Tällä hetkellä mietin vastuuta. Mitä on tasapuolinen vastuu avioliitossa ja vanhemmuudessakin? Ne kun kietoutuvat tällä hetkellä toisiinsa ainakin arjen resurssien puolesta.
Olen miettinyt sitä, että parisuhde ei voi olla vain yhden vastuulla. Itsestäänselvä ajatus, mutta silti se on minulle ollut selkeytymätön. Jos toinen tuiskahtaa huonona päivänä, että ei meistä taida mitään tulla. Niin silloin on toisen vuoro sanoa, että kyllä me kulta selvitään tästä yhdessä. Molemmilla on vastuu fifty-fifty valaa toivoa ja kannatella parisuhdetta huonoina hetkinä. Kun vaikeuksia tulee vastaan, molemmilla on vastuu niiden selvittämisestä.
Kummallakin on vastuu myös fifty-fifty viedä parisuhdetta eteenpäin. Huolehtia siitä, että aikaa parisuhteen hoitamiselle järjestyy ja silloin kun kahdenkeskistä aikaa on, niin olla aidosti läsnä ja huomioida puolisonsa tarpeet. Välillä saa heittäytyä tarvitsemaan huolenpitoa puolisoltaan, mutta vuorollaan myös on aika olla se, joka huolehtii puolisonsa hyvinvoinnista.
Molemmilla on fifty-fifty vastuu pitää huolta itsestään ja puolisostaan. Vaikka laskemisesta puhutaan monesti huonona juttuna arjessa, niin silti ajattelen, että reiluus ja tasapuolisuus on monesti tyytyväisyyden tae. Siksi molempien kannattaa pitää silmällä sitä, että kummallekin jää suunnilleen yhtä usein aikaa vapaa-ajalle, harrastuksille tai levolle. Mikä kullekin voimia arjessa antaa. Kun kumpikin täyttää säännöllisesti sekä omia että puolisonsa tarpeita, niin kovin metsään ei voi mennä.
Kun illalla on saatu jo käpertyä sohvalle lasten nukahdettua ja makuuhuoneesta alkaa kantautua itkua, on molemmilla fifty-fifty vastuu nousta sohvalta. Toinen ei vastaa siitä, että kumpikin nousee vuorottain, vaan molemmilla on vastuu huolehtia, että ottaa itse oman osansa vastuusta lapsista ja kodista.
Myöskin vastuu kodin ilmapiiristä on fifty-fifty. Jokaisella on huonoja päiviä ja huonoja hetkiä. Mutta koska pakokaasupilvi kiukkuisen ympäriltä leviää talon joka sopukkaan, jokaisella on vastuu tunteistaan, ettei levitä pakokaasua jatkuvasti. Vastuu siitä, että muistaa levittää pakokaasun hajun lisäksi hyväntuulisia hattarapilviä ympäri asuntoa, on fifty-fifty molemmilla. Kodin ilmapiiri ei synny itsekseen, vaan ihmisistä.
Silti en ajattele, etteikö vaikka kotitöitä voisi jakaa niin, että toinen pesee aina pyykit ja toinen huoltaa auton. Tai miten milloinkin ja kullekin perheelle sopii. Mutta ajatus siitä, että vastuun kuuluu avioliitossa henkisesti olla fifty-fifty on itsestäänselvä, mutta silti joskus vaikea muistaa.
Alttarilla kumpikin sanoi tahdon. Jos se olisi niin, että toinen sanoi tahdon ja toinen tahdot, niin vastuu olisi vaan toisella. Mutta kun kumpikin on sanonut tahdon, niin vastuu on fifty-fifty.
2 kommenttia
Hei!
Tykkään tämän postauksen periaatteista, että molemmat ovat sitoutuneet parisuhteeseen, puolison ja oman hyvinvointiin. En ole samaa mieltä fifty-fifty-ajattelusta. Se johtaa helposti siihen, että aletaan laskemaan ja pitämään kirjaa siitä, mitä on itse tehnyt, mitä toinen on tehnyt ja mitä vielä pitisi tehdä, jotta ollaan täsmälleen tasoissa. Joskus minä väsyn, ja silloin puolisoni tekee enemmän kuin fifty. Joskus hän väsyy, ja silloin minä teen enemmän. Joskus jopa kaiken.
Raamatun opetuksista löydän kehoituksia antaa kaikkeni, täydellisesti, laskematta pisteitä ja odottamatta muilta mitään. ”Olemaan orja” ”palvelemaan muita” ja ”kieltämään itseni” – silloin en huolehdi niin siitä, tekikö puolisoni juuri saman verran, vaan olen vapaa tekemään enemmän, kulkemaan toisenkn mailin.
Rakkaus ja kunnioitus ovat hyvä perusta avioliitolle, niin kuin toitkin esiin.
Hei!
Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi, Henna Maria! Tässä postauksessa vedin vähän mutkia suoriksi yhden aspektin esilletuomiseksi. Halusin tuoda esille molempien henkistä vastuuta avioliitosta. Olen samaa mieltä, että tarkka laskeminen ei ole hyväksi. Pitkään jatkuessaan epätasainen tilanne henkisessä tai käytännön vastuussa aiheuttaa kuitenkin herkästi marttyyriuden tunnetta, joka ei ole hyväksi parisuhteelle. Siksi molempien on hyvä pitää silmällä sitä, että huolehditaan molemmat toisistamme, parisuhteesta ja perheestä. Ihanne totta kai olisi, että antaa odottamatta muilta. Varsinkin pikkulapsiperhevaiheessa voimat eivät kuitenkaan aina riitä siihen. Siksi on tärkeää, että molemmat ovat sitoutuneita avioliittoon ja sen hyvinvointiin ja ottavat oman vastuunsa. Ja siiksi halusin tuoda tuota fifty-fifty ajattelua teoreettisella tasolla esille. Käytäntöhän on muuta ja usein on elämässä jaksoja, jolloin toinen on tiukemmilla vaikka työnsä tai sairauksien tms. takia kuin toinen.