Kun lähdetään ratkomaan jotain isoa ja haastavaa kysymystä parisuhteessa, on hyvä tietää, että nopeita ratkaisuja on harvoin tarjolla. On myös viisasta valmistautua fiilikseen, että välillä tuntuu, että mikään ei muutu tai mitään ei edes ole mahdollista muuttaa. Muutokset isojen ja haasteellisten kysymysten suhteen parisuhteessa ovat hitaita.
Ajattelen itse, että on lohdullista, että olen vastannut ”Tahdon”, kysymykseen ”Tahdotko rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä”. Viikossa ei siis tarvitse tulla valmiiksi, vaan aikaa kasvulle eri kysymysten kanssa on vuosia ja ehkäpä vuosikymmeniäkin. Se on turvallista. On aikaa kypsyä ja rakentua yhdessä.
Muutoksiin suostuminen vie aikaa. On hidasta muuttaa omia toimintatapoja ja hidasta oppia, että toista ei voi muuttaa. Muutos lähtee itsestä. Mutta jos pystyn tulemaan vähän matkaa puolisoani vastaan, on mahdollista, että hänkin pystyy tulemaan vähän matkaa minua vastaan. Muutosta ei toki voi tehdä kokonaan yksin, mutta uskon, että sen voi aloittaa yksin ja saada toisenkin mukaan. Usein sorrumme yrittämään muuttaa puolisoamme, emme itseämme, mutta minun tehtäväni on aloittaa itsestäni.
Muutoksia ei ole helppo nähdä tässä hetkessä, vaan ne näkee selvästi vasta ajan päästä. Jos ollaan yhdessä työstetty jotain haasteellista kysymystä, ajan myötä voi nähdä muutoksia tapahtuneen. Voi olla, että koko kysymys on ratkaistu pois päiväjärjestyksestä ja sille voi jopa hellästi nauraa. Tai voi ainakin huomata, että olemme löytäneet tähän asiaan kompromisseja: olemme kumpikin kehittyneet asian suhteen. Pystyimme pienin askelin muuttamaan suhtautumistamme ja toimintatapojamme.
Kehitys ei synny itsestään. Asioista täytyy puhua kerta toisen jälkeen. Ilman keskustelua asiat eivät etene, väärinkäsitykset jäävät selvittämättä ja syvempi ymmärrys puolin ja toisin syntymättä. Asiat voivat silloin jäädä junnaamaan paikoilleen ja siihen pisteeseen, että mikään ei oikeasti muutu.
Mutta keskustelemalla hiertävästä asiasta vaikkapa kerran kuukaudessa ajatukset saavat kasvaa ja edetä. Tässä kuuntelu nousee isoon asemaan. On todella tärkeää, vaikka kyse olisi tunteita herättävästä asiasta, että pystyy kuulemaan, mitä toinen sanoo. Joskus on hyvä päättää, että nyt toinen vain kuuntelee ja toinen pelkästään puhuu, eikä edes yritetä dialogia. Että varmasti kuulisimme, emmekä vain keskittyisi ajamaan omaa näkökulmaamme.
Jos mietitään muutosta parisuhteessa kummankin tarpeiden paremmassa huomioimisessa, ei varmasti ratkaise kokonaan ongelmaa, että kerran istutaan alas ja puhutaan tarpeista. Ja että sen jälkeen huomioimme loppuelämämme toisemme tarpeet täydellisesti. Todellisuudessa keskustelun jälkeen kokeillaan uusia huomioimisen tapoja käytännössä ja todennäköisesti osittain epäonnistutaan. Edistystä on syntynyt, mutta mahdollisesti lisäksi on tullut uusia väärinymmärryksiä tai olemme unohtaneet jotain. Keskusteluun täytyy siis palata monta kertaa.
Ajan kuluessa, kun kumpikin yrittää parhaansa, voi kuitenkin huomata, että olemme oppineet huomioimaan paremmin toinen toisemme tarpeita. Ja silloin, kun toinen kertoo jostain tarpeestaan, se kuulostaa jo tutulta. Emme voi kerralla sisäistää kaikkea, mitä toinen kertoo, mutta pikku hiljaa voimme, kun palaamme useita kertoja asiaan. Ja vaikka vihdoin oppisimme erinomaisesti huomioimaan toisen tarpeen, ei keskustelua voi lopettaa, sillä toisen ajatukset muuttuvat usein ajan myötä. Tarpeesta, jonka olemme oppineet huomioimaan, tuleekin ehkä vähemmän tärkeä ja jostain toisesta tärkeämpi. Ilman keskustelua emme tiedä toisen ajatusten muuttuneen.
Uskon, että useimmilla on tahtoa muuttaa parisuhdetta hiertäviä kysymyksiä. Tahdomme parasta sekä puolisollemme että itsellemme: keinoja vain on joskus vaikeaa löytää. Uskon, että paras ja toimivin keino on ongelmien tiedostaminen ja niistä puhuminen ja sen jälkeen yrittäminen, erehtyminen ja keskusteleminen vuorotellen. Ajan kanssa erehtymiset vähenevät ja yrittäminen palkitaan. Prosessi voi olla pitkä, mutta se on palkitseva. Opimme ymmärtämään paremmin toisiamme ja saamme hankalia asioita käsiteltyä. Saamme kasvaa yhdessä.