Kirjoitin Parempi avioliiito ry:lle tekstin: Paras ja tärkein. Teksti kertoo siitä, miten ruuhkavuosissa ja kuormittuneena puolison välittäminen, tuki ja kannattelu on todella tärkeää. Yhdessä olemiselle on merkityksellistä varata edes pieniä hetkiä.
Ruuhkavuosissakin voi olla tosi rakastunut puolisoonsa. Rakastuminen vaihtuu vuosien myötä rakastamiseksi, mutta rakastumisen ei tarvitse silti kadota. Tänään pohdin rakastumisen tunnetta niissä vuosissa, jotka jo ovat rakastamisvaihetta.
Rakastumisen tunteessa yhteisten vuosien myötä kaunista on tasapainoinen kaipuu toisen lähelle ja yhtä aikaa erillisyys. Puolisoa tulee ikävä ja samalla on rento luottamus, että pian taas nähdään ja on ihana nähdä toista. On hyvä olla erikseen, mutta parasta olla yhdessä. Lämmin keveys kuvastaa niin erillään kuin yhdessäoloakin.
Rakastuminen saa heittäytymään. Vuosien myötä rakastuneisuus saa näkemään puolison uusista kulmista ja rohkaisee heittäytymiseen ja hullutteluun. Ruuhkavuosissa, jos missä, piristystä ja hassuttelua kaivataan, että jaksaa arjen tiiviin aherruksen. Rakastuminen tuo keveydestä kumpuavaa voimaa arkeen.
Rakastuminen luo mutkatonta läheisyyttä. On helppo pujahtaa kainaloon, kun arki sen sallii. Käpertyä niin lähelle kuin voi. Vaihtaa tulinen suudelma tiskipöydän äärellä tai töihin lähtiessä. Miten paljon voimia väsyneeseen arkeen saakaan rakastuneesta läheisyydestä puolisonsa kanssa.
Rakastuneena on helppo nähdä sankari vierellään. Puoliso, joka tässä arjen tiimellyksessä kantaa vastuunsa ja yrittää parhaansa. Venyy ja väsyykin, mutta antaa kaikkensa. Eihän sitä voi kuin onnea täynnä ihailla: urheaa, upeaa sankaria vierellään.
Rakastuminen saa näkemään meidät tiiminä. Samalla puolella, samojen arvojen takana seisomassa. Yhteisissä arjen taisteluissa ahertamassa samojen päämäärien eteen. On huippua kuulua meidän tiimiin ja olla aivan ihastunut tiimikaveriinsa.
Arki on melkoista hullunmyllyä. On ihana olla sen keskellä ihan hulluna rakastunut puolisoonsa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään hullua; se on hauskaa, mukavaa ja onnellista.
***************
Lue myös tekstini: Parisuhdetaidot eivät synny itsestään.
Vuodet ovat vierineet niin blogin suhteen kuin elämänkin. Aloitin blogin kesällä 2013 kahden pienen lapsen äitinä. Silloin nykyinen keskimmäinen oli kaksi ja isoveli neljä. Tuntui, että olin hukkunut äitiyteen ja henkinen tila oli burn out. Elettiin aikaa, jolloin parisuhde oli monessa mielessä tiukilla, niin kuin pienten lasten vanhemmilla usein on.
Keskimmäisen syntymän jälkeen oli ollut pakko alkaa miettiä, miten hyvän avioliiton saisi, kun ei se ainakaan automaattisesti syntynyt. Paljon oli toki hyvääkin, mutta paljon oli myös ongelmia. Vuonna 2012 olimme käyneet parisuhdeleirillä. Kävimme myös toisella leirillä muistaakseni vuonna 2013. Leirit olivat molemmat täynnä ahaa-elämyksiä. Sen muistan hyvin, vaikka en enää ole varma, minä vuonna leirillä kävimme.
Kynnys alkaa pitää avioliittoblogia oli kova. Tuntui, että blogimaailma oli vieras. Pelotti, että aihe on liian henkilökohtainen. Epäilytti, voiko asiasta olla paljoakaan sanottavaa vasta viiden vuoden avioliiton jälkeen.
Kun mietin blogin perustamista, kirjoitin harjoitustekstejä ystäville luettavaksi. Olisiko näistä mihinkään, kyselin? Mietin, riittääkö sanottavaa edes vuodeksi? Sain kannustusta ja uskalsin. Mieheni auttoi teknisessä puolessa ja niin blogi sai alkunsa.
Kun aloitin kirjoittamisen tuntui, että ensin halusin summata sen, mitä siihen mennessä oli parisuhteesta oppinut ja perustella, miksi ylipäätään halusin aiheesta kirjoittaa. Sen jälkeen blogi on myötäillyt arjen kompastuskiviä ja oivalluksia. Luen myös paljon ja luetun kautta herää usein ajatuksia blogiin asti kerrottavaksi.
Blogin alkuaikoina sain sattumalta kuulla erityisherkkyydestä ja siihen tutustuminen avasi maailman uudella tavalla. Tuntui, että itsetunto alkoi viimein kunnolla rakentua, kun sai nimen sille tunteelle erilaisuudesta/vääränlaisuudesta, joka oli aina ollut. Ymmärrys erityisherkkyydestä on vaikuttanut paljon parisuhteeseen ja rohkeuteen ylipäätään kertoa ajatuksistaan.
Nyt kolmas lapsi on 1-vuotias ja vauvavuoden jälkeen on taas aikaa ajatella, mitä muuta elämässä on kuin äitiys. Toivoisin tänään, että antaisit palautetta blogista. Olet sitten kulkenut matkassa hetken tai pitemmän, niin kommentoi yksi ajatus, minkä blogi sinussa on herättänyt tai herättää. Toki saat kertoa montakin. Toiveita saa myös esittää. Blogivuosien aikana tehdyn työn aikana parisuhteesta on tullut monin tavoin onnellisempi, mutta kasvun työ on edelleen pahasti kesken. Kirjoitettavaa riittää.
PS. Onnellinen avioliitto sai Facebook-sivun hiljattain.
PPS. Kommentoida voi pelkällä nimimerkillä, sähköpostiosoitetta tai kotisivua ei tarvitse laittaa, jos ei halua.
***********
Uusimmat tekstini löytyvät parisuhdeohjaussivustoltani.