” (Lapsen maailma 5/2017, Kasvata kannustaen) Luulen, että tämä viisaus toimii niin lasten kuin puolisonkin suhteen. Tarvitsemme yhteyttä toinen toiseemme. Emme osaa sitä aina ilmaista “järkevästi” puolisollemme, eivätkä lapset vanhemmilleen. Mutta tärkeää on uskaltaa antaa tarvitsemiselle tila.

Kasvun tukeminen kannattaa aina. Kasvatusta ei kannata laiminlyödä: avioliitonkaan kasvatusta. Maalaisjärjellä, antamalla aikaa ja rakkautta pääsee jo pitkälle.

0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
TarpeetYleisiä ajatuksia

Huomioitu

Kirjoittajalta Tiia

Kuvittele päivä. Jolloin puolisosi murahtaa sinulle hyvän huomenen kohdalla. Syö aamupalansa hiljaa kännykkäänsä selaten. Lähtee töihin halausta antamatta. Palaa töistä myöhässä sitä ilmoittamatta. Ilta menee suurempia puhumatta ja lopulta nukahdatte selät vastakkain.

Kuvittele päivä. Joka alkaa aamusuukolla ja hyvän huomenen toivotuksella. Sinua varten keitetyllä kahvilla. Halauksella ja sanoilla voimia päivään, kulta. Saat viestin kesken päivän, että olet mielessä rakkain. Töistä palaa puoliso, joka on kiepannut kotimatkalla kaupan kautta. Saat suukon ja sinulta kysytään, miten päiväsi on sujunut. Vaikka ilta on arjen askareita täynnä, istahdatte hetkeksi sohvalle halaamaan ja juttelemaan. Kun hermosi meinaa mennä lasten iltakiukutteluihin, puolisosi sanoo, että mene hetkeksi hengähtämään, minä hoidan tämän nujakan. Hetken vielä illalla juteltuanne nukahdatte lähekkäin.

Kumman päivän haluat antaa puolisollesi? Paljonko huomioimista ja vaivaa se sinulta vaatii?

Miltä ensin kuvattu päivä tuntuu? Entä toinen?

Huomioitu puoliso voi paremmin. Huomioitu saa voimia huomioida muita. Huomioimisella on ihmeellinen voima.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TarpeetYhdessä kasvaminen

Aikuiskasvatusta osa 2: Toiveita, tarpeita ja avointa vallankäyttöä

Kirjoittajalta Tiia

Mietin edelleen aikuis(uus)kasvatuskeinoja. Meidän perhe -lehden heinäkuun 2014 numerossa oli mielenkiintoinen artikkeli kasvatuskeinoista (Piiskasta pelikieltoon, Anna Tommola). Siinä oli kaksi ajatusta, joita jäin paljon pohtimaan.

Ensimmäinen ajatus oli, että vallankäytön kasvatuksessa on tärkeää olla avointa. Muuten vaihtoehdot ovat sellaisia, joissa vallankäyttö jää piiloon, kuten syyllistäminen ja manipulointi. Toinen viisas ajatus oli, että haluamisessa ei ole mitään häpeällistä tai väärää. Lapsen toiveet eivät ole huonoja tai vääriä. Se, mistä lapsi haaveilee, voi olla jotain, mitä ei voi nyt saada tai vaikka kannata ostaa. Mutta itse toive ei ole vääränlainen.

Uskon, että samat teemat ovat tärkeä asia myös aikuiskasvatuksessa. Tarpeita on tullut pohdittua paljon aikaisemmin, mutta toiveita, haluja ja haaveita vähemmän. Tällaiselle huonosta itsetunnosta jo vähän vahvemmaksi rakentuneelle ajatus siitä, että omat toiveet, haaveet ja halut eivät ole vääränlaisia, on timanttia. Vaikkeivat toiveet olisikaan aina ainakaan juuri nyt toteuttamiskelpoisia, niissä ei ole mitään hävettävää. Omia haaveita ja haluja saa aikuinenkin pitää kauniina. Ne eivät ole tyhmiä, eikä ”ei kai kukaan nyt tuollaista halua” -asioita. Avioliitossa toisen ja omien toiveiden ja haaveiden kunnioittaminen on aikuiskasvatusta.

Entä sitten vallankäyttö parisuhteessa? Niin kuin lastenkasvatuksessakin, omia toiveitaan ei ole oikein täyttää parisuhteessa syyllistämisen tai manipuloinnin avulla. Ne ovat suhteelle haitallista piilotettua vallankäyttöä, joihin on tavattoman helppo sortua. Toiveiden ja tarpeiden avoin ja suora esilletuominen on tärkeää. Vallankäyttöä on myös toisen tarpeiden ja toiveiden mitätöiminen tai huomiotta jättäminen.

Avioliiton aikuisuuskasvatuksessa opettelen sanomaan suoraan ja rehellisesti ääneen, mistä haaveilen, mitä tarvitsen ja toivon. Ja rohkaisen siihen kumppaniani. Suhtaudun kunnioituksella ja rakkaudella puolisoni unelmiin, toiveisiin ja tarpeisiin. Mutta myös yhtä lailla suhtaudun arvostaen ja rakkaudella omiin unelmiini, toiveisiini ja tarpeisiini. Näissä teemoissa olen ainakin itse ollut hyvinkin rikkinäinen. Mutta saan kasvaa kohti aikuisuutta puolisoni kanssa.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTarpeet

Parisuhdeakku

Kirjoittajalta Tiia

Millainen on sinun parisuhdeakkusi? Entä puolisosi? Millainen parisuhdeaika akkuasi lataa parhaiten? Entä puolisosi akkua?

Olen miettinyt omaani. Minun parisuhdeakkuni ei pysy pitkään 100 % lataustasossa. Pudotus täydestä latauksesta 50 prosenttiin tapahtuu nopeasti. Vaatii päivittäin vähintäänkin lyhyttä parisuhdeaikalatausta pitää akun tilanne suunnilleen kunnossa ja säännöllisesti kunnon latausta saada akku täyteen. Päiväkin ilman latausta saa akun varauksen putoamaan varsin alhaiseksi. Olisi helpompaa, jos akku pysyisi pitempään lähes täynnä. Toisaalta tiuhaan latausta tarvitseva akku muistuttaa säännöllisen latauksen tarpeesta ja lataaminen ei pääse helposti unohtumaan.

Parisuhdeakkuni on kuitenkin aika sitkeä. Vaikka akku piippaisi jo punaisella, se ei hevillä sammu. Se taistelee vähälläkin virralla sinnikkäästi siihen asti, kunnes akun saa ladattua edes osittain. Onneksi sen saa nousemaan hälyttävästä varaustasosta hieman parempaan lataustasoon pikaisellakin latauksella. Halaus ja pieni keskusteluhetki toimii pikalatauksena. Sillä jaksaa taas vähän matkaa.

Lomalla parisuhdeakkuja on hyvä aika yrittää ladata täyteen. Kuitenkin lasten sairastelut tai muut arjen vastoinkäymiset voivat hidastaa akun latautumista. Se on tuttua ja harmillista. Oma odotukseni kun kuitenkin on, että lomalla akun saisi ladattua täyteen arkea varten.

Vuosien myötä oppii, miten omaa parisuhdeakkuaan on parasta ladata arjessa ja lomalla. Lomalla saunominen kahden kesken rauhassa on hyvä lataus. Saunassa eivät laitteiden piipitykset ole hidastamassa parisuhdeakun latausta ja on aikaa jutella rauhassa. Hiihtolenkki yhdessä on myös mainio laturi. Tai torkut oman rakkaan kainalossa.

Parisuhdeakku tarvitsee latausta säännöllisesti. Hiljoksiin sitä alkaa löytää parhaat arjen ja loman latauskeinot. Oman rakkaan kainalo on aina varma latauspaikka.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenTarpeetTunteet

Mustankipeä

Kirjoittajalta Tiia

Mustasukkaisuus sanana ei ole riittävän tehokas kuvaamaan mustasukkaisuuden tunnetta. Se on liian kepeä. Mustankipeä on selkeästi parempi. Kipeää ja mustaa.

Olen yrittänyt viime aikoina ymmärtää mustasukkaisuuden tunnetta. Olen lukenut aiheesta ja yrittänyt tajuta, miksi niin viheliäinen tunne edes tarvitsee olla olemassa. Koska mustasukkaisuudellahan ei voita mitään. Se ei oikeasti auta. Se ei muuta asioita paremmaksi, päinvastoin. Yleensä se pahentaa niitä epäluuloisuudellaan ja epäluottamuksellaan.

Olisiko helpompaa, jos mustasukkaisuuden tunnetta ei olisi olemassa? Olisi varmasti. Ei olisi sitten menettämisen pelkoa eikä epäluottamustakaan. Kuitenkaan ei ole olemassa syvää rakkautta ilman menettämisen pelkoa ja jonkinlaista riippuvuutta. Ei voi välittää ja olla välittämättä yhtä aikaa. Jos ei voisi rakastaa todella paljon, niin ei maailma silloinkaan hieno paikka olisi, vaikka mustasukkaisuutta ei sitten ehkä olisikaan olemassa.

Sairaalloinen mustasukkaisuus on asia erikseen, mutta varmasti jokaiseen parisuhteeseen kuuluu välillä normaaleja mustasukkaisuuden tunteita. Olen tajunnut, että se ei ole häpeällistä ja tunnetta ei tarvitse piilottaa tai naamioida. Vaistomainen reaktiohan on piilottaa koko nolo tunne. Mutta se nyt ei ainakaan auta mitään. Se vain lisää epäluottamusta puolin ja toisin.

Jos mustasukkaisuus iskee, juuri silloin on tärkeintä puhua niistä aidoista tunteista mustankipeyden takana. Juuri silloin on tärkeää miettiä yhdessä onko molempien tarpeet saaneet täyttyä vai ovatko ne jääneet liian vähäiselle huomiolle kaikkien muiden asioiden takia? Olemmeko muistaneet pitää läheisyyttä ja keskusteluyhteyttä yllä? Olemmeko avoimia? Ovatko jotkin asiat tabuja? Pystymmekö puhumaan kaikista tunteistamme, peloista ja huolistakin?

Varmasti mustasukkaisuuteen on joskus syytä, mutta uskon, että aina siihen ei sinällään ole isompaa syytä. Se kertoo, että nyt on aika kuunnella toinen toista. Keskustella siitä, missä mennään, mitä ajattelet? Ripustautuminen ei auta mitään. Toista ei voi sitoa. Mutta toinen toisensa voi oppia tuntemaan hyvin. Voi luottaa toiseen ja antaa toiselle tilaa, mutta samalla myös tuoda omat tarpeensa ja haavoittuvaisuutensa julki toiselle. Kun rakastaa, ei halua tahallaan satuttaa toista. Jokainen meistä tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Kuitenkin yhtä lailla tarvitaan myös aikaa ja tilaa läheisyydelle parisuhteessa. Se meinaa aina joskus unohtua arjen tiimellyksessä.

Mustankipeyteen on lääke. Se on puhuminen. Sen avulla kipu ja musta saadaan pois ja tilalle saadaan läheisyys ja maailman kaikki värit. On siinä mustakin mukana, mutta vain yhtenä värinä kaikkien muiden värien joukossa. Ja kannattaa muistaa, että on erityisen hienoa, kun uskaltaa puhua mustastakin. Se on suurinta luottamusta. Ettei tarvitse piilottaa mitään väriä elämästään.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • 2