Toukokuussa sai alkunsa ajatus: ”Blogi kaipaa uusia tuulia ja bloggaaja lisää rohkeutta.” Kun aloitin kirjoittamisen kuutisen vuotta sitten, tärkeää oli päästä kirjoittamaan, muulla ei oikeastaan ollut väliä. Tekstit saivat mukavaa palautetta, mutta visuaalista ilmettä blogiin kaivattiin lisää jo silloin. Koska olen sanojen, en kuvien, ihminen, visuaalinen puoli on aina ollut minulle pakkopullaa ja jäänyt kirjoittamisen jalkoihin.
Härän sarvet tulivat vastaan puolitoista vuotta sitten, kun sain kutsun mukaan tekemään Parempi avioliitto ry:lle sosiaalista mediaa. Epäröin hetken, koska ”se visuaalinen puoli”. Uskoin keksiväni ideoita, mutta osaisinko toteuttaa niitä. Pienestä epäröinnistä huolimatta tartuin tilaisuuteen. Olihan sometyö uusi väylä ja mahdollisuus tehdä itselle rakasta avioliittotyötä. Ja niin vaan ensimmäisten kuvapäivityskyhäelmien jälkeen aloin saada otetta kuviin. Nyt ollaan siinä pisteessä, että en enää pelkää niin paljon kuvia.
Mutta pelkään silti. Kun Taina Laanen Vahvuutena herkkyys -kirja inspiroi tuomaan omien vahvuuksien antia rohkeasti esille, päätin uskaltaa. Taaksepäin ei voi mennä, paikallaan en halunnut pysyä, joten ainoa suunta oli lähteä eteenpäin. Halusin vihdoin tehdä blogiin sellaisen visuaalisen ilmeen, jota ei tarvitsisi hävetä. Samalla päätin, että alan kirjoittaa oikeasti omalla nimelläni ja kasvoillani. Vuosien myötä olen löytänyt tapani blogata ja haluan tehdä tätä nyt rehellisesti omana itsenäni.
Yksin uudistukset eivät onnistu. Sain ideointitueksi, profiilikuvan ottajaksi ja sydämelliseksi tsemppariksi ihanan Päivin Ouluuksista. Meillä oli lämminhenkinen, hauska ja runsassääskinen kuvaustuokio. Kuvaa varten nautin ja jännitinkin New Hairstoressa kampauksessa ja taitavan Kauneudella -hoitolan Jenniinan meikissä. Kuvauspäivä oli ensimmäinen kerta ammattilaisten käsissä sitten hääkampauksen ja -meikin. Kuvauksen jälkeen illalla pääsimme treffeille puolisoni kanssa.
Blogin päivittäminen on vaatinut pitkää pinnaa perheeltä ja etenkin rakkaalta nörtiltäni, joka on 10: ssä sekunnissa päivitellyt sellaisia asioita kuntoon, joiden parissa ähersin tuntitolkulla, onnistumatta. Välillä sain blogin ihan solmuun: jäljet korjasi puolisoni. Uudistuksessa siis kaikki merkittävä on puolisoni käsialaa, vaikka olenkin yrittänyt näyttää siltä, että hoidan kyllä homman. Sain tukea blogin visuaaliseen ilmeeseen myös muilta ystäviltä ja paljon rohkaisua. Kiitos jokaiselle unelmia kohti kannustaneelle!
Mistä unelmoin nyt? Että saisin rauhassa kirjoittaa. Sitä rakastan. Mutta visuaalinen ilme on osa bloggaamista ja yritän osata huomioida sen paremmin tulevina vuosina.
Tässä hetkessä olen onnellinen ja ylpeä. Blogi on kantanut unelmien pariin, kohtaamisiin upeiden ihmisten kanssa ja tuonut mukanaan uusia ystäviä. Ennen kaikkea se toiminut paikkana pohtia avioliittoa ja jakaa ajatuksia ja oivalluksia parisuhteen hoitamisesta.
-kiitollisin ja onnellisin mielin, Tiia