Mä tarvin sua

Tarpeet ovat olleet tapetilla blogissa ennenkin, mutta asia ei ole silti tullut valmiiksi omassa mielessä. Viime aikoina on tullut mietittyä, että onko oikeita ja vääriä tarpeita? Minun tarpeenihan kun varmasti ovat aitoja ja oikeita. Puolisoni tarpeet taas eivät ole niin tarpeellisia ja niitä voisi myös kehittää parempaan suuntaan.

On niin helppo arvostella omasta perspektiivistä puolison tarpeita vähempipätöisiksi tai muuten vaan erikoisiksi. Ei ihminen voi tarvita sitä, että istuu sohvalla ja tuijottaa kavereiden kanssa jalkapalloa. Ei ihminen voi tarvita sitä, että pulisee tuntikausia puhelimessa ystävien kanssa. Nämä ovat karrikoituja ja stereotyyppisiä esimerkkejä, mutta niiden kautta voi päästä pintaa syvemmälle. Kuka minä olen määrittämään sitä, mitä minun puolisoni tarvitsee voidakseen hyvin? Kuka minä olen määrittämään sitä, mitä hän tarvitsee minulta ja parisuhteelta?

Tarpeisiin tulee helposti jo ihan selkärangastakin sukupuolittuneita ohjeita. On asioita, joita naiset eivät tarvitse ja miehet tarvitsevat välttämättä ja päinvastoin. Miehen ei tarvitse itkeä. Naisen ei tarvitse saada omaa aikaa perheeltä. Taas karrikoituja esimerkkejä, mutta voi olla vaikeampi täyttää sellaista tarvetta, joka on ollut perinteisesti omalle sukupuolelle vieras tarve.

Olen vihdoin huomannut, että tarpeiden suhteen keskeisintä on avata korvat. Täytyy kuunnella puolisoa keskittyen. Jos en kysy puolisoltani, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän tarvitsee, miksi ja miten, ollaan jo metsässä. Minun tarpeeni ja kokemusmaailmani tuskin avaa paljoakaan sitä, mitkä ovat puolisoni tarpeet ja miksi. Minun täytyy malttaa kuunnella ja haluta ymmärtää ja hyväksyä. Jotta tiedän, mitä puolisoni oikeasti tarvitsee ja voin antaa hänelle mahdollisuuden tarpeiden täyttymiseen.

Tarpeiden alueella liikutaan myös aralla maaperällä. Tarpeita ei aina edes osaa tai uskalla sanoittaa. Tuntuu helpommalta naamioida ne joksikin toiseksi tai olla tarvitsematta. Siksi voi olla tarpeen hetkeksi sulkea silmätkin ja vain kuunnella todella tarkkaan.

Tarpeiden suhteen kohtuus on asia, joka täytyy myös muistaa, mutta en usko, että niitä voi lähteä luokittelemaan paremmiksi ja huonommiksi. Ja varsinkaan lähteä siihen, että toista ei saa tarvita. Omankin mielen syvyyksistä on pitkään noussut se ajatus, että tarvitseminen tekee ihmisestä huonon. Toista ei saa tarvita, se on riippuvaisuutta. Kyllä sitä jokainen pärjää ihan omillaan. Parisuhteessakin.

Tarpeiden tunnistaminen, tunnustaminen ja täyttäminen on todellinen taitolaji. Siinä oja on lähellä, mutta tiellä voi pysyä, kun molemmat ohjaavat yhdessä. Vain yhden puolison tarpeiden perusteella reitti kulkee varmasti toisen tarpeiden ojassa. Vihdoin olen oppinut näkemään, että tarvitseminen on kaunista. Se on nöyryyttä, se on viisautta, se on herkkyyttä, se on rakkautta. Se on hieno mahdollisuus. Minä voin tehdä puolisoni onnellisemmaksi.

>Mä tarvin sua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.