Kirjoittaja

Tiia

Nalkuttamisen synonyymeja ovat mm. naputtaminen ja urputtaminen. Ilmiötä voisi kuvailla näin. Nalkuttaessaan toinen puolisoista sanoo ikävällä äänensävyllä ja jälkikäteen puolisolleen asioista, jotka olisi hänen mielestä pitänyt hoitaa tai hoitaa eri tavalla. Tästä seuraa helposti ärtymys- ja puolustusreaktio. Ja siitä seuraa herkästi ilmiriita. Ja kokonaisuudessa asiat eivät etene mihinkään, vaan junnaavat paikoillaan.

Jos teillä ei nalkuteta, niin tämän tekstin lukemisen voi lopettaa tähän. Jos nalkutetaan, niin silloin tämän tekstin ajatuksia voi miettiä. Pohdin tekstissä aihetta asetelmana nainen nalkuttaa, mutta voi asetelma olla toisinkin päin. Tai molemmin päin. Ja kyllä. Naisena ymmärrän, miksi nainen nalkuttaa. Mutta ajattelen, että siitä pitäisi päästä eroon, koska se ei ole kenellekään hyväksi.

Luin aikoinaan kirjan Heikko vahva vaimo (Laura Doyle). Siinä oli muutamia realistisen pohdinnan arvoisia näkökulmia, vaikka ymmärrän, että kirja on feministeistä erikoinen. Kirjaa luettuani tajusin jotain nalkutuksesta. Sen, että nalkuttamisesta ei ole mitään hyötyä, eikä sille ole hyviä perusteluja. Asiat täytyy oppia hoitamaan jotenkin muuten sekä vaimon että miehen parhaaksi.

Mistä asioista esimerkiksi nalkutetaan? Siitä, että pyykit on laitettu väärin narulle tai viikattu väärin, että keittiötä ei ole siivottu niin kuin pitäisi, että lapsille on puettu eri vaatteet kuin pitäisi tai jostain muusta, mikä ei ole mennyt niin kuin vaimo oli sen mielessään etukäteen miettinyt. Tästä päästäänkin odotuksiin.

Vaimolla on usein oletus, että miehen pitäisi toimia juuri niin kuin hän kodinhoidossa ja lastenhoidossa tai jossain muussa talouden hoitamiseen liittyvässä asiassa. Nainen ei usein sano odotuksiaan etukäteen ääneen, vaan vasta jälkikäteen, kun huomaa, että mies ei ole toiminut niin kuin vaimo olisi itse tilanteessa toiminut ja mielessään olettanut myös miehensä toimivan. Ja jälkikäteen asiasta sanomalla ei kumpikaan voita mitään. Kyse on siis myös kommunikaatiosta. Miten ja milloin asiat kommunikoidaan.

Asioista täytyy oppia sanomaan ja keskustelemaan etukäteen, jos haluaa päästä eroon nalkutuksesta. Jos naiselle on tärkeää, että joku asia hoidetaan hänen ajattelemansa aikataulun mukaan tai ”hänen tyylillään”, niin asiasta täytyy keskustella etukäteen. Usein asiat voi hoitaa monella eri tyylillä ja silti aivan riittävän hyvin. On tärkeää oppia arvostamaan kummankin tapoja hoitaa asiat. Ja on tärkeää kertoa etukäteen, jos toivoo toisen hoitavan jonkun tietyn asian, tiettyyn aikaan ja vieläpä tietyllä tavalla. Ja tälle toiveelle täytyy myös olla perustelut. Muunkinlaiset kuin että minä olen tottunut hoitamaan asian aina näin ja lapsuudenkodissakin asia hoidettiin aina niin.

On varmasti miehiä, jotka eivät hoida asioita, mutta uskon, että pääasiassa on miehiä, jotka eivät osaa lukea vaimonsa ajatuksia. Mitä vaimo olisi halunnut miehen tekevän, milloin ja miten. Jos vaimo etukäteen kertoo, millaisten asioiden hoitaminen hänellä on mielessä vaikkapa tulevalle viikonlopulle ja jaetaan etukäteen vastuuta asioista, niin kyllä asiat yleensä hoituvat. Mutta jos asioista ei puhuta, mies on yleensä ajatellut asioiden tapahtuvan eri aikataulussa, eri tavalla ja eri tärkeysjärjestyksessä kuin vaimo. Naisen ja miehen silmälaseilla asiat eivät välttämättä ole lainkaan samassa kiireysjärjestyksessä.

Minusta tuntuu, että usein nalkuttamista esiintyy erityisesti silloin, kun nainen väsyttää itsensä yrittämällä uhrautua kaikkien puolesta ja yrittämällä tehdä kaiken itse. Ja väsyneenä vaimo on sitten kipakka sanomaan kaikesta, mikä ärsyttää. Silloin on aika katsoa peiliin. Jotta jaksaa huolehtia kodista ja muista, täytyy myös pitää huolta itsestään. Vaimo tarvitsee ja ansaitsee joka elämäntilanteessa omaa aikaa, lepoa ja mukavia hetkiä. Kun on saanut vähän hengähdystaukoa arjesta, on voimia olla nalkuttamatta ja keskustella asioista asiallisesti. Jälkikäteen ei kannata sanoa mistään toistuvasta arkiongelmasta. Nalkuttaminen ei enää muuta mitään muuta kuin molempien asennetta asian suhteen negatiivisemmaksi.

Vaimon täytyy osata luopua ainakin välillä hyvästäkin kontrollistaan kotiin, arkeen ja perheeseen. Ja ottaa aikaa itselleen. Uskon, että vaikkapa pienten lasten perheessä, jos vaimo sanoo, että tarvitsen lepoa ja vapaaillan, niin mies sen aina ilomielin antaa. Vaimon hyvinvointi on tärkeää. Mutta miehille ei ole aina luontevaa osata ajatella toisen puolesta, milloin vaimo tarvitsisi lepoa. Ja toisinaan, kun mies tarjoaa lepohetkeä, niin vaimo ei osaa sitä ottaa vastaan. On opittava pitämään itse huolta oman ajan tarpeistaan, sanoa ne ääneen ja myös ottamaan vastaan apua ja lepotarjouksia. On opittava antamaan ja ottamaan itselleen niin paljon lepoa ja mukavia hetkiä, että jaksaa olla nalkuttamatta ja hoitaa asiat asiallisesti. Sillä tavalla hoidettuna asiat sujuvat paremmin ja ilman, että kummallakaan menee turhaan hermot.

Ajattelen, että nalkuttaminen ei ole reilua. Asioista, jotka eivät suju, pitää kyllä keskustella. Se on kummankin yhteinen asia. Mutta ei niin, että niistä sanotaan ikävällä äänensävyllä jälkeenpäin. Vaan niin, että jos on joku arkea hankaava ongelma, niin siitä keskustellaan virkeässä mielentilassa etukäteen ja sovitaan yhdessä, mitä asian kanssa tehdään. Väsyneenä olisi hyvä oppia jättämään keskustelut virkeämpään ajankohtaan. Ja vielä parempi olisi se, että oppisi etukäteen ja myös yhdessä huolehtimaan siitä, ettei kumpikaan väsy liikaa, että ei olisi edes tarvetta alkaa nalkuttaa.

Itselleen ja toiselle saa kuitenkin olla armollinen. Aina ei kaikki mene niin kuin oppikirjasta. Silloin voi pyytää anteeksi ja hyväksyä sen, että aina ei kaikki onnistu niin hyvin. Tärkeintä on jaksaa yrittää.

22/09/2013 5 kommenttia

Kommunikaatio Yhdessä kasvaminen

Kommunikaatiota kirjoittaen

Kirjoittajalta Tiia 18/09/2013

Yleensä sanotaan, että asiat selvitetään puhumalla. Puhuminen on valtavan tärkeää, mutta avioliitossa on välillä perusteltua miettiä myös muita tapoja kommunikoida. On tilanteita ja hetkiä, joissa ei tarvita sanoja lainkaan. Mutta vielä enemmän on tilanteita, joissa niitä tarvitaan. Puhumiselle on oma tärkeä paikkansa, mutta puhumisen sijaan sanat voi olla hyvä välillä laittaa kirjoitettuun muotoon.

Asioiden selvittäminen puhumalla ei aina selvitä asioita parhaiten. Joskus parempi vaihtoehto on tarttua kynään tai näppäimistöön. Ristiriitatilanteessa pää voi höyrytä sen verran, että sanat tulevat ulos sen enempää miettimättä. Kirjoittaessa on usein enemmän aikaa miettiä. Mitä minä tarkalleen ottaen ajattelen? Miten sen sanoisin parhaiten? Ajatuksiaan voi rauhassa muotoilla. Ja ajatellessaan löytää ehkä paremman tavan kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan.

Jos keskustelua käydään kirjoittaen, ei tarvitse muistaa, mitä toinen sanoi hetki sitten. Puolison ajatuksia on helpompi kommentoida ja luoda parempaa dialogia, kun sanat eivät ole vain muistin varassa. Toisen sanoihin ja ajatuksiin on helppo palata ja keskustella niistä ajatus kerrallaan ja eri näkökulmista. Ja väärinkäsityksien vaara on pienempi. Muistellessaan toisen sanoja mielessään, niihin liittää usein vahvasti omia tunteitaan ja tulkintaa. Toki näin voi käydä kirjoitetussakin dialogissa, mutta siinä ei kuitenkaan pääse muuttamaan toisen alkuperäistä ajatusta. Se on ja pysyy samassa kirjoitetussa muodossa.

Puhuessa voi olla myös se ongelma, että parempi puhuja aina ”voittaa” riidat. Jos toinen on parempi väittelemään ja perustelemaan nopeasti, voi olla, että toinen ei ehdi kunnolla mukaan. Kirjoittaessa kumpikin voi määritellä paremmin oman tahtinsa. Voi kirjoittaa nopeasti tai voi kirjoittaa hitaasti. Toki puhuessakin voi välillä miettiä. Mutta harvoin puhutussa keskustelussa on aikaa miettiä yhtä ajatusta kauan, vaan jotain sanottavaa pitäisi löytyä nopeasti.

Kirjoittaen voi olla helpompi uskaltaa sanoa vaikeitakin asioita. Näin suomalaisena sekä vaikeat sanat että kauniit sanat, molemmat, juuttuvat usein kurkkuun. Mutta paperille tai näytölle ne saattaa silti pystyä laittamaan. Ja uskon, että molemmat ansaitsevat tulla sanotuiksi. Jos ne jäävät vain kurkkuun juuttumaan, se on turhauttavaa. Se köyhdyttää suhdetta, jos sekä vaikeat sanat että rakkauden sanat jäävät sanomatta sen takia, että niistä on vaikea puhua ääneen.

Myös lahjana kirje on kaunis. Rakkauskirjeitä voi lähettää puolisolleen aina, oli sitten takana kuukausi yhteistä taivalta tai jo vuosia. Arki ei usein tarjoa niin hyviä mahdollisuuksia puhua rakkaudesta. Silti uskon, että sanoja rakkaudesta ja muista arjen ylittävistä asioista tarvitaan. Kirjeeseen voi laittaa niitä kauniita, helliä ja lämpimiä sanoja, jotka ehkä aamurutiinit-töissäkäynti-kaupassakäynti-ruuanlaitto-iltarutiinit -arki on nielaissut. Välillä on arvokasta pysähtyä kertomaan se kaikki kaunis ja hyvä puolisolle, mitä sinussa ja meissä on.

Kirjoittaminen voi myös parhaimmillaan luoda upeaa historiaa, johon voi myöhemmin palata. On ihanaa lukea viestejä seurusteluajoilta. On mielenkiintoista palata eri avioliiton vaiheiden pohdintoihin myöhemmin, jos ne löytyvät jostain paperilta tai sähköisenä. Jos kaikki keskustelut käydään sanallisesti, niin asiat helposti unohtuvat, eikä niistä saa enää kiinni vuosien päästä. Eihän sekään toki aina niin huono ole. Jotkut asiat saavatkin unohtua vuosien saatossa. Mutta jo nyt on saanut huomata, että toisinaan on mielenkiintoista palata siihen, millaisia asioita ja miten käsittelimme muutamia vuosia sitten. Jos ne löytyvät kirjallisesta muodosta, niihin on helppo palata. Puhumattakaan siitä, että kauniisiin viesteihin vuosien varrelta on aina ilo palata.

Vaikka puolisosi olisi vain muutaman metrin päässä, on silti joskus perusteltua kirjoittaa hänelle. Puhuttu ja kirjoitettu kieli ovat erilaisia tapoja viestiä ja avioliitossa on tilaa monenlaisille viestintätavoille. Kirjoittaessaan puolisolle ei tarvitse olla Nobel-palkittu kirjailija. Silloin ei hiota pilkkusääntöjä, vaan saa keskittyä kertomaan ajatuksistaan. Ajatuksella kirjoitettu kirje tai vaikkapa sähköposti voi olla sekä kirjoittajalle että lukijalle jotain todella arvokasta.

18/09/2013 0 kommenttia

Tarpeet Yhdessä kasvaminen

Entä jos tuntuu, että mikään ei muutu?

Kirjoittajalta Tiia 15/09/2013

Kun lähdetään ratkomaan jotain isoa ja haastavaa kysymystä parisuhteessa, on hyvä tietää, että nopeita ratkaisuja on harvoin tarjolla. On myös viisasta valmistautua fiilikseen, että välillä tuntuu, että mikään ei muutu tai mitään ei edes ole mahdollista muuttaa. Muutokset isojen kysymysten suhteen parisuhteessa ovat hitaita.

Ajattelen itse, että on tavallaan aika lohdullista, että olen vastannut ”Tahdon”, kysymykseen ”Tahdotko rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä”. Kuukaudessa ei siis tarvitse tulla valmiiksi, vaan aikaa kasvulle on, jos vaan haluamme pysyä yhdessä. On aikaa kypsyä ja rakentua yhdessä.

Muutoksiin suostuminen vie aikaa. On hidasta muuttaa omia toimintatapoja ja hidasta oppia, että toista ei voi muuttaa. Muutos lähtee itsestä. Mutta jos pystyn tulemaan vähän matkaa puolisoani vastaan, on mahdollista, että hänkin pystyy tulemaan vähän matkaa minua vastaan. Muutosta ei toki voi tehdä kokonaan yksin, mutta uskon, että sen voi aloittaa yksin ja saada toisenkin mukaan. Välillä sorrumme yrittämään muuttaa puolisoamme, emme itseämme, mutta minun tehtäväni on aloittaa itsestäni.

Muutoksia ei ole helppo nähdä tässä hetkessä, vaan ne näkee selvästi vasta ajan päästä. Jos ollaan yhdessä työstetty jotain haasteellista kysymystä, ajan myötä voi nähdä muutoksia tapahtuneen. Voi olla, että koko kysymys on ratkaistu pois päiväjärjestyksestä ja sille voi jopa hellästi nauraa. Tai voi ainakin huomata, että olemme löytäneet tähän asiaan kompromisseja: olemme kumpikin kehittyneet asian suhteen. Pystyimme pienin askelin muuttamaan suhtautumistamme ja toimintatapojamme.

Kehitys ei synny itsestään. Asioista täytyy puhua kerta toisen jälkeen. Ilman keskustelua asiat eivät etene, väärinkäsitykset jäävät selvittämättä ja syvempi ymmärrys puolin ja toisin syntymättä. Asiat voivat silloin jäädä junnaamaan paikoilleen ja siihen pisteeseen, että mikään ei oikeasti muutu.

Keskustelemalla hiertävästä asiasta vaikkapa kerran kuukaudessa ajatukset saavat kasvaa ja edetä. Tässä kuuntelu nousee isoon asemaan. On todella tärkeää, vaikka kyse olisi tunteita herättävästä asiasta, että pystyisi kuulemaan tarkasti, mitä toinen sanoo. Joskus on hyvä päättää, että nyt toinen vain kuuntelee ja toinen pelkästään puhuu, eikä edes yritetä dialogia. Että varmasti kuulisimme, emmekä vain keskittyisi ajamaan omaa näkökulmaamme.

Jos mietitään muutosta parisuhteessa kummankin tarpeiden paremmassa huomioimisessa, ei varmasti ratkaise kokonaan ongelmaa, että kerran istutaan alas ja puhutaan tarpeista. Ja että sen jälkeen huomioimme loppuelämämme toisemme tarpeet täydellisesti. Todellisuudessa keskustelun jälkeen kokeillaan uusia huomioimisen tapoja käytännössä ja todennäköisesti osittain epäonnistutaan. Edistystä on syntynyt, mutta mahdollisesti lisäksi on tullut uusia väärinymmärryksiä tai olemme unohtaneet jotain. Keskusteluun täytyy siis palata monta kertaa.

Ajan kuluessa, kun kumpikin yrittää parhaansa, voi kuitenkin huomata, että olemme oppineet huomioimaan paremmin toinen toisemme tarpeita. Ja silloin, kun toinen kertoo jostain tarpeestaan, se kuulostaa jo tutulta. Emme voi kerralla sisäistää kaikkea, mitä toinen kertoo, mutta pikku hiljaa voimme, kun palaamme useita kertoja asiaan. Ja vaikka vihdoin oppisimme erinomaisesti huomioimaan toisen tarpeen, ei keskustelua voi lopettaa, sillä toisen ajatukset muuttuvat usein ajan myötä. Tarpeesta, jonka olemme oppineet huomioimaan, tuleekin ehkä vähemmän tärkeä ja jostain toisesta tärkeämpi. Ilman keskustelua emme tiedä toisen ajatusten muuttuneen.

Uskon, että useimmilla on tahtoa muuttaa parisuhdetta hiertäviä kysymyksiä. Tahdomme parasta sekä puolisollemme että itsellemme: keinoja vain on joskus vaikeaa löytää. Uskon, että paras ja toimivin keino on ongelmien tiedostaminen ja niistä puhuminen ja sen jälkeen yrittäminen, erehtyminen ja keskusteleminen vuorotellen. Ajan kanssa erehtymiset vähenevät ja yrittäminen palkitaan. Prosessi voi olla pitkä, mutta se on palkitseva. Opimme ymmärtämään paremmin toisiamme ja saamme hankalia asioita käsiteltyä. Saamme kasvaa yhdessä.

15/09/2013 0 kommenttia

Tarpeet

Välttämättömät tarpeet

Kirjoittajalta Tiia 12/09/2013

Usein on vaikea tunnistaa ja tunnustaa omia tarpeitaan. Vielä vaikeampaa on oppia tuntemaan hyvin puolison tarpeet. Tarpeet ovat tarpeellisia ja välttämättömiä. Niitä ei voi poistaa, vaikka toisinaan tekisi mieli taikoa ne näkymättömiksi. Voi toki yrittää tukahduttaa tarpeensa, mutta eivät ne sillä mihinkään katoa ja tiedossa on ongelmia kulman takana. Siksi tarpeet olisi hyvä tunnistaa, tunnustaa ja hyväksyä. Ja opetella yhdessä elämään sellaista elämää, jossa kummankin puolison tarpeet saisivat ainakin osittain täyttyä.

Tarpeissa ahdistavaa on se, että tuntuu vaikealta olla tarvitseva. Jos ei olisi tarpeita, voisi olla riippumaton. Ja riippumattomana voisi olla haavoittumaton. Avoimuus ja tarvitsevuus on pelottavaa, jopa avioliitossa, jossa lähellä on läheisin ja rakkain ihminen. Tarvitseva ihminen on haavoittuva ja herkkä. Käy todella kipeää, jos tärkeimmät tarpeet eivät täyty. Se voi suistaa ajan kanssa kyynisyyteen ja välinpitämättömyyteen. Mutta jos tarpeet saavat täyttyä, se antaa upeita voimavaroja ja onnea elämään.

Naisella ja miehellä on vähän erilaiset tarpeet ja erilaiset määrät eri tarpeilla. Naisena nainen tarvitsee usein eri asioita mieheltä kuin miehenä mies naiselta. Toki myös ihmisinä tarvitsemme eri asioita ja eri verran. Avioliiton alkuvaiheessa ei tarvitse usein murehtia tarpeiden täyttymisestä. Aluksi kummallakin on halua ja voimia antaa paljon ja tarvita vähän. Ajan myötä tilanne kuitenkin muuttuu. Arki vie veronsa ja tarpeet eivät enää täyty itsestään.

En usko, että tarpeet kohtaavat avioliitossa kovinkaan usein siinä mielessä, että kumpikin tarvitsisi juuri samalla hetkellä juuri samaa asiaa ja juuri saman verran puolisoltaan. Sen takia joudutaan usein sekaannukseen. Koska kumpikin toivoo, että sekä hän olisi onnellinen että toinen olisi onnellinen, niin aletaan täyttää toiselle tarpeita, joita hänellä oletetaan olevan, että puoliso tulisi onnelliseksi. Usein emme kuitenkaan tiedä, mitä toinen tarvitsee. Ja helposti ne ovatkin sitten omia tarpeitani, joita puolisolleni täytän.

Esimerkiksi, jos minä toivoisin puolisoltani kirjeen, ruusuja ja hyvin siivotun keittiön, saatan antaa puolisolleni kirjeen, ruusuja ja hyvin siivotun keittiön. Mutta koska puolisoni tärkeitä toiveita eivät ole kirje, ruusut ja hyvin siivottu keittiö, hän ei osaa niitä arvostaa ja hänen tarpeensa eivät täyty niiden avulla. Ja lisäksi minä petyn, kun en saanut isoa kiitosta ja arvostusta antamisestani. Ja petyn myös siitä, että en saanut tunnetta, että puolisoni olisi tullut onnellisemmaksi, vaikka ponnistelin hänen onnellisuutensa vuoksi.

Puolisoni taas toivoisi vaikkapa uuden puhelimen, remppailutilan autotalliin ja rentoutumista yhdessä toimintaelokuvan parissa. Siispä puoliso antaa nämä minulle. Ja minä en osaa niitä arvostaa, koska olisin tarvinut ruusuja, kirjeen ja siivotun keittiön. Ja taas petytään puolin ja toisin. Nämä ovat karrikoituja esimerkkejä, mutta silti kertovat jotain totuudesta.

Emme siis osaa aina antaa toiselle sitä, mitä hän tarvitsisi, vaikka haluaisimme todella. Olen varma, että molemmille puolisoille erittäin tärkeä tarve on se, että puolisoni olisi kanssani onnellinen. Helposti kuitenkin menee puurot ja vellit sekaisin ja emme tiedä, mitä toinen eniten meiltä tarvitsisi, koska se ei ole sama kuin mitä itse eniten toiselta tarvitsen.

Usein ajaudutaankin ikävään kierteeseen. Koska puolisoni ei täytä omia tarpeitani, en minäkään halua täyttää puolisoni tarpeita. Tämä ajatus ei välttämättä ole tietoinen, vaan pinnan alla. Jos omat tarpeet eivät täyty, ei ole voimia tai halua täyttää puolison tarpeita. Ja tarpeista tulee ajan myötä valtapelin nappuloita ja siinä pelissä kumpikin on häviäjä. On aika viheltää peli poikki ja alkaa selvittää, mitä kumpikin todella tarvitsisi. Paljon hauskempi peli on se, jossa kilvan täytetään toisen tarpeita.

Tarpeiden käsittelemisessä voi auttaa ajatus rakkauden kielistä (Gary Chapman, Rakkauden kieli). Sanat, teot, yhteinen aika, lahjat tai kosketus voivat olla se kieli, jolla puolisosi lukee parhaiten rakkautta. On mahdollista, että molemmilla puolisoilla on eri äidinkieli. Minä ehkä puhun äidinkielenäni sanoja, mutta puolisoni tekoja. Olennaista olisi antaa toisella rakkautta sillä kielellä, mitä toinen lukee parhaiten, eikä sillä, mitä itse puhuu parhaiten. Se on vaikeaa, koska silloin ei voi välttämättä osoittaa rakkautta äidinkielellään. Mutta muulla kuin puolison äidinkielellä osoitettu rakkaus menee yleensä hukkaan. Puoliso ei ymmärrä sitä, joten se ei täytä puolison rakkauden tarvetta ja lisäksi ”turha” antaminen vie minulta voimia.

Mitä muuten tarpeet voivat olla parisuhteessa? Tarvetta arvostukseen, keskusteluun, ihailuun, yhdessä tekemiseen, yhdessä olemiseen, vahvaan sitoutumiseen, hellyyteen, kumppanuuteen, omaan tilaan, viehättävään pukeutumiseen, vastuun ottamiseen erilaisista asioista jne. Sellaisia asioita, joita ei ole aina helppo sanoittaa itselleen ja puolisolleen. Ja joiden tärkeysjärjestys voi puolisoilla olla hyvinkin erilainen, vaikka kummallakin olisi samoja tarpeita. Tarpeiden tiedostaminen kannattaa, vaikka onkin työlästä. Koska tarpeiden suhteen ollaan ison asian ja mahdollisesti kompastuskiven äärellä. Turha jäädä kompastelemaan, jos olisi muitakin vaihtoehtoja.

Voivatko tarpeet olla kohtuuttomia? Täyttymättöminä ne voivat herkästi olla. Jos puolison tarpeet eivät ole pitkään aikaan täyttyneet, niin niistä voi tulla niin suuria, että ne voivat tuntua kohtuuttomilta ja vaativilta. Kyse on siitä, että ne ovat ehtineet kasautua valtavaksi möykyksi. Hyväksyttyinä ja ainakin osittain täytettyinä tarpeet eivät ehdi möykkyyntyä, vaan pysyvät luonnostaan kohtuullisen kokoisina. Jos saa nauttia säännöllisesti siitä, että tarpeet täyttyvät, niin tuskin monikaan vaatii puolisoltaan enemmän ja kohtuuttomia. Vaan on kiitollinen ja onnellinen siitä, mitä on saanut ja saa. Ja antaa mielellään puolisolle sitä, mikä taas hänelle on tärkeää.

Luo keskustelua tarpeista, kuuntele tarkkaan ja usko, mitä toinen sanoo! Vaikka et ymmärrä, miksi puolisosi tarvitsee enemmän hellyyttä tai enemmän omaa tilaa kuin sinä, niin luota siihen, mitä hän itse kertoo tarpeistaan. Ja jos haluat tehdä hänet onnelliseksi, anna hänelle sitä, mitä hän tarvitsee. On helppoa nähdä, mitä se tekee puolisolle, jos hänen tarpeensa saavat täyttyä. Hän tulee onnellisemmaksi. Jopa paljon onnellisemmaksi.

12/09/2013 2 kommenttia

Vertaistuki

Vertaansa vailla – vertaistuki

Kirjoittajalta Tiia 05/09/2013

Luuletko, että naapureilla on onnellisempi avioliitto? Epäiletkö, että maailmassa ei ole onnellisia avioliittoja ja että ne onnelliselta näyttävät, ovat sitä vain päällepäin? Oletko jutellut ystävän tai ystäväpariskunnan kanssa omasi ja heidän avioliittonsa hyvistä hetkistä ja haasteista?

Avioliittoon kuuluvat ristiriidat ja haasteet. Kun kaksi ihmistä elää niin läheisessä suhteessa, se ei voi olla mutkatonta. Ei ongelma kuitenkaan ole se, että on ongelmia, vaan se, että mitä sitten tehdään.

Verratonta on se, jos haasteita pystyy välillä jakamaan jonkun ymmärtäväisen ja ulkopuolista perspektiiviä antavan ihmisen kanssa. Kuten muussakin elämässä mielessä yksin pyöritelty ongelma voi olla elefantin kokoinen. Mutta jos siitä saa puhua, siitä voi tulla vaikkapa sylikoiran kokoinen. Ja sylikoiran pystyy kyllä pitämään hallinnassa, vaikka elefantin kanssa olisi ollut vähän niin ja näin. Lisäksi keskustellessa saattaa huomata, että muillakin käy sama elefantilta näyttävä sylikoira kylässä.

Avioliitossa vertaistuki on siis arvokasta myös siksi, että siinä oppii huomaamaan, että monissa avioliitoissa painitaan samankaltaisten ongelmien kanssa. Jos on elänyt luulossa, että meidän suhteessa on ainutlaatuinen ongelma, saa lähes aina pettyä, jos alkaa jutella asioista muiden pariskuntien kanssa. Luultavasti puolella muistakin aviopareista on samantyyppisiä ongelmia.

Vertaistuessa on siis pieni riski. Siinä saattaa joutua menettämään uskon, että meillä on ainutlaatuinen ongelma. Mutta vastineeksi voi saada paljon ymmärrystä ja jakamista. Ja myös tiedon, että ehkä joku muu on keksinyt ratkaisuja tähän ongelmaan tai ainakin elämänviisaan tavan kohdata kyseinen ongelma.

Avioliiton todellisuudesta ei ole aina helppo lähteä jutustelemaan hyvällekään ystävälle. Ehkä pikku vitsin voi laukaista suhteellisen helposti tai sitten murpattaa, että onhan se välillä hieman aasi tuo minun rakas puolisoni. Mutta rakentavaan keskusteluun on usein vaikea löytää aika ja paikka.

Kuitenkin rakentava keskustelu avioliitosta on hirmu hauskaa ja hyödyllistä. Asioiden jakaminen kun tosiaan ja tosissaan pienentää ongelmien kokoa. Ja se helpottaa, jos voi pohtia haasteita ulkopuolisen ihmisen kanssa eri näkökulmista ja miettiä ratkaisuvaihtoehtoja. Sillä tavalla oma ymmärrys sekä itseä että puolisoa kohtaan yleensä kasvaa. Ja omien ajatusten tuulettamisen jälkeen rakentava keskustelu puolison kanssa sujuu yleensä paremmin. Raiteilleen jämähtänyt keskustelu voi löytää uudet ja paremmat raiteet.

Joskus vaan on vaikeaa löytää hyviä hetkiä ja turvallisia ihmisiä keskustelulle. Mutta siitä huolimatta hyviä tilaisuuksia vakaville ja syvällisille keskusteluille kannattaa etsiä. Antaessaan saa ja jakaessa rikastuu. Avoimuutta ei kannata pelätä, mutta toki sitä täytyy kunnioittaa ja sopivasti suojella.

Minua on auttanut avoimuuden suhteen tällainen ajatus. Jos tietää, että tästä ei henki lähde, niin entä sitten, vaikka vähän pelottaakin? Ole mieluummin avoin, sano kaunis sana, jaa tärkeä ajatus tai selvitä ongelmatilanne kuin jätä se pelkosi takia sanomatta ja selvittämättä! Pelosta hieman kangerteleviin sanoihin tai pieneen polvien tutinaan ei kuole. Mutta se voi olla hyvin vakavaa elämälle, jos ei pysty puhumaan vakavista asioista.

05/09/2013 0 kommenttia

Yhdessä kasvaminen

Erillistymisvaihe – aika erota vai kasvaa yhdessä?

Kirjoittajalta Tiia 02/09/2013

Parisuhde alkaa symbioosivaiheella. Se on vaihe, jossa rakennetaan meitä, luodaan meidän historiaa ja tehdään meidän juttuja. Symbioosivaiheessa näkee toisessa paljon samanlaisuutta kuin itsessään. Se on hieno vaihe! Silloin on aika ja aikaa keskittyä toinen toiseen. Silloin rakkaus tulee ihan itsestään.

Symbioosivaihe kuitenkin loppuu ajan myötä ja usein näkökulma parisuhteeseen muuttuu. Puhutaan erillistymisvaiheesta. Siinä vaiheessa alkaa nähdä puolisossa korostetustikin niitä asioita, joissa toinen on erilainen kuin itse. Näkökulma vaihtuu yhdistävistä tekijöistä niihin, joissa ollaan erilaisia. Vaihe voi hämmentää ja voi tulla olo, että olen ehkä mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin. Kuka on tuo puolisoni, joka onkin erilainen kuin minä ja erilainen kuin kuvittelin? Ollaan päästy upeaan vaiheeseen, jossa suhteessa on niin paljon luottamusta, että voi alkaa tutustua toiseen syvemmin.

En usko, että erillistymisvaihe tarkoittaa sitä, että on mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin. Puolisoa valitessaan ihminen vaistomaisesti pitää toisessa yhdistävien tekijöiden lisäksi sellaisista tekijöistä, jotka täydentävät häntä itseään. Hiljainen voi pitää puheliaasta. Ja puhelias hiljaisesta. Hiljainen nauttii siitä, että toinen täydentää hänen sosiaalisuuttaan. Ja puhelias siitä, että toinen on hyvä kuuntelija. Erilaisuudessa on paljon voimaa! Eikä samanlaisuus minnekään katoa, vaikka välillä fokus olisikin enemmän erilaisuudessa.

Miten mahtavaa, kun avioliitossa ollaan yksikkö, jossa kummallakin on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Joissain asioissa voi rauhassa, mutta toki yhdessä sopien, antaa puolison täydentää itseään. Ehkä toiselle on luontevampaa hoitaa toiset asiat ja toiselle toiset. Meillä pieni iso ilo erilaisuudesta lasten syntymän jälkeen on ollut se, että toinen on aamuihminen ja toinen iltaihminen. On ihanaa, kun perheestä sekä aamulla että illalla sellainen, jolla on vielä vähän voimia, kun toinen on jo väsynyt.

Myös heikkouksien suhteen on hienoa, että toinen voi välillä täydentää toista. Kaikessa ei tarvitse molempien olla yhtä taitavia. Ja toinen toiselle saa olla peilinä, että voi kasvaa omien heikkouksien suhteen. On hyvä muistaa, että yleensä vain kivun kautta tapahtuu kasvua. Ja on upeaa, jos saa luottaa puolisoonsa niin, että uskaltaa kasvaa tämän rinnalla. Se on valtavan eheyttävää, kun saa kasvaa turvallisessa ihmissuhteessa. Onnea on tahto rakastaa toinen toistaan sekä ylä- että alamäessä. Onnea tuo se, että antaa tilaa sekä omalle että toisen kasvulle. Ja onnea on se, että kasvun matkaa tehdään yhdessä toinen toista tukien.

Erillistymisvaiheen keskellä tehdään tilaa itselle. On aika huomata, ettei olekaan vaan me, vaan on edelleen sinä ja minä. Silloin joutuu etsimään sitä, että kuka minä olen tässä meidän yksikössä. Se on normaali vaihe ja hoitaen suhde kestää sen, että kummallakin on mahdollisuus pohtia välillä itseään ja omia haaveitaan. Silloin on usein aika kurottaa vähän enemmän ulkomaailmaan haasteisiin: töiden, harrastusten ja unelmien suhteen. Hyvin hoidettu suhde on pesä, josta voi turvallisin mielin käydä lentämässä hetken omin siivin. Sinne voi iloisin mielin palata ja luottamus ja rakkaus kantavat lentoretket ja myös antavat niihin voimia.

Erillistymisvaiheessa avioliiton hoitaminen nousee enemmän keskiöön. Kun kumpikin saattaa käydä läpi omia myrskyjään, on tärkeää päivittää säännöllisesti toiselle kuulumiset. Missä tänään mennään? Jos ei muista jakaa ajatuksiaan, voi joutua kovin etäälle toisesta. Kummallakin on vastuu siitä, että pidetään toinen toisesta kiinni raskainakin päivinä. Ja siitä, että keskustelua ja yhteyttä pidetään yllä.

Matka, jossa pääsee tutustumaan puolisoon syvemmin, on pitkä ja hidas. Vuodessa pääsee hieman matkaa, viidessä vuodessa jonkun matkaa, kahdessakymmenessä vähän lisää ja neljässäkymmenessä varmasti vielä paljon enemmän. Jos kumpikin antautuu kasvuun, matka ei ole pelkkä kierros turistikohteissa, vaan siinä pääsee tutustumaan myös niihin aarteisiin, joita ei turisteille näytetä. Se ottaa paljon, mutta antaa vieläkin enemmän. Siinä saa kiertää puolison maailman ympäri!

02/09/2013 0 kommenttia

Odotukset

Silmälaseja ja keskustelua – pohdintaa odotuksista

Kirjoittajalta Tiia 31/08/2013

Moneltakohan riidalta parisuhteessa ja maailmassa vältyttäisiin, jos osaisimme paremmin kertoa ääneen odotuksemme ja ymmärtää, että ne eivät ole välttämättä yhteneviä esimerkiksi puolison odotusten kanssa? Kuinka moni on sopinut joskus puolisonsa kanssa kiireisessä elämänvaiheessa, että vietetäänpä tänään ilta yhdessä? Ja kuinka monelle on käynyt niin, että illasta tuli riitaisa, kun kummallakin oli erilaiset odotukset illan suhteen?

Jos ei ole aikaa sopia kuin ylimalkaisesti vaikkapa tällaisesta yhteisestä illasta, niin monesti se mielikuva tai odotus, mikä asiasta syntyy, on kummallakin erilainen. Toisella voi tulla mielikuva rauhallisesta koti-illasta ja toisella illan viettämisestä jossain muualla kuin kotona. Ja vaikka isommista linjoista päästäisiinkin helposti ja vähällä puhumisella sopuun, niin myös pienemmistä yksityiskohdista on kummallakin omat odotuksensa. Vietetäänkö ilta keskustellen vai niin, että ainakaan arkiasioista ei puhuta? Mennäänkö aikaisin nukkumaan vai myöhään, kun kerran on yhteinen vapaailta, huomioiden, että aamulla lapset herättävät normaaliin aikaan?

Eletyn elämän myötä ihmiselle syntyy käsitys, miten mikäkin juttu oletettavasti menee eri ihmisten kanssa tai eri tilanteissa. Ja kun avioliitossa on kaksi ihmistä, joilla on erilainen historia, niin nuo käsitykset harvoin osuvat yksiin. Totta kai ajan myötä oppii tuntemaan toisen odotuksia. Kuitenkin omista odotuksista on tosi hidasta päästä eroon, koska ne ovat ihmisessä niin syvällä. Ja usein näistä ristiin menevistä oletuksista syntyy kitkaa.

Odotuksiin vaikuttaa myös se, että ollaan mies ja nainen. Minä ainakin koen, että miehillä on vähän erilaiset “silmälasit”, joilla maailmaa katsotaan kuin naisilla. Jos naisten linsseillä katsottuna värit muuttuvat esimerkiksi hieman vaaleanpunaiseen päin, niin miehillä se saattaakin olla ihan eri väri, jolla kuva sävyttyy. Olisi hienoa, että voisi joskus kokeilla toisen laseja, mutta kun niitä ei oikein voi vaihdella päittäin, niin täytyy vain tyytyä puhumalla kuvailemaan sitä maailmaa, mikä kummankin laseilla näkyy. Mutta jos unohtaa puhua asiasta, niin helposti tulee riitaa siitä, että joku asia näyttää toisesta punaiselta ja toinen on sitä mieltä, että ihan varmasti se on keltainen. Silloin täytyy yrittää ymmärtää, että kyse on siitä, mistä näkökulmasta asiaa katsoo.

Odotuksiin avioliitossa vaikuttaa myös paljon se, millaisiin toimintatapoihin on tottunut lapsuudessa ja nuoruudessa. Avioliitossa kummankin perhetaustojen suhteen puhuisin perhekulttuureista. Vaikka molemmat olisivat samaa kansallisuutta, voi toisen lapsuudenperheen perhekulttuuri olla eksoottinen toiselle. Ja siihen tutustumisessa usein olisi paikallaan matkaopaskirjanen tai parikin, mutta niitä ei yleensä löydy kirjakaupasta. Harva perhe kun on kirjoittanut perhekulttuuristaan oppaan uusille kulttuuriin tulijoille.

Seurauksena voi siis olla perhekulttuurien törmäyksiä sekä avioliiton sisällä että suhteessa toisen perheeseen ja sukuun. Omat odotukset, oletukset ja toimintamallit eivät useinkaan toimi erilaisessa kulttuurissa. Viisasta olisi heti aluksi alkaa opiskella toisen perheen “vierasta kieltä”. Ja puhua eri tilanteissa kaikkien osapuolten odotukset mahdollisimman selkeiksi. Koska puhumattomilla odotuksilla lähdetään hyvin erilaisista lähtökohdista liikkeelle. Asia voi näyttää hyvin erilaiselta riippuen, millaisella kulttuuritaustalla asiaa katsoo. Onneksi keskustelemalla voi oppia ymmärtämään erilaisia kulttuureja. Ja myös oppia arvostamaan niitä.

Siispä odotukset kannattaa mahdollisimman aikaisin tehdä näkyviksi. Koska jos odotuksista ei koskaan puhuta, voi olla, että maailma näyttää jatkuvasti ristiriitaiselta paikalta. Oikeasti kyse voi kuitenkin olla vain siitä, että puhumattomat oletukset eivät kohtaa. Siispä avaa suusi mieluummin ennen kuin myöhemmin! Keskusteleminen kannattaa ja avaa uusia maailmoja silmiesi eteen!

31/08/2013 0 kommenttia

Yleisiä ajatuksia

Onnellisen parisuhteen salaisuudet?

Kirjoittajalta Tiia 24/08/2013

Kun viimeksi näin tämän otsikon mediassa, joku oli kysynyt, miksi kysymys asetellaan aina näin. Siis miksi puhutaan nimenomaan salaisuuksista? Minusta hyvä näkökulma.

Voiko onnellisesta parisuhteesta olla vankkaa tietoa, eikä vaan salaisuustietoa? Nyt aion kertoa ne salaisuudet/tiedot, jotka olen löytänyt kirjoihin kirjoitetusta tiedosta ja testaillut omassa parisuhteessa.

Salaisuus/tieto nro 1.

Onnellisessa parisuhteessa läheisyys ja etäisyys ovat löytäneet ainakin hetkittäin hyvän sopuratkaisun. Että molemmilla on tilaa hengittää, mutta toinen ei ole niin kaukana, että ajauduttaisiin erilleen. Tätä tasapainoilua riittää parisuhteessa aina, mutta onnellisessa parisuhteessa sopivaa tasapainoa yritetään pitää yllä. Kumpaakin kun tarvitaan välttämättä sekä läheisyyttä että erillisyyttä.

Salaisuus/tieto nro 2.

Onnellisessa parisuhteessa kommunikaatiota yritetään kehittää. Valmiiksi sekään ei varmasti tule koskaan, mutta tavoitteena on, että opitaan ymmärtämään omaa ja toisen tapaa kommunikoida. Ja että yritetään oppia ymmärtämään se viesti, joka toisella on, eikä sitä, mitä kuvittelemme toisella olevan. Opitaan kuuntelemaan.

Salaisuus/tieto nro 3.

Onnellisessa parisuhteessa opetellaan tietämään omat ja toisen tärkeimmät tarpeet. Ja opetellaan pitämään huolta sekä omista että toisen tarpeista. Tässä asiassa tarvitaan kommunikaatiota. Jos tarpeista ei ole puhuttu, voi olla, että täytämme toiselle omia tarpeitamme ja loppujen lopuksi molempien tarpeet jäävät täyttymättä. Tässä voi mennä metsään aika monella tavalla, testattu on.

Salaisuus/tieto nro 4.

Onnellisessa parisuhteessa nähdään ja hyväksytään sekä puolisoiden erilaisuus että samanlaisuus. Ja nähdään molemmat voimavaroina. Sekä samanlaisuus että erilaisuus voivat yhdistää ja kummallekin on käyttöä parisuhteessa!

Ja onnellisessa parisuhteessa jaksetaan harjoitella näitä kaikkia ja iloita edistymisestä, vaikka välillä tulee takapakkeja. Onnellisessa parisuhteessa ollaan yhdessä matkalla eteenpäin, vaikka reitille mahtuu mutkia, mäkiä, rankkasateita ja myrskyjä. Mutta kyllä reitillä paistaa myös usein aurinko ja ne säteet ovat kirkkaita ja ihanan lämpöisiä.

Oletko muuten nähnyt koskaan pitkään yhdessä ollutta paria, joista tiedät, että he ovat hoitaneet parisuhdettaan? Sellainen pariskunta on niin kaunis. He ovat saaneet kasvaa yhdessä. He ovat vahvoja ja herkkiä yhtä aikaa. Heistä säteilee lämpöä. Heitä katsellessa tulee itsellekin hyvä mieli.

24/08/2013 2 kommenttia

Yleisiä ajatuksia

Työtä avioliiton eteen

Kirjoittajalta Tiia 21/08/2013

Kun googlaa aihetta, niin keskustelupalstoilta löytyy kysymys: ”Mitä se työn tekeminen avioliiton eteen oikein tarkoittaa?”. Minusta vastausta ei voi typistää pariin sanaan, vaikka onhan sekin tyhjää parempi. Hienoa, että ihmiset miettivät asiaa. Kyllä keskusteleminen, toisen huomioiminen, hellyys, kauniit sanat tms. ovat oikeita ja hyviä vastauksia. Silti tämä tieto ei usein riitä ja sitä ei saa sovellettua arkeen. Viisasta on perehtyä asiaan syvällisemmin kuin pelkän listan avulla.

Maailmassa on paljon upeita avioliitto- ja parisuhdekirjoja ja niitä voi lainata ilmaiseksi kirjastosta. Kirjoissa on avattu erilaisia näkökulmia parisuhdeasioihin kokonaisen kirjan verran. Yhdenkin kirjan lukeminen saattaa muuttaa koko elämän suunnaan – onnellisempaan suuntaan. Ja yhdestä kirjasta saattaa löytyä montakin oivallusta.

Ensimmäinen lukemani parisuhdetta käsittelevä kirja on seurusteluajoilta: ”Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta” (John Gray). Vanha klassikko, josta voi olla montaakin mieltä. Se oli sillä hetkellä kuitenkin kirja paikallaan ja muutti parisuhteemme suuntaa. Tajusin ensimmäistä kertaa, että kas kummaa, miehet saattavat usein ajatella eri tavalla kuin naiset. Ainakin minun mieheni taitaa ajatella eri tavalla kuin minä. Nyt tuntuu jo hauskalta, että tämäkin asia piti oivaltaa. Mutta silloin aikoinaan se oli uusi tieto.

Marsin ja Venuksen jälkeen tie muillekin oivalluksille oli avattu. Silti mikään oivallus ei ole tullut helpolla. Yleensä sitä ennen on tarvittu monia yrityksiä puskea läpi harmaan kiven. Kunnes on saanut oivaltaa, että ehkä ei ole tarkoituskaan mennä läpi siitäkään kivestä. Vaan on olemassa muitakin ratkaisuja.

Totta kai kirjoissa ja oppaissa väkisinkin tehdään yleistyksiä asioista ja kaikki asia ei kolahda juuri omaan parisuhteeseen tällä hetkellä. Kannattaa etsiä tietoa, jonka näkee pukevan sanoiksi jollain tapaa oman avioliiton todellisuutta. Ja uskon, että aika pian parisuhdekirjallisuutta lukiessa huomaa, että tämä asia kolahti. Juuri noinhan minä toimin tai ajattelen tai puolisoni toimii ja ajattelee. Ja sillä hetkellä on usein oivaltanut jotain itsestään ja parisuhteestaan.

Siispä laita kirjastossa hakusanaksi parisuhde, avioliitto, avioliiton hoitaminen tms. ja lähde tutkimusretkelle. Jos olet oikein rohkea, kysäise suoraan kirjaston virkailijalta, missä on parisuhde- ja avioliittokirjojen osasto. Sille osastolle ei tarvitse luikkia häpeillen. Sinne marssivat reippain askelin ne, joita kiinnostaa onnellinen avioliitto.

21/08/2013 0 kommenttia

Yleisiä ajatuksia

Onnellisten avioliittojen puolesta

Kirjoittajalta Tiia 21/08/2013

Meidän avioliitto ei ole ollut helppo. Sitä en missään nimessä pysty sanomaan. Jotkut hetket ovat olleet tosi raskaita. Silti meidän avioliitto ei ole koskaan ollut mahdoton. Se on aina ollut kehityskelpoinen ja parhaina päivinä upean onnellinen. En ole koskaan pelännyt tosissani, että tähän kriisiin tämä sitten päättyy ja nyt erotaan. Luotan lujasti avioliittojen kehityskelpoisuuteen. Enkä oikeastaan edes usko helppoihin ja onnellisiin avioliittoihin. Kuulostaa hullulta uskoa vaikeisiin ja onnellisiin avioliittoihin. Mutta uskon niihin enemmän kuin helppoihin ja onnellisiin.

Olen tullut siihen tulokseen, että onnellinen avioliitto on sellainen, että pahimmassa kuopassakin kumpikin uskaltaa luottaa, että hienot ja onnelliset hetket ovat pian taas oven takana. Kuopan pohjalla täytyy vaan lujittaa voimansa ja yhdessä taistella sen hetkinen kriisi läpi. Se ei yleensä ole helppoa, mutta tulos palkitsee. Yhdessä selvittiin ja yhdessä selvitään.

Ei ole mitään parempaa palkintoa kuin se, että saa kriisin jälkeen rakastua uudelleen puolisoonsa. Tätä todellakin kannattaa kokeilla. Siinä ollaan yhdessä onnellisen avioliiton huippuhetkistä. Tässä on vierelläni upea puolisoni, joka ei jättänyt minua vaikeallakaan hetkellä, eikä luovuttanut ongelmien edessä. Hän on kertakaikkisen mahtava. Ja mitä enemmän kriisejä selvittää yhdessä, sen useammin saa uuden hienon mahdollisuuden rakastua puolisoonsa. Saa sitä toki rakastua puolisoonsa uudestaan ilman kriisiäkin, mutta vaikeuksien voittamisessa yhdessä on voimaa.

Minä näen avioliiton aaltoliikkeenä. Ensin on tasaisempaa. Sitten tulee kriisi ja sukellus syvyyksiin. Jos kriisi päätetään voittaa yhdessä, niin syvyyksistä noustaan yhdessä työtä tekemällä. Ja sen jälkeen koittaa huippu. Kaunis ja ihana. Onnellinen. Uudelleen rakastuminen. Sen jälkeen kuljetaan yhdessä hetki tasaista tietä ja aikanaan taas sukelletaan löytämään jotain uutta. En usko, että ilman kriisejä, ja nimenomaan yhdessä voitettuja kriisejä, pääsee eteenpäin. Itsensä tuntemisessa, puolison tuntemisessa tai koko avioliitossa. Ehkä puhuin nyt liikaa kriiseistä, mutta avioliitosta tuskin tulee pitkä ja onnellinen, jos vaikeita asioita ei käsitellä ja selvitetä.

Onnellinen avioliitto ei minun käsityksen mukaan synny tuurilla. En osaa sanoa, voiko se syntyä ihan hirveän hyvällä tuurilla. Mutta keskivertotuurilla se ei taida syntyä, vaan lähtee helposti vierimään alamäkeen. Loputtomaan alamäkeen ei kuitenkaan ole mikään pakko joutua. Onnellinen avioliitto syntyy avioliiton eteen tehtävän työn kautta. Sen oivalluksen kautta pääsee pois kaltevalta pinnalta tukevalle pohjalle. Onnellinen avioliitto syntyy siitä kokemuksesta, että tässä ollaan yhdessä. Arjen, ilon, onnen ja ongelmien edessä. Sillä asenteella, että me ei kyllä aiota luovuttaa. Ei ala- eikä ylämäessä. Mitä hauskaa luovuttamisesta saa, verrattuna yhdessä voittamiseen?

21/08/2013 0 kommenttia