Ajattelen, että parisuhde seilaa aaltoliikettä hyvistä hetkistä parisuhteen aallonpohjalle ja sieltä töitä tehden taas ylös. Tänään pohdiskelen hyviä aikoja ja sitä, miksi sukellus jonkinlaiseen kriisiin tuntuu olevan aina väistämättä edessä aallonharjan jälkeen.
Hyvinä aikoina tuntuu, että ei ole mitään syytä, miksei suhteellisen tasainen yhteiselo jatkuisi vuodesta toiseen sen isommin töitä tekemättä. Ongelmia on käsitelty aiemmin ja tuntuu, että pääpiirteissään parisuhdearki rullaa hienosti ja parisuhde voi hyvin. Aalto kaartuu ehkä ihan loivasti alaspäin, mutta ei pahasti.
Seesteinen vaihe ja herpaantunut huomio
Luulen, että juuri siinä loivista loivimmin laskeutuvassa tilanteessa on haasteenpaikka. Kun suhde rullaa omalla painollaan mukavasti, huomio parisuhteen suhteen herkästi herpaantuu. Tulee ajatus, että ei tässä arkitohinassa niin iso juttu ole, jos tänään ei ehditty vaihtaa kunnolla kuulumisia. Tai ajattelee, että ei se nyt niin vakavaa ole, vaikka hetkeen ei ole ehdittykään kohdata kunnolla.
Pienistä asioista kasvaa suuri etäisyys
Kuitenkin jokainen päivä sattuu ja tapahtuu ja jokaiselle muodostuu isompia ja pienempiä kuulumisia, tunteita ja ajatuksia. Pikku hiljaa, ihan huomaamatta, sitä alkaa pudota raiteilta, mitä puolisolle kuuluu, jos aikaa yhdessäolemiselle ja juttelemiselle jää vähemmän. Lisäksi, kun ei ole mitään ihmeempää kriisiä, ehkä puhuttavaa ei tunnu olevan niin paljon.
Kriisi on mahdollisuus uuteen kohtaamiseen
Toisaalta eihän sitä aina ja joka elämänvaiheessa ole niin paljon aikaa satsata parisuhteeseen. Välillä muut asiat, muut perhe tai esimerkiksi työkiireet menevät väkisinkin edelle. Silloin pikku hiljaa muodostuneen etäisyyden huomaaminen tai ihan kunnon kriisi on taas tärkeä herätys. Missä nyt oikein mennään? Meistäkin täytyy pitää huolta. Hyvää huolta.
Päivitys tammikuussa 2026: Miten pysyä raiteilla arjen keskellä?
Kirjoitin tämän tekstin vuonna 2016, ja ajatus parisuhteen aaltoliikkeestä on edelleen yksi työni kulmakivistä. Nykyään parisuhdeohjaajana näen, kuinka seesteinen vaihe onkin paras aika investoida suhteeseen – juuri silloin, kun voimavaroja on.
Ennaltaehkäisevä parisuhdetyö, kuten säännölliset keskusteluhetket tai ohjatut harjoitukset, auttavat pitämään aallonliikkeen loivempana. Joskus tarvitaan kuitenkin ulkopuolista tukea pysähtymiseen.
Muista: kriisi ei ole loppu, vaan usein välttämätön kutsu palata takaisin toisen lähelle. Lue tekstini Erosta puhuminen ei lisää eron todennäköisyyttä.
