Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Tägi:

kommunikaatio

KommunikaatioYhdessä kasvaminen

Kymmenen vuoden väärinkäsitys

Kirjoittajalta Tiia 16/09/2016

Oletko koskaan törmännyt tilanteeseen, että muuten vaan tai riidan aikana aletaan keskustella jostain aikoja sitten tapahtuneesta ja ilmenee, että molemmat eivät olekaan kokeneet tilannetta samoin?

Parisuhteen alkuaikoina itsellä ei aina rohkeus riittänyt kertoa, miltä oikeasti joku asia tuntui. Tuli toisinaan nieltyä paha mieli tai harmitus kertomatta sitä puolisolle tai sitten jossain tilanteessa olisi kaivannut tukea, ymmärrystä tai arvostusta puolisolta, mutta ei sitä uskaltanut tai halunnut pyytää. Myös jossain tilanteessa liiallisesta kohteliaisuudesta sitä toimi eri tavalla kuin aidosti olisi tilanteessa toiminut. Tällaiset tilanteet ovat voineet jäädä sitten vuosikausiksi tai jopa kymmeniksi mielen pohjalle painamaan. Toki väärinkäsityksiä voi tulla myöhemminkin kuin parisuhteen alkuaikoina.

Jonkun ajan takaisessa postauksessa tuli mietittyä, että luottamuksen syntyminen on yllättävän pitkä prosessi. Vasta nyt olen alkanut tajuta sen kunnolla. Vaikka totta kai puolisoon on luottanut aina, niin syvä luottamus syntyy vasta vuosien saatossa. Ehkä siihen väkisinkin tarvitaan todistusaineistoa toisen luotettavuudesta, että oppii ihan täysillä luottamaan. Kun on selvitty monesta mutkasta elämässä ja saanut todeta, että puoliso on pysynyt niissäkin rinnallani, niin luottamus rakentuu syvemmäksi.

Jälkeenpäin voi olla jopa vähän hassuakin, miten en ole sanonut kaikkien asioiden todellista laitaa aikaisemmin. Kyse voi olla vaikka ihan vain siitä, että seurusteluaikana on väittänyt rakastavansa toisen tekemää ruokaa tai toisen valitsemaan musiikkia ihan kohteliaisuudesta ja sitä ei ole sitten kehdannut myöhemmin oikaista. Mutta monesti asiat ovat syvempiä. Voi olla jäänyt tunne, että et seissytkään tukevasti rinnallani tärkeässä tilanteessa ja se painaa vieläkin.

– Luulin, että et hyväksy tätä puolta minussa.
– Luulin, että et silloin oikeasti halunnut auttaa minua.
– Luulin, että todella tarkoitit sitä, kun sanoit niin.
– Luulin, että et välittänyt minusta tarpeeksi toimiaksesi parhaakseni.

Miten puhdistavaa on, jos vihdoin syntyy keskustelu, jossa vuosikausia, ehkä tiedostamatta painanut väärinkäsitys saadaan oikaistua. Saa tuntea, että puolisolla olisi ollut hyvä halu toimia tai sanoa hyvin, mutta asioista tuli syystä tai toisesta väärinkäsitys. Ja mikä vielä kauniimpaa kuin, että menneitä virheitä pyydetään anteeksi. Niissä hetkissä luottamus entisestään syvenee. Rakas kumppanini on todella luottamuksen arvoinen.

16/09/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kommunikaatio

Sovinnon viisaus

Kirjoittajalta Tiia 16/08/2016

“Anteeksiantoon riittää yksi ihminen, sovinnon syntymiseen tarvitaan aina kaksi.”
(Hanna Ranssi-Matikainen, 112 ajatusta elämästä ja perheestä, 2015, Päivä Osakeyhtiö).

Yllä oleva lause on jäänyt moneksi päivää pyörimään mieleen Hanna Ranssi-Matikaisen kirjoittamasta erittäin antoisasta lukukokemuksesta: 112 ajatusta elämästä ja perheestä. Sillä juuri noinhan se menee. Miten yksinkertainen asia tämä on, kun vaan sai sen lukea noin viisaaksi oivallukseksi muotoiltuna.

Jos ristiriidan saa käsiteltyä, niin sen jälkeen on varsin helppoa muodostaa sovinto. Ainakin itselle ristiriidan käsitteleminen on kuin paiseen puhkaisu. Vaikka paise olisi ollut pahastikin tulehtunut ja isoksi kasvanut, niin se voi kadota kivuttomaksi käsittämättömän nopeasti, jos se saadaan hyvin puhkaistua aidolla ja rehellisellä keskustelulla. Puhkaisun jälkeen viimeisetkin rippeet riidasta katoavat niin, että hetken päästä paiseen kohtaakaan ei meinaa enää edes löytää. Eikä ole tarvettakaan. Kun kipu on kadonnut ja patti ei paina, niin ei sen olemassaoloa edes muista hetken päästä.

Jaksan ihmetellä sovinnon voimaa. Kun saa ymmärtää avoimessa keskustelussa toisen ja oman näkövinkkelinsä, molempien tunteet ja kipukohdat, niin sovinto on ihmeellinen hetki. Kipeiden ristiriitojen käsitteleminen on raskasta ja hetkittäin se voi tuntua niin raskaalta, että tuntuisi paljon helpommalta jättää asia käsittelemättä. Minulla on auttanut niihin hetkiin yksinkertaisesti ajatus, että tähän ei kuole. Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että tekisi mieli paeta ristiriidan selvittelyä ja paiseen puhkaisu tuntuu käyvän pelottavan kipeää. Niin silloin voi silti todeta itselleen, että kipuun ja vaikeisiin tunteisiin ei kuole. Sillä sovinto todella on sen arvoista. Sovinnon tuoma lähentymisen, helpotuksen, ilon, viisastumisen ja lämmön tunne on uskomattoman hieno.

Anteeksiantaminen ilman sovintoa on hyvin erilainen tilanne. Anteeksiantaminen ilman asian oikeaa selvittämistä on totta kai tyhjää parempi ratkaisu ja tuo vapauden ristiriidasta sekin. On viisautta pystyä antamaan anteeksi, vaikka asiaa ei pystyisikään syystä tai toisesta käsittelemään sovintoon asti. Mutta se tie on paljon pidempi ja kivikkoisempi. Silloin ristiriidan molempien osapuolten yhteisen kasvun mahdollisuus jää toteutumatta.

Yksin ristiriidan käsittelyn tiellä kulkeva joutuu kulkemaan ihan itsekseen anteeksiannon polun, kun ristiriitaa yhdessä ratkaistessa ja sovintoa etsiessä tie on yhteinen, vaikka kiviä riittää. Ne saa kuitenkin kääntää yhdessä. Yksin niitä harvoin edes saa käännettyä. Niiden olemassaolo täytyy vain hyväksyä ja antaa anteeksi, vaikkei pääsisikään koskaan ymmärtämään, mitä kivi kätki alleen ja miksi se tiellä seisoi.

Sovinnossa on valtava viisaus. Se poistaa suurenkin kivun, isonkin murheen ja repivänkin ristiriidan. Yhdessä keskustellen, anteeksipyytäen, -antaen ja sopien ristiriita voi olla yllättävän nopeasti kaukainen muisto vain. Ja sovinnon myötä mukaan on aina tarttunut myös vähintäänkin rippunen lisää viisautta.

16/08/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Kommunikaatio

Jännitystä elämään

Kirjoittajalta Tiia 02/08/2016

Lomalla oli aikaa lukemisellekin. Käteen osui Elaine N. Aronin Erityisherkkä ihminen ja parisuhde (2014, Nemo). Menemättä tässä postauksessa syvemmälle erityisherkkyysteemaan kirjassa oli mielenkiintoisia kohtia. Kirjan pohjalta eniten jäin miettimään tylsyyttä ja jännitystä parisuhteessa.

Aron kirjoittaa tutkimustensa perusteella, että erityisherkkä ihminen kokee herkemmin tylsyyttä parisuhteessaan. Kirjassa puhuttiin myös jännityksen merkityksestä parisuhteessa. Jäin pohtimaan näitä teemoja, koska en ole juuri ajatellut kumpaakaan. Tylsistynkö helposti avioliitossa? Kaipaanko jännitystä?

Erityisherkille on tyypillistä on mm. tunneherkkyys ja taipumus syvälliseen pohdintaan. Aron toi esille sitä, että erityisherkkä kaipaa erityisesti syvällistä keskusteluyhteyttä puolisonsa kanssa. Jos se puuttuu, niin se jo olennaisesti vaikuttaa tunteeseen tylsyydestä parisuhteessa.

Minulle tämä oli oivallus. Jo yksinkertaisesti pitämällä keskusteluyhteyden auki, tylsyys parisuhteesta vähenee, oli sitten erityisherkkä tai vähemmän herkkä. Ja tämä jännitys on ihan ilmaista. Kun vaan vuorotellen avaa suunsa ja muistaa myös kuunnella, niin pääsee tutustumaan puolison ajatuksiin ja maailmaan. Toki vaatii aikaa ja rohkeutta päästä syvempiin teemoihin, mutta ajatuksena tämä on niin selkeä ja raikas. Avioliitossa tulee yksinäistä ja tylsää, jos emme jaa ajatuksiamme sekä arkitasolla että syvemmällä tasolla.

Tylsyys voi olla toki monta muutakin asiaa esimerkiksi ihan vaan yksitoikkoista arkea. Tähän liittyen herää ajatus, että kyllä sopiva jännitys on varmasti hyväksi avioliitossa. Jos arki rullaa pelkillä rutiineilla, niin kyllä itse ainakin tylsistyn. Välillä tarvitaan arjen ylittäviä hetkiä. Ne voivat olla pieniäkin, vaikka pieni yllätys puolisolle tai ihan vaan kävelyretki yhdessä, jos arjessa siihen jää harvoin aikaa. Tai sitten laskuvarjohyppy yhdessä, jos molemmat sellaista kaipaavat. Yhdessä tekeminen ja kokeminen on kuitenkin aina arvokasta ja Aron vahvistaa sen tutkimustenkin perusteella. Molemmille sopivan jännittävät kokemukset yhdessä tekevät hyvää.

Jäin kuitenkin miettimään, että tylsyyttäkin täytyy sietää. Koska arki välillä on tylsää. Rakkaus ei kuitenkaan ole tylsää, vaikka se voi olla arkista. Halauksiin, suukkoihin, rakastaviin sanoihin ja tekoihin ei voi kyllästyä. Ja rakkautta voi ilmaista arjessa välillä myös uusin sanoin ja teoin.

02/08/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetYhdessä kasvaminen

Avoinna

Kirjoittajalta Tiia 17/07/2016

Uskallan antaa sinun katsoa sisääni.

Avoinna ovat tänään
ajatukseni,
tunteeni,
pelkoni,
kysymykseni,
huoleni,
toiveeni.
Menneet,
tämänhetkiset
ja tulevat.
En pelkää.
Luotan, että olet siinä.

Avoimuus ja luottamus ovat pari. Vaatii valtavasti luottamusta olla toiselle ihan avoin.

Olen miettinyt kuluneita vuosia. Seurusteluaikoja, joilloin toisaalta uskalsi ja halusi kertoa paljon itsestään. Mutta kaunisteli kuitenkin totuutta. Eikä oikeastaan edes tiennyt, kuinka mustia pisteitä itsestä voi löytyä.

Olen miettinyt ensimmäisiä avioliittovuosia. Jolloin pinnan alla kyllä ryöppysi, mutta ulospäin ei ollut rohkeutta paljastaa läheskään kaikkea sitä, miltä tuntui. Mitä olisi toivonut. Mitä pelkäsi. Mitä olisi halunnut kysyä. Näkyi vain, että pinta poreili, mutta ei paljoakaan siitä, mitä oli pinnan alla.

Vuosia sen jälkeen. Kun askel askeleelta on oppinut luottamaan enemmän ja enemmän sinuun. Avaamaan itseään. Kertomaan. Ja kuulemaan. Vaikka välillä edelleen pelottaa, niin päivä päivältä kuitenkin vähemmän. Miten paljon on saanutkaan sen myötä, kun on saanut avoimesti jakaa syvätkin tunteensa ja ajatuksensa.

Kuinka helppo onkaan silloin hengittää, rakkaani, kun ei tarvitse piilotella mitään.

17/07/2016 0 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail
KommunikaatioTunteetYhdessä kasvaminen

Pidän sinusta

Kirjoittajalta Tiia 24/05/2016

Ärsyttää. Usein huomaa, että joku toisen käytöksessä ärsyttää. Miksi se toimii niin? Miksi se sanoo niin? Miksei se hoksaa ajatella tätä? Miksi se ei huomaa tätä? Etenkin, jos itse on väsynyt tai vähänkään pahalla päällä, niin hermot puolisoon menee helposti.

Kuitenkin on paljon hetkiä, jolloin sitä niin pitää toisesta. Ne hetket vaan eivät yleensä ole niin näkyviä. Harvemmin pääsee iloinen huudahdus, että minä niin pidän tuosta sinun käytöksestä. Huudettua tulee niinä ei niin hyvinä hetkinä. Harvoin muistaa kiittää.

Tämä kirjoitus on omistettu niille kaikille hetkille, joka päivälle, jolloin niin pidän sinusta. Ja sille oivallukselle, että sen lisäksi, että rakastan sinua, pidän sinusta. Pidän sinusta kovasti sellaisena kuin olet. Vaikka joskus on päiviä, että se ei siltä näytä.

Sanotaan, että ne piirteet, joista toisessa aluksi erityisesti pitää, alkavat myöhemmin ärsyttää. Se on arjessa herkästi totta. Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, mutta erilaisuus ajan myötä myös rassaa. Silti se ei muuta sitä perustaa, että pidin kovasti siitä miehestä, jonka tapasin vuosia sitten ensi kertaa. Ja pidän sinusta edelleen valtavasti.

Pidän hymystäsi. Kun puhut, sitä on ilo kuunnella. Nautin keskusteluista kanssasi. Olen ylpeä siitä, millainen olet. Olen kiitollinen, kun hoidat yhteisiä asioita. Arvostan seuraasi. Olen onnellinen lähelläsi.

Pidän sinusta.

24/05/2016 1 kommenttia
0 FacebookTwitterWhatsappEmail

Kategoriat

  • Kommunikaatio (44)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (31)
  • Naiseus ja mieheys (5)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (23)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet (15)
  • Tunteet (34)
  • Vertaistuki (8)
  • Yhdessä kasvaminen (48)
  • Yleisiä ajatuksia (43)

Uudet artikkelit

  • Aikuinen anoppi
  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Parisuhdeohjaussivustoni
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen Tiia Brockman ja meidän avioliitto alkaa vuodesta 2008. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää kolme lasta. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta