Tänään en ole muistellut valkoista pukua, vaan värikkäitä vuosia. Hääpäivästämme on kaksitoista vuotta. Jokainen vuosi on ollut erilainen ja tuonut mukanaan paljon uutta.
Olen muistellut riitoja. Niitä hetkiä, joissa tätä liittoa on tulisesti taottu ja sitkeästi hiottu enemmän meidän kummankin näköiseksi. Olen muistellut kauniita kohtaamisia. Hetkiä, joissa on saanut nauttia ja levätä, sillä kanssasi asiat osuvat kohdalleen ja löytävät paikalleen.
Tänään toinen piti tikkaita pystyssä ja toinen puhdisti räystäskourua. Teimme tätä työtä ensimmäistä kertaa. Oli helppo luottaa, että tikkaat eivät kaadu. Oli luontevaa luottaa, että valmista saadaan aikaan. Kanssasi ei pelota kurotella korkeuksiin tai syöksyä syvyyksiin.
Tänään olemme luoneet katseita tulevaisuuteen ja haaveisiin. Avoimuus ja haavojenkin esiin tuominen tuntuvat vuosien myötä turvalliselta ja luontevalta. Kuluneilla vuosilla on ollut meille paljon annettavaa, paljon olemme niille myös antaneet. Tylsää päivää ei ole yhteisissä vuosissa näkynyt. Suunta on ollut mutkitellen eteenpäin, eiköhän vastakin.
Katson kiitollisena syksyn värikkäitä lehtiä. Niiden keskellä lupasimme jakaa nämä elämän värit. Olen kiitollinen, että lupaus on pitänyt ja kantaa. Se on tuonut mukanaan myös monia kauniita hedelmiä. Ihmeissäni olen tästä elämän onnesta ja ilosta.