Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Tunteet

Muualle kirjoitetut tekstitTunteet

Tunne joulu

Kirjoittajalta Tiia 22/12/2017

Joulu on tullut. Miltä minusta tuntuu? Miltä tuntuu puolisostani? Entä ihmisistä ympärilläni? Kuluneena vuotena olen paljon miettinyt tunteita, niiden säätelyä ja tunteiden vaikutusta elämäämme. Olen lukenut aiheesta ja yrittänyt hahmottaa myös tunnelukkoja, jotka vaik(e)uttavat herkästi jokaisen pariskunnan arkeen.

Joulu on tunteiden aikaa, eikä aina pelkästään myönteisten tunteiden, vaan myös ikävien ja vaikeidenkin tunteiden. Joulua ja lomaa odotetaan monesti innolla ja ilolla. Kuitenkin todellisuudessa joulunajan tunteita voi olla vaikea, ärsyttävä ja ahdistavakin kohdata. Jouluun kuuluu ihmisten yhdessäolo ja sekin voi herättää monenlaisia tunteita. Aina ei ole helppoa lomailla itsensä, puolisonsa, lastensa tai sukujen kanssa.

Viime aikoina olen miettinyt paljon tunteiden säätelemistä. Tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen ovat tunteiden säätelyn pohja. Molemmat taidot ovat sellaisia, että niitä ei opi todellakaan hetkessä. Avioliittovuosina olen huomannut, että on viisautta antaa tilaa omille ja puolison negatiivisille tunteille, vaikka se ei ole usein helppoa. Se, että negatiiviset tunteensa saa sanoittaa ja toinen kuuntelee, on yllättävän merkityksellistä tunteiden käsittelyn kannalta. Jos siis puolisosi jouluna sanoo, että joku asia suututtaa tai tuntuu kurjalta, niin anna tunteelle tila, kuuntele ja myötäelä. Ikävistä tunteista rakentavasti puhumaan oppiminen on tärkeä taito tunteiden säätelyn kannalta ja siinä voivat puolisot tukea toinen toistaan. Sen rinnalla on tärkeä lujittaa myönteistä mielialaa, ettei juutu kielteisiin tunteisiin.

Myönteisiä tunteita voi jokainen vahvistaa itsekin. Voi keskittyä havainnoimaan myönteisiä hetkiä elämässä ja kertoa lämpöisiä huomioita puolisolleen. Kiittäminen on myös lämpöä ja huomioimista. Tunteiden tukahduttaminen on sellainen tunteiden säätelykeino, josta on syytä jokaisen pyristellä eroon. Puhuminen tai kirjoittaminen ovat hyviä keinoja säädellä tunteita, mutta välillä fiilikset tuulettuvat parhaiten tehden tai liikkuen, vaikkapa lenkille lähtemällä.

Myötätunto on joulun tunne. Se on ymmärtäväisyyttä, hyväksymistä, lohduttamistakin ja aitoa ystävällisyyttä. Jouluna on hyvä aika pysähtyä kuuntelemaan myötätuntoisesti sekä omia että muiden tunteita ja tarpeita. Tarpeiden kertominen tarjoaa mahdollisuuden tarpeiden parempaan täyttymiseen ja se avaa lisää väylää positiivisiin tunteisiin. Myötätuntoinen kuunteleminen ja keskusteleminen sekä läheisyyden rakentaminen yhdessä olemalla ja tekemällä ovat hyviä keinoja vahvistaa myönteisiä tunteita lomalla.

Lomaa ennen kannattaa aina puhua ääneen odotuksista, sen läksyn olemme oppineet rakkoisen kantapään kautta. Kun odotukset sanoittaa puolisolle ja itselleenkin tiettäväksi, on niitä yhdessä helpompi toteuttaa. Odotusten sanoittaminen on vähentänyt olennaisesti lomaan liittyviä pettymyksiä ja lisännyt positiivisten tunteiden määrää. Odotuksista kannattaa keskustella paitsi puolisoiden kesken myös lasten, ystävien ja sukulaistenkin kanssa. Aina voi kysyä läheisiltä, mitä asioita odotat eniten lomalta?

Jouluun liittyy myös olennaisesti armo, lämpö ja rauha. Joulun aikana voi tietoisesti etsiä armollisuuden ja rauhoittumisen tunnetta sekä itseään että läheisiään kohtaan ja herätellä esiin lämpimiä ajatuksia, vaikkei se aina helppoa olekaan. Joulun armoon mahtuu koko ihminen kaikkine tunteineen, vaikka välillä elämässä tuntuisikin, että lämpö karkaa sydämestä harakoille.

Jos on vaikea kertoa tunteistaan puolisolleen, voi myös kirjoittaa. Meillä on tapana kirjoittaa joululahjaksi toisillemme kirjeet. Kirjeessä voi kertoa kuluneen vuoden ajatuksista ja tunteista ja miettiä tulevaa vuotta. Jos sanat eivät lähde helpolla virtaamaan, niin avuksi voi ottaa vaikkapa tunnekartan. Tunnekartasta löydettyjen tunteiden avulla voi lähteä kirjoittamaan, millaisissa tilanteissa ja asioissa kartan tunteita on viime aikoina tuntenut. Kirjeeseen on mukava laittaa rakkauden sanoja, joulun kunniaksi vaikka ihan runsaallakin kädellä.

Joulu on nyt. Tunne joulu! Sitä haluan toivottaa kaikille.

22/12/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteet

Sellaisenaan hyväksytty

Kirjoittajalta Tiia 14/10/2017

Törmäsin Suomen Mielenterveysseuran sivuilla tähän kuvaukseen: ”Sellaisenaan hyväksyminen tarkoittaa, että henkilö – niin yhtä lailla lapsi kuin aikuinen – saa olla se, mitä hän on ja saa tuntea ja kokea kaiken sen, mitä hän itsestään löytää. Käytökseltä voidaan sen sijaan odottaa ja vaatiakin asioita, esimerkiksi toisten ihmisten kanssa toimeen tulemista.”

Monesti on tullut vuosien varrella pohdittua juuri tätä, mitä tarkoittaa se, että hyväksyy puolisonsa sellaisenaan. Tarkoittaako se että, kun puran pahan oloni puolisooni, hänen kuuluu hyväksyä se? Tarkoittaako se, että minun kuuluu olla iloinen ja hyväntuulinen puolisoni seurassa ja käsitellä muut tunteeni itsekseen, että tulen hyväksytyksi?

Hyväksytyksi tuleminen on jo vauvaiästä lähtien ihmisen perustavanlaatuinen tarve. Tunne, että olen hyväksytty omana, ihanana itsenäni tähän perheeseen. Myöhemmin ihmisellä on tarve olla hyväksytty ystävien keskuudessa, puolison silmissä, työkaverina ja monissa elämän eri ihmissuhteissa. Kuitenkin monesti tämä tunne on säröillä. Tuntuu, ettei kelpaa, eikä ainakaan sellaisena kuin on, varsinkaan kaikkine tunteineen. Yritän tavoittaa sitä, mitä on saada olla sellainen kuin on ja samalla olla läheisessä ihmissuhteessa ja vastuussa käytöksestään.

Nykyään tunnen, että saan olla oma itseni avioliitossa. En ole aina tuntenut niin ja koen, että se on ollut monen tekijän summa. En osannut ilmaista tunteitani tai pahaa mieltäni, varsinkaan, rakentavasti. Suljin tunteita sisälleni ja räjähtelin niitä sitten ulos, kun tulitikku raapaisi ja kuppi meni nurin. En osannut kertoa, enkä edes tiennyt, mitä tarvitsen ja toisaalta en osannut pyytää, että tarpeitani täytettäisiin. En saanut arvostusta niistä asioista, joista sitä olisin kaivannut, enkä osannut itsekään arvostaa itseäni. En osannut pyytää tukea niihin asioihin, jotka olivat minulle tärkeitä. En tullut aina kuulluksi, enkä nähdyksi. Ja siihen oli osuutensa yhtä lailla minulla kuin puolisollani.

Paljon on tullut mietittyä sitä, mitä silloin kuuluisi tapahtua, kun puoliso tulee vaikka töistä myrskynmerkkinä. Miten osoitetaan puolisolle se, että on okei olla pahalla päällä, on okei olla vihainen, turhautunut, mitä tunteita päivä onkaan herättänyt. Ja miten toisaalta, kun tulee itse pahalla päällä, osaisi käsitellä pahan olonsa purkamatta sitä kuitenkaan puolisoonsa. Koska ajattelen, että harmistumiseen, vihastumiseen, turhautumiseen, loukkaantumiseen ja kaikkiin tunteisiin on jokaisella ihmisellä oikeus. Mutta vastuu käytöksestä säilyy tunteidenkin keskellä. Taito lohduttaa ja kuunnella, kyky ottaa vastaan lohdutusta ja kertoa tunteistaan ovat tärkeitä harjoiteltavia taitoja puolisoille. Myös taito säilyttää vähän välimatkaa toisen murheiden keskellä, ettei itse menisi itse tunteisiin mukaan, on tärkeä. Kaikessa ei ole suinkaan kyse minusta, vaikka huonolla itsetunnolla niin voi tuntua. Tilan antaminen toiselle ja toisen tunteille on tärkeää ja hyväksyntää.

Sellainen suhde ei toimi hyvin, jossa ei ilmaista omia tunteita toisilleen. Toisaalta sellainenkaan ei toimi hyvin, jossa niitä kaadetaan toisen päälle ja vaaditaan toista hyväksymään kaikki kaadettu. Ylilyöntejä sattuu ja niihin ratkaisu on niiden tunnustaminen ja anteeksipyytäminen. Sellaisenaan hyväksymisessä suuri osuus on myös on siinä, hyväksyykö ihminen itse itsensä. Hyväksyntä on osattava ottaa vastaan sekä itseltään ja muilta.

Tunnen, että olen hyväksytty puolisoni silmissä, mutta silti käytöksessäni on parantamisen varaa. Hyväksynnän tunne tulee siitä, että tunnen olevani tärkeä, arvostettu, arvokas ja rakas. Saan olla vihainen, kun siltä tuntuu. Oikein ei ole kuitenkaan kaatamalla kaataa sitä puolison silmille. Jos niin käy, on aika pyytää anteeksi ja vaihtaa rakentavampaan tyyliin. Saan olla pettynyt. Oikein ei ole mököttää. Tärkeää on kertoa, että olen pettynyt. Puolison ei ole reilua kieltää sitä, että et voi olla pettynyt. Oikein on hyväksyä toisen tunne. Hyväksynnän osuus voi välillä mennä mönkään. Silloinkin on aika pyytää anteeksi.

Tulin siihen tulokseen, että olla hyväksytty keskeneräisenä on se juttu. Hyväksytty on puolisoni osuus, keskeneräisyys minun. Halu nähdä puoliso omana itsenään kaikkine piirteineen, sanoa arvostavia ja kannustavia sanoja, tehdä hyviä tekoja toiselle ja täyttää toisen tarpeita, olla tukena vaikeissakin tunteissa ja tsempata toista elämän haasteissa on hyväksymistä. Toki sekin kaikki on usein keskeneräistä. Keskeneräisyys kuitenkin on enemmän minun tonttini. Minulla on vastuu myöntää, että olen keskeneräinen ja kehitettävää riittää. En voi lykätä keskeneräisyyttäni puolison hyväksynnän tontille, hyväksy minut, vaikka tekisin mitä. Minulla on vastuu teoistani, sanoistani ja kasvustani. En tule valmiiksi tämän elämän aikana, mutta olen vastuussa keskeneräisyydestäni.

Olen onnellinen, että tässä hetkessä tunnen, että olen puolisona sellaisenaan hyväksytty. Silti valmista ei ole, eikä tule ja säröjen hetkiä tulee aina välillä. Kaikkia asioita treenataan yhä tunnetaidoista moniin muihin taitoihin. Olen hyväksytty keskeneräisenä, hyväksyn keskeneräisenä.

Lähde: Tunnetaidot

14/10/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TunteetYleisiä ajatuksia

Täydellinen pari

Kirjoittajalta Tiia 06/05/2017

Säihkyvät hymyt ja kaksi hoikkaa, nuorta ja upeaa. Just Married. Täydellinen pari. Heillä on täydellinen koti ja pian täydellisiä lapsiakin. Kuva täydellisestä elämästä? Kuva onnellisesta elämästä?

Olen tavoitellut paljon täydellisyyttä. En ehkä niinkään täydellisyyden takia, vaan ennemminkin virheiden pelon takia. Ja ehkä myös muun pelon takia. Että kaikki olisi ennakoitavaa, hallinnassa ja jollain negatiiviset tunteet maailmasta sulkevalla tavalla hyvin. Vaikka jo varhain opin, että täydellinen ei ole onnellista. Nuorena koin, mitä on olla sairaanlaiha ja kaikkea muuta kuin onnellinen. Luonteessani on paljon perfektionismia. Kokonaan siitä tuskin koskaan pääsen, mutta toivottavasti ymmärrys siitä, mikä on aidosti tärkeää kasvaa vuosi vuodelta.

Hääpäivästä tavoitellaan täydellistä päivää. Harvalla se on kuitenkaan ollut elämän paras päivä. Mukava toki ja ainakin itselle naimisiinmeno oli tosi tärkeä asia. Mutta täydellinen päivä? Ehei.

Hääpäivänä olin kauheassa flunssassa ja pitkittyneen yskän takia pahassa univajeessa. Hääkampauksen suortuva karkaili ihan kunnolla kuvauksessa. Tuli kiire kirkkoon. Jännitti ja kailotin kovalla äänellä morsiuskammarissa. Muistelen möläyttäneeni jotain hupsua useammankin kerran hääjuhlassa. Illalla huojuin juhlissa kuolleena ihan vaan väsymyksestä. Oli ihana mennä naimisiin ja sain ihanan aviomiehen, mutta ehei, en täydellistä. Eikä täydellistä vaimoakaan ole meilläpäin näkynyt.

No entäs se täydellinen pari, jotka sopivat toisilleen kuin valetut? Ajan myötä on tajunnut, että täydellinen pari on hellä ja itsenäinen, keskustelevainen ja riiteleväinen, avoin ja oman tilansa säilyttävä, erilainen, mutta toinen toisensa hyväksyvä. Täydellinen avioliitto on elämänmakuinen ja rosoinen. Virheitä riittää ja niiden myötä kasvetaan yhdessä.

Täydellisessä kodissa sotkun keskellä raikaa iloinen nauru ja riidan jälkeen perhe halaa. Täydelliset lapset ovat ärsyttäviä ja itsepäisiä ja hirveän rakkaita. Ja täydellinen onni ei ole yhtään täydellistä. Se on raskasta ja rasittavaa ja pelottavaakin. Mutta se on rakasta, arvokasta ja onnellista.

Ja sitten se itse täydellisyys. Siinä ei ole mitään tavoiteltavaa. Ei tarvi pelätä, etten ole täydellinen vaimo, äiti tai työntekijä. Täydellisyys kun tappaa ilon, läheisyyden ja luovuuden. Ja ilman niitä ei ole mitään onnellista, saati sitten täydellistä.

06/05/2017 0 kommenttia
2 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteet

Tarvitaanko kiukuttelua?

Kirjoittajalta Tiia 02/03/2017

Teen tällä hetkellä kokemus- ja pohdintapohjaista tutkimusta siitä, tarvitaanko elämässä kiukuttelua. Kiukuttelu, tuo napiseminen, mökötys, raivoaminen, mielen osoittaminen ja mitä milloinkin, on erittäin inhimillinen toimintatapa. Harva aikuinen sitä julkisesti myöntää tekevänsä, mutta taitaa se kuitenkin usein kotirepertuaariin kuulua.

Negatiivisia tunteita saa ja pitää osoittaa. Mutta olen miettinyt, että siinä on iso ero, sanooko, että oli huono päivä vai antaako toisen tuta sen kiukuttelun kautta, että päivä TOSIAAN oli huono. Ensimmäinen versio ei juuri kuluta kuulijansa voimia. Se voi jopa voimauttaa, kun voi jakaa toisen tunteen ja antaa tukea ja ymmärrystä. Toinen versio saa vastaanottajansa tuntemaan hyvin pian uupumusta, voimien katoamista ja tarvettaa kiukuta itsekin.

Toisaalta onko kohtuullista ajatella, että aina jaksaisi osoittaa negatiiviset tunteensa rakentavasti? Saako välillä ärsyttää, suututtaa, harmittaa ja rasittaa niin, että voi tunteensa raivota tai mököttää ulos? Ei siihen maailma ainakaan kaadu. Mutta kyllä se voimia vie lähiympäristöltä. Toisaalta onko sekin ihan okei? Sitähän varten tässä ollaan. Tyyntä, mutta myös myrskyä varten.

Ajattelimme kokeilla viikon kiukuttelulakkoa. Kaikkia tunteita saa kyllä osoittaa, mutta tarkoitus on yrittää keksiä erilaisia tyylejä tuoda ne esille kuin kiukuttelu. Näin etukäteen sanoisin, että puhuminen olisi se paras tyyli kiertää kiukuttelu. Mutta aina ei kyllä ole se fiilis, että jaksaisi avata sanaisen arkkunsa. Ja kun aina ei oikein edes tavoita sitä, että mikä kiukuttaa. Kiukuttaa vaan niin kamalasti. Ja kun tietää, että kiukuttelu on usein myös sitä tunnetta, että ”Hei, katso. Kaipaan huomiota ja syliä.” Tai ”Hei, katso. Haluaisin olla edes hetken rauhassa.” Niin lapsella kuin aikuisella.

Kiukutteluun ainakin itsellä ja lapsilla vaikuttaa olennaisesti nälkä ja väsy. Jos molemmat tekijät saadaan eliminoitua enimmäkseen arjesta, niin kyllä kiukun määrä vähenee. Hormonejakaan ei tule (naisen) elämässä väheksyä.

Onko kaikki tunteet sallivaa elämää ilman kiukuttelua?

02/03/2017 1 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Tunteet

Oodi aisteille arjessa

Kirjoittajalta Tiia 11/02/2017

Näen hänet huoneen toisella puolella. Lapsi sylissään. Saapumassa töistä. Pakkashuurteet poskilla. Peittelemässä väsynyttä. Jakamassa puuroa kolmelle lautaselle. Pään hämärässä viereisellä tyynyllä.

Miten ihana nähdä.

Kuulen suihkun kohinan. Viestin kilahduksen. Avaimen äänen lukossa. Löysin uutta hyvää leipää kaupasta. Tietokoneen näppäimistön tasaisen naputuksen. Kutituskikatuksen. Miten päivä on mennyt, rakas?

Miten ihana kuulla.

Tunnen nenässäni tutun shampoon tuoksun. Kahvi on tippunut. Lapsille paahdetut leivät pomppaamassa. Tämä on kodin tuoksu.

Miten ihana haistaa.

Maistan voileivän. Minua varten tehdyn. Tutun suukon aamulla. Saman hyvän suukon illalla.

Miten ihana maistaa.

Tunnen tutut hiukset sormissani. Hupparin pehmeän kankaan. Parransängen. Lämmön vieressäni. Keskellä yötäkin, kun vauva itkee. Kädet ympärilläni.

Miten ihana tuntea.

11/02/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetYhdessä kasvaminen

Avoinna

Kirjoittajalta Tiia 17/07/2016

Uskallan antaa sinun katsoa sisääni.

Avoinna ovat tänään
ajatukseni,
tunteeni,
pelkoni,
kysymykseni,
huoleni,
toiveeni.
Menneet,
tämänhetkiset
ja tulevat.
En pelkää.
Luotan, että olet siinä.

Avoimuus ja luottamus ovat pari. Vaatii valtavasti luottamusta olla toiselle ihan avoin.

Olen miettinyt kuluneita vuosia. Seurusteluaikoja, joilloin toisaalta uskalsi ja halusi kertoa paljon itsestään. Mutta kaunisteli kuitenkin totuutta. Eikä oikeastaan edes tiennyt, kuinka mustia pisteitä itsestä voi löytyä.

Olen miettinyt ensimmäisiä avioliittovuosia. Jolloin pinnan alla kyllä ryöppysi, mutta ulospäin ei ollut rohkeutta paljastaa läheskään kaikkea sitä, miltä tuntui. Mitä olisi toivonut. Mitä pelkäsi. Mitä olisi halunnut kysyä. Näkyi vain, että pinta poreili, mutta ei paljoakaan siitä, mitä oli pinnan alla.

Vuosia sen jälkeen. Kun askel askeleelta on oppinut luottamaan enemmän ja enemmän sinuun. Avaamaan itseään. Kertomaan. Ja kuulemaan. Vaikka välillä edelleen pelottaa, niin päivä päivältä kuitenkin vähemmän. Miten paljon on saanutkaan sen myötä, kun on saanut avoimesti jakaa syvätkin tunteensa ja ajatuksensa.

Kuinka helppo onkaan silloin hengittää, rakkaani, kun ei tarvitse piilotella mitään.

17/07/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetYhdessä kasvaminen

Pidän sinusta

Kirjoittajalta Tiia 24/05/2016

Ärsyttää. Usein huomaa, että joku toisen käytöksessä ärsyttää. Miksi se toimii niin? Miksi se sanoo niin? Miksei se hoksaa ajatella tätä? Miksi se ei huomaa tätä? Etenkin, jos itse on väsynyt tai vähänkään pahalla päällä, niin hermot puolisoon menee helposti.

Kuitenkin on paljon hetkiä, jolloin sitä niin pitää toisesta. Ne hetket vaan eivät yleensä ole niin näkyviä. Harvemmin pääsee iloinen huudahdus, että minä niin pidän tuosta sinun käytöksestä. Huudettua tulee niinä ei niin hyvinä hetkinä. Harvoin muistaa kiittää.

Tämä kirjoitus on omistettu niille kaikille hetkille, joka päivälle, jolloin niin pidän sinusta. Ja sille oivallukselle, että sen lisäksi, että rakastan sinua, pidän sinusta. Pidän sinusta kovasti sellaisena kuin olet. Vaikka joskus on päiviä, että se ei siltä näytä.

Sanotaan, että ne piirteet, joista toisessa aluksi erityisesti pitää, alkavat myöhemmin ärsyttää. Se on arjessa herkästi totta. Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, mutta erilaisuus ajan myötä myös rassaa. Silti se ei muuta sitä perustaa, että pidin kovasti siitä miehestä, jonka tapasin vuosia sitten ensi kertaa. Ja pidän sinusta edelleen valtavasti.

Pidän hymystäsi. Kun puhut, sitä on ilo kuunnella. Nautin keskusteluista kanssasi. Olen ylpeä siitä, millainen olet. Olen kiitollinen, kun hoidat yhteisiä asioita. Arvostan seuraasi. Olen onnellinen lähelläsi.

Pidän sinusta.

24/05/2016 1 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TunteetYleisiä ajatuksia

Koko perhe yhdessä

Kirjoittajalta Tiia 08/05/2016

– Mikä oli parasta päivässä?
– Koko perhe yhdessä.
Näin vastaa keskimmäinen muksumme usein iltakysymykseensä. Perheemme täydentyi kolmannella lapsella huhtikuussa. ”Koko perhe yhdessä” on saanut uusia merkityksiä.

Nyt meitä on viisi. Viisi tyyppiä, joita voi väsyttää, kiukuttaa, ärsyttää, nälättää, janottaa tai raivostuttaa ihan kunnolla. Milloin mitäkin. Viisi tyyppiä, jotka voivat kaivata halia tai omaa rauhaa, hassuttelua tai lepoa, energian purkua tai hiljaista hetkeä. Tunteiden määrä perheessä kasvoi siinä missä perheen kokokin.

Kahdestaan oli varmaan joskus päiviä, joissa ei ollut suuremmin negatiivisia tunteita. Jotka sujuivat tasaisen mukavasti. Enää sellaisia ei ole. Ei ole päivää, jolloin joku (tai kaikki) ei hermostuisi. Jolloin kaikki (tai juuri mikään) sujuisi tasaisesti.

Mutta nykyään osaa elää enemmän hetkissä. Niissä, joissa asiat pääasiassa sujuvat. Niissä jossa kaikki ovat yhdessä, vaikka ne eivät olisikaan päivän harmonisimpia hetkiä. Niissä, jotka ovat pohjimmiltaan elämän parhaita hetkiä.

En kaipaa tästä härdellistä mihinkään muualle. Kun kiukun määrä perheessä kasvoi, niin kasvoi myös rakkauden. Kun pidetään siitä kiinni, että parisuhteelle jää joka ilta pieni hetki, jolloin keskitytään vain meihin kahteen, niin voimat riittävät taas uuteen päivään.

Olen yhtä mieltä tyttäreni kanssa. Parasta päivässä on koko perhe yhdessä, vaikka niissä hetkissä kaksi juoksisi iltavillissä ja yhdellä olisi iltakiukku. Yöllä kun herään ja katson sänkyriviä ympärilläni tiedän, että tässä on paras paikka. Rakkaani vieressä ja koko perheen unisessa tuhinassa.

08/05/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenTarpeetTunteet

Mustankipeä

Kirjoittajalta Tiia 28/03/2016

Mustasukkaisuus sanana ei ole riittävän tehokas kuvaamaan mustasukkaisuuden tunnetta. Se on liian kepeä. Mustankipeä on selkeästi parempi. Kipeää ja mustaa.

Olen yrittänyt viime aikoina ymmärtää mustasukkaisuuden tunnetta. Olen lukenut aiheesta ja yrittänyt tajuta, miksi niin viheliäinen tunne edes tarvitsee olla olemassa. Koska mustasukkaisuudellahan ei voita mitään. Se ei oikeasti auta. Se ei muuta asioita paremmaksi, päinvastoin. Yleensä se pahentaa niitä epäluuloisuudellaan ja epäluottamuksellaan.

Olisiko helpompaa, jos mustasukkaisuuden tunnetta ei olisi olemassa? Olisi varmasti. Ei olisi sitten menettämisen pelkoa eikä epäluottamustakaan. Kuitenkaan ei ole olemassa syvää rakkautta ilman menettämisen pelkoa ja jonkinlaista riippuvuutta. Ei voi välittää ja olla välittämättä yhtä aikaa. Jos ei voisi rakastaa todella paljon, niin ei maailma silloinkaan hieno paikka olisi, vaikka mustasukkaisuutta ei sitten ehkä olisikaan olemassa.

Sairaalloinen mustasukkaisuus on asia erikseen, mutta varmasti jokaiseen parisuhteeseen kuuluu välillä normaaleja mustasukkaisuuden tunteita. Olen tajunnut, että se ei ole häpeällistä ja tunnetta ei tarvitse piilottaa tai naamioida. Vaistomainen reaktiohan on piilottaa koko nolo tunne. Mutta se nyt ei ainakaan auta mitään. Se vain lisää epäluottamusta puolin ja toisin.

Jos mustasukkaisuus iskee, juuri silloin on tärkeintä puhua niistä aidoista tunteista mustankipeyden takana. Juuri silloin on tärkeää miettiä yhdessä onko molempien tarpeet saaneet täyttyä vai ovatko ne jääneet liian vähäiselle huomiolle kaikkien muiden asioiden takia? Olemmeko muistaneet pitää läheisyyttä ja keskusteluyhteyttä yllä? Olemmeko avoimia? Ovatko jotkin asiat tabuja? Pystymmekö puhumaan kaikista tunteistamme, peloista ja huolistakin?

Varmasti mustasukkaisuuteen on joskus syytä, mutta uskon, että aina siihen ei sinällään ole isompaa syytä. Se kertoo, että nyt on aika kuunnella toinen toista. Keskustella siitä, missä mennään, mitä ajattelet? Ripustautuminen ei auta mitään. Toista ei voi sitoa. Mutta toinen toisensa voi oppia tuntemaan hyvin. Voi luottaa toiseen ja antaa toiselle tilaa, mutta samalla myös tuoda omat tarpeensa ja haavoittuvaisuutensa julki toiselle. Kun rakastaa, ei halua tahallaan satuttaa toista. Jokainen meistä tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Kuitenkin yhtä lailla tarvitaan myös aikaa ja tilaa läheisyydelle parisuhteessa. Se meinaa aina joskus unohtua arjen tiimellyksessä.

Mustankipeyteen on lääke. Se on puhuminen. Sen avulla kipu ja musta saadaan pois ja tilalle saadaan läheisyys ja maailman kaikki värit. On siinä mustakin mukana, mutta vain yhtenä värinä kaikkien muiden värien joukossa. Ja kannattaa muistaa, että on erityisen hienoa, kun uskaltaa puhua mustastakin. Se on suurinta luottamusta. Ettei tarvitse piilottaa mitään väriä elämästään.

28/03/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TunteetYleisiä ajatuksia

Mitä rakkaus on?

Kirjoittajalta Tiia 01/03/2015

Aikaisemmin blogissa on tullut pohdittua nalkuttamista, päättämistä parisuhteessa ja monenlaista muuta parisuhteen osa-aluetta. Tänään ajatukset seilaavat suuremmilla vesillä.

Hyvä parisuhde on monille tärkeä unelma ja elämän osa-alue. Siinä on kyse paljosta rakkaudesta. 

Mitä rakkaus on?

Olen vakuuttunut vuosien varrella, että suuri rakkaus on pohjimmiltaan aina aika pienistä jutuista koostuvaa. Elämä ei mahdollista suuren tunteen rakkautta kovinkaan pitkään. Elämän edessä tarvitaan kärsivällistä, empaattista ja konkreettista rakkautta. Suurtakin tunnetta kyllä välillä, mutta sen rinnalla paljon muuta rakkautta. Pelkät suuret tunteet hukkuvat pian.

Ja rakkautta tosiaan tarvitaan paljon. Vaikeilla hetkillä ihan älyttömän paljon. Sellaista rakkautta, joka pystyy antamaan anteeksi niin itselle kuin toiselle. Rakkaus on vaikeaa ja vaativaa. Se sellainen rakkaus, joka ei ole vain hienoa tunnetta. Joka kantaa vaikeinakin päivinä.

Rakkauden syvyyttä on tullut pohdittua myös viime aikoina paljon. Onnen pintaan voi tutustua vuodessa tai parissa, mutta sen syvyyteen pääsemiseen aikaa tarvitaan paljon enemmän. Eihän se aina helppoa ole, mutta mahdollisuudet ovat huikeita. Avioliitossa ihmeellistä on se, että siinä on mahdollisuus tutustua toiseen, ja samalla itseensä ja meihin, syvyyksien hirviöitä ja aarteita myöten.

Luottamus rakkaudessa on myös yksi teema, joka puhuttelee. Uusiin ihmisiin tutustuessa sitä aina aika nopeasti arvioi, onko tässä ihminen, johon voi luottaa. On paljon, jos voi luottaa niin, että jakaa elämänsä toisen kanssa ja saa vielä kokea, että toinen oli sen luottamuksen arvoinen. Toki kolhujakin tulee, mutta että perusluottamus on vakaa.

Ikävöintikin kuuluu rakkauteen. Toisen lähellä on kokonaisempi olo. Olen miettinyt, että todistaako se jotain rakkaudesta, että yhdessä on parempi olla kuin silloin, kun toinen on merten takana. En tiedä, todistaako se kuinka paljon, mutta välillä on terveellistä ikävöidä. Ja olla kiitollinen siitä, että on olemassa hän, jota voi ikävöidä.

Ei rakkautta voi sanoiksi pukea. Se on tyyntä, aaltoilua, myrskyä, sateenkaaria ja ainakin 11 000 metriä syvä. Ja tuntuu aina välillä valuvan kuin vesi hanhen selästä. Kuitenkin se on niin välttämätöntä, että ilman sitä parisuhde pian näivettyy. Rakkaus on korvaamattoman arvokasta.

01/03/2015 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (32)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (22)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Uusi parisuhdeohjaussivuni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?
  • Kaiken takana on puoliso

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta