Oletko koskaan törmännyt sellaiseen tilanteeseen, että muuten vaan tai riidan aikana aletaan keskustella jostain aikoja sitten tapahtuneesta ja ilmenee, että molemmat eivät olekaan kokeneet tilannetta samoin?
Seurusteluaikoina ja avioliiton alkuaikoina ainakaan itsellä ei aina rohkeus riittänyt kertoa, miltä oikeasti joku asia tuntui. Tuli toisinaan nieltyä paha mieli tai harmitus kertomatta sitä puolisolle. Tai sitten oli tilanne, jossa olisi kaivannut tukea, ymmärrystä tai arvostusta puolisolta, mutta ei sitä uskaltanut tai halunnut pyytää. Tai sitten kohteliaisuudesta toimi eri tavalla kuin aidosti olisi tilanteessa toiminut. Tällaiset tilanteet ovat voineet jäädä sitten vuosikausiksi tai jopa kymmeniksi mielen pohjalle painamaan. Ja toki niitä voi tulla myöhemminkin kuin parisuhteen alkuaikoina.
Niin kuin jonkun ajan takaisessa postauksessakin tuli mietittyä, luottamuksen syntyminen on yllättävän pitkä prosessi. Vasta nyt on alkanut tajuta sen kunnolla. Vaikka totta kai puolisoon on luottanut aina, niin syvä luottamus syntyy vasta vuosien saatossa. Ehkä siihen väkisinkin tarvitaan todistusaineistoa toisen luotettavuudesta, että oppii ihan täysillä luottamaan. Kun on selvitty monesta mutkasta elämässä ja on saanut todeta, että puoliso on pysynyt niissäkin rinnallani, niin luottamus rakentuu syvemmäksi.
Jälkeenpäin voi olla jopa vähän hassuakin, että miten en ole sanonut tämän asian todellista laitaa aikaisemmin. Kyse voi olla vaikka ihan vain siitä, että seurusteluaikana on väittänyt rakastavansa toisen tekemää ruokaa tai toisen valitsemaan musiikkia ihan kohteliaisuudesta. Ja sitä ei ole sitten kehdannut koskaan oikaista. Mutta monesti asiat ovat syvempiä. Et seissytkään tukevasti rinnallani tärkeässä tilanteessa. Ja se painaa vieläkin.
– Luulin, että et hyväksy tätä puolta minussa.
– Luulin, että et silloin oikeasti halunnut auttaa minua.
– Luulin, että todella tarkoitit sitä, kun sanoit niin.
– Luulin, että et välittänyt minusta tarpeeksi toimiaksesi parhaakseni.
Miten puhdistavaa onkaan, jos vihdoin syntyy keskustelu, jossa vuosikausia, tiedostamattakin, painanut väärinkäsitys saadaan oikaistua. Saa tuntea, että puolisolla olisi ollut hyvä halu toimia tai sanoa hyvin, mutta asioista tuli syystä tai toisesta väärinkäsitys. Ja mikä vielä kauniimpaa kuin, että menneitä virheitä pyydetään anteeksi. Niissä hetkissä luottamus entisestään syvenee. Rakas puolisoni on todella luottamuksen arvoinen.