Hei, sinä ihana vihainen nainen. Olen iloinen, että olet vihainen. Olet yrittänyt tukahduttaa ikäviä tunteitasi. Anna tunteiden tulla ulos. Siinä ei ole mitään hävettävää. Nainen saa olla vihainen, kun tarvetta on. Nainen saa puolustaa rakkaitaan ja itseään, olla väsynyt, suuttunut ja myös ”hankala”. Silloin on aika maailman joustaa ja olla ystävällinen sinulle. Ylpeä sinusta, joka uskallat olla vihainen.

Vihasi ei poissulje lempeyttäsi

Olet aiheesta vihainen, rakas nainen. Jotta voit kasvaa uutta kohti, vanhat täytyy kohdata ja käsitellä. Älä pelkää turhaan, nainen. Vihasi mahtuu hyvin maailmaan. Lempeyttäsi ja rakkauttasi se ei poissulje. Olet ihana nainen vihaisenakin.

Muista, että sinun ei tarvitse verrata polkuasi muihin. Et ole huonompi, vaikka toimisit toisin tai suuttuisit erilaisista asioista kuin kumppanisi. Vihasi on arvokasta, ei vähäpätöistä tai turhaa.

Äitiyden kuorma ja oikeus omiin rajoihin

Miten vahva ja ahkera äiti olet ollut. Yöllä neljältä vaihdoit lakanat, kun lapsen sänky oli kastunut. Kaikki päivän työt jaksoit silti. Hoidit, muistit, kannoit ja annoit. Mitään arvostasi tai työstäsi ei vie pois se, että olet nyt vihainen. Sinä et määrity vihasi kautta, sinulla on oikeus olla vihainen.

Rohkeus ja aitous pelkojenkin keskellä

Rakas vihainen nainen. Minä kuuntelen sinua, haluan ymmärtää sinua ja kohdata sinut. Haluan antaa tilaa sinulle ja tunteillesi. Saat olla ihminen, aito oma itsesi. Kiltiksi en sinua latista, näen sinut rohkeana ja vahvana pelkoinesikin. Minä olen empaattinen sinua kohtaan ja välitän sinusta paljon.

Kun vaikea päivä koittaa ja syyllisyys ja häpeä nostavat päätään, lue tämä ja katso itseäsi hyvin lempein ja ymmärtäväisin silmin.

Lue myös tekstini anteeksi antamisesta.

Luin talvella kirjan ”Kaikki anteeksi” (Laura Manninen), joka kertoo parisuhdeväkivallasta. Kirjoittajan omakohtaisten kokemusten pohjalta kirjoitetussa tarinassa väkivalta ujuttautuu salakavalasti ns. tavallisen naisen parisuhteeseen. Parisuhdeväkivaltaa en ole kokenut, mutta vihan viive -ilmiö on tullut myös omassa elämässä tutuksi. Olen jäänyt miettimään, että omat rajat eivät löydy helpolla: myrsky ei aina nousekaan heti.

”Ei se ollut iso juttu” – Selittely vihan viiveen takana

Pienehkön rajojen ylittämisen tai rikkomisen jälkeen sitä usein selittää tilanteen itselleen: ”On ymmärrettävää, että toinen toimi, kuten toimi. Ei tämä niin iso juttu ollut.” Vihan tunne herää usein vasta viiveellä esimerkiksi silloin, kun rajoja on rikottu useamman kerran, joku uusi tilanne laukaisee vanhemmat muistot, vihalle on tilaa tai voimavarat venyä vähenevät.

Myös myötäinnon puute voi herättää ajan myötä pettymystä ja katkeruutta siinä missä myötätunnon puutekin. Kaikkinensa vihan nouseminen voi viedä vuosiakin aikaa. Myötätunto itseä kohtaan ja omien rajojen suojelunhalu voi tulla esiin hitaasti, koska sen rinnalla kulkee sinällään normaali ja hyvä halu ymmärtää toista. 

Miten ärtymystä herättäviin asioihin tulisi suhtautua?

Monesti on hyvä ajatella, että kuppi on puoliksi täysi. Mutta jos aina näkee vain asian positiiviset puolet, ärtymystä voi alkaa kertyä. Meidän parisuhteessa vihan viive on näyttäytynyt niin, että vuosia ajattelin, että meillä on ihan hyvä avioliitto, ei tässä ole syytä valittaa. Se oli osaltaan totta. Kupin toinen puoli taas yhtä aikaa oli, että jäin tai jättäydyin lasten syntymän myötä liian yksin, parisuhde etääntyi, tarpeita jäi täyttymättä ja monenlaista käsittelemätöntä oli kertynyt. Myös tämä puoli oli totta.

Pitkään tilanne oli okei, kunnes ajan myötä liian monta selvittämätöntä ja ikävää asiaa oli kertynyt. Mieleen alkoi nousta tilanteita menneisyydestä, joista olisi ollut varmasti hyvä suuttua heti, mutta joissa aikanaan venytti rajojaan, koska se tuntui tarkoituksenmukaiselta ja rakkaudelliselta. Viha tarvitsee rohkeutta ja tilaa, ennen kuin se tulee ulos. Vasta kun pato oli täysi, viha raivasi tiensä.

Oman vihaisuuden ymmärtäminen ja käsitteleminen

Vihaisuus itsessä on vaikea hyväksyä ja sen tunteminen on vaikeaa. Voi tuntua väärältä olla vihainen ja voi tuntua, että pitäisi ymmärtää olla riittävän tyytyväinen hyviin asioihiin. Viha on kuitenkin hyvä tunne. Se asettaa terveet rajat ja tarjoaa ajan myötä mahdollisuuden parempaan uuteen. Viha on aina riski ihmissuhteelle, mutta muutosvoimana usein välttämätön.

Viha ei laannu tukahduttamalla. Jos viha kielletään, se ei sammu, vaan paisuu tai koteloituu. Vihaan parasta lääkettä on ymmärrys, empatia ja hyväksyntä. Pitkältä ajalta kertynyt viha tarvitsee usein monta käsittelykierrosta. Mutta kun on sallittua tuntea vihaa ja parhaimmillaan tulee ymmärretyksi, viha alkaa sulaa ja lientyä. 

Iloitsen näistä viime vuosista parisuhteessamme, kun viiveellä noussut viha on saanut sulaa syvemmäksi rakkaudeksi. Samalla se on saanut sulaa myös viisaudeksi. Yhdessä koetun myötä on oppinut välttämään joitain karikkoja. Arki on parempaa kuin aiemmin ja vihaa on helpompi ilmaista turvallisemmin ja nopeammin kerryttämättä sitä turhaan. Eläköön rakkaus, mutta tervetuloa aina tarpeen tullen myös viha!

Tuntuuko, että parisuhteessasi on patoutunutta vihaa tai selittämätöntä etääntymistä?

Vihan viiveen ymmärtäminen voi olla ensimmäinen askel kohti helpotusta. Jos tunnistat itsessäsi tai suhteessasi ”padon murtumisen” merkkejä, älä jää yksin.

Oman parisuhteen työstäminen sai minut innostumaan parisuhdetyöstä niin paljon, että valmistuin vuonna 2022 parisuhdeohjaajaksi. Työskentelen nykyään Oulussa tai etäyhteyksin parisuhteiden parhaaksi. Parisuhdeohjauksessa luomme turvallisen tilan kohdata vaikeatkin tunteet ja muuttaa ne suhdetta vahvistavaksi voimaksi.

👉 Varaa aika parisuhdeohjaukseen ja löydä reitti takaisin yhteyteen

Lue myös tekstini mentalisaatiosta parisuhteessa.

Kuluneet viikot ovat varmasti olleet useimmille raskaita. Olen miettinyt, mikä viime ajoista on tehnyt itselle raskaan. Tulin siihen tulokseen, että mukana on paljon tunnollisen tuskaa ja väsymystä.

Elämme koronavirus- eli monien kannalta kotona pysyttelemisen aikaa. Ehdimme asua noin kuukauden uudessa kodissamme, kunnes korona laittoi kotiin ensin mieheni etätöihin ja päivän parin sisään myös päiväkoti-ikäisen pienimmän ja kaksi koululaista. Minä jatkoin vielä viikon lähitöissä kunnes jäin myös etätöihin.

Vaikka asiat on hyvin, arki tuntuu nyt tosi raskaalta

Meillä on asiat sinällään hyvin. Tilaa on nyt ihan riittävästi jokaisen videopalavereille ja uudenlaiselle arjelle. Ruokaa riittää ja irtisanomisten uhkaa ei ole ollut. Saamme olla perheenä yhdessä. 

Kuitenkin on tosi raskasta. Tuntuu myös turhalta valittamiselta, että tuntuu raskaalta. Silti haluan kuvata, miltä tämä tuntuu sekä omien ajatusteni selkeyttämiseksi että ymmärrykseksi näistä poikkeusoloista.

Mikä on tuntunut erityisen raskaalta korona-ajassa?

Haluan tehdä asiat hyvin. Olen perfektionistinen, vaativa, syyllistyvä ja tunnollinen. Haluaisin olla hyvä äiti, puoliso, työntekijä jne. Korona-arkeen päädyin valmistautumattomana, valmiiksi väsyneenä muutosta ja monin tavoin haastavasta alkuvuodesta. Voimia ei ollut jemmassa.

Kun koko perhe tekee töitä, hoitaa kouluhommiaan, on päiväkodissa, harrastaa, nauttii kaikki ateriansa, pitää siisteyttä yllä saman katon alla, mitään ei voi hoitaa kunnolla. Se on tunnolliselle jatkuva piikki lihassa. Eikä siihen auta, laske rimaa -toivotus. Olen koko aikuisen elämäni harjoitellut riman laskemista ja muutaman millin ja välillä jopa sentin olen sitä saanut hilattua alaspäin. Mutta kyllä se vaan on tällaisella luonteella tosi vaikeaa ja sitten syyllisyys iskee siitäkin, kun ei edes rimaa osaa laskea.

Vaikeinta tässä ajassa on ollut, että ei ehdi olla alkuunkaan sellainen äiti kuin haluaisi. Toki siihen ei ole koskaan pystynyt, mutta nyt haave jää entistä kaukaisemmaksi ja se tuntuu entistä raastavammalta. Olen miettinyt dilemmaa, että nyt on lasten kanssa enemmän kuin ikinä normaalissa arjessa, mutta läsnäoloaika tuntuu silti aivan vajavaiselta. On vaikea ja välillä mahdotonta jaksaa neuvoa hermostumatta tehtävissään jumittavaa koululaista, kun ajatus katkeaa kymmenettä kertaa omien töiden suhteen. Vastaavia tilanteita nyt riittää koko ajan.

Kahdenkeskistä parisuhdeaikaa ei ole ja työt painaa

Parisuhteen hoitaminen on aina ollut itselle tosi tärkeä juttu. Siitä saan voimia ja siinä koen, että aika on tosi arvokasta, jopa pyhää. Tällä hetkellä parisuhdeaikaa on minimaalisen vähän, vaikka pyöritään samojen seinien keskellä puolison kanssa päivät. Kahdenkeskinen parisuhdeaika on nyt suoraan pois omilta lapsilta ja tuntuu väärältä ottaa sitä. Minulle parisuhdeajassa parasta on, että puolisoni levollisuus saa minut lepäämään ja yhdessä oleminen antaa voimia. Se on tuplavoitto. Sitä kyllä nyt niin kovasti tarvitsisin, mutta yritän nähdä poikkeusajan yli. Luotan, että parisuhde kantaa tämänkin ajan yli.

Sitten on työt. Saan voimia siitä, että hoidan työni hyvin. Se on palkitsevaa ja hauskaa. Nyt töiden tekeminen on suoraan pois omilta lapsilta, kun koulua ja päiväkotia ei ole, jonne lapset voisi hyvillä mielin lähettää. Se herättää ristiriitaisia tunteita. Lisäksi kun suunnittelen opetusta, koko ajan mietin, että lähetän opetusta koteihin, joissa ollaan luultavasti ihan yhtä väsyneitä tähän tilanteeseen kuin meilläkin. En halua antaa epäselviä ohjeita uuvuttamaan muita vanhempia.

Rimani on taas korkealla, mutta toivon, että etenkin tehtäväni eskarilaisille voisivat tuoda hieman hengähdystaukoa heidän vanhemmilleen ja samalla kehittävää puuhaa lapsille. Toivon myös, että ne voisivat antaa syyn naurahtaa tai hymyillä hassuttelulle niin vanhemmalle kuin lapsellekin, joka tehtävänantoa tutkii, koska lämpöä, naurua ja solidaarisuutta me jokainen tässä hetkessä varmasti kaipaamme jaksaaksemme. Onko taas liikaa vaativuutta haluta yrittää välittää opetuksen lisäksi muitakin yhteistä inhimillisyyttä kantavia viestejä koteihin? Ehkä on, mutta en halua laskea rimaa sen suhteen.

Mikä kannattelee ja antaa voimia?

Valmisruokaan, liikunnan vähyyteen, ruutuaikaan, oman ajan puutteeseen, läheisten ikävään tms. en edes jaksa mennä. First world problems, voisi tähänkin heti todeta. Mutta silti haluan sanoa ääneen, että tuntuu vaikealta ja raskaalta, että haluaisi tehdä asiat hyvin, mutta ei ehdi ja jaksa tehdä asioita hyvin. Elämme jopa sota-aikaan verrattavia olosuhteita yhteiskunnassa, mutta koska kotiarjessa poikkeustila ei kuitenkaan suoraan näy, on tuskaista ja väsyttävää olla tunnollinen ihminen näinä aikoina. 

Haluan kuitenkin päättää tekstin valoisampiin tunnelmiin. Vaikka tuntuu mahdottomalta olla nyt riittävän hyvä äiti, puoliso, työntekijä ja kaikkea, niin valoa näihin päiviin tuo juurikin lapset, puoliso, oppilaat, työkaverit ja läheiset. R:ää osaamattoman kolmevuotiaamme lokkitähtitanssia olen katsonut puhelimesta monta kertaan jälkeenpäinkin, ulkoilureissut lasten kanssa ovat tuoneet iloa kaikille, lasten ideat, hauskat jutut ja valoisuus kantavat väsynyttä äitiäkin. Halaus ja hetki loikoilua yhdessä puolison kanssa ovat harvoin tuntuneet näin hyvältä. Ihanien oppilaiden jutut ja työkavereiden kanssa jaettu vastuu ja lämpöinen huumori kantaa. Kaikki olennainen on hyvin ja olen siitä kiitollinen.

Tutustu myös uudempiin blogiteksteihini parisuhdeohjaussivustollani. Olen toiminut vuodesta 2022 parisuhdeohjaajana: Millaista on parisuhdeohjaus?