Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Tägi:

yhdessä kasvaminen

Yhdessä kasvaminen

Malja avoimuudelle

Kirjoittajalta Tiia 20/09/2019

On perjantai-ilta, yhdestoista hääpäivämme. Väsyttää. Viikon jälkeen pötkötämme puolison kanssa voipuneina sohvalla. On hyvä olla. Lapset touhuavat ja ympärillä pyörii leijonantassuja, dinosauruksia ja kirjoja.

Väsymystä ja riitoja

Viikko on ollut raskas. Puoliso palasi aikaeroväsynä työreissusta ja minulla on ollut paljon töitä. Puolison reissuaikakin painaa vielä mielessä vastuineen ja ikävöinteineen. Kumpikin on ollut viime päivät umpiväsynyt ja riidoilta ei ole vältytty.

Toisaalta nyt on jo oppinut näkemään, että väsymys riitojen syynä on yksinkertaisesti väsymystä. Se ei ole rakkauden puutetta eikä rakkauden katoamista. Se on ymmärrettävää, uupumuksen ja kiireen hetkissä pohjatonta ja pahimpina hetkinä itsellä jopa hysteeristä – mutta kuitenkin vain väsymystä.

Onnellinen meistä ja yhteisestä matkastamme

Olen umpirakastunut. Ihailen, arvostan ja rakastan puolisoani tässä hullunmyllyssä, jota parisuhteeksi, avioliitoksi, ruuhkavuosiksi ja elämäksi kutsutaan. Olen rakastunut läheisyyteen, avoimuuteen ja turvallisuuteen, jota vuodet ovat tuoneet mukanaan. Olen rakastunut niihin aarteisiin ja yllätyksiin, joita puolisostani löytyy vuosi vuodelta lisää. Olen ylpeä hänestä. Olen ylpeä meistä. Tästä kauniista ja kovaa työtä vaatineesta, vuosien varrella vahvistuneesta liitosta. 

Tänään haluan nostaa maljan. Sille, että uskallamme jo kysyä ja kertoa. Kuulla ja kuunnella. Riidellä turvallisesti. Sopia ymmärtäväisesti. Avata itseämme toinen toisellemme. Rakastaa lujasti ja tulisesti, voimia vievän arjen keskellä. Tämä on malja rakkaudelle, rohkeudelle ja avoimuudelle. Niitä kaikkia on tarvittu paljon, että tässä hetkessä on näin hyvä olla.

***************

Lue myös uudempia blogikirjoituksiani parisuhdeohjaussivustoltani.

20/09/2019 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenYhdessä kasvaminenYleisiä ajatuksia

Luottamus

Kirjoittajalta Tiia 27/08/2017

On ihan itsestään selvä asia, että luottamus ei synny hetkessä, vaan ajan kanssa ja yhdessä koetun kautta. Silti havahduin katsomaan asiaa minulle uusin silmin. Aloin miettiä, millainen luottamus minulla oli puolisooni kuukauden seurustelun jälkeen tai vuoden seurustelun jälkeen? Entä vuoden avioliiton jälkeen, viiden vuoden avioliiton jälkeen tai nykyään?

Ensimmäiset askeleet luottamukseen

Oli aika, jolloin seurustelimme ja teimme puolisoni kanssa ensimmäisen yhteisen hankinnan. Ostimme puoliksi läppärin. Se tuntui hurjan isolta hankinnalta ja hermostuttavalta. Meidän yhteinen läppäri. Voinko luottaa siihen, että on turvallista alkaa kietoa elämää yhteen hänen elämänsä kanssa? Henkisesti, käytännön tasolla, kaikilla eri tasoilla.

Läppärin omistaminen yhdessä sujui hyvin ja läppäri toimii edelleen. Nykyään koen, että voin luottaa missä tahansa taloudellisessa kysymyksessä puolisooni.

Luottamus vanhemmuudessa

Oli aika, jolloin jännitin, pärjääkö puolisoni tunnin meidän esikoisen kanssa kaksin. Epäilin ja epäröin. Vuodet ovat vierineet ja nykyään tiedän, että puoliso tuntee hyvin kaikki kolme lastamme ja pärjää totta kai koko köörin kanssa. Hänellä on pirkkapussillinen koeteltuja keinoja jokaisen lapsen arkisiin ja myös haastaviin tilanteisiin.

Luottamusta kasvattavat hetket

Hetket, kun lapsi on sairastunut pahasti ja joissa on oltu rinnakkain. Hetket, joissa on pettynyt itseensä tai toiseen, mutta on pysytty silti riittävän lähekkäin. Hetket, joissa on oltu täysin uupuneita, mutta on vedetty yhtä köyttä. Hetket, joissa on oltu epätoivoisia, mutta on pidetty kiinni. Ne kasvattavat luottamuksen. Syvällä sisimmässäni voin luottaa, että minusta pidetään kiinni ja että myös itse osaan pitää kiinni – vaikeinakin aikoina.

Voinko luottaa häneen?

Oli aika, jolloin mietin, voiko seurustelu muuttua avioliitoksi? Voinko luottaa, että hän on tosissaan siinä? Voinko luottaa, että hän sanoo tahdon ja tarkoittaa myös sitä? Voinko luottaa, että hän pysyy rinnallani valvottujen vauvaöiden synkeinäkin hetkinä? Voinko luottaa menneeni hänelle? Voinko luottaa pelkoni ja naurettavat puoleni hänelle?

Haavoittuvuuden näyttäminen on tärkeä osa luottamusta

Sekin on osa luottamusta, että voi luottaa, että tulee kuulluksi. Ettei tulisi lyödyksi heikkouksistaan ja haavoistaan. Että voin näyttää tunteeni. Että tuntee, että jos on tarvis, minusta tai minun puolestani taistellaan. Että jos uuvun, on joku johon nojata. Nämä ei ole mitään helppoja teemoja, joihin on tullut myös isojakin säröjä vuosien myötä.

Ajan vahvistama side välillämme

Aika on kuitenkin vahvistanut sen, että voin luottaa, että tunnemme toisemme jo aika hyvin. Että haluamme toisillemme hyvää. Että rakastamme. Voin luottaa, että hän haluaa kasvaa yhdessä kanssani, että hän haluaa pitää kiinni. Ja että aina reissuun lähtiessä kannattaa varmistaa: “Muistitko ottaa lompakon mukaan?”

************

Lue myös tekstini: Miten rakkautta korjataan?

27/08/2017 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
SitoutuminenYhdessä kasvaminen

Mitä kaikkea hääpäivä mukanaan toi?

Kirjoittajalta Tiia 04/08/2016

Kesä on häiden aikaa ja jäin pohtimaan, mitä kaikkea hääpäivään liittyy. Meidän häistä tulee kuluneeksi pian 8 vuotta. Mietin, mitä kaikkea sellaista päivä toi mukanaan, jota en osannut ennen häitä aavistaa.

Häät olivat ensimmäinen hetki, jolloin todella otimme vastuun juuristamme. Ennen häitä sitä toki oli aika nuori, mutta muutenkin ajatteli, että vastuu yhteydenpidosta sukuun lepää omien vanhempien harteilla. Häiden myötä tilanne kuitenkin muuttui. Kutsuimme sukujamme paikalle, lähetimme kiitoskortit ja sitten myös joulukortit. Ennen häitä olin ajatellut, että omat hyvän joulun toivotukset menevät kyllä vanhempien kortin mukana, mutta häiden jälkeen oli aika siirtyä kantamaan oma vastuunsa suhteessa sukuihin. En ajattele sitä millään muotoa negatiivisena asiana, mutta isona muutoksena. Vastuu yhteydenpidosta sukuun ei enää levännyt muiden harteilla.

Häiden myötä myös selvemmin tunsi kuuluvansa sekä omaan sukuunsa että puolisonsa sukuun. Meistä tuli oma yksikkö, mutta sukupolvien ketjussa. Ketjussa, joka oli muovannut meitä molempia paljon vuosien varrella ja jota lähdimme punomaan eteenpäin. Vasta häiden ja vuosienkin myötä on alkanut tiedostaa juurensa selvemmin. Ei ole puhdasta pöytää, mistä aloittaa, vaan me olemme juuriemme muovaamat. Siinäkään ei ole itsessään mitään negatiivista, mutta ennen häitä en tajunnut sitä, että uusi avioliitto lepää pitkien juurien päällä.

Häät tekivät meistä yksikön. Parivaljakon, joka vuosien myötä on kasvanut isommaksi perheeksi. Häitä ennen en osannut sitä ajatella, miten isosta muutoksesta on kyse, kun kaksi tulee yhdeksi. Miten isoja päätöksiä tulisimme vuosien myötä tekemään yhdessä. Valintoja, joissa päätös olisi kokonaan meidän kahden vastuulla. Arkea, lomia ja lukuisia hetkiä, joista vastaamme yhdessä. Vastuun määrää ei varmasti silloin tajunnut ja hyvä niin. Kapeat olivat hartiat vastuuta kantamaan, mutta onneksi on saanut opetella yhdessä, vaikka virheitäkin on monta matkalle mahtunut.

Prinsessahäät ja itkuvirret morsiamelle kertovat vastakkaisia puolia häiden merkityksestä. Hääpäivässä unelmat ja menneet kohtaavat ja aloittavat jotain uutta. Jotain, mitä ei sillä hetkellä osaa aavistaa. Jotain kauniimpaa ja raskaampaa kuin olisi koskaan osannut kuvitella. Jotain huikeampaa. Ei ole hyvä ihmisen yksin. Kaksin on mahdollista löytää niin paljon, kun vaan rohkein ja nöyrin sydämin lähtee tutustumaan puolisoonsa ja itseensä, juuriimme ja unelmiimme.

04/08/2016 1 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetYhdessä kasvaminen

Avoinna

Kirjoittajalta Tiia 17/07/2016

Uskallan antaa sinun katsoa sisääni.

Avoinna ovat tänään
ajatukseni,
tunteeni,
pelkoni,
kysymykseni,
huoleni,
toiveeni.
Menneet,
tämänhetkiset
ja tulevat.
En pelkää.
Luotan, että olet siinä.

Avoimuus ja luottamus ovat pari. Vaatii valtavasti luottamusta olla toiselle ihan avoin.

Olen miettinyt kuluneita vuosia. Seurusteluaikoja, joilloin toisaalta uskalsi ja halusi kertoa paljon itsestään. Mutta kaunisteli kuitenkin totuutta. Eikä oikeastaan edes tiennyt, kuinka mustia pisteitä itsestä voi löytyä.

Olen miettinyt ensimmäisiä avioliittovuosia. Jolloin pinnan alla kyllä ryöppysi, mutta ulospäin ei ollut rohkeutta paljastaa läheskään kaikkea sitä, miltä tuntui. Mitä olisi toivonut. Mitä pelkäsi. Mitä olisi halunnut kysyä. Näkyi vain, että pinta poreili, mutta ei paljoakaan siitä, mitä oli pinnan alla.

Vuosia sen jälkeen. Kun askel askeleelta on oppinut luottamaan enemmän ja enemmän sinuun. Avaamaan itseään. Kertomaan. Ja kuulemaan. Vaikka välillä edelleen pelottaa, niin päivä päivältä kuitenkin vähemmän. Miten paljon on saanutkaan sen myötä, kun on saanut avoimesti jakaa syvätkin tunteensa ja ajatuksensa.

Kuinka helppo onkaan silloin hengittää, rakkaani, kun ei tarvitse piilotella mitään.

17/07/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetYhdessä kasvaminen

Pidän sinusta

Kirjoittajalta Tiia 24/05/2016

Ärsyttää. Usein huomaa, että joku toisen käytöksessä ärsyttää. Miksi se toimii niin? Miksi se sanoo niin? Miksei se hoksaa ajatella tätä? Miksi se ei huomaa tätä? Etenkin, jos itse on väsynyt tai vähänkään pahalla päällä, niin hermot puolisoon menee helposti.

Kuitenkin on paljon hetkiä, jolloin sitä niin pitää toisesta. Ne hetket vaan eivät yleensä ole niin näkyviä. Harvemmin pääsee iloinen huudahdus, että minä niin pidän tuosta sinun käytöksestä. Huudettua tulee niinä ei niin hyvinä hetkinä. Harvoin muistaa kiittää.

Tämä kirjoitus on omistettu niille kaikille hetkille, joka päivälle, jolloin niin pidän sinusta. Ja sille oivallukselle, että sen lisäksi, että rakastan sinua, pidän sinusta. Pidän sinusta kovasti sellaisena kuin olet. Vaikka joskus on päiviä, että se ei siltä näytä.

Sanotaan, että ne piirteet, joista toisessa aluksi erityisesti pitää, alkavat myöhemmin ärsyttää. Se on arjessa herkästi totta. Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, mutta erilaisuus ajan myötä myös rassaa. Silti se ei muuta sitä perustaa, että pidin kovasti siitä miehestä, jonka tapasin vuosia sitten ensi kertaa. Ja pidän sinusta edelleen valtavasti.

Pidän hymystäsi. Kun puhut, sitä on ilo kuunnella. Nautin keskusteluista kanssasi. Olen ylpeä siitä, millainen olet. Olen kiitollinen, kun hoidat yhteisiä asioita. Arvostan seuraasi. Olen onnellinen lähelläsi.

Pidän sinusta.

24/05/2016 1 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
TarpeetYhdessä kasvaminen

Entä jos tuntuu, että mikään ei muutu?

Kirjoittajalta Tiia 15/09/2013

Kun tuntuu, että mikään ei muutu

Kun lähdetään ratkomaan jotain isoa ja haastavaa kysymystä parisuhteessa, on hyvä tietää, että nopeita ratkaisuja on harvoin tarjolla. On myös viisasta valmistautua fiilikseen, että välillä tuntuu, että mikään ei muutu tai mitään ei edes ole mahdollista muuttaa. Muutokset isojen kysymysten suhteen parisuhteessa ovat hitaita.

Tahdon antaa aikaa muutokselle

Ajattelen itse, että on tavallaan aika lohdullista, että olen vastannut ”Tahdon”, kysymykseen ”Tahdotko rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä”. Kuukaudessa ei siis tarvitse tulla valmiiksi, vaan aikaa kasvulle on, jos vaan haluamme pysyä yhdessä. On aikaa kypsyä ja rakentua yhdessä. 

Muutos alkaa itsestä

Muutoksiin suostuminen vie aikaa. On hidasta muuttaa omia toimintatapoja ja hidasta oppia, että toista ei voi muuttaa. Muutos lähtee itsestä. Mutta jos pystyn tulemaan vähän matkaa puolisoani vastaan, on mahdollista, että hänkin pystyy tulemaan vähän matkaa minua vastaan. Muutosta ei toki voi tehdä kokonaan yksin, mutta uskon, että sen voi aloittaa yksin ja saada toisenkin mukaan. Välillä sorrumme yrittämään muuttaa puolisoamme, mutta minun tehtäväni on aloittaa itsestäni.

Muutoksia ei ole helppo nähdä tässä hetkessä, vaan ne näkee selvästi vasta ajan päästä. Jos ollaan yhdessä työstetty jotain haasteellista kysymystä, ajan myötä voi nähdä muutoksia tapahtuneen. Voi olla, että koko kysymys on ratkaistu pois päiväjärjestyksestä ja sille voi jopa hellästi nauraa. Tai voi ainakin huomata, että olemme löytäneet tähän asiaan kompromisseja: olemme kumpikin kehittyneet asian suhteen. Pystyimme pienin askelin muuttamaan suhtautumistamme ja toimintatapojamme.

Keskusteleminen ja kuunteleminen ovat muutoksen avaimet

Kehitys ei synny itsestään. Asioista täytyy puhua kerta toisen jälkeen. Ilman keskustelua asiat eivät etene, väärinkäsitykset jäävät selvittämättä ja syvempi ymmärrys puolin ja toisin syntymättä. Asiat voivat silloin jäädä junnaamaan paikoilleen ja siihen pisteeseen, että mikään ei oikeasti muutu.

Keskustelemalla hiertävästä asiasta vaikkapa kerran kuukaudessa ajatukset saavat kasvaa ja edetä. Tässä kuuntelu nousee isoon asemaan. On todella tärkeää, vaikka kyse olisi tunteita herättävästä asiasta, että pystyisi kuulemaan tarkasti, mitä toinen sanoo. Joskus on hyvä päättää, että nyt toinen vain kuuntelee ja toinen pelkästään puhuu, eikä edes yritetä dialogia. Että varmasti kuulisimme, emmekä vain keskittyisi ajamaan omaa näkökulmaamme.

Muutos parisuhteessa ja tarpeiden parempi huomioiminen on prosessi

Jos mietitään muutosta parisuhteessa kummankin tarpeiden paremmassa huomioimisessa, se ei varmasti ratkaise kokonaan ongelmaa, että kerran istutaan alas ja puhutaan tarpeista. Ja että sen jälkeen huomioimme loppuelämämme toisemme tarpeet täydellisesti. Todellisuudessa keskustelun jälkeen kokeillaan uusia huomioimisen tapoja käytännössä ja todennäköisesti osittain epäonnistutaan. Edistystä on syntynyt, mutta mahdollisesti lisäksi on tullut uusia väärinymmärryksiä tai olemme unohtaneet jotain. Keskusteluun täytyy siis palata monta kertaa. 

Ajan kuluessa, kun kumpikin yrittää parhaansa, voi kuitenkin huomata, että olemme oppineet huomioimaan paremmin toinen toisemme tarpeita. Ja silloin, kun toinen kertoo jostain tarpeestaan, se kuulostaa jo tutulta. Emme voi kerralla sisäistää kaikkea, mitä toinen kertoo, mutta pikku hiljaa voimme, kun palaamme useita kertoja asiaan. Ja vaikka vihdoin oppisimme erinomaisesti huomioimaan toisen tarpeen, ei keskustelua voi lopettaa, sillä toisen ajatukset muuttuvat usein ajan myötä. Tarpeesta, jonka olemme oppineet huomioimaan, tuleekin ehkä vähemmän tärkeä ja jostain toisesta tärkeämpi. Ilman keskustelua emme tiedä toisen ajatusten muuttuneen.

Yhdessä kasvaminen palkitsee

Uskon, että useimmilla on tahtoa muuttaa parisuhdetta hiertäviä kysymyksiä. Tahdomme parasta sekä puolisollemme että itsellemme: keinoja vain on joskus vaikeaa löytää. Uskon, että paras ja toimivin keino on ongelmien tiedostaminen ja niistä puhuminen ja sen jälkeen yrittäminen, erehtyminen ja keskusteleminen vuorotellen.

Ajan kanssa erehtymiset vähenevät ja yrittäminen palkitaan. Prosessi voi olla pitkä, mutta se on palkitseva. Opimme ymmärtämään paremmin toisiamme ja saamme hankalia asioita käsiteltyä. Saamme kasvaa yhdessä.

**************

Tutustu myös tekstiini: Erosta puhuminen ei lisää eron todennäköisyyttä.

15/09/2013 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail

Kategoriat

  • Kommunikaatio (43)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (31)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (23)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Aikuinen anoppi
  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Parisuhdeohjaussivustoni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen parisuhdeohjaaja Tiia Brockman. Meidän parisuhde alkaa vuodesta 2005. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa parisuhde- ja perheteemaisia löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää neljä lasta. Tutustu myös uudempaan parisuhdeohjaus.fi -sivustooni. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta