Kirjoittaja

Tiia

Aikana ennen puolisoa ja lapsia nukuin yöllä. Untenmaassa oli mukava rauha ainakin klo 00-06 välisenä aikana. En ollut menevä edes teininä. Vauhdikkain yöelämä elämässäni alkoi esikoisen synnyttyä. Sittemmin on valvottu aina välillä. Usein vauva-ajan tai lasten sairauksien takia. Mutta valvottu on myös aikuisten takia.

Yön pimeydessä ollaan joskus molemmat hereillä pitkään. Siinä vähäisessä valossa on helppo eksyä puolisosta ja itsestäänkin. Yön mustuudessa voi joskus tuntua, että en tunne itseäni. Enkä ainakaan tuota ihmistä, joka on puolisoni. Minne olemme joutuneet? Olemmeko kadonneet vai eksyneet? Asiat näyttävät päivänvalossa ja yön hämyssä eriltä. Ehkä ihan hyvä niin. Vaikka yön vähäinen valo on synkkää sävyltään, niin asioita on joskus hyvä katsoa eri tavalla valaistuna.

Toisaalta yön hämärässä on helpompi turvautua toiseen. Tarttua varovaisesti käteen. Uskaltaa katsoa silmiin. Uni on välttämätöntä ihmiselle. Luulen, että niin on toisinaan myös yön sysipimeän keskustelutkin. Unen aikana aivot järjestelevät päivän asioita. Yöllisen kriisin aikana voi järjestellä ajatuksia, joita ei päivänvalossa osaa ehkä tuoda edes esille. Jotka eivät ehkä kirkkaassa uskalla näyttäytyä.

Yön jälkeen on aamu ja valo. Valossa on toivo, nauru, uusi mahdollisuus ja läheisyys. Päivänvalossa yön asiat näyttäyvät uudessa valossa. Silti en vaihtaisi pois mustia yön tuntejakaan. Lapset kasvavat nimenomaan unituntien aikana. Puolisotkin kasvavat välillä yön tunteina.

10/09/2017 0 kommenttia

Muualle kirjoitetut tekstit

Saisko viis?

Kirjoittajalta Tiia 02/09/2017

Iltatoimet alkavat olla paketissa. Yläkerrasta kuuluu kuorsauskuoro. Iltapala on syöty ja olemme tovin puuhailleet tahoillamme. On aika kysyä: “Saisko viis?”

Iltaviisi, tuttavallisesti iltaviis tai viis, on päivän tähtihetki. Se on hetki, jolloin asetutaan vierekkäin sohvalle viideksi minuutiksi. Poristaan, jos jaksetaan. Tai se porisee, joka jaksaa. Kuunnellaan. Ollaan lähekkäin ja läsnä. Latauksessa. Minä sulle, sinä mulle.

Kun ollaan tosi väsyneitä ja arki uuvuttaa, kysymys on: “Saisko kolme ja puoli?” Rennomman päivän jälkeen voi kysyä: “Saisko kymmenen?” Mutta iltaviidestä pidetään kiinni. Siitä pidetään kiinni silmät puoliummessakin, vaikka kolmipuolosenakin, jos viiteen ei voimat riitä.

Toki välillä on iltoja, jolloin iltaviiden sijaan mökötetään sohvan eri päissä. On riidelty ja riita jatkuu edelleen. Mutta parisuhteen hoitamisen myötä nämä illat ovat vähän harventuneet. Tai vähintäänkin omissa riitapoteroissa vietetty aika on vähentynyt. Ymmärrys siitä, että potero ei ole häävi paikka verrattuna iltaviiteen, on kasvanut.

Silloin, jos iltaviis ei ole mahdollinen esimerkiksi puolison työmatkan takia, iltaviis muuttuu iltaviestiksi. Iltaviesti lähetetään ”iltaviiden” aikoihin. Ja sen kautta välitetään ne fiilikset, jotka ovat läsnä iltaviidessä. Iltaviesti on päivän tärkein viesti.

Laskin, että jos joka päivä on läheisyysoloaikaa puolison kanssa 5 minuuttia, se tekee vuodessa noin 30 tuntia. Se ei ole hirveän paljon. Silti noilla hetkillä on suuri merkitys. Jos saa 30 tuntia vuodessa joka päivälle jaettuna tuntea, että on rakas, tärkeä ja läheinen, niin siinä on voimaa. Läheisyydestä saadulla voimalla jaksaa monta elämän mutkaa ja ylämäkeä.

On tärkeää, että puolisoilla olisi monenlaista yhdessäoloaikaa ja mahdollisuuksia toistensa kohtaamiseen sekä arjessa että lomalla. Mutta nyt kun lapset ovat pieniä ja arki yhtä hulabaloota, iltaviis auttaa pitämään paketin kasassa. Odotan jo sitä päivän hetkeä, kun on aika kysyä: “Oisko viis?”

02/09/2017 1 kommenttia

Sitoutuminen Yhdessä kasvaminen Yleisiä ajatuksia

Luottamus

Kirjoittajalta Tiia 27/08/2017

On ihan itsestään selvä asia, että luottamus ei synny hetkessä, vaan ajan kanssa ja yhdessä koetun kautta. Silti havahduin katsomaan asiaa minulle uusin silmin. Aloin miettiä, millainen luottamus minulla oli puolisooni kuukauden seurustelun jälkeen tai vuoden seurustelun jälkeen? Entä vuoden avioliiton jälkeen, viiden vuoden avioliiton jälkeen tai nykyään?

Oli aika, jolloin seurustelimme ja teimme puolisoni kanssa ensimmäisen yhteisen hankinnan. Ostimme puoliksi läppärin. Se tuntui hurjan isolta hankinnalta ja hermostuttavalta. Meidän yhteinen läppäri. Voinko luottaa siihen, että on turvallista alkaa kietoa elämää yhteen hänen elämänsä kanssa? Henkisesti, käytännön tasolla, kaikilla eri tasoilla. Läppärin omistaminen yhdessä sujui hyvin ja läppäri toimii edelleen. Nykyään koen, että voin luottaa missä tahansa taloudellisessa kysymyksessä puolisooni.

Oli aika, jolloin jännitin, pärjääkö puolisoni tunnin meidän esikoisen kanssa kaksin. Epäilin ja epäröin. Vuodet ovat vierineet ja nykyään tiedän, että puoliso tuntee hyvin kaikki kolme lastamme ja pärjää totta kai koko köörin kanssa. Hänellä on pirkkapussillinen koeteltuja keinoja jokaisen lapsen arkisiin ja myös haastaviin tilanteisiin.

Hetket, kun lapsi on sairastunut pahasti ja joissa on oltu rinnakkain. Hetket, joissa on pettynyt itseensä tai toiseen, mutta on pysytty silti riittävän lähekkäin. Hetket, joissa on oltu täysin uupuneita, mutta on vedetty yhtä köyttä. Hetket, joissa on oltu epätoivoisia, mutta on pidetty kiinni. Ne kasvattavat luottamuksen. Syvällä sisimmässäni voin luottaa, että minusta pidetään kiinni ja että myös itse osaan pitää kiinni. Vaikeinakin aikoina.

Oli aika, jolloin mietin, voiko seurustelu muuttua avioliitoksi? Voinko luottaa, että hän on tosissaan siinä? Voinko luottaa, että hän sanoo tahdon ja tarkoittaa myös sitä? Voinko luottaa, että hän pysyy rinnallani valvottujen vauvaöiden synkeinäkin hetkinä? Voinko luottaa menneeni hänelle? Voinko luottaa pelkoni ja naurettavat puoleni hänelle?

Sekin on osa luottamusta, että voi luottaa, että tulee kuulluksi. Ettei tulisi lyödyksi heikkouksistaan ja haavoistaan. Että voin näyttää tunteeni. Että tuntee, että jos on tarvis, minusta tai minun puolestani taistellaan. Että jos uuvun, on joku johon nojata. Ei mitään helppoja teemoja, joihin on tullut myös isojakin säröjä.

Aika on kuitenkin vahvistanut sen, että voin luottaa, että tunnemme toisemme jo aika hyvin. Että haluamme toisillemme hyvää. Että rakastamme. Voin luottaa, että hän haluaa kasvaa yhdessä kanssani. Että hän haluaa pitää kiinni. Ja että aina reissuun lähtiessä kannattaa varmistaa: “Muistitko ottaa lompakon mukaan?”

27/08/2017 0 kommenttia

Kommunikaatio

Rakkautta ja rehellisyyttä

Kirjoittajalta Tiia 13/08/2017

Olen nuorempana ajatellut, että rehellisyys on aihe, josta postaus menisi näin: “Ole rehellinen puolisollesi. Kiitti ja moi tältä kertaa.” En ole kääntänyt kelkkaani, mutta pieniä viilauksia on matkan varrella ilmennyt.

Olen todennut, että parturi-/kampaajareissun jälkeen puolison tukka on kiva. Myös vaatekauppareissun jälkeen uudet vaatteet on kivoja. Tai no korkeintaan hampurilaispalaute (positiivista, väliin ripaus hyvin harkittua negatiivista ja päälle taas positiivista) on mahdollista. Mutta pottakampausta ei voi puolisolla olla. Eikä aivan karseaa paitaa.

Kun puoliso on lähdössä harvinaiselle vapaaillalle, silloin toisella puolisoista on voimia iltaan lasten kanssa. Tätä on pitänyt miettiä kyllä. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että voimia on. Ja hymykin irtoaa. ”Mukavaa iltaa, rakas!”

Käsialaa voi parantaa, ne hiuksetkin kasvavat ja moneen voi vaikuttaa, muttei ihan kaikkeen. Raivorehellinen palaute asioista, joita toinen ei voi muuttaa, on hyvin hyvin harkinnanvaraista, jos ei halua jättää elinikäisiä muistoja. Koska sanoja ei voi suoraan vetää takaisin ja muistinmenetyspilleriä ei ole, niin puolison pysyviä ominaisuuksia kannattaa kommentoida rakkaudella.

Suora ja avoin keskustelu- ja tunneyhteys puolisoiden välillä on kultaa. Hopeaa ja viisautta on tietyissä tilanteissa valita sanansa tarkkaan. Ja pyöristää ne positiiviseen suuntaan. Rakkaus on rakkaudellista.

13/08/2017 0 kommenttia

Tarpeet Yleisiä ajatuksia

Huomioitu

Kirjoittajalta Tiia 17/07/2017

Kuvittele päivä. Jolloin puolisosi murahtaa sinulle hyvän huomenen kohdalla. Syö aamupalansa hiljaa kännykkäänsä selaten. Lähtee töihin halausta antamatta. Palaa töistä myöhässä sitä ilmoittamatta. Ilta menee suurempia puhumatta ja lopulta nukahdatte selät vastakkain.

Kuvittele päivä. Joka alkaa aamusuukolla ja hyvän huomenen toivotuksella. Sinua varten keitetyllä kahvilla. Halauksella ja sanoilla voimia päivään, kulta. Saat viestin kesken päivän, että olet mielessä rakkain. Töistä palaa puoliso, joka on kiepannut kotimatkalla kaupan kautta. Saat suukon ja sinulta kysytään, miten päiväsi on sujunut. Vaikka ilta on arjen askareita täynnä, istahdatte hetkeksi sohvalle halaamaan ja juttelemaan. Kun hermosi meinaa mennä lasten iltakiukutteluihin, puolisosi sanoo, että mene hetkeksi hengähtämään, minä hoidan tämän nujakan. Hetken vielä illalla juteltuanne nukahdatte lähekkäin.

Kumman päivän haluat antaa puolisollesi? Paljonko huomioimista ja vaivaa se sinulta vaatii?

Miltä ensin kuvattu päivä tuntuu? Entä toinen?

Huomioitu puoliso voi paremmin. Huomioitu saa voimia huomioida muita. Huomioimisella on ihmeellinen voima.

17/07/2017 0 kommenttia

Yleisiä ajatuksia

Aika

Kirjoittajalta Tiia 03/07/2017

Reissatessamme mummulassa, lasten isomummulassa, aloin miettiä aikaa. Vietin paljon aikaa mummulassa kaikilla lomillani lapsena ja mummu oli paljon meillä kotona, kun olin lapsi. Mummu liittyy lukemattomiin lapsuudenmuistoihini.

Opiskeluaikoina mummulaan oli ihana mennä viikonloppua viettämään. Siellä uni oli aina levollista ja syvää. Elämänrytmi oli rauhallinen ja hyvä. Tehtiin päivän työt yhdessä ja sitten levättiin ja nautittiin elämästä. Nykyään saadaan kyläillä mummulla koko perheenä.

Huomasin, että olen viettänyt elämästäni vähintään vuoden mummulassa ja aikaa yhdessä mummun kanssa vuosia. Mummulasta tulee vahva naisen malli ja malli oikeudenmukaisuudesta, anteliaisuudesta ja vieraanvaraisuudesta. Mummulta on tarttunut monta asiaa elämänasenteeseeni.

Vain yhdessä olemalla, yhdessä tehden ja jutellen voi oppia tuntemaan kunnolla toisen ihmisen. Läheisyyteen tarvitaan aikaa. Elämässäni on ihania ihmisiä, joiden kanssa olen saanut viettää paljon aikaa vuosien varrella. Heiltä olen saanut läsnäoloa ja rakkautta. He ovat vaikuttaneet paljon elämääni.

Kesälomalla ollaan vietetty tiiviisti aikaa perheenä. Vaikkei lomailu yhdessä pienten lasten kanssa ole todellakaan pelkkää auvoa, niin tiivis yhdessäolo tekee hyvää. Se hitsaa yhteen, kun on mahdollisuus viettää päivät yhdessä, vaikka väsyjä ja kiukkuja ja kaikkia mahdollisia fiiliksiä mahtuu myös mukaan.

Lomaan on mahtunut monta kivaa hetkeä yhdessä. Oikeastaan sillä ei ole niin väliä, mitä tehtiin, kunhan vain tehtiin ja oltiin yhdessä kaikille suhteellisen mukavan asian äärellä. Yhdessäolosta syntyy hyvät ja hauskat hetket. Lomalla on myös oppinut lapsista, puolisosta ja itsestään uusia puolia, kun on ehtinyt nähdä kaikkia enemmän kuin arjessa. Jaettujen mukavien hetkien muistelu yhdessä on myös onnellista aikaa.

Suurin lahja pienten lasten vanhemmille on lastenhoitoapu. Se antaa aikaa vanhemmille olla hetken kaksin ja tarjoaa läsnäoloa lapsille. Vasta nyt olen tajunnut paremmin, miten merkittävää on yhdessä vietetty aika. Lapsille tärkeät muut aikuiset, mummut ja papat, kummit, tädit ja sedät, vaikuttavat paljon lasten elämään läsnäolollaan. Yhteiset kalastusretket, muistipelit ja tikanheitot kantavat pitemmälle kuin äkkiseltään osaa edes ajatella.

Yhdessä puolison kanssa vietetty aika on avioliiton perusta. Antamalla aikaa puolisolleen, rakentaa ja vahvistaa rakkautta. Aika ja läsnäolo on mitä suurinta rakkautta. Ilman yhdessäoloa ei voi olla läheisyyttä, eikä ilman läheisyyttä ole onnellista parisuhdetta.

Kenen kanssa olet viettänyt vuosia elämäsi aikana? Kenen antama aika on vaikuttanut paljon elämääsi? Kenelle voit antaa aikaasi ja rakkauttasi?

Antamalla aikaansa voi vaikuttaa huikeasti toisen elämään. Antamalla aikaansa puolisolleen voi vaikuttaa huikeasti avioliittoonsa.

03/07/2017 0 kommenttia

Tarpeet Yhdessä kasvaminen

Aikuiskasvatusta osa 2: Toiveita, tarpeita ja avointa vallankäyttöä

Kirjoittajalta Tiia 04/06/2017

Mietin edelleen aikuis(uus)kasvatuskeinoja. Meidän perhe -lehden heinäkuun 2014 numerossa oli mielenkiintoinen artikkeli kasvatuskeinoista (Piiskasta pelikieltoon, Anna Tommola). Siinä oli kaksi ajatusta, joita jäin paljon pohtimaan.

Ensimmäinen ajatus oli, että vallankäytön kasvatuksessa on tärkeää olla avointa. Muuten vaihtoehdot ovat sellaisia, joissa vallankäyttö jää piiloon, kuten syyllistäminen ja manipulointi. Toinen viisas ajatus oli, että haluamisessa ei ole mitään häpeällistä tai väärää. Lapsen toiveet eivät ole huonoja tai vääriä. Se, mistä lapsi haaveilee, voi olla jotain, mitä ei voi nyt saada tai vaikka kannata ostaa. Mutta itse toive ei ole vääränlainen.

Uskon, että samat teemat ovat tärkeä asia myös aikuiskasvatuksessa. Tarpeita on tullut pohdittua paljon aikaisemmin, mutta toiveita, haluja ja haaveita vähemmän. Tällaiselle huonosta itsetunnosta jo vähän vahvemmaksi rakentuneelle ajatus siitä, että omat toiveet, haaveet ja halut eivät ole vääränlaisia, on timanttia. Vaikkeivat toiveet olisikaan aina ainakaan juuri nyt toteuttamiskelpoisia, niissä ei ole mitään hävettävää. Omia haaveita ja haluja saa aikuinenkin pitää kauniina. Ne eivät ole tyhmiä, eikä ”ei kai kukaan nyt tuollaista halua” -asioita. Avioliitossa toisen ja omien toiveiden ja haaveiden kunnioittaminen on aikuiskasvatusta.

Entä sitten vallankäyttö parisuhteessa? Niin kuin lastenkasvatuksessakin, omia toiveitaan ei ole oikein täyttää parisuhteessa syyllistämisen tai manipuloinnin avulla. Ne ovat suhteelle haitallista piilotettua vallankäyttöä, joihin on tavattoman helppo sortua. Toiveiden ja tarpeiden avoin ja suora esilletuominen on tärkeää. Vallankäyttöä on myös toisen tarpeiden ja toiveiden mitätöiminen tai huomiotta jättäminen.

Avioliiton aikuisuuskasvatuksessa opettelen sanomaan suoraan ja rehellisesti ääneen, mistä haaveilen, mitä tarvitsen ja toivon. Ja rohkaisen siihen kumppaniani. Suhtaudun kunnioituksella ja rakkaudella puolisoni unelmiin, toiveisiin ja tarpeisiin. Mutta myös yhtä lailla suhtaudun arvostaen ja rakkaudella omiin unelmiini, toiveisiini ja tarpeisiini. Näissä teemoissa olen ainakin itse ollut hyvinkin rikkinäinen. Mutta saan kasvaa kohti aikuisuutta puolisoni kanssa.

04/06/2017 0 kommenttia

Kommunikaatio Yhdessä kasvaminen

Aikuiskasvatusta osa 1: Terapeuttinen ote?

Kirjoittajalta Tiia 31/05/2017

Aikuisavioliitosta ajatukset ovat matkanneet aikuiskasvatukseen. Olen lukenut Lilly Korpiolan koskettavaa ja syvällistä kirjaa Pitkä tie äidiksi (2014), joka kertoo äitiydestä ja adoptiosta. Kirjasta opin uutena termin terapeuttinen vanhemmuus. Terapeuttiseen vanhemmuuteen liittyvät asiat jäivät mietityttämään myös suhteessa parisuhteeseen. Adoptiolapsilla eheytyminen menneistä kokemuksista ja kiintymyssuhteen rikkinäisyyksistä vaatii usein terapeuttista tapaa kohdata lapsi. Tarvitseeko myös aikuinen välillä terapeuttista kohtaamista kumppaniltaan? Onko sellainen kohtuuton ajatus?

Kevään yksi teema parisuhdepohdinnoissa on ollut menneisyyden vaikutus nykyisyyteen. Uskon, että jokaisella on eheydyttävää menneistä ja parisuhteessa asiat usein nousevat esiin tai ainakin poreilevat pinnan alla. Meissä jokaisessa on turvattomuutta ja isojakin kipeitä kohtia, myös traumoja. Uskon, että juuri silloin, kun oma käytös ei ole aikuismaista, on ihmisellä suurin tarve tulla ymmärretyksi. Jos kumppani pystyy näkemään, mistä toisen käytöksessä on pohjimmiltaan kyse ja mistä reaktio johtuu, siinä hetkessä on suuri viisaus. Kun pääsee aidosti selville toisen ajatuksista ja tunteista, se voi olla menneitä korjaava kokemus kumppanille. Todellista aikuiskasvatusta.

Huono käytös lapsella kertoo yleensä jostain. Jäin miettimään, että niinhän se on meillä aikuisillakin. Pohjimmiltaan juuri silloin kaipaamme lohdutusta ja rakkautta, kun olemme ”vaikeita”. Terapeuttisessa vanhemmuudessa puhutaan vanhemman herkkyydestä lapsen tarpeille ja tunteille ja käytöksen taakse näkemisestä. Luulen, että samaa herkkyyttä tarvitaan myös parisuhteessa. Toki voimme odottaa aikuiselta sitä, että hän osaisi kertoa tunteensa ja tarpeensa. Toisaalta juuri niissä asioissa voi olla vielä aikuisenakin paljon opeteltavaa. Hyvä ja turvallinen parisuhde voi olla paikka opetella niitä taitoja.

Parisuhteessa emme voi alkaa vanhemmiksi toisillemme. Mutta voimme tahtoa olla rakastavia, turvallisia ja rakentavia toisillemme myös ja juuri silloin, kun toinen sitä kipeimmin tarvitsee. Vaikkei se olisi helppoa. Toisinaan ystävyydessä ja rakkaudessa tarvitaan terapeuttista otetta. Ajattelen, että se on sitä, että kuuntelee, yrittää ymmärtää ja eläytyä toisen tilanteeseen sekä osoittaa lujasti välittävänsä, kun toinen on haavoittuvaisimmillaan. Siinä hetkessä on rakkaus ja mahdollisuus kasvaa ja eheytyä.

31/05/2017 0 kommenttia

Yhdessä kasvaminen Yleisiä ajatuksia

Aikuisavioliitto

Kirjoittajalta Tiia 25/05/2017

Jos parisuhteessa on kaksi aikuista, silloin on hyvät edellytykset parisuhteen olla onnellinen. Tällaiseen johtopäätökseen olen tullut viime aikoina. Lapset eivät lain mukaan naimisiin pääse, mutta parisuhteelle ei ole este se, että ei ole kasvanut aikuiseksi. Ja hyvä niin, taitaisivat parisuhteet käydä vähiin, jos parisuhteen saisi solmia vain kaksi ihan oikeasti aikuista.

Havahduin tällä viikolla miettimään, mistä tunnistaa aikuisen. Vaikka virallisesti on ollut aikuisten kirjoissa jo vuosia, niin omassa käytöksessä ilmenee välillä vakavaa keskenkasvuisuutta. Olen havainnut vastaavia merkkejä myös muissa lapsuusiän ohittaneissa.

Löysin Tunne lukkosi -sivustolta testin vastuullisesta aikuisuudesta. Testissä mainitut asiat vastasivat hyvin kysymykseeni siitä, millainen on oikeasti aikuinen. Ihmissuhteista huolehtiminen ja empatian osoittaminen, itsensä tunteminen ja vastuun ottaminen itsestään, arjen asioiden hoitaminen, ilman kuitenkaan liikoja suorituspaineita, ongelmien rakentava käsittely ja anteeksipyytämisen ja -antamisen taito ovat testin mukaan esimerkiksi osa vastuullista aikuisuutta. Vastuullinen aikuinen on rakentava, ymmärtäväinen, aktiivinen, haavoittuvainenkin ja vastuullinen. Ja suhtautuu hyväksyen itseensä ja muihin.

Kukaan meistä ei ole ehjä ja rikkinäisyys ilmeneekin usein keskenkasvuisena ja lapsellisena käytöksenä. Se on ihan okei. Kukaan ei pysty aina olemaan aikuinen ja siinä piilee myös kauneutta. Joskus on hyvä olla hetken lapsi ja silloin voi parhaimmillaan saada sellaista huolenpitoa ja rakkautta puolisoltaan, mitä lapsen kuuluukin saada.

Jos puoliso jaksaa puolisonsa lapsen esiin noustessa olla vastuullinen aikuinen, niin meissä asuva lapsi saa rakkautta ja mahdollisuuden kasvaa askeleen lähemmäs aikuisuutta. Lapsen rooliin ei kuitenkaan voi jäädä olemaan. Aikuisuutta kohti kannattaa pyrkiä sekä itsensä että puolison takia. Se on pitkä tie, mutta vie kohti onnellisuutta.

25/05/2017 0 kommenttia

Naiseus ja mieheys

Vähän feminismiä

Kirjoittajalta Tiia 13/05/2017

”YK on laskenut, että naiset tekevät 66 prosenttia kaikesta työstä maailmassa, saavat 10 prosenttia maailman yhteenlasketuista tuloista ja omistavat 1 prosentin maailman yhteenlasketusta omaisuudesta. ” Kiinnostuksen alla on viime aikoina ollut kirja Liian tunnollinen (Tinni Ernsjö Rappe & Jennie Sjögren, 2005), josta edellä oleva lainaus on peräisin. Miten tämä asia liittyy avioliiton hoitamiseen?

Kaikille on tuttu fakta, että naiset tekevät enemmän kotitöitä kuin miehet. Liian tunnollinen kirjan mukaan vuonna 2002 tämä ero oli suomalaisilla työssäkäyvillä naisilla ja miehillä lähes puolitoista tuntia päivässä. Tilastokeskuksen sivuilta löytyy tuoreempaakin tietoa, että ero on jonkin verran kaventunut, mutta naisten kokonaistyöaika (ansiotyöt- ja kotityöt yhdessä) on suurempi kuin miesten. Jos lasketaan pyöreästi tunti päivässä enemmän hommia naiselle kuin miehelle, se tekee vuodessa 365 tuntia. Mitä kaikkea äiti-ihminen ehtisikään tehdä tuossa 365 tunnissa?

Mielessä on viime aikoina pyörinyt ripaus varmasti ihan tervettä feminismiä. Olen tyypillinen liian tunnollinen nainen. Toisten tarpeet nousevat mieleen huomattavasti herkemmin kuin omat, ne ovat mielessä lähes koko ajan. Antaminen on minulle huomattavasti helpompaa kuin saaminen, ottamisesta nyt puhumattakaan. Hoidan tunnollisesti turhan monet hommat. Mitä asialle pitäisi tehdä vai tarvitseeko sille tehdä mitään?

Liika tunnollisuus vetää herkästi avioliittoa vinkuralleen. Sitä ottaa liikaa vastuuta, uhrautuu liikaa, ylikuormittuu liikaa ja vaatii itseltään liikaa. Silti en halua yhtään vähätellä tunnollisia naisia. Tunnollisuus pitää monta asiaa pystyssä ja hyvin pitääkin. Olen ylpeä luotettavuudesta, ahkeruudesta, halusta antaa ja taidosta kantaa vastuuta. Mutta minua ketuttaa liika väsyminen, oman tilan puute, omien tarpeiden jääminen muiden tarpeiden jalkoihin, luovuuden ja hauskuuden jääminen hommien alle, rohkeuden turha patoaminen virheiden pelon takia ja positiivisen palautteen vähäisyys.

Näin äitienpäivän alla rohkaisen tiedostamaan nämä 365 tuntia ja ottamaan mukaan vähän feminismiä. Ne 365 tuntia ovat kyllä tosi arvokasta työtä, mutta ehkä niistä osan voisi käyttää
lepäämiseen,
omaan tilaan,
omiin tarpeisiin,
luovuuteen,
hauskuuteen,
rohkeuteen
ja saada vielä hyvää ja kaunista palautetta kaupan päälle.

Terkkuja miehille!

13/05/2017 0 kommenttia