Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kategoria

Oma kasvu

Oma kasvuTunteet

Vihan viive

Kirjoittajalta Tiia 02/07/2020

Luin talvella kirjan ”Kaikki anteeksi” (Laura Manninen), joka kertoo parisuhdeväkivallasta. Kirjoittajan omakohtaisten kokemusten pohjalta kirjoitetussa tarinassa väkivalta ujuttautuu salakavalasti ns. tavallisen naisen parisuhteeseen. Parisuhdeväkivaltaa en ole kokenut, mutta vihan viive -ilmiö on tullut myös omassa elämässä tutuksi. Olen jäänyt miettimään, että omat rajat eivät löydy helpolla: myrsky ei aina nousekaan heti.

Pienehkön rajojen ylittämisen tai rikkomisen jälkeen sitä usein selittää tilanteen itselleen: ”On ymmärrettävää, että toinen toimi, kuten toimi. Ei tämä niin iso juttu ollut.” Vihan tunne herää usein vasta viiveellä esimerkiksi silloin rajoja on rikottu useamman kerran, joku uusi tilanne laukaisee vanhemmat muistot, vihalle on tilaa tai voimavarat venyä vähenevät. Myös myötäinnon puute voi herättää ajan myötä pettymystä ja katkeruutta siinä missä myötätunnon puutekin. Kaikkinensa vihan nouseminen voi viedä vuosiakin aikaa. Myötätunto itseä kohtaan ja omien rajojen suojelunhalu voi tulla esiin hitaasti, koska sen rinnalla kulkee sinällään normaali ja hyvä halu ymmärtää toista. 

Monesti on hyvä ajatella, että kuppi on puoliksi täysi. Mutta jos aina näkee vain asian positiiviset puolet, ärtymystä voi alkaa kertyä. Meidän parisuhteessa vihan viive on näyttäytynyt niin, että vuosia ajattelin, että meillä on ihan hyvä avioliitto, ei tässä ole syytä valittaa. Se oli osaltaan totta. Kupin toinen puoli taas yhtä aikaa oli, että jäin tai jättäydyin lasten syntymän myötä liian yksin, parisuhde etääntyi, tarpeita jäi täyttymättä ja monenlaista käsittelemätöntä oli kertynyt. Myös tämä puoli oli totta.

Pitkään tilanne oli okei, kunnes ajan myötä liian monta selvittämätöntä ja ikävää asiaa oli kertynyt. Mieleen alkoi nousta tilanteita menneisyydestä, joista olisi ollut varmasti hyvä suuttua heti, mutta joissa aikanaan venytti rajojaan, koska se tuntui tarkoituksenmukaiselta ja rakkaudelliselta. Viha tarvitsee rohkeutta ja tilaa, ennen kuin se tulee ulos. Vasta kun pato oli täysi, viha raivasi tiensä.

Vihaisuus itsessä on vaikea hyväksyä ja sen tunteminen on vaikeaa. Voi tuntua väärältä olla vihainen ja voi tuntua, että pitäisi ymmärtää olla riittävän tyytyväinen hyviin asioihiin. Viha on kuitenkin hyvä tunne. Se asettaa terveet rajat ja tarjoaa ajan myötä mahdollisuuden parempaan uuteen. Viha on aina riski ihmissuhteelle, mutta muutosvoimana usein välttämätön.

Viha ei laannu tukahduttamalla. Jos viha kielletään, se ei sammu, vaan paisuu tai koteloituu. Vihaan parasta lääkettä on ymmärrys, empatia ja hyväksyntä. Pitkältä ajalta kertynyt viha tarvitsee usein monta käsittelykierrosta. Mutta kun on sallittua tuntea vihaa ja parhaimmillaan tulee ymmärretyksi, viha alkaa sulaa ja lientyä. 

Iloitsen näistä viime vuosista parisuhteessamme, kun viiveellä noussut viha on saanut sulaa syvemmäksi rakkaudeksi. Samalla se on saanut sulaa myös viisaudeksi. Yhdessä koetun myötä on oppinut välttämään joitain karikkoja. Arki on parempaa kuin aiemmin ja vihaa on helpompi ilmaista turvallisemmin ja nopeammin kerryttämättä sitä turhaan. Eläköön rakkaus, mutta tervetuloa aina tarpeen tullen myös viha!

02/07/2020 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuTunteet

Tunnollisen tuska

Kirjoittajalta Tiia 13/04/2020

Kuluneet viikot ovat varmasti olleet useimmille raskaita. Olen miettinyt, mikä viime ajoista on tehnyt itselle raskaan. Tulin siihen tulokseen, että mukana on paljon tunnollisen tuskaa ja väsymystä.

Elämme koronavirus- eli monien kannalta kotona pysyttelemisen aikaa. Ehdimme asua noin kuukauden uudessa kodissamme, kunnes korona laittoi kotiin ensin mieheni etätöihin ja päivän parin sisään myös päiväkoti-ikäisen pienimmän ja kaksi koululaista. Minä jatkoin vielä viikon lähitöissä kunnes jäin myös etätöihin.

Meillä on asiat sinällään hyvin. Tilaa on nyt ihan riittävästi jokaisen videopalavereille ja uudenlaiselle arjelle. Ruokaa riittää ja irtisanomisten uhkaa ei ole ollut. Saamme olla perheenä yhdessä. 

Kuitenkin on tosi raskasta. Tuntuu myös turhalta valittamiselta, että tuntuu raskaalta. Silti haluan kuvata, miltä tämä tuntuu sekä omien ajatusteni selkeyttämiseksi että ymmärrykseksi näistä poikkeusoloista.

Haluan tehdä asiat hyvin. Olen perfektionistinen, vaativa, syyllistyvä ja tunnollinen. Haluaisin olla hyvä äiti, puoliso, työntekijä jne. Korona-arkeen päädyin valmistautumattomana, valmiiksi väsyneenä muutosta ja monin tavoin haastavasta alkuvuodesta. Voimia ei ollut jemmassa.

Kun koko perhe tekee töitä, hoitaa kouluhommiaan, on päiväkodissa, harrastaa, nauttii kaikki ateriansa, pitää siisteyttä yllä jne. saman katon alla, mitään ei voi hoitaa kunnolla. Se on tunnolliselle jatkuva piikki lihassa. Eikä siihen auta, laske rimaa -toivotus. Olen koko aikuisen elämäni harjoitellut riman laskemista ja muutaman millin ja välillä jopa sentin olen sitä saanut hilattua alaspäin. Mutta kyllä se vaan on tällaisella luonteella tosi vaikeaa ja sitten syyllisyys iskee siitäkin, kun ei edes rimaa osaa laskea.

Vaikeinta tässä ajassa on ollut, että ei ehdi olla alkuunkaan sellainen äiti kuin haluaisi. Toki siihen ei ole koskaan pystynyt, mutta nyt haave jää entistä kaukaisemmaksi ja se tuntuu entistä raastavammalta. Olen miettinyt dilemmaa, että nyt on lasten kanssa enemmän kuin ikinä normaalissa arjessa, mutta läsnäoloaika tuntuu silti aivan vajavaiselta. On vaikea ja välillä mahdotonta jaksaa neuvoa hermostumatta tehtävissään jumittavaa koululaista, kun ajatus katkeaa kymmenettä kertaa omien töiden suhteen. Ja vastaavia tilanteita nyt riittää koko ajan.

Parisuhteen hoitaminen on aina ollut itselle tosi tärkeä juttu. Siitä saan voimia ja siinä koen, että aika on tosi arvokasta, jopa pyhää. Tällä hetkellä parisuhdeaikaa on minimaalisen vähän, vaikka pyöritään samojen seinien keskellä puolison kanssa päivät. Kahdenkeskinen parisuhdeaika on nyt suoraan pois omilta lapsilta ja tuntuu väärältä ottaa sitä. Minulle parisuhdeajassa parasta on, että puolisoni levollisuus saa minut lepäämään ja yhdessä oleminen antaa voimia. Se on tuplavoitto. Sitä kyllä nyt niin kovasti tarvitsisin, mutta yritän nähdä poikkeusajan yli. Luotan, että parisuhde kantaa tämänkin ajan yli.

Sitten on työt. Saan voimia siitä, että hoidan työni hyvin. Se on palkitsevaa ja hauskaa. Nyt töiden tekeminen on suoraan pois omilta lapsilta, kun koulua ja päiväkotia ei ole, jonne lapset voisi hyvillä mielin lähettää. Se herättää ristiriitaisia tunteita. Lisäksi kun suunnittelen opetusta, koko ajan mietin, että lähetän opetusta koteihin, joissa ollaan luultavasti ihan yhtä väsyneitä tähän tilanteeseen kuin meilläkin. En halua antaa epäselviä ohjeita uuvuttamaan muita vanhempia. Rimani on taas korkealla, mutta toivon, että etenkin tehtäväni eskarilaisille voisivat tuoda hieman hengähdystaukoa heidän vanhemmilleen ja samalla kehittävää puuhaa lapsille. Toivon myös, että ne voisivat antaa syyn naurahtaa tai hymyillä hassuttelulle niin vanhemmalle kuin lapsellekin, joka tehtävänantoa tutkii, koska lämpöä, naurua ja solidaarisuutta me jokainen tässä hetkessä varmasti kaipaamme jaksaaksemme. Onko taas liikaa vaativuutta haluta yrittää välittää opetuksen lisäksi muitakin yhteistä inhimillisyyttä kantavia viestejä koteihin? Ehkä on, mutta en halua laskea rimaa sen suhteen.

Valmisruokaan, liikunnan vähyyteen, ruutuaikaan, oman ajan puutteeseen, läheisten ikävään tms. en edes jaksa mennä. First world problems, voisi tähänkin heti todeta. Mutta silti haluan sanoa ääneen, että tuntuu vaikealta ja raskaalta, että haluaisi tehdä asiat hyvin, mutta ei ehdi ja jaksa tehdä asioita hyvin. Elämme jopa sota-aikaan verrattavia olosuhteita yhteiskunnassa, mutta koska kotiarjessa poikkeustila ei kuitenkaan suoraan näy, on tuskaista ja väsyttävää olla tunnollinen ihminen näinä aikoina. 

Haluan kuitenkin päättää tekstin valoisampiin tunnelmiin. Vaikka tuntuu mahdottomalta olla nyt riittävän hyvä äiti, puoliso, työntekijä ja kaikkea, niin valoa näihin päiviin tuo juurikin lapset, puoliso, oppilaat, työkaverit ja läheiset. R:ää osaamattoman kolmevuotiaamme lokkitähtitanssia olen katsonut puhelimesta monta kertaan jälkeenpäinkin, ulkoilureissut lasten kanssa ovat tuoneet iloa kaikille, lasten ideat, hauskat jutut ja valoisuus kantavat väsynyttä äitiäkin. Halaus ja hetki loikoilua yhdessä puolison kanssa ovat harvoin tuntuneet näin hyvältä. Ihanien oppilaiden jutut ja työkavereiden kanssa jaettu vastuu ja lämpöinen huumori kantaa. Kaikki olennainen on hyvin ja olen siitä kiitollinen.

13/04/2020 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
Naiseus ja mieheysOma kasvu

Naisten voima

Kirjoittajalta Tiia 27/10/2019

Olen viettänyt kaksi päivää upeiden naisten seurassa voimaantumassa ihmisenä, naisena, vaimona ja äitinä. Sydän on ihan täpötäynnä iloa, lämpöä, valoa ja toivoa. Olin siis viikonlopun Parempi avioliiton naistenpäivillä Järvenpäässä ja kyllä kannatti lähteä. Tämä reissu oli mieltä ja sielua hoitava kokemus.

Kohtaamiset: Sain kohdata kerrassaan uskomattoman viisaita, kaikin tavoin kauniita, lempeitä ja vahvoja naisia. Nämä kohtaamiset jättivät lähtemättömän jäljen. Miten nainen voi olla toinen toiselleen voimavara ja vahvistus.

Jakaminen: Elämän jakamisen syvyys ja yhtä aikaa lämpöinen keveys oli ihmeellistä. Miten voi sukeltaa hetkessä syvyyksiin ihan uusien ihmisten kanssa. Ihmisten, joihin luottaa täysin. Miten voi nauraa ja itkeä turvallisesti yhdessä. Tuntematta oloaan raskaaksi lainkaan. Keventyen hellästi koko ajan.

Sisaruus: Se tunne, että ollaan samassa veneessä yhdessä. Me ihanat, ainutlaatuiset naiset. Elämän jostain kolhimina, epätäydellisinä, mutta rohkeina ja sinnikkäinä. Siskoina, kantaen ja rohkaisten toisiamme. 

Esikuvat: Naistenpäivillä puhuttiin esikuvista ja täytyy sanoa, että sain heitä sieltä vaikuttavan rivin lisää. Sydämestään viisaita, avoimia ja aitoja, sanoiltaan puhuttelevia, herkkiä ja lujia naisia.

Ilo: Koko ajan ympärillä leijaili siunattu ilon ilmapiiri. Nauru helisi, hymyilytti, tuntui niin kotoisalta ja rauhaisalta. Olen taas valmis leijailemaan arjen turbulensseihin paljon saaneena. Kiitos naiset! <3

27/10/2019 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvu

Voihan riittämättömyys!

Kirjoittajalta Tiia 25/10/2019

Istun lentokoneessa Hyvän jälki (kirj. Hanna Kivisalo) polvillani matkalla naistenpäiville, ihan yksin. Alan lukea kirjaa ja kaikki alkusyksynä patoutunut nousee esiin. Riittämättömyydentunne, joka kintereilläni on juossut, saa minut taas kerran kiinni. Hyvä niin. Tulkoon!

Miten niin helposti tunnen, että paljoakaan en aikaan saa, vaikka koko ajan yritän ja usein 110 lasissa? Miten niin herkästi tunnen, että mihinkään en yltänyt, vaikka koko ajan kurotin ja ponnistin? Miten herkästi tuntuu, että en ehtinyt ja kohdannut, vaikka hymyilin, katsoin ja puhelin: yritin? Miten tuntuu, etten ehtinyt suojella ja hoitaa, vaikka varjelin ja hätävarjelinkin?

Riittävää minusta ei minun mittapuillani saa. Ne on liian korkeat. Optimistiset. Mutta optimismi on riittänyt moneen, optimisti on halunnut antaa ja yrittää paljon. Antaa aikaa omalle levollekin, äidin ikuisesta syyllisyydentunteesta huolimatta. Ja optimisti haluaa yrittää edelleen. Uudestaan. Ehkä taas hitusen viisaampana. Tämä kaikki riittää.

Taivasta koneen siiven yli katsoessani tajusin, että en ole umpikujassa, vaan matkalla. Reittejä löytyy. Se vaan täytyy kestää, että vielä ei tiedä millaisia. Mutta niitä on. Ja matkaa kanssani tekemässä on ihan parhain puoliso ja huiput lapset, paljon ihmisiä ympärilläni.

Tämän viikonlopun hoidan itseäni. Luen sielua hoitavaa ja kyynelkanavia hellästi puhdistavaa Hyvän jälkeä. Ja niitä optimistisen montaa matkaan lähtenyttä, ihanaa kirjaa. Hoidan parhaansa täysillä yrittänyttä.

25/10/2019 2 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuVertaistukiYhdessä kasvaminen

Keveä

Kirjoittajalta Tiia 28/07/2019

Tänä kesänä Levin avioliittoleirillä olo oli kevyt ja avioliitto tuntui keveältä. Nauroimme ja heittäydyimme yhdessä enemmän kuin aiemmin. Vaikeistakin asioista pystyi puhumaan lämmin pilke silmäkulmassa, yhtä köyttä vetäen. Jäin miettimään, mitkä asiat ovat johtaneet siihen, että nyt on erityisen helppo ja rento olla puolison kanssa yhdessä kipeidenkin asioiden äärellä?

En ole kevyttä seuraa avioliitossa. Otan asiat vakavasti ja pohdin niitä turhankin kovasti. Stressaannun ja ahdistun herkästi. Kuormitun, huolehdin ja huolestun. Keveys ei ole vahvuuteni. Toisaalta olen aika hyvä tekemään pohjatyötä keveydelle. Koska kaipaan käsitellä asiat syvällisesti, se ehkä on luonut polkua kevyemmille askelille. Taakkoja on kevennetty vuosi vuodelta ja vaikka perhearki onkin juuri tällä hetkellä intensiivistä ja omalla tavallaan rankkaa, vanhoja painolasteja on selvästi vähemmän kannettavana. Olemme myös osanneet aina nauraa yhdessä ja itsellemme. Osuvan ja lämpöisen huumorin hoitavaa voimaa ei voi väheksyä. Olemme hiljoksiin löytäneet samalle puolelle vaikeuksienkin edessä.

Leirillä jäin miettimään, olisimmeko yhdessä enää ilman avioliittoleirejä? Tahto pysyä yhdessä on kyllä ollut aina, mutta taitoa ei olisi ollut ilman leirien vertaistukea, oikeaan suuntaan ohjaamaa harjoittelua ja tietoa. Avioliittoleirillä pohdittiin: pitkään parisuhteeseen riittää tahto, mutta pitkään hyvään parisuhteeseen tarvitaan tahdon lisäksi taitoa. Taitoa meistä harvalla on syntymälahjana, se täytyy nöyrästi opetella. Olemme joutuneet opettelemaan paljon taitoja kommunikaation, itsetuntemuksen, tunnetaitojen, ristiriitojen käsittelyn ja anteeksipyytämisen osalta. Olen saanut huomata, että taito on tärkeä tuki tahdolle, toki myös tahto taidolle. 

Keveään oloon yhdessä ei taida olla oikotietä. Nyt tuntuu, että on luonnollista, että vasta vuosien jälkeen se alkaa löytyä. Keveän olon taustalla on vankka turvallisuus. En ole luottanut koskaan ennen näin lujasti puolisoni rakkauteen. Itsetuntoni on eheytynyt paljon viime vuosina. En ole aina ollut näin varma sitoutumisemme kestävyydestä ja siitä, että selviämme yhdessä vastamäessäkin. Emme ole olleet koskaan ennen tilanteessa, jossa menneet vaikeat asiat on näin hyvin käsitelty.

Keveys on sitä, että ei pelota. Se on rauhaa, levollisuutta ja tyytyväisyyttä. Se nostaa mieleen kiitollisuutta, leikillisyyttä ja onnellisuutta. Keveyden takana avioliitossa on usein raskaskin polku, josta on selvitty yhdessä. 

28/07/2019 1 kommenttia
4 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioOma kasvu

Kaunis sanainen arkku

Kirjoittajalta Tiia 11/07/2019


Kauniit sanat. Olen kirjoittanut niistä ennenkin, mutta tänään mietin sanoja taas yhdestä näkökulmasta. En pidä rumasti puhumisesta. En tarkoita, ettenkö vihaisena tai väsyneenä sanoisi ikävästi. Tarkoitan, että inhoan karskia, tylyä tai härskiä puhetta. Puhetta, joka on tarkoituksellisen kylmää, kovaa, rumaa tai loukkaavaa.

Onko kauniista puheesta tykkäävä hienosteleva, herkkänahkainen, todellisesta maailmasta vieraantunut tai jotenkin muuten kummallinen ressukka? Sitä olen joutunut miettimään. Olen myös miettinyt, onko kauniista sanoista pitävä huumorintajuton tosikko, vakava, ylimielinen tai vaan jotenkin tyhmä?

Saman asian voi sanoa sanoa monella tavalla ja monessa tarkoituksessa. Ikävän asian sanominen kauniisti ja hyvässä tarkoituksessa tuntuu minusta hyvin erilaiselta, kuin ikävän asian sanominen rumasti ja vieläpä pahalla tarkoituksella. Mukavan asian sanomista rumasti on vielä hankalampi ymmärtää. 

Tapa puhua pohjautuu opittuun ja totuttuun malliin. Siksi erilaisista kielenkäyttökulttuureista tulevien voi olla vaikea ymmärtää toisiaan. Toisaalla ronskimpia tai vahvempia sanoja ei ole käytetty pahassa tarkoituksessa. Joskus taas sanat ovat voineet olla kovinkin lipeviä, mutta kylmiä. Jossain riidellään käryävin sanoin, mutta niillä ei satuteta. Toisaalla ei sanota mitään, mutta myrkky leijuu ilmassa. Töykeät sanat voivat olla myös oman herkkyyden suojaamista. Ehkä tarvetta hyökätä oman herkkyyden piilottamiseksi.

On osa persoonaani, että viihdyn kauniiden sanojen lähellä. Ne ovat minulle lähde, välttämätöntä. Ne ovat puhdas järvi. Järvi voi olla tumma ja syväkin, mutta sen äärellä isoista ja vakavistakin asioista voi puhua herkkyydellä, likaamatta kauneutta. Ystävälliset sanat ovat kuin lämpöistä vettä. Viehättävät sanat kuin vilvoittavan raikas, elvyttävä vesilasillinen. 

Sanaisesta arkusta voi tulla ihania ja lempeitä tai kovia ja pistäviä sanoja. Sieltä voi pulputa sanoja tai virrata niitä hiljalleen. Minä etsin kauniita sanaisia arkkuja. Sanoilla silittely osuu sieluuni.

11/07/2019 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvu

Uudistuksia

Kirjoittajalta Tiia 27/06/2019

Toukokuussa sai alkunsa ajatus: ”Blogi kaipaa uusia tuulia ja bloggaaja lisää rohkeutta.” Kun aloitin kirjoittamisen kuutisen vuotta sitten, tärkeää oli päästä kirjoittamaan, muulla ei oikeastaan ollut väliä. Tekstit saivat mukavaa palautetta, mutta visuaalista ilmettä blogiin kaivattiin lisää jo silloin. Koska olen sanojen, en kuvien, ihminen, visuaalinen puoli on aina ollut minulle pakkopullaa ja jäänyt kirjoittamisen jalkoihin.

Härän sarvet tulivat vastaan puolitoista vuotta sitten, kun sain kutsun mukaan tekemään Parempi avioliitto ry:lle sosiaalista mediaa. Epäröin hetken, koska ”se visuaalinen puoli”. Uskoin keksiväni ideoita, mutta osaisinko toteuttaa niitä. Pienestä epäröinnistä huolimatta tartuin tilaisuuteen. Olihan sometyö uusi väylä ja mahdollisuus tehdä itselle rakasta avioliittotyötä. Ja niin vaan ensimmäisten kuvapäivityskyhäelmien jälkeen aloin saada otetta kuviin. Nyt ollaan siinä pisteessä, että en enää pelkää niin paljon kuvia.

Mutta pelkään silti. Kun Taina Laanen Vahvuutena herkkyys -kirja inspiroi tuomaan omien vahvuuksien antia rohkeasti esille, päätin uskaltaa. Taaksepäin ei voi mennä, paikallaan en halunnut pysyä, joten ainoa suunta oli lähteä eteenpäin. Halusin vihdoin tehdä blogiin sellaisen visuaalisen ilmeen, jota ei tarvitsisi hävetä. Samalla päätin, että alan kirjoittaa oikeasti omalla nimelläni ja kasvoillani. Vuosien myötä olen löytänyt tapani blogata ja haluan tehdä tätä nyt rehellisesti omana itsenäni.

Yksin uudistukset eivät onnistu. Sain ideointitueksi, profiilikuvan ottajaksi ja sydämelliseksi tsemppariksi ihanan Päivin Ouluuksista. Meillä oli lämminhenkinen, hauska ja runsassääskinen kuvaustuokio. Kuvaa varten nautin ja jännitinkin New Hairstoressa kampauksessa ja taitavan Kauneudella -hoitolan Jenniinan meikissä. Kuvauspäivä oli ensimmäinen kerta ammattilaisten käsissä sitten hääkampauksen ja -meikin. Kuvauksen jälkeen illalla pääsimme treffeille puolisoni kanssa. 

Blogin päivittäminen on vaatinut pitkää pinnaa perheeltä ja etenkin rakkaalta nörtiltäni, joka on 10: ssä sekunnissa päivitellyt sellaisia asioita kuntoon, joiden parissa ähersin tuntitolkulla, onnistumatta. Välillä sain blogin ihan solmuun: jäljet korjasi puolisoni. Uudistuksessa siis kaikki merkittävä on puolisoni käsialaa, vaikka olenkin yrittänyt näyttää siltä, että hoidan kyllä homman. Sain tukea blogin visuaaliseen ilmeeseen myös muilta ystäviltä ja paljon rohkaisua. Kiitos jokaiselle unelmia kohti kannustaneelle!

Mistä unelmoin nyt? Että saisin rauhassa kirjoittaa. Sitä rakastan. Mutta visuaalinen ilme on osa bloggaamista ja yritän osata huomioida sen paremmin tulevina vuosina. 

Tässä hetkessä olen onnellinen ja ylpeä. Blogi on kantanut unelmien pariin, kohtaamisiin upeiden ihmisten kanssa ja tuonut mukanaan uusia ystäviä. Ennen kaikkea se toiminut paikkana pohtia avioliittoa ja jakaa ajatuksia ja oivalluksia parisuhteen hoitamisesta.

 -kiitollisin ja onnellisin mielin, Tiia

27/06/2019 0 kommenttia
1 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuYleisiä ajatuksia

Yksi luku narsismista

Kirjoittajalta Tiia 29/05/2019

Tämä teksti ei liity avioliittopohdintoihin, vaan laajemmin ihmissuhteisiin. Postaus rakentuu vuosien varrella koetun, luetun kirjallisuuden ja jaettujen ajatusten pohjalta. Narsismista löytyy paljon tietoa kirjoista ja netistä. Haluan jakaa sellaisia mietteitä narsismista, jotka ovat erityisesti puhutelleet minua.

Epävarmuus, epämääräisyys, epäselvyys, epäluottamus, epäusko, epätoivo. Nämä tunteet nousevat ensimmäisenä mieleen, kun aletaan puhua narsismista. Narsistin uhri elää epä-tunteissa ja kohtaa epä-tunteita. Äänet pään sisällä ja usein ympärilläkin sanovat: ”Sinä vain kuvittelet.” Vasta kun ilmiötä alkaa ymmärtää, alkaa tajuta näitä tunteita. Sitä epämääräistä fiilistä, että jokin on pielessä ja pahastikin. Kun tosiasiat muuttuvat narsistin mielen mukaan, on luonnollista, että se herättää uhrille epä-tilan.

Narsistin tapa manipuloida on hienovaraista. Epäselvää. Narsisti käyttää täyteenpuhuttuja ja -kirjoitettuja rivejä, koska manipulointi tarvitsee verhokseen niitä. Kuin hyväntuoksuiseen, lämpimään teehen laitettu myrkky, manipulointi on piilotettu rivienväleihin. Molempia tarvitaan manipulointiin: ilman kauniita rivejä kun ei olisi rivienvälejäkään, jonne myrkkyä vaivihkaa upottaa.

Ylitsepursuava ihailu on hälytysmerkki. Hehkutus kuuluu narsistin manipuloivaan keinovalikoimaan. Komeat, dramaattiset ja hienot sanat ja teot rakentavat kauniita kulisseja; pönkittävät, luovat ja ylläpitävät hovia.

Narsisti on usein roolinsa kautta ihminen, jolta narsistin uhri kaipaisi tunnustusta ja hyväksyntää. Hän on ylemmässä tai merkittävässä asemassa suhteessa uhriin. Hänen arvostuksensa, tukensa ja tunnustuksensa ovat tavoittelemisen arvoisia.

Narsistin uhrin luonteessa on usein kiltteyttä, herkkyyttä, hyväntahtoisuutta ja liiallista sopeutuvuutta. Uhri yrittää tulla narsistin silmissä hyväksytyksi hyvän kautta. Hän voikin toki hetkittäin päästä suosioon, jos se palvelee narsistin tarpeita ja etua. Peli toimii niin, että uhri tarjoaa hyvää puolta itsessään: ”Katso, olen auttavainen. Hyväksytkö minut?” Mutta ei tule hyväksytyksi. Uhri kääntää itsestään esiin seuraavan hyvän puolen, ojentaa kätensä: ”Katso, olen ystävällinen? Hyväksytkö minut?” Kuin satareunainen pallo uhri pyörittää itsestään esiin aina uuden sivun tullakseen hyväksytyksi. Hän yrittää parannella ja kehittää itseään, mutta se ei riitä. Tämä johtaa uhrin heikentyvään itsetuntoon, syyllisyyteen. Kokemukseen, että olen jotenkin perustavanlaatuisesti viallinen.

Tämän prosessin myötä uhri on tarjonnut narsistille paljon tietoa itsestään. Avoimuuden myötä hän on paljastanut heikot kohtansa. Se tarjoaa narsistille mahdollisuuden käyttää uhrin itsetunnon haavoja ja kipeitä kohtia hyväkseen. Terveessä ihmissuhteessa avoimuus ja toiselle annettu hyvä palaa yleensä hyvänä takaisin tai jää neutraaliin maaperään. Hyvä useimmiten vahvistaa hyvää. Narsistisessa suhteessa uhrin ilo, onnistumiset ja onni ovat uhka narsistille. Siksi narsistille annettu hyvä palaakin, toki hyväntahtoisilta näyttävien sanojen ja tekojen rivienväleissä, myrkkypiikkeinä takaisin uhrille.

Narsismista voisi kirjoittaa monta lukua. Mutta haluan avata vielä lopuksi ajatuksia, jotka olen kokenut vahvistavina narsismin suhteen. Koska narsistin kehitys on jäänyt vajavaiseksi, helpottaa, kun ajattelee, että kyseessä on osittain kolmevuotias. ”Kolmevuotiaan” tunteenpurkausten, kateuden ja oman edun tavoittelun keskellä on helpompi pysyä aikuisena.

Koska narsistin ympärillä on paljon toksisuutta, rajojen vetäminen tiukasti on tärkeää. Omien henkilökohtaisten asioiden ja kuulumisten jakaminen ei tuota hyvää. Etäisyyden ottaminen toimii. Narsistin sisimmässä on häpeää, tyhjyyttä ja kateutta. Niissä ei itsessään ole pelättävää tai uhkaavaa, jos niitä ajattelee asioina. Turvallisten ja luotettavien ihmisten kanssa kokemusten jakaminen auttaa. Narsistien uhreille vertaistuki on kullanarvoista.

Toinen luku narsismista

29/05/2019 0 kommenttia
2 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvu

Pohdintoja kirjasta Vahvuutena herkkyys

Kirjoittajalta Tiia 26/05/2019

Luin Taina Laanen kirjan Vahvuutena herkkyys: Kirjeitä hänelle, joka koki syvästi (2019). Olen lukenut monta kirjaa herkkyydestä, mutta tätä voin suositella erityisesti. Kirjassa oli hyvin oivaltavia ja ainakin minulle tuoreita näkökulmia elämään herkkänä.

Yhtenä tärkeänä linjana elämässä pidän itsetuntemuksessa kasvamista. Se on parisuhteen kannaltakin olennainen osa-alue. Tänään kerään yhteen kirjan vahvistavia pohdintoja herkkyyden tuomista haasteista ja vahvuuksista.

Laanen kirjasta löysin monta tärkeää ajatusta itsetuntemuksen vahvistamiseksi. Yksi tällainen ajatus on, ettei minun tarvi muuttaa ketään tässä maailmassa, mutta ei myöskään suojautua maailmalta. Saan ”olla rauhassa itsessäni” ja tuoda maailmaan sen, mitä minulla on annettavana. Tämä on levollinen ajatus suhteessa itseen ja toisiin.

Vahvuutena herkkyys -kirjassa kuvataan ”ajatustemme kiertävää kehää ja sisäistä levottomuuttamme”. Kerrotaan siitä, miten mahdotonta herkkänä on painaa asioita pois tietoisuudesta, kun ne soittavat hälytyskelloja. ”Ovathan kaikki turvassa? Ovathan kaikki hyvällä mielellä?” Mutta vastapainoksi todetaan, koska herkän mielen on helppo ennakoida asioita, jotka voivat mennä pieleen, niin hän pystyy myös ”vaikuttamaan näihin tekijöihin niin, että tilanteista tulee hyviä ja turvallisia kaikille osallistujille”. Tämä on tuttua, mutta sain vahvistusta, että se on myös lahja ja rikkaus. Osaan rakentaa ryhmätilanteita ja juhlia, joissa on otettu osallistujat hyvin huomioon. Äitinä ja puolisona pystyn huomioimaan varsin hyvin kaikkien perheenjäsenten tarpeet ja näkökulmat.

”Tämä on ylikuormituksen selvä merkki: ärtymys ja hätäännys, sekä tunne, että päätösten teko tai oman toiminnan ohjaaminen ei enää onnistu.” Kyllä, ylikuormitun välillä, koska ajatuksia ja aistimusten vivahteita on paljon ja huomioitavaa ja tunnetiloja on paljon. ”Kuten sanottu, useimmat herkät pitävät syvästi ihmisistä ja ovat erittäin taitavia sosiaalisissa tilanteissa. Mutta ihmisten ja heidän mukanaan tuomansa aistiärsykkeiden ja tunneinformaation määrä kuormittaa helposti, ellei herkällä ole valtaa jotenkin säädellä tilannetta.” Laanen kirjassa pohditaan paljon kuormituksen säätelyä ja taitoa vetäytyä päivän aikana pieniksi hetkiksi keräämään voimia. Samoin siinä pohditaan itsestä huolen pitämistä, myötätuntoisuutta yhtä lailla itseä ja toisia kohtaan sekä sopivien rentoutumisen ja voimanlähteiden löytämistä.

”Sensitiiviset ovat hyvin taitavia sopeutumaan joukkoon ja sosiaalisiin odotuksiin. He eivät pidä melua itsestään. He noudattavat sääntöjä ja ohjeita, he soluttautuvat ja sopeutuvat.” Tätä kohtaa jäin myös paljon miettimään. Herkät eivät yleensä huutele turuilla ja toreilla. Herkkyyden kautta saatava tieto on ”vivahteikasta, hiljaista ja syvällistä”. Kirjassa rohkaistaan tuomaan tätä tietoa, ideoita ja ajatuksia määrätietoisesti esille, eikä jättämään areenaa kovaäänisemmille, vaikka herkkänä ei usein ole niin halua markkinoida omaa osaamistaan.

”Mutta jos tekee niin taukoamatta ja miettii vain mikä olisi parasta, kauneinta, hyödyllisintä tai järkevintä, mieli ei koskaan saa hellittää ja levätä.” Voi, tämä lause pysäytti myös! Hellittämisen ja pysähtymisen taitoni kaipaavat vielä kovasti kehittämistä. Vaikka ylikuormitun, niin liian usein yritän vain koko ajan eteenpäin pysähtymättä ja sehän ei ole kenenkään etu.

”Tunnevoimalla voi kokea intohimoa ja kunnianhimoa”. Herkkien tunteet ovat vahvoja ja syviä ja niissä on voimaa. Näköalapaikkaherkkyys tarkoittaa sitä, että herkillä on ”poikkeuksellista voimaa saada elämän valoisista puolista paljon irti”. ”Kauneuden ja taidon arvostaminen ja hyvien hetkien makustelu” kuuluvat näihin taitoihin. Nämä ajatukset voimauttavat!

”Jos he (herkät) sen sijaan oppivat rauhoittumaan ja pitämään yllä omia voimiaan, omaa toivoaan ja heille sopivaa toimintatapaa, he saattavat olla yhteisölleen kullanarvoisia ja elää itsekin onnellisemmin.” Herkkyys voi riepotella ihmistä ja tehdä elämästä vaikeaa ja raskasta. Tai sitten sen kanssa voi oppia ajan myötä elämään sovussa iloksi itselleen ja muille.

”Syvässä ytimessä luovuus onkin yhdistelyä.” Laane pohtii sitä, että herkkä ihminen kerää väistämättä paljon tietoa ympäröivästä maailmasta. Syvällisen prosessoinnin vahvuuksien käsitteleminen tuntuu tosi rohkaisevalta. Omalle luovuudelle saa ja kannattaa antaa tila.

En yleensä poimi kirjoista näin paljon sitaatteja, vaan kerron omin sanoin. Mutta Vahvuutena herkkyys -kirjan sanat olivat hyvin punnittua tekstiä. Tuntui, että jotain olennaista katoaisi, jos alan lauseita muokkaamaan. Siksipä tänään on tällainen sitaateista rakennettu postaus. Jään pohtimaan näitä löytöjä omaksi ja parisuhteen iloksi. Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan! Kirjassa oli myös monia hyviä harjoituksia, joiden avulla voi kasvaa ja vahvistua.

Lopuksi vielä kirjasta löydetty viisaus, jonka haluan muistaa:

”Miten myötätunto toimii? Ajattelen usein, että myötätunto on pehmeää liikettä kärsimystä kohti ja pysymistä sen rinnalla. Se on kärsimyksen ympäröimistä inhimillisyydellä ja ystävällisyydellä. Se poistaa kärsimykseen liittyvää yksinäisyyttä ja häpeää, ympäröi sitä rauhallisesti hyvän tahdon voimalla.”
-Taina Laane

26/05/2019 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Oma kasvuYhdessä kasvaminen

Paikalla ja lähellä

Kirjoittajalta Tiia 11/05/2019

Vietin yhden päivän sairaalassa päivystyksessä. Onneksi vain yhden päivän, mutta jo siinä ajassa ehti ajatella monenmoista. Tajusin, että välillä innossani kehittää parisuhteen eri osa-alueita unohtuu jotain olennaista.

Ensimmäinen loksahdus tuli äitiyden suhteen. Jos äiti joutuisi sairaalaan viikoiksi, niin kovin monta hetkeä arjessa lapsilla menisi äidittä ja monta asiaa jäisi hoitamatta. Ehkäpä siis ei olekaan niin vakavaa, jos kotona on välillä hajamielinen tai väsynyt äiti, jos kuitenkin äiti on kotona. Täydellisyyteen ei tarvi pyrkiä. Se on stressaavaa.

Samaa ajatusta pohdin avioliitossa. Ymmärrän ja olen tuntenut nahoissani monet parisuhteen ristiriidat ja kitkatkin, miten haastavaa hetkittäin voi olla yhdessä. Mutta usein en muista ajatella, miten hyvä on, että saa olla yhdessä joka päivä. Miten mukava on, kun joka ilta koko perhe palaa kotiin töiltään ja puuhiltaan; nukahtaa saman katon alle. Miten voimauttavaa on, että ilta- ja aamusuukko ovat arkirutiinia. Että halaus ja puolison kainaloon hetkeksi köllähtäminen ovat mahdollisia melkein milloin vaan.

En toki ajattele, että se riittää hyvään parisuhteeseen, että vaan elellään saman katon alla. Mutta on se silti todella luksusta. Saada elää todeksi läheisyyttä päivittäin. Kantaa vastuuta yhdessä. Jakaa ihan tavallinen arki

Miten monen haave on saada vanheta yhdessä. Samasta haaveilen minäkin. Siitä, että saan olla paikalla ja lähellä.

11/05/2019 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
  • 1
  • 2
  • 3

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (32)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (22)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Uusi parisuhdeohjaussivuni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?
  • Kaiken takana on puoliso

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta