Stereotypioista kohti yksilöllistä ymmärrystä
Vuonna 2013 pohdin blogissani mieheyden ja naiseuden eroja. Sen jälkeen maailma on muuttunut, ja myös oma ymmärrykseni on syventynyt. Silti peruskysymys on sama: miksi me olemme niin erilaisia ja miten sen kanssa oppii elämään?
Vaikka emme haluaisi lokeroida itseämme sukupuolen mukaan, monet meistä tunnistavat itsessään ja kumppanissaan piirteitä, jotka heijastelevat perinteisiä rooleja. Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, onko jokin piirre ”miehinen” vai ”naisellinen”, vaan se, missä kohdalla janaa me yksilöinä olemme.
Tarpeiden janalla: Läheisyys vs. oma tila
Yksi tyypillisimmistä kompastuskivistä parisuhteessa on erot läheisyyden ja oman tilan tarpeessa.
- Toinen kaipaa jatkuvaa kontaktia ja asioiden jakamista puhumalla.
- Toinen prosessoi asioita mieluummin itsekseen tai tekemällä jotain konkreettista.
Aiemmin saatoimme ajatella tämän johtuvan puhtaasti sukupuolesta. Nykyään näen parisuhdeohjaajana, että kyse on usein temperamentista, kiintymyssuhdemalleista ja opituista tavoista. Kun lakkaamme yrittämättä muuttaa puolisoa, vapautamme valtavasti energiaa rakastamiseen.
Hyväksyntä tuo vapautta
Kapinoin itse aikoinaan tiettyjä rooleja vastaan. Oivallukseni oli kuitenkin tämä: kenenkään ei tarvitse olla sukupuolensa tai persoonansa suhteen neutraali.
- Saamme olla herkkitä, asiapitoisia, yksityiskohtiin hukkuvia tai kokonaiskuvaa katsovia.
- Saamme tarvita paljon puhetta tai hiljaista tilaa.
Kun pystyt hyväksymään omat ominaisuutesi – olivat ne sitten perinteisen sukupuoliroolin mukaisia tai eivät – pystyt hyväksymään paremmin myös itsesi. Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä, että annamme tilaa kahdelle erilaiselle tavalle havainnoida maailmaa.
Erilaisuus on rikkautta, ei vastakkainasettelua
On huojentavaa huomata, että emme ole yksin piirteidemme kanssa. Vertaistuki on tärkeää, mutta vastakkainasettelu (”miehet ovat sellaisia, naiset tällaisia”) harvoin auttaa arjen riidoissa. Sen sijaan niissä auttaa uteliaisuus.
Kysy itseltäsi ja kumppaniltasi:
- Miten sinä käsittelet stressiä – puhumalla vai tekemällä?
- Mikä on sinulle riittävä määrä läheisyyttä tällä viikolla?
- Mitkä pienet asiat tekevät sinut onnelliseksi?
Tuntuuko, että puhutte eri kieltä tai olette jumiutuneet rooleihinne?
Valmistuin vuonna 2022 parisuhdeohjaajaksi ja autan nykyään pareja löytämään yhteisen sävelen erilaisten tarpeiden viidakossa. Ratkotaan näitä solmuja yhdessä joko Oulussa tai etäyhteydellä.
4 kommenttia
Voi, ihana kirjoitus! Olen niin samoilla linjoilla kanssasi tässä! Itse olen tehnyt elämässäni valintoja, joiden johdosta olen joutunut elämään ”vahvana” naisena, olemaan hyvin vastuullinen ja päättäväinen ja nimenomaan päätöksiä tekevä. Sitten kun olen löytänyt ihmissuhteen, jossa olisi tilaa olla ajoittain myös heikko, olen kapinoinut sitä vastaan. Olen oikeasti joutunut miettimään, että mikä on se todellinen minä, mitä ajattelen ja tunnen, ja mikä toimintatapani on vain ollut tilanteiden ja elämänolosuhteiden aiheuttama pakko. Kovin kasvattavaa joutua itsensä kanssa nenätysten. 🙂
Tämän kirjoituksen toivoisin kovasti lukevan myös monen ns. sukupuolineutraalia kasvastusta suosivan vanhemman. Töissäni välillä tapaan lapsia, joiden sukupuoli koetetaan mahdollisimman pitkään salata. Ymmärrän kyllä sen tasa-arvopyrkimyksen, mikä tämän ajattelutavan taustalla voi olla, mutta siltikin olen sitä mieltä, että kun me kaikki kuitenkin jo biologialtamme olemme kahta erilaista sorttia, voiko olla lapselle hyväksi, jos hän ei saa omaa ominaislaatuaan näyttää ja toteuttaa? Todella tärkeä aihe tämä.
Kiitos kommentistasi, SiruM!
Itsensä kanssa nenätysten joutuminen on kyllä niin kasvattavaa! On ihanaa, jos elämä antaa siihen tilaisuuksia, vaikka juuri pohdinnan hetkellä se on usein kovin työntäyteistä ja raskasta hommaa. Mutta tulokset ovat antoisia.
Olen samaa mieltä tyttöydestä ja poikuudesta kuin naiseudesta ja mieheydestä ja samoilla linjoilla kanssasi. Uskon myös, että tyttöjen ja poikien tulisi myös saada näyttää ja toteuttaa omaa ominaislaatuaan oman tarpeensa ja halunsa mukaan. Ei sukupuolta tarvitse turhaan korostaa, mutta sen kieltäminen voi johtaa siihen, että tyttö tuntee tyttöyden itsessään olevan pahaa ja hävettävää tai poika poikuuden. Eikä opi myöskään tuntemaan itseään kunnolla. Tasa-arvon tulisi näkyä siinä, miten me aikuiset lapsia kohtelemme. Että sukupuoli ei vaikuttaisi siihen, paljonko hellyyttä, rakkautta, palautetta tai huomiota lapsi saa. Ja että lapsilla olisi sukupuolesta huolimatta tasaveroiset mahdollisuudet toteuttaa itseään harrastusten tms. unelmien suhteen. Tässä meillä aikuisilla on varmasti kehittymisen varaa. Että syli ei olisi vain tytöille ja palautteella huomioiminen pojille tms.
Tässä kirjoituksessa on kovasti asiaa. Näinhän se on: miehet ja naiset eivät ole samanlaisia. Toki moni yksilöllinen juttu tuo näihin asioihin omat vivahteensa: esim. itse olen aina tuntenut olevani kovin epänaisellinen ja omaan sellaisia (henkisiä/sosiaalisia) piirteitä, jotka yleensä mielletään miehelle tyypillisemmäksi. Ja olin lapsena ns. ”poikatyttö”. Ja siitä huolimatta, kyllähän minä aina olen selvästi tyttö ja nainen ollut, monella muullakin tavalla kuin fyysisiltä ominaisuuksiltani. Kyllä meidät naiset on vaan ”koodattu” jotenkin eri tavalla kuin miehet. Ja hyvä niin! 🙂
Sukupuolineutraali/sensitiivinen kasvatus on asia, jota olen pohtinut paljon. Ehkä osin siksi, että olen tiivisti mukana eräässä nettiyhteisössä, jossa tuota ajattelutapaa tykätään noudattaa. Huomaan poikkeavani porukasta ajatuksineni. Aika monet argumentoivat sillä, että ei saisi korostaa tytön tyttöyttä ja pojan poikuutta, koska on mahdollista, että lapsi ei olekaan sukupuoleltaan sitä, mitä fyysiset merkit osoittavat hänen olevan. Että olisi lapsen kehitykslle tuhoisaa, jos hän ei saisi vapaasti kasvaa siihen sukupuoleen, mitä hän tuntee olevansa (mikäli sattuu olemaan transsukupuolinen). Minusta tuo argumentti on siinä mielessä vähän kummallinen, että transsukupuolisuus on hyvin marginaalista. Jos lapsessa ilmenee sellaiseen viittaavia piirteitä, hyvät vanhemmat osaavat ottaa sen huomioon kasvatuksessaan. Onko siihen pakko jokaisen lapsen kohdalla kaikin mahdollisin varotoimenpitein varautua?
Olen kuitenkin antanut sukupuolisensitiivisyyteen liittyvien ajatusten vaikuttaa jossain määrin kasvatustapaani. Lähinnä siten, etten aseta lapselle mitään rajoituksia sen vuoksi koska hän on poika. Mielestäni lapsen luovuuden/mieltymysten/tms. rajoittaminen sukupuolen vuoksi on älytöntä. Jos poika tykkää vaikkapa vaaleanpunaisesta tai haluaa leikkiä nukeilla, hänellä on siihen mielestäni täysi oikeus eikä vanhemman kuulu hetkeäkään epäröidä, ovatko nuo asiat lapselle sallittuja vai eivät.
Kiitos kommentistasi, Freija!
Kyllä yksilöllisyys on se tärkein näkökulma ihmiseen, jokainen on ihan omanlaisensa yksilö. Sukupuolesta johtuvat piirteet ja näkökulmat tulevat vasta sen jälkeen. Mutta koen, että avioliitossa viimeistään on pakko tutustua myös omaan naiseuteensa ja mieheyteensä ja oppia tuntemaan ja hyväksymään ne puolet itsessään. Että pystyy olemaan tasapainossa itsensä kanssa ja tasapainossa parisuhteessa.
Minulle se on ollut iso kysymys, että luulin, että minun olisi pitänyt olla ”sukupuolineutraali” nainen parisuhteessa ja samanlainen kuin mieheni. Siitä on koitunut monenmoista hankaluutta, että en hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen, esim. omia naisena tyypillisiä tarpeitani tai tapaani kommunikoida. Että siksi minusta on tärkeää pitää esillä myös sitä, että naiseudessa ja mieheydessä ei ole mitään pahaa ja ei naisen tarvitse olla samanlainen kuin mies ja päinvastoin. Mutta totta kai tässä myös yhtä lailla pätee se, että ei naisia ja miehiä pidä lokeroida yhteiskunnassa mihinkään valmiisiin lokeroihin. Esim. niin että toisille ei sovi vaikkapa toiset työalat. Kaikilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta työpaikkojen tai harrastusten suhteen.
Olen samaa mieltä tuosta, että lapsen luovuutta ja mieltymyksiä ei tule rajoittaa sukupuolen mukaan. Mutta toisaalta ei myöskään niin, että estää lasta toimimasta sukupuolelleen tyypillisesti vaikkapa leikkivalinnoissaan siksi, että lapsen pitäisi olla neutraali, tyyliin piilottamalla autot pojalta, koska kyllä pojan täytyy osata leikkiä vain nukeillakin. On toki hyvä kasvattajana ohjata lasta kokeilemaan myös erilaisia leikkejä ja leikkirooleja kuin lapsi ehkä itse valitsisi. Mutta toisaalta, jos lapsi mielellään valitsee sukupuolelleen tyypillisiä leikkejä ja rooleja, niin tukea hänen itseymmärrystään oman sukupuolensa suhteen.
Ja minusta sosiaalisuuden taitoja, keskustelutaitoja ja tunnekasvatusta olisi tärkeää harjoitekka tasapuolisesti sekä tyttöjen ja poikien kanssa. Ja samoin fyysistä aktiivisuutta vaativia leikkejä olisi hyvä tehdä kaikkien lasten kanssa tasapuolisesti. Että tuollaisissa kasvatuksen perusasioissa uudistettaisiin sukupuolirooleja, että yhtälailla tyttöjen ja poikien on tärkeää oppia hyvät sosiaaliset taidot, tunnetaidot ja keskustelutaidot. Ja samoin liikuntataidoissa tukea tasapuolisesti lasten kehitystä sukupuolesta riippumatta.