Avioliittohuumori

Avioliittohuumori. Tuo viisaudella käytettävä arkielon suola ja hersyvien naurujen lähde. Tuo itsetuntemuksen näyttämö ja toisen tuntemisen tulos. Tuo rakkauden ilmentymä.

Mitä olisikaan avioliitto ilman yhdessä nauramista? Kuivaa nyt ainakin, kamalan arkista ja synkkääkin. Yhteinen nauru luo yhteyttä ja taitaa tutkimukset kertoa myös sen terveyttä parantavista vaikutuksista. Minusta kuitenkin olennaista on, että yhteinen nauru nostaa puolisot arjen yläpuolelle. Sen avulla pääsee hyvän mielen yhteyteen, jonne tiskipöydän sotku, laskut ja legokasat lattialla eivät yllä.

Nauru korjaa kiukkua ja kommelluksia. Miten riidan teatraaliselle teolle voikin nauraa yhdessä jälkeenpäin. Ovikelloa on tullut soiteltua joskus riitayönä ja ei vaan yhtä rimpautusta… Miten reissujen kommelluksille voikaan hihittää jälkeenpäin. Pekingistä on etsitty pitkään isojen rinkkojen kanssa hotellia, jota ei ollut olemassakaan… Miten voikaan hekottaa yhteisile muistoille arjen, lasten ja reissujen kommelluksista.

Miten puolisolle voikaan hellästi kuittailla hassuista puolista. Ei kai hanskat satu olemaan taas (100 km:n matkan jälkeen) auton katolla säilytyksessä…? Miten itselleen voikaan nauraa, kun sortuu taas samaan kuvioon kuin ennenkin ja saa kuulla siitä. Ettei vaan verkostomarkkinoija olisi saanut rouvaa haaviinsa, taas… Ettei vaan rouva lupautunut vanhempaintoimikunnan puheenjohtajaksi… Miten voikaan nauraa, kun tietää puolison tuntevan sinut kuin omat taskunsa.

Siinä vaiheessa, kun avioliiton mörköasioille voi nauraa yhdessä, on päästy todella lähelle toista. Jos kipeä asia on saatu puitua niin, että siitä voi heittää lämmintä kuittia, ollaan todella kasvettu yhdessä. Itseään ja avioliittoaan ei kannata koskaan ottaa niin vakavasti, etteikö niille voisi yhdessä nauraa. Avioliittoleireillä on naurettu kertakaikkisen makeasti sellaisille havainnoille avioliitosta, jotka ovat koskettaneet kaikkia. Samoilla vesillä seilataan. Siinä on lohtu, toivo ja nauru samassa.

Avioliittohuumorissa tärkeintä on hellyys. Se ei ole piikkien heittelyä, vaan jaettua lämpöä. Se pakottaa välillä itsetutkiskeluun, mutta ei lyö. Se on osumatarkkuudessaan napakymppiluokkaa, mutta ei riko, vaan rakentaa. Ilman avioliittohuumoria tuskin olisimme enää yhdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.