On itsestään selvä asia, että luottamus ei synny hetkessä, vaan ajan kanssa ja yhdessä koetun kautta. Silti havahduin katsomaan asiaa minulle uusin silmin. Aloin miettiä, millainen luottamus minulla oli puolisooni kuukauden seurustelun jälkeen tai vuoden seurustelun jälkeen? Entä vuoden avioliiton jälkeen, viiden vuoden avioliiton jälkeen tai nykyään?

Ensimmäiset askeleet luottamukseen

Oli aika, jolloin seurustelimme ja teimme puolisoni kanssa ensimmäisen yhteisen hankinnan. Ostimme puoliksi läppärin. Se tuntui hurjan isolta hankinnalta ja hermostuttavalta. Meidän yhteinen läppäri. Voinko luottaa siihen, että on turvallista alkaa kietoa elämää yhteen hänen elämänsä kanssa? Henkisesti, käytännön tasolla, kaikilla eri tasoilla.

Läppärin omistaminen yhdessä sujui hyvin ja läppäri toimii edelleen. Nykyään koen, että voin luottaa missä tahansa taloudellisessa kysymyksessä puolisooni.

Luottamus vanhemmuudessa ja arjen jaetuissa vastuissa

Oli aika, jolloin jännitin, pärjääkö puolisoni tunnin meidän esikoisen kanssa kaksin. Epäilin ja epäröin. Vuodet ovat vierineet ja nykyään tiedän, että puoliso tuntee hyvin kaikki kolme lastamme ja pärjää totta kai koko köörin kanssa. Hänellä on pirkkapussillinen koeteltuja keinoja jokaisen lapsen arkisiin ja myös haastaviin tilanteisiin.

Luottamusta kasvattavat hetket

Hetket, kun lapsi on sairastunut pahasti ja joissa on oltu rinnakkain. Hetket, joissa on pettynyt itseensä tai toiseen, mutta on pysytty silti riittävän lähekkäin. Hetket, joissa on oltu täysin uupuneita, mutta on vedetty yhtä köyttä. Hetket, joissa on oltu epätoivoisia, mutta on pidetty kiinni. Ne kasvattavat luottamuksen. Syvällä sisimmässäni voin luottaa, että minusta pidetään kiinni ja että myös itse osaan pitää kiinni – vaikeinakin aikoina.

Haavoittuvuuden näyttäminen ja turvan tunne

Oli aika, jolloin mietin, voiko seurustelu muuttua vakiintuneeksi parisuhteeksi? Voinko luottaa, että hän on tosissaan siinä? Voinko luottaa, että hän sanoo tahdon ja tarkoittaa myös sitä? Voinko luottaa, että hän pysyy rinnallani valvottujen vauvaöiden synkeinäkin hetkinä? Voinko luottaa menneeni hänelle? Voinko luottaa pelkoni ja naurettavat puoleni hänelle?

Sekin on osa luottamusta, että voi luottaa, että tulee kuulluksi. Ettei tulisi lyödyksi heikkouksistaan ja haavoistaan. Että voin näyttää tunteeni. Että tuntee, että jos on tarvis, minusta tai minun puolestani taistellaan. Että jos uuvun, on joku johon nojata. Nämä ei ole mitään helppoja teemoja, joihin on tullut myös isojakin säröjä vuosien myötä.

Ajan vahvistama side välillämme

Aika on kuitenkin vahvistanut sen, että voin luottaa, että tunnemme toisemme jo aika hyvin. Että haluamme toisillemme hyvää. Että rakastamme. Voin luottaa, että hän haluaa kasvaa yhdessä kanssani, että hän haluaa pitää kiinni. Ja että aina reissuun lähtiessä kannattaa varmistaa: “Muistitko ottaa lompakon mukaan?”

Lue myös tekstini: Miten rakkautta korjataan?