Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Parisuhteen hoitaminen ja kasvu

Tässä kategoriassa käsitellään parisuhteen kehittämistä, itsetuntemusta suhteessa ja sitä, miten voimme kasvaa yhdessä kriisien ja arjen keskellä. Aiheina mm. kiintymyssuhteet, kommunikaatio ja läheisyys. Yhdessä kasvaminen parisuhteessa on kasvua parisuhdetaidoissa, kommunikaatiossa, itseymmärryksessä, toisen tarpeiden ymmärtämisessä ja monella muulla tavalla kehittymistä yhdessä.

Parisuhteen hoitaminen ja kasvuTunteet parisuhteessa

Suojakuoria

Kirjoittajalta Tiia Brockman 26/07/2018

Herkkä iho ja maailman tuulet

Jokainen meistä syntyy maailmaan herkällä iholla. Joillakin se kasvaa iän myötä hieman paksummaksi, osalla se on aina ohut ja paljas. Maailma on tuulinen ja kova paikka. Maailman tuulissa selviämiseen tarvitaan suojaa, ettei menisi ihan rikki. 

Suojakuoret suojaavat, mutta niillä on varjopuolensa

Jokainen meistä joutuu kohtaamaan satuttavia asioita. Niiltä voi oppia suojautumaan yrittämällä olla välittämättä, jatkamalla hymyilemistä, vaikka sattuu, piilottamalla sisimpänsä ja esittämällä jotain ihan muuta, keskittämällä ajatuksensa kaikkeen muuhun ja monilla muilla tavoilla. Suojakuoret suojaavat kivulta, mutta usein ne myös estävät kipua tulemasta ulos. Toki vaikka urheiluun, kirjoittamiseen, työhön tai maalaamiseen uppoutuminen voi auttaa käsittelemään ja kestämään kipua. 

Aikuisella on yhtä aikaa oikeus suojautua ja velvollisuus riisua suojakuoria

Kun joku asia toistuvasti satuttaa, on viisautta suojautua. Aikuisen ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan. Joskus suojautumista täytyy tietoisesti opetella: jokaisella on oikeus suojautua.

Toisaalta aikuisella on myös oikeus ja velvollisuus opetella riisumaan suojakuoriaan. Matka toisen ihmisen, etenkään puolison, lähelle ei ole mahdollinen ilman suojakuorten riisumista. Se on kivuliasta työtä, koska silloin tunteet, joiden liikkumisen kuori on estänyt, lähtevät liikkeelle. Paljaaksi asettuminen ei ole helppoa, se vaatii aina riskinottoa ja rohkeutta. Mutta ei ole mahdollista elää täysillä ja aidosti suojakuorten alla.

Tunteista puhuminen rakentaa turvaa

Tunteista puhumaan oppiminen on tärkeää matkalla aidompaan ja avoimempaan elämään. Puolison kanssa asioiden jakaminen rakentaa hyvää suojaa molemmille puolisoille. Syvien asioiden ja tunteiden jakaminen yhdessä voi rakentaa turvapaikan molemmille.

Kivun jakaminen antaa kivun tulla ulos turvallisesti ja itsensä satuttaneelle hoivaa ja turvaa. Jakamisen ja rakkauden avulla voi myös kutoa puolisolleen suojaavan kerroksen: pehmeän ja hengittävän suojakuoren maailman raekuuroilta ja viimalta suojaamaan.

Voisiko suojakuoret vaihtaa suojavaatteisiin?

Kokonaan ilman suojaa maailma on raskas paikka kulkea. Sitä se on myös kulkiessa yksin paksujen suojakuorten alla. Kannattaa opetella riisumaan omia suojakuoriaan ja kutomaan mukavia suojavaatteita itselleen ja rakkailleen.

Suojakuorten käyttäminen on kuin vanhanajan haarniskassa kulkisi. Suojavaatteet taas ovat silkkiä, villaa ja pellavaa: vilpoisia, lämpimiä ja mukavia, mutta antavat tarpeellista suojaa. Niissä kulkiessa on helppo pitää puolisoa kädestä kiinni.

*************

Lue myös tekstini: Miksi parisuhteen työstäminen ei aina toimi ja mitä voi tehdä toisin?

 

 

26/07/2018 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kommunikaatio parisuhteessaParisuhteen hoitaminen ja kasvu

Rinkka ja rakkaus

Kirjoittajalta Tiia Brockman 14/07/2018

Rakastumisen hetkellä kumppanin rinkka on näkymätön

Rakastunut rakastuu ihanaan ihmiseen. Ihmiseen, joka on rakastuneena esillä kauniina ja avoimena. Se, mitä rakastuessaan ei aina näe, on elämän rinkka, joka rakkaimmalla on selässään. Omankaan rinkan olemassaoloa ei ole helppo muistaa.

Rinkan paino tulee näkyviin ajan myötä

Ei ole kenenkään vika, ei sen upean ja rakkaan, eikä myöskään oma, että kaikilla on selässään rinkka. Kuitenkin kun rakastuminen vaihtuu rakastamiseksi ja taakat alkavat painaa, elämän rinkat tulevat pikkuhiljaa näkyviksi.

Siinä vaiheessa, kun rinkka alkaa kuormittaa selkää, voi olla, että taakkoja kannetaan puolison kanssa yhdessä ja kevennetään niitä jakamalla. Parhaimmillaan kumpikin osaa myös keventää omaa rinkkaansa purkamalla sieltä turhia painolasteja, vuosien varrella rinkantaskuihin jääneitä.

Kun taakka etäännyttää tai siirtyy puolison kannettavaksi

Voi kuitenkin myös olla, että kummankin rinkka on niin epämukava ja painava, että ei olekaan voimia kantaa sitä rinta rinnan puolisonsa kanssa. Voi tuntua helpommalta kulkea kauempana ja suojella kulkuaan valitsemalla tahti ja reitti yksin.

Toisinaan taas rinkka ojennetaan puolison selkään: “Olet reipas ja ihana, voisitko kantaa tätä?” Voi myös käydä niin, että rinkka sälytetään vaivihkaa puolisolle ja siirretään puolison omaisuudeksi: “Miten ihmeessä sinulla onkin tuollainen valtava rinkka? Minulla kun ei ole rinkkaa ollenkaan.”

Vastuu omasta rinkasta

Puoliso voi kantaa selkä kumarassa oman taakkansa ja joskus puolisonkin taakan lisäksi. Mutta kukaan muu ei osaa rinkkaa purkaa, kuin se, joka on ollut mukana sitä pakkaamassa. Vastuun ottaminen oman rinkan kantamisesta ja sen purkamisesta itse, on välttämätöntä onnellisen, yhteisen tien löytämisessä.

Kohti kevyempää kulkemista yhdessä

Yhtä lailla tärkeää on oppia jakamalla keventämään taakkojaan. Jotta voi kulkea rennoin askelin käsi kädessä, taakka ei voi olla kummallakaan liian raskas. Rinkkaan kurkistaminen aika ajoin ja tarpeettomaksi käyneen pois jättäminen kannattaa, vaikka siinä joutuu käydä välillä suoraan kipua päin. 

**************

Lue myös tekstini Taakka vai turva? – Ylisukupolviset kivut päivänvaloon.

14/07/2018 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
OdotuksetParisuhteen hoitaminen ja kasvuSitoutuminen

Unelmieni avioliitto

Kirjoittajalta Tiia Brockman 10/05/2018

Millainen parisuhteesta voi tulla parhaimmillaan? Mikä on parisuhteen hoitamisen tavoite? Miksi tehdä töitä parisuhteen eteen? Millainen on se avioliitto, josta unelmoin?

Unelmien avioliitto – millainen se on?

Varmaan kaikki tekstini pohjimmiltaan puhuvat unelmien avioliitosta. Olen vuosien varrella miettinyt esimerkiksi sitä, mikä on onnellisen avioliiton salaisuus, millainen on kahden aikuisen avioliitto tai mitä rakkaus on. Haluan kuitenkin sanoittaa erikseen, millainen on unelmieni avioliitto.

Luin vasta läpi kaikki vanhat blogitekstini. Tekstejä on viiden vuoden ajalta, lähes 100 kappaletta. Kaikki pohjimmiltaan pohdintoja siitä, millainen on onnellinen avioliitto. Oli kiinnostavaa huomata, että pystyn allekirjoittamaan varsin hyvin vanhatkin tekstit edelleen. Vaikka kirjoittajana koen kehittyneeni sitten ensimmäisten tekstien, niin tekstien sisältö ei tuntunut vanhentuneelta. Päinvastoin hätkähdin, olenko jo vuosia sitten ajatellut noin? Olenko osannut ottaa käyttöön oivallukset ja saanut ne toimimaan arjessa? Ehkä oikeampi kysymys on olemmeko osanneet ne ottaa käyttöön?

Matka onnelliseen avioliittoon

Meillä on ollut lujan työstämisen vuosi meidän avioliitossa viime keväästä alkaen. Jollain tavoin vaikeampi kuin koskaan, mutta myös antoisampi kuin aikaisemmat. Eteenpäin on päästy hetkittäin jopa harppauksin, mutta sen eteen on tehty tosissaan ja hartiavoimin töitä. Olen luultavasti kokenut myös kolmenkympin kriisin. Havahtunut miettimään asioita entistä enemmän ja työstämään niitä lisää. Todennut myös, että haluaisin saada unelmieni avioliiton.

Unelmien avioliitossa on turvaa ja vapautta yhtä aikaa

Unelmieni avioliitossa kaksi aikuista ihmistä pitää hyvää huolta itsestään ja toisesta ja molempien tarpeista. Kummankaan ei tarvitse pelätä. Pelätä avaamasta sisintään, pelätä, ettei tule kuulluksi tai nähdyksi. Unelmieni avioliitossa ollaan läheisiä. Ystäviä, rakkaita, rakastavia ja rakastettuja. Unelmieni avioliitossa puhutaan paljon. Siinä puhutaan arjesta ja syvällisistä asioista. Siinä puhutaan tunteista ja osoitetaan rakkautta sanoin ja teoin. Haaveitteni avioliitossa on läsnäoloaikaa toinen toiselle kiireisissäkin elämänvaiheissa. Siinä pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi. Yritetään ymmärtää toinen toista mahdollisimman hyvin, vaikka ollaankin keskeneräisiä ihmisiä.

Unelmieni avioliitto on paikka, jossa kumpikin saa kasvaa täyteen mittaansa rakkauden keskellä ja tuettuna. Kurkottaa kohti omia unelmiaan. Unelmieni avioliitossa saa olla vankasti turvassa ja silti hyvällä tapaa vapaa yhtä aikaa. Kumpikin saa elää täyttä omaa elämäänsä onnellisesti yhdessä. Haaveitteni avioliitossa voi olla levollinen ja kasvamassa yhtä aikaa. Siinä kannetaan vastuuta. Vastuu otetaan niin omasta käytöksestä, menneisyydestä kuin tästä hetkestäkin. Kumpikin pitää huolta yhdessä avioliiton hyvinvoinnista.

Työtä, joka kannattaa

Unelmieni avioliitto on työn alla. Valmiiksi se ei tulekaan, mutta vahvemmaksi ja paremmaksi tulee. Silloin suunta on oikea, kun puolisot yhdessä rakentavat unelmiensa avioliittoa.

************

Tutustu myös uudempaan tekstiini parisuhdeohjausblogissa: Parisuhdetta kannattaa hoitaa hyvin.

10/05/2018 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Parisuhteen hoitaminen ja kasvuSitoutuminenYleisiä ajatuksia

Mitä miekallasi teet?

Kirjoittajalta Tiia Brockman 23/01/2018

Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin on taisteltava. On taisteltava ehkä omien oikeuksien puolesta tai perheenjäsenten, ystävien tai läheisten oikeuksien puolesta. Tai voi olla, että tulee vastaan tilanne, jossa on asetuttava heikomman puolelle ja taisteltava hänen puolestaan. Toki ennen taisteluun astumista on tapahtunut jo paljon. Sitä ennen on myös tehty valinta taistelenko vai en. Joskus on viisautta jättää taistelematta, toisinaan se on pelkoa ja luovuttamista.

Olen miettinyt viime aikoina, mikä on minun tehtäväni, kun taisteluparini, puolisoni, lähtee taisteluun? En voi etukäteen tietää, tuleeko taisteluparini voittamaan taistelun. En voi ehkä edes olla täysin varma, taisteleeko hän oikean asian puolesta. Milloin on aika tukea puolisoani taistelussa? Milloin on aika kehottaa puolisoani vetäytymään? Jos puolisoni lähtee taisteluun, mitä silloin tapahtuu?

Koska olen puolisoni taistelupari, niin puolisoni taistelut liittyvät myös minuun. Jos puolisoni tarvitsee tarttua miekkaan, oli se sitten sanojen tai toiminnan miekka, mitä teen omalla miekallani? Jos sanon, etten jaksa hakea miekkaani tätä taistelua varten, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, etten usko tähän taisteluun tai sinuun ja en siksi hae miekkaani, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, että en tartu miekkaani, mutta olen kyllä samalla puolella ja tausta- ja huoltojoukoissa, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, että otan miekkani ja taistelen rinnallasi, miltä se tuntuu taisteluparistani?

Mitä tapahtuu, kun taistelu päättyy? Taistelusta palataan häviäjänä tai voittajana tai ehkäpä hyvän sopimuksen tehneenä. Palataanko taistelusta yksin vai yhdessä, riippuu siitä, jättikö taistelupari miekkansa seinälle ruostumaan vai ottiko sen käteensä ja astui rinnalle taistelemaan. Saivatko kummatkin taisteluparista kokea onnistumisia, saivatko he ruhjeita? Ottiko toinen iskut yksin vastaan ja toinen katseli sivusta vai taisteltiinko rinta rinnan molempien vahvuudet hyödyntäen? Riemuitaanko voitosta yhdessä, käsitelläänkö häviö yhdessä?

Entä jos taistelupari ei seissyt rinnallasi taistelussa, mutta voitettuasi sen, ottaa kunnian itselleen? Entä jos taisteluparisi syyttää häviöstä sinua, eikä näe omaa osuuttaan? Taisteluilla on monessa mielessä väliä. Tärkeillä asioilla on väliä, on asioita, joiden puolesta elämässä on taisteltava. Taistelujen kautta selviää myös paljon itsestä ja taisteluparistasi. Taisteluiden kautta voi vahvistua ja viisastua.

Olen sanonut tahdon. Tahdon olla rinnallasi. Tukenasi ja puolellasi. Olen sanonut samalla myös, että luotan sinuun. Luotan myös arviointikykyysi. Olen valinnut sinut taisteluparikseni elämän taisteluihin. Ajattelen myös, että olen valinnut puoleni. Jos sinä taistelet, olen samalla puolella. Toivon, että osaan viisaasti tukea sinua taisteluissa. Että osaan taitavasti taistella rinnallasi. Ottaa iskut vastaan kanssasi. Olla tarvittaessa taustajoukoissa hoitamassa ruhjeet ja huoltojoukkoina.  Toivon viisautta siihen, mitä miekallani teen.

 

Ps. Tämän kirjoituksen taustalla on myös vanha postaukseni: Taistelupari
https://www.onnellinenavioliitto.com/taistelupari/

23/01/2018 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Naiseus ja mieheysParisuhteen hoitaminen ja kasvuSitoutuminen

Uusia polkuja

Kirjoittajalta Tiia Brockman 15/11/2017

Nuorena luulin olevani poikatyttö ja feministi. Luulin myös, etten osaa itkeä. Lisäksi luulin olevani introvertti. Mutta olenkin erilainen kuin luulin.

Minulle avioliitto on ollut mahtava mahdollisuus kasvaa ja saada uusia alkuja ja polkuja elämään. Voisi kuvitella, että avioliitossa ihminen joutuu pysähtyneeseen/muuttumattomaan tilaan: “He elivät elämänsä onnellisina loppuun asti”. Mutta katinkontit, se on juuri päinvastoin.

Aviopuoliso toimii kasvun peilinä ja sieltä peilistä on näkynyt vuosien varrella monenlaista. Uutta, erilaista, epämieluisaa (kasvattavaa) ja mieluisaa. Sellaisia asioita, joita olen, vaikka luulin, etten ole. Asioita, joita en ole, vaikka luulin olevani. Asioita, joita haluan olla, vaikken olekaan vielä. Avioliitto on sellainen kasvun paikka ja mahdollisuus, että en olisi kyllä uskonut etukäteen. Toki äitiydellä ja iän karttumisellakin on varmasti osansa kasvun tiellä.

Avioliiton rakkaus, jatkuvuus ja turvallisuus luo tilan, jossa on mahdollisuus tutustua paitsi puolisoonsa myös itseensä. On mahdollisuus toipua traumoista, joita nuoruusikä on tuonut mukanaan. Kun on luonut kuoren itselleen eri tilanteisiin suojaksi maailmaa vastaan, sitä voi alkaa laskea. Ja kun saa alkaa laskea suojavarustustaan, sen alta löytyy monenmoista keskeneräistä ja rikkinäistä, mutta myös aitoa ja kaunista. Läheisyys ja sen tuoma rohkeus antautua ristiriitoihin ja niiden käsittelyyn on upea mahdollisuus lähteä uusille poluille yhdessä. Niillä poluilla saa kulkea enemmän ja rohkeammin omana itsenään kuin ennen.

Mitä siis olen? Minussa on edelleen poikatyttöasennetta, mutta rakastan nykyään korvakoruja. Ja mikä tärkeintä, olen tajunnut haluavani saada olla tarvitseva ja naisellinen, en vain pärjäävä ja vahva. En halua enää olla se, joka juoksee kovempaa kuin pojat ja pitää kaiken pystyssä. Haluan, että saan välillä nojata. Uskallan nojata.

Olen varmasti edelleen joissain mielipiteissäni feministi, mutta ahaa-ilmiöitä on tullut vinot pinot. Ajattelenkin joistain asioista perinteisemmin, ei kaikki vanha ja perinteinen ole huonoa. Eikä ainakaan meidän avioliitossa mies ja nainen ole samanlaisia. Avioliittoleireillä on ollut ihana saada vertaistukea ja ymmärrystä siihen, miltä elämä naisena ja vaimona voi tuntua, muistakin.

Ja minähän olen oikeasti kauhean herkkä. Tunnen ilot ja surut vahvasti. Minussa on niin paljon tunteita, että en olisi voinut edes kuvitella ennen avioliittoa. Itken usein, kun sille on nyt uskaltanut antaa tilan.

Oma introverttius ei ollut myöskään sitä mitä luulin. En viihdy isoissa joukoissa kovin pitkään, mutta rakastan ihmisiä ja etenkin kahdenkeskisiä kohtaamisia ihmisten kanssa. Kahdenkeskiset syvälliset keskustelut ystävien kanssa ovat ihan parasta elämässä. Niiden suhteen olenkin loputtoman ekstrovertti. Kahdenkeskiset syvälliset kohtaamiset puolison kanssa vasta ovatkin parasta.

Avioliiton myötä on avautunut niin mielenkiintoisia uusia polkuja sekä omaan sisimpään että puolison luo, että ei voi kuin ihmetellä elämää. Miten onnellista, monipuolista ja merkityksellistä se on. Ja kun kasvaa suhteessa itseensä, kasvaa myös lähemmäs muita. Elämään on tullut paljon uusia, ihania ystäviä kuluneiden vuosien varrella.

Kuljemme mielenkiintoisia uusia polkuja, rakkaani.

15/11/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Parisuhteen hoitaminen ja kasvuSitoutuminenYleisiä ajatuksia

Ainut ja oikea

Kirjoittajalta Tiia Brockman 19/10/2017

Nuorena ajattelin, että aikanaan toivottavasti löydän sen ainoan ja oikean. Juuri minulle sopivan puolison, jolle juuri minut on tarkoitettu. Ovatko ajatukset muuttuneet sittemmin?

Koen, että olen naimisissa ainoan ja oikean kanssa, vaikken enää usko ainoaan ja oikeaan. Se on ristiriitaista. Mutta uskon merkitykseen ja tarkoitukseen. En enää ajattele, etteikö maailmassa voisi olla monta minunlaiselle sopivaa puolisoa. Varmasti olisi. Mutta juuri tämän puolison olen rinnalleni saanut ja se on merkityksellistä.

Aiheesta olisi voinut heti kättelyssä sanoa, että romanttista hömppää koko ainut ja oikea -juttu. Ja ajattelenkin toisaalta niin. Elämä on kolhinut sen verran vuosien varrella, ettei avioliitto ole ainut ja oikea -sadun voimalla pysynyt pystyssä.

Toisaalta uskon silti siihen, että elämä muodostaa olet minulle oikea -tarinaa. Vain tämän puolison kanssa meillä on tämä kaikki historia ja koko tarina. Kolme lasta, kasoittain muistoja, valtava määrä työtä, kasvua ja tahtoa. Ajan myötä olemme kasvaneet yhteen paljon lujemmin kuin alkuhuuman höttöisissä, olen löytänyt sen oikean, ajatuksissa voi kasvaa. Jotka silloin tuntuivat todellisilta ja jotka tuntuvat edelleenkin arvokkailta. On ollut onni elää se tunne, että tässä hän nyt on, minulle tarkoitettu, ihana puoliso.

Ja kuitenkaan hän ei ollut. Vuosien myötä on saanut monet kerrat pettyä itseensä ja toiseen. Emme ole olleet sadun prinsessa ja prinssi toisillemme. Kaikki ei aina tosiaankaan ole sujunut niin kuin luulisi sujuvan sen ainoan ja oikean kanssa.

Emme olleet ainut ja oikea -sadun prinssi ja prinsessa toisillemme. Mutta olemme olleet paljon enemmän. Olemme saaneet jakaa valtavan paljon. Hyvää, kaunista ja ihmeellistä, väsyttävää, raivostuttavaa ja surullista. Olla toisen lähellä kaikissa näissä yhteisissä elämän päivissä. Olla ainut ja oikea toiselle vaikeinakin aikoina ja kaikkina niinä ihanina aikoina, mitä vuosiin mahtuu. Oppia valtavasti. Se jos mikä on melkomoinen tarina. Uskomattomampi kuin se, johon uskoin nuorena.

Ja se tarina jatkuu. Mielenkiintoisempana, opettavaisempana ja myös onnellisempana kuin olisin koskaan voinut nuorena kuvitella. 

19/10/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Parisuhteen hoitaminen ja kasvuSitoutuminenYleisiä ajatuksia

Luottamus

Kirjoittajalta Tiia Brockman 27/08/2017

On ihan itsestään selvä asia, että luottamus ei synny hetkessä, vaan ajan kanssa ja yhdessä koetun kautta. Silti havahduin katsomaan asiaa minulle uusin silmin. Aloin miettiä, millainen luottamus minulla oli puolisooni kuukauden seurustelun jälkeen tai vuoden seurustelun jälkeen? Entä vuoden avioliiton jälkeen, viiden vuoden avioliiton jälkeen tai nykyään?

Ensimmäiset askeleet luottamukseen

Oli aika, jolloin seurustelimme ja teimme puolisoni kanssa ensimmäisen yhteisen hankinnan. Ostimme puoliksi läppärin. Se tuntui hurjan isolta hankinnalta ja hermostuttavalta. Meidän yhteinen läppäri. Voinko luottaa siihen, että on turvallista alkaa kietoa elämää yhteen hänen elämänsä kanssa? Henkisesti, käytännön tasolla, kaikilla eri tasoilla.

Läppärin omistaminen yhdessä sujui hyvin ja läppäri toimii edelleen. Nykyään koen, että voin luottaa missä tahansa taloudellisessa kysymyksessä puolisooni.

Luottamus vanhemmuudessa

Oli aika, jolloin jännitin, pärjääkö puolisoni tunnin meidän esikoisen kanssa kaksin. Epäilin ja epäröin. Vuodet ovat vierineet ja nykyään tiedän, että puoliso tuntee hyvin kaikki kolme lastamme ja pärjää totta kai koko köörin kanssa. Hänellä on pirkkapussillinen koeteltuja keinoja jokaisen lapsen arkisiin ja myös haastaviin tilanteisiin.

Luottamusta kasvattavat hetket

Hetket, kun lapsi on sairastunut pahasti ja joissa on oltu rinnakkain. Hetket, joissa on pettynyt itseensä tai toiseen, mutta on pysytty silti riittävän lähekkäin. Hetket, joissa on oltu täysin uupuneita, mutta on vedetty yhtä köyttä. Hetket, joissa on oltu epätoivoisia, mutta on pidetty kiinni. Ne kasvattavat luottamuksen. Syvällä sisimmässäni voin luottaa, että minusta pidetään kiinni ja että myös itse osaan pitää kiinni – vaikeinakin aikoina.

Voinko luottaa häneen?

Oli aika, jolloin mietin, voiko seurustelu muuttua avioliitoksi? Voinko luottaa, että hän on tosissaan siinä? Voinko luottaa, että hän sanoo tahdon ja tarkoittaa myös sitä? Voinko luottaa, että hän pysyy rinnallani valvottujen vauvaöiden synkeinäkin hetkinä? Voinko luottaa menneeni hänelle? Voinko luottaa pelkoni ja naurettavat puoleni hänelle?

Haavoittuvuuden näyttäminen on tärkeä osa luottamusta

Sekin on osa luottamusta, että voi luottaa, että tulee kuulluksi. Ettei tulisi lyödyksi heikkouksistaan ja haavoistaan. Että voin näyttää tunteeni. Että tuntee, että jos on tarvis, minusta tai minun puolestani taistellaan. Että jos uuvun, on joku johon nojata. Nämä ei ole mitään helppoja teemoja, joihin on tullut myös isojakin säröjä vuosien myötä.

Ajan vahvistama side välillämme

Aika on kuitenkin vahvistanut sen, että voin luottaa, että tunnemme toisemme jo aika hyvin. Että haluamme toisillemme hyvää. Että rakastamme. Voin luottaa, että hän haluaa kasvaa yhdessä kanssani, että hän haluaa pitää kiinni. Ja että aina reissuun lähtiessä kannattaa varmistaa: “Muistitko ottaa lompakon mukaan?”

************

Lue myös tekstini: Miten rakkautta korjataan?

27/08/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Parisuhteen hoitaminen ja kasvuTarpeet parisuhteessa

Aikuiskasvatusta osa 2: Toiveita, tarpeita ja avointa vallankäyttöä

Kirjoittajalta Tiia Brockman 04/06/2017

Mietin edelleen aikuis(uus)kasvatuskeinoja. Meidän perhe -lehden heinäkuun 2014 numerossa oli mielenkiintoinen artikkeli kasvatuskeinoista (Piiskasta pelikieltoon, Anna Tommola). Siinä oli kaksi ajatusta, joita jäin paljon pohtimaan.

Avoimuus vallankäytössä

Ensimmäinen ajatus oli, että vallankäytön kasvatuksessa on tärkeää olla avointa. Muuten vaihtoehdot ovat sellaisia, joissa vallankäyttö jää piiloon, kuten syyllistäminen ja manipulointi. Toinen viisas ajatus oli, että haluamisessa ei ole mitään häpeällistä tai väärää. Lapsen toiveet eivät ole huonoja tai vääriä. Se, mistä lapsi haaveilee, voi olla jotain, mitä ei voi nyt saada tai vaikka kannata ostaa. Mutta itse toive ei ole vääränlainen.

Toiveet ja haaveet eivät ole väärin tai vääränlaisia

Uskon, että samat teemat ovat tärkeä asia myös aikuiskasvatuksessa. Tarpeita on tullut pohdittua paljon aikaisemmin, mutta toiveita, haluja ja haaveita vähemmän. Tällaiselle huonosta itsetunnosta jo vähän vahvemmaksi rakentuneelle ajatus siitä, että omat toiveet, haaveet ja halut eivät ole vääränlaisia, on timanttia.

Vaikkeivat toiveet olisikaan aina ainakaan juuri nyt toteuttamiskelpoisia, niissä ei ole mitään hävettävää. Omia haaveita ja haluja saa aikuinenkin pitää kauniina. Ne eivät ole tyhmiä, eikä ”ei kai kukaan nyt tuollaista halua” -asioita. Parisuhteessa toisen ja omien toiveiden ja haaveiden kunnioittaminen on aikuiskasvatusta.

Piilotetun vallankäytön välttäminen parisuhteessa

Entä sitten vallankäyttö parisuhteessa? Niin kuin lastenkasvatuksessakin, omia toiveitaan ei ole oikein täyttää parisuhteessa syyllistämisen tai manipuloinnin avulla. Ne ovat suhteelle haitallista piilotettua vallankäyttöä, joihin on tavattoman helppo sortua. Toiveiden ja tarpeiden avoin ja suora esilletuominen on tärkeää. Vallankäyttöä on myös toisen tarpeiden ja toiveiden mitätöiminen tai huomiotta jättäminen.

Kasvu yhdessä suoraa kommunikaatiota ja aikuisuutta

Parisuhteen aikuisuuskasvatuksessa opettelen sanomaan suoraan ja rehellisesti ääneen, mistä haaveilen, mitä tarvitsen ja toivon ja rohkaisen siihen kumppaniani. Suhtaudun kunnioituksella ja rakkaudella puolisoni unelmiin, toiveisiin ja tarpeisiin, mutta myös yhtä lailla suhtaudun arvostaen ja rakkaudella omiin unelmiini, toiveisiini ja tarpeisiini. Näissä teemoissa olen ainakin itse ollut hyvinkin rikkinäinen, mutta saan kasvaa kohti aikuisuutta puolisoni kanssa.

****************

Tutustu myös uudempiin teksteinini parisuhdeohjaussivuston blogissa.

04/06/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kommunikaatio parisuhteessaParisuhteen hoitaminen ja kasvu

Menneisyyden vaikutus parisuhteeseen – Tarvitaanko suhteessa terapeuttista otetta?

Kirjoittajalta Tiia Brockman 31/05/2017

Tarvitseeko aikuinen terapeuttista kohtaamista puolisoltaan?

Tarvitseeko aikuinen terapeuttista kohtaamista puolisoltaan? Aikuisavioliitto-tekstin pohdinnoista ajatukset ovat matkanneet aikuiskasvatukseen ja terapeuttiseen vanhemmuuteen. Voisiko samaa herkkyyttä ja käytöksen taakse näkemistä soveltaa myös parisuhteessa, jossa menneisyyden kokemukset poreilevat pinnan alla?

Terapeuttinen vanhemmuus, entä terapeuttinen parisuhde?

Luin Lilly Korpiolan koskettavan ja syvällisen kirjan Pitkä tie äidiksi (2014), joka kertoo äitiydestä ja adoptiosta. Kirjasta opin uutena termin terapeuttinen vanhemmuus. Terapeuttiseen vanhemmuuteen liittyvät asiat jäivät mietityttämään myös suhteessa parisuhteeseen. Adoptiolapsilla eheytyminen menneistä kokemuksista ja kiintymyssuhteen rikkinäisyyksistä vaatii usein terapeuttista tapaa kohdata lapsi.

Tarvitseeko myös aikuinen välillä terapeuttista kohtaamista kumppaniltaan? Onko sellainen kohtuuton ajatus?

Menneisyyden haavojen vaikutus parisuhteen arjessa

Kevään yksi teema parisuhdepohdinnoissa on ollut menneisyyden vaikutus nykyisyyteen. Uskon, että jokaisella on eheydyttävää menneistä ja parisuhteessa asiat usein nousevat esiin tai ainakin poreilevat pinnan alla. Meissä jokaisessa on turvattomuutta ja isojakin kipeitä kohtia, myös traumoja.

Uskon, että juuri silloin, kun oma käytös ei ole aikuismaista, on ihmisellä suurin tarve tulla ymmärretyksi. Jos kumppani pystyy näkemään, mistä toisen käytöksessä on pohjimmiltaan kyse ja mistä reaktio johtuu, siinä hetkessä on suuri viisaus. Kun pääsee aidosti selville toisen ajatuksista ja tunteista, se voi olla menneitä korjaava kokemus kumppanille – todellista aikuiskasvatusta.

Kun vaikea käytös yrittää kertoa tarpeista

Huono käytös lapsella kertoo yleensä jostain. Jäin miettimään, että niinhän se on meillä aikuisillakin. Pohjimmiltaan juuri silloin kaipaamme eniten lohdutusta ja rakkautta, kun tunnemme isoja tunteita ja olemme ”vaikeita”. Terapeuttisessa vanhemmuudessa puhutaan vanhemman herkkyydestä lapsen tarpeille ja tunteille ja käytöksen taakse näkemisestä.

Luulen, että samaa herkkyyttä tarvitaan myös parisuhteessa. Toki voimme odottaa aikuiselta sitä, että hän osaisi kertoa tunteensa ja tarpeensa. Toisaalta juuri niissä asioissa voi olla vielä aikuisenakin paljon opeteltavaa. Hyvä ja turvallinen parisuhde voi olla paikka opetella niitä taitoja. Me aikuisetkin olemme vielä keskeneräisiä.

Rakkauden voima – eheytymistä ja kasvua yhdessä

Parisuhteessa emme voi alkaa vanhemmiksi toisillemme. Mutta voimme tahtoa olla vastavuoroisesti rakastavia, turvallisia ja rakentavia toisillemme myös ja juuri silloin, kun toinen sitä kipeimmin tarvitsee. Vaikkei se olisi helppoa.

Toisinaan ystävyydessä ja rakkaudessa tarvitaan terapeuttista otetta. Ajattelen, että se on sitä, että kuuntelee, yrittää ymmärtää ja eläytyä toisen tilanteeseen sekä osoittaa lujasti välittävänsä, kun toinen on haavoittuvaisimmillaan. Siinä hetkessä on rakkaus ja mahdollisuus kasvaa ja eheytyä.


Kaipaatteko tukea menneisyyden solmujen avaamiseen? Menneisyyden haavat vaikeuttavat parisuhteen yhteyttä. Parisuhdeohjauksessa opettelemme katsomaan vaikean käytöksen taakse ja löytämään turvallisen tavan olla läsnä toiselle.

✨ Lue lisää palveluistani ja varaa aika.

31/05/2017 2 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
Parisuhteen hoitaminen ja kasvuYleisiä ajatuksia

Aikuisavioliitto

Kirjoittajalta Tiia Brockman 25/05/2017

Jos parisuhteessa on kaksi vastuullista aikuista, silloin parisuhteella on paremmat edellytykset olla onnellinen parisuhde. Lapset eivät lain mukaan naimisiin pääse, mutta parisuhdetta solmiessa ei kysytä, oletko jo kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Hyvä niin, sillä parisuhteet kävisivät vähiin, jos parisuhteen saisi aloittaa vain kaksi ihan oikeasti aikuista.

Mistä tunnistaa vastuullisen aikuisen?

Havahduin tällä viikolla miettimään, mistä tunnistaa aikuisen? Vaikka virallisesti olen ollut aikuisten kirjoissa jo vuosia, niin omassa käytöksessä ilmenee välillä vakavaa keskenkasvuisuutta. Olen havainnut vastaavia merkkejä myös muissa lapsuusiän ohittaneissa.

Löysin Tunne lukkosi -sivustolta testin vastuullisesta aikuisuudesta. Testissä mainitut asiat vastasivat hyvin kysymykseeni siitä, millainen on oikeasti aikuinen. Vastuullista aikuisuutta kuvaa testin mukaan:

  • ihmissuhteista huolehtiminen ja empatian osoittaminen
  • itsensä tunteminen ja vastuun ottaminen itsestään
  • arjen asioiden hoitaminen, ilman kuitenkaan liikoja suorituspaineita
  • ongelmien rakentava käsittely ja anteeksipyytämisen ja -antamisen taito

Vastuullinen aikuinen on rakentava, ymmärtäväinen, aktiivinen, haavoittuvainenkin ja vastuullinen ja suhtautuu hyväksyen itseensä ja muihin.

Lapsellisuus – uhka vai mahdollisuus?

Kukaan meistä ei ole ehjä ja rikkinäisyys ilmeneekin usein keskenkasvuisena ja lapsellisena käytöksenä. Se on ihan okei. Kukaan ei pysty aina olemaan aikuinen ja siinä piilee myös kauneutta. Joskus on hyvä olla hetken lapsi ja silloin voi parhaimmillaan saada sellaista huolenpitoa ja rakkautta puolisoltaan, mitä lapsen kuuluukin saada. Usein on niin, että lapsuudessa emme saaneet kylliksi ymmärrystä ja rakkautta vanhemmiltamme vaikeissa hetkissä. Kumppaneina voimme tarjota korjaavia kokemuksia toisillemme.

Matka kohti aikuisuutta ja yhteistä kasvua

Jos puoliso jaksaa puolisonsa lapsen esiin noustessa olla vastuullinen aikuinen, meissä asuva lapsi saa rakkautta ja mahdollisuuden kasvaa askeleen lähemmäs aikuisuutta. Lapsen rooliin ei kuitenkaan voi jäädä olemaan. Aikuisuutta kohti kannattaa pyrkiä sekä itsensä että puolison takia. Se on pitkä tie, mutta vie kohti onnellisuutta.

*****************

Tutustu myös tekstiini: Miten rakkautta korjataan?

25/05/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Kategoriat

  • Kommunikaatio parisuhteessa (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (30)
  • Naiseus ja mieheys (4)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (25)
  • Parisuhteen hoitaminen ja kasvu (50)
  • Pariterapia ja ohjaus (4)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet parisuhteessa (15)
  • Tunneyhteys (5)
  • Tunteet parisuhteessa (31)
  • Vertaistuki parisuhteelle (8)
  • Yleisiä ajatuksia (41)

Uudet artikkelit

  • Anopin uusi rooli: Miten olla viisas ja lämmin anoppi?
  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Parisuhdeohjaus ja ammatillinen tuki – Mistä apua parisuhteen haasteisiin?
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen parisuhdeohjaaja Tiia Brockman. Meidän parisuhde alkaa vuodesta 2005. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa parisuhde- ja perheteemaisia löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää neljä lasta. Tutustu myös uudempaan parisuhdeohjaus.fi -sivustooni. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta