Naisena ja miehenä

Eroon nalkutuksesta -postauksen jälkeen mielessä on pyörinyt aihe naisena ja miehenä. Kommenttiosioon kirjoitin hieman pohdintoja aiheesta, mutta aihe ansaitsee oman postauksen. Tästä voisi kirjoittaa tosi pitkästi ja eri näkökulmista, mutta yritän pitää tekstin kohtuullisen mittaisena.

Nainen ja mies ovat keskimäärin erilaisia monissa asioissa. Tätä voi ajatella stereotypiana, mutta myös, että se on realistista. Jokainen yksittäinen nainen ja mies on täysin ainutlaatuinen, eikä itsessään stereotyyppinen. Mutta näen, että on myös faktaa, että keskimäärin miehet ovat erilaisia kuin naiset joissain ajattelu- ja toimintatavoissa. Teoriat ja yleistykset naiseuden ja miehisyyden eroista ovat yksilölle merkityksellisiä siitä näkökulmasta, että voi hahmottaa itseään suhteessa niihin. Avioliitossa on tärkeää oppia ymmärtämään ja tuntemaan itseään paitsi yksilönä myös naisena tai miehenä.

Naiselle ja miehelle tyypillisempiä ominaisuuksia voi ajatella janoina. Esimerkiksi janana, jossa on toisessa päässä voimakas oman tilan tarve ja toisessa voimakas läheisyydentarve. Siinä miehelle tyypillisempi ominaisuus on toisessa päässä ja naiselle toisessa päässä. Jokainen sijoittuu tällaiselle erilaisia ominaisuuksia kuvaavalle janalle ikiomaan kohtaansa ja ei aina stereotyyppisesti joka asian suhteen sukupuolelleen yleisempään päähän. Ajattelen, että on tärkeää löytää oma sijaintinsa ja puolison sijainti ja lisäksi hyväksyä ne. Silloin on helpompi elää sekä itsensä että puolisonsa kanssa. Ja silloin ei ehkä tule niin herkästi tarvetta muuttaa puolisoaan, kun voi hyväksyä sen, että tämä on naiseutta tai mieheyttä hänessä ja osa hänen persoonaansa naisena tai miehenä.

Minä olisin halunnut aikoinaan sijoittaa itseni eri kohtaan naiseudesta mieheyteen -janalla kuin missä oikeasti olen. Kapinoin sitä vastaan, että en halua joitain naiselle tyypillisiä ominaisuuksia, vaikka niitä minussa tuntui olevan. Ehkä tarpeeni kapinoida johtui siitä, että miehille tyypillisemmät ominaisuudet ovat usein ihailtavampia nykymaailmassa. Siksi minulle onkin ollut oivallus, että ihmisen ei tarvitse olla sukupuolensa suhteen neutraali. Nainen saa olla nainen ja mies saa olla mies. Se ei ole tasa-arvokysymys, vaan kysymys siitä, millaisia olemme, johtuvat ne erot sitten aivoista, hormoneista, kasvatuksesta tai jostain muusta. Kun pystyy hyväksymään omat naiselliset tai miehiset ominaisuutensa, pystyy myös hyväksymään paremmin itsensä kokonaisuudessa. Minusta on siis tärkeää, että maailmassa on tilaa sekä naisille että miehille ja että sekä naiseus että mieheys on yhtä lailla hyvää ja hyväksyttävää.

Toisinaan on mukavaa ja lohdullistakin huomata, että en ole yksin jonkun naisellisen/miehisen piirteeni kanssa, vaan se on yleinen muillakin naisilla/miehillä. Siitä voi saada myös huojennusta ja vertaistukea, että huomaa, että muutkin naiset/miehet ajattelevat tai toimivat usein samalla tavalla. Jos yrittää normittaa käytöstään vastakkaisen sukupuolen käytöksen mukaan, niin alkaa helposti kokea olevansa omituinen ja vääränlainen. Miksi en osaa ajatella/toimia kuten mieheni tai vaimoni? On huojentavaa huomata, että naiseus ja mieheys -asioissa on parempi ajatella asiaa esim. vertaistuen kuin vastakkainasettelun näkökulmasta.

Mitä tyypillisiä eroja naisissa ja miehissä on? Asioiden käsittelytapa voi olla hyvinkin erilainen. Sanotaan, että naisille asioiden käsittelemistä on keskusteleminen niistä muiden kanssa ja miehille niiden miettiminen itsekseen ja puhuminen tulee ehkä vasta myöhemmin. Tyypillinen nainen voi tarvita ongelmatilanteen käsittelemiseen paljon keskustelua. Tyypillinen mies ehkä lähtee tekemään jotain konkreettista ja miettii siinä sivussa asiaa. Janan toisessa päässä on siis asioiden käsitteleminen omassa mielessä itsekseen ja toisessa päässä asioiden käsitteleminen muiden kanssa keskustelemalla. Siltä janalta saa jokainen nainen ja mies löytää oman paikkansa. Se voi olla myös janan keskellä.

Oman tilan tarve ja tarve läheisyydelle voivat olla hyvinkin erilaisia naisilla ja miehillä. Miehille on usein tyypillistä tarvita enemmän tilaa omille tekemisilleen ja projekteilleen ja ylipäätään enemmän omaa rauhaa. Naisille voi oman tilan tarve olla vähäisempää. Mieluisempaa voi olla lähellä oleminen ja runsas kontakti läheisiin ihmisiin. Oma tilan- ja läheisyydentarpeensa on tärkeää tunnistaa myös puolisolle ymmärrykseksi. Runsaampi oman tilan tarve ei välttämättä tarkoita, etteikö rakastaisi ja toisaalta läheisyyden tarve ei tarkoita, että haluaisi kahlita toista. Jos tilan- ja läheisyydentarpeet ovat puolisoilla erilaisia, riitoja voi syntyä herkästi.

Asioiden näkeminen voi olla hyvin erilaista, riippuen katsotaanko niitä mistä vinkkelistä. Naisille usein yksityiskohdat ovat tärkeitä. Miehet tyypillisemmin katsovat enemmän kokonaiskuvaa. Jana menee siis kokonaiskuvasta kohti yksityiskohtia. Jos esim. mies suunnittelee juhlan ja nainen suunnittelee juhlan, niin usein valmis juhla näyttää erilaiselta. Servettien väriä ei välttämättä ole mietitty molemmissa juhlissa.

Erilaisia naiseus/mieheys -eroja olisi muitakin. Mutta jätetään nämä pohdinnat nyt tähän. Tärkeää minusta on se, että naisellisia ominaisuuksia ja miehekkäitä ominaisuuksia ei voi arvottaa huonommiksi tai paremmiksi. On tilanteita, joissa naiselliset ajattelutavat voivat toimia paremmin ja toisia, missä miehiset ajattelutavat voivat olla toimivampia. Mutta kumpiakin tarvitaan ja ne tuovat rikkautta sekä avioliittoon että maailmaan.

Tutustu siis rauhassa ja hyväksyen siihen, millainen nainen/mies olet ja millainen mies/nainen puolisosi on. Kummankinlainen ajattelu- ja toimintatapa on oikeutettu. Arjessa vaaditaan kuitenkin ymmärrystä toinen toisellemme. Yhteiselämä saadaan sujumaan keskustelun, kompromissien ja ymmärryksen kautta. Sillä maailmaa katsoo, sitä havainnoi, sitä kokee ja sitä hahmottaa rinnakkain kaksi sellaista ihmistä, jotka näkee, havainnoi, kokee ja hahmottaa asiat osittain eri tavalla.

4 kommenttia

  1. SiruM

    Voi, ihana kirjoitus! Olen niin samoilla linjoilla kanssasi tässä! Itse olen tehnyt elämässäni valintoja, joiden johdosta olen joutunut elämään ”vahvana” naisena, olemaan hyvin vastuullinen ja päättäväinen ja nimenomaan päätöksiä tekevä. Sitten kun olen löytänyt ihmissuhteen, jossa olisi tilaa olla ajoittain myös heikko, olen kapinoinut sitä vastaan. Olen oikeasti joutunut miettimään, että mikä on se todellinen minä, mitä ajattelen ja tunnen, ja mikä toimintatapani on vain ollut tilanteiden ja elämänolosuhteiden aiheuttama pakko. Kovin kasvattavaa joutua itsensä kanssa nenätysten. 🙂

    Tämän kirjoituksen toivoisin kovasti lukevan myös monen ns. sukupuolineutraalia kasvastusta suosivan vanhemman. Töissäni välillä tapaan lapsia, joiden sukupuoli koetetaan mahdollisimman pitkään salata. Ymmärrän kyllä sen tasa-arvopyrkimyksen, mikä tämän ajattelutavan taustalla voi olla, mutta siltikin olen sitä mieltä, että kun me kaikki kuitenkin jo biologialtamme olemme kahta erilaista sorttia, voiko olla lapselle hyväksi, jos hän ei saa omaa ominaislaatuaan näyttää ja toteuttaa? Todella tärkeä aihe tämä.

    Vastaa
  2. Vaimo

    Kiitos kommentistasi, SiruM!

    Itsensä kanssa nenätysten joutuminen on kyllä niin kasvattavaa! On ihanaa, jos elämä antaa siihen tilaisuuksia, vaikka juuri pohdinnan hetkellä se on usein kovin työntäyteistä ja raskasta hommaa. Mutta tulokset ovat antoisia.

    Olen samaa mieltä tyttöydestä ja poikuudesta kuin naiseudesta ja mieheydestä ja samoilla linjoilla kanssasi. Uskon myös, että tyttöjen ja poikien tulisi myös saada näyttää ja toteuttaa omaa ominaislaatuaan oman tarpeensa ja halunsa mukaan. Ei sukupuolta tarvitse turhaan korostaa, mutta sen kieltäminen voi johtaa siihen, että tyttö tuntee tyttöyden itsessään olevan pahaa ja hävettävää tai poika poikuuden. Eikä opi myöskään tuntemaan itseään kunnolla. Tasa-arvon tulisi näkyä siinä, miten me aikuiset lapsia kohtelemme. Että sukupuoli ei vaikuttaisi siihen, paljonko hellyyttä, rakkautta, palautetta tai huomiota lapsi saa. Ja että lapsilla olisi sukupuolesta huolimatta tasaveroiset mahdollisuudet toteuttaa itseään harrastusten tms. unelmien suhteen. Tässä meillä aikuisilla on varmasti kehittymisen varaa. Että syli ei olisi vain tytöille ja palautteella huomioiminen pojille tms.

    Vastaa
  3. Freija

    Tässä kirjoituksessa on kovasti asiaa. Näinhän se on: miehet ja naiset eivät ole samanlaisia. Toki moni yksilöllinen juttu tuo näihin asioihin omat vivahteensa: esim. itse olen aina tuntenut olevani kovin epänaisellinen ja omaan sellaisia (henkisiä/sosiaalisia) piirteitä, jotka yleensä mielletään miehelle tyypillisemmäksi. Ja olin lapsena ns. ”poikatyttö”. Ja siitä huolimatta, kyllähän minä aina olen selvästi tyttö ja nainen ollut, monella muullakin tavalla kuin fyysisiltä ominaisuuksiltani. Kyllä meidät naiset on vaan ”koodattu” jotenkin eri tavalla kuin miehet. Ja hyvä niin! 🙂

    Sukupuolineutraali/sensitiivinen kasvatus on asia, jota olen pohtinut paljon. Ehkä osin siksi, että olen tiivisti mukana eräässä nettiyhteisössä, jossa tuota ajattelutapaa tykätään noudattaa. Huomaan poikkeavani porukasta ajatuksineni. Aika monet argumentoivat sillä, että ei saisi korostaa tytön tyttöyttä ja pojan poikuutta, koska on mahdollista, että lapsi ei olekaan sukupuoleltaan sitä, mitä fyysiset merkit osoittavat hänen olevan. Että olisi lapsen kehitykslle tuhoisaa, jos hän ei saisi vapaasti kasvaa siihen sukupuoleen, mitä hän tuntee olevansa (mikäli sattuu olemaan transsukupuolinen). Minusta tuo argumentti on siinä mielessä vähän kummallinen, että transsukupuolisuus on hyvin marginaalista. Jos lapsessa ilmenee sellaiseen viittaavia piirteitä, hyvät vanhemmat osaavat ottaa sen huomioon kasvatuksessaan. Onko siihen pakko jokaisen lapsen kohdalla kaikin mahdollisin varotoimenpitein varautua?

    Olen kuitenkin antanut sukupuolisensitiivisyyteen liittyvien ajatusten vaikuttaa jossain määrin kasvatustapaani. Lähinnä siten, etten aseta lapselle mitään rajoituksia sen vuoksi koska hän on poika. Mielestäni lapsen luovuuden/mieltymysten/tms. rajoittaminen sukupuolen vuoksi on älytöntä. Jos poika tykkää vaikkapa vaaleanpunaisesta tai haluaa leikkiä nukeilla, hänellä on siihen mielestäni täysi oikeus eikä vanhemman kuulu hetkeäkään epäröidä, ovatko nuo asiat lapselle sallittuja vai eivät.

    Vastaa
  4. Vaimo

    Kiitos kommentistasi, Freija!

    Kyllä yksilöllisyys on se tärkein näkökulma ihmiseen, jokainen on ihan omanlaisensa yksilö. Sukupuolesta johtuvat piirteet ja näkökulmat tulevat vasta sen jälkeen. Mutta koen, että avioliitossa viimeistään on pakko tutustua myös omaan naiseuteensa ja mieheyteensä ja oppia tuntemaan ja hyväksymään ne puolet itsessään. Että pystyy olemaan tasapainossa itsensä kanssa ja tasapainossa parisuhteessa.

    Minulle se on ollut iso kysymys, että luulin, että minun olisi pitänyt olla ”sukupuolineutraali” nainen parisuhteessa ja samanlainen kuin mieheni. Siitä on koitunut monenmoista hankaluutta, että en hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen, esim. omia naisena tyypillisiä tarpeitani tai tapaani kommunikoida. Että siksi minusta on tärkeää pitää esillä myös sitä, että naiseudessa ja mieheydessä ei ole mitään pahaa ja ei naisen tarvitse olla samanlainen kuin mies ja päinvastoin. Mutta totta kai tässä myös yhtä lailla pätee se, että ei naisia ja miehiä pidä lokeroida yhteiskunnassa mihinkään valmiisiin lokeroihin. Esim. niin että toisille ei sovi vaikkapa toiset työalat. Kaikilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta työpaikkojen tai harrastusten suhteen.

    Olen samaa mieltä tuosta, että lapsen luovuutta ja mieltymyksiä ei tule rajoittaa sukupuolen mukaan. Mutta toisaalta ei myöskään niin, että estää lasta toimimasta sukupuolelleen tyypillisesti vaikkapa leikkivalinnoissaan siksi, että lapsen pitäisi olla neutraali, tyyliin piilottamalla autot pojalta, koska kyllä pojan täytyy osata leikkiä vain nukeillakin. On toki hyvä kasvattajana ohjata lasta kokeilemaan myös erilaisia leikkejä ja leikkirooleja kuin lapsi ehkä itse valitsisi. Mutta toisaalta, jos lapsi mielellään valitsee sukupuolelleen tyypillisiä leikkejä ja rooleja, niin tukea hänen itseymmärrystään oman sukupuolensa suhteen.

    Ja minusta sosiaalisuuden taitoja, keskustelutaitoja ja tunnekasvatusta olisi tärkeää harjoitekka tasapuolisesti sekä tyttöjen ja poikien kanssa. Ja samoin fyysistä aktiivisuutta vaativia leikkejä olisi hyvä tehdä kaikkien lasten kanssa tasapuolisesti. Että tuollaisissa kasvatuksen perusasioissa uudistettaisiin sukupuolirooleja, että yhtälailla tyttöjen ja poikien on tärkeää oppia hyvät sosiaaliset taidot, tunnetaidot ja keskustelutaidot. Ja samoin liikuntataidoissa tukea tasapuolisesti lasten kehitystä sukupuolesta riippumatta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.