Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Yhdessä kasvaminen

SitoutuminenYhdessä kasvaminen

Kuulosteluja kasvattamisesta

Kirjoittajalta Tiia 07/01/2014

Viime päivien oivallus tuli sanaparista “rakkauden kasvattaminen”. Runollisessa mielessä se kuulostaa aika perusfraasilta rakkaudesta puhuttaessa. Jos kuitenkin kuuntelet hetken rauhassa tuota ilmausta, voit huomata että siinä on syvällisiä kaikuja.

Lapsia kasvatetaan ja kukkia kasvatetaan. Myös rakkautta kasvatetaan? Lapset ja kukat voivat kyllä kasvaa kasvattamattakin, mutta huonolla ja rakkaudettomalla hoidolla on todennäköistä, että kasvun suunta vinoutuu, kasvun tahti hidastuu tai kasvu loppuu. Sekä lasten että kukkien kohdalla kasvattamiselle on hyvät perusteet. Olen myös varsin varma, että näin on rakkaudenkin kohdalla.

Kasvattaminen vaatii aina työtä – arkisia perushommia ja haasteisiin tarttumista. Se vaatii myös välttämättä aikaa. Jos yhteinen aika kasvatettavan kanssa puuttuu, silloin on jättänyt kasvatettavan heitteille. Rakkauteen avioliitossa liittyy myös samoja piirteitä. Se vaatii työtä, se vaatii aikaa ja se vaatii huolenpitoa. Toisinaan kaikki sujuu kuin tanssi, mutta välillä kasvattamiseen täytyy keskittyä tietoisesti ja tosissaan.

Rakkauden kasvattamiseen liittyy rakkauden kasvu. Ajattelen, että kun rakkautta kasvatetaan, se kasvaa laajemmaksi, sitkeämmäksi, herkemmäksi ja vahvemmaksi. Laajempi rakkaus on sellaista, että toista oppii rakastamaan arkisesti, hellästi, kiihkeästi ja lämmöllä. Rakkauden eri sävyillä. Sitkeä rakkaus on periksiantamatonta. Rakkautta, jossa on paljon sisua ja sisun rinnalla järkeä, jämäkkyyttä ja sopivaa joustavuutta. Herkän rakkauden kautta oppii näkemään puolison persoonan monipuolisuuden ja sen rikkauden. Vahva rakkaus eheyttää ja rakentaa. Siinä on voimaa.

Rakkauden kasvattamiseen liittyy jotain hyvällä vanhanaikaisella tavalla viehättävää. Se ei kuulosta vapaalta kasvatukselta. Siihen ei tunnu kuuluvan välinpitämättömyys, omien etujen tavoittelu tai itsekäs helpolla pääseminen. Rakkauden kasvattaminen kuulostaa huolenpidolta, läheisyydeltä ja viisaudelta. Se kuulostaa vähän rajoilta ja rutiineilta ja paljon pitkäjänteisyydeltä. Ja ihan selvästi se kuulostaa aika työteliäältä, mutta palkitsevalta ja yllättävän onnelliselta.

07/01/2014 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
VertaistukiYhdessä kasvaminen

Onnellisuusmittari?

Kirjoittajalta Tiia 10/11/2013

Onnellinen avioliitto, onnellisempi avioliitto, onnellisin avioliitto. Onko olemassa mittari, jolla arvotetaan avioliiton onnellisuutta? 

Ajattelen, että ei ole järkeä miettiä, onko meidän avioliitto onnellisempi vai vähemmän onnellinen kuin jollain muulla ja keillähän se kaikista onnellisin avioliitto on. Ruoho näyttää helposti onnellisemman vihreältä aidan takana, mutta tiedämme myös todellisuuden tämän sananlaskun takana. Vain oman avioliiton onnellisuutta kannattaa arvioida, sillä vain sen voi tuntea kunnolla ja siihen voi vaikuttaa itse. Ja silloinkin on tärkeää pitää mielessä, että avioliittoa ja sen onnellisuutta ei voi mitata yksioikoisesti.

Olen pohtinut blogissa asioita, jotka voivat vaikuttaa tyytyväisyyteen avioliitossa. Monet aiheista ovat suhteellisen yleispäteviä ja uskon, että varsin olennaisia kysymyksiä monissa parisuhteissa. Niiden painoarvot voivat kuitenkin vaihdella paljon. Jokainen ihminen on omanlaisensa ja avioliitot yhtä lailla omanlaisiaan. Asioiden tärkeysjärjestykset vaihtelevat eri ihmisillä. Joillekin kommunikaatio puhumalla on isommassa roolissa, toisille yhdessä tekeminen on jo itsessään kommunikointia.

Siksi palaan taas kerran tähän jo blogissa ennenkin nousseeseen aiheeseen. Avioliittoa kannattaa mielestäni arvioida sisältäpäin ja sitä myös rakennetaan ja vahvistetaan nimenomaan sisältäpäin. Vain puolisot tietävät, mikä heille kummallekin erikseen ja yhdessä on tärkeintä heidän avioliitossaan. Ja millainen avioliitto on juuri heille onnellinen. Kun jotain asiaa on tarvetta kehittää, niin avioliitossa on kaksi aikuista ihmistä ja juuri heillä on avaimet rakentaa avioliittoa parempaan suuntaan. Toki joskus tarvitaan ulkopuolista apua tai tukea kirjallisuudesta tai ystäviltä. Mutta vastuu avioliiton kehittämisestä on puolisoilla itsellään. Kukaan muu kuin me ei voi työstää meidän avioliitosta onnellisempaa.

Kun molemmat puolisoista ovat tyytyväisiä avioliitossa, se on onnellinen. Sen ei tarvitse täyttää jotain ulkoisia mittapuita. Ei tarvi laskea laskurilla, käydäänkö ulkona kahdestaan sopivan verran kertoja vuodessa, riidelläänkö sopivan harvoin/usein tai laskea seksin määrää. Jos yhdessäolosta on saatu rakennettua meille sopiva kokonaisuus, se on hyvä ja riittävää. Tärkeää on toki pitää mielessä, että sekä puolisot että suhde muuttuvat koko ajan. Kovin vakaata ja tasaista elämä tuskin on pitkään, mutta että pyritään yhdessä siihen, että voimme olla suhteellisen tyytyväisiä tässä ja nyt.

Ja mitä seksiin tulee, niin ajattelen, että jos avioliitossa kommunikaatio, tunteiden viestiminen, arkinen jakaminen ja arki toimivat, niin seksistä ei välttämättä tarvitse “pitää erillistä luentoa” lainkaan. En tarkoita, että se toimisi itsestään, mutta jos suhteessa ollaan henkisesti lähekkäin, niin silloin on todennäköistä, osataan myös keskustella tarpeista ja aina tarpeen tullen haasteista seksin suhteen. Seksissä on tärkeää, että suhteessa ja puolison lähellä on hyvä olla. Seksiä ei mitata määrällä, vaikka sekin voi ja saa olla joillekin tärkeää, vaan laadulla ja läheisyydellä. Sen suhteen myös on olennaista keskittyä arvioimaan onnellisuutta kahdestaan ja vertailematta muihin. Mikä ja millainen on meille, sinulle ja minulle, hyvä? Yhdessä olemme oppimassa ja kasvamassa, tämänkin asian äärellä.

Minusta tietous ja pohdinnat avioliiton hoitamisesta ovat tärkeitä. Mutta niin, että niistä otetaan meille käyttökelpoiset palaset ja rakennetaan meille sopiva kokonaisuus. Kannatan lämpimästi sopivaa avoimuutta ja keskustelua avioliiton hoitamisesta, mutta jokaisella pariskunnalla on vapaus ja vastuu tehdä omat ratkaisunsa omassa avioliitossaan. Saa rakentaa yhteisen elämän meidän tyylillä ja meidän näköisessä liitossa. Kaikilla ei tarvitse olla samanlaista. Meillä voi toimia vaikka se, että vaimo vastaa enemmän keittiöstä ja jollain muulla, että se onkin mies. Tiedostamalla ja yhdessä ratkomalla avioliitosta voidaan rakentaa meille passeli paketti, sellainen, että meillä kahdella on hyvä olla yhdessä.

10/11/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenYhdessä kasvaminen

Ihana rakkaustarina

Kirjoittajalta Tiia 02/11/2013

Olen lukenut viime aikoina kaksi kirjaa, jotka kertovat ihanan rakkaustarinan. Kumpikaan ei kerro prinsessasta tai muusta kuninkaallisesta. Kumpikaan ei kerro suurista julkkiksista. Ja kuitenkin kumpikin tarina on suurenmoinen.

Lukemani kirjat kertovat molemmat pitkistä avioliitoista. Lujan liiton salaisuus (Anja ja Ilkka Porio, 2005) ja Avio-onnea kaikilla mausteilla (Pentti ja Eeva Suihkonen, 2013) ovat nämä kirjat. Avio-onnea kaikilla mausteilla kertoo Suihkosten avioliiton tarinaa maustaen sitä yleisillä huomioilla avioliitosta ja sen hoitamisesta. Lujan liiton salaisuus pohtii enemmän yleisesti avioliiton hoitamista, mutta kertoo myös Porioiden omaa tarinaa. Molemmilla pariskunnilla on takana noin 40 vuotta avioliittokokemusta saman puolison kanssa eli perspektiiviä löytyy. Lisäksi heillä on vankka kokemus avioparityöstä.

Mikä kirjoissa sykähdytti? Rehellisyys, aitous, realistisuus, viisaus, kunnioitus, rohkeus, hauskuus ja lämpö. Ei salarakkaita, ei pettämistä, ei jättämistä ja silti kummastakaan tarinasta ei puutu jännitystä, hienoja hetkiä, huumoria ja tunteiden kirjoa. Erityisen hienoa niissä on asenne. Ollaan valmiita etsimään ja löytämään, yrittämään ja epäonnistumaan, taistelemaan ja selviämään. Ja miten kaunista hedelmää se on selvästi tuottanut.

Rentoutuakseni luen fiktiivistä romanttista kirjallisuutta. Sen lukeminen on hauskaa, mutta kirjoissa harvoin on suuria oivalluksia elämän suhteen. Voi niissä toki parhaimmillaan olla oivalluksia, mutta yleensä kyse on viihteestä. Välillä on hienoa lukea todellisia ihania rakkaustarinoita. Nekin voivat olla romanttisia, mutta ne ovat myös realistisia. Niistä saa perspektiiviä omaan elämään. Todellisissa ihanissa rakkaustarinoissa asiat ei mene aina mutkitta ja helpoimman kautta. Mutta niissä on kaunista se, että kumpikin puolisoista tukee toista vaikean ajan yli.

Näiden kahden kirjan myötä olen miettinyt, voiko avioliitolla sittenkään olla onnellinen loppu. Jos saa elää yhdessä vanhuuteen puolisonsa kanssa, niin usein edessä on hidas tai nopea luopumisen aika. Suru ja luopuminen taitavat kuulua väkisinkin pitkän avioliiton kaareen.

Luopumisen ajatuksista havahtuu tähän päivään. Nyt kannattaa siis olla hereillä. Nyt. Juuri nyt. Nähdä se hyvä, mitä on saanut avioliittonsa myötä. Ja rakentaa siitä eteenpäin. Nämä kaksi kirjaa ovat esimerkkejä siitä, miten hyvää ja runsasta hedelmää työ avioliiton eteen voi kantaa. Suosittelen. Sekä kirjoja että niiden antamaa esimerkkiä.

02/11/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yhdessä kasvaminenYleisiä ajatuksia

Ajatuksia avioliittoleireistä

Kirjoittajalta Tiia 06/10/2013

Mikä ja millainen on avioliittoleiri tai avioparileiri? Miksi sellaisia järjestetään? Avioliittoleiri voi olla joillekin outo käsite. Olen kuitenkin varma, että se ei ole liian vaikea käsite, sillä meidän nelivuotiaskin osaa sanan sujauttaa sujuvasti keskusteluun. Olemme osallistuneet kahdelle avioliittoleirille. Minun kokemukseni perustuu niihin. Olen myös jutellut muiden leireille osallistuneiden pariskuntien kanssa avioliittoleireistä ja saanut siitä vertaiskokemuksia. 

Avioliittoleiri on yleensä viikonlopusta viikkoon mittainen kokonaisuus. On varmasti olemassa myös avioliittoleirejä pelkille pariskunnille, mutta ne, joihin olemme osallistuneet, oli tarkoitettu koko perheelle ja lapset olivat mukana. Leiri toimi paitsi avioliittoviikkona myös perhelomana. Lapsetkin nauttivat viikosta.Voi olla, että on olemassa myös ammattilaisten vetämiä leirejä, mutta yleensä leirin ohjaajina toimivat ihan tavalliset pariskunnat, jotka ovat kiinnostuneita työskentelystä sekä oman avioliittonsa eteen että vertaisohjaamisesta. Leirit on tarkoitettu tavallisille aviopareille ja niitä ei ole yleensä tarkoitettu akuutteihin ja vakaviin kriisitilanteisiin.

Mitä leireillä tapahtuu? Vetäjäpariskunnat mm. vetävät alustuksia eri aihepiireistä avioliitossa. Vetäjäpariskunta pitää yhdessä alustuksen esim. kommunikaatiosta, tunteista, sitoutumisesta, ristiriitatilanteiden käsittelemisestä, hyvien asioiden tunnistamisesta omassa avioliitossa tai seksistä. He käyttävät alustuksessaan sekä tietoa kirjallisuudesta että omia kokemuksia. Alustukset kertovat tärkeistä ja vakavistakin asioista, mutta usein huumorillekin on sijansa.

Alustuksen jälkeen aiheesta keskustellaan oman puolison kanssa rauhassa kahdestaan ja/tai yhdessä pienryhmässä. Leireillä keskustellaan luottamuksella ja jokaisella on vapaus puhua juuri sen verran kuin haluaa. Minun kokemus kuitenkin on, että leireillä on niin hieno, rakentava ja kannustava ilmapiiri, että on helppo ja mukava puhua. Ja jakaen ongelmat yleensä aina pienenevät ja suhteellistuvat. Vertaistuessa on voimaa ja keskustelut ovat usein hyvin mielenkiintoisia.

Alustukset antavat eväitä sekä konkreettisia kysymyksiä ja tehtäviäkin keskusteluun aihealueesta sekä puolison kanssa että vertaisryhmässä kokemuksia jakaen. Pienryhmän keskustelua ohjaa joku vetäjäpariskunnista. Aikuisten ohjelman aikana lapsille on järjestetty lastenhoitoa/lasten ohjelmaa, joten alustukseen ja keskusteluun saa keskittyä rauhassa. Leirillä voi olla myös muuta ohjelmaa kuin luentoja ja keskustelua. Kokemusta on pariseikkailusta, leirin juhlaillallisesta, naisten ja miesten omista keskustelutuokioista tms.

En ole kuullut kenestäkään, joka olisi käynyt avioliittoleirillä ja sanonut, että kokemus oli huono. Ja tunnen kuitenkin aika monta ihmistä, sekä miestä että naista, jotka ovat käyneet leirillä/leireillä. Jossain lähteessä oli mainittu, että avioliittoleireillä käyneillä avioeroprosentti olisi 3%. En tiedä, millaiseen tutkimukseen ja otantaan tämä perustui, koska lähteessä ei viitattu suoraan tutkimukseen. Mutta vaikka tuo ei olisi ihan oikea prosentti ja vaikka tulokseen vaikuttaisi muutkin tekijät, niin uskallan sanoa, että ihan varmasti se laskee todennäköisyyttä avioeroon, että käy avioliittoleirillä. Miksi väitän näin?

Uskon, että avioero ei ole asia, joka väistämättä kohtaa joidenkin avioliiton ja ihan sattumanvaraisesti. Ei ole pelkästä tuurista kiinni, erotaanko me. Uskon, että avioliiton hyvinvointiin voi olennaisesti vaikuttaa avioliiton hoitamisella. Avioliittoleiri antaa mahdollisuuden keskittyä meidän avioliittoon ja sen hoitamiseen rauhassa elämän muun hässäkän keskellä. Olemme varanneet kalentereistamme viikon meille ja meitä varten tehtävään työhön. Leiri tarjoaa työkaluja tähän hommaan. Työ on kuitenkin leirilläkin tehtävä itse ja välillä siitä seuraa riitoja ja tunteenpurkauksia. Onneksi leirillä on paremmin aikaa ja työkaluja keskittyä ristiriitojen ratkaisemiseen kuin usein arjessa.

Olen ottanut monien ihmisten kanssa puheeksi avioliittoleirit, koska minusta on tärkeää tuoda esille asiallista tietoa niistä. Ne saattavat kuulostaa jonkun korvissa epäilyttävältä ja häpeälliseltäkin, joltain ongelmapariskuntien paikalta. Niille osallistuvat pariskunnat hoippuvat kuitenkin varmasti aika harvoin avioeron partaalla. Kyllä kaikilla avioliittoleireillä olevilla pareilla on ongelmia, ihan niin kuin kaikilla aviopareilla yleensä. Mutta lähtökohtana leirille tulemiselle on useimmilla se, että halutaan pitää hyvää huolta meistä ja tehdä työtä avioliiton eteen etukäteen, niin että ei tarvitsisi koskaan joutua avioeron partaalle.

Avioliittoleireille usein myös palataan useita kertoja. Miksi? Siksi, että eri elämänvaiheissa ja avioliiton vaiheissa eri asiat ovat keskeisiä ja avioliitto muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Tänä vuonna sain ehkä eniten oivalluksia kommunikaatioluennosta ja siihen liittyvistä keskusteluista, koska se asia on nyt meidän parisuhteessa pinnalla. Ensi vuonna ehkä teen suurimmat oivallukseni luennolla tarpeista, koska se asia voi silloin olla suhteen keskiössä. Avioliittoleirillä ei tulla valmiiksi, mutta päästään varmasti lähes aina eteenpäin.

Minusta avioliittoleiri oli molemmilla kerroilla vuoden parhaita viikkoja. Se on mahdollisuus keskittyä avioliiton rakentamiseen rauhassa viikon ajan. Olemme usein valmiita käyttämään paljon aikaa omassa työssä kehittymiseen, talon rakentamiseen, harrastuksiin tms. Ja tiedostamme myös selvästi, että niissä asioissa emme tule hetkessä valmiiksi. Avioliitto on yhtä lailla jotain, jota ei rakenneta hyväksi ja valmiiksi päivässä tai kahdessa. Sen rakentamiseen tarvitaan aikaa, taitoja ja tietoja.

Kukaan ei ole alttarille astuessaan valmiiksi ammattilainen avioliitossaan niin kuin ei kukaan ole ennen opintoja ja työkokemusta ammattilainen työssään. Avioliitossakin tarvitaan aikaa ja halua kehittyä, suorastaan opiskelua ja työkokemusta. Tähän työskentelyyn avioliittoleiri tarjoaa erittäin mainion mahdollisuuden. Ja vieläpä mukavassa muodossa, sillä leirillä on yleensä täysihoito, mukavaa tekemistä lapsille ja aikaa myös perheen yhdessäololle. Lisäksi saa olla hyvässä seurassa. Sekä oman rakkaan puolisonsa että uusien tuttavien ja ystävien. Avioliittoleirillä tutustuu paremmin paitsi uusiin ihmisiin niin erityisesti itseensä ja puolisoonsa.

 

Avioliitto-, aviopari- ja parisuhdeleirejä järjestää mm. Parempi Avioliitto ry, Suomen Raamattuopisto ja Kataja ry.

06/10/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yhdessä kasvaminen

Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti

Kirjoittajalta Tiia 28/09/2013

Kun ennen blogin perustamista etsin blogeja avioliiton hoitamisesta, törmäsin siihen, että hakusanalla avioliitto löytyy varsin paljon hääblogeja. Häät ovat tärkeä hetki. Ne ovat julkinen sitoutuminen yhteiseen liittoon ja ihana juhla. Mutta kuitenkin ne ovat vasta Prinsessa Ruususen alkumarssi sille, mitä on tulossa. Jos ajatus on, että nyt tämä tuli valmiiksi kun päästiin naimisiin tai että ei olla muistettu ajatella, mitä sitten tapahtuu, kun on saatu häät kunnialla ohi, niin pudotus avioliittoelämään voi olla suuri. Onneksi hakusanalla avioliitto löytyi myös avioliiton pohtimista ja hoitamista käsitteleviä blogeja. Avioliitto kun ei ole sama asia kuin häät.

Meillä jokaisella on usein jo lapsuudessa odotuksia avioliitolle. Ne syntyvät omien havaintojen, haaveiden ja tarinoidenkin kautta. Mutta ennen kuin menee naimisiin, ei voi aavistaa, mitä kaikkea avioliiton aikana saa elää ja kokea. En minä ainakaan osannut kuvitella avioliiton todellisuutta etukäteen sinne päinkään, enkä varmasti osaa myöskään tästä eteenpäin. Kaikki on ollut toisaalta paljon parempaa kuin kuvittelin, mutta välillä hyvin erilaista ja vaikeampaa kuin olisin voinut kuvitella.

Romanttisissa tarinoissa kertomus päättyy usein siihen, että onnellinen pari on löytänyt toisensa ja hääkellot soivat. Loppuelämä kuitataan sujuvasti sillä, että ”niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”. Onko ”loppuelämää” vaikea kuvata siksi, että oletus on, että romantiikka ja romanttinen rakkaus loppuu, kun avioliitto alkaa? Vai että onnellisuutta avioliiton arjessa ei ole helppo kuvata? Vai että onnellisuus tulee kyllä sitten itsestään, kun on löytänyt sen oikean?

Loppuuko romantiikka siihen, että mennään naimisiin? Pikku hiljaa, kun kuvioon tulevat mukaan ehkä lapset, ehkä suuremmat taloudelliset vastuut ja ainakin arki kaikissa väreissään, pelkälle parisuhteelle ei ole usein enää ajallisesti ja henkisesti niin suurta tilaa. Mutta yleensä juuri silloin eletään sitä arkea, mistä aikanaan yhdessä, rauhassa ja romanttisesti, unelmoitiin. Ja avioliitolle on silloin entistä enemmän käyttöä. Vaikkapa pikkulapsivuosina avioliitto on vankkaa yhteistyötä, sitoutumista, toinen toisensa tukemista ja rakastamista hyvin käytännöllisinkin tavoin. Yhteinen liitto on tukeva pohja raskainakin aikoina.

Ja romantiikan ei tarvitse loppua kuherruskuukauteen. Se saa muuttaa muotoaan, sitä saa ja kannattaa pitää yllä, siitä saa rakentaa meidän näköistä. On tärkeää, että meidän liitosta pidetään kiinni. Että parisuhde ei huku ostoskuittien ja kuravaatteiden alle, niin ettei sitä enää kohta löydä mistään. Suhteen alkuhuuman jälkeen romantiikka ei enää niin helposti synny itsestään, varsinkin jos arki on voimia ja aikaa vievää. Mutta antamalla romantiikalle tilaa ja luomalla hyvän maaperän se voi olla vahvajuurinen ja monivuotinen. Kukka, joka kukkii edes pienesti myrskyisinäkin aikoina.

Kerran pohdittiin, tuleeko meillä nuorilla aikuisilla helposti ajatussekaannus. Jos tavoitteena on ollut koko nuoruuden avioliitto, lapsia, työpaikka ja oma koti, niin jos saa ne kaikki noin kolmekymppisenä, niin putoaako sitten tavoitetyhjiöön. Kaikki unelmoitu on saatu, mitä kohti nyt mennään? Onko seuraava tavoite eläkeikä? Voi olla helpompaa tavoitella jotain, kuin osata elää saavutettuja unelmiaan. Ei riitä, että osaa tavoitella avioliittoa ja saa sen. Sitä täytyy myös opetella elämään tässä ja nyt, nauttimaan siitä ja arvostamaan sitä sen arkisessa kauneudessa.

Onko onnellisuutta arjessa sitten mahdotonta kuvata? Minusta se on hankalaa, koska onnellinen arki on niin täynnä kaikkea. Sadut ovat satuja, mutta uskallan uskoa, että “he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti” voisi toteutua. Mutta onnellisuuden määritelmä täytyy kuvata muuten kuin romanttisen onnellisuuden tavalla. Onnea on katkonainenkin uni yhteisen peiton alla, onnea on tapahtumarikaskin ateria yhdessä koko perheen kanssa, onnea on ne viisi minuuttia, jotka jaksetaan pysyä hereillä vierekkäin sohvalla pitkän päivän jälkeen. Arkeen mahtuvat ja tulevat kaikki tunteet ja kaikki elämän haasteet ja ilot. Mutta jos osaa iloita niistä hyvistä asioista ja hetkistä, mitä on saanut ja saa, voi haasteidenkin keskellä elää onnellista avioliittoa.

Tuleeko onnellisuus itsestään sitten, kun on löytänyt sen oikean? Nuorempana uskoin siihen yhteen oikeaan ja ehkä helpompaan, romanttiseen onneenkin. Enää en. Uskon silti, että olen naimisissa sen oikean kanssa. Valinta, hyvä sellainen, on tehty ja hän, joka on rinnallani, on minulle oikea. En tavoittele muita, eikä minulla ole siihen mitään tarvetta, vaan olen onnellinen puolisostani, minulle sopivasta. Ajattelen, että nyt on pääasiassa meidän työstä ja asenteesta kiinni, miten onnellisia olemme. Toki elämä antaa välillä haasteita ulkoapäin, mutta avioliittoa ja sen onnea rakennetaan itse ja yhdessä, sisältäpäin.

Jotta avioliitossa voisi olla onnellinen, on tärkeää, että kestää sen, että ennen avioliittoa olleet odotukset avioliitosta ja avioliiton todellisuus voivat joutua törmäyskurssille. Avioliitto ei todennäköisesti ollutkaan sitä, mitä kuvittelin ja varsinkaan sitä, mitä Hollywoodin tarinoissa lupailtiin. Jos pystyy sopeutumaan siihen, että antaa avioliiton yllättää, niin avioliitto saattaa yllättää monin hienoin tavoin. Saa antaa meidän arjen ja kasvun muodostaa sellaisen tarinan kuin siitä syntyy. Mutta että ei anneta arjen ohjata meitä, vaan pysytään me arjen tahtipuikoissa. Aikuisina ihmisinä voimme pitkälti päättää, mahtuuko arkeen rakkautta, jakamista, yhteistä tekemistä ja yhdessä oloa.

Luulen, että tarinat päättyvät siksi tuohon ”elivät onnellisina elämänsä loppuun” -lauseeseen, että se, mitä pitäisi kuvata, on mutkikasta. Se on niin upeaa ja se on niin rankkaa, että sitä ei noin vain helposti kerrota parilla sanalla. On helpompaa kuvata vain romanttista rakkautta. Mutta todelliseen elämään ja onnelliseen avioliittoon mahtuu ja kuuluu monet muutkin rakkauden sävyt. Ja onko loppujen lopuksi mitään romanttisempaa kuin todellinen, värikkään onnellinen arki?

28/09/2013 2 kommenttia
2 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioYhdessä kasvaminen

Kommunikaatiota kirjoittaen

Kirjoittajalta Tiia 18/09/2013

Yleensä sanotaan, että asiat selvitetään puhumalla. Puhuminen on valtavan tärkeää, mutta avioliitossa on välillä perusteltua miettiä myös muita tapoja kommunikoida. On tilanteita ja hetkiä, joissa ei tarvita sanoja lainkaan. Mutta vielä enemmän on tilanteita, joissa niitä tarvitaan. Puhumiselle on oma tärkeä paikkansa, mutta puhumisen sijaan sanat voi olla hyvä välillä laittaa kirjoitettuun muotoon.

Asioiden selvittäminen puhumalla ei aina selvitä asioita parhaiten. Joskus parempi vaihtoehto on tarttua kynään tai näppäimistöön. Ristiriitatilanteessa pää voi höyrytä sen verran, että sanat tulevat ulos sen enempää miettimättä. Kirjoittaessa on usein enemmän aikaa miettiä. Mitä minä tarkalleen ottaen ajattelen? Miten sen sanoisin parhaiten? Ajatuksiaan voi rauhassa muotoilla. Ja ajatellessaan löytää ehkä paremman tavan kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan.

Jos keskustelua käydään kirjoittaen, ei tarvitse muistaa, mitä toinen sanoi hetki sitten. Puolison ajatuksia on helpompi kommentoida ja luoda parempaa dialogia, kun sanat eivät ole vain muistin varassa. Toisen sanoihin ja ajatuksiin on helppo palata ja keskustella niistä ajatus kerrallaan ja eri näkökulmista. Ja väärinkäsityksien vaara on pienempi. Muistellessaan toisen sanoja mielessään, niihin liittää usein vahvasti omia tunteitaan ja tulkintaa. Toki näin voi käydä kirjoitetussakin dialogissa, mutta siinä ei kuitenkaan pääse muuttamaan toisen alkuperäistä ajatusta. Se on ja pysyy samassa kirjoitetussa muodossa.

Puhuessa voi olla myös se ongelma, että parempi puhuja aina ”voittaa” riidat. Jos toinen on parempi väittelemään ja perustelemaan nopeasti, voi olla, että toinen ei ehdi kunnolla mukaan. Kirjoittaessa kumpikin voi määritellä paremmin oman tahtinsa. Voi kirjoittaa nopeasti tai voi kirjoittaa hitaasti. Toki puhuessakin voi välillä miettiä. Mutta harvoin puhutussa keskustelussa on aikaa miettiä yhtä ajatusta kauan, vaan jotain sanottavaa pitäisi löytyä nopeasti.

Kirjoittaen voi olla helpompi uskaltaa sanoa vaikeitakin asioita. Näin suomalaisena sekä vaikeat sanat että kauniit sanat, molemmat, juuttuvat usein kurkkuun. Mutta paperille tai näytölle ne saattaa silti pystyä laittamaan. Ja uskon, että molemmat ansaitsevat tulla sanotuiksi. Jos ne jäävät vain kurkkuun juuttumaan, se on turhauttavaa. Se köyhdyttää suhdetta, jos sekä vaikeat sanat että rakkauden sanat jäävät sanomatta sen takia, että niistä on vaikea puhua ääneen.

Myös lahjana kirje on kaunis. Rakkauskirjeitä voi lähettää puolisolleen aina, oli sitten takana kuukausi yhteistä taivalta tai jo vuosia. Arki ei usein tarjoa niin hyviä mahdollisuuksia puhua rakkaudesta. Silti uskon, että sanoja rakkaudesta ja muista arjen ylittävistä asioista tarvitaan. Kirjeeseen voi laittaa niitä kauniita, helliä ja lämpimiä sanoja, jotka ehkä aamurutiinit-töissäkäynti-kaupassakäynti-ruuanlaitto-iltarutiinit -arki on nielaissut. Välillä on arvokasta pysähtyä kertomaan se kaikki kaunis ja hyvä puolisolle, mitä sinussa ja meissä on.

Kirjoittaminen voi myös parhaimmillaan luoda upeaa historiaa, johon voi myöhemmin palata. On ihanaa lukea viestejä seurusteluajoilta. On mielenkiintoista palata eri avioliiton vaiheiden pohdintoihin myöhemmin, jos ne löytyvät jostain paperilta tai sähköisenä. Jos kaikki keskustelut käydään sanallisesti, niin asiat helposti unohtuvat, eikä niistä saa enää kiinni vuosien päästä. Eihän sekään toki aina niin huono ole. Jotkut asiat saavatkin unohtua vuosien saatossa. Mutta jo nyt on saanut huomata, että toisinaan on mielenkiintoista palata siihen, millaisia asioita ja miten käsittelimme muutamia vuosia sitten. Jos ne löytyvät kirjallisesta muodosta, niihin on helppo palata. Puhumattakaan siitä, että kauniisiin viesteihin vuosien varrelta on aina ilo palata.

Vaikka puolisosi olisi vain muutaman metrin päässä, on silti joskus perusteltua kirjoittaa hänelle. Puhuttu ja kirjoitettu kieli ovat erilaisia tapoja viestiä ja avioliitossa on tilaa monenlaisille viestintätavoille. Kirjoittaessaan puolisolle ei tarvitse olla Nobel-palkittu kirjailija. Silloin ei hiota pilkkusääntöjä, vaan saa keskittyä kertomaan ajatuksistaan. Ajatuksella kirjoitettu kirje tai vaikkapa sähköposti voi olla sekä kirjoittajalle että lukijalle jotain todella arvokasta.

18/09/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TarpeetYhdessä kasvaminen

Entä jos tuntuu, että mikään ei muutu?

Kirjoittajalta Tiia 15/09/2013

Kun lähdetään ratkomaan jotain isoa ja haastavaa kysymystä parisuhteessa, on hyvä tietää, että nopeita ratkaisuja on harvoin tarjolla. On myös viisasta valmistautua fiilikseen, että välillä tuntuu, että mikään ei muutu tai mitään ei edes ole mahdollista muuttaa. Muutokset isojen ja haasteellisten kysymysten suhteen parisuhteessa ovat hitaita.

Ajattelen itse, että on lohdullista, että olen vastannut ”Tahdon”, kysymykseen ”Tahdotko rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä”. Viikossa ei siis tarvitse tulla valmiiksi, vaan aikaa kasvulle eri kysymysten kanssa on vuosia ja ehkäpä vuosikymmeniäkin. Se on turvallista. On aikaa kypsyä ja rakentua yhdessä.

Muutoksiin suostuminen vie aikaa. On hidasta muuttaa omia toimintatapoja ja hidasta oppia, että toista ei voi muuttaa. Muutos lähtee itsestä. Mutta jos pystyn tulemaan vähän matkaa puolisoani vastaan, on mahdollista, että hänkin pystyy tulemaan vähän matkaa minua vastaan. Muutosta ei toki voi tehdä kokonaan yksin, mutta uskon, että sen voi aloittaa yksin ja saada toisenkin mukaan. Usein sorrumme yrittämään muuttaa puolisoamme, emme itseämme, mutta minun tehtäväni on aloittaa itsestäni.

Muutoksia ei ole helppo nähdä tässä hetkessä, vaan ne näkee selvästi vasta ajan päästä. Jos ollaan yhdessä työstetty jotain haasteellista kysymystä, ajan myötä voi nähdä muutoksia tapahtuneen. Voi olla, että koko kysymys on ratkaistu pois päiväjärjestyksestä ja sille voi jopa hellästi nauraa. Tai voi ainakin huomata, että olemme löytäneet tähän asiaan kompromisseja: olemme kumpikin kehittyneet asian suhteen. Pystyimme pienin askelin muuttamaan suhtautumistamme ja toimintatapojamme.

Kehitys ei synny itsestään. Asioista täytyy puhua kerta toisen jälkeen. Ilman keskustelua asiat eivät etene, väärinkäsitykset jäävät selvittämättä ja syvempi ymmärrys puolin ja toisin syntymättä. Asiat voivat silloin jäädä junnaamaan paikoilleen ja siihen pisteeseen, että mikään ei oikeasti muutu.

Mutta keskustelemalla hiertävästä asiasta vaikkapa kerran kuukaudessa ajatukset saavat kasvaa ja edetä. Tässä kuuntelu nousee isoon asemaan. On todella tärkeää, vaikka kyse olisi tunteita herättävästä asiasta, että pystyy kuulemaan, mitä toinen sanoo. Joskus on hyvä päättää, että nyt toinen vain kuuntelee ja toinen pelkästään puhuu, eikä edes yritetä dialogia. Että varmasti kuulisimme, emmekä vain keskittyisi ajamaan omaa näkökulmaamme.

Jos mietitään muutosta parisuhteessa kummankin tarpeiden paremmassa huomioimisessa, ei varmasti ratkaise kokonaan ongelmaa, että kerran istutaan alas ja puhutaan tarpeista. Ja että sen jälkeen huomioimme loppuelämämme toisemme tarpeet täydellisesti. Todellisuudessa keskustelun jälkeen kokeillaan uusia huomioimisen tapoja käytännössä ja todennäköisesti osittain epäonnistutaan. Edistystä on syntynyt, mutta mahdollisesti lisäksi on tullut uusia väärinymmärryksiä tai olemme unohtaneet jotain. Keskusteluun täytyy siis palata monta kertaa. 

Ajan kuluessa, kun kumpikin yrittää parhaansa, voi kuitenkin huomata, että olemme oppineet huomioimaan paremmin toinen toisemme tarpeita. Ja silloin, kun toinen kertoo jostain tarpeestaan, se kuulostaa jo tutulta. Emme voi kerralla sisäistää kaikkea, mitä toinen kertoo, mutta pikku hiljaa voimme, kun palaamme useita kertoja asiaan. Ja vaikka vihdoin oppisimme erinomaisesti huomioimaan toisen tarpeen, ei keskustelua voi lopettaa, sillä toisen ajatukset muuttuvat usein ajan myötä. Tarpeesta, jonka olemme oppineet huomioimaan, tuleekin ehkä vähemmän tärkeä ja jostain toisesta tärkeämpi. Ilman keskustelua emme tiedä toisen ajatusten muuttuneen.

Uskon, että useimmilla on tahtoa muuttaa parisuhdetta hiertäviä kysymyksiä. Tahdomme parasta sekä puolisollemme että itsellemme: keinoja vain on joskus vaikeaa löytää. Uskon, että paras ja toimivin keino on ongelmien tiedostaminen ja niistä puhuminen ja sen jälkeen yrittäminen, erehtyminen ja keskusteleminen vuorotellen. Ajan kanssa erehtymiset vähenevät ja yrittäminen palkitaan. Prosessi voi olla pitkä, mutta se on palkitseva. Opimme ymmärtämään paremmin toisiamme ja saamme hankalia asioita käsiteltyä. Saamme kasvaa yhdessä.

15/09/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yhdessä kasvaminen

Erillistymisvaihe – aika erota vai kasvaa yhdessä?

Kirjoittajalta Tiia 02/09/2013

Parisuhde alkaa symbioosivaiheella. Se on vaihe, jossa rakennetaan meitä, luodaan meidän historiaa ja tehdään meidän juttuja. Symbioosivaiheessa näkee toisessa paljon samanlaisuutta kuin itsessään. Se on hieno vaihe! Silloin on aika ja aikaa keskittyä toinen toiseen. Silloin rakkaus tulee ihan itsestään.

Symbioosivaihe kuitenkin loppuu ajan myötä ja usein näkökulma parisuhteeseen muuttuu. Puhutaan erillistymisvaiheesta. Siinä vaiheessa alkaa nähdä puolisossa korostetustikin niitä asioita, joissa toinen on erilainen kuin itse. Näkökulma vaihtuu yhdistävistä tekijöistä niihin, joissa ollaan erilaisia. Vaihe voi hämmentää ja voi tulla olo, että olen ehkä mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin. Kuka on tuo puolisoni, joka onkin erilainen kuin minä ja erilainen kuin kuvittelin? Ollaan päästy upeaan vaiheeseen, jossa suhteessa on niin paljon luottamusta, että voi alkaa tutustua toiseen syvemmin.

En usko, että erillistymisvaihe tarkoittaa sitä, että on mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin. Puolisoa valitessaan ihminen vaistomaisesti pitää toisessa yhdistävien tekijöiden lisäksi sellaisista tekijöistä, jotka täydentävät häntä itseään. Hiljainen voi pitää puheliaasta. Ja puhelias hiljaisesta. Hiljainen nauttii siitä, että toinen täydentää hänen sosiaalisuuttaan. Ja puhelias siitä, että toinen on hyvä kuuntelija. Erilaisuudessa on paljon voimaa! Eikä samanlaisuus minnekään katoa, vaikka välillä fokus olisikin enemmän erilaisuudessa.

Miten mahtavaa, kun avioliitossa ollaan yksikkö, jossa kummallakin on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Joissain asioissa voi rauhassa, mutta toki yhdessä sopien, antaa puolison täydentää itseään. Ehkä toiselle on luontevampaa hoitaa toiset asiat ja toiselle toiset. Meillä pieni iso ilo erilaisuudesta lasten syntymän jälkeen on ollut se, että toinen on aamuihminen ja toinen iltaihminen. On ihanaa, kun perheestä sekä aamulla että illalla sellainen, jolla on vielä vähän voimia, kun toinen on jo väsynyt.

Myös heikkouksien suhteen on hienoa, että toinen voi välillä täydentää toista. Kaikessa ei tarvitse molempien olla yhtä taitavia. Ja toinen toiselle saa olla peilinä, että voi kasvaa omien heikkouksien suhteen. On hyvä muistaa, että yleensä vain kivun kautta tapahtuu kasvua. Ja on upeaa, jos saa luottaa puolisoonsa niin, että uskaltaa kasvaa tämän rinnalla. Se on valtavan eheyttävää, kun saa kasvaa turvallisessa ihmissuhteessa. Onnea on tahto rakastaa toinen toistaan sekä ylä- että alamäessä. Onnea tuo se, että antaa tilaa sekä omalle että toisen kasvulle. Ja onnea on se, että kasvun matkaa tehdään yhdessä toinen toista tukien.

Erillistymisvaiheen keskellä tehdään tilaa itselle. On aika huomata, ettei olekaan vaan me, vaan on edelleen sinä ja minä. Silloin joutuu etsimään sitä, että kuka minä olen tässä meidän yksikössä. Se on normaali vaihe ja hoitaen suhde kestää sen, että kummallakin on mahdollisuus pohtia välillä itseään ja omia haaveitaan. Silloin on usein aika kurottaa vähän enemmän ulkomaailmaan haasteisiin: töiden, harrastusten ja unelmien suhteen. Hyvin hoidettu suhde on pesä, josta voi turvallisin mielin käydä lentämässä hetken omin siivin. Sinne voi iloisin mielin palata ja luottamus ja rakkaus kantavat lentoretket ja myös antavat niihin voimia.

Erillistymisvaiheessa avioliiton hoitaminen nousee enemmän keskiöön. Kun kumpikin saattaa käydä läpi omia myrskyjään, on tärkeää päivittää säännöllisesti toiselle kuulumiset. Missä tänään mennään? Jos ei muista jakaa ajatuksiaan, voi joutua kovin etäälle toisesta. Kummallakin on vastuu siitä, että pidetään toinen toisesta kiinni raskainakin päivinä. Ja siitä, että keskustelua ja yhteyttä pidetään yllä.

Matka, jossa pääsee tutustumaan puolisoon syvemmin, on pitkä ja hidas. Vuodessa pääsee hieman matkaa, viidessä vuodessa jonkun matkaa, kahdessakymmenessä vähän lisää ja neljässäkymmenessä varmasti vielä paljon enemmän. Jos kumpikin antautuu kasvuun, matka ei ole pelkkä kierros turistikohteissa, vaan siinä pääsee tutustumaan myös niihin aarteisiin, joita ei turisteille näytetä. Se ottaa paljon, mutta antaa vieläkin enemmän. Siinä saa kiertää puolison maailman ympäri!

02/09/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • …
  • 3
  • 4
  • 5

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (32)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (22)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Uusi parisuhdeohjaussivuni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?
  • Kaiken takana on puoliso

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta