Kirjoittaja

Tiia

Oma kasvuYleisiä ajatuksia

Yksi luku narsismista

Kirjoittajalta Tiia

Tämä teksti ei liity avioliittopohdintoihin, vaan laajemmin ihmissuhteisiin. Postaus rakentuu vuosien varrella koetun, luetun kirjallisuuden ja jaettujen ajatusten pohjalta. Narsismista löytyy paljon tietoa kirjoista ja netistä. Haluan jakaa sellaisia mietteitä narsismista, jotka ovat erityisesti puhutelleet minua.

Epävarmuus, epämääräisyys, epäselvyys, epäluottamus, epäusko, epätoivo. Nämä tunteet nousevat ensimmäisenä mieleen, kun aletaan puhua narsismista. Narsistin uhri elää epä-tunteissa ja kohtaa epä-tunteita. Äänet pään sisällä ja usein ympärilläkin sanovat: ”Sinä vain kuvittelet.” Vasta kun ilmiötä alkaa ymmärtää, alkaa tajuta näitä tunteita. Sitä epämääräistä fiilistä, että jokin on pielessä ja pahastikin. Kun tosiasiat muuttuvat narsistin mielen mukaan, on luonnollista, että se herättää uhrille epä-tilan.

Narsistin tapa manipuloida on hienovaraista. Epäselvää. Narsisti käyttää täyteenpuhuttuja ja -kirjoitettuja rivejä, koska manipulointi tarvitsee verhokseen niitä. Kuin hyväntuoksuiseen, lämpimään teehen laitettu myrkky, manipulointi on piilotettu rivienväleihin. Molempia tarvitaan manipulointiin: ilman kauniita rivejä kun ei olisi rivienvälejäkään, jonne myrkkyä vaivihkaa upottaa.

Ylitsepursuava ihailu on hälytysmerkki. Hehkutus kuuluu narsistin manipuloivaan keinovalikoimaan. Komeat, dramaattiset ja hienot sanat ja teot rakentavat kauniita kulisseja; pönkittävät, luovat ja ylläpitävät hovia.

Narsisti on usein roolinsa kautta ihminen, jolta narsistin uhri kaipaisi tunnustusta ja hyväksyntää. Hän on ylemmässä tai merkittävässä asemassa suhteessa uhriin. Hänen arvostuksensa, tukensa ja tunnustuksensa ovat tavoittelemisen arvoisia.

Narsistin uhrin luonteessa on usein kiltteyttä, herkkyyttä, hyväntahtoisuutta ja liiallista sopeutuvuutta. Uhri yrittää tulla narsistin silmissä hyväksytyksi hyvän kautta. Hän voikin toki hetkittäin päästä suosioon, jos se palvelee narsistin tarpeita ja etua. Peli toimii niin, että uhri tarjoaa hyvää puolta itsessään: ”Katso, olen auttavainen. Hyväksytkö minut?” Mutta ei tule hyväksytyksi. Uhri kääntää itsestään esiin seuraavan hyvän puolen, ojentaa kätensä: ”Katso, olen ystävällinen? Hyväksytkö minut?” Kuin satareunainen pallo uhri pyörittää itsestään esiin aina uuden sivun tullakseen hyväksytyksi. Hän yrittää parannella ja kehittää itseään, mutta se ei riitä. Tämä johtaa uhrin heikentyvään itsetuntoon, syyllisyyteen. Kokemukseen, että olen jotenkin perustavanlaatuisesti viallinen.

Tämän prosessin myötä uhri on tarjonnut narsistille paljon tietoa itsestään. Avoimuuden myötä hän on paljastanut heikot kohtansa. Se tarjoaa narsistille mahdollisuuden käyttää uhrin itsetunnon haavoja ja kipeitä kohtia hyväkseen. Terveessä ihmissuhteessa avoimuus ja toiselle annettu hyvä palaa yleensä hyvänä takaisin tai jää neutraaliin maaperään. Hyvä useimmiten vahvistaa hyvää. Narsistisessa suhteessa uhrin ilo, onnistumiset ja onni ovat uhka narsistille. Siksi narsistille annettu hyvä palaakin, toki hyväntahtoisilta näyttävien sanojen ja tekojen rivienväleissä, myrkkypiikkeinä takaisin uhrille.

Narsismista voisi kirjoittaa monta lukua. Mutta haluan avata vielä lopuksi ajatuksia, jotka olen kokenut vahvistavina narsismin suhteen. Koska narsistin kehitys on jäänyt vajavaiseksi, helpottaa, kun ajattelee, että kyseessä on osittain kolmevuotias. ”Kolmevuotiaan” tunteenpurkausten, kateuden ja oman edun tavoittelun keskellä on helpompi pysyä aikuisena.

Koska narsistin ympärillä on paljon toksisuutta, rajojen vetäminen tiukasti on tärkeää. Omien henkilökohtaisten asioiden ja kuulumisten jakaminen ei tuota hyvää. Etäisyyden ottaminen toimii. Narsistin sisimmässä on häpeää, tyhjyyttä ja kateutta. Niissä ei itsessään ole pelättävää tai uhkaavaa, jos niitä ajattelee asioina. Turvallisten ja luotettavien ihmisten kanssa kokemusten jakaminen auttaa. Narsistien uhreille vertaistuki on kullanarvoista.

Toinen luku narsismista

0 kommenttia
2 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvu

Pohdintoja kirjasta Vahvuutena herkkyys

Kirjoittajalta Tiia

Luin Taina Laanen kirjan Vahvuutena herkkyys: Kirjeitä hänelle, joka koki syvästi (2019). Olen lukenut monta kirjaa herkkyydestä, mutta tätä voin suositella erityisesti. Kirjassa oli hyvin oivaltavia ja ainakin minulle tuoreita näkökulmia elämään herkkänä.

Yhtenä tärkeänä linjana elämässä pidän itsetuntemuksessa kasvamista. Se on parisuhteen kannaltakin olennainen osa-alue. Tänään kerään yhteen kirjan vahvistavia pohdintoja herkkyyden tuomista haasteista ja vahvuuksista.

Laanen kirjasta löysin monta tärkeää ajatusta itsetuntemuksen vahvistamiseksi. Yksi tällainen ajatus on, ettei minun tarvi muuttaa ketään tässä maailmassa, mutta ei myöskään suojautua maailmalta. Saan ”olla rauhassa itsessäni” ja tuoda maailmaan sen, mitä minulla on annettavana. Tämä on levollinen ajatus suhteessa itseen ja toisiin.

Vahvuutena herkkyys -kirjassa kuvataan ”ajatustemme kiertävää kehää ja sisäistä levottomuuttamme”. Kerrotaan siitä, miten mahdotonta herkkänä on painaa asioita pois tietoisuudesta, kun ne soittavat hälytyskelloja. ”Ovathan kaikki turvassa? Ovathan kaikki hyvällä mielellä?” Mutta vastapainoksi todetaan, koska herkän mielen on helppo ennakoida asioita, jotka voivat mennä pieleen, niin hän pystyy myös ”vaikuttamaan näihin tekijöihin niin, että tilanteista tulee hyviä ja turvallisia kaikille osallistujille”. Tämä on tuttua, mutta sain vahvistusta, että se on myös lahja ja rikkaus. Osaan rakentaa ryhmätilanteita ja juhlia, joissa on otettu osallistujat hyvin huomioon. Äitinä ja puolisona pystyn huomioimaan varsin hyvin kaikkien perheenjäsenten tarpeet ja näkökulmat.

”Tämä on ylikuormituksen selvä merkki: ärtymys ja hätäännys, sekä tunne, että päätösten teko tai oman toiminnan ohjaaminen ei enää onnistu.” Kyllä, ylikuormitun välillä, koska ajatuksia ja aistimusten vivahteita on paljon ja huomioitavaa ja tunnetiloja on paljon. ”Kuten sanottu, useimmat herkät pitävät syvästi ihmisistä ja ovat erittäin taitavia sosiaalisissa tilanteissa. Mutta ihmisten ja heidän mukanaan tuomansa aistiärsykkeiden ja tunneinformaation määrä kuormittaa helposti, ellei herkällä ole valtaa jotenkin säädellä tilannetta.” Laanen kirjassa pohditaan paljon kuormituksen säätelyä ja taitoa vetäytyä päivän aikana pieniksi hetkiksi keräämään voimia. Samoin siinä pohditaan itsestä huolen pitämistä, myötätuntoisuutta yhtä lailla itseä ja toisia kohtaan sekä sopivien rentoutumisen ja voimanlähteiden löytämistä.

”Sensitiiviset ovat hyvin taitavia sopeutumaan joukkoon ja sosiaalisiin odotuksiin. He eivät pidä melua itsestään. He noudattavat sääntöjä ja ohjeita, he soluttautuvat ja sopeutuvat.” Tätä kohtaa jäin myös paljon miettimään. Herkät eivät yleensä huutele turuilla ja toreilla. Herkkyyden kautta saatava tieto on ”vivahteikasta, hiljaista ja syvällistä”. Kirjassa rohkaistaan tuomaan tätä tietoa, ideoita ja ajatuksia määrätietoisesti esille, eikä jättämään areenaa kovaäänisemmille, vaikka herkkänä ei usein ole niin halua markkinoida omaa osaamistaan.

”Mutta jos tekee niin taukoamatta ja miettii vain mikä olisi parasta, kauneinta, hyödyllisintä tai järkevintä, mieli ei koskaan saa hellittää ja levätä.” Voi, tämä lause pysäytti myös! Hellittämisen ja pysähtymisen taitoni kaipaavat vielä kovasti kehittämistä. Vaikka ylikuormitun, niin liian usein yritän vain koko ajan eteenpäin pysähtymättä ja sehän ei ole kenenkään etu.

”Tunnevoimalla voi kokea intohimoa ja kunnianhimoa”. Herkkien tunteet ovat vahvoja ja syviä ja niissä on voimaa. Näköalapaikkaherkkyys tarkoittaa sitä, että herkillä on ”poikkeuksellista voimaa saada elämän valoisista puolista paljon irti”. ”Kauneuden ja taidon arvostaminen ja hyvien hetkien makustelu” kuuluvat näihin taitoihin. Nämä ajatukset voimauttavat!

”Jos he (herkät) sen sijaan oppivat rauhoittumaan ja pitämään yllä omia voimiaan, omaa toivoaan ja heille sopivaa toimintatapaa, he saattavat olla yhteisölleen kullanarvoisia ja elää itsekin onnellisemmin.” Herkkyys voi riepotella ihmistä ja tehdä elämästä vaikeaa ja raskasta. Tai sitten sen kanssa voi oppia ajan myötä elämään sovussa iloksi itselleen ja muille.

”Syvässä ytimessä luovuus onkin yhdistelyä.” Laane pohtii sitä, että herkkä ihminen kerää väistämättä paljon tietoa ympäröivästä maailmasta. Syvällisen prosessoinnin vahvuuksien käsitteleminen tuntuu tosi rohkaisevalta. Omalle luovuudelle saa ja kannattaa antaa tila.

En yleensä poimi kirjoista näin paljon sitaatteja, vaan kerron omin sanoin. Mutta Vahvuutena herkkyys -kirjan sanat olivat hyvin punnittua tekstiä. Tuntui, että jotain olennaista katoaisi, jos alan lauseita muokkaamaan. Siksipä tänään on tällainen sitaateista rakennettu postaus. Jään pohtimaan näitä löytöjä omaksi ja parisuhteen iloksi. Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan! Kirjassa oli myös monia hyviä harjoituksia, joiden avulla voi kasvaa ja vahvistua.

Lopuksi vielä kirjasta löydetty viisaus, jonka haluan muistaa:

”Miten myötätunto toimii? Ajattelen usein, että myötätunto on pehmeää liikettä kärsimystä kohti ja pysymistä sen rinnalla. Se on kärsimyksen ympäröimistä inhimillisyydellä ja ystävällisyydellä. Se poistaa kärsimykseen liittyvää yksinäisyyttä ja häpeää, ympäröi sitä rauhallisesti hyvän tahdon voimalla.”
-Taina Laane

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuYhdessä kasvaminen

Paikalla ja lähellä

Kirjoittajalta Tiia

Vietin yhden päivän sairaalassa päivystyksessä. Onneksi vain yhden päivän, mutta jo siinä ajassa ehti ajatella monenmoista. Tajusin, että välillä innossani kehittää parisuhteen eri osa-alueita unohtuu jotain olennaista.

Ensimmäinen loksahdus tuli äitiyden suhteen. Jos äiti joutuisi sairaalaan viikoiksi, niin kovin monta hetkeä arjessa lapsilla menisi äidittä ja monta asiaa jäisi hoitamatta. Ehkäpä siis ei olekaan niin vakavaa, jos kotona on välillä hajamielinen tai väsynyt äiti, jos kuitenkin äiti on kotona. Täydellisyyteen ei tarvi pyrkiä. Se on stressaavaa.

Samaa ajatusta pohdin avioliitossa. Ymmärrän ja olen tuntenut nahoissani monet parisuhteen ristiriidat ja kitkatkin, miten haastavaa hetkittäin voi olla yhdessä. Mutta usein en muista ajatella, miten hyvä on, että saa olla yhdessä joka päivä. Miten mukava on, kun joka ilta koko perhe palaa kotiin töiltään ja puuhiltaan; nukahtaa saman katon alle. Miten voimauttavaa on, että ilta- ja aamusuukko ovat arkirutiinia. Että halaus ja puolison kainaloon hetkeksi köllähtäminen ovat mahdollisia melkein milloin vaan.

En toki ajattele, että se riittää hyvään parisuhteeseen, että vaan elellään saman katon alla. Mutta on se silti todella luksusta. Saada elää todeksi läheisyyttä päivittäin. Kantaa vastuuta yhdessä. Jakaa ihan tavallinen arki

Miten monen haave on saada vanheta yhdessä. Samasta haaveilen minäkin. Siitä, että saan olla paikalla ja lähellä.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Muualle kirjoitetut tekstitYhdessä kasvaminen

Kasvun mahdollisuudet

Kirjoittajalta Tiia

Linkin takaa löytyy Parempi avioliitto ry:lle kirjoitettua pohdintaa kasvun mahdollisuuksista. Teksti on kirjoitettu psykologian opintojen inpsiroimana. Persoonallisuuspsykologian kurssilla käsiteltiin perimän ja ympäristön vaikutusta ihmisen persoonallisuuteen ja siinä ilmeneviin ominaisuuksiin. Sen pohjalta jäin miettimään, mihin omassa ja yhteisessä kasvussa voi oikeasti vaikuttaa. Mitkä ovat kasvun mahdollisuudet avioliitossa? Kasvun mahdollisuudet

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuTunteet

Viha

Kirjoittajalta Tiia

Kun olin nuori, halusin olla aurinkoinen ihminen. En halunnut tuntea vihaa mitään, enkä ketään kohtaan. Nykyään opettelen hyväksymään, että tunnen myös vihaa. Pohdin, mikä on vihan merkitys elämässä ja miten vihaa käsitellään ja sen kanssa eletään.

Mitä viha on ja mitä se kätkee taakseen? Viha on tunne, joka suojaa rajoja ja auttaa puolustamaan itseä ja toisia. Se voi kertoa, että tarpeeni on sivuutettu ja minua on tallottu. Jos läheistäni tai itseäni kohdellaan epäreilusti, se herättää vihaa. Väheksyminen, halveksiminen ja kylmyys nostavat vihaa. Petetyksi tuleminen ja tyhjät puheet herättävät vihaa. Toisten loukkaaminen, epäkohteliaisuus, epäempaattisuus ja välinpitämättömyys saavat myös vihan nousemaan. Viha voi olla pintaan nouseva tunne, mutta sen takaa voi myös löytyä pelkoa, surua, mustasukkaisuutta tai jotain muita tunteita.

Viha tuntuu pelottavalta, koska se on voimakas tunne. Se ei liity iloisiin asioihin, niihin, joita on hauska ajatella. Nuorena ajattelin, että haluan ajatella mukavia asioita: hyvä ihminen tuntee hyvää mieltä tuottavia tunteita ja tuottaa iloa maailmaan. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Ilman vihan kohtaamis- ja käsittelytaitoja päätyy helposti ylikiltiksi heittopussiksi, jollaisesta ei ole paljoa iloa.

Olen saanut huomata, että kun uskaltaa tuntea vihaa, se saa tarttumaan asioihin. Se auttaa toimimaan rohkeasti. Muuttamaan asioita, jotka eivät ole kunnossa. Viha siitä, että tarpeeni eivät täyty ja en tule kuulluksi ja nähdyksi kunnolla, oli selkeä motivaattori alkaa työstää parisuhdetta paremmaksi. Viha siitä, että läheistäni kohdellaan väärin, antaa rohkeuden puolustaa häntä ja selvittää asioita.

Voi olla myös yhtä aikaa vihainen ja ymmärtää. Ymmärtää, miksi joku toimii esimerkiksi oman pahan olonsa takia niin, että se rikkoo rajojani. Mutta olla yhtä aikaa vihainen siitä, että se satuttaa ja ei ole oikein minua kohtaan. Viha tuo viestin, että tämä ei tunnu hyvältä ja reilulta. Sen jälkeen voi pohtia, mikä auttaisi tässä tilanteessa molempia osapuolia. Ylikävelemiseen tai “potkittavaksi” ei tarvitse kenenkään asettua. Toisaalta tärkeä on usein myös kuulla ja ymmärtää se viesti, miksi toinen toimii kuten toimii.

Etsin keinoja vihan käsittelyyn. Niistä tärkeimpänä pidän tunteen tunnistamista ja siitä puhumista. Kun myöntää ja ymmärtää, että on vihainen ja syyn sille, se on pohja vihan käsittelylle. Vihan käsittely puhumalla luotettavassa seurassa on tärkeä askel ja auttaa suhteuttamaan ja ymmärtämään vihaa. Vihan käsittely on prosessi. Viha ei katoa sillä, että päätän, etten sitä enää tunne. Silloin viha tukahtuu ja patoutuu. Jos on mahdollista, loukkaava, epäreilu, väheksyvä tms. asia ja tilanne kannattaa käsitellä asianomaisten kesken, kun on itse ensin rauhoittunut ja pystyy tunteensa minäviesteillä sanoittamaan. Silloin vihan käsittely voi onnistua luontevasti, viha hälventyä ja johtaa jopa parempaan yhteyteen.

Jos on kyvytön lopettamaan toimintaa, joka aiheuttaa itselle vihaa, vaikka loukkauksia tai sortoa, vihaa aiheuttavalta asialta on vaikea suojautua. Tällaisissa tilanteissa tärkeää on, että vihaa aiheuttavaan asiaan pystyisi kuitenkin jollain keinolla rakentamaan etäisyyttä. Kaikkia asioita ei voi muuttaa, mutta suojakerroksia täytyy rakentaa, etsiä turvapaikkoja ja reittejä ulos. Omasta jaksamisestaan on aina arvokasta huolehtia.

Vihaan voi jäädä jumiin ja se voi katkeroittaa. Irti päästäminen on pitkä tie sekin, mutta sitä tietä kannattaa sinnikkäästi kulkea. Katkeruuteen auttaa, kun sitäkään tunnetta ei pelkää, vaan uskaltaa puhua myös katkeruudesta. Käsitellä asioita, jotka menivät väärin, joita ei ole korjattu tai voitu enää jälkeenpäin korjata. Olla niistä myötätuntoinen itseään kohtaa, muttei jäädä säälimään itseään liikaa. Hyväksyä, että näin tilanne meni ja ei se oikein ollut. Mutta nähdä myös, että jos niihin ajatuksiin jää, ne vievät voimia ja upottavat syvemmälle.

Vihan tunteminen ei ole väärin. Se on yhtä arvokas, hyvä ja tärkeä tunne kuin muutkin tunteet. Siitä puhuminen minäviestein ja sen kanavoiminen toimintaan, joka tekee maailmasta ja avioliitosta paremman paikan, on viisautta. Viha on yksi tunne muiden joukossa. Sen seurassa ei kannata viettää koko päivää, mutta kun sitä tarvitaan, sen voi rohkeasti hyväksyä ja käyttää voimavarana.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenYhdessä kasvaminen

Säästöillä elämisen kausi

Kirjoittajalta Tiia

Viime vuonna käytimme enemmän kuin koskaan aikaa ja energiaa avioliiton hoitamiseen. Kymmenes avioliittovuosi jäi mieleen pariterapian ja avioliittotapahtumien myötä ja siitä muistuttaa myös päivittäiseen käyttöön tullut kymmenvuotishääpäiväsormus. Blogin puolella on nyt ollut hiljaista. Se johtuu siitä, että elämme kautta, jolloin suuntaan paljon energiaa työelämään takaisin pääsemiseen. Olen ollut kolme vuotta kotiäitinä ja keskittynyt paljolti perheeseen. Nyt haluan satsata täysillä töihin ja opintoihin. Kirjoittamiseen käytetty aika on kulunut pääasiassa työhakemusten ja psykologian opintojen parissa.

Viime vuoden työ tuotti runsaasti hyvää avioliittoomme. Vanhojen solmujen perusteellinen aukominen kevensi taakkoja ja lähensi meitä. Runsaat keskustelut vahvistivat tunnetta, että tunnen matkakumppanini. Taidot toimia ristiriitatilanteissa menivät eteenpäin ja riitamme ovat nyt olleet vähän lyhytkestoisempia. Olemme myös pystyneet tavoittamaan asian ytimen nopeammin ja oppineet sanoittamaan: “Tuntuu, että et arvosta minua.” “Tuntuu, etten kelpaa.” Kun pääsee juurisyyhyn kiinni, on helpompi nähdä, että riita kotitöistä on pohjimmiltaan riita syvemmistä asioista. Ja sieltä syvältä käsin riita kannattaa yrittää myös ratkaista. Mistä se tunne tulee, että et arvosta minua tai tuntuu, etten kelpaa?

Säästöillä eläminen tarkoittaa, että alkuvuoden aikana parisuhteelle ei ole jäänyt kovin paljon aikaa. Olemme arjessa pyrkineet kuitenkin ottamaan aikaa läheisyydelle torkahtamalla silloin tällöin työpäivän jälkeen pienille päiväunille kahdestaan. Kiitos siitä kuuluu isosisarusten huolenpidolle pikkuveljestään ja iPadille. Olemme pyrkineet menemään nukkumaan yhtä aikaa, katsoneet välillä sarjaa lasten nukahdettua ja käyneet kerran kuussa kahdestaan elokuvissa. Mukavan viestin ehtii kirjoittaa työpäivän lomassakin puolisolle ja huumorin viljeleminen piristää aina päivää. Se tunne on myös ollut tärkeä, että puolisoina tuemme toisiamme uudenlaisen arjen kipupisteissä ja iloissa.

Säästöillä elämistä ei kuitenkaan voi jatkaa ikuisesti. Kesäksi varasimme avioliittoleirin ja toivon, että kuumimman työnhakukauden rauhoituttua ehdimme taas viettää enemmän aikaa kahdestaan. Välillä täytyy valita, mihin asiaan satsaa erityisesti. Silti haluan pitää kirkkaana mielessä, että puoliso, lapset ja ystävät ja läheiset ovat tärkeimmät.

Kun menimme naimisiin, haaveilin, että saan kymmenvuotishääpäivänämme kolmannen sormuksen. Opiskelijana ei ollut varaa ostaa ihan sitä sormusta, joka oli kaunein. Silloin 10-vuotishääpäivä tuntui kaukaiselta ajatukselta. Mutta vuodet vierivät ja ostimme sormuksen lämpimänä kesäisenä treffi-iltana. Sormus valittiin spontaanisti ensimmäisestä kaupasta, joka vielä auki oli. Olen onnellinen tuosta hetkestä.

Vihkisormusta valitsin turhankin huolella ja pitkään. Tällä aviovuosikymmenellä toivon oppivani enemmän spontaaniutta ja iloa. Osaan kyllä suunnitella ja olla huolellinen. Sen rinnalla on haluaisin oppia rentoutumista ja spontaania heittäytymistä hetkeen. Olen kiitollinen, että saimme viime vuonna kartuttaa säästöjä ja säästöillä elämme aivan mukavasti juuri nyt. Mutta pidän mielessä, että kesän myötä avioliiton hoitamisen asema vahvistuu taas arjessa.

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetVertaistuki

Häpeä

Kirjoittajalta Tiia

“Häpeä on intensiivisen tuskallinen tunne tai kokemus siitä, että olemme virheellisiä ja sen vuoksi arvottomia tullaksemme hyväksytyksi tai kuuluaksemme joukkoon”, määrittelee häpeätutkija Brené Brown. Se on myös aihe, josta ei ole helppo kirjoittaa. Yritän kuitenkin mennä yhden blogitekstin verran häpeää päin ja sen ohi, kohti avoimuutta ja läheisyyttä.

Kun häpeää, haluaa välttää häpeää tuottavasta asiasta puhumista, mieluiten sen ajattelemistakin ja etenkin sitä, että kukaan muu tietäisi aiheesta. Tämä tarkoittaa yksinäisyyttä. Ihminen häpeän takana on itseltään ja toisiltaan piilossa ja lukossa. Kyvyttömänä pääsemään ja päästämään lähelle.

Häpeää aiheuttavan asian avaaminen murtaa muureja. Etenkin parisuhteessa tämä on valtavan tärkeää, koska muurien takaa ei voi rakentaa läheistä parisuhdetta. Uskon, että häpeälliseltä tuntuvasta asiasta pitää puhua niin paljon, että se ei enää hävetä. Huomatakseen, että ei ole vääränlainen, viallinen eikä arvoton. Joka kerta, kun uskallan olla rohkea ja kerron häpeästäni, se pienenee. Joka kerta, kun uskallan jakaa häpeäni, ahdistus kevenee. Kaikessa tässä toki auttaa, että sanani otetaan luottamuksella, kunnioittavasti ja avoimesti vastaan. Mutta jo se suhteuttaa asiaa ja voimauttaa, että uskallan olla rehellinen itsestäni ja itselleni. 

Häpeään parasta tukea on empatia. Brené Brown kuvaa tarkasti empatiaa. “Empatia on taitoa hyödyntää omia kokemuksiamme kytkeäksemme ne kokemukseen, jonka joku jakaa kanssamme.” Nämä Brownin kuvaamat lauseet kuvaavat häpeää poistavaa empatiaa: “Ymmärrän, olen ollut samassa tilanteessa. Kaikki on hyvin, sinä olet normaali. Ymmärrän, millaista se on.” Brown kuvaa sitä, että me kaikki olemme olleet häpeissämme, peloissamme, suruissamme, vihaisia, ärtyneitä, katkeria tai pettyneitä jossakin elämämme tilanteessa. Empatiaa on peilata oman tunne- ja tilannekokemuksensa kautta toiselle hänen kokemuksensa: ”Et ole yksin.”

Minä olen neuroottisen tarkka monen asian suhteen. Pitkään yritin salata sitä mieheltäni, tuskin toki siinä edes onnistuen. Miten voimia vievää olikaan olla neuroottinen ja vieläpä häveten ja salaa! Nykyään joka kerta, kun uskallan myöntää puolisolleni ja samalla itselleni, että olen tässä asiassa järjenvastaisen tarkka, häpeä hälvenee kauemmas ja me pääsemme lähemmäs. Neuroottisuus ei estä meitä olemasta läheisiä, vaan sen häpeäminen ja salaaminen.

Odotan elämässäni paljon sovittuja ja iloa tuottavia asioita ja petyn voimakkaasti, jos ne peruuntuvat. Odotan, että illalla ehdimme kohdata hetken puolisoni kanssa, odotan häneltä runsaasti viestejä reissusta ja odotan kovasti sovittua yhteistä aikaa. Jos en tule kohdatuksi, viesti unohtuu tai sovittu yhteinen aika peruuntuu, petyn pahasti. Pitkään en halunnut sitä tunnustaa, koska häpesin lapsellisuudeksi ajattelemaa ominaisuuttani. Eihän aikuisen sovi pettyä helposti. Miten paljon lähemmäs olemmekaan päässeet, kun häpeän muuri on ylitetty ja olen uskaltanut alkaa kertomaan pettymyksen tunteistani ja olemaan rehellisesti oma itseni.

Olemme puolisoita ja rakkaita. Ei ole häpeällistä, että olemme ihmisiä kaikkine kokemuksinemme, tunteinemme ja piirteinemme. Surullista on vain se, jos emme häpeän takia pääse toistemme lähelle. Minä en ole viallinen, vääränlainen, kelpaamaton tai arvoton. Sinä et ole viallinen, vääränlainen kelpaamaton tai arvoton. Olet minulle todella rakas.

Lähde: Brené Brown, En olekaan yksin – Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta

4 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetYleisiä ajatuksia

Tunnekattila

Kirjoittajalta Tiia

Tämä on mieltä ravitseva kertomus tunnekattilasta.

Meillä jokaisella on kattila, jossa tunteet ovat. Joillakin kattila on suurempi, toisilla hieman pienempi. Kattilan sisällön lämpötila vaihtelee. Toisinaan tunteet ovat kylminä, joskus jopa jäässä. Kattila kestää kyllä pakkasta, mutta sisällön jäätyminen ei ole hyvä tilanne. On aikoja, jolloin tunteet ovat haaleita, välillä lämpimiä, toisinaan suorastaan kuumia. Lämpimän kattilan äärellä on mukana viipyillä. Kuuman kanssa pitää olla varovainen.

Välillä tunteet porisevat kattilassa tasaisesti ja hyvin. Välillä ne kiehahtavat yli, etenkin, jos kansi on ollut kattilan päällä liian tiiviisti tai lämpöä on lisätty liian nopeasti. Höyryjen täytyy päästä säännöllisesti ulos. Ne tulevat tasaisemmin ulos sopivasta raosta kannen ja kattilan välissä kuin räjähtämällä liian tiiviin kannen alta.

Tunteita on tärkeä hämmentää säännöllisesti. Jos niitä ei sekoita, ne saattavat mennä epämääräisen kokkareisiksi ja palaa jopa pohjaan. Sen kyllä haistaa kauempaakin. Jotta tunteista syntyy hyvä soppa, niiden täytyy päästä liikkumaan. Kattilasta voi levitä upea tuoksu ympäristöön. Se houkuttelee tulemaan lähelle. Toisinaan haju on kitkerä. Kattilan lähellä on silloin tukala olla.

Keitosten kanssa voi elää yksinään. Mutta jos ei uskalla päästää toista kattilan äärelle, saattavat maut jäädä laimeiksi. Kun kattilaa hämmentää toinenkin kokki, siitä voi tulla välillä melkoinen soppa. Samalla se kuitenkin mahdollistaa antoisat keittohetket ja rikkaamman makumaailman.

Jos kattilan sisältö on mautonta, on syytä huolestua. Keitoksessa on tärkeää olla makua. Välillä maku on karvas, hapan tai suolainen, joskus ihanan makea. Uusia sävyjä ja makuja löytyy maistelemalla rohkeasti kattilassa kulloinkin olevia keitoksia. Jos ei uskalla maistaa, jää monesta paitsi. Kattilaan on tärkeä muistaa säännöllisesti kurkistaa ja antaa makujen viedä sinne, minne ne kulloinkin vievät. Makumatkailu on avartavaa.

Keitokset maistuvat paremmalta seurassa. Siksi on tärkeää oppia jakamaan sopastaan ja rohkaistua maistamaan toisenkin keitoksia. Samalla voi jakaa reseptejä ja vinkata uusia mausteita.

Bon appétit, mon chéri!

0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail