Tavallinen arki ja sen vastakohta

Onko tavallisen vastakohta huippumahtava? Olen huomaamattani pitkään ajatellut, että niin on. Tavallinen kuulostaa vähän tylsältä. Ei mitään erityistä. Samaa kuin ennenkin. Sama mies ja samat kuviot.

Parisuhteessa arki tulee väkisinkin vastaan. Se tavallinen arki. Tiskit on tiskattava ja laskut on maksettava. Kiukuttaakin ja ärsyttää ja väsyttää. Ristiriitoja tulee ja tuo toinen ei aina ymmärrä minua. Tai edes yritä ymmärtää. Kaikki on niin tavallista. Ei mitään hohdokasta. Ei yllätyksiä. Mikään ei suju täydellisesti.

Tämän kaiken vastakohdaksi olen olettanut huippumahtavan. Huippuhetkiä, huipputunteita ja huipputunnelmia. Erityistä ja mahtavaa. Ihanaa elämää. Soljuvaa ja romanttista.

Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut, että tavallisen vastakohta taitaakin olla suru ja kipu. Se, että on raskasta, sietämätöntäkin. Tavallisen sisällä kun kuitenkin piilee onni, jos sen vaan muistaa huomata. Ei ole suurempia murheita ja vaikeuksia, on välillä hyvä ja helppo olla. Tärkeimmät ja rakkaimmat ovat lähellä ja terveinä, vaikka kipunoitakin lentelee välillä. Arki ei ole maalauksellista, mutta se on ihan jees.

Luulen, että huippumahtavaa arkea tai parisuhdetta ei ole olemassakaan. Ja olen tajunnut, että vaikeuksia ja surua on liian paljon ja liian usein. Tavallinen ei olekaan pelkästään tavallista.

Tavallinen on sekä arkea että unelmaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.