Yhdessä kasvaminen

Avioliitossa luottamus on minulle sitä, että tietää toisen yrittävän parhaansa yhteisen hyvän eteen. Se ei tarkoita onnistumista kaikessa ja aina, mutta se tarkoittaa hyvän haluamista toiselle ja koko perheelle. Arkisella tasolla pienemmät sovitut asiat voivat joskus unohtua, mutta hyvä halu ei unohdu.

Tiukassa paikassa luottamus on sitä, että tietää, että täysin varmasti toinen yrittää parhaansa. Luottaa että, jos jotain sattuu, hän pitää huolta kaikin voimin. Tietää, että hän tukee lujasti. Uskoo, että hän luottaa minuun, vaikka olisin mokannutkin. Varmuutta, että toinen tulee luokseni, jos häntä tarvitsen, vaikka maailmaan ääriin. Luottamus on suojaava kilpi.

Luottamusta rikkoo itsekeskeisyys. Luottaessani ajattelen, että toinen ajattelee myös minun parastani ja haluaa nähdä asiat paitsi omalta, niin minunkin kannaltani. Jos joudun huomaamaan, että minut oli unohdettu, se vie kauemmas puolisosta. Pelko luottamuksen menettämisestä on minulle pohjimmiltaan pelkoa, etten ollutkaan tärkeä toiselle. Pelkoa, että hänelle tärkeintä olisi hänen oma etunsa.

Luottamuksen arvoiseksi osoittaudutaan ajan kanssa. Kun saa huomata, että puoliso on matkan varrella reilu ja harkitsevainen, avoin ja rehellinen, monin tavoin osaava ja ajattelevainen, se rakentaa pala palalta luottamusta. Joustavuus ja empaattisuus lisäävät luottamusta. Lämpö ja läheisyys vahvistavat sitä.

Inhimillisyys ei luottamusta vie, mutta kyvyttömyys myöntää virheensä ja pyytää niitä anteeksi, nakertavat luottamusta. Joskus omasta pelosta, osaamattomuudesta tai väsymyksestä käsin rikomme luottamusta. Se on ymmärrettävää, kun sen myöntää, mutta tuhoisaa, jos sen vierittää toisen syyksi.

Se tunne, että on luottamuksen arvoinen ja vierellä on luottamuksen arvoinen puoliso, on suoraan onnellisen avioliiton ytimestä. Luottamuksen ilmapiiriin mahtuvat vahvuudet ja heikkoudet avoimesti ja rakkaudellisesti. Luotettavalla tiimillä on hyvä käydä tulevan tuulia päin, sisältäpäin vahvoina ja lujina.

Tänään en ole muistellut valkoista pukua, vaan värikkäitä vuosia. Hääpäivästämme on kaksitoista vuotta. Jokainen vuosi on ollut erilainen ja tuonut mukanaan paljon uutta. 

Olen muistellut riitoja. Niitä hetkiä, joissa tätä liittoa on tulisesti taottu ja sitkeästi hiottu enemmän meidän kummankin näköiseksi. Olen muistellut kauniita kohtaamisia. Hetkiä, joissa on saanut nauttia ja levätä, sillä kanssasi asiat osuvat kohdalleen ja löytävät paikalleen.

Tänään toinen piti tikkaita pystyssä ja toinen puhdisti räystäskourua. Teimme tätä työtä ensimmäistä kertaa. Oli helppo luottaa, että tikkaat eivät kaadu. Oli luontevaa luottaa, että valmista saadaan aikaan. Kanssasi ei pelota kurotella korkeuksiin tai syöksyä syvyyksiin.

Tänään olemme luoneet katseita tulevaisuuteen ja haaveisiin. Avoimuus ja haavojenkin esiin tuominen tuntuvat vuosien myötä turvalliselta ja luontevalta. Kuluneilla vuosilla on ollut meille paljon annettavaa, paljon olemme niille myös antaneet. Tylsää päivää ei ole yhteisissä vuosissa näkynyt. Suunta on ollut mutkitellen eteenpäin, eiköhän vastakin. 

Katson kiitollisena syksyn värikkäitä lehtiä. Niiden keskellä lupasimme jakaa nämä elämän värit. Olen kiitollinen, että lupaus on pitänyt ja kantaa. Se on tuonut mukanaan myös monia kauniita hedelmiä. Ihmeissäni olen tästä elämän onnesta ja ilosta.

Viime vuonna käytimme enemmän kuin koskaan aikaa ja energiaa avioliiton hoitamiseen. Kymmenes avioliittovuosi jäi mieleen pariterapian ja avioliittotapahtumien myötä ja siitä muistuttaa myös päivittäiseen käyttöön tullut kymmenvuotishääpäiväsormus. Blogin puolella on nyt ollut hiljaista. Se johtuu siitä, että elämme kautta, jolloin suuntaan paljon energiaa työelämään takaisin pääsemiseen. Olen ollut kolme vuotta kotiäitinä ja keskittynyt paljolti perheeseen. Nyt haluan satsata täysillä töihin ja opintoihin. Kirjoittamiseen käytetty aika on kulunut pääasiassa työhakemusten ja psykologian opintojen parissa.

Viime vuoden työ tuotti runsaasti hyvää avioliittoomme. Vanhojen solmujen perusteellinen aukominen kevensi taakkoja ja lähensi meitä. Runsaat keskustelut vahvistivat tunnetta, että tunnen matkakumppanini. Taidot toimia ristiriitatilanteissa menivät eteenpäin ja riitamme ovat nyt olleet vähän lyhytkestoisempia. Olemme myös pystyneet tavoittamaan asian ytimen nopeammin ja oppineet sanoittamaan: “Tuntuu, että et arvosta minua.” “Tuntuu, etten kelpaa.” Kun pääsee juurisyyhyn kiinni, on helpompi nähdä, että riita kotitöistä on pohjimmiltaan riita syvemmistä asioista. Ja sieltä syvältä käsin riita kannattaa yrittää myös ratkaista. Mistä se tunne tulee, että et arvosta minua tai tuntuu, etten kelpaa?

Säästöillä eläminen tarkoittaa, että alkuvuoden aikana parisuhteelle ei ole jäänyt kovin paljon aikaa. Olemme arjessa pyrkineet kuitenkin ottamaan aikaa läheisyydelle torkahtamalla silloin tällöin työpäivän jälkeen pienille päiväunille kahdestaan. Kiitos siitä kuuluu isosisarusten huolenpidolle pikkuveljestään ja iPadille. Olemme pyrkineet menemään nukkumaan yhtä aikaa, katsoneet välillä sarjaa lasten nukahdettua ja käyneet kerran kuussa kahdestaan elokuvissa. Mukavan viestin ehtii kirjoittaa työpäivän lomassakin puolisolle ja huumorin viljeleminen piristää aina päivää. Se tunne on myös ollut tärkeä, että puolisoina tuemme toisiamme uudenlaisen arjen kipupisteissä ja iloissa.

Säästöillä elämistä ei kuitenkaan voi jatkaa ikuisesti. Kesäksi varasimme avioliittoleirin ja toivon, että kuumimman työnhakukauden rauhoituttua ehdimme taas viettää enemmän aikaa kahdestaan. Välillä täytyy valita, mihin asiaan satsaa erityisesti. Silti haluan pitää kirkkaana mielessä, että puoliso, lapset ja ystävät ja läheiset ovat tärkeimmät.

Kun menimme naimisiin, haaveilin, että saan kymmenvuotishääpäivänämme kolmannen sormuksen. Opiskelijana ei ollut varaa ostaa ihan sitä sormusta, joka oli kaunein. Silloin 10-vuotishääpäivä tuntui kaukaiselta ajatukselta. Mutta vuodet vierivät ja ostimme sormuksen lämpimänä kesäisenä treffi-iltana. Sormus valittiin spontaanisti ensimmäisestä kaupasta, joka vielä auki oli. Olen onnellinen tuosta hetkestä.

Vihkisormusta valitsin turhankin huolella ja pitkään. Tällä aviovuosikymmenellä toivon oppivani enemmän spontaaniutta ja iloa. Osaan kyllä suunnitella ja olla huolellinen. Sen rinnalla on haluaisin oppia rentoutumista ja spontaania heittäytymistä hetkeen. Olen kiitollinen, että saimme viime vuonna kartuttaa säästöjä ja säästöillä elämme aivan mukavasti juuri nyt. Mutta pidän mielessä, että kesän myötä avioliiton hoitamisen asema vahvistuu taas arjessa.