Kirjoittaja

Tiia

Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin on taisteltava. On taisteltava ehkä omien oikeuksien puolesta tai perheenjäsenten, ystävien tai läheisten oikeuksien puolesta. Tai voi olla, että tulee vastaan tilanne, jossa on asetuttava heikomman puolelle ja taisteltava hänen puolestaan. Toki ennen taisteluun astumista on tapahtunut jo paljon. Sitä ennen on myös tehty valinta taistelenko vai en. Joskus on viisautta jättää taistelematta, toisinaan se on pelkoa ja luovuttamista.

Olen miettinyt viime aikoina, mikä on minun tehtäväni, kun taisteluparini, puolisoni, lähtee taisteluun? En voi etukäteen tietää, tuleeko taisteluparini voittamaan taistelun. En voi ehkä edes olla täysin varma, taisteleeko hän oikean asian puolesta. Milloin on aika tukea puolisoani taistelussa? Milloin on aika kehottaa puolisoani vetäytymään? Jos puolisoni lähtee taisteluun, mitä silloin tapahtuu?

Koska olen puolisoni taistelupari, niin puolisoni taistelut liittyvät myös minuun. Jos puolisoni tarvitsee tarttua miekkaan, oli se sitten sanojen tai toiminnan miekka, mitä teen omalla miekallani? Jos sanon, etten jaksa hakea miekkaani tätä taistelua varten, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, etten usko tähän taisteluun tai sinuun ja en siksi hae miekkaani, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, että en tartu miekkaani, mutta olen kyllä samalla puolella ja tausta- ja huoltojoukoissa, miltä se tuntuu taisteluparistani? Jos sanon, että otan miekkani ja taistelen rinnallasi, miltä se tuntuu taisteluparistani?

Mitä tapahtuu, kun taistelu päättyy? Taistelusta palataan häviäjänä tai voittajana tai ehkäpä hyvän sopimuksen tehneenä. Palataanko taistelusta yksin vai yhdessä, riippuu siitä, jättikö taistelupari miekkansa seinälle ruostumaan vai ottiko sen käteensä ja astui rinnalle taistelemaan. Saivatko kummatkin taisteluparista kokea onnistumisia, saivatko he ruhjeita? Ottiko toinen iskut yksin vastaan ja toinen katseli sivusta vai taisteltiinko rinta rinnan molempien vahvuudet hyödyntäen? Riemuitaanko voitosta yhdessä, käsitelläänkö häviö yhdessä?

Entä jos taistelupari ei seissyt rinnallasi taistelussa, mutta voitettuasi sen, ottaa kunnian itselleen? Entä jos taisteluparisi syyttää häviöstä sinua, eikä näe omaa osuuttaan? Taisteluilla on monessa mielessä väliä. Tärkeillä asioilla on väliä, on asioita, joiden puolesta elämässä on taisteltava. Taistelujen kautta selviää myös paljon itsestä ja taisteluparistasi. Taisteluiden kautta voi vahvistua ja viisastua.

Olen sanonut tahdon. Tahdon olla rinnallasi. Tukenasi ja puolellasi. Olen sanonut samalla myös, että luotan sinuun. Luotan myös arviointikykyysi. Olen valinnut sinut taisteluparikseni elämän taisteluihin. Ajattelen myös, että olen valinnut puoleni. Jos sinä taistelet, olen samalla puolella. Toivon, että osaan viisaasti tukea sinua taisteluissa. Että osaan taitavasti taistella rinnallasi. Ottaa iskut vastaan kanssasi. Olla tarvittaessa taustajoukoissa hoitamassa ruhjeet ja huoltojoukkoina. Toivon viisautta siihen, mitä miekallani teen.

Ps. Tämän kirjoituksen taustalla on myös vanha postaukseni: Taistelupari
https://www.onnellinenavioliitto.com/taistelupari/

23/01/2018 0 kommenttia

Muualle kirjoitetut tekstit Yleisiä ajatuksia

Keskitiellä

Kirjoittajalta Tiia 07/01/2018

Minua on viime aikoina puhutellut paljon varsin yksinkertainen ajatus: keskitiellä kulkeminen. Sanotaan, että kultainen keskitie. Siis että keskitie olisi suorastaan kultainen! Ja silti keskitiestä tulee mieleen, että sillä kulkeminen on varmasti tylsää. Ei kai ole mitään jännää ja rajoja rikkovaa kulkea keskitietä. Tulee myös mieleen kapinoiva ajatus, että kuka tahansahan nyt keskitiellä osaa pysytellä. Sehän ei vaadi taitoa tai luovuutta. Todellisia sankareita ovat ne, jotka kulkevat omia polkujaan ja löytävät timantit ojista ja tiettömien taipaleiden takaa.

Lomalukemisena olen lukenut Maaret Kallion Lujasti lempeä -kirjaa. Se on puhutellut yksinkertaisella viisaudellaan. Elämässä tarvitaan tasapainoa ja vastapainoa. Syksyn aikana on tullut muutenkin mietittyä keskitiellä kulkemista ja Lujasti lempeä -kirjan ajatukset vahvistivat ajatuksiani. Olen tullut siihen tulokseen, että keskitie on se, mitä haluan tänä kuluvana vuonna tavoitella avioliitossa.

Avioliitossa keskitiellä kulkemista on osata kuunnella ja puhua. Ei vain puhua tai vain kuunnella, vaan tasapainoisesti molempia. Kuunteleminen sekä ajatustensa, tunteidensa että toisen kuulluksi tulemisen rakentava ilmaiseminen ovat ydintaitoja avioliitossa. Ja niiden avulla keskitielläkulkeminen on viisautta. Vuorovaikutuksen kolikon molempien puolten taitoja kannattaa jatkuvasti kehittää. Jos puolisoiden välisen vuorovaikutuksen saa hyvään tasapainoon, voi parisuhde paljon paremmin.

Tunteet ja järki ovat myös puhutelleet viime aikoina. Kumpaakin tarvitaan ja parasta on yhdessä kulkea keskitiellä niiden suhteen. Tiellä, johon kaikki tunteet on hyväksytty mukaan, mutta järki mahtuu yhtä lailla ohjaamaan reitinvalinnassa. Toimivassa ja kehittyvässä avioliitossa tarvitaan tilaa molempien järjelle ja tunteille, tasapuolisesti. Minulle on myös syksyn aikana kirkastunut ajatus, että tunteet eivät ole “vain tunteita”, vaan tuovat arvokasta tietoa omasta sisimmästä ja monista muista asioista. Tunteet eivät ole siis huuhaakamaa, vaan tiedonkuljettajia.

Etäisyys ja läheisyys vaativat myös keskitietaitoja avioliitossa. Kumpaakin tarvitaan, mutta liikaa jompaakumpaa, suistaa herkästi reitin raiteiltaan. Läheisyys on välttämätöntä toimivassa avioliitossa, mutta kumpikin tarvitsee oman tilansa ja tilaa toteuttaa omia haaveitaan esim. työn tai harrastusten kautta. Siispä läheisyyttä ja omaa tilaa rinta rinnan, niin avioliitto ja aviopuolisot voivat paremmin.

Antamisen ja saamisen suhteen tarvitaan myös kultaista keskitietä. Jos ei osaa antaa ja ottaa vastaan, pyytää ja saada, niin avioelämä ja muukin elämä käy hankalaksi. Usein jompikumpi on ihmiselle luontevampi rooli, mutta pohjimmiltaan tasapaino on tärkeää. Tähän liittyy myös toisista välittäminen ja itsestään huolehtiminen. Kumpikaan äärilaita yksikseen ei johda hyvään, vaan keskitiellä on onnen mahdollisuudet.

Sopiva vaativuus, mutta yhtä lailla armollisuus ovat myös tärkeitä parisuhteessa. On lupa odottaa itseltään ja puolisoltaan yhdessä parhaansa yrittämistä ja silti samalla hyväksyä, että aina ei jaksa ja pysty toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kultainen keskitie on tässä ehdottomasti paras, eikä kumpikaan äärilaita tyydytä pitemmän päälle. Sama on myös aherruksen ja levon suhteen. Elämässä on välillä aherrettava kovasti, mutta puolisoiden yhteiset ja omat levonhetket ovat vastapainoksi todella arvokkaita.

Avioliitossa keskitiellä kulkeminen ei ole tylsää, vaan vaikeaa, antoisaa ja ehdottomasti taitolaji. Jos onnistuu löytämään suunnilleen keskitien, se vapauttaa kulkemaan eteenpäin ja keskittymään olennaiseen. Muussa tapauksessa kulku menee herkästi ojasta ojaan vaeltamiseksi, jolloin etenemisestä voi vain haaveilla. Ojaan päätymistä tai laidasta laitaan kulkemista ei toki voi aina elämässä välttää ja niistä kokemuksista voi oppia. Mutta kun oja tulee vastaan, on viisasta se tunnustaa ja tunnistaa. Ja palata etsimään keskitietä.

Sovitaanko keskitien treffit, rakkaani?

Teksti on alunperin kirjoitettu Parempi avioliitto ry:lle.

07/01/2018 0 kommenttia

Muualle kirjoitetut tekstit Tunteet

Tunne joulu

Kirjoittajalta Tiia 22/12/2017

Joulu on tullut. Miltä minusta tuntuu? Miltä tuntuu puolisostani? Entä ihmisistä ympärilläni? Kuluneena vuotena olen paljon miettinyt tunteita, niiden säätelyä ja tunteiden vaikutusta elämäämme. Olen lukenut aiheesta ja yrittänyt hahmottaa myös tunnelukkoja, jotka vaik(e)uttavat herkästi jokaisen pariskunnan arkeen.

Joulu on tunteiden aikaa, eikä aina pelkästään myönteisten tunteiden, vaan myös ikävien ja vaikeidenkin tunteiden. Joulua ja lomaa odotetaan monesti innolla ja ilolla. Kuitenkin todellisuudessa joulunajan tunteita voi olla vaikea, ärsyttävä ja ahdistavakin kohdata. Jouluun kuuluu ihmisten yhdessäolo ja sekin voi herättää monenlaisia tunteita. Aina ei ole helppoa lomailla itsensä, puolisonsa, lastensa tai sukujen kanssa.

Viime aikoina olen miettinyt paljon tunteiden säätelemistä. Tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen ovat tunteiden säätelyn pohja. Molemmat taidot ovat sellaisia, että niitä ei opi todellakaan hetkessä. Avioliittovuosina olen huomannut, että on viisautta antaa tilaa omille ja puolison negatiivisille tunteille, vaikka se ei ole usein helppoa. Se, että negatiiviset tunteensa saa sanoittaa ja toinen kuuntelee, on yllättävän merkityksellistä tunteiden käsittelyn kannalta. Jos siis puolisosi jouluna sanoo, että joku asia suututtaa tai tuntuu kurjalta, niin anna tunteelle tila, kuuntele ja myötäelä. Ikävistä tunteista rakentavasti puhumaan oppiminen on tärkeä taito tunteiden säätelyn kannalta ja siinä voivat puolisot tukea toinen toistaan. Sen rinnalla on tärkeä lujittaa myönteistä mielialaa, ettei juutu kielteisiin tunteisiin.

Myönteisiä tunteita voi jokainen vahvistaa itsekin. Voi keskittyä havainnoimaan myönteisiä hetkiä elämässä ja kertoa lämpöisiä huomioita puolisolleen. Kiittäminen on myös lämpöä ja huomioimista. Tunteiden tukahduttaminen on sellainen tunteiden säätelykeino, josta on syytä jokaisen pyristellä eroon. Puhuminen tai kirjoittaminen ovat hyviä keinoja säädellä tunteita, mutta välillä fiilikset tuulettuvat parhaiten tehden tai liikkuen, vaikkapa lenkille lähtemällä.

Myötätunto on joulun tunne. Se on ymmärtäväisyyttä, hyväksymistä, lohduttamistakin ja aitoa ystävällisyyttä. Jouluna on hyvä aika pysähtyä kuuntelemaan myötätuntoisesti sekä omia että muiden tunteita ja tarpeita. Tarpeiden kertominen tarjoaa mahdollisuuden tarpeiden parempaan täyttymiseen ja se avaa lisää väylää positiivisiin tunteisiin. Myötätuntoinen kuunteleminen ja keskusteleminen sekä läheisyyden rakentaminen yhdessä olemalla ja tekemällä ovat hyviä keinoja vahvistaa myönteisiä tunteita lomalla.

Lomaa ennen kannattaa aina puhua ääneen odotuksista, sen läksyn olemme oppineet rakkoisen kantapään kautta. Kun odotukset sanoittaa puolisolle ja itselleenkin tiettäväksi, on niitä yhdessä helpompi toteuttaa. Odotusten sanoittaminen on vähentänyt olennaisesti lomaan liittyviä pettymyksiä ja lisännyt positiivisten tunteiden määrää. Odotuksista kannattaa keskustella paitsi puolisoiden kesken myös lasten, ystävien ja sukulaistenkin kanssa. Aina voi kysyä läheisiltä, mitä asioita odotat eniten lomalta?

Jouluun liittyy myös olennaisesti armo, lämpö ja rauha. Joulun aikana voi tietoisesti etsiä armollisuuden ja rauhoittumisen tunnetta sekä itseään että läheisiään kohtaan ja herätellä esiin lämpimiä ajatuksia, vaikkei se aina helppoa olekaan. Joulun armoon mahtuu koko ihminen kaikkine tunteineen, vaikka välillä elämässä tuntuisikin, että lämpö karkaa sydämestä harakoille.

Jos on vaikea kertoa tunteistaan puolisolleen, voi myös kirjoittaa. Meillä on tapana kirjoittaa joululahjaksi toisillemme kirjeet. Kirjeessä voi kertoa kuluneen vuoden ajatuksista ja tunteista ja miettiä tulevaa vuotta. Jos sanat eivät lähde helpolla virtaamaan, niin avuksi voi ottaa vaikkapa tunnekartan. Tunnekartasta löydettyjen tunteiden avulla voi lähteä kirjoittamaan, millaisissa tilanteissa ja asioissa kartan tunteita on viime aikoina tuntenut. Kirjeeseen on mukava laittaa rakkauden sanoja, joulun kunniaksi vaikka ihan runsaallakin kädellä.

Joulu on nyt. Tunne joulu! Sitä haluan toivottaa kaikille.

22/12/2017 0 kommenttia

Naiseus ja mieheys Sitoutuminen Yhdessä kasvaminen

Uusia polkuja

Kirjoittajalta Tiia 15/11/2017

Nuorena luulin olevani poikatyttö ja feministi. Luulin myös, etten osaa itkeä. Lisäksi luulin olevani introvertti. Mutta olenkin erilainen kuin luulin.

Minulle avioliitto on ollut mahtava mahdollisuus kasvaa ja saada uusia alkuja ja polkuja elämään. Voisi kuvitella, että avioliitossa ihminen joutuu pysähtyneeseen/muuttumattomaan tilaan: “He elivät elämänsä onnellisina loppuun asti”. Mutta katinkontit, se on juuri päinvastoin.

Aviopuoliso toimii kasvun peilinä ja sieltä peilistä on näkynyt vuosien varrella monenlaista. Uutta, erilaista, epämieluisaa (kasvattavaa) ja mieluisaa. Sellaisia asioita, joita olen, vaikka luulin, etten ole. Asioita, joita en ole, vaikka luulin olevani. Asioita, joita haluan olla, vaikken olekaan vielä. Avioliitto on sellainen kasvun paikka ja mahdollisuus, että en olisi kyllä uskonut etukäteen. Toki äitiydellä ja iän karttumisellakin on varmasti osansa kasvun tiellä.

Avioliiton rakkaus, jatkuvuus ja turvallisuus luo tilan, jossa on mahdollisuus tutustua paitsi puolisoonsa myös itseensä. On mahdollisuus toipua traumoista, joita nuoruusikä on tuonut mukanaan. Kun on luonut kuoren itselleen eri tilanteisiin suojaksi maailmaa vastaan, sitä voi alkaa laskea. Ja kun saa alkaa laskea suojavarustustaan, sen alta löytyy monenmoista keskeneräistä ja rikkinäistä, mutta myös aitoa ja kaunista. Läheisyys ja sen tuoma rohkeus antautua ristiriitoihin ja niiden käsittelyyn on upea mahdollisuus lähteä uusille poluille yhdessä. Niillä poluilla saa kulkea enemmän ja rohkeammin omana itsenään kuin ennen.

Mitä siis olen? Minussa on edelleen poikatyttöasennetta, mutta rakastan nykyään korvakoruja. Ja mikä tärkeintä, olen tajunnut haluavani saada olla tarvitseva ja naisellinen, en vain pärjäävä ja vahva. En halua enää olla se, joka juoksee kovempaa kuin pojat ja pitää kaiken pystyssä. Haluan, että saan välillä nojata. Uskallan nojata.

Olen varmasti edelleen joissain mielipiteissäni feministi, mutta ahaa-ilmiöitä on tullut vinot pinot. Ajattelenkin joistain asioista perinteisemmin, ei kaikki vanha ja perinteinen ole huonoa. Eikä ainakaan meidän avioliitossa mies ja nainen ole samanlaisia. Avioliittoleireillä on ollut ihana saada vertaistukea ja ymmärrystä siihen, miltä elämä naisena ja vaimona voi tuntua, muistakin.

Ja minähän olen oikeasti kauhean herkkä. Tunnen ilot ja surut vahvasti. Minussa on niin paljon tunteita, että en olisi voinut edes kuvitella ennen avioliittoa. Itken usein, kun sille on nyt uskaltanut antaa tilan.

Oma introverttius ei ollut myöskään sitä mitä luulin. En viihdy isoissa joukoissa kovin pitkään, mutta rakastan ihmisiä ja etenkin kahdenkeskisiä kohtaamisia ihmisten kanssa. Kahdenkeskiset syvälliset keskustelut ystävien kanssa ovat ihan parasta elämässä. Niiden suhteen olenkin loputtoman ekstrovertti. Kahdenkeskiset syvälliset kohtaamiset puolison kanssa vasta ovatkin parasta.

Avioliiton myötä on avautunut niin mielenkiintoisia uusia polkuja sekä omaan sisimpään että puolison luo, että ei voi kuin ihmetellä elämää. Miten onnellista, monipuolista ja merkityksellistä se on. Ja kun kasvaa suhteessa itseensä, kasvaa myös lähemmäs muita. Elämään on tullut paljon uusia, ihania ystäviä kuluneiden vuosien varrella.

Kuljemme mielenkiintoisia uusia polkuja, rakkaani.

15/11/2017 0 kommenttia

Sitoutuminen Yhdessä kasvaminen Yleisiä ajatuksia

Ainut ja oikea

Kirjoittajalta Tiia 19/10/2017

Nuorena ajattelin, että aikanaan toivottavasti löydän sen ainoan ja oikean. Juuri minulle sopivan puolison, jolle juuri minut on tarkoitettu. Ovatko ajatukset muuttuneet sittemmin?

Koen, että olen naimisissa ainoan ja oikean kanssa, vaikken enää usko ainoaan ja oikeaan. Se on ristiriitaista. Mutta uskon merkitykseen ja tarkoitukseen. En enää ajattele, etteikö maailmassa voisi olla monta minunlaiselle sopivaa puolisoa. Varmasti olisi. Mutta juuri tämän puolison olen rinnalleni saanut ja se on merkityksellistä.

Aiheesta olisi voinut heti kättelyssä sanoa, että romanttista hömppää koko ainut ja oikea -juttu. Ja ajattelenkin toisaalta niin. Elämä on kolhinut sen verran vuosien varrella, ettei avioliitto ole ainut ja oikea -sadun voimalla pysynyt pystyssä.

Toisaalta uskon silti siihen, että elämä muodostaa olet minulle oikea -tarinaa. Vain tämän puolison kanssa meillä on tämä kaikki historia ja koko tarina. Kolme lasta, kasoittain muistoja, valtava määrä työtä, kasvua ja tahtoa. Ajan myötä olemme kasvaneet yhteen paljon lujemmin kuin alkuhuuman höttöisissä, olen löytänyt sen oikean, ajatuksissa voi kasvaa. Jotka silloin tuntuivat todellisilta ja jotka tuntuvat edelleenkin arvokkailta. On ollut onni elää se tunne, että tässä hän nyt on, minulle tarkoitettu, ihana puoliso.

Ja kuitenkaan hän ei ollut. Vuosien myötä on saanut monet kerrat pettyä itseensä ja toiseen. Emme ole olleet sadun prinsessa ja prinssi toisillemme. Kaikki ei aina tosiaankaan ole sujunut niin kuin luulisi sujuvan sen ainoan ja oikean kanssa.

Emme olleet ainut ja oikea -sadun prinssi ja prinsessa toisillemme. Mutta olemme olleet paljon enemmän. Olemme saaneet jakaa valtavan paljon. Hyvää, kaunista ja ihmeellistä, väsyttävää, raivostuttavaa ja surullista. Olla toisen lähellä kaikissa näissä yhteisissä elämän päivissä. Olla ainut ja oikea toiselle vaikeinakin aikoina ja kaikkina niinä ihanina aikoina, mitä vuosiin mahtuu. Oppia valtavasti. Se jos mikä on melkomoinen tarina. Uskomattomampi kuin se, johon uskoin nuorena.

Ja se tarina jatkuu. Mielenkiintoisempana, opettavaisempana ja myös onnellisempana kuin olisin koskaan voinut nuorena kuvitella.

19/10/2017 0 kommenttia

Kommunikaatio Tunteet

Sellaisenaan hyväksytty

Kirjoittajalta Tiia 14/10/2017

Törmäsin Suomen Mielenterveysseuran sivuilla tähän kuvaukseen: ”Sellaisenaan hyväksyminen tarkoittaa, että henkilö – niin yhtä lailla lapsi kuin aikuinen – saa olla se, mitä hän on ja saa tuntea ja kokea kaiken sen, mitä hän itsestään löytää. Käytökseltä voidaan sen sijaan odottaa ja vaatiakin asioita, esimerkiksi toisten ihmisten kanssa toimeen tulemista.”

Monesti on tullut vuosien varrella pohdittua juuri tätä, mitä tarkoittaa se, että hyväksyy puolisonsa sellaisenaan. Tarkoittaako se, että minun kuuluu olla iloinen ja hyväntuulinen puolisoni seurassa ja käsitellä muut tunteeni itsekseen, että tulen hyväksytyksi? Tarkoittaako se että, kun puran pahan oloni puolisooni, hänen kuuluu hyväksyä se?

Hyväksytyksi tuleminen on jo vauvaiästä lähtien ihmisen perustavanlaatuinen tarve. Se on tunnetta, että olen hyväksytty omana, ihanana itsenäni tähän perheeseen. Myöhemmin ihmisellä on tarve olla hyväksytty ystävien keskuudessa, puolison silmissä, työkaverina ja monissa elämän eri ihmissuhteissa. Kuitenkin monesti tämä tunne on säröillä. Tuntuu, ettei kelpaa, eikä ainakaan sellaisena kuin on, varsinkaan kaikkine tunteineen. Yritän tavoittaa sitä, mitä on saada olla sellainen kuin on ja samalla olla läheisessä ihmissuhteessa ja vastuussa käytöksestään.

Nykyään tunnen, että saan olla oma itseni parisuhteessa. En ole aina tuntenut niin ja koen, että se on ollut monen tekijän summa. En osannut ilmaista tunteitani tai pahaa mieltäni, varsinkaan rakentavasti. Suljin tunteita sisälleni ja räjähtelin niitä sitten ulos, kun tulitikku raapaisi ja kuppi meni nurin. En osannut kertoa, enkä edes tiennyt, mitä tarvitsen ja toisaalta en osannut pyytää, että tarpeitani täytettäisiin. En saanut arvostusta niistä asioista, joista sitä olisin kaivannut, enkä osannut itsekään arvostaa itseäni. En osannut pyytää tukea niihin asioihin, jotka olivat minulle tärkeitä. En tullut aina kuulluksi, enkä nähdyksi ja siihen oli osuutensa yhtä lailla minulla kuin puolisollani.

Paljon on tullut mietittyä sitä, mitä silloin kuuluisi tapahtua, kun puoliso tulee vaikka töistä myrskynmerkkinä. Miten osoitetaan puolisolle se, että on okei olla pahalla päällä, on okei olla vihainen, turhautunut, mitä tunteita päivä onkaan herättänyt. Ja miten toisaalta, kun tulee itse pahalla päällä, osaisi käsitellä pahan olonsa purkamatta sitä kuitenkaan puolisoonsa. Koska ajattelen, että harmistumiseen, vihastumiseen, turhautumiseen, loukkaantumiseen ja kaikkiin tunteisiin on jokaisella ihmisellä oikeus. Mutta vastuu käytöksestä säilyy tunteidenkin keskellä. Taito lohduttaa ja kuunnella, kyky ottaa vastaan lohdutusta ja kertoa tunteistaan ovat tärkeitä harjoiteltavia taitoja puolisoille. Myös taito säilyttää vähän välimatkaa toisen murheiden keskellä, ettei itse menisi itse tunteisiin mukaan, on tärkeä. Kaikessa ei ole suinkaan kyse minusta, vaikka huonolla itsetunnolla niin voi tuntua. Tilan antaminen toiselle ja toisen tunteille on tärkeää ja hyväksyntää.

Sellainen suhde ei toimi hyvin, jossa ei ilmaista omia tunteita toisilleen. Toisaalta sellainenkaan ei toimi hyvin, jossa niitä kaadetaan toisen päälle ja vaaditaan toista hyväksymään kaikki kaadettu. Ylilyöntejä sattuu ja niihin ratkaisu on tilanteiden läpikäyminen, vastuunottaminen ja anteeksipyytäminen. Sellaisenaan hyväksymisessä suuri osuus on myös on siinä, hyväksyykö ihminen itse itsensä. Hyväksyntä on osattava ottaa vastaan sekä itseltään ja muilta.

Tunnen, että olen hyväksytty puolisoni silmissä, mutta silti käytöksessäni on parantamisen varaa. Hyväksynnän tunne tulee siitä, että tunnen olevani tärkeä, arvostettu, arvokas ja rakas. Saan olla vihainen, kun siltä tuntuu. Oikein ei ole kuitenkaan kaatamalla kaataa sitä puolison silmille. Jos niin käy, on aika kantaa vastuu ja vaihtaa rakentavampaan tyyliin. Saan olla pettynyt. Oikein ei ole mököttää. Tärkeää on kertoa, että olen pettynyt. Puolison ei ole reilua kieltää sitä, että et voi olla pettynyt. Oikein on hyväksyä toisen tunne. Hyväksynnän osuus voi välillä mennä mönkään. Silloin on aika pyytää anteeksi ja yrittää uudelleen viisaammin ja paremmin.

Tulin siihen tulokseen, että olla hyväksytty keskeneräisenä on se juttu. Hyväksytty on puolisoni osuus, keskeneräisyys minun. Halu nähdä puoliso omana itsenään kaikkine piirteineen, sanoa arvostavia ja kannustavia sanoja, tehdä hyviä tekoja toiselle ja täyttää toisen tarpeita, olla tukena vaikeissakin tunteissa ja tsempata toista elämän haasteissa on hyväksymistä. Toki sekin kaikki on usein keskeneräistä. Keskeneräisyys kuitenkin on enemmän minun tonttini. Minulla on vastuu myöntää, että olen keskeneräinen ja kehitettävää riittää. En voi lykätä keskeneräisyyttäni puolison hyväksynnän tontille, hyväksy minut, vaikka tekisin mitä. Minulla on vastuu teoistani, sanoistani ja kasvustani. En tule valmiiksi tämän elämän aikana, mutta olen vastuussa keskeneräisyydestäni.

Olen onnellinen, että tässä hetkessä tunnen, että olen puolisona sellaisenaan hyväksytty. Silti valmista ei ole, eikä tule ja säröjen hetkiä tulee aina välillä. Kaikkia asioita treenataan yhä tunnetaidoista moniin muihin taitoihin. Olen hyväksytty keskeneräisenä, hyväksyn keskeneräisenä.

Lähde: Tunnetaidot

14/10/2017 0 kommenttia

Sitoutuminen Yleisiä ajatuksia

Aviovuode

Kirjoittajalta Tiia 05/10/2017

Aviovuode, tuo maailman onnellisin paikka. Lakanoita tänään taas sen sadannen kerran arjen kiireessä vaihtaessani aloin pohtia sängyn tarinaa.

Uni, tuo väsyneelle levon tuova, ihana asia. Peitto, tuo suojan ja lämmön antaja. Sänky, tuo paikka, jossa saa olla lähekkäin ja turvassa. Puolison lämmin kylki. Kaksi tyynyä ihan vierekkäin.

Sänky kuvastaa kaikkea sitä läheisyyttä ja lämpöä, mitä avioliitossa voi saada. Sängyssä on käyty monet elämän tärkeimmät ja vaikeimmatkin keskustelut. Siellä on itketty ja naurettu. Sinne on paettu elämän raskaita ja väsyttäviä hetkiä. Siellä on myös valvottu. Pelätty ja murehdittu. Mutta enemmän kaikkea hyvää. Sängyssä saa levätä yhdessä. Siellä on hyvä olla.

Vuosien jälkeen on aina yhtä mukavaa nukkua puolison vieressä. Siinä uni on levollista. Olen edelleen todella onnellinen, kun yöllä herätessäni näen rakkaimman vieressä nukkumassa. On ihana mennä yhdessä nukkumaan ja herätä toisen viereltä, siihen ei kyllästy. Usein tosin menemme eri aikaan nukkumaan. Silloin tekee mieli nukahtaa sohvalle, koska sänkyyn on mukavinta mennä yhdessä.

Aviovuode on arkisella tavalla pyhä. Se symboloi kaikkea sitä yhteyttä, mikä avioliitossa on mahdollista saavuttaa. Päästä toista ihan lähelle. Ettei tarvitsisi nukkua sängyn äärilaidoilla, vaan voisi olla ihan lähekkäin. Ettei kipeitä puhumattomia möykkyjä olisi erottamassa puolisoita toisistaan.

Puolison ollessa reissussa sängyn toinen puoli on tyhjä. Jos puolison menettäisi, en pysty edes kuvittelemaan, miten tyhjä toinen puoli olisi. Jo reissun aikana puoli on tyhjä ja en osaa nukkua yhtä hyvin kuin puolison ollessa vierellä. Lomareissun jälkeen on aina yhtä ihana kellahtaa yhdessä omaan sänkyyn.

Meillä on yhteinen peitto. Sen alle on hyvä käpertyä. Olen niin kiitollinen, että on hän, jonka kanssa peiton alle on hyvä käpertyä vuosi toisensa jälkeen.

05/10/2017 0 kommenttia

Muualle kirjoitetut tekstit

Hääpuhe

Kirjoittajalta Tiia 02/10/2017

Hääpäivästämme on kulunut yhdeksän vuotta. Millaisen hääpuheen pitäisin tällä kokemuksella tuoreelle hääparille? Mitkä ovat ne asiat, joita kuluneet vuodet ovat opettaneet? Millaisia eväitä on jaettavaksi?

Hääpuheen aluksi kertoisin, miten ihmeellisen mahdollisuuden edessä tuore aviopari on. Avioliitto on valtavan ihana mahdollisuus rakastua monta, monta kertaa uudestaan puolisoonsa. Vaikkei sitä voikaan kunnolla sanoin kuvailla, niin yrittäisin kuitenkin – uudelleen rakastumisen tunteen. Kun taas on niin käsittämättömän helppo ja hyvä olla toisen vierellä. Sama tunne kuin rakastumisen alkuhuumassa, mutta vielä parempi. Miten hyvä onkaan olla tutun ja rakkaan ihmisen lähellä.

Seuraavaksi puhuisin rohkeudesta. Puhuisin molempien omasta ja yhteisestä rohkeudesta. Parisuhteessa tarvitaan paljon rohkeutta nähdä rehellisesti itsensä ja kohdata aidosti puolisonsa. Parisuhteessa tarvitaan valtavasti rohkeutta siihen, että uskaltaa suostua läheisyyteen. Vastaan on varmasti tulossa välillä menneisyyden mörköjä ja kaikenlaisia myrskyjä. Se on ihan normaalia. Ei tarvitse pelätä. On saatavilla apua ja tukea silloin, kun on vaikeaa selättää möröt ja myrskyt kaksin.

“Yhdessä selvitään” on hyvä motto. Yhdessä selviämiseen tarvitaan monesti tietoa ja tukea. Rohkaisisin lukemaan parisuhteen hoitamisesta, lähtemään parisuhdeleireille, puhumaan parisuhdeasioista ystävien kanssa ja työstämään asioita yhdessä. Parisuhde ei ole jotain, jonka kukaan osaa luonnostaan hyvin ja helposti. Sen eteen täytyy nähdä vaivaa ja opiskellakin asioita.

Kertoisin, että parisuhteen ei kuulukaan olla helppoa ja siinä on osa sen kauneudesta. Parisuhteessa kohtaa kaksi elämää, kaksi historiaa, ihan valtava määrä asioita. Siinä kohtaa niin paljon, että ei missään muussa ihmissuhteessa. Eihän sellainen kohtaaminen voi pelkästään helposti mennä. Parisuhde on mahtava mahdollisuus oppia, kasvaa, juurtua ja vahvistua. Opetella kuuntelemaan ja puhumaan. Ja mikä ihaninta, mahdollisuus rakastaa ja saada rakkautta.

Kertoisin kasvun ihmeestä. Miten kumpikin voi kasvaa yhdessä ja erikseen. Miten toisen rinnalla voi puhjeta kukkaan. Kauniimpaa kuin mitä olisi osannut yksin kukkia. Muistuttaisin, että parisuhteessa asioita voi korjata, uutta voi rakentaa, suuntaa voi nitkuttaa parempaa kohti. Anteeksi-sanaa tullaan tarvitsemaan monet kerrat. Virheistä voi oppia, välillä tosin pikkuhiljaa. Toinen toisesta kannattaa pitää kiinni haastavinakin aikoina. Muistuttaisin myös armollisuudesta.

Puhuisin huolenpidosta. Ettei parisuhde unohtuisi arjen jalkoihin. Että huolta pidettäisiin molemmat itsestä ja toisesta, molempien tarpeista, tasapuolisesti. Elämä ei itsestään suju, on tärkeää pohtia yhdessä monia arjen ja elämän valintoja. Ei antaa päätösten valua sormien välistä, vaan päättää yhdessä. Antaa molempien tuoda omat ajatuksensa ja ideansa rikkaudeksi yhteiselle pöydälle.

Pohtisin näkemistä ja kuulemista. Että kumpikin näkisi toinen toisensa vahvuudet ja kauneuden. Kuulisi aidosti toista. Puhuisin naurusta. Hymystä ja kosketuksesta. Tunteista ja niiden sanoittamisesta. Elämän jakamisesta. Hassuttelusta. Onnesta, kun saa rakastaa. Ilosta, kun saa tulla rakastetuksi.

Puhuisin pitkään. Koska puhuttavaa on niin paljon. Ja toisaalta kuitenkin. En puhuisi liikaa. Kaikki asiat eivät tule vastaan kerralla. Hetkittäin tulee tuntumaan, että edessä on hirveä urakka. Mutta se todellakin kannattaa. Tärkeää on uskaltaa ja muistaa pysyä toinen toisensa lähellä. Rakastaa.

– Tahdon.

02/10/2017 0 kommenttia

Kommunikaatio Tarpeet

Avioliiton kasvatusoppi: Sinkkosen asennetta avioliittoon

Kirjoittajalta Tiia 01/10/2017

Olen tullut siihen tulokseen, että monet lastenkasvatusohjeet toimivat täysin myös avioliitossa. Esimerkiksi Jari Sinkkosen maalaisjärkisillä kasvatusviisauksilla sekä lapset että avioliitto voivat varmasti paremmin. Tässä tulevat kasvatusohjeet, joilla saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kasvatat avioliittoasi ja lapsiasi.

Perusasiat on tärkeä pitää kunnossa. Kun perheessä syödään säännöllisesti ja nukutaan suhteellisen riittävästi, ovat jo monet asiat kunnossa niin puolisoilla kuin lapsilla. Tämä ehkäisee osan haasteista. Mutta mukaan tarvitaan vielä muutama muukin kasvatusohje.

Sano kannustavia ja kauniita sanoja niin puolisollesi kuin lapsillesi. Jos sinulle sanotaan päivittäin, että olet ihana ja rakas, niin sen parempaa kasvun tukea ei voi saada aviopuoliso eikä lapsi. Näe onnistunut ja hyvä ja sano se.

Halaa, ota kainaloon ja helli. Toimii ihan yhtä lailla lapsiin kuin puolisoonkin. Metsään ei voi mennä kovin pahasti, jos perheessä on hellää kosketusta. Jokainen voi paremmin, kun saa läheisyyttä.

Keskustele, kysy kuulumiset ja kuuntele. Ihan aidosti ja rakkaudella. Kuulluksi tullut lapsi ja puoliso voivat paremmin. On yksi suurimmista lahjoista antaa täysi huomionsa toiselle ja keskittyä kuuntelemaan. Pohtia yhdessä, jos on joku haastava tilanne.

Sitten on ne tunnetaidot ja sosiaaliset taidot. Kaikkien ihmissuhteiden perusasia. Työn ja tuskan takana meille monelle aikuisellekin, mutta niin tärkeitä. Jos koko perhe harjoittelee sanoittamaan tunteitaan ja toimimaan rakentavammin ristiriitatilanteissa. Huomioimaan toinen toistaan. Kiittämään, auttamaan ja toimimaan yhdessä. Se kasvattaa varmasti perhettä. Ja toisaalta tässäkin keskittymään enemmän hyvään. Uskon, että sekä lasten että puolisoiden suhteen on toimiva kasvatusohje, että numeroa ei kannata tehdä pienestä huonosta käytöksestä.

Tue leikkisyyttä. Mukavat asiat ja nauru yhdistää niin aviopuolisot, lapset kuin koko perheenkin. Kunnioita jokaista perheenjäsentä omana itsenään ja tutustu häneen. Ei puolison eikä lapsen ajatuksia, tarpeita tai tunteita voi toinen tietää tai arvata, jos ei niihin tutustu ja anna toisen itse kertoa.

“Lapsen huomion hakeminenhan on vain tarvitsemista. Lapsi ei hae huomiota vaan yhteyttä meihin.” (Lapsen maailma 5/2017, Kasvata kannustaen) Luulen, että tämä viisaus toimii niin lasten kuin puolisonkin suhteen. Tarvitsemme yhteyttä toinen toiseemme. Emme osaa sitä aina ilmaista “järkevästi” puolisollemme, eivätkä lapset vanhemmilleen. Mutta tärkeää on uskaltaa antaa tarvitsemiselle tila.

Kasvun tukeminen kannattaa aina. Kasvatusta ei kannata laiminlyödä: avioliitonkaan kasvatusta. Maalaisjärjellä, antamalla aikaa ja rakkautta pääsee jo pitkälle.

01/10/2017 0 kommenttia

Kommunikaatio Yleisiä ajatuksia

Avioliittohuumori

Kirjoittajalta Tiia 18/09/2017

Avioliittohuumori. Tuo viisaudella käytettävä arkielon suola ja hersyvien naurujen lähde. Tuo itsetuntemuksen näyttämö ja toisen tuntemisen tulos. Tuo rakkauden ilmentymä.

Mitä olisikaan parisuhde ilman yhdessä nauramista? Kuivaa nyt ainakin, kamalan arkista ja synkkääkin. Yhteinen nauru luo yhteyttä ja taitaa tutkimukset kertoa myös sen terveyttä parantavista vaikutuksista. Minusta kuitenkin olennaista on, että yhteinen nauru nostaa kumppanit arjen yläpuolelle. Sen avulla pääsee hyvän mielen yhteyteen, jonne tiskipöydän sotku, laskut ja legokasat lattialla eivät yllä.

Nauru korjaa kiukkua ja kommelluksia. Miten riidan teatraaliselle teolle voikin nauraa yhdessä jälkeenpäin. Ovikelloa on tullut soiteltua joskus riitayönä ja ei vaan yhtä rimpautusta… Miten reissujen kommelluksille voikaan hihittää jälkeenpäin. Pekingistä on etsitty pitkään isojen rinkkojen kanssa hotellia, jota ei ollut olemassakaan… Miten voikaan hekottaa yhteisile muistoille arjen, lasten ja reissujen kommelluksista.

Miten puolisolle voikaan hellästi kuittailla hassuista puolista. Ei kai hanskat satu olemaan taas (100 km:n matkan jälkeen) auton katolla säilytyksessä…? Miten itselleen voikaan nauraa, kun sortuu taas samaan kuvioon kuin ennenkin ja saa kuulla siitä. Ettei vaan verkostomarkkinoija olisi saanut rouvaa haaviinsa, taas… Ettei vaan rouva lupautunut vanhempaintoimikunnan puheenjohtajaksi… Miten voikaan nauraa, kun tietää puolison tuntevan sinut kuin omat taskunsa.

Siinä vaiheessa, kun parisuhteen mörköasioille voi nauraa yhdessä, on päästy todella lähelle toista. Jos kipeä asia on saatu puitua niin, että siitä voi heittää lämmintä kuittia, ollaan todella kasvettu yhdessä. Itseään ja parisuhdettaan ei kannata koskaan ottaa niin vakavasti, etteikö niille voisi yhdessä nauraa. Parisuhdeleireillä on naurettu kertakaikkisen makeasti sellaisille havainnoille parisuhteesta, jotka ovat koskettaneet kaikkia. Samoilla vesillä seilataan. Siinä on lohtu, toivo ja nauru samassa.

Parisuhdehuumorissa tärkeintä on hellyys. Se ei ole piikkien heittelyä, vaan jaettua lämpöä. Se pakottaa välillä itsetutkiskeluun, mutta ei lyö. Se on osumatarkkuudessaan napakymppiluokkaa, mutta ei riko, vaan rakentaa. Ilman avioliittohuumoria tuskin olisimme enää yhdessä.

18/09/2017 0 kommenttia