Tunteet ovat parisuhteen ydin:
Tunteet ovat parisuhteen voimavara, mutta välillä myös sen suurin haaste. Tässä kategoriassa sukellemme pintaa syvemmälle: miten kohdata vaikeita tunteita, miten säädellä omaa reagointia ja miten antaa tilaa sekä ilolle että säröille. Tunteiden ymmärtäminen ja hyväksyminen on avain turvallisempaan ja läheisempään suhteeseen.
Opettele tunnistamaan, ilmaisemaan ja vastaanottamaan tunteita, jotta yhteys ja luottamus vahvistuvat!
Tämä teksti on kirjoitettu korona-aikana. Vaikka suuret poikkeusajat ovat takana, moni lapsiperhe elää jatkuvaa ’poikkeustilaa’ harrastusten, työn ja arjen puristuksessa. Erityisesti kuormittavina aikoina herää kysymys: Onko syynä uupumukseen lapset vai puoliso, vai jokin syvemmällä oleva väsymys?
“Kun vanhemmat ovat yhdessä, he riitelevät siitä, milloin pääsisivät vapaaksi lapsista. Erovanhemmat taas riitelevät siitä, milloin saisivat viettää aikaa lasten kanssa.” Tätä ajatusta olen miettinyt monta päivää luettuani sen Sata kysymystä parisuhteesta – Väestöliiton Parisuhdekeskus vastaa -kirjasta.
Elämme korona-aikaa, jolloin irtiotto omista lapsista pyörii herkästi mielessä. 24/7-arki perheenä ilman koulua, päiväkotia, kaverikyläilyjä ja harrastuksia on haastanut ja raastanut hermojani. Mutta onko siihen syynä lapset tai puoliso?
Jos minulla olisi vaihtoehtona valita tämä karanteeninomainen korona-aika erovanhempana niin, että lapset olisivat miehelläni tai sitten tämä ydinperheen hetkittäin ydinsodaksi yltyvä meininki, valitsisin silti epäröimättä vallitsevan olotilan.
Haaveilen irtiotosta, mutta kun ärsyyntyminen ja väsymys hetkeksi irrottaa otteensa, muistan, että minulla on kaikki tärkeä tässä. Kolme mainiota muksua ja kärsivällinen ja ahkera puoliso. Ei ole parempaa paikkaa, vaikka väsyneenä sitä saattaa alkaa kuvitella niin.
Ongelma ei olekaan perheeni, vaan minä itse. Omia tunteitani, väsymystäni, turhautumista, kärsivällisyyden puutetta ja pelkoja minä en jaksa. Ymmärrän, miksi lapset jumiutuvat ja hermostuvat haastavasta koulutehtävän ohjeesta, vaikken aina jaksakaan olla kärsivällinen. Tärkeää olisi myös ymmärtää itseään.
Aika on poikkeuksellisen vaativaa ennestäänkin jo vaativalle luonteelleni. Siispä omiakin tunteenheilauksia olisi syytä tarkastella lempeästi: “Kovilla olet, niin kuin muutkin.” Olkaa siis armollisia, ymmärtäväisiä ja anteeksiantavaisia itseänne ja toisianne kohtaan!
Mikään ei ilahduta niin kuin empatia ja kannustus. “Olet tosi reipas ja urhea. Hyvää työtä teet rakas, vaikka nyt on tosi rankkaa!” Tämän lauseen kuulee mielellään niin koululainen kuin puolisokin.
Pysähdy kuulostelemaan omaa vointiasi. Usein ärsytys puolisoa kohtaan onkin merkki omasta ylikuormituksesta. Kysy itseltäsi: ”Mitä minä tarvitsisin juuri nyt?” – Onko se lasi vettä, viisi minuuttia hiljaisuutta vai aikaisempi nukkumaanmenoaika?
Harjoittele ääneen sanottua arvostusta. Kuormittavassa arjessa kritiikki nousee herkästi pintaan. Tee tietoinen päätös sanoa päivittäin vähintään yksi positiivinen asia puolisollesi. ”Kiitos, kun hoidit tiskit” tai ”Olipa ihana, että luit lapsille” rakentaa turvallisuuden tunnetta.
Luo pieniä mikrohetkiä yhteydelle. Jos pitkä treffi-ilta ei ole mahdollinen, hyödynnä arjen pienet raot. Kolmen sekunnin halaus eteisessä tai katsekontakti kahvikupin äärellä kertoo puolisolle: ”Olet minulle tärkeä.”
Käyttäkää ”me-puhetta”. Sen sijaan, että syyttelisitte toisianne (”Sinä et taaskaan auttanut”), kokeile kääntää se yhteiseksi haasteeksi: ”Meillä on nyt todella kuormittava vaihe menossa. Miten me voisimme selvitä tästä illasta yhdessä?”
Uskalla pyytää apua ajoissa. Parisuhdeohjaus tai terapia ei ole vasta viimeinen oljenkorsi, vaan se voi olla ennaltaehkäisevää huoltoa. Ulkopuolinen ammattilainen auttaa näkemään ne kehät, joihin väsyneenä juutumme.
Tämä on alunperin Parempi avioliitto ry:lle kirjoitettu teksti korona-ajan perhe-elämän synnyttämistä ajatuksista: Lapsiperhe-elämää poikkeuskeväänä.
Kuluneet viikot ovat varmasti olleet useimmille raskaita. Olen miettinyt, mikä viime ajoista on tehnyt itselle raskaan. Tulin siihen tulokseen, että mukana on paljon tunnollisen tuskaa ja väsymystä.
Elämme koronavirus- eli monien kannalta kotona pysyttelemisen aikaa. Ehdimme asua noin kuukauden uudessa kodissamme, kunnes korona laittoi kotiin ensin mieheni etätöihin ja päivän parin sisään myös päiväkoti-ikäisen pienimmän ja kaksi koululaista. Minä jatkoin vielä viikon lähitöissä kunnes jäin myös etätöihin.
Meillä on asiat sinällään hyvin. Tilaa on nyt ihan riittävästi jokaisen videopalavereille ja uudenlaiselle arjelle. Ruokaa riittää ja irtisanomisten uhkaa ei ole ollut. Saamme olla perheenä yhdessä.
Kuitenkin on tosi raskasta. Tuntuu myös turhalta valittamiselta, että tuntuu raskaalta. Silti haluan kuvata, miltä tämä tuntuu sekä omien ajatusteni selkeyttämiseksi että ymmärrykseksi näistä poikkeusoloista.
Haluan tehdä asiat hyvin. Olen perfektionistinen, vaativa, syyllistyvä ja tunnollinen. Haluaisin olla hyvä äiti, puoliso, työntekijä jne. Korona-arkeen päädyin valmistautumattomana, valmiiksi väsyneenä muutosta ja monin tavoin haastavasta alkuvuodesta. Voimia ei ollut jemmassa.
Kun koko perhe tekee töitä, hoitaa kouluhommiaan, on päiväkodissa, harrastaa, nauttii kaikki ateriansa, pitää siisteyttä yllä saman katon alla, mitään ei voi hoitaa kunnolla. Se on tunnolliselle jatkuva piikki lihassa. Eikä siihen auta, laske rimaa -toivotus. Olen koko aikuisen elämäni harjoitellut riman laskemista ja muutaman millin ja välillä jopa sentin olen sitä saanut hilattua alaspäin. Mutta kyllä se vaan on tällaisella luonteella tosi vaikeaa ja sitten syyllisyys iskee siitäkin, kun ei edes rimaa osaa laskea.
Vaikeinta tässä ajassa on ollut, että ei ehdi olla alkuunkaan sellainen äiti kuin haluaisi. Toki siihen ei ole koskaan pystynyt, mutta nyt haave jää entistä kaukaisemmaksi ja se tuntuu entistä raastavammalta. Olen miettinyt dilemmaa, että nyt on lasten kanssa enemmän kuin ikinä normaalissa arjessa, mutta läsnäoloaika tuntuu silti aivan vajavaiselta. On vaikea ja välillä mahdotonta jaksaa neuvoa hermostumatta tehtävissään jumittavaa koululaista, kun ajatus katkeaa kymmenettä kertaa omien töiden suhteen. Vastaavia tilanteita nyt riittää koko ajan.
Parisuhteen hoitaminen on aina ollut itselle tosi tärkeä juttu. Siitä saan voimia ja siinä koen, että aika on tosi arvokasta, jopa pyhää. Tällä hetkellä parisuhdeaikaa on minimaalisen vähän, vaikka pyöritään samojen seinien keskellä puolison kanssa päivät. Kahdenkeskinen parisuhdeaika on nyt suoraan pois omilta lapsilta ja tuntuu väärältä ottaa sitä. Minulle parisuhdeajassa parasta on, että puolisoni levollisuus saa minut lepäämään ja yhdessä oleminen antaa voimia. Se on tuplavoitto. Sitä kyllä nyt niin kovasti tarvitsisin, mutta yritän nähdä poikkeusajan yli. Luotan, että parisuhde kantaa tämänkin ajan yli.
Sitten on työt. Saan voimia siitä, että hoidan työni hyvin. Se on palkitsevaa ja hauskaa. Nyt töiden tekeminen on suoraan pois omilta lapsilta, kun koulua ja päiväkotia ei ole, jonne lapset voisi hyvillä mielin lähettää. Se herättää ristiriitaisia tunteita. Lisäksi kun suunnittelen opetusta, koko ajan mietin, että lähetän opetusta koteihin, joissa ollaan luultavasti ihan yhtä väsyneitä tähän tilanteeseen kuin meilläkin. En halua antaa epäselviä ohjeita uuvuttamaan muita vanhempia.
Rimani on taas korkealla, mutta toivon, että etenkin tehtäväni eskarilaisille voisivat tuoda hieman hengähdystaukoa heidän vanhemmilleen ja samalla kehittävää puuhaa lapsille. Toivon myös, että ne voisivat antaa syyn naurahtaa tai hymyillä hassuttelulle niin vanhemmalle kuin lapsellekin, joka tehtävänantoa tutkii, koska lämpöä, naurua ja solidaarisuutta me jokainen tässä hetkessä varmasti kaipaamme jaksaaksemme. Onko taas liikaa vaativuutta haluta yrittää välittää opetuksen lisäksi muitakin yhteistä inhimillisyyttä kantavia viestejä koteihin? Ehkä on, mutta en halua laskea rimaa sen suhteen.
Valmisruokaan, liikunnan vähyyteen, ruutuaikaan, oman ajan puutteeseen, läheisten ikävään tms. en edes jaksa mennä. First world problems, voisi tähänkin heti todeta. Mutta silti haluan sanoa ääneen, että tuntuu vaikealta ja raskaalta, että haluaisi tehdä asiat hyvin, mutta ei ehdi ja jaksa tehdä asioita hyvin. Elämme jopa sota-aikaan verrattavia olosuhteita yhteiskunnassa, mutta koska kotiarjessa poikkeustila ei kuitenkaan suoraan näy, on tuskaista ja väsyttävää olla tunnollinen ihminen näinä aikoina.
Haluan kuitenkin päättää tekstin valoisampiin tunnelmiin. Vaikka tuntuu mahdottomalta olla nyt riittävän hyvä äiti, puoliso, työntekijä ja kaikkea, niin valoa näihin päiviin tuo juurikin lapset, puoliso, oppilaat, työkaverit ja läheiset. R:ää osaamattoman kolmevuotiaamme lokkitähtitanssia olen katsonut puhelimesta monta kertaan jälkeenpäinkin, ulkoilureissut lasten kanssa ovat tuoneet iloa kaikille, lasten ideat, hauskat jutut ja valoisuus kantavat väsynyttä äitiäkin. Halaus ja hetki loikoilua yhdessä puolison kanssa ovat harvoin tuntuneet näin hyvältä. Ihanien oppilaiden jutut ja työkavereiden kanssa jaettu vastuu ja lämpöinen huumori kantaa. Kaikki olennainen on hyvin ja olen siitä kiitollinen.
Tutustu myös uudempiin blogiteksteihini parisuhdeohjaussivustollani. Olen toiminut vuodesta 2022 parisuhdeohjaajana: Millaista on parisuhdeohjaus?
Ruuhkavuosissakin voi olla tosi rakastunut puolisoonsa. Rakastuminen vaihtuu vuosien myötä rakastamiseksi, mutta rakastumisen ei tarvitse silti kadota. Tänään pohdin rakastumisen tunnetta niissä vuosissa, jotka jo ovat rakastamisvaihetta.
Rakastumisen tunteessa yhteisten vuosien myötä kaunista on tasapainoinen kaipuu toisen lähelle ja yhtä aikaa erillisyys. Puolisoa tulee ikävä ja samalla on rento luottamus, että pian taas nähdään ja on ihana nähdä toista. On hyvä olla erikseen, mutta parasta olla yhdessä. Lämmin keveys kuvastaa niin erillään kuin yhdessäoloakin.
Rakastuminen saa heittäytymään. Vuosien myötä rakastuneisuus saa näkemään puolison uusista kulmista ja rohkaisee heittäytymiseen ja hullutteluun. Ruuhkavuosissa, jos missä, piristystä ja hassuttelua kaivataan, että jaksaa arjen tiiviin aherruksen. Rakastuminen tuo keveydestä kumpuavaa voimaa arkeen.
Rakastuneena on helppo nähdä sankari vierellään. Puoliso, joka tässä arjen tiimellyksessä kantaa vastuunsa ja yrittää parhaansa. Venyy ja väsyykin, mutta antaa kaikkensa. Eihän sitä voi kuin onnea täynnä ihailla: urheaa, upeaa sankaria vierellään.
Rakastuminen luo mutkatonta läheisyyttä. On helppo pujahtaa kainaloon, kun arki sen sallii. Käpertyä niin lähelle kuin voi. Vaihtaa tulinen suudelma tiskipöydän äärellä tai töihin lähtiessä. Miten paljon voimia väsyneeseen arkeen saakaan rakastuneesta läheisyydestä puolisonsa kanssa.
Rakastuminen saa näkemään meidät tiiminä. Samalla puolella, samojen arvojen takana seisomassa. Yhteisissä arjen taisteluissa ahertamassa samojen päämäärien eteen. On huippua kuulua meidän tiimiin ja olla aivan ihastunut tiimikaveriinsa.
Arki on melkoista hullunmyllyä. On ihana olla sen keskellä ihan hulluna rakastunut puolisoonsa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään hullua: se on hauskaa, mukavaa ja onnellista.
Lue myös tekstini parisuhdeohjaussivustoni puolelta: Parisuhdetaidot eivät synny itsestään.
Tämä teksti ei pureudu ainoastaan parisuhteisiin, vaan laajemmin ihmissuhteiden dynamiikkaan. Postaus on rakentunut vuosien varrella koetun, luetun kirjallisuuden ja jaettujen ajatusten pohjalta narsismista. Haluan nostaa esiin ne näkökulmat, jotka ovat erityisesti puhutelleet minua tässä monitahoisessa aiheessa.
Epävarmuus, epämääräisyys, epäselvyys, epäluottamus, epäusko, epätoivo. Nämä tunteet nousevat ensimmäisenä mieleen narsismista puhuttaessa. Uhri elää jatkuvassa epä-tilassa.
Äänet pään sisällä – ja usein ympärilläkin – toistavat: ”Sinä vain kuvittelet.” Vasta kun ilmiötä alkaa ymmärtää, alkaa tajuta näitä epä-tunteita. Sitä epämääräistä fiilistä, että jokin on pielessä ja pahastikin. Kun tosiasiat muuttuvat narsistin mielen mukaan, on luonnollista, että uhrin todellisuudentaju horjuu.
Narsistin tapa manipuloida on hienovaraista ja verhottua. Hän käyttää täyteen puhuttuja ja kirjoitettuja rivejä, koska manipulointi tarvitsee suojakseen kohinaa.
Vertauskuva: Manipulaatio on kuin myrkkyä, joka on sekoitettu hyväntuoksuiseen, lämpimään teehen. Se on piilotettu taitavasti rivien väliin. Molempia tarvitaan: ilman kauniita rivejä ei olisi niitä välejä, joihin myrkyn voi vaivihkaa upottaa.
Ylitsepursuava ihailu on hälytysmerkki. Hehkutus kuuluu narsistin manipuloivaan keinovalikoimaan. Komeat, dramaattiset ja hienot sanat sekä teot rakentavat kauniita kulisseja; pönkittävät, luovat ja ylläpitävät ”hovia”.
Narsisti on usein roolinsa kautta ihminen, jolta narsistin uhri kaipaisi tunnustusta ja hyväksyntää. Hän on ylemmässä tai merkittävässä asemassa suhteessa uhriin. Hänen arvostuksensa, tukensa ja tunnustuksensa ovat tavoittelemisen arvoisia.
Narsistin uhri on usein luonteeltaan kiltti, herkkä ja sopeutuva. Hän yrittää tulla hyväksytyksi ”hyvän kautta”:
Tämän prosessin myötä uhri on tarjonnut narsistille paljon tietoa itsestään. Avoimuuden myötä hän on paljastanut heikot kohtansa. Narsistisessa suhteessa uhrin aito ilo, onnistumiset ja onni ovat uhka narsistille. Siksi narsistille annettu hyvä palautuu usein takaisin myrkkypiikkeinä – silloinkin, kun ne on pakattu näennäisen ystävällisiin sanoihin.
Narsismista voisi kirjoittaa monta lukua, mutta tässä on kaksi ajatusta, jotka ovat auttaneet minua:
Narsistin sisimmässä on paljon häpeää, tyhjyyttä ja kateutta. Niissä ei itsessään ole pelättävää tai uhkaavaa, jos niitä ajattelee asioina. Tärkeintä on hakeutua turvallisten ihmisten luo. Vertaistuki on narsistin uhrille kullanarvoista.
✨ LUE TÄSTÄ: Toinen luku narsismista Syvennä ymmärrystäsi aiheesta ja löydä lisää työkaluja toipumiseen.
🌱 TUTUSTU TYÖHÖNI: Parisuhdeohjaus ja tuki Autan ihmisiä rakentamaan terveempiä ihmissuhteita ja löytämään oman voimansa uudelleen. Varaa aika tai lue lisää palveluistani.
Kun olin nuori, halusin olla aurinkoinen ihminen. En halunnut tuntea vihaa mitään, enkä ketään kohtaan. Nykyään opettelen hyväksymään, että tunnen myös vihaa. Pohdin, mikä on vihan merkitys elämässä ja miten vihaa käsitellään ja sen kanssa eletään.
Mitä viha on ja mitä se kätkee taakseen? Viha on tunne, joka suojaa rajoja ja auttaa puolustamaan itseä ja toisia. Se voi kertoa, että tarpeeni on sivuutettu ja minua on tallottu. Jos läheistäni tai itseäni kohdellaan epäreilusti, se herättää vihaa.
Väheksyminen, halveksiminen ja kylmyys nostavat vihaa. Petetyksi tuleminen ja tyhjät puheet herättävät vihaa. Jos joku loukkaa toisia, epäkohteliaisuus, epäempaattisuus ja välinpitämättömyys saavat myös vihan nousemaan. Viha voi olla pintaan nouseva tunne ja eniten näkyvä tunne joissain tilanteissa, mutta sen takaa voi usein myös löytyä pelkoa, surua, mustasukkaisuutta tai jotain ihan muita tunteita.
Viha tuntuu pelottavalta, koska se on voimakas tunne ja sitä on ajan saatossa käsitelty myös kiellettynä tunteena. Viha ei liity iloisiin asioihin, niihin, joita on hauska ajatella. Nuorena ajattelin, että haluan ajatella mukavia asioita: hyvä ihminen tuntee hyvää mieltä tuottavia tunteita ja tuottaa iloa maailmaan. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Ilman vihan kohtaamis- ja käsittelytaitoja päätyy helposti ylikiltiksi heittopussiksi, jollaisesta ei ole paljoa iloa.
Olen saanut huomata, että kun uskaltaa tuntea vihaa, se saa tarttumaan asioihin. Viha auttaa toimimaan rohkeasti ja muuttamaan asioita, jotka eivät ole kunnossa. Viha siitä, että läheistäni kohdellaan väärin, antaa rohkeuden puolustaa häntä ja selvittää asioita.
Katkeruus siitä, että tarpeeni eivät täyty ja en tule kuulluksi ja nähdyksi kunnolla, oli selkeä motivaattori alkaa työstää parisuhdetta paremmaksi. Tunnekeskeisessä lähestymistavassa tämän aiheen nimi on rakkauden logiikka, jossa viha nähdään yrityksenä saada yhteys kumppaniin.
Ihminen voi olla yhtä aikaa vihainen ja ymmärtää. Ymmärtää, miksi joku toimii esimerkiksi oman pahan olonsa takia niin, että se rikkoo rajojani, mutta olla yhtä aikaa vihainen siitä, että se satuttaa ja ei ole oikein minua kohtaan. Viha tuo viestin, että tämä ei tunnu hyvältä ja reilulta.
Vihan tuoman viestin jälkeen voi pohtia, mikä auttaisi tässä tilanteessa molempia osapuolia. Ylikävelemiseen tai “potkittavaksi” ei tarvitse kenenkään asettua. Toisaalta tärkeä on usein myös kuulla ja ymmärtää se viesti, miksi toinen toimii kuten toimii.
Etsin keinoja vihan käsittelyyn. Niistä tärkeimpänä pidän vihantunteen tunnistamista ja siitä puhumista. Kun myöntää ja ymmärtää, että on vihainen ja tavoittaa syyn sille, se on pohja vihan käsittelylle. Vihan käsittely puhumalla luotettavassa seurassa on tärkeä askel ja auttaa suhteuttamaan ja ymmärtämään vihaa.
Vihan käsittely on prosessi. Viha ei katoa sillä, että päätän, etten sitä enää tunne. Silloin viha tukahtuu ja patoutuu. Jos on mahdollista, loukkaava, epäreilu, väheksyvä tai muu vastaava tilanne kannattaa käsitellä asianomaisten kesken, kun on itse ensin rauhoittunut ja pystyy tunteensa minäviesteillä sanoittamaan. Silloin vihan käsittely voi onnistua luontevasti, viha hälventyä ja johtaa jopa parempaan yhteyteen.
Jos on kyvytön lopettamaan toimintaa, joka aiheuttaa itselle vihaa, vaikka loukkauksia tai sortoa, vihaa aiheuttavalta asialta on vaikea suojautua. Tällaisissa tilanteissa tärkeää on, että vihaa aiheuttavaan asiaan pystyisi kuitenkin jollain keinolla rakentamaan etäisyyttä. Kaikkia asioita ei voi muuttaa, mutta suojakerroksia täytyy rakentaa, etsiä turvapaikkoja ja reittejä ulos. Omasta jaksamisestaan on aina arvokasta huolehtia.
Vihaan voi jäädä jumiin ja se voi katkeroittaa. Irti päästäminen on pitkä tie sekin, mutta sitä tietä kannattaa sinnikkäästi kulkea. Katkeruuteen auttaa, kun sitäkään tunnetta ei pelkää, vaan uskaltaa puhua myös katkeruudesta. Käsitellä asioita, jotka menivät väärin, joita ei ole korjattu tai voitu enää jälkeenpäin korjata. Olla niistä myötätuntoinen itseään kohtaa, muttei jäädä säälimään itseään liikaa. Hyväksyä, että näin tilanne meni ja ei se oikein ollut. Mutta nähdä myös, että jos niihin ajatuksiin jää, ne vievät voimia ja upottavat syvemmälle.
Vihan tunteminen ei ole väärin. Se on yhtä arvokas, hyvä ja tärkeä tunne kuin muutkin tunteet. Vihasta puhuminen minäviestein ja sen kanavoiminen toimintaan, joka tekee maailmasta ja parisuhteesta paremman paikan, on viisautta. Viha on yksi tunne muiden joukossa. Sen seurassa ei kannata viettää koko päivää, mutta kun sitä tarvitaan, sen voi rohkeasti hyväksyä ja käyttää voimavarana.
Viha on vain yksi osa laajempaa kokonaisuutta. Suosittelen tutustumaan myös näihin teksteihini:
Tuntuuko, että olette juuttuneet parisuhteessanne negatiiviseen kehään? Jos kaipaat ulkopuolista tukea tilanteenne jäsentämiseen, toimin nykyään parisuhdeohjaajana. Lue lisää parisuhdeohjauksesta ja varaa aika tästä.
“Häpeä on intensiivisen tuskallinen tunne tai kokemus siitä, että olemme virheellisiä ja sen vuoksi arvottomia tullaksemme hyväksytyksi tai kuuluaksemme joukkoon”, määrittelee häpeätutkija Brené Brown. Se on myös aihe, josta ei ole helppo kirjoittaa. Yritän kuitenkin mennä yhden blogitekstin verran häpeää päin ja sen ohi, kohti avoimuutta ja läheisyyttä.
Kun häpeää, haluaa välttää häpeää tuottavasta asiasta puhumista, mieluiten sen ajattelemistakin ja etenkin sitä, että kukaan muu tietäisi aiheesta. Tämä tarkoittaa yksinäisyyttä. Ihminen häpeän takana on itseltään ja toisiltaan piilossa ja lukossa. Kyvyttömänä pääsemään ja päästämään lähelle.
Häpeää aiheuttavan asian avaaminen murtaa muureja. Etenkin parisuhteessa tämä on valtavan tärkeää, koska muurien takaa ei voi rakentaa läheistä parisuhdetta. Uskon, että häpeälliseltä tuntuvasta asiasta pitää puhua niin paljon, että se ei enää hävetä. Huomatakseen, että ei ole vääränlainen, viallinen eikä arvoton.
Joka kerta, kun uskallan olla rohkea ja kerron häpeästäni, se pienenee. Joka kerta, kun uskallan jakaa häpeäni, ahdistus kevenee. Kaikessa tässä toki auttaa, että sanani otetaan luottamuksella, kunnioittavasti ja avoimesti vastaan. Mutta jo se suhteuttaa asiaa ja voimauttaa, että uskallan olla rehellinen itsestäni ja itselleni.
Häpeään parasta tukea on empatia. Brené Brown kuvaa tarkasti empatiaa. “Empatia on taitoa hyödyntää omia kokemuksiamme kytkeäksemme ne kokemukseen, jonka joku jakaa kanssamme.” Nämä Brownin kuvaamat lauseet kuvaavat häpeää poistavaa empatiaa: “Ymmärrän, olen ollut samassa tilanteessa. Kaikki on hyvin, sinä olet normaali. Ymmärrän, millaista se on.”
Brown kuvaa sitä, että me kaikki olemme olleet häpeissämme, peloissamme, suruissamme, vihaisia, ärtyneitä, katkeria tai pettyneitä jossakin elämämme tilanteessa. Empatiaa on peilata oman tunne- ja tilannekokemuksensa kautta toiselle hänen kokemuksensa: ”Et ole yksin.”
Minä olen perfektionistisen tarkka monen asian suhteen. Pitkään yritin salata sitä puolisoltani, tuskin toki siinä edes onnistuen. Miten voimia vievää olikaan olla neuroottinen ja vieläpä häveten ja salaa! Nykyään joka kerta, kun uskallan myöntää puolisolleni ja samalla itselleni, että olen tässä asiassa järjenvastaisen tarkka, häpeä hälvenee kauemmas ja me pääsemme lähemmäs. Neuroottisuus ei estä meitä olemasta läheisiä, vaan sen häpeäminen ja salaaminen.
Odotan elämässäni paljon sovittuja ja iloa tuottavia asioita ja petyn voimakkaasti, jos ne peruuntuvat. Odotan, että illalla ehdimme kohdata hetken puolisoni kanssa, odotan häneltä runsaasti viestejä reissusta ja odotan kovasti sovittua yhteistä aikaa. Jos en tule kohdatuksi, viesti unohtuu tai sovittu yhteinen aika peruuntuu, petyn pahasti.
Pitkään aikaan en halunnut tunnustaa sitä, että petyn helposti, koska häpesin tätä lapsellisuudeksi ajattelemaa ominaisuuttani. Eihän aikuisen sovi pettyä helposti. Miten paljon lähemmäs olemmekaan päässeet, kun häpeän muuri on ylitetty ja olen uskaltanut alkaa kertomaan pettymyksen tunteistani ja olemaan rehellisesti oma itseni.
Olemme puolisoita ja rakkaita. Ei ole häpeällistä, että olemme ihmisiä kaikkine kokemuksinemme, tunteinemme ja piirteinemme. Surullista on vain se, jos emme häpeän takia pääse toistemme lähelle.
Minä en ole viallinen, vääränlainen, kelpaamaton tai arvoton. Sinä et ole viallinen, vääränlainen kelpaamaton tai arvoton. Olet minulle todella rakas.
Lähde: Brené Brown, En olekaan yksin – Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta
Häpeä kuolee valoon. Jos tuntuu, että muurit teidän välillänne ovat kasvaneet liian korkeiksi, parisuhdeohjaus voi olla se turvallinen paikka, jossa muurit alkavat murtua. Intohimo parisuhdetyötä kohtaan sai minut kouluttautumaan parisuhdetyön ammattilaiseksi ja valmistuin vuonna 2022 parisuhdeohjaajaksi.
Voit varata ajan vastaanotolleni Ouluun / etäohjaukseen tai antaa lahjaksi lahjakortin, joka mahdollistaa rehellisen ja lempeän kohtaamisen. Lahjakortti on kaunis viesti puolisolle: ”Haluan tuntea sinut kokonaan, ilman muureja.”
Tutustu palveluihini ja lahjakortteihin tästä
Tutustu myös tekstiini kuulluksi tulemisen haasteista.
Tämä teksti on alunperin Parempi avioliitolle kirjoittama vierasbloggaaja tekstini Puolisona perfektionisti.
Meillä jokaisella on kattila, jossa tunteet ovat. Joillakin kattila on suurempi, toisilla hieman pienempi. Kattilan sisällön lämpötila vaihtelee. Toisinaan tunteet ovat kylminä, joskus jopa jäässä. Kattila kestää kyllä pakkasta, mutta sisällön jäätyminen ei ole hyvä tilanne. On aikoja, jolloin tunteet ovat haaleita, välillä lämpimiä, toisinaan suorastaan kuumia. Lämpimän kattilan äärellä on mukana viipyillä. Kuuman kanssa pitää olla varovainen.
Välillä tunteet porisevat kattilassa tasaisesti ja hyvin. Välillä ne kiehahtavat yli, etenkin, jos kansi on ollut kattilan päällä liian tiiviisti tai lämpöä on lisätty liian nopeasti. Höyryjen täytyy päästä säännöllisesti ulos. Ne tulevat tasaisemmin ulos sopivasta raosta kannen ja kattilan välissä kuin räjähtämällä liian tiiviin kannen alta.
Tunteita on tärkeä hämmentää säännöllisesti. Jos niitä ei sekoita, ne saattavat mennä epämääräisen kokkareisiksi ja palaa jopa pohjaan. Sen kyllä haistaa kauempaakin. Jotta tunteista syntyy hyvä soppa, niiden täytyy päästä liikkumaan. Kattilasta voi levitä upea tuoksu ympäristöön. Se houkuttelee tulemaan lähelle. Toisinaan haju on kitkerä. Kattilan lähellä on silloin tukala olla.
Keitosten kanssa voi elää yksinään. Mutta jos ei uskalla päästää toista kattilan äärelle, saattavat maut jäädä laimeiksi. Kun kattilaa hämmentää toinenkin kokki, siitä voi tulla välillä melkoinen soppa. Samalla se kuitenkin mahdollistaa antoisat keittohetket ja rikkaamman makumaailman.
Jos kattilan sisältö on mautonta, on syytä huolestua. Keitoksessa on tärkeää olla makua. Välillä maku on karvas, hapan tai suolainen, joskus ihanan makea. Uusia sävyjä ja makuja löytyy maistelemalla rohkeasti kattilassa kulloinkin olevia keitoksia. Jos ei uskalla maistaa, jää monesta paitsi. Kattilaan on tärkeä muistaa säännöllisesti kurkistaa ja antaa makujen viedä sinne, minne ne kulloinkin vievät. Makumatkailu on avartavaa.
Keitokset maistuvat paremmalta seurassa. Siksi on tärkeää oppia jakamaan sopastaan ja rohkaistua maistamaan toisenkin keitoksia. Samalla voi jakaa reseptejä ja vinkata uusia mausteita.
Bon appétit, mon chéri!
Työskentelen nykyään parisuhdeohjaajana ja työstän paljon tunnetaitoja ja tunteita parisuhteissa. Parisuhdeohjauksessa voimme yhdessä opetella hämmentämään kattilaa niin, että maut tasapainottuvat.
Blogiini tuli joku aika sitten kysymys: ”miksi en kirjoita seksistä?” Jäin pohtimaan asiaa. Syy on oikeastaan yksinkertainen: kirjoitan siitä, mitä kulloinkin pohdin, ja minulle henkinen yhteys on aina kaiken fyysisen läheisyyden perusta.
Kuten vanhempien parisuhde on lasten koti, on henkinen läheisyys fyysisen yhteyden lämmin kotipesä. Ilman turvaa ja yhteyttä seksi jää helposti etäiseksi.
Toinen syy on oikeiden sanojen löytäminen. Seksi on minulle kaunista. Miten siitä osaisi puhua niin, että löytäisi lempeät ja lämpimät sanat: herkät ja vahvat yhtä aikaa? Synonyymihaku sanalla seksi tuotti yli 100 synonyymia, mutta ilmaisut eivät olleet makuuni. En löydä sanottavaa hässimisestä. Miksi seksistä on niin kovin vähän upeita sanoja? Rakkaus ja intohimo ovat kuin mahtava taidemaalaus tai henkeäsalpaavan hieno luonnonmaisema.
Kolmas syy on, että seksin sijaan minusta tärkempää on puhua hellyydestä. Hellyys on niin arvokas asia, että nimenomaan siitä pitäisi puhua paljon enemmän. Hellyys on esimerkiksi:
Runsaasta hellyydestä on helppo matkata seksiin, kun siltä molemmista tuntuu. Tai sitten jäädä vaan loikoilemaan hellyyden lämpöön. Siinäkin on hyvä olla. Mikä nyt milloinkin mukavalta tuntuu.
Mitä kuitenkin haluan sanoa seksistä, on puhua huumorista. Minulle seksi on ihan parhainta inside-huumoria. Kun suhteen tila on läheinen ja turvallinen, seksi on hauskaa, nautinnollista ja virkistävää. Ihan mahtavaa hyvän mielen yhdessäolemista. Leikillistä ja läheistä, hullua hassuttelua, voimakasta yhteyttä, olemisen luontevuutta, stressitöntä keveyttä, onnellista halukkuutta, huimaa huipentumista.
Vielä nousee mieleen, että seksi on henkilökohtaista: meidän kahden jaettu maailma. Herkkää ja syvällistäkin, kauneutta, jota ei halua pilata tai tahrata. Se antaa voimia väsyneenä, tuo toivoa synkällä hetkellä, rentouttaa, tuo meitä lähemmäs toisiamme ja saa kukoistamaan. Se on ihanaa lämpöä. Meidän oma takkatuli tai nuotio, jonka äärellä saamme yhdessä lämmetä ytimiämme myöten.
Joskus suojakuoret ja menneisyyden kivut estävät meitä asettumasta paljaaksi toisen eteen – niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos kaipaatte takaisin hellyyden ja ilon äärelle, olen valmistunut sittemmin parisuhdeohjaajaksi. Parisuhdeohjaus voi auttaa avaamaan niitä lukkoja, jotka estävät läheisyyden.
Jokainen meistä syntyy maailmaan herkällä iholla. Joillakin se kasvaa iän myötä hieman paksummaksi, osalla se on aina ohut ja paljas. Maailma on tuulinen ja kova paikka. Maailman tuulissa selviämiseen tarvitaan suojaa, ettei menisi ihan rikki.
Jokainen meistä joutuu kohtaamaan satuttavia asioita. Niiltä voi oppia suojautumaan:
Suojakuoret suojaavat kivulta, mutta usein ne myös estävät kipua tulemasta ulos. Toki vaikka urheiluun, kirjoittamiseen, työhön tai maalaamiseen uppoutuminen voi auttaa käsittelemään ja kestämään kipua. Kuitenkin aivan liian usein suojakuoret estävät toisia pääsemästä lähellemme.
Kun joku asia toistuvasti satuttaa, on viisautta suojautua. Aikuisen ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan. Joskus suojautumista täytyy tietoisesti opetella: jokaisella on oikeus suojautua.
Toisaalta aikuisella on myös oikeus ja velvollisuus opetella riisumaan suojakuoriaan. Matka toisen ihmisen, etenkään puolison, lähelle ei ole mahdollinen ilman suojakuorten riisumista. Se on kivuliasta työtä, koska silloin tunteet, joiden liikkumisen kuori on estänyt, lähtevät liikkeelle. Paljaaksi asettuminen ei ole helppoa, se vaatii aina riskinottoa ja rohkeutta, mutta ei ole mahdollista elää täysillä ja aidosti suojakuorten alla.
Tunteista puhumaan oppiminen on tärkeää matkalla aidompaan ja avoimempaan elämään. Puolison kanssa asioiden jakaminen rakentaa hyvää suojaa molemmille puolisoille. Syvien asioiden ja tunteiden jakaminen yhdessä voi rakentaa turvapaikan molemmille.
Kivun jakaminen antaa kivun tulla ulos turvallisesti ja itsensä satuttaneelle hoivaa ja turvaa. Jakamisen ja rakkauden avulla voi myös kutoa puolisolleen suojaavan kerroksen: pehmeän ja hengittävän suojakuoren maailman raekuuroilta ja viimalta suojaamaan.
Kokonaan ilman suojaa maailma on raskas paikka kulkea. Sitä se on myös kulkiessa yksin paksujen suojakuorten alla. Kannattaa opetella riisumaan omia suojakuoriaan ja kutomaan mukavia suojavaatteita itselleen ja rakkailleen.
Kovien suojakuorten käyttäminen on kuin kulkisi vanhanajan rautaisessa haarniskassa – se on raskas kantaa ja estää kosketuksen. Suojavaatteet taas ovat silkkiä, villaa ja pellavaa: joustavia, vilpoisia, lämpimiä ja mukavia, mutta antavat tarpeellista suojaa. Niissä kulkiessa on helppo pitää puolisoa kädestä kiinni ja tuntea toisen lämpö.
Lue myös tekstini: Miksi parisuhteen työstäminen ei aina toimi ja mitä voi tehdä toisin?
Joskus suojamuurit ovat kasvaneet niin korkeiksi, ettei niitä osaa purkaa yksin ilman, että tuntee olevansa vaarassa. Toimin nykyään parisuhdeohjaajana ja parisuhdeohjauksissa luon turvallisen tilan, jossa voimme yhdessä tarkastella näitä kuoria ja etsiä keinoja tulla nähdyksi omana itsenään.
Minua on viime aikoina puhutellut paljon varsin yksinkertainen ajatus: keskitiellä kulkeminen. Sanotaan, että kultainen keskitie. Siis että keskitie olisi suorastaan kultainen! Silti keskitiestä tulee mieleen, että sillä kulkeminen on varmasti tylsää. Ei kai ole mitään jännää ja rajoja rikkovaa kulkea keskitietä.
Tulee myös mieleen kapinoiva ajatus, että kuka tahansahan nyt keskitiellä osaa pysytellä. Sehän ei vaadi taitoa tai luovuutta. Todellisia sankareita ovat ne, jotka kulkevat omia polkujaan ja löytävät timantit ojista ja tiettömien taipaleiden takaa. Millaista on hyvä tasapaino parisuhteessa?
Lomalukemisena olen lukenut Maaret Kallion Lujasti lempeä -kirjaa. Se on puhutellut yksinkertaisella viisaudellaan. Elämässä tarvitaan tasapainoa ja vastapainoa. Syksyn aikana on tullut muutenkin mietittyä keskitiellä kulkemista ja Lujasti lempeä -kirjan ajatukset vahvistivat ajatuksiani. Olen tullut siihen tulokseen, että keskitie on se, mitä haluan tänä kuluvana vuonna tavoitella parisuhteessa.
Parisuhteessa keskitiellä kulkemista on osata kuunnella ja puhua. Ei vain puhua tai vain kuunnella, vaan tasapainoisesti molempia. Kuunteleminen sekä ajatustensa, tunteidensa että toisen kuulluksi tulemisen rakentava ilmaiseminen ovat ydintaitoja parisuhteessa. Ja niiden avulla keskitiellä kulkeminen on viisautta. Vuorovaikutuksen kolikon molempien puolten taitoja kannattaa jatkuvasti kehittää. Jos kumppaneiden välisen vuorovaikutuksen saa hyvään tasapainoon, voi parisuhde paljon paremmin.
Tunteet ja järki ovat myös puhutelleet viime aikoina. Kumpaakin tarvitaan ja parasta on yhdessä kulkea keskitiellä niiden suhteen. Tiellä, johon kaikki tunteet on hyväksytty mukaan, mutta järki mahtuu yhtä lailla ohjaamaan reitinvalinnassa. Toimivassa ja kehittyvässä parisuhteessa tarvitaan tilaa molempien järjelle ja tunteille, tasapuolisesti. Minulle on myös syksyn aikana kirkastunut ajatus, että tunteet eivät ole “vain tunteita”, vaan tuovat arvokasta tietoa omasta sisimmästä ja monista muista asioista. Tunteet eivät ole siis huuhaakamaa, vaan tiedonkuljettajia.
Etäisyys ja läheisyys vaativat myös keskitietaitoja parisuhteessa. Kumpaakin tarvitaan, mutta liikaa jompaakumpaa, suistaa herkästi reitin raiteiltaan. Läheisyys on välttämätöntä toimivassa parisuhteessa, mutta kumpikin tarvitsee oman tilansa ja tilaa toteuttaa omia haaveitaan esim. työn tai harrastusten kautta. Siispä läheisyyttä ja omaa tilaa rinta rinnan, niin parisuhde ja puolisot voivat paremmin.
Antamisen ja saamisen suhteen tarvitaan myös kultaista keskitietä. Jos ei osaa antaa ja ottaa vastaan, pyytää ja saada, niin parisuhde ja muukin elämä käy hankalaksi. Usein jompikumpi on ihmiselle luontevampi rooli, mutta pohjimmiltaan tasapaino on tärkeää. Tähän liittyy myös toisista välittäminen ja itsestään huolehtiminen. Kumpikaan äärilaita yksikseen ei johda hyvään, vaan keskitiellä on onnen mahdollisuudet.
Sopiva vaativuus, mutta yhtä lailla armollisuus ovat myös tärkeitä parisuhteessa. On lupa odottaa itseltään ja puolisoltaan yhdessä parhaansa yrittämistä ja silti samalla hyväksyä, että aina ei jaksa ja pysty toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kultainen keskitie on tässä ehdottomasti paras, eikä kumpikaan äärilaita tyydytä pitemmän päälle. Sama on myös aherruksen ja levon suhteen. Elämässä on välillä aherrettava kovasti, mutta kumppaneiden yhteiset ja omat levonhetket ovat vastapainoksi todella arvokkaita.
Parisuhteessa keskitiellä kulkeminen ei ole tylsää, vaan vaikeaa, antoisaa ja ehdottomasti taitolaji. Jos onnistuu löytämään suunnilleen keskitien, se vapauttaa kulkemaan eteenpäin ja keskittymään olennaiseen. Muussa tapauksessa kulku menee herkästi ojasta ojaan vaeltamiseksi, jolloin etenemisestä voi vain haaveilla. Ojaan päätymistä tai laidasta laitaan kulkemista ei toki voi aina elämässä välttää ja niistä kokemuksista voi oppia. Mutta kun oja tulee vastaan, on viisasta se tunnustaa ja tunnistaa ja palata etsimään keskitietä.
Sovitaanko keskitien treffit, rakkaani?
Tämä ajatus keskitiestä on ohjannut työtäni parisuhdeohjaajana jo vuosia. Usein parisuhdeohjauksen suurin anti on auttaa pareja tunnistamaan ne hetket, kun suhde on luisunut ojasta ojaan, ja löytämään keinot palata takaisin turvalliselle keskitiellä.
Joskus ojasta nouseminen vaatii ulkopuolista peiliä. Voit varata ajan parisuhdeohjaukseen tai antaa lahjakortin yhteiselle matkalle verkkokaupastani. Se on arvokas tapa sanoa: ”Haluan kulkea tätä tietä kanssasi tasapainoa etsien.”
Teksti on alunperin kirjoitettu Parempi avioliitto ry:lle.