Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta
Kommunikaatio parisuhteessaYhdessä kasvaminen

Mistä olemme tulleet?

Kirjoittajalta Tiia Brockman 02/04/2017
Kirjoittanut Tiia Brockman 02/04/2017

Luin vasta Kimmo Takasen kirjan Tunne lukkosi. Sen jälkeen on tullut paljon mietittyä, millaisista lähtökohdista ja elämänkokemuksista käsin minun ja puolisoni tiet kohtasivat. Seurusteluaikana oli helpompi esittää, että aika ehjänä sitä on tähän tultu. Vailla kovin isoja haavoja ja menneisyyttä, valmiina uuteen uljaaseen ja eheään elämän pariskuntana.

”Marriage is like a phone call in the night: first the ring, and then you wake up.” Näinhän se meni. Herääminen todellisuuteen ja tutustuminen kunnolla itseensä ja puolisoonsa alkoi vihkisormus sormessa, vuosien saatossa, kun luottamus kasvoi. Vasta ihan viime aikoina on vielä selvemmin nähnyt menneen merkityksen kuluneissa vuosissa ja tässä hetkessä.

Takanen puhuu meissä jokaisessa olevista erilaisista tunnelukoista. Tämän päivän haasteissa ainakin osa selityksestä löytyy usein menneistä. Menneiden käsittely on tärkeää parisuhteen hoitoa. Kun uskaltaa kohdata taakkansa ja kipukohtansa, siinä hoitaa niin itseään, parisuhdetta kuin lapsiaankin. Muuten sitä kohdistaa herkästi kipunsa ja rikkinäisyytensä puolisoonsa ja siirtää ne myös osaltaan lasten kannettavaksi.

Ps. Netistä löytyy tietoa ja testi tunnelukoista, jos haluaa tutustua niihin tarkemmin.

0 kommenttia 0 FacebookTwitterWhatsappEmail
Edellinen teksti
Kaunistelu parisuhteen kommunikaatiossa
Seuraava teksti
Kiltteyden voima

Saattaisit pitää myös näistä

Loppuiko empatia?

19/02/2022

Kaiken takana on puoliso

16/01/2022

Lämpö

31/12/2021

Puolusta puolisoa, älä puhu puolesta – Terveet rajat...

11/12/2021

Kun jompikumpi joutuu syviin vesiin parisuhteessa – Miten...

28/11/2021

Parisuhteen hoitaminen on elämän paras investointi

06/11/2021

Jotta kaikilla olisi hyvä olo

20/09/2021

Luottamuksen arvoinen – luottamus parisuhteessa

04/01/2021

Meidän erityinen, tavallinen perhe

22/10/2020

Puhu minulle näin – kommunikaatio parisuhteessa

10/10/2020

Jätä kommentti Peruuta vastaus

Tallenna nimeni, sähköpostini ja kotisivuni tälle selaimelle seuraavaa kommenttiani varten.

Kategoriat

  • Kommunikaatio parisuhteessa (43)
  • Muualle kirjoitetut tekstit (30)
  • Naiseus ja mieheys (4)
  • Odotukset (11)
  • Oma kasvu (25)
  • Pariterapia ja ohjaus (4)
  • Perhe ja vanhemmuus (4)
  • Seksi (2)
  • Sitoutuminen (32)
  • Tarpeet parisuhteessa (15)
  • Tunneyhteys (4)
  • Tunteet parisuhteessa (31)
  • Vertaistuki parisuhteelle (8)
  • Yhdessä kasvaminen (50)
  • Yleisiä ajatuksia (42)

Uudet artikkelit

  • Anopin uusi rooli: Miten olla viisas ja lämmin anoppi?
  • Riitänkö minä? -paniikki
  • Parisuhdeohjaus ja ammatillinen tuki – Mistä apua parisuhteen haasteisiin?
  • Lämmin ja pehmeä
  • Loppuiko empatia?

Tietoja kirjoittajasta

Tietoja kirjoittajasta

Onnellinen avioliitto

Olen parisuhdeohjaaja Tiia Brockman. Meidän parisuhde alkaa vuodesta 2005. Nautin kirjoittamisesta, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta puolisooni. Haluan jakaa parisuhde- ja perheteemaisia löytöjä, pohdintoja ja oivalluksia. Perheemme arkea värittää neljä lasta. Tutustu myös uudempaan parisuhdeohjaus.fi -sivustooni. Kuva: Päivi Mäkelä

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

@2017 - PenciDesign. All Right Reserved. Designed and Developed by PenciDesign


Takaisin sivun yläreunaan
Onnellinen avioliitto
  • Etusivu
  • Arkisto
  • Tietoja kirjoittajasta