Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin on taisteltava. On taisteltava ehkä omien oikeuksien puolesta tai perheenjäsenten, ystävien tai läheisten oikeuksien puolesta. Tai voi olla, että tulee vastaan tilanne, jossa on asetuttava heikomman puolelle ja taisteltava hänen puolestaan. Toki ennen taisteluun astumista on tapahtunut jo paljon. Sitä ennen on myös tehty valinta taistelenko vai en. Joskus on viisautta jättää taistelematta, toisinaan se on pelkoa ja luovuttamista.

Olen miettinyt viime aikoina, mikä on minun tehtäväni, kun taisteluparini, puolisoni, lähtee taisteluun? En voi etukäteen tietää, tuleeko taisteluparini voittamaan taistelun. En voi ehkä edes olla täysin varma, taisteleeko hän oikean asian puolesta. Milloin on aika tukea puolisoani taistelussa? Milloin on aika kehottaa puolisoani vetäytymään? Jos puolisoni lähtee taisteluun, mitä silloin tapahtuu?

Koska olen puolisoni taistelupari, niin puolisoni taistelut liittyvät myös minuun. Jos puolisoni tarvitsee tarttua miekkaan, oli se sitten sanojen tai toiminnan miekka, mitä teen omalla miekallani? Jos sanon, etten jaksa hakea miekkaani tätä taistelua varten, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, etten usko tähän taisteluun tai sinuun ja en siksi hae miekkaani, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, että en tartu miekkaani, mutta olen kyllä samalla puolella ja tausta- ja huoltojoukoissa, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, että otan miekkani ja taistelen rinnallasi, miltä se tuntuu taisteluparistani?

Mitä tapahtuu, kun taistelu päättyy? Taistelusta palataan häviäjänä tai voittajana tai ehkäpä hyvän sopimuksen tehneenä. Palataanko taistelusta yksin vai yhdessä, riippuu siitä, jättikö taistelupari miekkansa seinälle ruostumaan vai ottiko sen käteensä ja astui rinnalle taistelemaan. Saivatko kummatkin taisteluparista kokea onnistumisia, saivatko he ruhjeita? Ottiko toinen iskut yksin vastaan ja toinen katseli sivusta vai taisteltiinko rinta rinnan molempien vahvuudet hyödyntäen? Riemuitaanko voitosta yhdessä, käsitelläänkö häviö yhdessä?

Entä jos taistelupari ei seissyt rinnallasi taistelussa, mutta voitettuasi sen, ottaa kunnian itselleen? Entä jos taisteluparisi syyttää häviöstä sinua, eikä näe omaa osuuttaan? Taisteluilla on monessa mielessä väliä. Tärkeillä asioilla on väliä, on asioita, joiden puolesta elämässä on taisteltava. Taistelujen kautta selviää myös paljon itsestä ja taisteluparistasi. Taisteluiden kautta voi vahvistua ja viisastua.

Olen sanonut tahdon. Tahdon olla rinnallasi. Tukenasi ja puolellasi. Olen sanonut samalla myös, että luotan sinuun. Luotan myös arviointikykyysi. Olen valinnut sinut taisteluparikseni elämän taisteluihin. Ajattelen myös, että olen valinnut puoleni. Jos sinä taistelet, olen samalla puolella. Toivon, että osaan viisaasti tukea sinua taisteluissa. Että osaan taitavasti taistella rinnallasi. Ottaa iskut vastaan kanssasi. Olla tarvittaessa taustajoukoissa hoitamassa ruhjeet ja huoltojoukkoina.  Toivon viisautta siihen, mitä miekallani teen.

Ps. Tämän kirjoituksen taustalla on myös vanha postaukseni: Taistelupari
https://www.onnellinenavioliitto.com/taistelupari/

Nuorena ajattelin, että aikanaan toivottavasti löydän sen ainoan ja oikean. Juuri minulle sopivan puolison, jolle juuri minut on tarkoitettu. Ovatko ajatukset muuttuneet sittemmin?

Koen, että olen naimisissa ainoan ja oikean kanssa, vaikken enää usko ainoaan ja oikeaan. Se on ristiriitaista. Mutta uskon merkitykseen ja tarkoitukseen. En enää ajattele, etteikö maailmassa voisi olla monta minunlaiselle sopivaa puolisoa. Varmasti olisi. Mutta juuri tämän puolison olen rinnalleni saanut ja se on merkityksellistä.

Aiheesta olisi voinut heti kättelyssä sanoa, että romanttista hömppää koko ainut ja oikea -juttu. Ja ajattelenkin toisaalta niin. Elämä on kolhinut sen verran vuosien varrella, ettei avioliitto ole ainut ja oikea -sadun voimalla pysynyt pystyssä.

Toisaalta uskon silti siihen, että elämä muodostaa olet minulle oikea -tarinaa. Vain tämän puolison kanssa meillä on tämä kaikki historia ja koko tarina. Kolme lasta, kasoittain muistoja, valtava määrä työtä, kasvua ja tahtoa. Ajan myötä olemme kasvaneet yhteen paljon lujemmin kuin alkuhuuman höttöisissä, olen löytänyt sen oikean, ajatuksissa voi kasvaa. Jotka silloin tuntuivat todellisilta ja jotka tuntuvat edelleenkin arvokkailta. On ollut onni elää se tunne, että tässä hän nyt on, minulle tarkoitettu, ihana puoliso.

Ja kuitenkaan hän ei ollut. Vuosien myötä on saanut monet kerrat pettyä itseensä ja toiseen. Emme ole olleet sadun prinsessa ja prinssi toisillemme. Kaikki ei aina tosiaankaan ole sujunut niin kuin luulisi sujuvan sen ainoan ja oikean kanssa.

Emme olleet ainut ja oikea -sadun prinssi ja prinsessa toisillemme. Mutta olemme olleet paljon enemmän. Olemme saaneet jakaa valtavan paljon. Hyvää, kaunista ja ihmeellistä, väsyttävää, raivostuttavaa ja surullista. Olla toisen lähellä kaikissa näissä yhteisissä elämän päivissä. Olla ainut ja oikea toiselle vaikeinakin aikoina ja kaikkina niinä ihanina aikoina, mitä vuosiin mahtuu. Oppia valtavasti. Se jos mikä on melkomoinen tarina. Uskomattomampi kuin se, johon uskoin nuorena.

Ja se tarina jatkuu. Mielenkiintoisempana, opettavaisempana ja myös onnellisempana kuin olisin koskaan voinut nuorena kuvitella.