Jos parisuhteessa on kaksi aikuista, silloin on hyvät edellytykset parisuhteen olla onnellinen. Tällaiseen johtopäätökseen olen tullut viime aikoina. Lapset eivät lain mukaan naimisiin pääse, mutta parisuhteelle ei ole este se, että ei ole kasvanut aikuiseksi. Ja hyvä niin, taitaisivat parisuhteet käydä vähiin, jos parisuhteen saisi solmia vain kaksi ihan oikeasti aikuista.
Havahduin tällä viikolla miettimään, mistä tunnistaa aikuisen. Vaikka virallisesti on ollut aikuisten kirjoissa jo vuosia, niin omassa käytöksessä ilmenee välillä vakavaa keskenkasvuisuutta. Olen havainnut vastaavia merkkejä myös muissa lapsuusiän ohittaneissa.
Löysin Tunne lukkosi -sivustolta testin vastuullisesta aikuisuudesta. Testissä mainitut asiat vastasivat hyvin kysymykseeni siitä, millainen on oikeasti aikuinen. Ihmissuhteista huolehtiminen ja empatian osoittaminen, itsensä tunteminen ja vastuun ottaminen itsestään, arjen asioiden hoitaminen, ilman kuitenkaan liikoja suorituspaineita, ongelmien rakentava käsittely ja anteeksipyytämisen ja -antamisen taito ovat testin mukaan esimerkiksi osa vastuullista aikuisuutta. Vastuullinen aikuinen on rakentava, ymmärtäväinen, aktiivinen, haavoittuvainenkin ja vastuullinen. Ja suhtautuu hyväksyen itseensä ja muihin.
Kukaan meistä ei ole ehjä ja rikkinäisyys ilmeneekin usein keskenkasvuisena ja lapsellisena käytöksenä. Se on ihan okei. Kukaan ei pysty aina olemaan aikuinen ja siinä piilee myös kauneutta. Joskus on hyvä olla hetken lapsi ja silloin voi parhaimmillaan saada sellaista huolenpitoa ja rakkautta puolisoltaan, mitä lapsen kuuluukin saada.
Jos puoliso jaksaa puolisonsa lapsen esiin noustessa olla vastuullinen aikuinen, niin meissä asuva lapsi saa rakkautta ja mahdollisuuden kasvaa askeleen lähemmäs aikuisuutta. Lapsen rooliin ei kuitenkaan voi jäädä olemaan. Aikuisuutta kohti kannattaa pyrkiä sekä itsensä että puolison takia. Se on pitkä tie, mutta vie kohti onnellisuutta.