Vaikka tämän postauksen aihe voi olla varsin perustietoa jokaiselle parisuhteen hoitamisesta kiinnostuneelle, niin silti tein minulle uuden oivalluksen pieniin asioihin liittyen. Helposti ajattelen, että se oli vain pieni ja vähäpätöinen asia, jos petyn, tunnen kiukkua tai suren arjessa jotain pientä juttua. Yritän herkästi vakuutella itselleni, että noin pienistä ei kannata välittää.

Pienillä asioilla on suuri merkitys

Oivalsin kuitenkin, että vaikka ei kaikesta toki kannata harmia kantaa, niin kuitenkin erilaisia pieniä asioita arjessa on syytä suuresti kunnioittaa: pieniä sanoja, pieniä tekoja, pieniä tunteitakin. Elämässä on paljon pieniä hetkiä, suuria harvemmin, joten pienillä hetkillä on pohjimmiltaan iso merkitys.

Monesti parisuhteen hoitamisessa puhutaan siitä, että pienet huomaavaisuudet arjessa ovat niitä suurimpia. Se on niin täysin totta. Ravintolaillallinen kaksin tuskin kuuluu monenkaan pariskunnan jokapäiväiseen arkeen, mutta jos tekee päivittäin voileivän tai lähettää mukavan viestin puolisolleen, se on itsessään pieni, mutta kokonaisuutena merkittävä teko. Arjessa on paljon näitä hetkiä, joissa voimme osoittaa pienillä teoillamme rakkautta puolisollemme. Myös pienet sanat ovat usein niitä suurimpia. Kiitos. Anteeksi. Näytät kivalta. Hoidit asian tosi hyvin. Rakastan sinua paljon.

Pienten tunteiden kuuleminen

Tajusin, että myös pienet tunteet on syytä kuulla. Sekä omat että puolisonsa. Herkästi ajattelen, että vain suuret tunteet merkitsevät ja tunteet ylipäätään ovat vain tunteita, eikä edes niin totta. Pienen ikävän fiiliksen voi sivuuttaa merkityksettömänä. Mutta ei se ihan niinkään ole. Pienet fiilikset kertovat meille tärkeistä asioista. Jos minulla harmittaa esimerkiksi se, että en saanut vastausta puolisolle lähtettämään viestiini, niin asia kannattaa asiallisesti kertoa. Minulle olisi tärkeää, että vastaisit viesteihini. Hyviä ratkaisuja eivät ole asian hautominen, villasella painaminen, eikä toki asian paisutteleminenkaan.

Vähättelystä avoimuuteen

Mielensäpahoittajaksi ei tarvitse muuttua, eikä nalkuttamista voi suositella kenellekään, mutta omien tai puolison tunteiden ja tarpeiden vähättely ei vie parisuhdetta eteenpäin. Vilttitossun sanat, “kyllä se mitään”, Heinähatusta ja Vilttitossusta saavat aina hymyn huulilleni. Ei se mitään, on usein validi ajatus, mutta tärkeää on osata olla myös avoin ja kertoa suoraan, kun on sen aika: “Kyllä se mitään”.

Pienet hyvät hetket kantavat

Pienet positiiviset fiilikset kantavat arkea. Hyvä mieli hymystä, onnenhetki halauksesta, hersyvä nauru hassuttelusta, kiitollinen mieli illalla kotiin laskeutuvasta rauhasta. Ja kun pienen harmituksen fiiliksensä rehellisesti ja avoimesti kertoo ja jakaa, se on yleensä jo pian haihtunut. ”Pienistä hetkistä kokoan sen, ihmisen elämän onnellisen.” Pienin askelin myös parisuhdetta rakennetaan eteenpäin.

*************

Lue myös teksti mentalisaatiosta parisuhteessa.

Anteeksiantoon riittää yksi ihminen, sovinnon syntymiseen tarvitaan aina kaksi.

Yllä oleva sitaatti on jäänyt moneksi päivää pyörimään mieleen Hanna Ranssi-Matikaisen kirjoittamasta erittäin antoisasta lukukokemuksesta: 112 ajatusta elämästä ja perheestä (2015, Päivä Osakeyhtiö). Noinhan se juuri on, ajattelin, kun ajatuksen sovinnosta ja anteeksiannosta sai lukea viisaaksi oivallukseksi muotoiltuna. Miten siis selvittää riita ja miten riidasta päästään yli kohti sovintoa?

Kun ristiriidan paise puhkeaa

Jos ristiriidan saa käsiteltyä, niin sen jälkeen on varsin helppoa muodostaa sovinto. Ainakin itselle ristiriidan käsitteleminen on kuin paiseen puhkaisu. Vaikka paise olisi ollut pahastikin tulehtunut ja isoksi kasvanut, niin se voi kadota kivuttomaksi käsittämättömän nopeasti, jos se saadaan hyvin puhkaistua aidolla ja rehellisellä keskustelulla. Puhkaisun jälkeen viimeisetkin rippeet riidasta katoavat niin, että hetken päästä paiseen kohtaakaan ei meinaa enää edes löytää. Eikä ole tarvettakaan. Kun kipu on kadonnut ja patti ei paina, niin ei sen olemassaoloa edes muista hetken päästä.

Kipuun ja vaikeisiin tunteisiin ei kuole

Jaksan ihmetellä sovinnon voimaa. Kun saa ymmärtää avoimessa keskustelussa toisen ja oman näkövinkkelinsä, molempien tunteet ja kipukohdat, niin sovinto on ihmeellinen hetki. Kipeiden ristiriitojen käsitteleminen on raskasta ja hetkittäin se voi tuntua niin raskaalta, että tuntuisi paljon helpommalta jättää asia käsittelemättä. Minulla on auttanut niihin hetkiin yksinkertaisesti ajatus, että tähän ei kuole. Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että tekisi mieli paeta ristiriidan selvittelyä ja paiseen puhkaisu tuntuu käyvän pelottavan kipeää. Niin silloin voi silti todeta itselleen, että kipuun ja vaikeisiin tunteisiin ei kuole. Sillä sovinto todella on sen arvoista. Sovinnon tuoma lähentymisen, helpotuksen, ilon, viisastumisen ja lämmön tunne on uskomattoman hieno.

Anteeksianto ilman sovintoa on kivikkoisempi tie

Anteeksiantaminen ilman sovintoa on hyvin erilainen tilanne. Anteeksiantaminen ilman asian oikeaa selvittämistä on totta kai tyhjää parempi ratkaisu ja tuo vapauden ristiriidasta sekin. On viisautta pystyä antamaan anteeksi, vaikka asiaa ei pystyisikään syystä tai toisesta käsittelemään sovintoon asti. Mutta se tie on paljon pidempi ja kivikkoisempi. Silloin ristiriidan molempien osapuolten yhteisen kasvun mahdollisuus jää toteutumatta.

Yhteinen polku kantaa paremmin

Yksin ristiriidan käsittelyn tiellä kulkeva joutuu kulkemaan ihan itsekseen anteeksiannon polun, kun ristiriitaa yhdessä ratkaistessa ja sovintoa etsiessä tie on yhteinen, vaikka kiviä riittää. Ne saa kuitenkin kääntää yhdessä. Yksin niitä harvoin edes saa käännettyä. Niiden olemassaolo täytyy vain hyväksyä ja antaa anteeksi, vaikkei pääsisikään koskaan ymmärtämään, mitä kivi kätki alleen ja miksi se tiellä seisoi.

Sovinnon tuoma viisaus

Sovinnossa on valtava viisaus. Se poistaa suurenkin kivun, isonkin murheen ja repivänkin ristiriidan. Yhdessä keskustellen, anteeksipyytäen, -antaen ja sopien ristiriita voi olla yllättävän nopeasti kaukainen muisto vain. Ja sovinnon myötä mukaan on aina tarttunut myös vähintäänkin rippunen lisää viisautta.

Tiivistelmä sovinnosta ja anteeksiannosta

Anteeksianto (Yksin)	Sovinto (Yhdessä)
Onnistuu yhdeltä ihmiseltä	Vaatii aina kaksi osapuolta
Tuo henkilökohtaisen vapauden	Tuo yhteisen helpotuksen ja lämmön
Tie on usein pidempi ja kivikkoisempi	Kivet käännetään ja tutkitaan yhdessä
Kasvu tapahtuu yksilötasolla	Mahdollistaa parin yhteisen kasvun

---

Tukea sovintoon ja parisuhteeseen

Joskus sovinnon polku tuntuu niin kivikkoiselta, ettei kiviä jaksa kääntää yksin eikä kaksin. Se on inhimillistä. Intohimo parisuhdetyöhön on vienyt minua ja toimin nykyään parisuhdeohjaajana. Parisuhdeohjauksissa teitä löytämään ne oikeat kohdat, joista paiseen voi turvallisesti puhkaista ja kääntämään kivet, jotka estävät tien sovintoon.

Varaa aika parisuhdeohjaukseen ja etsitään yhdessä reitti sovinnon viisauden äärelle.

Lomalla oli aikaa lukemisellekin. Käteen osui Elaine N. Aronin Erityisherkkä ihminen ja parisuhde (2014, Nemo). Menemättä tässä postauksessa syvemmälle erityisherkkyysteemaan kirjassa oli mielenkiintoisia kohtia. Kirjan pohjalta eniten jäin miettimään tylsyyttä ja jännitystä parisuhteessa.

Aron kirjoittaa tutkimustensa perusteella, että erityisherkkä ihminen kokee herkemmin tylsyyttä parisuhteessaan. Kirjassa puhuttiin myös jännityksen merkityksestä parisuhteessa. Jäin pohtimaan näitä teemoja, koska en ole juuri ajatellut kumpaakaan. Tylsistynkö helposti avioliitossa? Kaipaanko jännitystä?

Erityisherkille on tyypillistä on mm. tunneherkkyys ja taipumus syvälliseen pohdintaan. Aron toi esille sitä, että erityisherkkä kaipaa erityisesti syvällistä keskusteluyhteyttä puolisonsa kanssa. Jos se puuttuu, niin se jo olennaisesti vaikuttaa tunteeseen tylsyydestä parisuhteessa.

Minulle tämä oli oivallus. Jo yksinkertaisesti pitämällä keskusteluyhteyden auki, tylsyys parisuhteesta vähenee, oli sitten erityisherkkä tai vähemmän herkkä. Ja tämä jännitys on ihan ilmaista. Kun vaan vuorotellen avaa suunsa ja muistaa myös kuunnella, niin pääsee tutustumaan puolison ajatuksiin ja maailmaan. Toki vaatii aikaa ja rohkeutta päästä syvempiin teemoihin, mutta ajatuksena tämä on niin selkeä ja raikas. Avioliitossa tulee yksinäistä ja tylsää, jos emme jaa ajatuksiamme sekä arkitasolla että syvemmällä tasolla.

Tylsyys voi olla toki monta muutakin asiaa esimerkiksi ihan vaan yksitoikkoista arkea. Tähän liittyen herää ajatus, että kyllä sopiva jännitys on varmasti hyväksi avioliitossa. Jos arki rullaa pelkillä rutiineilla, niin kyllä itse ainakin tylsistyn. Välillä tarvitaan arjen ylittäviä hetkiä. Ne voivat olla pieniäkin, vaikka pieni yllätys puolisolle tai ihan vaan kävelyretki yhdessä, jos arjessa siihen jää harvoin aikaa. Tai sitten laskuvarjohyppy yhdessä, jos molemmat sellaista kaipaavat. Yhdessä tekeminen ja kokeminen on kuitenkin aina arvokasta ja Aron vahvistaa sen tutkimustenkin perusteella. Molemmille sopivan jännittävät kokemukset yhdessä tekevät hyvää.

Jäin kuitenkin miettimään, että tylsyyttäkin täytyy sietää. Koska arki välillä on tylsää. Rakkaus ei kuitenkaan ole tylsää, vaikka se voi olla arkista. Halauksiin, suukkoihin, rakastaviin sanoihin ja tekoihin ei voi kyllästyä. Ja rakkautta voi ilmaista arjessa välillä myös uusin sanoin ja teoin.

Kun arjessa on ollut kausi, jolloin kiirettä ja väsymystä ei ole ollut niin paljon, niin riidat ovat vähentyneet. Olenkin miettinyt, että kuinka suuri merkitys väsymyksellä on parisuhteen riidoissa. Virkeänä ja hyväntuulisena ei ole niin paljon tarvetta riidellä. Välillä tuntuu, että jos ei koskaan olisi väsynyt, niin tarvitsisiko koskaan edes riidellä? Silloin joustoa löytyisi tilanteeseen kuin tilanteeseen? Joka tapauksessa väsymys on usein laukaiseva tekijä riitatilanteessa ja joskus koko parisuhderiidan syykin.

Miksi samat riidat toistuvat vuodesta toiseen?

Mutta eivät kaikki riidat väsymyksestä johdu. Vuosien myötä tietyt perusriidanaiheet toistuvat, vaikka väsymystä ei olisikaan niin paljon. Usein tuntuu, että niissä on kyse tapojen eroavaisuuksista tai odotusten ja tarpeiden kohtaamattomuudesta. Tilanne ja aihe tuntuu toistuvan lähes identtisenä vuodesta toiseen. Toimintatavatkin riidellessä meinaavat tulla suoraan selkärangasta ja kummallakin on oma poteronsa valmiina, johon asettua.

Jälkipuinti: Keskustelu tunteiden rauhoituttua

Olen miettinyt, että ehkä itse riitatilanteeseen ei ole helppoa vaikuttaa. Kun hermostuu, niin järjellä ei ole paljoa tilaa, vaan tunteet ovat pääroolissa. Ja kiukun vallassa sitä toistaa herkästi vanhat tutut vuorosanat, eikä pysty niihin kauheasti vaikuttamaan tai kuuntelemaan toista. Mutta riidan jälkeen on hyvä aika selvittää riidanaihetta.

Kun on hetken rauhoittunut, niin voi yrittää järjen avulla tunnistaa, mistä riidan aihe ja siihen liittyvät tunteet tulivat. Minkä takia sitä pohjimmiltaan riiteli? Keskustelu riidan jälkeen on todella antoisaa, jos siihen uskaltaa asettua avoimin ja rehellisin mielin. Ajattelen, että riidan idea on se, että asia saadaan kakaistua pöydälle ja sen jälkeen siitä voidaan mahdollisimman järkevästi keskustella. Sekä kuunnella toista että sanoittaa ja kuunnella itseään.

Riidan aihe vs. todellinen tunne

Riidassa kyse voi olla jostain asiasta parisuhteessa, käytännön asiasta, resurssien jakamisesta arjessa tai jostain jopa ihan omasta asiasta. Joskus huono fiilis tulee vuodatettua toisen päälle riitelemällä, vaikkei toinen suoraan edes liittyisi siihen, mistä oma harmistus tuli. Tunne ja riidan aihe ovat jollain tapaa kaksi erillistä asiaa.

Riita mahdollisuutena kasvuun ja läheisyyteen

Ennen pelkäsin riitoja. Nykyään näen ne osana arkea. Hienoa tietenkin olisi, jos erimielisyydet voisi käsitellä rauhanomaisesti ilman riitoja. Mutta toisaalta se tuntuu aika utopistiselta. Ei aurinkokaan aina paista. Ja kitkaa aiheuttavaa asiaa voi olla vaikea saada ulos ilman tunteiden tuomaa vauhditusta.

Jos ei olisi riitoja, olisiko mitään kehitystä? Tuntuu, että riidan ydin on ongelman havaitseminen ja tuominen päivänvaloon ja sitten sen ratkaiseminen tai siitä sopiminen edes osittain. Osittainenkin riidan ratkaisu vie aina asioita eteenpäin. Uskon, että riidan tarkoitus on synnyttää keskustelua ja pohjimmiltaan rakentaa parisuhdetta ja läheisyyttä. Kumpikin osapuoli voi vaikuttaa siihen, syntyykö aiheesta hyvä keskustelu sitten, kun tunteet ovat hieman jäähtyneet.

---

Toistuvatko samat riidat vuodesta toiseen? 

Joskus riitojen kehät ovat niin syviä, että niistä on vaikea päästä omin päin eteenpäin. Työskentelen nykyään parisuhdeohjaajana ja parisuhdeohjauksissa tutkimme näitä riitapoteroita turvallisesti ja opettelemme uusia tapoja kohdata toinen silloinkin, kun on vaikeaa.

✨ Varaa aika parisuhdeohjaukseen tästä

Miten olenkaan voinut unohtaa kirjoittaa kaapin paikasta? Sehän se jo häissä polkaistaan paikalleen, kuka talossa määrää kaapille paikan. Tosin meillä se jäi häissä polkaisematta (syitä siihen voi pohtia), että ehkä siksi koko aihekin on unohtunut muiden aiheiden rinnalla. Mutta ei se silti tarkoita, että aihe ei olisi tärkeä. Sehän on päinvastoin jokapäiväinen.

Mikä vaikuttaa siihen, miten asioista päätetään parisuhteessa?

Asioista päättäminen on monimutkaista. Kuka päättää? Mitä päättää? Miten neuvotellaan vai neuvotellaanko? Riidelläänkö? Pohditaanko kauan vai päätetäänkö nopeasti? Kuka sanoo viimeisen sanan? Ollaanko siihen sitten tyytyväisiä?

Arjessa on jatkuvasti pienempiä ja isompia tilanteita, joissa täytyy tehdä päätöksiä. Ne liittyvät elämän eri osa-alueisiin. Päätöksiin liittyy aina vastuu. Se joka on päättänyt toivottavasti kantaa vastuun päätöksestä. Jotkut päätökset ovat siinä sarjassa, syödäänkö tänään lihapullia vai kasvissosekeittoa. Toiset ovat sitä luokkaa, asutaanko ensi vuonna Suomessa vai ulkomailla tai vieläkin suurempia. Jotkut päätökset ovat onnistuneempia kuin toiset, varsinkin jälkeenpäin katsottuna.

Päättämiskulttuuriin vaikuttaa varmasti kovasti se, mihin on omassa lapsuudenperheessään tottunut. Kuka siellä sanoi viimeisen sanan? Vai sanoiko kukaan? Onko malli ollut toimiva tai huono? Ratkaistiinko asiat riitelemällä vai riitelemättä? Päätettiinkö tietoisesti vai ajauduttiinko ratkaisuihin?

Miten tiedostaa paremmin oman parisuhteen päättämiskulttuuria?

Ihmisten luonteet ja tottumuksetkin ovat erilaisia. Toiset haluavat mielellään päättää asioista. Toiset ovat kiitollisia, jos heidän ei tarvitse itse tehdä lopullista päätöstä. Kaikki eivät osaa kuunnella hyvin toisen ajatuksia ja neuvotella. Jotkut haluavat olla aina oikeassa. Toisaalta kaikki eivät uskalla sanoa omia mielipiteitään kaikista asioista. Päättäminen on alue, jolla voi olla haasteita ja haavoja sekä neuvottelemisen ja päättämisen taidoissa.

Parisuhteessa päätöksiä on pakko tehdä päivittäin lukuisista eri asioista. Osa päätöksistä on helppo jakaa vaikkapa kummallekin omiin vastuualueisiin. Mutta jotkut päätökset ovat isoja, moniulotteisia ja vaikeita. Parisuhteen päättämiskulttuuria pohtiessa tiedostaminen on isossa roolissa. Isossa roolissa on myös kysymys vastuusta. Miten vastuu päätöksistä kannetaan?

Kaapin paikan määrittämisessä on paitsi näkyviä, niin myös kaapin takana piilottelevia piirteitä. Niistä voi ottaa selkoa vain kääntämällä yhdessä kaapin ympäri ja tutkimalla tilannetta. Kaapin paikka ei ole useinkaan ihan yksinkertainen asia. Siitä on tärkeä neuvotella. Mutta toisaalta kaappia ei voi jättää keskelle lattiaa ikuisten neuvottelujen kohteeksi. Sillä täytyy päättää paikka.

*******************

Tutustu myös uudempaan tekstiini kuulluksi tulemisesta parisuhteessa.

Kommunikaatio parisuhteessa -teeman ympärillä olen pyörinyt ennenkin, mutta tuntuu, että nyt olen oivaltanut taas uutta. Ensinnäkään, en usko, että normaalissa parisuhteessa on montakaan ongelmaa, jotka eivät puhumalla selviäisi. Lisäksi en usko, että on olemassa juuri mitään ongelmia, jotka puhumatta kunnolla selviäisivät kunnolla. Tämä viimeinen ajatus on avautunut minulle uudella tavalla.

Haava-metafora: Miksi riita toistuu?

Kuvittele haava. Syvä haava. Kuvittele se johonkin kohtaan ihmistä, jossa se herkästi joutuu liikeeseen. Kuvittele, että sitä ei hoideta koskaan kunnolla. Kuvittele, että vuosia siihen laitetaan välillä laastari, mutta sitä ei koskaan sidota kunnolla ja hoideta sieltä, mistä haava on syvin.

Laastari vai kunnon hoito?

Haava ei koskaan parane kunnolla. Sitä hämmästelee itsekin, että miksei se umpeudu. Kun kerran on laitettu laastari aina silloin tällöin. Kun jo näyttää, että ihan jeeshän se on, mutta sitten se taas repeää auki. On vaikea huomata, että se johtuu siitä, että haavaa ei ole koskaan hoidettu sieltä, mistä se oikeasti saa alkunsa: haavan pohjalta. Haavat paranevat pohjasta käsin.

Miten haavan paraneminen ja puhuminen liittyvät toisiinsa ja parisuhteen hoitamiseen? Parisuhteessa voi olla kysymyksiä, jotka aiheuttavat aina saman ketjureaktion. Toinen puolisoista reagoi johonkin tietyllä tavalla ja siitä seuraa, että toinen puoliso reagoi tietyllä tavalla ja sitten riidellään. Kaava toistuu aika ajoin aina samoin. Kummankaan tarpeet eivät täyty. Kummallekin kyse on jostain henkilökohtaisesti. Ei tunnu siltä, että on varaa joustaa. Tuntuu, että ollaan umpikujassa.

Riita selvitetään helposti laastarilla. Tilanne paikataan suurin piirtein. Päästään vähän matkaa eteenpäin. Ja sitten haava taas repeää. Ollaan taas samassa umpikujassa.

Koskaan ei päästä riidan pohjalle. Sinne, mistä kaikki on saanut alkunsa. Sinne, missä voi olla kipu, jota ei osaa niin vain tunnistaa, saati sitten pysty sanomaan ääneen. Sinne, missä voi olla jotain ihan muuta kuin riidasta päällepäin näkyvä osa.

Miten rikkoa riidan kaava?

Entä jos joskus rikotaan kaava? Riidan jälkeen yritetään päästä vähän etäämmäs tilanteesta, mutta katsotaan sitä yhdessä. Puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Etsitään, mikä oikeasti on riidan takana. Mistä oikeasti haava on saanut alkunsa? Näkyykö siitä riidellessä vain pinta, mutta ei se tärkein osa. Se, mikä oikeasti estää haavan paranemisen.

Ja löydetään. Jotain pientä tai hyvinkin suurta. Ja puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Kunnes haava puhdistuu. Kunnes haava parantuu. Ei tarvita enää laastareita. Koska haava on parantunut pohjasta käsin, kunnolla.

---

Tuntuuko, että pyöritte samassa kehässä?

Joskus haavan puhdistaminen vaatii ulkopuolista apua, jotta molemmat tulevat kuulluiksi ja riidan pohjalle päästään turvallisesti. Olen sittemmin opiskellut parisuhdeohjaajaksi. Lue uuden blogini teksti tunnekeskeisen pariterapian tärkeimmistä oivalluksista, joka kuvaa oivaltavasti myös parisuhteen vuorovaikutuksen negatiivista kehää. Parisuhdeohjauksessa opettelemme tunnistamaan näitä kehiä ja kaavoja ja rakentamaan syvempää yhteyttä puhumalla.

Varaa aika parisuhdeohjaukseen tästä