Tiia

Viime aikoina olen pohtinut sitä, miten tärkeää on, että avioliitossa on kummallakin omaa aikaa ja tilaa. En tarkoita sellaista omaa aikaa tai tilaa, joka horjuttaisi suhteen perustuksia, sitoutumista ja uskollisuutta, mutta tavallista hyväätekevää omaa aikaa ja tilaa.

Suhteen alkupuolella tiivis yhdessäolo on usein molemmista luontevaa ja mukavaa, mutta toki silloinkin kumpikin tarvitsee välillä omaa tilaa. Ajan myötä oma aika ja tila tulee vielä luontevampaan ja tärkeämpään rooliin ja ajattelen, että näin sen kuuluukin olla. Näen turvallisena vapautena sen, että molemmilla on tilaa omiin juttuihinsa, kavereihinsa ja omiin pohdintoihin.

On hauska nähdä puoliso onnellisena ja virkistyneenä omista harrastuksistaan ja oman kaveri-illan tai -reissun jälkeen. On mukava kuulla, miten kiva oli tehdä omia mieluisia juttujaan. Ja ihan vaan arjessa iltaisin on kiva saada kuulla puolison ajatuksia esim. työpäivän kuluessa tapahtuneista asioista ja tehdyistä havainnoista. On hienoa saada katsella maailmaa puolison silmin ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia, vaikkei kaikessa olisikaan itse ollut paikalla ja ehkä juuri siksi.

Olen miettinyt, että jos joka päivä kuljettaisiin käsi kädessä, riittäisikö siinä puhuttavaa vuosikymmeniksi ja mahtuisiko kumpikin olemaan oma itsensä? Vaikka avioliitossa kahdesta tulee yksi, niin ajattelen, että silti on tärkeää, että ei sulauduta niin yhteen, ettei enää löydä itseään ollenkaan. Toki välillä on todella ihana ja hyvä kulkea käsi kädessä, mutta ainakaan itsellä ei taitaisi toimia se, että ollaan ihan kaiket päivät tiiviisti yhdessä. Lähellä on kyllä hyvä olla ja lähelle on hyvä tulla. Mutta täytyy olla välillä hieman etäisyyttä, että voi taas tulla lähelle.

Kauempaa myös näkee arjen paremmin. Etäisyys antaa perspektiiviä ja tuntuu, että hassua kyllä reissussa pohtii parisuhdetta usein enemmän kuin kotona. Kotona etäisyyttä on vaikea saada ja eikä sitä edes huomaa hakea. Etäämpää näkee paremmin kaikki hyvät jutut ja tulee mietittyä myös sitä, mitä asioita pitäisi kehittää. Eikä ole pahitteeksi aina silloin tällöin kokea se tunne, että puolisoa tulee ikävä. Reissun jälkeen on sitten taas niin mukava palata kotiin ja lähelle puolisoa. 

Tulipahan mieleen yksi ilta vähän vitsillä, että ehkä vuorotteluvapaa voisi olla ihan hyvä lakisääteinen juttu avioliitossakin. Vuorotteluvapaan tarkoitus työelämässä on edistää työntekijän jaksamista työssä. Sama tarve voi varmasti hetkittäin olla myös avioliitossa. Avioliittokin on välillä kovaa työtä, vaikka onneksi se myös välillä soljuu ihan mukavasti omalla painollaan.

Meillä ei vielä vuodet täyty siihen, että voisi harkita vuorotteluvapaata. 🙂 Mutta mietin kuitenkin, että olisiko pitkässä avioliitossa ihan hyvä se, jos toinen puoliso voisi tehdä joskus vaikka pitemmän reissun itsekseen, kun toinen on kotosalla tms. Kumpikin voisi katsella maailmaa hetken ihan rauhassa vain omin silmin. Sitten voisi taas palata virkistyneenä ja ehkä uusia ideoita ja ajatuksia täynnä jakamaan kokemansa puolisonsa kanssa.

Joka tapauksessa siitä olen varma, että lähellä olemisen vastapainoksi on hyvä ottaa välillä myös omaa tilaa ja aikaa. En usko, että se etäännyttää vaan päinvastoin lähentää. Ja se on varmasti sekä oman itsensä, puolison että koko avioliiton parhaaksi.