Kategoria

Tarpeet

Mä tarvin sua

Kirjoittajalta Tiia 06/06/2015

Tarpeet ovat olleet tapetilla blogissa ennenkin, mutta asia ei ole silti tullut valmiiksi omassa mielessä. Viime aikoina on tullut mietittyä, että onko oikeita ja vääriä tarpeita? Minun tarpeenihan kun varmasti ovat aitoja ja oikeita. Puolisoni tarpeet taas eivät ole niin tarpeellisia ja niitä voisi myös kehittää parempaan suuntaan.

On niin helppo arvostella omasta perspektiivistä puolison tarpeita vähempipätöisiksi tai muuten vaan erikoisiksi. Ei ihminen voi tarvita sitä, että istuu sohvalla ja tuijottaa kavereiden kanssa jalkapalloa. Ei ihminen voi tarvita sitä, että pulisee tuntikausia puhelimessa ystävien kanssa. Nämä ovat karrikoituja ja stereotyyppisiä esimerkkejä, mutta niiden kautta voi päästä pintaa syvemmälle. Kuka minä olen määrittämään sitä, mitä minun puolisoni tarvitsee voidakseen hyvin? Kuka minä olen määrittämään sitä, mitä hän tarvitsee minulta ja parisuhteelta?

Tarpeisiin tulee helposti jo ihan selkärangastakin sukupuolittuneita ohjeita. On asioita, joita naiset eivät tarvitse ja miehet tarvitsevat välttämättä ja päinvastoin. Miehen ei tarvitse itkeä. Naisen ei tarvitse saada omaa aikaa perheeltä. Taas karrikoituja esimerkkejä, mutta voi olla vaikeampi täyttää sellaista tarvetta, joka on ollut perinteisesti omalle sukupuolelle vieras tarve.

Olen vihdoin huomannut, että tarpeiden suhteen keskeisintä on avata korvat. Täytyy kuunnella puolisoa keskittyen. Jos en kysy puolisoltani, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän tarvitsee, miksi ja miten, ollaan jo metsässä. Minun tarpeeni ja kokemusmaailmani tuskin avaa paljoakaan sitä, mitkä ovat puolisoni tarpeet ja miksi. Minun täytyy malttaa kuunnella ja haluta ymmärtää ja hyväksyä. Jotta tiedän, mitä puolisoni oikeasti tarvitsee ja voin antaa hänelle mahdollisuuden tarpeiden täyttymiseen.

Tarpeiden alueella liikutaan myös aralla maaperällä. Tarpeita ei aina edes osaa tai uskalla sanoittaa. Tuntuu helpommalta naamioida ne joksikin toiseksi tai olla tarvitsematta. Siksi voi olla tarpeen hetkeksi sulkea silmätkin ja vain kuunnella todella tarkkaan.

Tarpeiden suhteen kohtuus on asia, joka täytyy myös muistaa, mutta en usko, että niitä voi lähteä luokittelemaan paremmiksi ja huonommiksi. Ja varsinkaan lähteä siihen, että toista ei saa tarvita. Omankin mielen syvyyksistä on pitkään noussut se ajatus, että tarvitseminen tekee ihmisestä huonon. Toista ei saa tarvita, se on riippuvaisuutta. Kyllä sitä jokainen pärjää ihan omillaan. Parisuhteessakin.

Tarpeiden tunnistaminen, tunnustaminen ja täyttäminen on todellinen taitolaji. Siinä oja on lähellä, mutta tiellä voi pysyä, kun molemmat ohjaavat yhdessä. Vain yhden puolison tarpeiden perusteella reitti kulkee varmasti toisen tarpeiden ojassa. Vihdoin olen oppinut näkemään, että tarvitseminen on kaunista. Se on nöyryyttä, se on viisautta, se on herkkyyttä, se on rakkautta. Se on hieno mahdollisuus. Minä voin tehdä puolisoni onnellisemmaksi.

>Mä tarvin sua.

06/06/2015 0 kommenttia

Tarpeet Yleisiä ajatuksia

Olla huomaavainen ja oma itsensä

Kirjoittajalta Tiia 01/05/2014

Avioliitossa kaksi jossain määrin toisilleen vastakkaista tärkeää asiaa on saada olla oma itsensä ja olla huomaavainen puolisoaan kohtaan. Seurustelun alkuvaiheessa huomaavaisuus kumppania kohtaan tulee lähes itsestään. On ehkä tahto miellyttää ja joka tapauksessa on mukava huomioida seurustelukumppania hyvin. Ja ei ehkä ole rohkeutta olla ihan oma itsensä, vaan sitä pitää esillä parhaita puoliaan ja peittelee vähän niitä ei niin hyviä.

Avioliittoon astuessa voi olla, että huomaavaisuus ja rohkeus olla oma itsensä asettuvat suhteellisen hyvin tasapainoon. On tutustunut toiseen jo sen verran, että uskaltaa olla oma itsensä hyvässä ja huonossa, mutta toisaalta huomaavaisuus puolisoa kohtaan on usein vielä hyvin luontevaa. Avioliiton jatkuessa on vaarana, että huomaavaisuus jää jalkoihin.

Näen avioliitossa pitemmän aikavälin haasteena sen, miten voisi olla oma itsensä ja huomaavainen tasapainoisesti. Hyvät puolet näkyvät herkimmin vähän vieraammille ihmisille ja huonot puolet näkyvät herkimmin juuri läheisimmälle ihmiselle, jonka seurassa uskaltaa olla oma itsensä. Huonot puolet voivat tarkoittaa esim. pitkävihaisuutta, pilkun viilaamista, laiskuutta, heikkoa stressinsietokykyä, oikeassa olemisen tarvetta, turhamaisuutta, kontrollointia, äkkipikaisuutta ja monenmoista muuta. Haastavia piirteitä, joita meistä tavallisista puolisoista löytyy. Ja piirteitä jotka eivät usein näy niin paljon suhteen alkuvaiheessa, vaan vasta sitten, kun oikeasti uskaltaa olla oma itsensä.

Puolison hyvät puolet eivät niin helposti aiheuta ongelmaa suhteessa, vaan ne vaan ottaa ihan mieluusti vastaan. Toki nekin voivat joskus esimerkiksi ärsyttää. Mutta huonot puolet ovat erityisen haasteellisia silloin, jos niillä aletaan perustella ikävää käytöstä. “En voi käytökselleni mitään, koska tällainen minä vain olen”. Eihän sitä aina voi käytökselleen mitään, koska meissä jokaisessa on huonot puolemme, mutta se ei tarkoita, etteikö silloin olisi anteeksipyytämisen ja nöyrtymisen paikka. Ja varsinkaan ne eivät oikeuta meitä perustelemaan puolison huomioimisen puutetta. Huomioimisessa ei ole kyse omana itsenä olemisesta (eikä minusta itsestäni ylipäätään) vaan puolisostani.

Luulen, että on elintärkeää löytää tasapaino ehkä hieman vieraskorealtakin kuulostavan puolison huomioimisen ja omana itsenään olemisen luontevuuden ja rohkeuden suhteen. Jos avioliitossa ei ole tilaa olla oma itsensä, niin mitä ihmisestä jää jäljelle? Ei kukaan jaksa, eikä halua, pitää roolia päällä vuosikausia tai se vääristää oman elämän. Ja välillä saa toki olla väsynyt, kiukkuinen ja pahantuulinen. Toisaalta, jos huomaavaisuus puolisoa kohtaan katoaa, niin mitä avioliitosta sitten jää jäljelle? Jos ei jaksa, muista, huomaa tai ehdi huomioida puolison tarpeita ja toiveita, niin voiko avioliitto olla onnellinen? Avioliitossa jokaisen tulisi saada olla hyväksytty omana itsenään, mutta se ei silti tarkoita, että heikkoudet saa aina rehottaa vapaasti ja huomioimisen voi unohtaa romanttisena höpinänä.

Puolison huomioimisessa ei ole useinkaan mitään romanttista huomioijan näkökulmasta. Se on tahtoa tehdä asioita ja suorastaan töitä puolison ilahduttamiseksi, puolisosta huolehtimiseksi, puolison tarpeiden ymmärtämiseksi ja huomioimiseksi ja sen osoittamiseksi, että välittää ja rakastaa. Avioliitto on tasapainottelua omien tarpeiden ja puolison tarpeiden välillä. Se on tasapainon etsimistä omasta itsestään huolehtimisen ja rakastavan ja huomioivan epäitsekkyyden välillä. Mutta sen lopputulos voi toki olla romanttinen.

01/05/2014 3 kommenttia

Kommunikaatio Odotukset Tarpeet

Eroon nalkutuksesta

Kirjoittajalta Tiia 22/09/2013

Nalkuttamisen synonyymeja ovat mm. naputtaminen ja urputtaminen. Ilmiötä voisi kuvailla näin. Nalkuttaessaan toinen puolisoista sanoo ikävällä äänensävyllä ja jälkikäteen puolisolleen asioista, jotka olisi hänen mielestä pitänyt hoitaa tai hoitaa eri tavalla. Tästä seuraa helposti ärtymys- ja puolustusreaktio. Ja siitä seuraa herkästi ilmiriita. Ja kokonaisuudessa asiat eivät etene mihinkään, vaan junnaavat paikoillaan.

Jos teillä ei nalkuteta, niin tämän tekstin lukemisen voi lopettaa tähän. Jos nalkutetaan, niin silloin tämän tekstin ajatuksia voi miettiä. Pohdin tekstissä aihetta asetelmana nainen nalkuttaa, mutta voi asetelma olla toisinkin päin. Tai molemmin päin. Ja kyllä. Naisena ymmärrän, miksi nainen nalkuttaa. Mutta ajattelen, että siitä pitäisi päästä eroon, koska se ei ole kenellekään hyväksi.

Luin aikoinaan kirjan Heikko vahva vaimo (Laura Doyle). Siinä oli muutamia realistisen pohdinnan arvoisia näkökulmia, vaikka ymmärrän, että kirja on feministeistä erikoinen. Kirjaa luettuani tajusin jotain nalkutuksesta. Sen, että nalkuttamisesta ei ole mitään hyötyä, eikä sille ole hyviä perusteluja. Asiat täytyy oppia hoitamaan jotenkin muuten sekä vaimon että miehen parhaaksi.

Mistä asioista esimerkiksi nalkutetaan? Siitä, että pyykit on laitettu väärin narulle tai viikattu väärin, että keittiötä ei ole siivottu niin kuin pitäisi, että lapsille on puettu eri vaatteet kuin pitäisi tai jostain muusta, mikä ei ole mennyt niin kuin vaimo oli sen mielessään etukäteen miettinyt. Tästä päästäänkin odotuksiin.

Vaimolla on usein oletus, että miehen pitäisi toimia juuri niin kuin hän kodinhoidossa ja lastenhoidossa tai jossain muussa talouden hoitamiseen liittyvässä asiassa. Nainen ei usein sano odotuksiaan etukäteen ääneen, vaan vasta jälkikäteen, kun huomaa, että mies ei ole toiminut niin kuin vaimo olisi itse tilanteessa toiminut ja mielessään olettanut myös miehensä toimivan. Ja jälkikäteen asiasta sanomalla ei kumpikaan voita mitään. Kyse on siis myös kommunikaatiosta. Miten ja milloin asiat kommunikoidaan.

Asioista täytyy oppia sanomaan ja keskustelemaan etukäteen, jos haluaa päästä eroon nalkutuksesta. Jos naiselle on tärkeää, että joku asia hoidetaan hänen ajattelemansa aikataulun mukaan tai ”hänen tyylillään”, niin asiasta täytyy keskustella etukäteen. Usein asiat voi hoitaa monella eri tyylillä ja silti aivan riittävän hyvin. On tärkeää oppia arvostamaan kummankin tapoja hoitaa asiat. Ja on tärkeää kertoa etukäteen, jos toivoo toisen hoitavan jonkun tietyn asian, tiettyyn aikaan ja vieläpä tietyllä tavalla. Ja tälle toiveelle täytyy myös olla perustelut. Muunkinlaiset kuin että minä olen tottunut hoitamaan asian aina näin ja lapsuudenkodissakin asia hoidettiin aina niin.

On varmasti miehiä, jotka eivät hoida asioita, mutta uskon, että pääasiassa on miehiä, jotka eivät osaa lukea vaimonsa ajatuksia. Mitä vaimo olisi halunnut miehen tekevän, milloin ja miten. Jos vaimo etukäteen kertoo, millaisten asioiden hoitaminen hänellä on mielessä vaikkapa tulevalle viikonlopulle ja jaetaan etukäteen vastuuta asioista, niin kyllä asiat yleensä hoituvat. Mutta jos asioista ei puhuta, mies on yleensä ajatellut asioiden tapahtuvan eri aikataulussa, eri tavalla ja eri tärkeysjärjestyksessä kuin vaimo. Naisen ja miehen silmälaseilla asiat eivät välttämättä ole lainkaan samassa kiireysjärjestyksessä.

Minusta tuntuu, että usein nalkuttamista esiintyy erityisesti silloin, kun nainen väsyttää itsensä yrittämällä uhrautua kaikkien puolesta ja yrittämällä tehdä kaiken itse. Ja väsyneenä vaimo on sitten kipakka sanomaan kaikesta, mikä ärsyttää. Silloin on aika katsoa peiliin. Jotta jaksaa huolehtia kodista ja muista, täytyy myös pitää huolta itsestään. Vaimo tarvitsee ja ansaitsee joka elämäntilanteessa omaa aikaa, lepoa ja mukavia hetkiä. Kun on saanut vähän hengähdystaukoa arjesta, on voimia olla nalkuttamatta ja keskustella asioista asiallisesti. Jälkikäteen ei kannata sanoa mistään toistuvasta arkiongelmasta. Nalkuttaminen ei enää muuta mitään muuta kuin molempien asennetta asian suhteen negatiivisemmaksi.

Vaimon täytyy osata luopua ainakin välillä hyvästäkin kontrollistaan kotiin, arkeen ja perheeseen. Ja ottaa aikaa itselleen. Uskon, että vaikkapa pienten lasten perheessä, jos vaimo sanoo, että tarvitsen lepoa ja vapaaillan, niin mies sen aina ilomielin antaa. Vaimon hyvinvointi on tärkeää. Mutta miehille ei ole aina luontevaa osata ajatella toisen puolesta, milloin vaimo tarvitsisi lepoa. Ja toisinaan, kun mies tarjoaa lepohetkeä, niin vaimo ei osaa sitä ottaa vastaan. On opittava pitämään itse huolta oman ajan tarpeistaan, sanoa ne ääneen ja myös ottamaan vastaan apua ja lepotarjouksia. On opittava antamaan ja ottamaan itselleen niin paljon lepoa ja mukavia hetkiä, että jaksaa olla nalkuttamatta ja hoitaa asiat asiallisesti. Sillä tavalla hoidettuna asiat sujuvat paremmin ja ilman, että kummallakaan menee turhaan hermot.

Ajattelen, että nalkuttaminen ei ole reilua. Asioista, jotka eivät suju, pitää kyllä keskustella. Se on kummankin yhteinen asia. Mutta ei niin, että niistä sanotaan ikävällä äänensävyllä jälkeenpäin. Vaan niin, että jos on joku arkea hankaava ongelma, niin siitä keskustellaan virkeässä mielentilassa etukäteen ja sovitaan yhdessä, mitä asian kanssa tehdään. Väsyneenä olisi hyvä oppia jättämään keskustelut virkeämpään ajankohtaan. Ja vielä parempi olisi se, että oppisi etukäteen ja myös yhdessä huolehtimaan siitä, ettei kumpikaan väsy liikaa, että ei olisi edes tarvetta alkaa nalkuttaa.

Itselleen ja toiselle saa kuitenkin olla armollinen. Aina ei kaikki mene niin kuin oppikirjasta. Silloin voi pyytää anteeksi ja hyväksyä sen, että aina ei kaikki onnistu niin hyvin. Tärkeintä on jaksaa yrittää.

22/09/2013 5 kommenttia

Tarpeet Yhdessä kasvaminen

Entä jos tuntuu, että mikään ei muutu?

Kirjoittajalta Tiia 15/09/2013

Kun lähdetään ratkomaan jotain isoa ja haastavaa kysymystä parisuhteessa, on hyvä tietää, että nopeita ratkaisuja on harvoin tarjolla. On myös viisasta valmistautua fiilikseen, että välillä tuntuu, että mikään ei muutu tai mitään ei edes ole mahdollista muuttaa. Muutokset isojen ja haasteellisten kysymysten suhteen parisuhteessa ovat hitaita.

Ajattelen itse, että on lohdullista, että olen vastannut ”Tahdon”, kysymykseen ”Tahdotko rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä”. Viikossa ei siis tarvitse tulla valmiiksi, vaan aikaa kasvulle eri kysymysten kanssa on vuosia ja ehkäpä vuosikymmeniäkin. Se on turvallista. On aikaa kypsyä ja rakentua yhdessä.

Muutoksiin suostuminen vie aikaa. On hidasta muuttaa omia toimintatapoja ja hidasta oppia, että toista ei voi muuttaa. Muutos lähtee itsestä. Mutta jos pystyn tulemaan vähän matkaa puolisoani vastaan, on mahdollista, että hänkin pystyy tulemaan vähän matkaa minua vastaan. Muutosta ei toki voi tehdä kokonaan yksin, mutta uskon, että sen voi aloittaa yksin ja saada toisenkin mukaan. Usein sorrumme yrittämään muuttaa puolisoamme, emme itseämme, mutta minun tehtäväni on aloittaa itsestäni.

Muutoksia ei ole helppo nähdä tässä hetkessä, vaan ne näkee selvästi vasta ajan päästä. Jos ollaan yhdessä työstetty jotain haasteellista kysymystä, ajan myötä voi nähdä muutoksia tapahtuneen. Voi olla, että koko kysymys on ratkaistu pois päiväjärjestyksestä ja sille voi jopa hellästi nauraa. Tai voi ainakin huomata, että olemme löytäneet tähän asiaan kompromisseja: olemme kumpikin kehittyneet asian suhteen. Pystyimme pienin askelin muuttamaan suhtautumistamme ja toimintatapojamme.

Kehitys ei synny itsestään. Asioista täytyy puhua kerta toisen jälkeen. Ilman keskustelua asiat eivät etene, väärinkäsitykset jäävät selvittämättä ja syvempi ymmärrys puolin ja toisin syntymättä. Asiat voivat silloin jäädä junnaamaan paikoilleen ja siihen pisteeseen, että mikään ei oikeasti muutu.

Mutta keskustelemalla hiertävästä asiasta vaikkapa kerran kuukaudessa ajatukset saavat kasvaa ja edetä. Tässä kuuntelu nousee isoon asemaan. On todella tärkeää, vaikka kyse olisi tunteita herättävästä asiasta, että pystyy kuulemaan, mitä toinen sanoo. Joskus on hyvä päättää, että nyt toinen vain kuuntelee ja toinen pelkästään puhuu, eikä edes yritetä dialogia. Että varmasti kuulisimme, emmekä vain keskittyisi ajamaan omaa näkökulmaamme.

Jos mietitään muutosta parisuhteessa kummankin tarpeiden paremmassa huomioimisessa, ei varmasti ratkaise kokonaan ongelmaa, että kerran istutaan alas ja puhutaan tarpeista. Ja että sen jälkeen huomioimme loppuelämämme toisemme tarpeet täydellisesti. Todellisuudessa keskustelun jälkeen kokeillaan uusia huomioimisen tapoja käytännössä ja todennäköisesti osittain epäonnistutaan. Edistystä on syntynyt, mutta mahdollisesti lisäksi on tullut uusia väärinymmärryksiä tai olemme unohtaneet jotain. Keskusteluun täytyy siis palata monta kertaa.

Ajan kuluessa, kun kumpikin yrittää parhaansa, voi kuitenkin huomata, että olemme oppineet huomioimaan paremmin toinen toisemme tarpeita. Ja silloin, kun toinen kertoo jostain tarpeestaan, se kuulostaa jo tutulta. Emme voi kerralla sisäistää kaikkea, mitä toinen kertoo, mutta pikku hiljaa voimme, kun palaamme useita kertoja asiaan. Ja vaikka vihdoin oppisimme erinomaisesti huomioimaan toisen tarpeen, ei keskustelua voi lopettaa, sillä toisen ajatukset muuttuvat usein ajan myötä. Tarpeesta, jonka olemme oppineet huomioimaan, tuleekin ehkä vähemmän tärkeä ja jostain toisesta tärkeämpi. Ilman keskustelua emme tiedä toisen ajatusten muuttuneen.

Uskon, että useimmilla on tahtoa muuttaa parisuhdetta hiertäviä kysymyksiä. Tahdomme parasta sekä puolisollemme että itsellemme: keinoja vain on joskus vaikeaa löytää. Uskon, että paras ja toimivin keino on ongelmien tiedostaminen ja niistä puhuminen ja sen jälkeen yrittäminen, erehtyminen ja keskusteleminen vuorotellen. Ajan kanssa erehtymiset vähenevät ja yrittäminen palkitaan. Prosessi voi olla pitkä, mutta se on palkitseva. Opimme ymmärtämään paremmin toisiamme ja saamme hankalia asioita käsiteltyä. Saamme kasvaa yhdessä.

15/09/2013 0 kommenttia

Tarpeet

Välttämättömät tarpeet

Kirjoittajalta Tiia 12/09/2013

Usein on vaikea tunnistaa ja tunnustaa omia tarpeitaan. Vielä vaikeampaa on oppia tuntemaan hyvin puolison tarpeet. Tarpeet ovat tarpeellisia ja välttämättömiä. Niitä ei voi poistaa, vaikka toisinaan tekisi mieli taikoa ne näkymättömiksi. Voi toki yrittää tukahduttaa tarpeensa, mutta eivät ne sillä mihinkään katoa ja tiedossa on ongelmia kulman takana. Siksi tarpeet olisi hyvä tunnistaa, tunnustaa ja hyväksyä. Ja opetella yhdessä elämään sellaista elämää, jossa kummankin puolison tarpeet saisivat ainakin osittain täyttyä.

Tarpeissa ahdistavaa on se, että tuntuu vaikealta olla tarvitseva. Jos ei olisi tarpeita, voisi olla riippumaton. Ja riippumattomana voisi olla haavoittumaton. Avoimuus ja tarvitsevuus on pelottavaa, jopa avioliitossa, jossa lähellä on läheisin ja rakkain ihminen. Tarvitseva ihminen on haavoittuva ja herkkä. Käy todella kipeää, jos tärkeimmät tarpeet eivät täyty. Se voi suistaa ajan kanssa kyynisyyteen ja välinpitämättömyyteen. Mutta jos tarpeet saavat täyttyä, se antaa upeita voimavaroja ja onnea elämään.

Naisella ja miehellä on vähän erilaiset tarpeet ja erilaiset määrät eri tarpeilla. Naisena nainen tarvitsee usein eri asioita mieheltä kuin miehenä mies naiselta. Toki myös ihmisinä tarvitsemme eri asioita ja eri verran. Avioliiton alkuvaiheessa ei tarvitse usein murehtia tarpeiden täyttymisestä. Aluksi kummallakin on halua ja voimia antaa paljon ja tarvita vähän. Ajan myötä tilanne kuitenkin muuttuu. Arki vie veronsa ja tarpeet eivät enää täyty itsestään.

En usko, että tarpeet kohtaavat avioliitossa kovinkaan usein siinä mielessä, että kumpikin tarvitsisi juuri samalla hetkellä juuri samaa asiaa ja juuri saman verran puolisoltaan. Sen takia joudutaan usein sekaannukseen. Koska kumpikin toivoo, että sekä hän olisi onnellinen että toinen olisi onnellinen, niin aletaan täyttää toiselle tarpeita, joita hänellä oletetaan olevan, että puoliso tulisi onnelliseksi. Usein emme kuitenkaan tiedä, mitä toinen tarvitsee. Ja helposti ne ovatkin sitten omia tarpeitani, joita puolisolleni täytän.

Esimerkiksi, jos minä toivoisin puolisoltani kirjeen, ruusuja ja hyvin siivotun keittiön, saatan antaa puolisolleni kirjeen, ruusuja ja hyvin siivotun keittiön. Mutta koska puolisoni tärkeitä toiveita eivät ole kirje, ruusut ja hyvin siivottu keittiö, hän ei osaa niitä arvostaa ja hänen tarpeensa eivät täyty niiden avulla. Ja lisäksi minä petyn, kun en saanut isoa kiitosta ja arvostusta antamisestani. Ja petyn myös siitä, että en saanut tunnetta, että puolisoni olisi tullut onnellisemmaksi, vaikka ponnistelin hänen onnellisuutensa vuoksi.

Puolisoni taas toivoisi vaikkapa uuden puhelimen, remppailutilan autotalliin ja rentoutumista yhdessä toimintaelokuvan parissa. Siispä puoliso antaa nämä minulle. Ja minä en osaa niitä arvostaa, koska olisin tarvinut ruusuja, kirjeen ja siivotun keittiön. Ja taas petytään puolin ja toisin. Nämä ovat karrikoituja esimerkkejä, mutta silti kertovat jotain totuudesta.

Emme siis osaa aina antaa toiselle sitä, mitä hän tarvitsisi, vaikka haluaisimme todella. Olen varma, että molemmille puolisoille erittäin tärkeä tarve on se, että puolisoni olisi kanssani onnellinen. Helposti kuitenkin menee puurot ja vellit sekaisin ja emme tiedä, mitä toinen eniten meiltä tarvitsisi, koska se ei ole sama kuin mitä itse eniten toiselta tarvitsen.

Usein ajaudutaankin ikävään kierteeseen. Koska puolisoni ei täytä omia tarpeitani, en minäkään halua täyttää puolisoni tarpeita. Tämä ajatus ei välttämättä ole tietoinen, vaan pinnan alla. Jos omat tarpeet eivät täyty, ei ole voimia tai halua täyttää puolison tarpeita. Ja tarpeista tulee ajan myötä valtapelin nappuloita ja siinä pelissä kumpikin on häviäjä. On aika viheltää peli poikki ja alkaa selvittää, mitä kumpikin todella tarvitsisi. Paljon hauskempi peli on se, jossa kilvan täytetään toisen tarpeita.

Tarpeiden käsittelemisessä voi auttaa ajatus rakkauden kielistä (Gary Chapman, Rakkauden kieli). Sanat, teot, yhteinen aika, lahjat tai kosketus voivat olla se kieli, jolla puolisosi lukee parhaiten rakkautta. On mahdollista, että molemmilla puolisoilla on eri äidinkieli. Minä ehkä puhun äidinkielenäni sanoja, mutta puolisoni tekoja. Olennaista olisi antaa toisella rakkautta sillä kielellä, mitä toinen lukee parhaiten, eikä sillä, mitä itse puhuu parhaiten. Se on vaikeaa, koska silloin ei voi välttämättä osoittaa rakkautta äidinkielellään. Mutta muulla kuin puolison äidinkielellä osoitettu rakkaus menee yleensä hukkaan. Puoliso ei ymmärrä sitä, joten se ei täytä puolison rakkauden tarvetta ja lisäksi ”turha” antaminen vie minulta voimia.

Mitä muuten tarpeet voivat olla parisuhteessa? Tarvetta arvostukseen, keskusteluun, ihailuun, yhdessä tekemiseen, yhdessä olemiseen, vahvaan sitoutumiseen, hellyyteen, kumppanuuteen, omaan tilaan, viehättävään pukeutumiseen, vastuun ottamiseen erilaisista asioista jne. Sellaisia asioita, joita ei ole aina helppo sanoittaa itselleen ja puolisolleen. Ja joiden tärkeysjärjestys voi puolisoilla olla hyvinkin erilainen, vaikka kummallakin olisi samoja tarpeita. Tarpeiden tiedostaminen kannattaa, vaikka onkin työlästä. Koska tarpeiden suhteen ollaan ison asian ja mahdollisesti kompastuskiven äärellä. Turha jäädä kompastelemaan, jos olisi muitakin vaihtoehtoja.

Voivatko tarpeet olla kohtuuttomia? Täyttymättöminä ne voivat herkästi olla. Jos puolison tarpeet eivät ole pitkään aikaan täyttyneet, niin niistä voi tulla niin suuria, että ne voivat tuntua kohtuuttomilta ja vaativilta. Kyse on siitä, että ne ovat ehtineet kasautua valtavaksi möykyksi. Hyväksyttyinä ja ainakin osittain täytettyinä tarpeet eivät ehdi möykkyyntyä, vaan pysyvät luonnostaan kohtuullisen kokoisina. Jos saa nauttia säännöllisesti siitä, että tarpeet täyttyvät, niin tuskin monikaan vaatii puolisoltaan enemmän ja kohtuuttomia. Vaan on kiitollinen ja onnellinen siitä, mitä on saanut ja saa. Ja antaa mielellään puolisolle sitä, mikä taas hänelle on tärkeää.

Luo keskustelua tarpeista, kuuntele tarkkaan ja usko, mitä toinen sanoo! Vaikka et ymmärrä, miksi puolisosi tarvitsee enemmän hellyyttä tai enemmän omaa tilaa kuin sinä, niin luota siihen, mitä hän itse kertoo tarpeistaan. Ja jos haluat tehdä hänet onnelliseksi, anna hänelle sitä, mitä hän tarvitsee. On helppoa nähdä, mitä se tekee puolisolle, jos hänen tarpeensa saavat täyttyä. Hän tulee onnellisemmaksi. Jopa paljon onnellisemmaksi.

12/09/2013 2 kommenttia