Kun lähdetään ratkomaan jotain isoa haastavaa kysymystä avioliitossa, on hyvä tietää, että on lähdössä pitkälle tielle. Ja on viisasta valmistautua siihen fiilikseen, että välillä saattaa tuntua, että mikään ei muutu tai että mitään ei edes ole mahdollista muuttaa. Muutokset isojen ja haasteellisten kysymysten suhteen avioliitossa ovat hitaita tai jopa tosi hitaita.
Ajattelen, että on lohdullista, että alttarilla olen vastannut ”Tahdon”, kysymykseen ”Tahdotko rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?”. Viikossa ei siis todennäköisesti tarvitse tulla valmiiksi, vaan aikaa kasvulle eri kysymysten kanssa on vuosia ja ehkäpä vuosikymmeniäkin. Se on mahtavaa ja turvallista. On aikaa kypsyä ja rakentua yhdessä.
Muutoksiin suostuminen vie aikaa. On hidasta muuttaa omia toimintatapojaan ja hidasta oppia, että toista ei voi muuttaa. Muutoksen tulisi lähteä jokaisesta itsestään. Mutta jos pystyn tulemaan vähän matkaa puolisoani vastaan, on mahdollista, että hänkin pystyy tulemaan vähän matkaa minua vastaan. Muutosta ei toki voi tehdä kokonaan yksin, mutta uskon, että sitä voi aloitella yksin ja saada toisenkin mukaan. Usein sorrumme yrittämään muuttaa puolisoamme, emmekä itseämme. Mutta tärkeää olisi oppia, että minun tehtävä on aloittaa itsestäni.
Muutoksia ei ole helppo nähdä tässä hetkessä, vaan selvästi ne näkee usein vasta vähän ajan päästä. Jos ollaan yhdessä työstetty jotain haasteellista kysymystä muutamia vuosia, siinä ajassa voi jo nähdä muutoksia tapahtuneen. Voi olla, että koko kysymys on ratkaistu pois päiväjärjestyksestä ja sille voi jopa hellästi nauraa. Tai voi ainakin huomata, että mehän ollaan löydetty tähän asiaan kompromisseja. Olemme kumpikin kehittyneet asian suhteen. Olemme pystyneet pienin askelin muuttamaan suhtautumistamme asiaan ja toimintatapojamme.
Kehitys ei synny itsestään, vaikka toki joskus aika itsessäänkin voi auttaa. Asioista täytyy puhua kerta toisen jälkeen. Ilman keskustelua asiat eivät etene, väärinkäsitykset jäävät selvittämättä ja syvempi ymmärrys puolin ja toisin syntymättä. Asiat voivat silloin jäädä junnaamaan paikoilleen ja siihen pisteeseen, että mikään ei oikeasti muutu.
Mutta keskustelemalla asiasta vaikkapa kerran kuukaudessa ajatukset saavat kasvaa ja edetä. Tässä kuuntelu nousee isoon asemaan. On todella tärkeää, että vaikka kyse olisi tunteita herättävästä asiasta, niin pystyy kuulemaan, mitä toinen sanoo. Joskus on jopa hyvä päättää, että nyt toinen vain kuuntelee ja toinen pelkästään puhuu ja ei edes yritetä suoraan dialogia. Että varmasti kuulisimme, emmekä vain keskittyisi ajamaan omia asioitamme.
Jos esimerkiksi mietitään muutosta parisuhteessa kummankin tarpeiden huomioimisessa. Niin se ei varmasti ratkaise kokonaan ongelmaa, että kerran istutaan alas ja puhutaan tarpeista ja sen jälkeen huomioimme loppuelämämme toisemme tarpeet täydellisesti. Sellainen on satua. Todellisuudessa keskustelun jälkeen varmasti kokeillaan asiaa käytännössä ja todennäköisesti osittain epäonnistutaan. Hieman edistystä on ehkä syntynyt, mutta mahdollisesti lisäksi on tullut uusia väärinkäsityksiä. Keskusteluun täytyy siis palata monen monta kertaa. Ja siitä huolimatta tuskin koskaan opimme ymmärtämään täysin toisen tarpeita.
Ajan kuluessa, jos kumpikin yrittää parhaansa, voi kuitenkin huomata, että olemme oppineet huomioimaan paremmin toinen toisemme tarpeita. Ja silloin yleensä, kun toinen kertoo jostain tarpeestaan, se kuulostaa ainakin jo vähän tutulta. Emme voi kerralla sisäistää kaikkea, mitä toinen kertoo, mutta pikku hiljaa voimme, kun palaamme useita kertoja asiaan. Ja vaikka vihdoin oppisimme erinomaisesti huomioimaan toisen tarpeen, ei keskustelua voi lopettaa, sillä toisen ajatukset voivat ajan myötä muuttua. Tarpeesta, jonka olemme oppineet huomioimaan, tuleekin ehkä vähemmän tärkeä ja jostain toisesta tärkeämpi. Ilman keskustelua emme tiedä toisen ajatusten muuttuneen.
Uskon, että useimmilla olisi tahtoa muuttaa avioliittoa hiertäviä kysymyksiä. Koska tahdomme parasta sekä puolisollemme että itsellemme. Keinoja vain on joskus vaikeaa löytää. Uskon, että paras ja toimivin keino on ongelmien tiedostaminen ja niistä puhuminen. Ja sen jälkeen yrittäminen, erehtyminen ja keskusteleminen vuorotellen. Ajan kanssa erehtymiset vähenevät ja yrittäminen palkitaan. Prosessi on pitkä ja usein vaikea, mutta palkitseva. Opimme ymmärtämään paremmin toisiamme ja saamme hankalia asioita käsiteltyä. Saamme kasvaa yhdessä.