Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Sitoutuminen

KommunikaatioSitoutuminenTunteet

Ristiriitojen ratkaisemista: Hyökkäys, puolustus vai jotain muuta?

Kirjoittajalta Tiia 20/10/2013

Ristiriitojen ratkaisemisessa, usein riitelemisessä, palataan suhteen perustalle. Rakentavan riitelemisen pohjana on sitoutuminen. Jos eriävän mielipiteen esittäminen voi nostaa pöydälle erolla uhkaamisen, voi hyvinkin olla, että ristiriitaa ei oteta ollenkaan käsittelyn alle. Jos hylkäämisen pelko leijuu ilmassa, ristiriidasta helposti vaietaan, eikä toinen tai molemmat uskalla sanoa rehellisesti mielipidettään tai ajatustaan asiasta. Ristiriitojen hyvän käsittelyn perusta lepää turvallisuudessa ja luottamuksessa siihen, että sitoutuminen kantaa ristiriitojenkin yli. 

Jos suhteessa on turvallinen olo, ristiriidat ja niiden selvittäminen voivat kuitenkin olla paitsi raskaita ja työläitä myös hauskoja. Selvitessään ne tuovat edistystä asioihin ja suhteeseen. Joten toisinaan on ihan mukavakin käydä ristiriidan kimppuun, koska tietää, että tästä seuraa hyvää meille, kun se saadaan ratkottua. Toki homma on useimmiten työläs ja tunteet saattavat paukkua. Mutta se ei ole vaarallista, jos ristiriitoja ratkotaan turvallisissa puitteissa. Jos tietää, että rakkautemme ja liittomme kestää tämän, voi keskittyä rauhassa ristiriidan setvimiseen.

Avioliittoleirin antia on se jaottelu, että osa ihmisistä työstää ristiriitoja hyökkäämällä ja osa väistämällä. Kumpikaan tapa ei ole kuitenkaan hyvä. Oikea tapa olisi kohdata ristiriidat. Hyökkäämällä homma menee usein syyttelyksi ja väistämällä paetaan helposti koko ristiriitaa. Ristiriidat kohtaamalla kummankin tunteille ja ajatuksille on tilaa ja ristiriidalle itsessään on tilaa.

Edellisessä päivityksessä viittasin kirjaan Pelasta parisuhteesi (Augustus Y. Napier). Myös tänään viittaa tähän kirjaan, mutta sitä ennen haluan tuoda esille sen alkukielisen nimen: The Fragile Bond – In Search of an Equal, Intimate and Enduring Marriage. Nimi kuvaa paljon paremmin kirjan sisältöä kuin sen suomennettu vastine.

Ristiriitojen selvittäminen perustuu kommunikaatiolle. Napier ehdottaa varsin käyttökelpoista mallia ristiriitatilanteissa kommunikoimiseen. Ensimmäinen askel on kuvailla tilannetta ja kertoa, miksi olen vihainen. Tässä vaiheessa on tärkeää, että ei sorruta hyökkäykseen ja syyttelyyn vaan siitä kertomiseen, miltä tilanne ja ehkä toisen käytös siinä on minusta näyttänyt.

Toinen askel on kertoa tunteistaan tilanteessa ja ei pelkästään siitä, että on vihainen, vaan yrittää löytää myös usein se haavoittuvaisempi tunne sen takaa. Esim. “olen vihainen, koska tunsin itseni pettyneeksi/surulliseksi/yksinäiseksi, koska…” Tämän jälkeen voi esittää pyynnön omista toiveistaan siitä, mitä ja millaista muutosta minä haluaisin tässä tilanteessa.

Neljäntenä vaiheena on kantaa vastuuta ristiriitatilanteesta. Esim. “olen pahoillani, että väsyneenä/peloissani tms. suutun liian helposti”. Seuraavassa vaiheessa on tärkeää ilmaista se, että on nähnyt toisen tunteet ja kuullut toisen sanat, vaikkei olisikaan yhtä mieltä. Jos toinen on ottanut riskin ja paljastanut haavoittuvaisemmatkin tunteensa ja ajatuksensa, että ne tulevat varmasti huomioiduksi. Tässä tilanteessa lauseen voi hyvin aloittaa, “ymmärrän, että tunnet itsesi pettyneeksi/väsyneeksi tms… Tämän jälkeen on aika tunnustaa virheemme ja pyytää sitä anteeksi. Sen jälkeen on aika pyytää vastapalvelusta eli luoda kompromissia. Ymmärrän mitä toivot ja se on oikeutettua, mutta haluan toteuttaa asian omassa aikataulussani ja omalla tavallani tms.

Napier listaa myös oivasti ristiriitojen kielletyt aseet. Niitä ovat mm. avioerolla uhkaaminen, paikalta poistuminen, puheenaiheen vaihtaminen, toisten henkilöiden mielipiteiden mukaan vetäminen (tukijoukkojen haaliminen tällä tavalla), turhiin itsesyytöksiin vetäytyminen ja sillä tavalla maton vetäminen alta toisen vihastumiselta, puolustautuminen, hyökkääminen toisen nujertamiseksi toisen luonteen tai arvon arvostelemisella ja toisen lapsuudenperheen moittiminen.

Ristiriitojen ratkaiseminen rakentavasti on äärimmäisen vaikeaa. On helppo ajautua syyttelyyn, mykkäkouluun, itsesyytöksiin kukin sen mukaisesti, miten on tottunut ristiriitatilanteessa käyttäytymään. Mutta vaikka ristiriitojen ratkaiseminen ei aina onnistu oppikirjojen mukaan, niin jo se auttaa, että tiedostaa, mihin virheisiin tyypillisesti syyllistyn ja miten olisi parempi toimia. Silloin osaa ainakin jälkeenpäin eritellä paremmin sitä, miten asia olisi pitänyt hoitaa ja missä minulla olisi parantamisen varaa. Ristiriitojen selvittämisestä harvoin selvitään ilman anteeksipyyntöjä. On opittava olemaan nöyrä ja pyytämään anteeksi.

Loppuun siteeraan vielä kaksi lausetta, jotka ovat minusta todella tärkeitä ja arvokkaita ristiriitatilanteita ajatellen. Ensin Napieria. “Oppikaa tekemään itsepaljastuksia ja kuuntelemaan empaattisesti”. Tämä on niin tärkeä. Että uskaltaisimme päästää puolison lähellemme ja vieläpä, niin että puoliso suhtautuisi kunnioituksella tähän luottamuksen osoitukseen. Vasta silloin pääsemme todella ratkomaan syvempiäkin ristiriitoja.

Toinen tärkeä lause on avioliittoleiriltä ja en valitettavasti tiedä sen lähdettä. “Kommunikaatio on tapahtunut vasta silloin, kun sanoma on mennyt vastaanottajalle perille.” Vaikka olen sanonut jotain, se ei ole vielä mennyt perille ennen kuin puolisoni on sen ymmärtänyt. Uskon, että monet asiat jäävät välille ja kommunikaatio jää tapahtumatta loppuun asti. Tässä asiassa jokainen voimme katsoa itseemme. Että todella kuuntelisimme ja kuulisimme ja yrittäisimme ymmärtää. Että kommunikaatio saisi tapahtua loppuun asti.

20/10/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Sitoutuminen

Näkökulmia luottamukseen

Kirjoittajalta Tiia 09/10/2013

Avioliitossa keskeistä on sekä luottamus että itseluottamus. Onnellisessa avioliitossa täytyy oppia luottamaan, että sekä puoliso osaa että itse osaan seisoa omilla jaloillani. Täytyy myös oppia luottamaan meihin ja näkemään meidän liiton arvokkuus, kauneus ja vahvuus. Jos haluamme, että voimme olla todella tyytyväisiä ja onnellisia yhdessä, täytyy oppia luottamaan sekä itseensä, puolisoonsa että meihin yhdessä.

Itseluottamukseen liittyy itsetunto. Jos ei näe itseään ja tarpeitaan arvokkaina, on vaikeaa arvostaa itseään. Epävarmuus itsestä voi johtaa epävarmuuteen suhteesta ja suhteessa ja myös siihen, että on vaikeaa luottaa toiseen. Itsetunnoltaan heikon ihmisen on vaikeaa rakastaa itseään ja nähdä itsensä toisen rakkauden arvoisena. Hyvässä avioliitossa olisi tärkeää, että molempien oma itsetunto saisi rakentua vahvaksi. Lääke tähän on tiedostaa asia, ja yksin ja yhdessä työstää sitä niin, että kummankin itsetunto saisi vahvistua. Itsetunnon vahvistaminen on pitkä työ, mutta niin äärimmäisen tärkeä, että työhön kannattaa tarttua nyt ja joka päivä. Itsetunto rakentuu mm. hyväksynnän, rakkauden, arvostuksen ja kannustuksen avulla. Ne eivät maksa mitään ja niitä voimme arjessa tarjota joka päivä puolisollemme. Kyse on asenteesta.

Luottamuksessa on tärkeää se, että pidetään kiinni läheisyydestä ja arvostuksesta. Jos tuntuu, että ei tunne toista hyvin eikä ole läheisyyttä, on vaikea luottaa toiseen. Keskustelu on avain luottamuksen rakentamiseen. Täytyy oppia hyväksymään puoliso hyvine ja huonoine puolineen ja tuntemaan toinen mahdollisimman hyvin. Arvostuksella, positiivisella palautteella ja hyväksyvällä rakkaudella rakennetaan sekä siltaa puolisoiden välille että puolisoiden itsearvostusta.

Onnellisessa avioliitossa on tärkeää, että puoliso saa olla myös itsenäinen. Väestöliiton sivuilla oli mielenkiintoinen teksti onnellisista parisuhteista Heli Vaarasen haastattelun pohjalta (linkki lopussa). Sen mukaan lisää onnellisuutta avioliitossa, että kummallakin on tilaa myös itsenäisyydelleen ja itsenäisille haaveilleen. Uskon, että on totta, että avioliitossaan onnellisin on ihminen, jolla on tilaa myös muille tehtäville ja haaveille elämässä. Varsinkin, jos puoliso on näissä haaveissa rinnalla ja tukee ja kannustaa. Luottamukseen ja tilan antamiseen liittyy kuitenkin myös välillä mustasukkaisuutta.

Mustasukkaisuus on todella kurja tunne. Se voi helposti olla voimakasta, kuluttavaa ja ahdistavaa. Mustasukkaisuutta voi onneksi olennaisesti vähentää sekä sanoilla että teoilla. Pieni mustasukkaisuus voi olla terve osa avioliittoa, mutta sitä pientäkin mustasukkaisuutta pystyy käsittelemään ja vähentämään. Keinoina on taas kerran puhuminen, mutta myös teot. Puhumalla paljon arkisista ja toisaalta syvällisistä pienistä ja isoista asioista mustasukkaisuus vähenee sitä myöten, mitä paremmin puolisoon tutustuu. Toisaalta tarvitaan myös tekoja.

Jos joku asia tai toimintatapa herättää toisessa puolisossa mustasukkaisuutta tai pelkoja, täytyy yhdessä miettiä, mistä tunne johtuu ja millaisilla kompromisseilla löydämme tien siihen, että kummallakin olisi mahdollisimman hyvä. Kompromissit ovat tärkeitä. Mustasukkaisuus ei saa olla syy, jolla estetään toiselta oma tila ja omat tekemiset, mutta toisaalta toisen puolison on syytä kuunnella, jos toisessa joku asia herättää mustasukkaisuutta. Koska yleensä silloin on molemmilla parantamisen varaa. Kummallakin on oikeus tuntea olevansa suhteessa turvassa, mutta myös, että heillä on omaa tilaa. Näen asian niin, että mustasukkaisuuteen auttaa se, että kumpikin puoliso osoittaa toiselle sanoillaan ja teoillaan, että hän on etusijalla ja tärkein. Ja silloin toisen on helpompi antaa tilaa ja vapautta puolisolleen, koska hän tietää, että on varmasti tärkeimmällä paikalla puolisonsa sydämessä, vaikka puoliso keskittyy välillä muihinkin asioihin.

Luottamuksen pettäminen on jotain niin rankkaa, että sellaisen tapahtumista kannattaa viimeiseen asti ennaltaehkäistä. Keskustelu on myös tässä ennaltaehkäisyssä paikallaan. On viisasta käydä etukäteen läpi ne rajat, mitkä minun ja sinun ja sitä kautta meidän arvomaailman mukaan meidän avioliitossa on. Että kummallakin olisi turvallinen olo, kun tiedämme, mikä on meidän yhteinen linja.
 Ja että huolehdimme yhdessä siitä, että meillä on läheisyyttä ja täytämme toinen toisemme tarpeita. Kumpikin on vastuussa siitä, että puolisolla on hyvä olla lähelläni.

Kannattaa myös keskustella etukäteen, mitä tekee, jos ihastuu. Maailmassa on paljon ihania ihmisiä ja se on rikkaus. Kuitenkin olemme sitoutuneet omaan puolisoomme ja luvanneet seistä aina hänen rinnallaan. Olemme sitoutuneet siihen rakkaaseen ihmiseen, jonka tunnemme jo niin hyvin, että olemme saaneet luottamuksen tutustua paitsi hänen ihaniin puoliinsa myös hänen heikompiin puoliinsa. Yhdessä olemme alkaneet rakentaa jotain niin kaunista ja arvokasta, että sitä ei kannata sotkea muun ihastumisen takia. Silloin täytyy ottaa vastuu itsestään ja meistä ja tietoisesti keskittyä siihen, mikä on tärkeintä. Tunteet tulee ja menee, mutta tällaisessa tilanteessa tarvitaan järkeä. Vaakakupissa on kaikki yhdessä rakennettu ja rakastettu ja se kuppi painaa paljon. Toisessa vaakakupissa on vaaleanpunaista sumua. Ja sumun haihduttua jäljelle voi jäädä vain valtava kasa kipua ja särkyneitä haaveita.

Jos avioliitto on onnellinen, luottamuksesta halutaan varmasti pitää lujasti kiinni puolin ja toisin. Ja kuten jo aikaisemminkin tässä blogissa on pohdittu, avioliiton onnellisuuteen voi vaikuttaa yhdessä. Vastuu on molempien, että pidetään meistä hyvää huolta. Tyytyväisessä suhteessa ei ole tarvetta satuttaa toista loukkaamalla meidän rajoja, vaan on halu pitää rakastamastaan ihmisestä hyvää huolta ja suojella häntä loukkauksilta.

Jos suhteessa on paljon molemminpuolista avoimuutta ja sitä kautta ei juurikaan pelkoa, luottamus rakentuu luonnostaan. Avoimuus auttaa ymmärtämään toista ja tekee toisesta tutun ja läheisen. Läheiseen ja tuttuun ihmiseen voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa sekä pienissä että isoissa asioissa. Hänestä tietää, miten ja millä arvopohjalla hän toimii, vaikka tiedämme, että hän ei ole täydellinen ja että hän tekee välillä virheitä. Avoimuus, positiivinen palaute, hyvien ja läheisten välien luominen sekä toiselle tilan antaminen rakentavat hyvää ja luottamukseen perustuvaa suhdetta. Suhdetta, joka on sisältäpäin vahva. Suhdetta, jossa etäisyys ja läheisyys ovat luotettavassa ja onnellisessa tasapainossa. 

Lisätietoa: Kahden aikuisen liitto

09/10/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (31)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (23)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Aikuinen anoppi
  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Parisuhdeohjaussivustoni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta