Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Yleisiä ajatuksia

Yleisiä ajatuksia

Työtä avioliiton eteen

Kirjoittajalta Tiia 21/08/2013

Kun googlaa aihetta, niin keskustelupalstoilta löytyy kysymys: ”Mitä se työn tekeminen avioliiton eteen oikein tarkoittaa?”. Minusta vastausta ei voi typistää pariin sanaan, vaikka onhan sekin tyhjää parempi. Hienoa, että ihmiset miettivät asiaa. Kyllä keskusteleminen, toisen huomioiminen, hellyys, kauniit sanat tms. ovat oikeita ja hyviä vastauksia. Silti tämä tieto ei usein riitä ja sitä ei saa sovellettua arkeen. Viisasta on perehtyä asiaan syvällisemmin kuin pelkän listan avulla.

Maailmassa on paljon upeita avioliitto- ja parisuhdekirjoja ja niitä voi lainata ilmaiseksi kirjastosta. Kirjoissa on avattu erilaisia näkökulmia parisuhdeasioihin kokonaisen kirjan verran. Yhdenkin kirjan lukeminen saattaa muuttaa koko elämän suunnaan – onnellisempaan suuntaan. Ja yhdestä kirjasta saattaa löytyä montakin oivallusta.

Ensimmäinen lukemani parisuhdetta käsittelevä kirja on seurusteluajoilta: ”Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta” (John Gray). Vanha klassikko, josta voi olla montaakin mieltä. Se oli sillä hetkellä kuitenkin kirja paikallaan ja muutti parisuhteemme suuntaa. Tajusin ensimmäistä kertaa, että kas kummaa, miehet saattavat usein ajatella eri tavalla kuin naiset. Ainakin minun mieheni taitaa ajatella eri tavalla kuin minä. Nyt tuntuu jo hauskalta, että tämäkin asia piti oivaltaa. Mutta silloin aikoinaan se oli uusi tieto.

Marsin ja Venuksen jälkeen tie muillekin oivalluksille oli avattu. Silti mikään oivallus ei ole tullut helpolla. Yleensä sitä ennen on tarvittu monia yrityksiä puskea läpi harmaan kiven. Kunnes on saanut oivaltaa, että ehkä ei ole tarkoituskaan mennä läpi siitäkään kivestä. Vaan on olemassa muitakin ratkaisuja.

Totta kai kirjoissa ja oppaissa väkisinkin tehdään yleistyksiä asioista ja kaikki asia ei kolahda juuri omaan parisuhteeseen tällä hetkellä. Kannattaa etsiä tietoa, jonka näkee pukevan sanoiksi jollain tapaa oman avioliiton todellisuutta. Ja uskon, että aika pian parisuhdekirjallisuutta lukiessa huomaa, että tämä asia kolahti. Juuri noinhan minä toimin tai ajattelen tai puolisoni toimii ja ajattelee. Ja sillä hetkellä on usein oivaltanut jotain itsestään ja parisuhteestaan.

Siispä laita kirjastossa hakusanaksi parisuhde, avioliitto, avioliiton hoitaminen tms. ja lähde tutkimusretkelle. Jos olet oikein rohkea, kysäise suoraan kirjaston virkailijalta, missä on parisuhde- ja avioliittokirjojen osasto. Sille osastolle ei tarvitse luikkia häpeillen. Sinne marssivat reippain askelin ne, joita kiinnostaa onnellinen avioliitto.

21/08/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yleisiä ajatuksia

Onnellisten avioliittojen puolesta

Kirjoittajalta Tiia 21/08/2013

Meidän avioliitto ei ole ollut helppo. Sitä en missään nimessä pysty sanomaan. Jotkut hetket ovat olleet tosi raskaita. Silti meidän avioliitto ei ole koskaan ollut mahdoton. Se on aina ollut kehityskelpoinen ja parhaina päivinä upean onnellinen. En ole koskaan pelännyt tosissani, että tähän kriisiin tämä sitten päättyy ja nyt erotaan. Luotan lujasti avioliittojen kehityskelpoisuuteen. Enkä oikeastaan edes usko helppoihin ja onnellisiin avioliittoihin. Kuulostaa hullulta uskoa vaikeisiin ja onnellisiin avioliittoihin. Mutta uskon niihin enemmän kuin helppoihin ja onnellisiin.

Olen tullut siihen tulokseen, että onnellinen avioliitto on sellainen, että pahimmassa kuopassakin kumpikin uskaltaa luottaa, että hienot ja onnelliset hetket ovat pian taas oven takana. Kuopan pohjalla täytyy vaan lujittaa voimansa ja yhdessä taistella sen hetkinen kriisi läpi. Se ei yleensä ole helppoa, mutta tulos palkitsee. Yhdessä selvittiin ja yhdessä selvitään.

Ei ole mitään parempaa palkintoa kuin se, että saa kriisin jälkeen rakastua uudelleen puolisoonsa. Tätä todellakin kannattaa kokeilla. Siinä ollaan yhdessä onnellisen avioliiton huippuhetkistä. Tässä on vierelläni upea puolisoni, joka ei jättänyt minua vaikeallakaan hetkellä, eikä luovuttanut ongelmien edessä. Hän on kertakaikkisen mahtava. Ja mitä enemmän kriisejä selvittää yhdessä, sen useammin saa uuden hienon mahdollisuuden rakastua puolisoonsa. Saa sitä toki rakastua puolisoonsa uudestaan ilman kriisiäkin, mutta vaikeuksien voittamisessa yhdessä on voimaa.

Minä näen avioliiton aaltoliikkeenä. Ensin on tasaisempaa. Sitten tulee kriisi ja sukellus syvyyksiin. Jos kriisi päätetään voittaa yhdessä, niin syvyyksistä noustaan yhdessä työtä tekemällä. Ja sen jälkeen koittaa huippu. Kaunis ja ihana. Onnellinen. Uudelleen rakastuminen. Sen jälkeen kuljetaan yhdessä hetki tasaista tietä ja aikanaan taas sukelletaan löytämään jotain uutta. En usko, että ilman kriisejä, ja nimenomaan yhdessä voitettuja kriisejä, pääsee eteenpäin. Itsensä tuntemisessa, puolison tuntemisessa tai koko avioliitossa. Ehkä puhuin nyt liikaa kriiseistä, mutta avioliitosta tuskin tulee pitkä ja onnellinen, jos vaikeita asioita ei käsitellä ja selvitetä.

Onnellinen avioliitto ei minun käsityksen mukaan synny tuurilla. En osaa sanoa, voiko se syntyä ihan hirveän hyvällä tuurilla. Mutta keskivertotuurilla se ei taida syntyä, vaan lähtee helposti vierimään alamäkeen. Loputtomaan alamäkeen ei kuitenkaan ole mikään pakko joutua. Onnellinen avioliitto syntyy avioliiton eteen tehtävän työn kautta. Sen oivalluksen kautta pääsee pois kaltevalta pinnalta tukevalle pohjalle. Onnellinen avioliitto syntyy siitä kokemuksesta, että tässä ollaan yhdessä. Arjen, ilon, onnen ja ongelmien edessä. Sillä asenteella, että me ei kyllä aiota luovuttaa. Ei ala- eikä ylämäessä. Mitä hauskaa luovuttamisesta saa, verrattuna yhdessä voittamiseen?

21/08/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yleisiä ajatuksia

Miksi perustin blogin avioliiton hoitamisesta?

Kirjoittajalta Tiia 21/08/2013

Minusta avioliiton hoitamisesta puhutaan yllättävän vähän suhteessa siihen, miten isosta asiasta on kyse. Moniko meistä ei pidä yhtenä tärkeimpänä unelmanaan onnellista avioliittoa? Kuinka usein siitä kuitenkaan puhutaan vakavasti, miten sellaisen saisi? Kuinka moni on saanut lapsen ja lähtenyt lapsiperhe-elämään lukematta ainuttakaan vauvaopasta? Kuinka moni on astunut avioliittoon ja lähtenyt avioliittoelämään lukematta ainuttakaan parisuhdeopasta? Haluan pohtia kirjoituksillani aihetta ja toivottavasti herättää keskustelua. En kuvittele löytäneeni koko totuutta. Mutta koen löytäneeni jotain.

Avioliiton hoitaminen on teema, joka on pitkään kiehtonut minua. Luen mielelläni aiheesta. Minusta on mielenkiintoista keskustella parisuhteen hoitamisesta sekä puolison että ystävien kanssa. Keskusteleminen ja vertaistuki ovat hienoja juttuja. Ja koska tykkään kirjoittaa, niin minusta on hauskaa pohtia avioliittoa ja siihen liittyviä oivalluksia kirjoittaen. Avioliittoleireistä on myös hyviä kokemuksia. Mutta ennen kaikkea, olen naimisissa. Perustavin kokemukseni avioliitosta perustuu meidän avioliittoon.

Se on vielä sanottava, että turhaa ryppyotsaisuutta en kannata ollenkaan, vaikka välillä on aika puhua vakavasti. Huumorille on paljon käyttöä avioliitossa ja usein on aika nauraa itselleen. Toivon, että osaisin välittää myös sen ajatuksen blogissa. Ettei homma menisi ryppyotsaiseksi kurtisteluksi, muttei toisaalta myöskään turhan kepeäksi höpöttelyksi.

Nyt voi herätä kysymys, että montako vuotta avioliittotaivalta rouvalla onkaan takana? Vastaus on puolenkymmentä. Voi myös herätä toinen kysymys. Eikö vuosia pitäisi olla monta kymmentä, että olisi varaa sanoa jotain aiheesta? Tähän vastaan, että asia on arvioitava jokaisen lukijan itse. Lue ja kuuntele. Kolahtaako?

21/08/2013 2 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • …
  • 3
  • 4
  • 5

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (31)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (23)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Aikuinen anoppi
  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Parisuhdeohjaussivustoni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta