Meidän avioliitto ei ole ollut helppo. Sitä en missään nimessä pysty sanomaan. Jotkut hetket ovat olleet tosi raskaita. Silti meidän avioliitto ei ole koskaan ollut mahdoton. Se on aina ollut kehityskelpoinen ja parhaina päivinä upean onnellinen. En ole koskaan pelännyt tosissani, että tähän kriisiin tämä sitten päättyy ja nyt erotaan. Luotan lujasti avioliittojen kehityskelpoisuuteen. Enkä oikeastaan edes usko helppoihin ja onnellisiin avioliittoihin. Kuulostaa hullulta uskoa vaikeisiin ja onnellisiin avioliittoihin. Mutta uskon niihin enemmän kuin helppoihin ja onnellisiin.
Olen tullut siihen tulokseen, että onnellinen avioliitto on sellainen, että pahimmassa kuopassakin kumpikin uskaltaa luottaa, että hienot ja onnelliset hetket ovat pian taas oven takana. Kuopan pohjalla täytyy vaan lujittaa voimansa ja yhdessä taistella sen hetkinen kriisi läpi. Se ei yleensä ole helppoa, mutta tulos palkitsee. Yhdessä selvittiin ja yhdessä selvitään.
Ei ole mitään parempaa palkintoa kuin se, että saa kriisin jälkeen rakastua uudelleen puolisoonsa. Tätä todellakin kannattaa kokeilla. Siinä ollaan yhdessä onnellisen avioliiton huippuhetkistä. Tässä on vierelläni upea puolisoni, joka ei jättänyt minua vaikeallakaan hetkellä, eikä luovuttanut ongelmien edessä. Hän on kertakaikkisen mahtava. Ja mitä enemmän kriisejä selvittää yhdessä, sen useammin saa uuden hienon mahdollisuuden rakastua puolisoonsa. Saa sitä toki rakastua puolisoonsa uudestaan ilman kriisiäkin, mutta vaikeuksien voittamisessa yhdessä on voimaa.
Minä näen avioliiton aaltoliikkeenä. Ensin on tasaisempaa. Sitten tulee kriisi ja sukellus syvyyksiin. Jos kriisi päätetään voittaa yhdessä, niin syvyyksistä noustaan yhdessä työtä tekemällä. Ja sen jälkeen koittaa huippu. Kaunis ja ihana. Onnellinen. Uudelleen rakastuminen. Sen jälkeen kuljetaan yhdessä hetki tasaista tietä ja aikanaan taas sukelletaan löytämään jotain uutta. En usko, että ilman kriisejä, ja nimenomaan yhdessä voitettuja kriisejä, pääsee eteenpäin. Itsensä tuntemisessa, puolison tuntemisessa tai koko avioliitossa. Ehkä puhuin nyt liikaa kriiseistä, mutta avioliitosta tuskin tulee pitkä ja onnellinen, jos vaikeita asioita ei käsitellä ja selvitetä.
Onnellinen avioliitto ei minun käsityksen mukaan synny tuurilla. En osaa sanoa, voiko se syntyä ihan hirveän hyvällä tuurilla. Mutta keskivertotuurilla se ei taida syntyä, vaan lähtee helposti vierimään alamäkeen. Loputtomaan alamäkeen ei kuitenkaan ole mikään pakko joutua. Onnellinen avioliitto syntyy avioliiton eteen tehtävän työn kautta. Sen oivalluksen kautta pääsee pois kaltevalta pinnalta tukevalle pohjalle. Onnellinen avioliitto syntyy siitä kokemuksesta, että tässä ollaan yhdessä. Arjen, ilon, onnen ja ongelmien edessä. Sillä asenteella, että me ei kyllä aiota luovuttaa. Ei ala- eikä ylämäessä. Mitä hauskaa luovuttamisesta saa, verrattuna yhdessä voittamiseen?
