Muualle kirjoitetut tekstit

Hääpäivästämme on kulunut yhdeksän vuotta. Millaisen hääpuheen pitäisin tällä kokemuksella tuoreelle hääparille? Mitkä ovat ne asiat, joita kuluneet vuodet ovat opettaneet? Millaisia eväitä on jaettavaksi?

Hääpuheen aluksi kertoisin, miten ihmeellisen mahdollisuuden edessä tuore aviopari on. Avioliitto on valtavan ihana mahdollisuus rakastua monta, monta kertaa uudestaan puolisoonsa. Vaikkei sitä voikaan kunnolla sanoin kuvailla, niin yrittäisin kuitenkin – uudelleen rakastumisen tunteen. Kun taas on niin käsittämättömän helppo ja hyvä olla toisen vierellä. Sama tunne kuin rakastumisen alkuhuumassa, mutta vielä parempi. Miten hyvä onkaan olla tutun ja rakkaan ihmisen lähellä.

Seuraavaksi puhuisin rohkeudesta. Puhuisin molempien omasta ja yhteisestä rohkeudesta. Avioliitossa tarvitaan paljon rohkeutta nähdä rehellisesti itsensä ja kohdata aidosti puolisonsa. Avioliitossa tarvitaan valtavasti rohkeutta siihen, että uskaltaa suostua läheisyyteen. Vastaan on varmasti tulossa välillä menneisyyden mörköjä ja kaikenlaisia myrskyjä. Se on ihan normaalia. Ei tarvitse pelätä. On saatavilla apua ja tukea silloin, kun on vaikeaa selättää möröt ja myrskyt kaksin.

“Yhdessä selvitään” on hyvä motto. Yhdessä selviämiseen tarvitaan tueksi vertaistukea ja tietoa. Rohkaisisin lukemaan avioliiton hoitamisesta, lähtemään avioliittoleireille, puhumaan parisuhdeasioista ystävien kanssa ja työstämään asioita yhdessä. Avioliitto ei ole jotain, jonka kukaan osaa luonnostaan hyvin ja helposti. Sen eteen täytyy nähdä vaivaa ja opiskellakin asioita. Sen puolesta voi ja kannattaa rukoilla.

Kertoisin, että avioliiton ei kuulukaan olla helppoa ja siinä on osa sen kauneudesta. Avioliitossa kohtaa kaksi elämää, kaksi historiaa, ihan valtava määrä asioita. Siinä kohtaa niin paljon, että ei missään muussa ihmissuhteessa. Eihän sellainen kohtaaminen voi pelkästään helposti mennä. Avioliitto on mahtava mahdollisuus oppia, kasvaa, juurtua ja vahvistua. Opetella kuuntelemaan ja puhumaan. Ja mikä ihaninta, mahdollisuus rakastaa ja saada rakkautta.

Kertoisin kasvun ihmeestä. Miten kumpikin voi kasvaa yhdessä ja erikseen. Miten toisen rinnalla voi puhjeta kukkaan. Kauniimpaa kuin mitä olisi osannut yksin kukkia. Muistuttaisin, että avioliitossa asioita voi korjata, uutta voi rakentaa, suuntaa voi nitkuttaa parempaa kohti. Anteeksi sanaa tullaan tarvitsemaan monet kerrat. Virheistä voi oppia, välillä tosin pikkuhiljaa. Toinen toisesta kannattaa pitää kiinni haastavinakin aikoina. Muistuttaisin myös armollisuudesta.

Puhuisin huolenpidosta. Ettei avioliitto unohtuisi arjen jalkoihin. Että huolta pidettäisiin molemmat itsestä ja toisesta, molempien tarpeista, tasapuolisesti. Elämä ei itsestään suju, on tärkeää pohtia yhdessä monia arjen ja elämän valintoja. Ei antaa päätösten valua sormien välistä, vaan päättää yhdessä. Antaa molempien tuoda omat ajatuksensa ja ideansa rikkaudeksi yhteiselle pöydälle. Pyytää Jumalalta johdatusta, viisautta ja siunausta päätöksiin.

Pohtisin näkemistä ja kuulemista. Että kumpikin näkisi toinen toisensa vahvuudet ja kauneuden. Kuulisi aidosti toista. Puhuisin naurusta. Hymystä ja kosketuksesta. Tunteista ja niiden sanoittamisesta. Elämän jakamisesta. Hassuttelusta. Onnesta, kun saa rakastaa. Ilosta, kun saa tulla rakastetuksi.

Puhuisin pitkään. Koska puhuttavaa on niin paljon. Ja toisaalta kuitenkin. En puhuisi liikaa. Kaikki asiat eivät tule vastaan kerralla. Hetkittäin tulee tuntumaan, että edessä on hirveä urakka. Mutta se todellakin kannattaa. Tärkeää on uskaltaa ja muistaa pysyä toinen toisensa lähellä. Rakastaa.

Tahdon

Teksti on kirjoitettu alunperin Parempi avioliito ry:lle.

Iltatoimet alkavat olla paketissa. Yläkerrasta kuuluu kuorsauskuoro. Iltapala on syöty ja olemme tovin puuhailleet tahoillamme. On aika kysyä: “Saisko viis?”

Iltaviisi, tuttavallisesti iltaviis tai viis, on päivän tähtihetki. Se on hetki, jolloin asetutaan vierekkäin sohvalle viideksi minuutiksi. Poristaan, jos jaksetaan. Tai se porisee, joka jaksaa. Kuunnellaan. Ollaan lähekkäin ja läsnä. Latauksessa. Minä sulle, sinä mulle.

Kun ollaan tosi väsyneitä ja arki uuvuttaa, kysymys on: “Saisko kolme ja puoli?” Rennomman päivän jälkeen voi kysyä: “Saisko kymmenen?” Mutta iltaviidestä pidetään kiinni. Siitä pidetään kiinni silmät puoliummessakin, vaikka kolmipuolosenakin, jos viiteen ei voimat riitä.

Toki välillä on iltoja, jolloin iltaviiden sijaan mökötetään sohvan eri päissä. On riidelty ja riita jatkuu edelleen. Mutta avioliiton hoitamisen myötä nämä illat ovat vähän harventuneet. Tai vähintäänkin omissa riitapoteroissa vietetty aika on vähentynyt. Ymmärrys siitä, että potero ei ole häävi paikka verrattuna iltaviiteen, on kasvanut.

Silloin, jos iltaviis ei ole mahdollinen esimerkiksi puolison työmatkan takia, iltaviis muuttuu iltaviestiksi. Iltaviesti lähetetään ”iltaviiden” aikoihin. Ja sen kautta välitetään ne fiilikset, jotka ovat läsnä iltaviidessä. Iltaviesti on päivän tärkein viesti.

Laskin, että jos joka päivä on läheisyysoloaikaa puolison kanssa 5 minuuttia, se tekee vuodessa noin 30 tuntia. Se ei ole hirveän paljon. Silti noilla hetkillä on suuri merkitys. Jos saa 30 tuntia vuodessa joka päivälle jaettuna tuntea, että on rakas, tärkeä ja läheinen, niin siinä on voimaa. Läheisyydestä saadulla voimalla jaksaa monta elämän mutkaa ja ylämäkeä.

On tärkeää, että puolisoilla olisi monenlaista yhdessäoloaikaa ja mahdollisuuksia toistensa kohtaamiseen sekä arjessa että lomalla. Mutta nyt kun lapset ovat pieniä ja arki yhtä hulabaloota, iltaviis auttaa pitämään paketin kasassa. Odotan jo sitä päivän hetkeä, kun on aika kysyä: “Oisko viis?”

Teksti on kirjoitettu alunperin Parempi avioliitto ry:lle.