Kategoria

Oma kasvu

Paikalla ja lähellä

Kirjoittajalta Tiia 11 toukokuun, 2019

Vietin yhden päivän sairaalassa päivystyksessä. Onneksi vain yhden päivän, mutta jo siinä ajassa ehti ajatella monenmoista. Tajusin, että välillä innossani kehittää parisuhteen eri osa-alueita unohtuu jotain olennaista.

Ensimmäinen loksahdus tuli äitiyden suhteen. Jos äiti joutuisi sairaalaan viikoiksi, niin kovin monta hetkeä arjessa lapsilla menisi äidittä ja monta asiaa jäisi hoitamatta. Ehkäpä siis ei olekaan niin vakavaa, jos kotona on välillä hajamielinen tai väsynyt äiti, jos kuitenkin äiti on kotona. Täydellisyyteen ei tarvi pyrkiä. Se on stressaavaa.

Samaa ajatusta pohdin avioliitossa. Ymmärrän ja olen tuntenut nahoissani monet parisuhteen ristiriidat ja kitkatkin, miten haastavaa hetkittäin voi olla yhdessä. Mutta usein en muista ajatella, miten hyvä on, että saa olla yhdessä joka päivä. Miten mukava on, kun joka ilta koko perhe palaa kotiin töiltään ja puuhiltaan; nukahtaa saman katon alle. Miten voimauttavaa on, että ilta- ja aamusuukko ovat arkirutiinia. Että halaus ja puolison kainaloon hetkeksi köllähtäminen ovat mahdollisia melkein milloin vaan.

En toki ajattele, että se riittää hyvään parisuhteeseen, että vaan elellään saman katon alla. Mutta on se silti todella luksusta. Saada elää todeksi läheisyyttä päivittäin. Kantaa vastuuta yhdessä. Jakaa ihan tavallinen arki

Miten monen haave on saada vanheta yhdessä. Samasta haaveilen minäkin. Siitä, että saan olla paikalla ja lähellä.

11 toukokuun, 2019 0 kommenttia

Oma kasvu Tunteet

Viha

Kirjoittajalta Tiia 1 huhtikuun, 2019

Kun olin nuori, halusin olla aurinkoinen ihminen. En halunnut tuntea vihaa mitään, enkä ketään kohtaan. Nykyään opettelen hyväksymään, että tunnen myös vihaa. Pohdin, mikä on vihan merkitys elämässä ja miten vihaa käsitellään ja sen kanssa eletään.

Mitä viha on ja mitä se kätkee taakseen? Viha on tunne, joka suojaa rajoja ja auttaa puolustamaan itseä ja toisia. Se voi kertoa, että tarpeeni on sivuutettu ja minua on tallottu. Jos läheistäni tai itseäni kohdellaan epäreilusti, se herättää vihaa. Väheksyminen, halveksiminen ja kylmyys nostavat vihaa. Petetyksi tuleminen ja tyhjät puheet herättävät vihaa. Toisten loukkaaminen, epäkohteliaisuus, epäempaattisuus ja välinpitämättömyys saavat myös vihan nousemaan. Viha voi olla pintaan nouseva tunne, mutta sen takaa voi myös löytyä pelkoa, surua, mustasukkaisuutta tai jotain muita tunteita.

Viha tuntuu pelottavalta, koska se on voimakas tunne. Se ei liity iloisiin asioihin, niihin, joita on hauska ajatella. Nuorena ajattelin, että haluan ajatella mukavia asioita: hyvä ihminen tuntee hyvää mieltä tuottavia tunteita ja tuottaa iloa maailmaan. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Ilman vihan kohtaamis- ja käsittelytaitoja päätyy helposti ylikiltiksi heittopussiksi, jollaisesta ei ole paljoa iloa.

Olen saanut huomata, että kun uskaltaa tuntea vihaa, se saa tarttumaan asioihin. Se auttaa toimimaan rohkeasti. Muuttamaan asioita, jotka eivät ole kunnossa. Viha siitä, että tarpeeni eivät täyty ja en tule kuulluksi ja nähdyksi kunnolla, oli selkeä motivaattori alkaa työstää parisuhdetta paremmaksi. Viha siitä, että läheistäni kohdellaan väärin, antaa rohkeuden puolustaa häntä ja selvittää asioita.

Voi olla myös yhtä aikaa vihainen ja ymmärtää. Ymmärtää, miksi joku toimii esimerkiksi oman pahan olonsa takia niin, että se rikkoo rajojani. Mutta olla yhtä aikaa vihainen siitä, että se satuttaa ja ei ole oikein minua kohtaan. Viha tuo viestin, että tämä ei tunnu hyvältä ja reilulta. Sen jälkeen voi pohtia, mikä auttaisi tässä tilanteessa molempia osapuolia. Ylikävelemiseen tai “potkittavaksi” ei tarvitse kenenkään asettua. Toisaalta tärkeä on usein myös kuulla ja ymmärtää se viesti, miksi toinen toimii kuten toimii.

Etsin keinoja vihan käsittelyyn. Niistä tärkeimpänä pidän tunteen tunnistamista ja siitä puhumista. Kun myöntää ja ymmärtää, että on vihainen ja syyn sille, se on pohja vihan käsittelylle. Vihan käsittely puhumalla luotettavassa seurassa on tärkeä askel ja auttaa suhteuttamaan ja ymmärtämään vihaa. Vihan käsittely on prosessi. Viha ei katoa sillä, että päätän, etten sitä enää tunne. Silloin viha tukahtuu ja patoutuu. Jos on mahdollista, loukkaava, epäreilu, väheksyvä tms. asia ja tilanne kannattaa käsitellä asianomaisten kesken, kun on itse ensin rauhoittunut ja pystyy tunteensa minäviesteillä sanoittamaan. Silloin vihan käsittely voi onnistua luontevasti, viha hälventyä ja johtaa jopa parempaan yhteyteen.

Jos on kyvytön lopettamaan toimintaa, joka aiheuttaa itselle vihaa, vaikka loukkauksia tai sortoa, vihaa aiheuttavalta asialta on vaikea suojautua. Tällaisissa tilanteissa tärkeää on, että vihaa aiheuttavaan asiaan pystyisi kuitenkin jollain keinolla rakentamaan etäisyyttä. Kaikkia asioita ei voi muuttaa, mutta suojakerroksia täytyy rakentaa, etsiä turvapaikkoja ja reittejä ulos. Omasta jaksamisestaan on aina arvokasta huolehtia.

Vihaan voi jäädä jumiin ja se voi katkeroittaa. Irti päästäminen on pitkä tie sekin, mutta sitä tietä kannattaa sinnikkäästi kulkea. Katkeruuteen auttaa, kun sitäkään tunnetta ei pelkää, vaan uskaltaa puhua myös katkeruudesta. Käsitellä asioita, jotka menivät väärin, joita ei ole korjattu tai voitu enää jälkeenpäin korjata. Olla niistä myötätuntoinen itseään kohtaa, muttei jäädä säälimään itseään liikaa. Hyväksyä, että näin tilanne meni ja ei se oikein ollut. Mutta nähdä myös, että jos niihin ajatuksiin jää, ne vievät voimia ja upottavat syvemmälle.

Vihan tunteminen ei ole väärin. Se on yhtä arvokas, hyvä ja tärkeä tunne kuin muutkin tunteet. Siitä puhuminen minäviestein ja sen kanavoiminen toimintaan, joka tekee maailmasta ja avioliitosta paremman paikan, on viisautta. Viha on yksi tunne muiden joukossa. Sen seurassa ei kannata viettää koko päivää, mutta kun sitä tarvitaan, sen voi rohkeasti hyväksyä ja käyttää voimavarana.

1 huhtikuun, 2019 0 kommenttia

Oma kasvu

Vuorotteluvapaa? Pohdintoja omasta ajasta ja tilasta avioliitossa

Kirjoittajalta Tiia 29 kesäkuun, 2014

Viime aikoina olen pohtinut sitä, miten tärkeää on, että avioliitossa on kummallakin omaa aikaa ja tilaa. En tarkoita sellaista omaa aikaa tai tilaa, joka horjuttaisi suhteen perustuksia, sitoutumista ja uskollisuutta, mutta tavallista hyväätekevää omaa aikaa ja tilaa.

Suhteen alkupuolella tiivis yhdessäolo on usein molemmista luontevaa ja mukavaa, mutta toki silloinkin kumpikin tarvitsee välillä omaa tilaa. Ajan myötä oma aika ja tila tulee vielä luontevampaan ja tärkeämpään rooliin ja ajattelen, että näin sen kuuluukin olla. Näen turvallisena vapautena sen, että molemmilla on tilaa omiin juttuihinsa, kavereihinsa ja omiin pohdintoihin.

On hauska nähdä puoliso onnellisena ja virkistyneenä omista harrastuksistaan ja oman kaveri-illan tai -reissun jälkeen. On mukava kuulla, miten kiva oli tehdä omia mieluisia juttujaan. Ja ihan vaan arjessa iltaisin on kiva saada kuulla puolison ajatuksia esim. työpäivän kuluessa tapahtuneista asioista ja tehdyistä havainnoista. On hienoa saada katsella maailmaa puolison silmin ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia, vaikkei kaikessa olisikaan itse ollut paikalla ja ehkä juuri siksi.

Olen miettinyt, että jos joka päivä kuljettaisiin käsi kädessä, riittäisikö siinä puhuttavaa vuosikymmeniksi ja mahtuisiko kumpikin olemaan oma itsensä? Vaikka avioliitossa kahdesta tulee yksi, niin ajattelen, että silti on tärkeää, että ei sulauduta niin yhteen, ettei enää löydä itseään ollenkaan. Toki välillä on todella ihana ja hyvä kulkea käsi kädessä, mutta ainakaan itsellä ei taitaisi toimia se, että ollaan ihan kaiket päivät tiiviisti yhdessä. Lähellä on kyllä hyvä olla ja lähelle on hyvä tulla. Mutta täytyy olla välillä hieman etäisyyttä, että voi taas tulla lähelle.

Kauempaa myös näkee arjen paremmin. Etäisyys antaa perspektiiviä ja tuntuu, että hassua kyllä reissussa pohtii parisuhdetta usein enemmän kuin kotona. Kotona etäisyyttä on vaikea saada ja eikä sitä edes huomaa hakea. Etäämpää näkee paremmin kaikki hyvät jutut ja tulee mietittyä myös sitä, mitä asioita pitäisi kehittää. Eikä ole pahitteeksi aina silloin tällöin kokea se tunne, että puolisoa tulee ikävä. Reissun jälkeen on sitten taas niin mukava palata kotiin ja lähelle puolisoa.

Tulipahan mieleen yksi ilta vähän vitsillä, että ehkä vuorotteluvapaa voisi olla ihan hyvä lakisääteinen juttu avioliitossakin. Vuorotteluvapaan tarkoitus työelämässä on edistää työntekijän jaksamista työssä. Sama tarve voi varmasti hetkittäin olla myös avioliitossa. Avioliittokin on välillä kovaa työtä, vaikka onneksi se myös välillä soljuu ihan mukavasti omalla painollaan.

Meillä ei vielä vuodet täyty siihen, että voisi harkita vuorotteluvapaata. 🙂 Mutta mietin kuitenkin, että olisiko pitkässä avioliitossa ihan hyvä se, jos toinen puoliso voisi tehdä joskus vaikka pitemmän reissun itsekseen, kun toinen on kotosalla tms. Kumpikin voisi katsella maailmaa hetken ihan rauhassa vain omin silmin. Sitten voisi taas palata virkistyneenä ja ehkä uusia ideoita ja ajatuksia täynnä jakamaan kokemansa puolisonsa kanssa.

Joka tapauksessa siitä olen varma, että lähellä olemisen vastapainoksi on hyvä ottaa välillä myös omaa tilaa ja aikaa. En usko, että se etäännyttää vaan päinvastoin lähentää. Ja se on varmasti sekä oman itsensä, puolison että koko avioliiton parhaaksi.

29 kesäkuun, 2014 0 kommenttia