Rinkka ja rakkaus

Rakastunut rakastuu ihanaan ihmiseen. Ihmiseen, joka on rakastuneena esillä kauniina ja avoimena. Se, mitä rakastuessaan ei aina näe, on rinkka, joka rakkaimmalla on selässään. Omankaan rinkan olemassaoloa ei ole helppo muistaa.

Ei ole kenenkään vika, ei sen upean ja rakkaan, eikä myöskään oma, että kaikilla on selässään rinkka. Kuitenkin kun rakastuminen vaihtuu rakastamiseksi ja taakat alkavat painaa, rinkat tulevat pikkuhiljaa näkyviksi. Siinä vaiheessa, kun rinkka alkaa kuormittaa selkää, voi olla, että taakkoja kannetaan puolison kanssa yhdessä ja kevennetään niitä jakamalla. Parhaimmillaan kumpikin osaa myös keventää omaa rinkkaansa purkamalla sieltä turhia painolasteja, vuosien varrella rinkantaskuihin jääneitä.

Voi kuitenkin myös olla, että kummankin rinkka on niin epämukava ja painava, että ei olekaan voimia kantaa sitä rinta rinnan puolisonsa kanssa. Voi tuntua helpommalta kulkea kauempana ja suojella kulkuaan valitsemalla tahti ja reitti yksin. Toisinaan taas rinkka ojennetaan puolison selkään: “Olet reipas ja ihana, voisitko kantaa tätä?” Voi myös käydä niin, että rinkka sälytetään vaivihkaa puolisolle ja siirretään puolison omaisuudeksi: “Miten ihmeessä sinulla onkin tuollainen valtava rinkka? Minulla kun ei ole rinkkaa ollenkaan.”

Puoliso voi kantaa selkä kumarassa oman taakkansa ja joskus puolisonkin taakan lisäksi. Mutta kukaan muu ei osaa rinkkaa purkaa, kuin se, joka on ollut mukana sitä pakkaamassa. Vastuun ottaminen oman rinkan kantamisesta ja sen purkamisesta itse, on välttämätöntä onnellisen, yhteisen tien löytämisessä. Yhtä lailla tärkeää on oppia jakamalla keventämään taakkojaan. Jotta voi kulkea rennoin askelin käsi kädessä, taakka ei voi olla kummallakaan liian raskas. Rinkkaan kurkistaminen aika ajoin ja tarpeettomaksi käyneen pois jättäminen kannattaa, vaikka siinä joutuu käydä välillä suoraan kipua päin. Terveisiä avioliittoleiriltä!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.