Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Tunteet

Oma kasvuTunteet

Ihana vihainen nainen

Kirjoittajalta Tiia 31/08/2020

Hei, sinä ihana vihainen nainen. Olen iloinen, että olet vihainen. Olet yrittänyt tukahduttaa ikäviä tunteitasi. Anna tunteiden tulla ulos. Siinä ei ole mitään hävettävää. Nainen saa olla vihainen, kun tarvetta on. Nainen saa puolustaa rakkaitaan ja itseään, olla väsynyt, suuttunut ja myös hankala. Silloin on aika maailman joustaa ja olla ystävällinen sinulle. Ylpeä sinusta, joka uskallat olla vihainen.

Olet aiheesta vihainen, rakas nainen. Jotta voit kasvaa uutta kohti, vanhat täytyy kohdata ja käsitellä. Älä pelkää turhaan, nainen. Vihasi mahtuu hyvin maailmaan. Lempeyttäsi ja rakkauttasi se ei poissulje. Olet ihana nainen vihaisenakin.

Muista, naisen tie on monesti erilainen kuin miehen. Sinun ei tarvitse verrata tietäsi miesten teihin. Et ole huonompi kuin mies, vaikka toimit toisin tai suutut erilaisista asioista. Vihasi on yhtä arvokasta kuin muidenkin viha, ei vähäpätöistä tai turhaa.

Miten vahva ja ahkera äiti olet ollut. Yöllä neljältä vaihdoit lakanat, kun lapsen sänky oli kastunut. Kaikki päivän työt jaksoit silti. Hoidit, muistit, kannoit ja annoit. Mitään arvostasi tai työstäsi ei vie pois se, että olet nyt vihainen. Sinä et määrity vihasi kautta, sinulla on oikeus olla vihainen.

Rakas vihainen nainen. Minä kuuntelen sinua, haluan ymmärtää sinua ja kohdata sinut. Haluan antaa tilaa sinulle ja tunteillesi. Saat olla ihminen, aito oma itsesi. Kiltiksi en sinua latista, näen sinut rohkeana ja vahvana pelkoinesikin. Minä olen empaattinen sinua kohtaan ja välitän sinusta paljon.

Kun vaikea päivä koittaa ja syyllisyys ja häpeä nostavat päätään, lue tämä ja katso itseäsi hyvin lempein ja ymmärtäväisin silmin.

31/08/2020 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuTunteet

Vihan viive

Kirjoittajalta Tiia 02/07/2020

Luin talvella kirjan ”Kaikki anteeksi” (Laura Manninen), joka kertoo parisuhdeväkivallasta. Kirjoittajan omakohtaisten kokemusten pohjalta kirjoitetussa tarinassa väkivalta ujuttautuu salakavalasti ns. tavallisen naisen parisuhteeseen. Parisuhdeväkivaltaa en ole kokenut, mutta vihan viive -ilmiö on tullut myös omassa elämässä tutuksi. Olen jäänyt miettimään, että omat rajat eivät löydy helpolla: myrsky ei aina nousekaan heti.

Pienehkön rajojen ylittämisen tai rikkomisen jälkeen sitä usein selittää tilanteen itselleen: ”On ymmärrettävää, että toinen toimi, kuten toimi. Ei tämä niin iso juttu ollut.” Vihan tunne herää usein vasta viiveellä esimerkiksi silloin rajoja on rikottu useamman kerran, joku uusi tilanne laukaisee vanhemmat muistot, vihalle on tilaa tai voimavarat venyä vähenevät. Myös myötäinnon puute voi herättää ajan myötä pettymystä ja katkeruutta siinä missä myötätunnon puutekin. Kaikkinensa vihan nouseminen voi viedä vuosiakin aikaa. Myötätunto itseä kohtaan ja omien rajojen suojelunhalu voi tulla esiin hitaasti, koska sen rinnalla kulkee sinällään normaali ja hyvä halu ymmärtää toista. 

Monesti on hyvä ajatella, että kuppi on puoliksi täysi. Mutta jos aina näkee vain asian positiiviset puolet, ärtymystä voi alkaa kertyä. Meidän parisuhteessa vihan viive on näyttäytynyt niin, että vuosia ajattelin, että meillä on ihan hyvä avioliitto, ei tässä ole syytä valittaa. Se oli osaltaan totta. Kupin toinen puoli taas yhtä aikaa oli, että jäin tai jättäydyin lasten syntymän myötä liian yksin, parisuhde etääntyi, tarpeita jäi täyttymättä ja monenlaista käsittelemätöntä oli kertynyt. Myös tämä puoli oli totta.

Pitkään tilanne oli okei, kunnes ajan myötä liian monta selvittämätöntä ja ikävää asiaa oli kertynyt. Mieleen alkoi nousta tilanteita menneisyydestä, joista olisi ollut varmasti hyvä suuttua heti, mutta joissa aikanaan venytti rajojaan, koska se tuntui tarkoituksenmukaiselta ja rakkaudelliselta. Viha tarvitsee rohkeutta ja tilaa, ennen kuin se tulee ulos. Vasta kun pato oli täysi, viha raivasi tiensä.

Vihaisuus itsessä on vaikea hyväksyä ja sen tunteminen on vaikeaa. Voi tuntua väärältä olla vihainen ja voi tuntua, että pitäisi ymmärtää olla riittävän tyytyväinen hyviin asioihiin. Viha on kuitenkin hyvä tunne. Se asettaa terveet rajat ja tarjoaa ajan myötä mahdollisuuden parempaan uuteen. Viha on aina riski ihmissuhteelle, mutta muutosvoimana usein välttämätön.

Viha ei laannu tukahduttamalla. Jos viha kielletään, se ei sammu, vaan paisuu tai koteloituu. Vihaan parasta lääkettä on ymmärrys, empatia ja hyväksyntä. Pitkältä ajalta kertynyt viha tarvitsee usein monta käsittelykierrosta. Mutta kun on sallittua tuntea vihaa ja parhaimmillaan tulee ymmärretyksi, viha alkaa sulaa ja lientyä. 

Iloitsen näistä viime vuosista parisuhteessamme, kun viiveellä noussut viha on saanut sulaa syvemmäksi rakkaudeksi. Samalla se on saanut sulaa myös viisaudeksi. Yhdessä koetun myötä on oppinut välttämään joitain karikkoja. Arki on parempaa kuin aiemmin ja vihaa on helpompi ilmaista turvallisemmin ja nopeammin kerryttämättä sitä turhaan. Eläköön rakkaus, mutta tervetuloa aina tarpeen tullen myös viha!

02/07/2020 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuTunteet

Tunnollisen tuska

Kirjoittajalta Tiia 13/04/2020

Kuluneet viikot ovat varmasti olleet useimmille raskaita. Olen miettinyt, mikä viime ajoista on tehnyt itselle raskaan. Tulin siihen tulokseen, että mukana on paljon tunnollisen tuskaa ja väsymystä.

Elämme koronavirus- eli monien kannalta kotona pysyttelemisen aikaa. Ehdimme asua noin kuukauden uudessa kodissamme, kunnes korona laittoi kotiin ensin mieheni etätöihin ja päivän parin sisään myös päiväkoti-ikäisen pienimmän ja kaksi koululaista. Minä jatkoin vielä viikon lähitöissä kunnes jäin myös etätöihin.

Meillä on asiat sinällään hyvin. Tilaa on nyt ihan riittävästi jokaisen videopalavereille ja uudenlaiselle arjelle. Ruokaa riittää ja irtisanomisten uhkaa ei ole ollut. Saamme olla perheenä yhdessä. 

Kuitenkin on tosi raskasta. Tuntuu myös turhalta valittamiselta, että tuntuu raskaalta. Silti haluan kuvata, miltä tämä tuntuu sekä omien ajatusteni selkeyttämiseksi että ymmärrykseksi näistä poikkeusoloista.

Haluan tehdä asiat hyvin. Olen perfektionistinen, vaativa, syyllistyvä ja tunnollinen. Haluaisin olla hyvä äiti, puoliso, työntekijä jne. Korona-arkeen päädyin valmistautumattomana, valmiiksi väsyneenä muutosta ja monin tavoin haastavasta alkuvuodesta. Voimia ei ollut jemmassa.

Kun koko perhe tekee töitä, hoitaa kouluhommiaan, on päiväkodissa, harrastaa, nauttii kaikki ateriansa, pitää siisteyttä yllä jne. saman katon alla, mitään ei voi hoitaa kunnolla. Se on tunnolliselle jatkuva piikki lihassa. Eikä siihen auta, laske rimaa -toivotus. Olen koko aikuisen elämäni harjoitellut riman laskemista ja muutaman millin ja välillä jopa sentin olen sitä saanut hilattua alaspäin. Mutta kyllä se vaan on tällaisella luonteella tosi vaikeaa ja sitten syyllisyys iskee siitäkin, kun ei edes rimaa osaa laskea.

Vaikeinta tässä ajassa on ollut, että ei ehdi olla alkuunkaan sellainen äiti kuin haluaisi. Toki siihen ei ole koskaan pystynyt, mutta nyt haave jää entistä kaukaisemmaksi ja se tuntuu entistä raastavammalta. Olen miettinyt dilemmaa, että nyt on lasten kanssa enemmän kuin ikinä normaalissa arjessa, mutta läsnäoloaika tuntuu silti aivan vajavaiselta. On vaikea ja välillä mahdotonta jaksaa neuvoa hermostumatta tehtävissään jumittavaa koululaista, kun ajatus katkeaa kymmenettä kertaa omien töiden suhteen. Ja vastaavia tilanteita nyt riittää koko ajan.

Parisuhteen hoitaminen on aina ollut itselle tosi tärkeä juttu. Siitä saan voimia ja siinä koen, että aika on tosi arvokasta, jopa pyhää. Tällä hetkellä parisuhdeaikaa on minimaalisen vähän, vaikka pyöritään samojen seinien keskellä puolison kanssa päivät. Kahdenkeskinen parisuhdeaika on nyt suoraan pois omilta lapsilta ja tuntuu väärältä ottaa sitä. Minulle parisuhdeajassa parasta on, että puolisoni levollisuus saa minut lepäämään ja yhdessä oleminen antaa voimia. Se on tuplavoitto. Sitä kyllä nyt niin kovasti tarvitsisin, mutta yritän nähdä poikkeusajan yli. Luotan, että parisuhde kantaa tämänkin ajan yli.

Sitten on työt. Saan voimia siitä, että hoidan työni hyvin. Se on palkitsevaa ja hauskaa. Nyt töiden tekeminen on suoraan pois omilta lapsilta, kun koulua ja päiväkotia ei ole, jonne lapset voisi hyvillä mielin lähettää. Se herättää ristiriitaisia tunteita. Lisäksi kun suunnittelen opetusta, koko ajan mietin, että lähetän opetusta koteihin, joissa ollaan luultavasti ihan yhtä väsyneitä tähän tilanteeseen kuin meilläkin. En halua antaa epäselviä ohjeita uuvuttamaan muita vanhempia. Rimani on taas korkealla, mutta toivon, että etenkin tehtäväni eskarilaisille voisivat tuoda hieman hengähdystaukoa heidän vanhemmilleen ja samalla kehittävää puuhaa lapsille. Toivon myös, että ne voisivat antaa syyn naurahtaa tai hymyillä hassuttelulle niin vanhemmalle kuin lapsellekin, joka tehtävänantoa tutkii, koska lämpöä, naurua ja solidaarisuutta me jokainen tässä hetkessä varmasti kaipaamme jaksaaksemme. Onko taas liikaa vaativuutta haluta yrittää välittää opetuksen lisäksi muitakin yhteistä inhimillisyyttä kantavia viestejä koteihin? Ehkä on, mutta en halua laskea rimaa sen suhteen.

Valmisruokaan, liikunnan vähyyteen, ruutuaikaan, oman ajan puutteeseen, läheisten ikävään tms. en edes jaksa mennä. First world problems, voisi tähänkin heti todeta. Mutta silti haluan sanoa ääneen, että tuntuu vaikealta ja raskaalta, että haluaisi tehdä asiat hyvin, mutta ei ehdi ja jaksa tehdä asioita hyvin. Elämme jopa sota-aikaan verrattavia olosuhteita yhteiskunnassa, mutta koska kotiarjessa poikkeustila ei kuitenkaan suoraan näy, on tuskaista ja väsyttävää olla tunnollinen ihminen näinä aikoina. 

Haluan kuitenkin päättää tekstin valoisampiin tunnelmiin. Vaikka tuntuu mahdottomalta olla nyt riittävän hyvä äiti, puoliso, työntekijä ja kaikkea, niin valoa näihin päiviin tuo juurikin lapset, puoliso, oppilaat, työkaverit ja läheiset. R:ää osaamattoman kolmevuotiaamme lokkitähtitanssia olen katsonut puhelimesta monta kertaan jälkeenpäinkin, ulkoilureissut lasten kanssa ovat tuoneet iloa kaikille, lasten ideat, hauskat jutut ja valoisuus kantavat väsynyttä äitiäkin. Halaus ja hetki loikoilua yhdessä puolison kanssa ovat harvoin tuntuneet näin hyvältä. Ihanien oppilaiden jutut ja työkavereiden kanssa jaettu vastuu ja lämpöinen huumori kantaa. Kaikki olennainen on hyvin ja olen siitä kiitollinen.

13/04/2020 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenTunteet

Madly in love

Kirjoittajalta Tiia 09/11/2019

Ruuhkavuosissakin voi olla tosi rakastunut puolisoonsa. Rakastuminen vaihtuu vuosien myötä rakastamiseksi, mutta rakastumisen ei tarvitse silti kadota. Tänään pohdin rakastumisen tunnetta niissä vuosissa, jotka jo ovat rakastamisvaihetta.

Rakastumisen tunteessa yhteisten vuosien myötä kaunista on tasapainoinen kaipuu toisen lähelle ja yhtä aikaa erillisyys. Puolisoa tulee ikävä ja samalla on rento luottamus, että pian taas nähdään ja on ihana nähdä toista. On hyvä olla erikseen, mutta parasta olla yhdessä. Lämmin keveys kuvastaa niin erillään kuin yhdessäoloakin.

Rakastuminen saa heittäytymään. Vuosien myötä rakastuneisuus saa näkemään puolison uusista kulmista ja rohkaisee heittäytymiseen ja hullutteluun. Ruuhkavuosissa, jos missä, piristystä ja hassuttelua kaivataan, että jaksaa arjen tiiviin aherruksen. Rakastuminen tuo keveydestä kumpuavaa voimaa arkeen.

Rakastuminen luo mutkatonta läheisyyttä. On helppo pujahtaa kainaloon, kun arki sen sallii. Käpertyä niin lähelle kuin voi. Vaihtaa tulinen suudelma tiskipöydän äärellä tai töihin lähtiessä. Miten paljon voimia väsyneeseen arkeen saakaan rakastuneesta läheisyydestä puolisonsa kanssa.

Rakastuneena on helppo nähdä sankari vierellään. Puoliso, joka tässä arjen tiimellyksessä kantaa vastuunsa ja yrittää parhaansa. Venyy ja väsyykin, mutta antaa kaikkensa. Eihän sitä voi kuin onnea täynnä ihailla: urheaa, upeaa sankaria vierellään.

Rakastuminen saa näkemään meidät tiiminä. Samalla puolella, samojen arvojen takana seisomassa. Yhteisissä arjen taisteluissa ahertamassa samojen päämäärien eteen. On huippua kuulua meidän tiimiin ja olla aivan ihastunut tiimikaveriinsa.

Arki on melkoista hullunmyllyä. On ihana olla sen keskellä ihan hulluna rakastunut puolisoonsa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään hullua; se on hauskaa, mukavaa ja onnellista.

09/11/2019 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuTunteet

Viha

Kirjoittajalta Tiia 01/04/2019

Kun olin nuori, halusin olla aurinkoinen ihminen. En halunnut tuntea vihaa mitään, enkä ketään kohtaan. Nykyään opettelen hyväksymään, että tunnen myös vihaa. Pohdin, mikä on vihan merkitys elämässä ja miten vihaa käsitellään ja sen kanssa eletään.

Mitä viha on ja mitä se kätkee taakseen? Viha on tunne, joka suojaa rajoja ja auttaa puolustamaan itseä ja toisia. Se voi kertoa, että tarpeeni on sivuutettu ja minua on tallottu. Jos läheistäni tai itseäni kohdellaan epäreilusti, se herättää vihaa. Väheksyminen, halveksiminen ja kylmyys nostavat vihaa. Petetyksi tuleminen ja tyhjät puheet herättävät vihaa. Toisten loukkaaminen, epäkohteliaisuus, epäempaattisuus ja välinpitämättömyys saavat myös vihan nousemaan. Viha voi olla pintaan nouseva tunne, mutta sen takaa voi myös löytyä pelkoa, surua, mustasukkaisuutta tai jotain muita tunteita.

Viha tuntuu pelottavalta, koska se on voimakas tunne. Se ei liity iloisiin asioihin, niihin, joita on hauska ajatella. Nuorena ajattelin, että haluan ajatella mukavia asioita: hyvä ihminen tuntee hyvää mieltä tuottavia tunteita ja tuottaa iloa maailmaan. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Ilman vihan kohtaamis- ja käsittelytaitoja päätyy helposti ylikiltiksi heittopussiksi, jollaisesta ei ole paljoa iloa.

Olen saanut huomata, että kun uskaltaa tuntea vihaa, se saa tarttumaan asioihin. Se auttaa toimimaan rohkeasti. Muuttamaan asioita, jotka eivät ole kunnossa. Viha siitä, että tarpeeni eivät täyty ja en tule kuulluksi ja nähdyksi kunnolla, oli selkeä motivaattori alkaa työstää parisuhdetta paremmaksi. Viha siitä, että läheistäni kohdellaan väärin, antaa rohkeuden puolustaa häntä ja selvittää asioita.

Voi olla myös yhtä aikaa vihainen ja ymmärtää. Ymmärtää, miksi joku toimii esimerkiksi oman pahan olonsa takia niin, että se rikkoo rajojani. Mutta olla yhtä aikaa vihainen siitä, että se satuttaa ja ei ole oikein minua kohtaan. Viha tuo viestin, että tämä ei tunnu hyvältä ja reilulta. Sen jälkeen voi pohtia, mikä auttaisi tässä tilanteessa molempia osapuolia. Ylikävelemiseen tai “potkittavaksi” ei tarvitse kenenkään asettua. Toisaalta tärkeä on usein myös kuulla ja ymmärtää se viesti, miksi toinen toimii kuten toimii.

Etsin keinoja vihan käsittelyyn. Niistä tärkeimpänä pidän tunteen tunnistamista ja siitä puhumista. Kun myöntää ja ymmärtää, että on vihainen ja syyn sille, se on pohja vihan käsittelylle. Vihan käsittely puhumalla luotettavassa seurassa on tärkeä askel ja auttaa suhteuttamaan ja ymmärtämään vihaa. Vihan käsittely on prosessi. Viha ei katoa sillä, että päätän, etten sitä enää tunne. Silloin viha tukahtuu ja patoutuu. Jos on mahdollista, loukkaava, epäreilu, väheksyvä tms. asia ja tilanne kannattaa käsitellä asianomaisten kesken, kun on itse ensin rauhoittunut ja pystyy tunteensa minäviesteillä sanoittamaan. Silloin vihan käsittely voi onnistua luontevasti, viha hälventyä ja johtaa jopa parempaan yhteyteen.

Jos on kyvytön lopettamaan toimintaa, joka aiheuttaa itselle vihaa, vaikka loukkauksia tai sortoa, vihaa aiheuttavalta asialta on vaikea suojautua. Tällaisissa tilanteissa tärkeää on, että vihaa aiheuttavaan asiaan pystyisi kuitenkin jollain keinolla rakentamaan etäisyyttä. Kaikkia asioita ei voi muuttaa, mutta suojakerroksia täytyy rakentaa, etsiä turvapaikkoja ja reittejä ulos. Omasta jaksamisestaan on aina arvokasta huolehtia.

Vihaan voi jäädä jumiin ja se voi katkeroittaa. Irti päästäminen on pitkä tie sekin, mutta sitä tietä kannattaa sinnikkäästi kulkea. Katkeruuteen auttaa, kun sitäkään tunnetta ei pelkää, vaan uskaltaa puhua myös katkeruudesta. Käsitellä asioita, jotka menivät väärin, joita ei ole korjattu tai voitu enää jälkeenpäin korjata. Olla niistä myötätuntoinen itseään kohtaa, muttei jäädä säälimään itseään liikaa. Hyväksyä, että näin tilanne meni ja ei se oikein ollut. Mutta nähdä myös, että jos niihin ajatuksiin jää, ne vievät voimia ja upottavat syvemmälle.

Vihan tunteminen ei ole väärin. Se on yhtä arvokas, hyvä ja tärkeä tunne kuin muutkin tunteet. Siitä puhuminen minäviestein ja sen kanavoiminen toimintaan, joka tekee maailmasta ja avioliitosta paremman paikan, on viisautta. Viha on yksi tunne muiden joukossa. Sen seurassa ei kannata viettää koko päivää, mutta kun sitä tarvitaan, sen voi rohkeasti hyväksyä ja käyttää voimavarana.

01/04/2019 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetVertaistuki

Häpeä

Kirjoittajalta Tiia 27/01/2019

“Häpeä on intensiivisen tuskallinen tunne tai kokemus siitä, että olemme virheellisiä ja sen vuoksi arvottomia tullaksemme hyväksytyksi tai kuuluaksemme joukkoon”, määrittelee häpeätutkija Brené Brown. Se on myös aihe, josta ei ole helppo kirjoittaa. Yritän kuitenkin mennä yhden blogitekstin verran häpeää päin ja sen ohi, kohti avoimuutta ja läheisyyttä.

Kun häpeää, haluaa välttää häpeää tuottavasta asiasta puhumista, mieluiten sen ajattelemistakin ja etenkin sitä, että kukaan muu tietäisi aiheesta. Tämä tarkoittaa yksinäisyyttä. Ihminen häpeän takana on itseltään ja toisiltaan piilossa ja lukossa. Kyvyttömänä pääsemään ja päästämään lähelle.

Häpeää aiheuttavan asian avaaminen murtaa muureja. Etenkin avioliitossa tämä on valtavan tärkeää, koska muurien takaa ei voi rakentaa läheistä parisuhdetta. Uskon, että häpeälliseltä tuntuvasta asiasta pitää puhua niin paljon, että se ei enää hävetä. Huomatakseen, että ei ole vääränlainen, viallinen eikä arvoton. Joka kerta, kun uskallan olla rohkea ja kerron häpeästäni, se pienenee. Joka kerta, kun uskallan jakaa häpeäni, ahdistus kevenee. Kaikessa tässä toki auttaa, että sanani otetaan luottamuksella, kunnioittavasti ja avoimesti vastaan. Mutta jo se suhteuttaa asiaa ja voimauttaa, että uskallan olla rehellinen itsestäni ja itselleni. 

Häpeään parasta tukea on empatia. Brené Brown kuvaa tarkasti empatiaa. “Empatia on taitoa hyödyntää omia kokemuksiamme kytkeäksemme ne kokemukseen, jonka joku jakaa kanssamme.” Nämä Brownin kuvaamat lauseet kuvaavat häpeää poistavaa empatiaa: “Ymmärrän, olen ollut samassa tilanteessa. Kaikki on hyvin, sinä olet normaali. Ymmärrän, millaista se on.” Brown kuvaa sitä, että me kaikki olemme olleet häpeissämme, peloissamme, suruissamme, vihaisia, ärtyneitä, katkeria tai pettyneitä jossakin elämämme tilanteessa. Empatiaa on peilata oman tunne- ja tilannekokemuksensa kautta toiselle hänen kokemuksensa: ”Et ole yksin.”

Minä olen neuroottisen tarkka monen asian suhteen. Pitkään yritin salata sitä mieheltäni, tuskin toki siinä edes onnistuen. Miten voimia vievää olikaan olla neuroottinen ja vieläpä häveten ja salaa! Nykyään joka kerta, kun uskallan myöntää puolisolleni ja samalla itselleni, että olen tässä asiassa järjenvastaisen tarkka, häpeä hälvenee kauemmas ja me pääsemme lähemmäs. Neuroottisuus ei estä meitä olemasta läheisiä, vaan sen häpeäminen ja salaaminen.

Odotan elämässäni paljon sovittuja ja iloa tuottavia asioita ja petyn voimakkaasti, jos ne peruuntuvat. Odotan, että illalla ehdimme kohdata hetken puolisoni kanssa, odotan häneltä runsaasti viestejä reissusta ja odotan kovasti sovittua yhteistä aikaa. Jos en tule kohdatuksi, viesti unohtuu tai sovittu yhteinen aika peruuntuu, petyn pahasti. Pitkään en halunnut sitä tunnustaa, koska häpesin lapsellisuudeksi ajattelemaa ominaisuuttani. Eihän aikuisen sovi pettyä helposti. Miten paljon lähemmäs olemmekaan päässeet, kun häpeän muuri on ylitetty ja olen uskaltanut alkaa kertomaan pettymyksen tunteistani ja olemaan rehellisesti oma itseni.

Olemme puolisoita ja rakkaita. Ei ole häpeällistä, että olemme ihmisiä kaikkine kokemuksinemme, tunteinemme ja piirteinemme. Surullista on vain se, jos emme häpeän takia pääse toistemme lähelle. Minä en ole viallinen, vääränlainen, kelpaamaton tai arvoton. Sinä et ole viallinen, vääränlainen kelpaamaton tai arvoton. Olet minulle todella rakas.

Lähde: Brené Brown, En olekaan yksin – Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta

27/01/2019 4 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetYleisiä ajatuksia

Tunnekattila

Kirjoittajalta Tiia 25/12/2018

Tämä on mieltä ravitseva kertomus tunnekattilasta.

Meillä jokaisella on kattila, jossa tunteet ovat. Joillakin kattila on suurempi, toisilla hieman pienempi. Kattilan sisällön lämpötila vaihtelee. Toisinaan tunteet ovat kylminä, joskus jopa jäässä. Kattila kestää kyllä pakkasta, mutta sisällön jäätyminen ei ole hyvä tilanne. On aikoja, jolloin tunteet ovat haaleita, välillä lämpimiä, toisinaan suorastaan kuumia. Lämpimän kattilan äärellä on mukana viipyillä. Kuuman kanssa pitää olla varovainen.

Välillä tunteet porisevat kattilassa tasaisesti ja hyvin. Välillä ne kiehahtavat yli, etenkin, jos kansi on ollut kattilan päällä liian tiiviisti tai lämpöä on lisätty liian nopeasti. Höyryjen täytyy päästä säännöllisesti ulos. Ne tulevat tasaisemmin ulos sopivasta raosta kannen ja kattilan välissä kuin räjähtämällä liian tiiviin kannen alta.

Tunteita on tärkeä hämmentää säännöllisesti. Jos niitä ei sekoita, ne saattavat mennä epämääräisen kokkareisiksi ja palaa jopa pohjaan. Sen kyllä haistaa kauempaakin. Jotta tunteista syntyy hyvä soppa, niiden täytyy päästä liikkumaan. Kattilasta voi levitä upea tuoksu ympäristöön. Se houkuttelee tulemaan lähelle. Toisinaan haju on kitkerä. Kattilan lähellä on silloin tukala olla.

Keitosten kanssa voi elää yksinään. Mutta jos ei uskalla päästää toista kattilan äärelle, saattavat maut jäädä laimeiksi. Kun kattilaa hämmentää toinenkin kokki, siitä voi tulla välillä melkoinen soppa. Samalla se kuitenkin mahdollistaa antoisat keittohetket ja rikkaamman makumaailman.

Jos kattilan sisältö on mautonta, on syytä huolestua. Keitoksessa on tärkeää olla makua. Välillä maku on karvas, hapan tai suolainen, joskus ihanan makea. Uusia sävyjä ja makuja löytyy maistelemalla rohkeasti kattilassa kulloinkin olevia keitoksia. Jos ei uskalla maistaa, jää monesta paitsi. Kattilaan on tärkeä muistaa säännöllisesti kurkistaa ja antaa makujen viedä sinne, minne ne kulloinkin vievät. Makumatkailu on avartavaa.

Keitokset maistuvat paremmalta seurassa. Siksi on tärkeää oppia jakamaan sopastaan ja rohkaistua maistamaan toisenkin keitoksia. Samalla voi jakaa reseptejä ja vinkata uusia mausteita.

Bon appétit, mon chéri!

25/12/2018 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioSeksiTunteet

Ihanaa lämpöä

Kirjoittajalta Tiia 14/12/2018

Blogiin tuli joku aika sitten kysymys, miksi en kirjoita seksistä. Jäin miettimään asiaa. Syitä on monia, miksi seksistä ei ole tullut kirjoitettua. Suurin syy varmasti on, että kirjoitan siitä, mitä kulloinkin pohdin. Henkinen yhteys ja keskusteluyhteys puolisoiden välillä ovat minulle fyysisen yhteyden pohja. Kuten vanhempien parisuhde on lasten koti, niin henkinen läheisyys on fyysisen yhteyden huolella rakennettu ja lämpimän pehmoinen kotipesä.

Toinen syy on oikeiden sanojen löytäminen. Seksi on minulle kaunista. Miten siitä osaisi puhua niin, että löytäisi lempeät ja lämpimät sanat: herkät ja vahvat yhtä aikaa? Synonyymihaku sanalla seksi tuotti yli 100 synonyymia, mutta ilmaisut eivät olleet makuuni. En löydä sanottavaa hässimisestä. Miksi seksistä on niin kovin vähän upeita sanoja? Rakkaus ja intohimo ovat kuin mahtava taidemaalaus tai henkeäsalpaavan hieno luonnonmaisema. 

Kolmas syy on, että seksin sijaan minusta tärkempää on puhua hellyydestä. Hellyys on niin arvokas asia, että nimenomaan siitä pitäisi puhua paljon enemmän. Lämpimästä rutistuksesta, kainalossa köllimisestä, arjessa ohikulkiessa vaihdetuista suukoista, yhteisen peiton alla nukkumisesta, kuulumisten vaihdosta sylikkäin. Runsaasta hellyydestä on helppo matkata seksiin, kun siltä molemmista tuntuu. Tai sitten jäädä vaan loikoilemaan hellyyden lämpöön. Siinäkin on hyvä olla. Mikä nyt milloinkin mukavalta tuntuu.

Mitä kuitenkin haluan sanoa seksistä, on puhua huumorista. Minulle seksi on ihan parhainta inside-huumoria. Kun suhteen tila on läheinen ja turvallinen, seksi on hauskaa, nautinnollista ja virkistävää. Ihan mahtavaa hyvän mielen yhdessäolemista. Leikillistä ja läheistä, hullua hassuttelua, voimakasta yhteyttä, olemisen luontevuutta, stressitöntä keveyttä, huimaa huipentumista.

Vielä nousee mieleen, että seksi on henkilökohtaista: meidän kahden jaettu maailma. Herkkää ja syvällistäkin, kauneutta, jota ei halua pilata tai tahrata. Se antaa voimia väsyneenä, tuo toivoa synkällä hetkellä, rentouttaa, tuo meitä lähemmäs toisiamme ja saa kukoistamaan. Se on ihanaa lämpöä. Meidän oma takkatuli tai nuotio, jonka äärellä saamme yhdessä lämmetä ytimiämme myöten.

14/12/2018 5 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenTunteetYhdessä kasvaminen

Hätä ja apu

Kirjoittajalta Tiia 04/09/2018

Tunnekeskeinen pariterapia, jossa kävimme, on nyt päättynyt. Päässä surraa hyvällä tavalla. Prosessi jatkuu ja saakin jatkua mielessä ja arjessa uusin eväin varustettuna. Tuntuu, että tekisi mieli kirjoittaa siitä, tästä ja tuosta. Katsotaan, mikä päällimmäisenä nousee mieleen.

Meidän pariterapiajakso kesti puolisen vuotta ja piti sisällään 16 käyntiä. Kumpikin kävi kerran yksilökäynnillä, muuten kuljimme terapiassa yhdessä. Suuri viisaus minulle pariterapian suhteen on ollut, että se on tavallaan yksilöterapiaa oman, rakkaan peilin kanssa. Rinnalla on sinut hyvin tunteva tukija, olette parivaljakko. Vaikka ristiriidat varmaan lähes aina ovat se syy, joka ajaa pariskunnan terapiaan, niin toisaalta toivon ja uskon, että sinne ajaa myös keskinäinen rakkaus. Pariterapiassa on mahdollisuus kasvaa omana itsenään, yhdessä tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen kanssa. Ja siinä samalla kasvetaan yhdessä ja lujemmin toinen toiseen kiinni.

Minulle uusi oivallus on ollut sana hätä. Olen lukenut viime aikoina lisää kiintymyssuhdeteoriasta. Se on tuonut monin tavoin ymmärrystä meidän avioliiton haasteiden käsittelyyn. Pienen lapsen mielessä nousee hätä, jos hänellä on turvaton olo. Myös ison aikuisen mielessä nousee hätä, kun tulee turvaton olo.

Aikuisena hädän tunteminen tuntuu lapselliselta, nololta ja pelottavalta. Sitä haluaisi olla riippumaton ja peloton: oikea aikuinen. Ja juuri tässä on ollut minun virheellinen ajatusmallini. Ei oikea aikuinen ole riippumaton ja peloton. Oikea aikuinen uskaltaa rakentaa turvallisia ihmissuhteita. Kiintyä, avautua, pelätä ja lähentyä. Aikuinen voi ja saa uskaltaa olla inhimillinen ihminen ja elää ihmisenä: kohdata tunteensa ja kertoa niistä.

Ei ole lapsellisuutta pelätä, että puoliso jättää, etten kelpaa puolisolleni tai etten ole puolisolleni tärkeä. Kun nämä ajatukset valtaavat mielen, on luonnollista hätääntyä. Onneksi apuakin on olemassa. Kun rakkaimmalla on hätä, voin tuoda sanoin ja teoin puolisolleni tiettäväksi: ”En jätä sinua. Olet minulle tärkein. Sinä kelpaat.” Tämä tieto luo turvallisuuden ja pohjan. Niin lapselle kuin aikuiselle. Me jokainen kaipaamme olla turvassa.

Hädässämme usein takerrumme tai muutumme välinpitämättömän vetäytyneiksi. Pelko ja kauhu saa ihmisen käyttäytymään niin kuin peloissaan ja kauhuissaan oleva käyttäytyy. Ne tunteet kumpuavat syvältä. Syviin tunteisiin kiinni pääseminen vaatii aikaa, rohkeutta ja rohkaisua ja voimia. Jos tunnet hätää, ei tarvitse hätääntyä tai paeta. Apua ja tukea on saatavilla. Apua kannattaa hakea.

Avioliiton hoitamiseen saa tukea monelta eri taholta. Avun hakeminen ei ole noloa tai lapsellista. Se on aikuismaista. Minulla oli hätä, haimme apua ja saimme apua. Osaamme nyt paremmin luoda turvaa toinen toisellemme, kun hätä tulee. Minun mieleni on levollinen ja iloinen. Rakkaani on turvasatamani.

Tässä linkki tunnekeskeisen pariterapian kuvaukseen:

Tunnekeskeinen pariterapia

Lisäksi linkki kiintymyssuhdeteoriaan parisuhteen näkökulmasta:

Kiintymyssuhdeteoria

04/09/2018 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TunteetYhdessä kasvaminen

Suojakuoria

Kirjoittajalta Tiia 26/07/2018

Jokainen meistä syntyy maailmaan herkällä iholla. Joillakin se kasvaa iän myötä hieman paksummaksi, osalla se on luonnostaan aina ohut ja paljas. Maailma on tuulinen ja kova paikka ja maailman tuulissa selviämiseen tarvitaan suojaa, ettei menisi ihan rikki. 

Jokainen meistä joutuu kohtaamaan satuttavia asioita. Niiltä voi oppia suojautumaan yrittämällä olla välittämättä, jatkamalla hymyilemistä, vaikka sattuu, piilottamalla sisimpänsä ja esittämällä jotain ihan muuta, keskittämällä ajatuksensa kaikkeen muuhun ja monilla muilla tavoilla. Suojakuoret suojaavat kivulta, mutta usein ne myös estävät kipua tulemasta ulos. Toki vaikka urheiluun, kirjoittamiseen, työhön tai maalaamiseen uppoutuminen voi auttaa käsittelemään ja kestämään kipua. 

Kun joku asia toistuvasti satuttaa, on viisautta suojautua. Aikuisen ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan. Joskus suojautumista täytyy tietoisesti opetella; jokaisella on oikeus suojautua. Toisaalta aikuisella on myös oikeus ja velvollisuus opetella riisumaan suojakuoriaan. Matka toisen ihmisen, etenkään puolison, lähelle ei ole mahdollinen ilman suojakuorten riisumista. Se on kivuliasta työtä, koska silloin tunteet, joiden liikkumisen kuori on estänyt, lähtevät liikkeelle. Paljaaksi asettuminen ei ole helppoa, se vaatii aina riskinottoa ja rohkeutta. Mutta ei ole mahdollista elää täysillä ja aidosti suojakuorten alla.

Tunteista puhumaan oppiminen on tärkeää matkalla aidompaan ja avoimempaan elämään. Puolison kanssa asioiden jakaminen rakentaa hyvää suojaa molemmille puolisoille. Syvien asioiden ja tunteiden jakaminen yhdessä voi rakentaa turvapaikan molemmille. Kivun jakaminen antaa kivun tulla ulos turvallisesti ja itsensä satuttaneelle hoivaa ja turvaa. Jakamisen ja rakkauden avulla voi myös kutoa puolisolleen suojaavan kerroksen: pehmeän ja hengittävän suojakuoren maailman raekuuroilta ja viimalta suojaamaan.

Kokonaan ilman suojaa maailma on raskas paikka kulkea. Sitä se on myös kulkiessa yksin paksujen suojakuorten alla. Kannattaa opetella riisumaan omia suojakuoriaan ja kutomaan mukavia suojavaatteita itselleen ja rakkailleen. Suojakuorten käyttäminen on kuin vanhanajan haarniskassa kulkisi. Suojavaatteet taas ovat silkkiä, villaa ja pellavaa: vilpoisia, lämpimiä ja mukavia, mutta antavat tarpeellista suojaa. Niissä kulkiessa on helppo pitää puolisoa kädestä kiinni.

 

 

26/07/2018 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (32)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (22)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Uusi parisuhdeohjaussivuni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?
  • Kaiken takana on puoliso

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta