Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin on taisteltava. On taisteltava ehkä omien oikeuksien puolesta tai perheenjäsenten, ystävien tai läheisten oikeuksien puolesta. Voi myös olla, että tulee vastaan tilanne, jossa on asetuttava heikomman puolelle ja taisteltava hänen puolestaan. Toki ennen taisteluun astumista on tapahtunut jo paljon. Sitä ennen on myös tehty valinta taistelenko vai en. Joskus on viisautta jättää taistelematta, toisinaan se on pelkoa ja luovuttamista.

Olen miettinyt viime aikoina, mikä on minun tehtäväni, kun taisteluparini, puolisoni, lähtee taisteluun? En voi etukäteen tietää, tuleeko taisteluparini voittamaan taistelun. En voi ehkä edes olla täysin varma, taisteleeko hän oikean asian puolesta. Milloin on aika tukea puolisoani taistelussa? Milloin on aika kehottaa puolisoani vetäytymään? Jos puolisoni lähtee taisteluun, mitä silloin tapahtuu?

Kumppani taisteluparina ja huoltojoukkona

Koska olen puolisoni taistelupari, puolisoni taistelut liittyvät myös minuun.

• Jos puolisoni tarvitsee tarttua miekkaan, oli se sitten sanojen tai toiminnan miekka, mitä teen omalla miekallani?

• Jos sanon, etten jaksa hakea miekkaani tätä taistelua varten, miltä se tuntuu taisteluparistani?

• Jos sanon, etten usko tähän taisteluun tai sinuun ja en siksi hae miekkaani, miltä se tuntuu?

• Jos sanon, että en tartu miekkaani, mutta olen kyllä samalla puolella ja tausta- ja huoltojoukoissa, miltä se tuntuu taisteluparistani?

• Jos sanon, että otan miekkani ja taistelen rinnallasi, miltä se tuntuu paristani?

Mitä tapahtuu, kun taistelu päättyy? Taistelusta palataan häviäjänä tai voittajana tai ehkäpä hyvän sopimuksen tehneenä. Palataanko taistelusta yksin vai yhdessä, riippuu siitä, jättikö taistelupari miekkansa seinälle ruostumaan vai ottiko sen käteensä ja astui rinnalle taistelemaan.

Saivatko kummatkin taisteluparista kokea onnistumisia, saivatko he ruhjeita? Ottiko toinen iskut yksin vastaan ja toinen katseli sivusta vai taisteltiinko rinta rinnan molempien vahvuudet hyödyntäen? Riemuitaanko voitosta yhdessä, käsitelläänkö häviö yhdessä?

Tahdon olla puolellasi

Entä jos taistelupari ei seissyt rinnallasi taistelussa, mutta voitettuasi sen, ottaa kunnian itselleen? Entä jos pari syyttää häviöstä sinua, eikä näe omaa osuuttaan? Taisteluilla on monessa mielessä väliä. Tärkeillä asioilla on väliä, on asioita, joiden puolesta elämässä on taisteltava. Taistelujen kautta selviää myös paljon itsestä ja taisteluparistasi. Taisteluiden kautta voi vahvistua ja viisastua.

Olen sanonut tahdon. Tahdon olla rinnallasi. Tukenasi ja puolellasi. Olen sanonut samalla myös, että luotan sinuun. Luotan myös arviointikykyysi. Olen valinnut sinut taisteluparikseni elämän taisteluihin. Ajattelen myös, että olen valinnut puoleni. Jos sinä taistelet, olen samalla puolella.

Toivon, että osaan viisaasti tukea sinua taisteluissa. Että osaan taitavasti taistella rinnallasi ja ottaa iskut vastaan kanssasi. Olla tarvittaessa taustajoukoissa hoitamassa ruhjeet ja huoltojoukkoina.

Toivon viisautta siihen, mitä miekallani teen.

Tämän kirjoituksen taustalla on myös vanha postaukseni: Taistelupari

Nuorena ajattelin, että aikanaan toivottavasti löydän sen ainoan ja oikean. Juuri minulle sopivan puolison, jolle juuri minut on tarkoitettu. Ovatko ajatukset muuttuneet sittemmin?

Onko puolisoni ainut ja oikea minulle?

Koen, että olen naimisissa ainoan ja oikean kanssa, vaikka en enää usko ainoaan ja oikeaan. Se on ristiriitaista. Mutta uskon merkitykseen ja tarkoitukseen. En enää ajattele, etteikö maailmassa voisi olla monta minunlaiselle sopivaa puolisoa. Varmasti olisi. Mutta juuri tämän puolison olen rinnalleni saanut ja se on merkityksellistä.

Aiheesta olisi voinut heti kättelyssä sanoa, että romanttista hömppää koko ainut ja oikea -juttu ja ajattelenkin toisaalta niin. Elämä on kolhinut sen verran vuosien varrella, ettei parisuhde ole ainut ja oikea -sadun voimalla pysynyt pystyssä.

Yhteinen historia tekee puolisosta oikean

Toisaalta uskon silti siihen, että elämä muodostaa olet minulle oikea -tarinaa. Vain tämän puolison kanssa meillä on tämä kaikki historia ja koko tarina. Kolme lasta, kasoittain muistoja, valtava määrä työtä, kasvua ja tahtoa. Ajan myötä olemme kasvaneet yhteen paljon lujemmin kuin alkuhuuman höttöisissä, nyt olen löytänyt sen oikean, ajatuksissa voi kasvaa. Ne ajatukset tuntuivat silloin todellisilta ja ne tuntuvat toki edelleenkin arvokkailta. On ollut onni elää se tunne, että tässä hän nyt on, minulle tarkoitettu, ihana puoliso.

Vuosien myötä on kuitenkin saanut monet kerrat pettyä itseensä ja toiseen. Emme ole olleet sadun prinsessa ja prinssi toisillemme. Kaikki ei aina tosiaankaan ole sujunut niin kuin luulisi sujuvan sen ainoan ja oikean kanssa.

Todellinen tarina on satua mielenkiintoisempi

Emme olleet ainut ja oikea -sadun prinssi ja prinsessa toisillemme, mutta olemme olleet paljon enemmän. Olemme saaneet jakaa valtavan paljon. Hyvää, kaunista ja ihmeellistä, väsyttävää, raivostuttavaa ja surullista. Olla toisen lähellä kaikissa näissä yhteisissä elämän päivissä. Olla ainut ja oikea toiselle vaikeinakin aikoina ja kaikkina niinä ihanina aikoina, mitä vuosiin mahtuu. Oppia valtavasti. Se jos mikä on melkomoinen tarina. Uskomattomampi kuin se, johon uskoin nuorena.

Se tarina jatkuu. Mielenkiintoisempana, opettavaisempana ja myös onnellisempana kuin olisin koskaan voinut nuorena kuvitella.

Päivitys tarinaan vuodelta 2026

Lähes kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Toimin nykyään parisuhdeohjaajana Oulussa ja teen parisuhdetyötä myös etänä. Rakkaasta harrastuksesta on tullut rakas työ. Parisuhteemme vietti viime vuonna 20-vuotisjuhlia ja ihana iltatähtönen on liittynyt perheeseemme.

Tervetuloa tutustumaan parisuhdeohjauksiin!

On itsestään selvä asia, että luottamus ei synny hetkessä, vaan ajan kanssa ja yhdessä koetun kautta. Silti havahduin katsomaan asiaa minulle uusin silmin. Aloin miettiä, millainen luottamus minulla oli puolisooni kuukauden seurustelun jälkeen tai vuoden seurustelun jälkeen? Entä vuoden avioliiton jälkeen, viiden vuoden avioliiton jälkeen tai nykyään?

Ensimmäiset askeleet luottamukseen

Oli aika, jolloin seurustelimme ja teimme puolisoni kanssa ensimmäisen yhteisen hankinnan. Ostimme puoliksi läppärin. Se tuntui hurjan isolta hankinnalta ja hermostuttavalta. Meidän yhteinen läppäri. Voinko luottaa siihen, että on turvallista alkaa kietoa elämää yhteen hänen elämänsä kanssa? Henkisesti, käytännön tasolla, kaikilla eri tasoilla.

Läppärin omistaminen yhdessä sujui hyvin ja läppäri toimii edelleen. Nykyään koen, että voin luottaa missä tahansa taloudellisessa kysymyksessä puolisooni.

Luottamus vanhemmuudessa ja arjen jaetuissa vastuissa

Oli aika, jolloin jännitin, pärjääkö puolisoni tunnin meidän esikoisen kanssa kaksin. Epäilin ja epäröin. Vuodet ovat vierineet ja nykyään tiedän, että puoliso tuntee hyvin kaikki kolme lastamme ja pärjää totta kai koko köörin kanssa. Hänellä on pirkkapussillinen koeteltuja keinoja jokaisen lapsen arkisiin ja myös haastaviin tilanteisiin.

Luottamusta kasvattavat hetket

Hetket, kun lapsi on sairastunut pahasti ja joissa on oltu rinnakkain. Hetket, joissa on pettynyt itseensä tai toiseen, mutta on pysytty silti riittävän lähekkäin. Hetket, joissa on oltu täysin uupuneita, mutta on vedetty yhtä köyttä. Hetket, joissa on oltu epätoivoisia, mutta on pidetty kiinni. Ne kasvattavat luottamuksen. Syvällä sisimmässäni voin luottaa, että minusta pidetään kiinni ja että myös itse osaan pitää kiinni – vaikeinakin aikoina.

Haavoittuvuuden näyttäminen ja turvan tunne

Oli aika, jolloin mietin, voiko seurustelu muuttua vakiintuneeksi parisuhteeksi? Voinko luottaa, että hän on tosissaan siinä? Voinko luottaa, että hän sanoo tahdon ja tarkoittaa myös sitä? Voinko luottaa, että hän pysyy rinnallani valvottujen vauvaöiden synkeinäkin hetkinä? Voinko luottaa menneeni hänelle? Voinko luottaa pelkoni ja naurettavat puoleni hänelle?

Sekin on osa luottamusta, että voi luottaa, että tulee kuulluksi. Ettei tulisi lyödyksi heikkouksistaan ja haavoistaan. Että voin näyttää tunteeni. Että tuntee, että jos on tarvis, minusta tai minun puolestani taistellaan. Että jos uuvun, on joku johon nojata. Nämä ei ole mitään helppoja teemoja, joihin on tullut myös isojakin säröjä vuosien myötä.

Ajan vahvistama side välillämme

Aika on kuitenkin vahvistanut sen, että voin luottaa, että tunnemme toisemme jo aika hyvin. Että haluamme toisillemme hyvää. Että rakastamme. Voin luottaa, että hän haluaa kasvaa yhdessä kanssani, että hän haluaa pitää kiinni. Ja että aina reissuun lähtiessä kannattaa varmistaa: “Muistitko ottaa lompakon mukaan?”

Lue myös tekstini: Miten rakkautta korjataan?

Jos parisuhteessa on kaksi vastuullista aikuista, silloin suhteella on paremmat edellytykset olla onnellinen. Lapset eivät lain mukaan naimisiin pääse, mutta parisuhdetta solmiessa ei kysytä, oletko jo kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Hyvä niin, sillä parisuhteet kävisivät vähiin, jos suhteen saisi aloittaa vain kaksi täysin valmista aikuista.

Mistä tunnistaa vastuullisen aikuisen?

Havahduin tällä viikolla miettimään, mistä tunnistaa aikuisen? Vaikka virallisesti olen ollut aikuisten kirjoissa jo vuosia, niin omassa käytöksessä ilmenee välillä vakavaa keskenkasvuisuutta. Olen havainnut vastaavia merkkejä myös muissa lapsuusiän ohittaneissa.

Löysin Tunne lukkosi -sivustolta testin vastuullisesta aikuisuudesta. Testissä mainitut asiat vastasivat hyvin kysymykseeni siitä, millainen on oikeasti aikuinen. Vastuullista aikuisuutta kuvaa testin mukaan:

• ihmissuhteista huolehtiminen ja empatian osoittaminen
• itsensä tunteminen ja vastuun ottaminen itsestään
• arjen asioiden hoitaminen, ilman kuitenkaan liikoja suorituspaineita
• ongelmien rakentava käsittely ja anteeksipyytämisen ja -antamisen taito

Vastuullinen aikuinen on rakentava, ymmärtäväinen, aktiivinen, haavoittuvainenkin ja vastuullinen ja suhtautuu hyväksyen itseensä ja muihin.

Lapsellisuus – uhka vai mahdollisuus?

Kukaan meistä ei ole ehjä ja rikkinäisyys ilmeneekin usein keskenkasvuisena ja lapsellisena käytöksenä. Se on ihan okei. Kukaan ei pysty aina olemaan aikuinen ja siinä piilee myös kauneutta. Joskus on hyvä olla hetken lapsi ja silloin voi parhaimmillaan saada sellaista huolenpitoa ja rakkautta puolisoltaan, mitä lapsen kuuluukin saada. Usein on niin, että lapsuudessa emme saaneet kylliksi ymmärrystä ja rakkautta vanhemmiltamme vaikeissa hetkissä. Kumppaneina voimme tarjota korjaavia kokemuksia toisillemme.

Matka kohti aikuisuutta ja yhteistä kasvua

Jos puoliso jaksaa puolisonsa lapsen esiin noustessa olla vastuullinen aikuinen, meissä asuva lapsi saa rakkautta ja mahdollisuuden kasvaa askeleen lähemmäs aikuisuutta. Lapsen rooliin ei kuitenkaan voi jäädä olemaan koko ajan. Aikuisuutta kohti kannattaa pyrkiä sekä itsensä että puolison takia. Aikuisuudessa myös lapsiosamme tarpeet saavat olla turvallisesti näkyvissä, mutta aikuinen puolemme uskaltaa kantaa vastuun. Kasvun matka on pitkä, mutta vie kohti syvempää onnellisuutta.

Tutustu myös tekstiini: Miten rakkautta korjataan?

Tuntuuko, että parisuhteenne junnaa lapsellisissa valtataisteluissa? Joskus tarvitaan tueksi ulkopuolista peiliä, jotta voimme kasvaa kohti vastuullista aikuisuutta ja antaa toisillemme tilaa olla haavoittuvaisia. Oman parisuhteen hoitamisen polku vei minut opiskelemaan parisuhdeohjaajaksi. Parisuhdeohjauksissa autan teitä löytämään aikuisen tavan kohdata toisenne. 

👉 Varaa aika parisuhdeohjaukseen tästä