Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Kommunikaatio

Sellaisenaan hyväksytty
KommunikaatioTunteet

Sellaisenaan hyväksytty

Kirjoittajalta Tiia 14/10/2017

Törmäsin Suomen Mielenterveysseuran sivuilla tähän kuvaukseen: “Sellaisenaan hyväksyminen tarkoittaa, että henkilö – niin yhtä lailla lapsi kuin aikuinen – saa olla se, mitä hän on ja saa tuntea ja kokea kaiken sen, mitä hän itsestään löytää. Käytökseltä voidaan sen sijaan odottaa ja vaatiakin asioita, esimerkiksi toisten ihmisten kanssa toimeen tulemista.”

Monesti on tullut vuosien varrella pohdittua juuri tätä, mitä tarkoittaa se, että hyväksyy puolisonsa sellaisenaan. Tarkoittaako se että, kun puran pahan oloni puolisooni, hänen kuuluu hyväksyä se? Tarkoittaako se, että minun kuuluu olla iloinen ja hyväntuulinen puolisoni seurassa ja käsitellä muut tunteeni itsekseen, että tulen hyväksytyksi?

Hyväksytyksi tuleminen on jo vauvaiästä lähtien ihmisen perustavanlaatuinen tarve. Tunne, että olen hyväksytty omana, ihanana itsenäni tähän perheeseen. Myöhemmin ihmisellä on tarve olla hyväksytty ystävien keskuudessa, puolison silmissä, työkaverina ja monissa elämän eri ihmissuhteissa. Kuitenkin monesti tämä tunne on säröillä. Tuntuu, ettei kelpaa, eikä ainakaan sellaisena kuin on, varsinkaan kaikkine tunteineen. Yritän tavoittaa sitä, mitä on saada olla sellainen kuin on ja samalla olla läheisessä ihmissuhteessa ja vastuussa käytöksestään.

Nykyään tunnen, että saan olla oma itseni avioliitossa. En ole aina tuntenut niin ja koen, että se on ollut monen tekijän summa. En osannut ilmaista tunteitani tai pahaa mieltäni, varsinkaan, rakentavasti. Suljin tunteita sisälleni ja räjähtelin niitä sitten ulos, kun tulitikku raapaisi ja kuppi meni nurin. En osannut kertoa, enkä edes tiennyt, mitä tarvitsen ja toisaalta en osannut pyytää, että tarpeitani täytettäisiin. En saanut arvostusta niistä asioista, joista sitä olisin kaivannut, enkä osannut itsekään arvostaa itseäni. En osannut pyytää tukea niihin asioihin, jotka olivat minulle tärkeitä. En tullut aina kuulluksi, enkä nähdyksi. Ja siihen oli osuutensa yhtä lailla minulla kuin puolisollani.

Paljon on tullut mietittyä sitä, mitä silloin kuuluisi tapahtua, kun puoliso tulee vaikka töistä myrskynmerkkinä. Miten osoitetaan puolisolle se, että on okei olla pahalla päällä, on okei olla vihainen, turhautunut, mitä tunteita päivä onkaan herättänyt. Ja miten toisaalta, kun tulee itse pahalla päällä, osaisi käsitellä pahan olonsa purkamatta sitä kuitenkaan puolisoonsa. Koska ajattelen, että harmistumiseen, vihastumiseen, turhautumiseen, loukkaantumiseen ja kaikkiin tunteisiin on jokaisella ihmisellä oikeus. Mutta vastuu käytöksestä säilyy tunteidenkin keskellä. Taito lohduttaa ja kuunnella, kyky ottaa vastaan lohdutusta ja kertoa tunteistaan ovat tärkeitä harjoiteltavia taitoja puolisoille. Myös taito säilyttää vähän välimatkaa toisen murheiden keskellä, ettei itse menisi itse tunteisiin mukaan, on tärkeä. Kaikessa ei ole suinkaan kyse minusta, vaikka huonolla itsetunnolla niin voi tuntua. Tilan antaminen toiselle ja toisen tunteille on tärkeää ja hyväksyntää.

Sellainen suhde ei toimi hyvin, jossa ei ilmaista omia tunteita toisilleen. Toisaalta sellainenkaan ei toimi hyvin, jossa niitä kaadetaan toisen päälle ja vaaditaan toista hyväksymään kaikki kaadettu. Ylilyöntejä sattuu ja niihin ratkaisu on niiden tunnustaminen ja anteeksipyytäminen. Sellaisenaan hyväksymisessä suuri osuus on myös on siinä, hyväksyykö ihminen itse itsensä. Hyväksyntä on osattava ottaa vastaan sekä itseltään ja muilta.

Tunnen, että olen hyväksytty puolisoni silmissä, mutta silti käytöksessäni on parantamisen varaa. Hyväksynnän tunne tulee siitä, että tunnen olevani tärkeä, arvostettu, arvokas ja rakas. Saan olla vihainen, kun siltä tuntuu. Oikein ei ole kuitenkaan kaatamalla kaataa sitä puolison silmille. Jos niin käy, on aika pyytää anteeksi ja vaihtaa rakentavampaan tyyliin. Saan olla pettynyt. Oikein ei ole mököttää. Tärkeää on kertoa, että olen pettynyt. Puolison ei ole reilua kieltää sitä, että et voi olla pettynyt. Oikein on hyväksyä toisen tunne. Hyväksynnän osuus voi välillä mennä mönkään. Silloinkin on aika pyytää anteeksi.

Tulin siihen tulokseen, että olla hyväksytty keskeneräisenä on se juttu. Hyväksytty on puolisoni osuus, keskeneräisyys minun. Halu nähdä puoliso omana itsenään kaikkine piirteineen, sanoa arvostavia ja kannustavia sanoja, tehdä hyviä tekoja toiselle ja täyttää toisen tarpeita, olla tukena vaikeissakin tunteissa ja tsempata toista elämän haasteissa on hyväksymistä. Toki sekin kaikki on usein keskeneräistä. Keskeneräisyys kuitenkin on enemmän minun tonttini. Minulla on vastuu myöntää, että olen keskeneräinen ja kehitettävää riittää. En voi lykätä keskeneräisyyttäni puolison hyväksynnän tontille, hyväksy minut, vaikka tekisin mitä. Minulla on vastuu teoistani, sanoistani ja kasvustani. En tule valmiiksi tämän elämän aikana, mutta olen vastuussa keskeneräisyydestäni.

Olen onnellinen, että tässä hetkessä tunnen, että olen puolisona sellaisenaan hyväksytty. Silti valmista ei ole, eikä tule ja säröjen hetkiä tulee aina välillä. Kaikkia asioita treenataan yhä tunnetaidoista moniin muihin taitoihin. Olen hyväksytty keskeneräisenä, hyväksyn keskeneräisenä.

Lähde: Tunnetaidot

14/10/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Avioliiton kasvatusoppi: Sinkkosen asennetta avioliittoon
KommunikaatioTarpeet

Avioliiton kasvatusoppi: Sinkkosen asennetta avioliittoon

Kirjoittajalta Tiia 01/10/2017

Olen tullut siihen tulokseen, että monet lastenkasvatusohjeet toimivat täysin myös avioliitossa. Esimerkiksi Jari Sinkkosen maalaisjärkisillä kasvatusviisauksilla sekä lapset että avioliitto voivat varmasti paremmin. Tässä tulevat kasvatusohjeet, joilla saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kasvatat avioliittoasi ja lapsiasi.

Perusasiat on tärkeä pitää kunnossa. Kun perheessä syödään säännöllisesti ja nukutaan suhteellisen riittävästi, ovat jo monet asiat kunnossa niin puolisoilla kuin lapsilla. Tämä ehkäisee osan haasteista. Mutta mukaan tarvitaan vielä muutama muukin kasvatusohje.

Sano kannustavia ja kauniita sanoja niin puolisollesi kuin lapsillesi. Jos sinulle sanotaan päivittäin, että olet ihana ja rakas, niin sen parempaa kasvun tukea ei voi saada aviopuoliso eikä lapsi. Näe onnistunut ja hyvä ja sano se.

Halaa, ota kainaloon ja helli. Toimii ihan yhtä lailla lapsiin kuin puolisoonkin. Metsään ei voi mennä kovin pahasti, jos perheessä on hellää kosketusta. Jokainen voi paremmin, kun saa läheisyyttä.

Keskustele, kysy kuulumiset ja kuuntele. Ihan aidosti ja rakkaudella. Kuulluksi tullut lapsi ja puoliso voivat paremmin. On yksi suurimmista lahjoista antaa täysi huomionsa toiselle ja keskittyä kuuntelemaan. Pohtia yhdessä, jos on joku haastava tilanne.

Sitten on ne tunnetaidot ja sosiaaliset taidot. Kaikkien ihmissuhteiden perusasia. Työn ja tuskan takana meille monelle aikuisellekin, mutta niin tärkeitä. Jos koko perhe harjoittelee sanoittamaan tunteitaan ja toimimaan rakentavammin ristiriitatilanteissa. Huomioimaan toinen toistaan. Kiittämään, auttamaan ja toimimaan yhdessä. Se kasvattaa varmasti perhettä. Ja toisaalta tässäkin keskittymään enemmän hyvään. Uskon, että sekä lasten että puolisoiden suhteen on toimiva kasvatusohje, että numeroa ei kannata tehdä pienestä huonosta käytöksestä.

Tue leikkisyyttä. Mukavat asiat ja nauru yhdistää niin aviopuolisot, lapset kuin koko perheenkin. Kunnioita jokaista perheenjäsentä omana itsenään ja tutustu häneen. Ei puolison eikä lapsen ajatuksia, tarpeita tai tunteita voi toinen tietää tai arvata, jos ei niihin tutustu ja anna toisen itse kertoa.

“Lapsen huomion hakeminenhan on vain tarvitsemista. Lapsi ei hae huomiota vaan yhteyttä meihin.” (Lapsen maailma 5/2017, Kasvata kannustaen) Luulen, että tämä viisaus toimii niin lasten kuin puolisonkin suhteen. Tarvitsemme yhteyttä toinen toiseemme. Emme osaa sitä aina ilmaista “järkevästi” puolisollemme, eivätkä lapset vanhemmilleen. Mutta tärkeää on uskaltaa antaa tarvitsemiselle tila.

Kasvun tukeminen kannattaa aina. Kasvatusta ei kannata laiminlyödä: avioliitonkaan kasvatusta. Maalaisjärjellä, antamalla aikaa ja rakkautta pääsee jo pitkälle.

01/10/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Avioliittohuumori
KommunikaatioYleisiä ajatuksia

Avioliittohuumori

Kirjoittajalta Tiia 18/09/2017

Avioliittohuumori. Tuo viisaudella käytettävä arkielon suola ja hersyvien naurujen lähde. Tuo itsetuntemuksen näyttämö ja toisen tuntemisen tulos. Tuo rakkauden ilmentymä.

Mitä olisikaan avioliitto ilman yhdessä nauramista? Kuivaa nyt ainakin, kamalan arkista ja synkkääkin. Yhteinen nauru luo yhteyttä ja taitaa tutkimukset kertoa myös sen terveyttä parantavista vaikutuksista. Minusta kuitenkin olennaista on, että yhteinen nauru nostaa puolisot arjen yläpuolelle. Sen avulla pääsee hyvän mielen yhteyteen, jonne tiskipöydän sotku, laskut ja legokasat lattialla eivät yllä.

Nauru korjaa kiukkua ja kommelluksia. Miten riidan teatraaliselle teolle voikin nauraa yhdessä jälkeenpäin. Ovikelloa on tullut soiteltua joskus riitayönä ja ei vaan yhtä rimpautusta… Miten reissujen kommelluksille voikaan hihittää jälkeenpäin. Pekingistä on etsitty pitkään isojen rinkkojen kanssa hotellia, jota ei ollut olemassakaan… Miten voikaan hekottaa yhteisile muistoille arjen, lasten ja reissujen kommelluksista.

Miten puolisolle voikaan hellästi kuittailla hassuista puolista. Ei kai hanskat satu olemaan taas (100 km:n matkan jälkeen) auton katolla säilytyksessä…? Miten itselleen voikaan nauraa, kun sortuu taas samaan kuvioon kuin ennenkin ja saa kuulla siitä. Ettei vaan verkostomarkkinoija olisi saanut rouvaa haaviinsa, taas… Ettei vaan rouva lupautunut vanhempaintoimikunnan puheenjohtajaksi… Miten voikaan nauraa, kun tietää puolison tuntevan sinut kuin omat taskunsa.

Siinä vaiheessa, kun avioliiton mörköasioille voi nauraa yhdessä, on päästy todella lähelle toista. Jos kipeä asia on saatu puitua niin, että siitä voi heittää lämmintä kuittia, ollaan todella kasvettu yhdessä. Itseään ja avioliittoaan ei kannata koskaan ottaa niin vakavasti, etteikö niille voisi yhdessä nauraa. Avioliittoleireillä on naurettu kertakaikkisen makeasti sellaisille havainnoille avioliitosta, jotka ovat koskettaneet kaikkia. Samoilla vesillä seilataan. Siinä on lohtu, toivo ja nauru samassa.

Avioliittohuumorissa tärkeintä on hellyys. Se ei ole piikkien heittelyä, vaan jaettua lämpöä. Se pakottaa välillä itsetutkiskeluun, mutta ei lyö. Se on osumatarkkuudessaan napakymppiluokkaa, mutta ei riko, vaan rakentaa. Ilman avioliittohuumoria tuskin olisimme enää yhdessä.

18/09/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Yön tunnit
KommunikaatioSitoutuminen

Yön tunnit

Kirjoittajalta Tiia 10/09/2017

Aikana ennen puolisoa ja lapsia nukuin yöllä. Untenmaassa oli mukava rauha ainakin klo 00-06 välisenä aikana. En ollut menevä edes teininä. Vauhdikkain yöelämä elämässäni alkoi esikoisen synnyttyä. Sittemmin on valvottu aina välillä. Usein vauva-ajan tai lasten sairauksien takia. Mutta valvottu on myös aikuisten takia.

Yön pimeydessä ollaan joskus molemmat hereillä pitkään. Siinä vähäisessä valossa on helppo eksyä puolisosta ja itsestäänkin. Yön mustuudessa voi joskus tuntua, että en tunne itseäni. Enkä ainakaan tuota ihmistä, joka on puolisoni. Minne olemme joutuneet? Olemmeko kadonneet vai eksyneet? Asiat näyttävät päivänvalossa ja yön hämyssä eriltä. Ehkä ihan hyvä niin. Vaikka yön vähäinen valo on synkkää sävyltään, niin asioita on joskus hyvä katsoa eri tavalla valaistuna.

Toisaalta yön hämärässä on helpompi turvautua toiseen. Tarttua varovaisesti käteen. Uskaltaa katsoa silmiin. Uni on välttämätöntä ihmiselle. Luulen, että niin on toisinaan myös yön sysipimeän keskustelutkin. Unen aikana aivot järjestelevät päivän asioita. Yöllisen kriisin aikana voi järjestellä ajatuksia, joita ei päivänvalossa osaa ehkä tuoda edes esille. Jotka eivät ehkä kirkkaassa uskalla näyttäytyä.

Yön jälkeen on aamu ja valo. Valossa on toivo, nauru, uusi mahdollisuus ja läheisyys. Päivänvalossa yön asiat näyttäyvät uudessa valossa. Silti en vaihtaisi pois mustia yön tuntejakaan. Lapset kasvavat nimenomaan unituntien aikana. Puolisotkin kasvavat välillä yön tunteina.

10/09/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Rakkautta ja rehellisyyttä
Kommunikaatio

Rakkautta ja rehellisyyttä

Kirjoittajalta Tiia 13/08/2017

Olen nuorempana ajatellut, että rehellisyys on aihe, josta postaus menisi näin: “Ole rehellinen puolisollesi. Kiitti ja moi tältä kertaa.” En ole kääntänyt kelkkaani, mutta pieniä viilauksia on matkan varrella ilmennyt.

Olen todennut, että parturi-/kampaajareissun jälkeen puolison tukka on kiva. Myös vaatekauppareissun jälkeen uudet vaatteet on kivoja. Tai no korkeintaan hampurilaispalaute (positiivista, väliin ripaus hyvin harkittua negatiivista ja päälle taas positiivista) on mahdollista. Mutta pottakampausta ei voi puolisolla olla. Eikä aivan karseaa paitaa.

Kun puoliso on lähdössä harvinaiselle vapaaillalle, silloin toisella puolisoista on voimia iltaan lasten kanssa. Tätä on pitänyt miettiä kyllä. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että voimia on. Ja hymykin irtoaa. “Mukavaa iltaa, rakas!”

Käsialaa voi parantaa, ne hiuksetkin kasvavat ja moneen voi vaikuttaa, muttei ihan kaikkeen. Raivorehellinen palaute asioista, joita toinen ei voi muuttaa, on hyvin hyvin harkinnanvaraista, jos ei halua jättää elinikäisiä muistoja. Koska sanoja ei voi suoraan vetää takaisin ja muistinmenetyspilleriä ei ole, niin puolison pysyviä ominaisuuksia kannattaa kommentoida rakkaudella.

Suora ja avoin keskustelu- ja tunneyhteys puolisoiden välillä on kultaa. Hopeaa ja viisautta on tietyissä tilanteissa valita sanansa tarkkaan. Ja pyöristää ne positiiviseen suuntaan. Rakkaus on rakkaudellista.

13/08/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Aikuiskasvatusta osa 1: Terapeuttinen ote?
KommunikaatioYhdessä kasvaminen

Aikuiskasvatusta osa 1: Terapeuttinen ote?

Kirjoittajalta Tiia 31/05/2017

Aikuisavioliitosta ajatukset ovat matkanneet aikuiskasvatukseen. Olen lukenut Lilly Korpiolan koskettavaa ja syvällistä kirjaa Pitkä tie äidiksi (2014), joka kertoo äitiydestä ja adoptiosta. Kirjasta opin uutena termin terapeuttinen vanhemmuus. Terapeuttiseen vanhemmuuteen liittyvät asiat jäivät mietityttämään myös suhteessa avioliittoon. Adoptiolapsilla eheytyminen menneistä kokemuksista ja kiintymyssuhteen rikkinäisyyksistä vaatii usein terapeuttista tapaa kohdata lapsi. Tarvitseeko myös aikuinen välillä terapeuttista kohtaamista puolisoltaan? Onko sellainen kohtuuton ajatus?

Kevään yksi teema parisuhdepohdinnoissa on ollut menneisyyden vaikutus nykyisyyteen. Uskon, että jokaisella on eheydyttävää menneistä ja avioliitossa asiat usein nousevat esiin tai ainakin poreilevat pinnan alla. Meissä jokaisessa on turvattomuutta ja isojakin kipeitä kohtia, jopa traumoja. Uskon, että juuri silloin, kun oma käytös ei ole aikuismaista, on ihmisellä suurin tarve tulla ymmärretyksi. Jos puoliso pystyy näkemään, mistä toisen käytöksessä on pohjimmiltaan kyse ja mistä reaktio johtuu, siinä hetkessä on suuri viisaus. Kun pääsee aidosti selville toisen ajatuksista ja tunteista, se voi olla menneitä korjaava kokemus puolisolle. Todellista aikuiskasvatusta.

Huono käytös lapsella kertoo yleensä jostain. Jäin miettimään, että niinhän se on meillä aikuisillakin. Pohjimmiltaan juuri silloin kaipaamme lohdutusta ja rakkautta, kun olemme “vaikeita”. Terapeuttisessa vanhemmuudessa puhutaan vanhemman herkkyydestä lapsen tarpeille ja tunteille ja käytöksen taakse näkemisestä. Luulen, että samaa herkkyyttä tarvitaan myös parisuhteessa. Toki voimme odottaa aikuiselta sitä, että hän osaisi kertoa tunteensa ja tarpeensa. Toisaalta juuri niissä asioissa voi olla vielä aikuisenakin paljon opeteltavaa. Hyvä ja turvallinen parisuhde voi olla paikka opetella niitä taitoja.

Avioliitossa emme voi alkaa vanhemmiksi toisillemme. Mutta voimme tahtoa olla rakastavia, turvallisia ja rakentavia toisillemme myös ja juuri silloin, kun toinen sitä kipeimmin tarvitsee. Vaikkei se olisi helppoa. Toisinaan ystävyydessä ja rakkaudessa tarvitaan terapeuttista otetta. Ajattelen, että se on sitä, että kuuntelee, yrittää ymmärtää ja eläytyä toisen tilanteeseen sekä osoittaa lujasti välittävänsä, kun toinen on haavoittuvaisimmillaan. Siinä hetkessä on rakkaus ja mahdollisuus kasvaa ja eheytyä.
31/05/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Mahdollistamista
KommunikaatioSitoutuminen

Mahdollistamista

Kirjoittajalta Tiia 30/04/2017

Olen lukemassa Marianna Stolbow:n antoisaa kirjaa Vanhempieni kaltainen (2016). Joskus sama vanha asia eri tavalla ilmaistuna saa ajatukset uusille urille. Mahdoton käytös parisuhteen vuorovaikutuksessa vaatii, että toinen mahdollistaa sen, kuvaa Stolbow. Stolbown:n ilmaisut, mahdoton käytös ja mahdollistaja, saivat minut pysähtymään ja miettimään erilaisia ristiriitatilanteita ja arjen vuorovaikutusta parisuhteessa. “On hyvä silti muistaa, että aina molemmat osapuolet mahdollistavat tilanteen”, kirjoittaa Stolbow.

Mahdottomasta käytöksestä voi tulla mieleen vakavat ja pelottavat parisuhteen ongelmat, kuten riippuvuudet ja väkivalta. Pohdin kuitenkin tässä pienimuotoisempaa mahdotonta käytöstä. Varmasti useimpien parisuhteessa elävien arkeen kuuluu toisinaan raivareita, mykkäkoulua, takertumista, vetäytymistä, ivailua, uhrautumista, vastuunpakoilua tms. Minulle oli uusi ajatus, että vaikka jokaisen oma käytös on totta kai aina omalla vastuulla, niin silti parisuhteessa toinen mahdollistaa toisen käytöksen. Mahdollistaminen liittyy minusta paljolti pelkoon.

Rakentava kommunikaatio on avioliitossa vaikeaa. Siihen liittyy monia pelkoja. Siinä on pelkoja avoimuudesta ja sisimpänsä paljastamisesta, ristiriitojen raastavuudesta ja sattumisesta. Parisuhteeseen liittyy myös suuri pelko toisen menettämisestä. Mitä, jos minut jätetään? Pelkoon liittyy myös vahvasti itsetunto. Entä jos en riitä? Mitä jos en kelpaa?

En ajattele, että kun toinen käyttäytyy pienimuotoisemmin mahdottomasti, olisi aika jättää suhde sikseen. Olemme jokainen rikkinäisiä monilta osin ja avioliitto, jos mikä, on parhaimmillaan rakastava ympäristö kasvaa ja eheytyä. Mutta sitä jäin miettimään, miten mahdottomasta käytöksestä ja mahdollistajan roolista mennään eteenpäin ja pelko selätetään? Jos minun uhrautuminen arjessa mahdollistaa puolison luistamisen vastuusta tai puolison luistaminen vastuusta mahdollistaa minun uhrautumiseni, niin mitä askeleita tarvitaan parempaan arkeen?

Ajattelen, että molemmilla on vastuu lopettaa toisen käytöksen mahdollistaminen. Tunnistaa, että tämä käytös on mahdotonta. Osoittaa rakkauttaan, jotta turvallisuus parisuhteessa säilyy. Käsitellä pelkojaan ja vahvistaa itsetuntemustaan ja -luottamustaan. Etsiä rakentavia sanoja kertoakseen, millainen käytös on mahdotonta, vaikka kommunikointi onkin välillä tosi vaikeaa. Ja ennen kaikkea rohkeasti käsitellä vaikeita asioita.

Vaikeat asiat eivät piilottamalla katoa mihinkään. Ainut mahdollisuus selättää ne, on tunnistaa, kohdata ja käsitellä ne. Se mahdollistaa eteenpäin menemisen. Haluan oppia mahdottoman käytöksen ja sen mahdollistamisen lopettamista. Ja onnellisuuden entistä parempaa mahdollistamista meille molemmille.

30/04/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Huomio!
Kommunikaatio

Huomio!

Kirjoittajalta Tiia 29/04/2017

Aloitin teinivuosillani aforismien keräämisen kissakantiseen muistikirjaan ja keräsin niitä siihen vuosia. Joitain viikkoja sitten etsin kirjan pitkästä aikaa käsiini, kun tarvitsin hyvää sitaattia. Halusin myös nähdä, mitä sitä oli nuorempana miettinyt ja millaisella maulla mietelmät valinnut. Aforismikirja oli kuin päiväkirja. Siinä näkyi hyvin, mikä asia on ollut kulloinkin mielen päällä.

Löysin mietelmän, joka kolahti kovaa tässä elämäntilanteessa. Vaikka tekniikka on kehittynyt ja laitteet käynnistyvät paremmin ja yksinkertaisemmin kuin nuoruudessa, niin kommunikaation haasteet eivät ole maailmasta (ja avioliitosta) loppuneet. Joten siis:

“Huomio!
Ennen suun avaamista
kytke virta aivoihin.”

Tänään sain taas huomata, että kommunikaation suurin haaste virrankytkyongelmien lisäksi on usein se, että ei ole kommunikoitu. Kommunikaatio ei suju kommunikoimatta. Mutta se sujuu kyllä, kun juttelulle varaa rauhallisen hetken ja molemmat alkavat kommunikoida.

Joten siis, rauhoita ympäristö. Etsi puoliso paikalle. Kytkekää virrat aivoihinne (tärkeä kohta). Ja avatkaa suut. Kuunteleminenkin on tosi jees juttu.

29/04/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kiltteyden voima
KommunikaatioYleisiä ajatuksia

Kiltteyden voima

Kirjoittajalta Tiia 15/04/2017

Luin Stefan Einhornin kirjan Aidosti kiltti (2005) ja se resonoi voimakkaasti ajatusteni kanssa. Tämä postaus on kokonaan kirjan pohjalta. Einhorn tuo esille monin vaikuttavin faktoin, tutkimuksin ja esimerkein, että aito kiltteys on sekä yksilön oma etu että yhteisön etu ja minusta myös mitä suurimmassa määrin parisuhteen etu. Aidolla kiltteydellä ei ole Einhornin määritelmän mukaan mitään tekemistä naiivin, hyväuskoisen tai hömelön toiminnan kanssa. Aito kiltteys vaatii älyllistä, harkitsevaista, arvostelukykyistä ja eettistä pohdintaa, runsasta empatiaa ja toisen ja myös omien tarpeiden ymmärtämistä ja kunnioittamista. Aidosti kiltti uskaltaa asettua vääryyttä vastaan, kun tarve vaatii, eikä pakene vastuuta.

Kirjan mukaan aidosti kiltti pyrkii hyviin tekoihin ja anteliaisuuteen. Ei välttämättä epäitsekkyyttään, vaan koska ymmärtää, että hyvä kannattaa laittaa kiertämään. Se ei ole keneltäkään pois ja hyvä palaa aikanaan myös itselle muodossa tai toisessa. Aina voi tehdä jotain hyvää toista tukeakseen tai auttaakseen. Ja hyvät teot vievät myös omaa elämää hyvään suuntaan.

Millaisissa asioissa sitten on aidosti kilttiä olla antelias? Einhorn antaa vakuuttavan listan. Antelias kannattaa olla esimerkiksi kiitoksen, rohkaisun ja kunnian jakamisessa toisille sekä myös rakkaudella annetussa, rakentavassa kritiikissä ja toisaalta omista puutteistaan kertomisessa toisille. Kannattaa olla antelias reilussa iloitsemisessa toisen menestyksestä ja neuvojen kysymisessä toisilta. Mikään näistä ei maksa mitään, eikä ole oikeasti meiltä pois. On päinvastoin saituutta olla niitä tekemättä ja antamatta, eikä se johda omaankaan hyvään. Antaessaan saa hyvää mieltä, yhteistyötä ja vastavuoroisuuttakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olisimme anteliaita toisen kohtaamisessa: näkemisessä ja kuulemisessa.

Kirjassa rohkaistaan myös kehittämään priorisointikykyämme. Kun on harkinnut, mikä asia menee etusijalle, tekemään sen sitten hyvin ja rakkaudella. Toinen asia, mihin rohkaistaan, on tekemään hieman ekstraa hyvän mielen vuoksi. Esimerkiksi, jos lupaa hoitaa jonkun homman ja hoitaa siihen vielä jonkun pienen homman päälle, se ilahduttaa varmasti puolisoa erityisesti. Kolmas asia, mihin kirja rohkaisee, on se, että aina voi tehdä jotain ja kaikkeen voi vaikuttaa jollain tapaa. Hyvä leviää hyvää tekemällä. Vaikka se kuulostaa naiivilta, uskon, että se on totta. Lopuksi totean, että kannattaa lukea koko kirja. Aidosti kiltti oli rohkaisevaa ja innostavaa luettavaa kaikkiin ihmissuhteisiin.

“Elämä on niin viisaasti järjestetty,
ettei kukaan tosissaan voi yrittää auttaa toista
auttamatta samalla itseään.”
-Ralph Waldo Emerson


“Vastuumme muista ihmisistä on loputtoman suuri.
Sen ajatteleminen voi tuntua musertavalta.
Mutta tuon tosiseikan tulisi pikemminkin
saada meidät tuntemaan itsemme merkityksellisiksi ja vastuullisiksi.”
-Stefan Einhorn

15/04/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Mistä olemme tulleet?
KommunikaatioYhdessä kasvaminen

Mistä olemme tulleet?

Kirjoittajalta Tiia 02/04/2017

Luin vasta Kimmo Takasen kirjan Tunne lukkosi. Sen jälkeen on tullut paljon mietittyä, millaisista lähtökohdista ja elämänkokemuksista käsin minun ja puolisoni tiet kohtasivat. Seurusteluaikana oli helpompi esittää, että aika ehjänä sitä on tähän tultu. Vailla kovin isoja haavoja ja menneisyyttä, valmiina uuteen uljaaseen ja eheään elämän pariskuntana.

“Marriage is like a phone call in the night: first the ring, and then you wake up.” Näinhän se meni. Herääminen todellisuuteen ja tutustuminen kunnolla itseensä ja puolisoonsa alkoi vihkisormus sormessa, vuosien saatossa, kun luottamus kasvoi. Vasta ihan viime aikoina on vielä selvemmin nähnyt menneen merkityksen kuluneissa vuosissa ja tässä hetkessä.

Takanen puhuu meissä jokaisessa olevista erilaisista tunnelukoista. Tämän päivän haasteissa ainakin osa selityksestä löytyy usein menneistä. Menneiden käsittely on tärkeää parisuhteen hoitoa. Kun uskaltaa kohdata taakkansa ja kipukohtansa, siinä hoitaa niin itseään, parisuhdetta kuin lapsiaankin. Muuten sitä kohdistaa herkästi kipunsa ja rikkinäisyytensä puolisoonsa ja siirtää ne myös osaltaan lasten kannettavaksi.

Ps. Netistä löytyy tietoa ja testi tunnelukoista, jos haluaa tutustua niihin tarkemmin.

02/04/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Kategoriat

  • Kommunikaatio (42)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (24)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (15)
  • Perhe ja vanhemmuus (1)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (11)
  • Tunteet (27)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (43)
  • Yleisiä ajatuksia (40)

Uudet artikkelit

  • High-functioning weirdo
  • Luottamuksen arvoinen
  • Meidän joulumme
  • Parisuhde on kahden kauppa
  • Uusia näköaloja kotisohvalle verkkoparisuhdekurssilta

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan