Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kirjoittaja

Tiia

Tiia

KommunikaatioTunteet

Tarvitaanko kiukuttelua?

Kirjoittajalta Tiia 02/03/2017

Teen tällä hetkellä kokemus- ja pohdintapohjaista tutkimusta siitä, tarvitaanko elämässä kiukuttelua. Kiukuttelu, tuo napiseminen, mökötys, raivoaminen, mielen osoittaminen ja mitä milloinkin, on erittäin inhimillinen toimintatapa. Harva aikuinen sitä julkisesti myöntää tekevänsä, mutta taitaa se kuitenkin usein kotirepertuaariin kuulua.

Negatiivisia tunteita saa ja pitää osoittaa. Mutta olen miettinyt, että siinä on iso ero, sanooko, että oli huono päivä vai antaako toisen tuta sen kiukuttelun kautta, että päivä TOSIAAN oli huono. Ensimmäinen versio ei juuri kuluta kuulijansa voimia. Se voi jopa voimauttaa, kun voi jakaa toisen tunteen ja antaa tukea ja ymmärrystä. Toinen versio saa vastaanottajansa tuntemaan hyvin pian uupumusta, voimien katoamista ja tarvettaa kiukuta itsekin.

Toisaalta onko kohtuullista ajatella, että aina jaksaisi osoittaa negatiiviset tunteensa rakentavasti? Saako välillä ärsyttää, suututtaa, harmittaa ja rasittaa niin, että voi tunteensa raivota tai mököttää ulos? Ei siihen maailma ainakaan kaadu. Mutta kyllä se voimia vie lähiympäristöltä. Toisaalta onko sekin ihan okei? Sitähän varten tässä ollaan. Tyyntä, mutta myös myrskyä varten.

Ajattelimme kokeilla viikon kiukuttelulakkoa. Kaikkia tunteita saa kyllä osoittaa, mutta tarkoitus on yrittää keksiä erilaisia tyylejä tuoda ne esille kuin kiukuttelu. Näin etukäteen sanoisin, että puhuminen olisi se paras tyyli kiertää kiukuttelu. Mutta aina ei kyllä ole se fiilis, että jaksaisi avata sanaisen arkkunsa. Ja kun aina ei oikein edes tavoita sitä, että mikä kiukuttaa. Kiukuttaa vaan niin kamalasti. Ja kun tietää, että kiukuttelu on usein myös sitä tunnetta, että ”Hei, katso. Kaipaan huomiota ja syliä.” Tai ”Hei, katso. Haluaisin olla edes hetken rauhassa.” Niin lapsella kuin aikuisella.

Kiukutteluun ainakin itsellä ja lapsilla vaikuttaa olennaisesti nälkä ja väsy. Jos molemmat tekijät saadaan eliminoitua enimmäkseen arjesta, niin kyllä kiukun määrä vähenee. Hormonejakaan ei tule (naisen) elämässä väheksyä.

Onko kaikki tunteet sallivaa elämää ilman kiukuttelua?

02/03/2017 1 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Tunteet

Oodi aisteille arjessa

Kirjoittajalta Tiia 11/02/2017

Näen hänet huoneen toisella puolella. Lapsi sylissään. Saapumassa töistä. Pakkashuurteet poskilla. Peittelemässä väsynyttä. Jakamassa puuroa kolmelle lautaselle. Pään hämärässä viereisellä tyynyllä.

Miten ihana nähdä.

Kuulen suihkun kohinan. Viestin kilahduksen. Avaimen äänen lukossa. Löysin uutta hyvää leipää kaupasta. Tietokoneen näppäimistön tasaisen naputuksen. Kutituskikatuksen. Miten päivä on mennyt, rakas?

Miten ihana kuulla.

Tunnen nenässäni tutun shampoon tuoksun. Kahvi on tippunut. Lapsille paahdetut leivät pomppaamassa. Tämä on kodin tuoksu.

Miten ihana haistaa.

Maistan voileivän. Minua varten tehdyn. Tutun suukon aamulla. Saman hyvän suukon illalla.

Miten ihana maistaa.

Tunnen tutut hiukset sormissani. Hupparin pehmeän kankaan. Parransängen. Lämmön vieressäni. Keskellä yötäkin, kun vauva itkee. Kädet ympärilläni.

Miten ihana tuntea.

11/02/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTarpeet

Parisuhdeakku

Kirjoittajalta Tiia 30/12/2016

Millainen on sinun parisuhdeakkusi? Entä kumppanisi? Millainen parisuhdeaika akkuasi lataa parhaiten? Entä kumppanisi akkua?

Olen miettinyt omaani. Minun parisuhdeakkuni ei pysy pitkään 100 % lataustasossa. Pudotus täydestä latauksesta 50 prosenttiin tapahtuu nopeasti. Vaatii päivittäin vähintäänkin lyhyttä parisuhdeaikalatausta pitää akun tilanne suunnilleen kunnossa ja säännöllisesti kunnon latausta saada akku täyteen. Päiväkin ilman latausta saa akun varauksen putoamaan alhaiseksi. Olisi varmasti helpompaa, jos akku pysyisi pitempään lähes täynnä. Toisaalta tiuhaan latausta tarvitseva akku muistuttaa säännöllisen latauksen tarpeesta, joten lataaminen ei pääse helposti unohtumaan.

Parisuhdeakkuni on kuitenkin sitkeä. Vaikka akku piippaisi jo punaisella, se ei hevillä sammu. Se taistelee vähälläkin virralla sinnikkäästi siihen asti, kunnes akun saa ladattua edes osittain. Onneksi sen saa nousemaan hälyttävästä varaustasosta hieman parempaan lataustasoon pikaisellakin latauksella. Halaus ja pieni keskusteluhetki toimii hienosti pikalatauksena: sillä jaksaa taas vähän matkaa.

Lomalla parisuhdeakkuja on hyvä yrittää ladata täyteen. Kuitenkin lasten sairastelut tai muut arjen vastoinkäymiset voivat hidastaa akun latautumista. Se on tuttua ja harmillista. Oma toiveeni kun kuitenkin olisi, että lomalla akun saisi ladattua täyteen arkea varten.

Vuosien myötä jokainen oppii, miten omaa parisuhdeakkua on parasta ladata arjessa ja lomalla. Minulle lomalla saunominen kahden kesken rauhassa on hyvä lataus. Saunassa eivät laitteiden piipitykset ole hidastamassa parisuhdeakun latausta ja on aikaa jutella rauhassa. Hiihtolenkki yhdessä on myös mainio laturi tai torkut oman rakkaan kainalossa.

Parisuhdeakku tarvitsee latausta säännöllisesti. Kannattaa yhdessä etsiä sekä parhaat arjen että loman latauskeinot molemmille. Rakkaan kainalo on yleensä ainakin varma latauspaikka.

30/12/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
VertaistukiYleisiä ajatuksia

Ennaltaehkäisevää työtä

Kirjoittajalta Tiia 09/12/2016

Ongelmassa kuin ongelmassa ennaltaehkäiseminen olisi optimaalinen tapa hoitaa ongelmaa. Vaikka se ei ole aina mahdollista, niin olen pohtinut, millaista on ennaltaehkäisevä työ parisuhteessa.

Avioliitossa pointti on pysyä yhdessä ja vieläpä mielellään niin, että molemmat puolisot ovat onnellisia ja hyvinvoivia. Periaatteessa tämä kuulostaa simppeliltä, mutta elämä on opettanut, että hetkittäin se on kaikkea muuta ja joskus se tuntuu lähes ylivoimaiselta. Ihan blogin alkuajoilla pohdin sitä, miksi ylipäätään pitää blogia avioliiton hoitamisesta. Haluan palata tähän teemaan vuosien jälkeen.

Faktatieto avioliitosta ja vertaistuki ovat minulle kaksi avainsanaa avioliiton ongelmien ennaltaehkäisyssä ja viimeistään niiden käsittelyssä. Olen ajatellut, että saisipa jokainen aviopari matkaansa heti avioliiton ensi metreillä muutaman hyvä avioliittokirjan ja vierelleen kulkemaan tukiparin. Kun tietää etukäteen vähän, millaisia kivikkoja tyypillisesti avioliitossa on ja voi niistä puhua, paitsi puolisonsa, myös jonkun samoja asioita kokeneen kanssa, niin se jo helpottaa kummasti. Vaikka on monta tilannetta, jotka jokaisen pariskunnan täytyy elää oman kantapään kautta, niin se huojentaa, että tietää, että muillakin on ollut tällaisia tilanteita ja muutkin ovat tästä selvinneet. Parhaimmillaan tieto ja vertaistuki auttavat sivuuttamaan jonkun kivikon siihen edes pahasti kompastumatta.

Ääneen sanottuna ja toiselle jaettuna melkeinpä murhe kuin murhe kevenee. Siksi vertaistuki on niin tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Yhdessä pohdiskeltuna loputtoman turhauttava tilanne tai täysin ratkaisemattomaltakin tuntuva ongelma voi saada uuden perspektiivin ja muuttua mahdolliseksi selvittää oman ja saman puolison kanssa yhdessä. Ja joskus tarvitaan hetkeksi joku ulkopuolinen pitämään pystyssä ja auttamaan askeleen eteenpäin, kun tuntuu, että itse on suurten tunteiden vallassa ja valmis jo luovuttamaan. Minulla myös faktat auttavat. Kun tiedän, että muillakin riidellään samasta syystä tai tähän avioliiton vaiheeseen kuuluvat usein tämäntyyppiset ristiriidat, niin se jo tekee tilanteen käsiteltävämmäksi ja ehkäisee suurempien ongelmien syntymistä.

Ennaltaehkäisevää työtä on toki kaikki puolisoiden työ parisuhteen eteen. Toinen toisensa huomioiminen, kahdenkeskinen aika, perheen vastuiden jakaminen ja oman osansa tekeminen, yhdessä keskusteleminen ja puolison kuunteleminen. Mutta sen lisäksi rohkeus kohdata itsensä ja puolisonsa sekä hakea tietoa ja vastaanottaa tukea, ovat kullan arvoista ennaltaehkäisevää työtä. Koen, että avioliittoleireillä nuo asiat ovat tiivistyneet todella hienosti, mutta tietoa ja tukea voi saada myös monella muulla tavalla. Ehkä voin olla myös hetken vertaistukena blogin kautta. Tajusin, että se on juuri sitä, mitä haluaisin blogin kautta tehdä. Ennaltaehkäisevää työtä.

09/12/2016 2 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioYleisiä ajatuksia

Missä mennään?

Kirjoittajalta Tiia 16/11/2016

Ajattelen, että parisuhde seilaa aaltoliikettä hyvistä hetkistä parisuhteen aallonpohjalle ja sieltä töitä tehden taas ylös. Tänään pohdiskelen hyviä aikoja ja sitä, miksi sukellus jonkinlaiseen kriisiin tuntuu olevan aina väistämättä edessä aallonharjan jälkeen.

Hyvinä aikoina tuntuu, että ei ole mitään syytä, miksei suhteellisen tasainen yhteiselo jatkuisi vuodesta toiseen sen isommin töitä tekemättä. Ongelmia on käsitelty aiemmin ja tuntuu, että pääpiirteissään parisuhdearki rullaa hienosti ja parisuhde voi hyvin.  Aalto kaartuu ehkä ihan loivasti alaspäin, mutta ei pahasti.

Luulen, että juuri siinä loivista loivimmin laskeutuvassa tilanteessa on haasteenpaikka. Kun suhde rullaa omalla painollaan mukavasti, huomio parisuhteen suhteen herkästi herpaantuu. Tulee ajatus, että ei tässä arkitohinassa niin iso juttu ole, jos tänään ei ehditty vaihtaa kunnolla kuulumisia. Tai ajattelee, että ei se nyt niin vakavaa ole, vaikka hetkeen ei ole ehdittykään kohdata kunnolla.

Kuitenkin jokainen päivä sattuu ja tapahtuu ja jokaiselle muodostuu isompia ja pienempiä kuulumisia, tunteita ja ajatuksia. Pikku hiljaa, ihan huomaamatta, sitä alkaa pudota raiteilta, mitä puolisolle kuuluu, jos aikaa yhdessäolemiselle ja juttelemiselle jää vähemmän. Lisäksi, kun ei ole mitään ihmeempää kriisiä, ehkä puhuttavaa ei tunnu olevan niin paljon.

Toisaalta eihän sitä aina ja joka elämänvaiheessa ole niin paljon aikaa satsata parisuhteeseen. Välillä muut asiat, muut perhe tai esimerkiksi työkiireet menevät väkisinkin edelle. Silloin pikku hiljaa muodostuneen etäisyyden huomaaminen tai ihan kunnon kriisi on taas tärkeä herätys. Missä nyt oikein mennään? Meistäkin täytyy pitää huolta. Hyvää huolta.

16/11/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Sitoutuminen

Väsyvaimo

Kirjoittajalta Tiia 08/10/2016

Elämme vauvaperheen univajeen aikaa. Siksi tänään on postaus väsystä ja vaimosta.

Olen viime aikoina miettinyt väsymyksen olemusta. Väsymystä on ainakin henkistä ja fyysistä väsymystä, jotka toki vaikuttavat toinen toiseensa. Tässä elämäntilanteessa oma väsymys on lähinnä fyysistä ja konkreettista unenpuutetta. Yöunet nukutaan pienissä pätkissä pienimmän tahdin mukaan. On päiviä, jolloin pystyy pitämään mielialan korkealla ja henkinen väsy ei niinkään vaivaa. Kun väsymyksen syynä on ihana lapsi, on syy niin positiivinen, että väsykään ei tunnu niin isolta asialta. Kuitenkin välillä väsy vaan tunkee läpi mielialaan asti.

Toisissa elämäntilanteissa väsymys on ollut enempi henkistä laatua. On ollut huolia ja stressiä, muutoksia ja epävarmuutta. Ja se on toki monesti vaikuttanut myös uniin ja väsymys on ollut kokonaisvaltaista. Voimavaroihin eri hetkinä elämässä vaikuttaa moni asia ja väsymys on aika monimutkainen paketti. Miksi tänään en jaksa yhtä paljon kuin eilen? Miten väsyneenäkin jaksan tärkeät asiat, jotka vaan pitää hoitaa? Mikä virkistää minua erityisesti, mikä taas väsyttää erityisesti?

Olen miettinyt myös, mitä ja miten vaimo jaksaa? Monesti voimat eri tilanteissa löytyvät siitä, että tämä on lapsilleni parhaaksi, jos jaksan. Tämä ilahduttaa puolisoani, jos jaksan. Missä menee uhrautumisen ja positiivisen toisten takia jaksamisen raja on mietityttänyt sekin. Ainakin pienen hymynaaman ja pienten äitiä kohti kurottuvien nyrkkien takia jaksaa nousta levottomankin yön jälkeen. Monet asiat arjessa ovat sellaisia, että ne vaan täytyy jaksaa ja ajattelen sen positiivisessa mielessä. Perhe tarvitsee ruokaa ja hoivaa ja onneksi niitä voi tarjota perheelleen.

Monesti olen huomannut myös sen, että kun tuntuu, että sormikaan ei enää nousisi ja mieliala on pitkällä ärjyvän pakkasen puolella väsymyksen takia, voi pienikin asia saada aikaan sen, että jaksaa kuitenkin. Pari kannustavaa ja ymmärtäväistä sanaa puolisolta. Väsyneiden halaus. Ystävällinen ja kannustava katse. Mustan huumorin lohkaisu. Lasten hupsuttelut. Ne ovat usein todella tärkeitä hetkiä. Ja toisaalta latistava sana voi viedä viimeisetkin voimat. Se, että iltasuukko unohtuu, voi viedä viimeisenkin hermonriekaleen.

Välillä sitä miettii väsyneenä, onko väsyvaimolla kenellekään mitään annettavaa? Mutta sitten taas miettii, että nyt jos koskaan tavallinen riittää. Täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella millään elämän osa-alueella. Kun tekee parhaansa vaimona, äitinä, ystävänä, kodin askareissa, se todellakin riittää. Sen verran kuin voimia sinä päivänä on.

Kun on neljä ihanaa syytä jaksaa, jaksaa aika paljon. Ja kun tuntuu, että ei jaksa, pieni hetki lepoa tai omaa aikaa auttaa hetken eteenpäin. Väsyneenä riittää täysin jaksaa tämä päivä askareineen. Onnea on tankata voimia illalla hetki puolison kyljessä väsyvaimona, mutta onnellisena siitä, että vaimona oleminen ei väsytä. Kiitollisena kaikesta.

08/10/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kommunikaatio

Pienet asiat eivät ole pieniä

Kirjoittajalta Tiia 21/09/2016

Vaikka tämän postauksen aihe voi olla varsin perustietoa jokaiselle parisuhteen hoitamisesta kiinnostuneelle, niin silti tein minulle uuden oivalluksen pieniin asioihin liittyen. Helposti ajattelen, että se oli vain pieni ja vähäpätöinen asia, jos petyn, tunnen kiukkua tai suren arjessa jotain pientä juttua. Yritän herkästi vakuutella itselleni, että noin pienistä ei kannata välittää.

Oivalsin kuitenkin, että vaikka ei kaikesta toki kannata harmia kantaa, niin kuitenkin erilaisia pieniä asioita arjessa on syytä suuresti kunnioittaa: pieniä sanoja, pieniä tekoja, pieniä tunteitakin. Elämässä on paljon pieniä hetkiä, suuria harvemmin, joten pienillä hetkillä on pohjimmiltaan iso merkitys.

Monesti parisuhteen hoitamisessa puhutaan siitä, että pienet huomaavaisuudet arjessa ovat niitä suurimpia. Se on niin täysin totta. Ravintolaillallinen kaksin tuskin kuuluu monenkaan pariskunnan jokapäiväiseen arkeen, mutta jos tekee päivittäin voileivän tai lähettää mukavan viestin puolisolleen, se on itsessään pieni, mutta kokonaisuutena merkittävä teko. Arjessa on paljon näitä hetkiä, joissa voimme osoittaa pienillä teoillamme rakkautta puolisollemme. Myös pienet sanat ovat usein niitä suurimpia. Kiitos. Anteeksi. Näytät kivalta. Hoidit asian tosi hyvin. Rakastan sinua paljon.

Tajusin, että myös pienet tunteet on syytä kuulla. Sekä omat että puolisonsa. Herkästi ajattelen, että vain suuret tunteet merkitsevät ja tunteet ylipäätään ovat vain tunteita, eikä edes niin totta. Pienen ikävän fiiliksen voi sivuuttaa merkityksettömänä. Mutta ei se ihan niinkään ole. Pienet fiilikset kertovat meille tärkeistä asioista. Jos minulla harmittaa esimerkiksi se, että en saanut vastausta puolisolle lähtettämään viestiini, niin asia kannattaa asiallisesti kertoa. Minulle olisi tärkeää, että vastaisit viesteihini. Hyviä ratkaisuja eivät ole asian hautominen, villasella painaminen, eikä toki asian paisutteleminenkaan.

Mielensäpahoittajaksi ei tarvitse muuttua, eikä nalkuttamista voi suositella kenellekään, mutta omien tai puolison tunteiden ja tarpeiden vähättely ei vie parisuhdetta eteenpäin. Vilttitossun sanat, “kyllä se mitään”, Heinähatusta ja Vilttitossusta saavat aina hymyn huulilleni. Ei se mitään, on usein validi ajatus, mutta tärkeää on osata olla myös avoin ja kertoa suoraan, kun on sen aika: “Kyllä se mitään”.

Pienet positiiviset fiilikset kantavat arkea. Hyvä mieli hymystä, onnenhetki halauksesta, hersyvä nauru hassuttelusta, kiitollinen mieli illalla kotiin laskeutuvasta rauhasta. Ja kun pienen harmituksen fiiliksensä rehellisesti ja avoimesti kertoo ja jakaa, se on yleensä jo pian haihtunut. ”Pienistä hetkistä kokoan sen, ihmisen elämän onnellisen.” Pienin askelin myös parisuhdetta rakennetaan eteenpäin.

21/09/2016 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioYhdessä kasvaminen

Kymmenen vuoden väärinkäsitys

Kirjoittajalta Tiia 16/09/2016

Oletko koskaan törmännyt tilanteeseen, että muuten vaan tai riidan aikana aletaan keskustella jostain aikoja sitten tapahtuneesta ja ilmenee, että molemmat eivät olekaan kokeneet tilannetta samoin?

Parisuhteen alkuaikoina itsellä ei aina rohkeus riittänyt kertoa, miltä oikeasti joku asia tuntui. Tuli toisinaan nieltyä paha mieli tai harmitus kertomatta sitä puolisolle tai sitten jossain tilanteessa olisi kaivannut tukea, ymmärrystä tai arvostusta puolisolta, mutta ei sitä uskaltanut tai halunnut pyytää. Myös jossain tilanteessa liiallisesta kohteliaisuudesta sitä toimi eri tavalla kuin aidosti olisi tilanteessa toiminut. Tällaiset tilanteet ovat voineet jäädä sitten vuosikausiksi tai jopa kymmeniksi mielen pohjalle painamaan. Toki väärinkäsityksiä voi tulla myöhemminkin kuin parisuhteen alkuaikoina.

Jonkun ajan takaisessa postauksessa tuli mietittyä, että luottamuksen syntyminen on yllättävän pitkä prosessi. Vasta nyt olen alkanut tajuta sen kunnolla. Vaikka totta kai puolisoon on luottanut aina, niin syvä luottamus syntyy vasta vuosien saatossa. Ehkä siihen väkisinkin tarvitaan todistusaineistoa toisen luotettavuudesta, että oppii ihan täysillä luottamaan. Kun on selvitty monesta mutkasta elämässä ja saanut todeta, että puoliso on pysynyt niissäkin rinnallani, niin luottamus rakentuu syvemmäksi.

Jälkeenpäin voi olla jopa vähän hassuakin, miten en ole sanonut kaikkien asioiden todellista laitaa aikaisemmin. Kyse voi olla vaikka ihan vain siitä, että seurusteluaikana on väittänyt rakastavansa toisen tekemää ruokaa tai toisen valitsemaan musiikkia ihan kohteliaisuudesta ja sitä ei ole sitten kehdannut myöhemmin oikaista. Mutta monesti asiat ovat syvempiä. Voi olla jäänyt tunne, että et seissytkään tukevasti rinnallani tärkeässä tilanteessa ja se painaa vieläkin.

– Luulin, että et hyväksy tätä puolta minussa.
– Luulin, että et silloin oikeasti halunnut auttaa minua.
– Luulin, että todella tarkoitit sitä, kun sanoit niin.
– Luulin, että et välittänyt minusta tarpeeksi toimiaksesi parhaakseni.

Miten puhdistavaa on, jos vihdoin syntyy keskustelu, jossa vuosikausia, ehkä tiedostamatta painanut väärinkäsitys saadaan oikaistua. Saa tuntea, että puolisolla olisi ollut hyvä halu toimia tai sanoa hyvin, mutta asioista tuli syystä tai toisesta väärinkäsitys. Ja mikä vielä kauniimpaa kuin, että menneitä virheitä pyydetään anteeksi. Niissä hetkissä luottamus entisestään syvenee. Rakas kumppanini on todella luottamuksen arvoinen.

16/09/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yhdessä kasvaminen

Puoliso versio 4.8

Kirjoittajalta Tiia 02/09/2016

Kun mentiin naimisiin, käyttöön oli juuri otettu vaimo versio 1.0. Käyttöliittymä vaikutti erittäin hyvin suunnitellulta ja ja bugeja ei juurikaan ollut. Pienet päivitykset, versio 1.1 ja 1.2, olivat myös aivan mukavia käyttää ja toivat mukanaan jopa pieniä parannuksia, vaikka suurta eroa edelliseen versioon ei huomannutkaan.

Pian kuitenkin tuli pakollinen päivitys vaimoon versio 2.0, joka ei ollutkaan käyttöliittymältään yhtä selkeä. Napista saattoi tapahtua ihan mitä vaan riippuen, miten nappulaa klikkasi. Ja ei se aina siitäkään kiinni ollut. Hyvälläkin kaksoisklikkauksella saattoi olla, että ohjelma ei vaan kertakaikkisesti käynnistynyt, ainakaan halutulla tavalla. Saattoi tulla mieleen, että versio 1.0 oli paljon parempi. Versio 2.0 oli täynnä bugeja ja epäloogisuuksia.

Pienempiä ja isompia päivityksiä molempiin puolisoihin on tullut vuosien varrella ja osa ei ole vaikuttanut lainkaan parannukselta edelliseen päivitykseen verrattuna. Ja välillä on tuntunut, että vaimo versio 3.4 on aika heikosti yhteensopiva mies versio 3.4:n kanssa. Toisinaan tuntuu, että olisi helpompi vaan mennä samalla versiolla koko loppuelämä, kun sitä on kuitenkin suunnilleen oppinut käyttämään ja sen bugit sentään tuntee. Hiiteen kaikki päivitykset, niistä on vain harmia. Toisaalta on ollut hetkiä, jolloin on huomannut, että puolisoon versio 4.0 on tullut huikeita parannuksia verrattuna versioon 3.8.

Voi, kun vanhana voisi todeta, että vaimo versio 9.7 on huomattavasti kehittynyt ensimmäisestä 1.0:sta. Että ohjelma korjaisi jopa itse bugejaan ja käyttöliittymä olisi lempeä ja konstailematon käyttää. Että mies versio 9.7 ja vaimo 9.7 toimisivat hienosti yhteen. Ja että aina jaksaisi opetella huolellisesti käyttämään uutta päivitettyä versiota. Että ehtisi huomata kaikki hienot uudistukset ja parannukset, eikä jäisi vain harmittelemaan niitä väistämättömiä muutamaa bugia, joita ohjelmaan jäi. 

Miten mainion puolison onkaan saanut.

02/09/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yhdessä kasvaminenYleisiä ajatuksia

Kaatuiko maailma?

Kirjoittajalta Tiia 30/08/2016

– Meillä on aina tehty tämä näin.

– Ei noin voi ajatella.

– Eihän tuolla tavalla voi toimia.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, miten syvässä monet toimintatavat ja käsitykset meissä ovat. Lapsuuden mallit, omat uskomukset ja omalle luonteelle tyypilliset toimintatavat jumahtavat mieleen herkästi totuuksina. Vaikka kuinka haluaisi ajatella, että sitä on tiedostava ja fiksu ihminen, niin silti monet asiat muodostuvat mieleen faktoina, vaikkei niitä olisi sen enempää koskaan miettinytkään. Millainen on ainut oikea tapa täyttää tiskikone, pakata, siivota, hoitaa raha-asioita, ilmaista tunteita tai riidellä?

Totutuista kaavoista on yllättävän hankala päästä eroon. Ja vakiintuneita ajatusmalleja yllättävän hankala tuulettaa. Koska minun tapani toimia ja ajatella on luonnollisesti aito, alkuperäinen ja ainut oikea.

Usein tällaiset asiat eivät kohtaa avioliitossa. Se, miten on itse aikaisemmin tottunut toimimaan ja ajattelemaan, on tuskin sama kuin miten puoliso on tottunut toimimaan ja ajattelemaan. Toki eihän kukaan kaikkea halua tehdä samoin kuin on aikaisemmin tehnyt. Mutta herkästi monta vanhaa toimintamallia kuitenkin jää sen kummemmin kyseenalaistamatta mieleen ainoina ja oikeina.

Luulen, että tällaisten asioiden tiedostaminen on yhteydessä omaan kasvuun ihmisenä. Kun uskaltaa rehellisesti kohdata itsensä, voi kohdata ja kyseenalaistaa myös niitä toiminta- ja ajatusmalleja, joiden suhteen olisi joustonvaraa ja jotka eivät välttämättä olekaan ainuita oikeita tapoja toimia. Kun nämä asiat herkästi aiheuttavat kitkaa parisuhteessa, niin niiden kohtaaminen yksin ja yhdessä tuo ymmärrystä ja rauhaa kotiin.

– Tämänhän voi tehdä näinkin.

– Noinkin voi itse asiassa hyvin ajatella ja sehän taitaa olla jopa fiksumpi ajatus kuin mikä minulla tästä oli.

– No joo, voihan sitä noinkin toimia ja ei siitä maailma kaatunutkaan.

30/08/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • …
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • …
  • 18

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (31)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (23)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Aikuinen anoppi
  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Parisuhdeohjaussivustoni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta