Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Yleisiä ajatuksia

Muualle kirjoitetut tekstitYleisiä ajatuksia

Keskitiellä

Kirjoittajalta Tiia 07/01/2018

Minua on viime aikoina puhutellut paljon varsin yksinkertainen ajatus: keskitiellä kulkeminen. Sanotaan, että kultainen keskitie. Siis että keskitie olisi suorastaan kultainen! Ja silti keskitiestä tulee mieleen, että sillä kulkeminen on varmasti tylsää. Ei kai ole mitään jännää ja rajoja rikkovaa kulkea keskitietä. Tulee myös mieleen kapinoiva ajatus, että kuka tahansahan nyt keskitiellä osaa pysytellä. Sehän ei vaadi taitoa tai luovuutta. Todellisia sankareita ovat ne, jotka kulkevat omia polkujaan ja löytävät timantit ojista ja tiettömien taipaleiden takaa.

Lomalukemisena olen lukenut Maaret Kallion Lujasti lempeä -kirjaa. Se on puhutellut yksinkertaisella viisaudellaan. Elämässä tarvitaan tasapainoa ja vastapainoa. Syksyn aikana on tullut muutenkin mietittyä keskitiellä kulkemista ja Lujasti lempeä -kirjan ajatukset vahvistivat ajatuksiani. Olen tullut siihen tulokseen, että keskitie on se, mitä haluan tänä kuluvana vuonna tavoitella avioliitossa.

Avioliitossa keskitiellä kulkemista on osata kuunnella ja puhua. Ei vain puhua tai vain kuunnella, vaan tasapainoisesti molempia. Kuunteleminen sekä ajatustensa, tunteidensa että toisen kuulluksi tulemisen rakentava ilmaiseminen ovat ydintaitoja avioliitossa. Ja niiden avulla keskitielläkulkeminen on viisautta. Vuorovaikutuksen kolikon molempien puolten taitoja kannattaa jatkuvasti kehittää. Jos puolisoiden välisen vuorovaikutuksen saa hyvään tasapainoon, voi parisuhde paljon paremmin.

Tunteet ja järki ovat myös puhutelleet viime aikoina. Kumpaakin tarvitaan ja parasta on yhdessä kulkea keskitiellä niiden suhteen. Tiellä, johon kaikki tunteet on hyväksytty mukaan, mutta järki mahtuu yhtä lailla ohjaamaan reitinvalinnassa. Toimivassa ja kehittyvässä avioliitossa tarvitaan tilaa molempien järjelle ja tunteille, tasapuolisesti. Minulle on myös syksyn aikana kirkastunut ajatus, että tunteet eivät ole “vain tunteita”, vaan tuovat arvokasta tietoa omasta sisimmästä ja monista muista asioista. Tunteet eivät ole siis huuhaakamaa, vaan tiedonkuljettajia.

Etäisyys ja läheisyys vaativat myös keskitietaitoja avioliitossa. Kumpaakin tarvitaan, mutta liikaa jompaakumpaa, suistaa herkästi reitin raiteiltaan. Läheisyys on välttämätöntä toimivassa avioliitossa, mutta kumpikin tarvitsee oman tilansa ja tilaa toteuttaa omia haaveitaan esim. työn tai harrastusten kautta. Siispä läheisyyttä ja omaa tilaa rinta rinnan, niin avioliitto ja aviopuolisot voivat paremmin.

Antamisen ja saamisen suhteen tarvitaan myös kultaista keskitietä. Jos ei osaa antaa ja ottaa vastaan, pyytää ja saada, niin avioelämä ja muukin elämä käy hankalaksi. Usein jompikumpi on ihmiselle luontevampi rooli, mutta pohjimmiltaan tasapaino on tärkeää. Tähän liittyy myös toisista välittäminen ja itsestään huolehtiminen. Kumpikaan äärilaita yksikseen ei johda hyvään, vaan keskitiellä on onnen mahdollisuudet.

Sopiva vaativuus, mutta yhtä lailla armollisuus ovat myös tärkeitä parisuhteessa. On lupa odottaa itseltään ja puolisoltaan yhdessä parhaansa yrittämistä ja silti samalla hyväksyä, että aina ei jaksa ja pysty toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kultainen keskitie on tässä ehdottomasti paras, eikä kumpikaan äärilaita tyydytä pitemmän päälle. Sama on myös aherruksen ja levon suhteen. Elämässä on välillä aherrettava kovasti, mutta puolisoiden yhteiset ja omat levonhetket ovat vastapainoksi todella arvokkaita.

Avioliitossa keskitiellä kulkeminen ei ole tylsää, vaan vaikeaa, antoisaa ja ehdottomasti taitolaji. Jos onnistuu löytämään suunnilleen keskitien, se vapauttaa kulkemaan eteenpäin ja keskittymään olennaiseen. Muussa tapauksessa kulku menee herkästi ojasta ojaan vaeltamiseksi, jolloin etenemisestä voi vain haaveilla. Ojaan päätymistä tai laidasta laitaan kulkemista ei toki voi aina elämässä välttää ja niistä kokemuksista voi oppia. Mutta kun oja tulee vastaan, on viisasta se tunnustaa ja tunnistaa. Ja palata etsimään keskitietä. 

Sovitaanko keskitien treffit, rakkaani?

Teksti on alunperin kirjoitettu Parempi avioliitto ry:lle.

07/01/2018 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenYhdessä kasvaminenYleisiä ajatuksia

Ainut ja oikea

Kirjoittajalta Tiia 19/10/2017

Nuorena ajattelin, että aikanaan toivottavasti löydän sen ainoan ja oikean. Juuri minulle sopivan puolison, jolle juuri minut on tarkoitettu. Ovatko ajatukset muuttuneet sittemmin?

Koen, että olen naimisissa ainoan ja oikean kanssa, vaikken enää usko ainoaan ja oikeaan. Se on ristiriitaista. Mutta uskon merkitykseen ja tarkoitukseen. En enää ajattele, etteikö maailmassa voisi olla monta minunlaiselle sopivaa puolisoa. Varmasti olisi. Mutta juuri tämän puolison olen rinnalleni saanut ja se on merkityksellistä.

Aiheesta olisi voinut heti kättelyssä sanoa, että romanttista hömppää koko ainut ja oikea -juttu. Ja ajattelenkin toisaalta niin. Elämä on kolhinut sen verran vuosien varrella, ettei avioliitto ole ainut ja oikea -sadun voimalla pysynyt pystyssä.

Toisaalta uskon silti siihen, että elämä muodostaa olet minulle oikea -tarinaa. Vain tämän puolison kanssa meillä on tämä kaikki historia ja koko tarina. Kolme lasta, kasoittain muistoja, valtava määrä työtä, kasvua ja tahtoa. Ajan myötä olemme kasvaneet yhteen paljon lujemmin kuin alkuhuuman höttöisissä, olen löytänyt sen oikean, ajatuksissa voi kasvaa. Jotka silloin tuntuivat todellisilta ja jotka tuntuvat edelleenkin arvokkailta. On ollut onni elää se tunne, että tässä hän nyt on, minulle tarkoitettu, ihana puoliso.

Ja kuitenkaan hän ei ollut. Vuosien myötä on saanut monet kerrat pettyä itseensä ja toiseen. Emme ole olleet sadun prinsessa ja prinssi toisillemme. Kaikki ei aina tosiaankaan ole sujunut niin kuin luulisi sujuvan sen ainoan ja oikean kanssa.

Emme olleet ainut ja oikea -sadun prinssi ja prinsessa toisillemme. Mutta olemme olleet paljon enemmän. Olemme saaneet jakaa valtavan paljon. Hyvää, kaunista ja ihmeellistä, väsyttävää, raivostuttavaa ja surullista. Olla toisen lähellä kaikissa näissä yhteisissä elämän päivissä. Olla ainut ja oikea toiselle vaikeinakin aikoina ja kaikkina niinä ihanina aikoina, mitä vuosiin mahtuu. Oppia valtavasti. Se jos mikä on melkomoinen tarina. Uskomattomampi kuin se, johon uskoin nuorena.

Ja se tarina jatkuu. Mielenkiintoisempana, opettavaisempana ja myös onnellisempana kuin olisin koskaan voinut nuorena kuvitella. 

19/10/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenYleisiä ajatuksia

Aviovuode

Kirjoittajalta Tiia 05/10/2017

Aviovuode, tuo maailman onnellisin paikka. Lakanoita tänään taas sen sadannen kerran arjen kiireessä vaihtaessani aloin pohtia sängyn tarinaa.

Uni, tuo väsyneelle levon tuova, ihana asia. Peitto, tuo suojan ja lämmön antaja. Sänky, tuo paikka, jossa saa olla lähekkäin ja turvassa. Puolison lämmin kylki. Kaksi tyynyä ihan vierekkäin.

Sänky kuvastaa kaikkea sitä läheisyyttä ja lämpöä, mitä avioliitossa voi saada. Sängyssä on käyty monet elämän tärkeimmät ja vaikeimmatkin keskustelut. Siellä on itketty ja naurettu. Sinne on paettu elämän raskaita ja väsyttäviä hetkiä. Siellä on myös valvottu. Pelätty ja murehdittu. Mutta enemmän kaikkea hyvää. Sängyssä saa levätä yhdessä. Siellä on hyvä olla. 

Vuosien jälkeen on aina yhtä mukavaa nukkua puolison vieressä. Siinä uni on levollista. Olen edelleen todella onnellinen, kun yöllä herätessäni näen rakkaimman vieressä nukkumassa. On ihana mennä yhdessä nukkumaan ja herätä toisen viereltä, siihen ei kyllästy. Usein tosin menemme eri aikaan nukkumaan. Silloin tekee mieli nukahtaa sohvalle, koska sänkyyn on mukavinta mennä yhdessä.

Aviovuode on arkisella tavalla pyhä. Se symboloi kaikkea sitä yhteyttä, mikä avioliitossa on mahdollista saavuttaa. Päästä toista ihan lähelle. Ettei tarvitsisi nukkua sängyn äärilaidoilla, vaan voisi olla ihan lähekkäin. Ettei kipeitä puhumattomia möykkyjä olisi erottamassa puolisoita toisistaan.

Puolison ollessa reissussa sängyn toinen puoli on tyhjä. Jos puolison menettäisi, en pysty edes kuvittelemaan, miten tyhjä toinen puoli olisi. Jo reissun aikana puoli on tyhjä ja en osaa nukkua yhtä hyvin kuin puolison ollessa vierellä. Lomareissun jälkeen on aina yhtä ihana kellahtaa yhdessä omaan sänkyyn.

Meillä on yhteinen peitto. Sen alle on hyvä käpertyä. Olen niin kiitollinen, että on hän, jonka kanssa peiton alle on hyvä käpertyä vuosi toisensa jälkeen.

05/10/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioYleisiä ajatuksia

Avioliittohuumori

Kirjoittajalta Tiia 18/09/2017

Avioliittohuumori. Tuo viisaudella käytettävä arkielon suola ja hersyvien naurujen lähde. Tuo itsetuntemuksen näyttämö ja toisen tuntemisen tulos. Tuo rakkauden ilmentymä.

Mitä olisikaan avioliitto ilman yhdessä nauramista? Kuivaa nyt ainakin, kamalan arkista ja synkkääkin. Yhteinen nauru luo yhteyttä ja taitaa tutkimukset kertoa myös sen terveyttä parantavista vaikutuksista. Minusta kuitenkin olennaista on, että yhteinen nauru nostaa puolisot arjen yläpuolelle. Sen avulla pääsee hyvän mielen yhteyteen, jonne tiskipöydän sotku, laskut ja legokasat lattialla eivät yllä.

Nauru korjaa kiukkua ja kommelluksia. Miten riidan teatraaliselle teolle voikin nauraa yhdessä jälkeenpäin. Ovikelloa on tullut soiteltua joskus riitayönä ja ei vaan yhtä rimpautusta… Miten reissujen kommelluksille voikaan hihittää jälkeenpäin. Pekingistä on etsitty pitkään isojen rinkkojen kanssa hotellia, jota ei ollut olemassakaan… Miten voikaan hekottaa yhteisile muistoille arjen, lasten ja reissujen kommelluksista.

Miten puolisolle voikaan hellästi kuittailla hassuista puolista. Ei kai hanskat satu olemaan taas (100 km:n matkan jälkeen) auton katolla säilytyksessä…? Miten itselleen voikaan nauraa, kun sortuu taas samaan kuvioon kuin ennenkin ja saa kuulla siitä. Ettei vaan verkostomarkkinoija olisi saanut rouvaa haaviinsa, taas… Ettei vaan rouva lupautunut vanhempaintoimikunnan puheenjohtajaksi… Miten voikaan nauraa, kun tietää puolison tuntevan sinut kuin omat taskunsa.

Siinä vaiheessa, kun avioliiton mörköasioille voi nauraa yhdessä, on päästy todella lähelle toista. Jos kipeä asia on saatu puitua niin, että siitä voi heittää lämmintä kuittia, ollaan todella kasvettu yhdessä. Itseään ja avioliittoaan ei kannata koskaan ottaa niin vakavasti, etteikö niille voisi yhdessä nauraa. Avioliittoleireillä on naurettu kertakaikkisen makeasti sellaisille havainnoille avioliitosta, jotka ovat koskettaneet kaikkia. Samoilla vesillä seilataan. Siinä on lohtu, toivo ja nauru samassa.

Avioliittohuumorissa tärkeintä on hellyys. Se ei ole piikkien heittelyä, vaan jaettua lämpöä. Se pakottaa välillä itsetutkiskeluun, mutta ei lyö. Se on osumatarkkuudessaan napakymppiluokkaa, mutta ei riko, vaan rakentaa. Ilman avioliittohuumoria tuskin olisimme enää yhdessä.

18/09/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenYhdessä kasvaminenYleisiä ajatuksia

Luottamus

Kirjoittajalta Tiia 27/08/2017

On ihan itsestään selvä asia, että luottamus ei synny hetkessä, vaan ajan kanssa ja yhdessä koetun kautta. Silti havahduin katsomaan asiaa minulle uusin silmin. Aloin miettiä, millainen luottamus minulla oli puolisooni kuukauden seurustelun jälkeen tai vuoden seurustelun jälkeen? Entä vuoden avioliiton jälkeen, viiden vuoden avioliiton jälkeen tai nykyään?

Oli aika, jolloin seurustelimme ja teimme puolisoni kanssa ensimmäisen yhteisen hankinnan. Ostimme puoliksi läppärin. Se tuntui hurjan isolta hankinnalta ja hermostuttavalta. Meidän yhteinen läppäri. Voinko luottaa siihen, että on turvallista alkaa kietoa elämää yhteen hänen elämänsä kanssa? Henkisesti, käytännön tasolla, kaikilla eri tasoilla. Läppärin omistaminen yhdessä sujui hyvin ja läppäri toimii edelleen. Nykyään koen, että voin luottaa missä tahansa taloudellisessa kysymyksessä puolisooni.

Oli aika, jolloin jännitin, pärjääkö puolisoni tunnin meidän esikoisen kanssa kaksin. Epäilin ja epäröin. Vuodet ovat vierineet ja nykyään tiedän, että puoliso tuntee hyvin kaikki kolme lastamme ja pärjää totta kai koko köörin kanssa. Hänellä on pirkkapussillinen koeteltuja keinoja jokaisen lapsen arkisiin ja myös haastaviin tilanteisiin.

Hetket, kun lapsi on sairastunut pahasti ja joissa on oltu rinnakkain. Hetket, joissa on pettynyt itseensä tai toiseen, mutta on pysytty silti riittävän lähekkäin. Hetket, joissa on oltu täysin uupuneita, mutta on vedetty yhtä köyttä. Hetket, joissa on oltu epätoivoisia, mutta on pidetty kiinni. Ne kasvattavat luottamuksen. Syvällä sisimmässäni voin luottaa, että minusta pidetään kiinni ja että myös itse osaan pitää kiinni. Vaikeinakin aikoina.

Oli aika, jolloin mietin, voiko seurustelu muuttua avioliitoksi? Voinko luottaa, että hän on tosissaan siinä? Voinko luottaa, että hän sanoo tahdon ja tarkoittaa myös sitä? Voinko luottaa, että hän pysyy rinnallani valvottujen vauvaöiden synkeinäkin hetkinä? Voinko luottaa menneeni hänelle? Voinko luottaa pelkoni ja naurettavat puoleni hänelle?

Sekin on osa luottamusta, että voi luottaa, että tulee kuulluksi. Ettei tulisi lyödyksi heikkouksistaan ja haavoistaan. Että voin näyttää tunteeni. Että tuntee, että jos on tarvis, minusta tai minun puolestani taistellaan. Että jos uuvun, on joku johon nojata. Ei mitään helppoja teemoja, joihin on tullut myös isojakin säröjä.

Aika on kuitenkin vahvistanut sen, että voin luottaa, että tunnemme toisemme jo aika hyvin. Että haluamme toisillemme hyvää. Että rakastamme. Voin luottaa, että hän haluaa kasvaa yhdessä kanssani. Että hän haluaa pitää kiinni. Ja että aina reissuun lähtiessä kannattaa varmistaa: “Muistitko ottaa lompakon mukaan?”

27/08/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TarpeetYleisiä ajatuksia

Huomioitu

Kirjoittajalta Tiia 17/07/2017

Kuvittele päivä. Jolloin puolisosi murahtaa sinulle hyvän huomenen kohdalla. Syö aamupalansa hiljaa kännykkäänsä selaten. Lähtee töihin halausta antamatta. Palaa töistä myöhässä sitä ilmoittamatta. Ilta menee suurempia puhumatta ja lopulta nukahdatte selät vastakkain.

Kuvittele päivä. Joka alkaa aamusuukolla ja hyvän huomenen toivotuksella. Sinua varten keitetyllä kahvilla. Halauksella ja sanoilla voimia päivään, kulta. Saat viestin kesken päivän, että olet mielessä rakkain. Töistä palaa puoliso, joka on kiepannut kotimatkalla kaupan kautta. Saat suukon ja sinulta kysytään, miten päiväsi on sujunut. Vaikka ilta on arjen askareita täynnä, istahdatte hetkeksi sohvalle halaamaan ja juttelemaan. Kun hermosi meinaa mennä lasten iltakiukutteluihin, puolisosi sanoo, että mene hetkeksi hengähtämään, minä hoidan tämän nujakan. Hetken vielä illalla juteltuanne nukahdatte lähekkäin.

Kumman päivän haluat antaa puolisollesi? Paljonko huomioimista ja vaivaa se sinulta vaatii?

Miltä ensin kuvattu päivä tuntuu? Entä toinen?

Huomioitu puoliso voi paremmin. Huomioitu saa voimia huomioida muita. Huomioimisella on ihmeellinen voima.

17/07/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yleisiä ajatuksia

Aika

Kirjoittajalta Tiia 03/07/2017

Reissatessamme mummulassa, lasten isomummulassa, aloin miettiä aikaa. Vietin paljon aikaa mummulassa kaikilla lomillani lapsena ja mummu oli paljon meillä kotona, kun olin lapsi. Mummu liittyy lukemattomiin lapsuudenmuistoihini.

Opiskeluaikoina mummulaan oli ihana mennä viikonloppua viettämään. Siellä uni oli aina levollista ja syvää. Elämänrytmi oli rauhallinen ja hyvä. Tehtiin päivän työt yhdessä ja sitten levättiin ja nautittiin elämästä. Nykyään saadaan kyläillä mummulla koko perheenä.

Huomasin, että olen viettänyt elämästäni vähintään vuoden mummulassa ja aikaa yhdessä mummun kanssa vuosia. Mummulasta tulee vahva naisen malli ja malli oikeudenmukaisuudesta, anteliaisuudesta ja vieraanvaraisuudesta. Mummulta on tarttunut monta asiaa elämänasenteeseeni.

Vain yhdessä olemalla, yhdessä tehden ja jutellen voi oppia tuntemaan kunnolla toisen ihmisen. Läheisyyteen tarvitaan aikaa. Elämässäni on ihania ihmisiä, joiden kanssa olen saanut viettää paljon aikaa vuosien varrella. Heiltä olen saanut läsnäoloa ja rakkautta. He ovat vaikuttaneet paljon elämääni.

Kesälomalla ollaan vietetty tiiviisti aikaa perheenä. Vaikkei lomailu yhdessä pienten lasten kanssa ole todellakaan pelkkää auvoa, niin tiivis yhdessäolo tekee hyvää. Se hitsaa yhteen, kun on mahdollisuus viettää päivät yhdessä, vaikka väsyjä ja kiukkuja ja kaikkia mahdollisia fiiliksiä mahtuu myös mukaan.

Lomaan on mahtunut monta kivaa hetkeä yhdessä. Oikeastaan sillä ei ole niin väliä, mitä tehtiin, kunhan vain tehtiin ja oltiin yhdessä kaikille suhteellisen mukavan asian äärellä. Yhdessäolosta syntyy hyvät ja hauskat hetket. Lomalla on myös oppinut lapsista, puolisosta ja itsestään uusia puolia, kun on ehtinyt nähdä kaikkia enemmän kuin arjessa. Jaettujen mukavien hetkien muistelu yhdessä on myös onnellista aikaa.

Suurin lahja pienten lasten vanhemmille on lastenhoitoapu. Se antaa aikaa vanhemmille olla hetken kaksin ja tarjoaa läsnäoloa lapsille. Vasta nyt olen tajunnut paremmin, miten merkittävää on yhdessä vietetty aika. Lapsille tärkeät muut aikuiset, mummut ja papat, kummit, tädit ja sedät, vaikuttavat paljon lasten elämään läsnäolollaan. Yhteiset kalastusretket, muistipelit ja tikanheitot kantavat pitemmälle kuin äkkiseltään osaa edes ajatella.

Yhdessä puolison kanssa vietetty aika on avioliiton perusta. Antamalla aikaa puolisolleen, rakentaa ja vahvistaa rakkautta. Aika ja läsnäolo on mitä suurinta rakkautta. Ilman yhdessäoloa ei voi olla läheisyyttä, eikä ilman läheisyyttä ole onnellista parisuhdetta.

Kenen kanssa olet viettänyt vuosia elämäsi aikana? Kenen antama aika on vaikuttanut paljon elämääsi? Kenelle voit antaa aikaasi ja rakkauttasi?

Antamalla aikaansa voi vaikuttaa huikeasti toisen elämään. Antamalla aikaansa puolisolleen voi vaikuttaa huikeasti avioliittoonsa.

03/07/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yhdessä kasvaminenYleisiä ajatuksia

Aikuisavioliitto

Kirjoittajalta Tiia 25/05/2017

Jos naimisissa on kaksi aikuista, niin avioliitolla on hyvät edellytykset olla onnellinen. Tällaiseen johtopäätökseen olen tullut viime aikoina. Lapset eivät lain mukaan naimisiin pääse, mutta avioliiton solmimiselle ei ole este se, että ei ole kasvanut aikuiseksi. Ja hyvä niin, taitaisivat avioliitot käydä vähiin, jos avioliiton saisi solmia vain kaksi ihan oikeasti aikuista.

Havahduin tällä viikolla miettimään, mistä tunnistaa aikuisen. Vaikka virallisesti on ollut aikuisten kirjoissa jo vuosia, niin omassa käytöksessä ilmenee välillä vakavaa keskenkasvuisuutta. Olen havainnut vastaavia merkkejä myös muissa lapsuusiän ohittaneissa.

Löysin Tunne lukkosi -sivustolta testin vastuullisesta aikuisuudesta. Testissä mainitut asiat vastasivat hyvin kysymykseeni siitä, millainen on oikeasti aikuinen. Ihmissuhteista huolehtiminen ja empatian osoittaminen, itsensä tunteminen ja vastuun ottaminen itsestään, arjen asioiden hoitaminen, ilman kuitenkaan liikoja suorituspaineita, ongelmien rakentava käsittely ja anteeksipyytämisen ja -antamisen taito ovat testin mukaan esimerkiksi osa vastuullista aikuisuutta. Vastuullinen aikuinen on rakentava, ymmärtäväinen, aktiivinen, haavoittuvainenkin ja vastuullinen. Ja suhtautuu hyväksyen itseensä ja muihin.

Kukaan meistä ei ole ehjä ja rikkinäisyys ilmeneekin usein keskenkasvuisena ja lapsellisena käytöksenä. Se on ihan okei. Kukaan ei pysty aina olemaan aikuinen ja siinä piilee myös kauneutta. Joskus on hyvä olla hetken lapsi ja silloin voi parhaimmillaan saada sellaista huolenpitoa ja rakkautta puolisoltaan, mitä lapsen kuuluukin saada.

Jos puoliso jaksaa puolisonsa lapsen esiin noustessa olla vastuullinen aikuinen, niin meissä asuva lapsi saa rakkautta ja mahdollisuuden kasvaa askeleen lähemmäs aikuisuutta. Lapsen rooliin ei kuitenkaan voi liikaa jäädä. Aikuisuutta kohti kannattaa pyrkiä sekä itsensä että puolison takia. Se on pitkä tie, mutta vie kohti onnellisuutta.

Tässä linkki vastuullisen aikuisuuden testiin Tunne lukkosi -sivustolla: http://www.tunnelukkosi.fi/aikuinen.php

25/05/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yleisiä ajatuksia

Onnellisen avioliiton syntytarina

Kirjoittajalta Tiia 08/05/2017

Vuodet ovat vierineet niin blogin suhteen kuin elämänkin. Aloitin blogin kesällä 2013 kahden pienen lapsen äitinä. Silloin nykyinen keskimmäinen oli kaksi ja isoveli neljä. Tuntui, että olin hukkunut äitiyteen ja henkinen tila oli burn out. Elettiin aikaa, jolloin avioliitto oli monessa mielessä tiukilla, niin kuin pienten lasten vanhemmilla usein on.

Keskimmäisen syntymän jälkeen oli ollut pakko alkaa miettiä, miten hyvän avioliiton saisi, kun ei se ainakaan automaattisesti syntynyt. Paljon oli toki hyvääkin, mutta paljon oli myös ongelmia. Vuonna 2012 olimme käyneet avioliittoleirillä. Kävimme myös toisella leirillä muistaakseni vuonna 2013. Leirit olivat molemmat täynnä ahaa-elämyksiä. Sen muistan hyvin, vaikka en enää ole varma, minä vuonna leirillä kävimme.

Kynnys alkaa pitää avioliittoblogia oli kova. Tuntui, että blogimaailma oli vieras. Pelotti, että aihe on liian henkilökohtainen. Epäilytti, voiko asiasta olla paljoakaan sanottavaa vasta viiden vuoden avioliiton jälkeen. Kun mietin blogin perustamista, kirjoitin harjoitustekstejä ystäville luettavaksi. Olisiko näistä mihinkään, kyselin. Mietin, riittääkö sanottavaa edes vuodeksi. Sain kannustusta ja uskalsin. Mieheni auttoi teknisessä puolessa ja niin blogi sai alkunsa.

Kun aloitin kirjoittamisen tuntui, että ensin halusin summata sen, mitä siihen mennessä oli avioliitosta oppinut ja perustella, miksi ylipäätään halusin aiheesta kirjoittaa. Sen jälkeen blogi on myötäillyt arjen kompastuskiviä ja oivalluksia. Luen myös paljon ja luetun kautta herää usein ajatuksia.

Blogin alkuaikoina sain sattumalta kuulla erityisherkkyydestä ja siihen tutustuminen avasi maailman uudella tavalla. Tuntui, että itsetunto alkoi viimein kunnolla rakentua, kun sai nimen sille tunteelle erilaisuudesta/vääränlaisuudesta, joka oli aina ollut. Ymmärrys erityisherkkyydestä on vaikuttanut paljon avioliittoon ja rohkeuteen ylipäätään kertoa ajatuksistaan.

Nyt kolmas lapsi on 1-vuotias ja vauvavuoden jälkeen on taas aikaa ajatella, mitä muuta elämässä on kuin äitiys. Toivoisin tänään, että antaisit palautetta blogista. Olet sitten kulkenut matkassa hetken tai pitemmän, niin kommentoi yksi ajatus, minkä blogi sinussa on herättänyt tai herättää. Toki saat kertoa montakin. Toiveita saa myös esittää. Blogivuosien aikana tehdyn työn aikana avioliitosta on tullut monin tavoin onnellisempi, mutta kasvun työ on edelleen pahasti kesken. Kirjoitettavaa riittää.

PS. Onnellinen avioliitto sai Facebook-sivun hiljattain.

PPS. Kommentoida voi pelkällä nimimerkillä, sähköpostiosoitetta tai kotisivua ei tarvitse laittaa, jos ei halua.

08/05/2017 2 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TunteetYleisiä ajatuksia

Täydellinen pari

Kirjoittajalta Tiia 06/05/2017

Säihkyvät hymyt ja kaksi hoikkaa, nuorta ja upeaa. Just Married. Täydellinen pari. Heillä on täydellinen koti ja pian täydellisiä lapsiakin. Kuva täydellisestä elämästä? Kuva onnellisesta elämästä?

Olen tavoitellut paljon täydellisyyttä. En ehkä niinkään täydellisyyden takia, vaan ennemminkin virheiden pelon takia. Ja ehkä myös muun pelon takia. Että kaikki olisi ennakoitavaa, hallinnassa ja jollain negatiiviset tunteet maailmasta sulkevalla tavalla hyvin. Vaikka jo varhain opin, että täydellinen ei ole onnellista. Nuorena koin, mitä on olla sairaanlaiha ja kaikkea muuta kuin onnellinen. Luonteessani on paljon perfektionismia. Kokonaan siitä tuskin koskaan pääsen, mutta toivottavasti ymmärrys siitä, mikä on aidosti tärkeää kasvaa vuosi vuodelta.

Hääpäivästä tavoitellaan täydellistä päivää. Harvalla se on kuitenkaan ollut elämän paras päivä. Mukava toki ja ainakin itselle naimisiinmeno oli tosi tärkeä asia. Mutta täydellinen päivä? Ehei.

Hääpäivänä olin kauheassa flunssassa ja pitkittyneen yskän takia pahassa univajeessa. Hääkampauksen suortuva karkaili ihan kunnolla kuvauksessa. Tuli kiire kirkkoon. Jännitti ja kailotin kovalla äänellä morsiuskammarissa. Muistelen möläyttäneeni jotain hupsua useammankin kerran hääjuhlassa. Illalla huojuin juhlissa kuolleena ihan vaan väsymyksestä. Oli ihana mennä naimisiin ja sain ihanan aviomiehen, mutta ehei, en täydellistä. Eikä täydellistä vaimoakaan ole meilläpäin näkynyt.

No entäs se täydellinen pari, jotka sopivat toisilleen kuin valetut? Ajan myötä on tajunnut, että täydellinen pari on hellä ja itsenäinen, keskustelevainen ja riiteleväinen, avoin ja oman tilansa säilyttävä, erilainen, mutta toinen toisensa hyväksyvä. Täydellinen avioliitto on elämänmakuinen ja rosoinen. Virheitä riittää ja niiden myötä kasvetaan yhdessä.

Täydellisessä kodissa sotkun keskellä raikaa iloinen nauru ja riidan jälkeen perhe halaa. Täydelliset lapset ovat ärsyttäviä ja itsepäisiä ja hirveän rakkaita. Ja täydellinen onni ei ole yhtään täydellistä. Se on raskasta ja rasittavaa ja pelottavaakin. Mutta se on rakasta, arvokasta ja onnellista.

Ja sitten se itse täydellisyys. Siinä ei ole mitään tavoiteltavaa. Ei tarvi pelätä, etten ole täydellinen vaimo, äiti tai työntekijä. Täydellisyys kun tappaa ilon, läheisyyden ja luovuuden. Ja ilman niitä ei ole mitään onnellista, saati sitten täydellistä.

06/05/2017 0 kommenttia
2 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (32)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (22)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Uusi parisuhdeohjaussivuni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?
  • Kaiken takana on puoliso

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta