Yhdessä kasvaminen

Minulle on aina ollut tosi tärkeää, että lapsillani ja puolisollani olisi hyvä olla. Olen valmis kääntämään jokaisen kiven, että rakkaiden elämään löytyisi lisää tukea ja hyviä asioita, jos heillä on vaikeaa. Olen valmis kantamaan tai työntämään pois vaikka millaisen taakan, että se lakkaisi painamasta rakkaimpiani. Minulla tuntuu olevan aina käynnissä hyvinvoinnin parantamisprosessi ja pahoinvoinnin vähentämisprosessi.

Konfliktit parisuhteessa ja lasten kanssa olivat aluksi pelottavia. Vasta ajan myötä olen oppinut ymmärtämään, että vaikka ne hetkellisesti näyttävät notkauttavan hyvinvointia, ne ovat välttämätön hyvinvoinnin työkalu. Jos rakkaimpieni tunteet patoutuvat, tarpeet eivät tule kuulluksi tai ajatukset sulkeutuvat sisään, se ei voi johtaa kuin pahoinvointiin ja etäisyyden kasvamiseen. Kuunteleminen on suuri lahja, ymmärtäminen ja hyväksyminen vielä suurempi. Monesti on vaikeaa kuulla, ymmärtää ja osoittaa hyväksyntää, mutta mikään ei ole sen arvokkaampaa.

On mennyt vuosia tajuta, että on tärkeää myös, että minulla olisi hyvä olo. Olen kantanut sisälläni usein sanoja yksin ja unohdettu. Kun on kiltti ja herkkä, on helpompaa asettaa muut omien tarpeiden edelle. Kun on tunnollinen ja ahkera, muidenkin on ehkä helppo unohtaa, että voisi tarvita jotain. Kun on oppinut pärjäämään yksin ja hyväksymään sen, että sinut unohdetaan, on ollut vaikea kuulla omaa ääntään, saati saada sitä muiden kuuluviin. 

Haluan toimia niin, ettei lasteni tai puolisoni tarvitsisi tuntea olevansa yksin tai unohdettuina. Että heidän vieressään olisi aina kuuntelija ja taistelija ja heillä olisi varmuus hyväksyvistä sanoista ja katseesta. Että he tietäisivät olevansa ihania ja tärkeimpiä. Ilman sitä tunnetta, jää tunne, etten ole arvokas omana itsenäni. Silloin jää tunne, etten ole hyvän arvoinen.

Tänään toivon, että osaisin olla lasten ja puolisoni hyvinvointia edistämässä. Osaisin olla vankkana tukena, kun elämässä tulee ikäviä asioita vastaan ja auttamassa löytämään tien eteenpäin. Toivon myös, että osaisin pitää huolta itsestäni ja ottaa apua vastaan. Hyvää ja hyvinvoivaa 13-vuotishääpäivää rakkaimmalleni tai oikeastaan meille molemmille!

Vietin yhden päivän sairaalassa päivystyksessä. Onneksi vain yhden päivän, mutta jo siinä ajassa ehti ajatella monenmoista. Tajusin, että välillä innossani kehittää parisuhteen eri osa-alueita unohtuu jotain olennaista.

Ensimmäinen loksahdus tuli äitiyden suhteen. Jos äiti joutuisi sairaalaan viikoiksi, niin kovin monta hetkeä arjessa lapsilla menisi äidittä ja monta asiaa jäisi hoitamatta. Ehkäpä siis ei olekaan niin vakavaa, jos kotona on välillä hajamielinen tai väsynyt äiti, jos kuitenkin äiti on kotona. Täydellisyyteen ei tarvi pyrkiä. Se on stressaavaa.

Samaa ajatusta pohdin avioliitossa. Ymmärrän ja olen tuntenut nahoissani monet parisuhteen ristiriidat ja kitkatkin, miten haastavaa hetkittäin voi olla yhdessä. Mutta usein en muista ajatella, miten hyvä on, että saa olla yhdessä joka päivä. Miten mukava on, kun joka ilta koko perhe palaa kotiin töiltään ja puuhiltaan; nukahtaa saman katon alle. Miten voimauttavaa on, että ilta- ja aamusuukko ovat arkirutiinia. Että halaus ja puolison kainaloon hetkeksi köllähtäminen ovat mahdollisia melkein milloin vaan.

En toki ajattele, että se riittää hyvään parisuhteeseen, että vaan elellään saman katon alla. Mutta on se silti todella luksusta. Saada elää todeksi läheisyyttä päivittäin. Kantaa vastuuta yhdessä. Jakaa ihan tavallinen arki

Miten monen haave on saada vanheta yhdessä. Samasta haaveilen minäkin. Siitä, että saan olla paikalla ja lähellä.