Mustankipeä

Mustasukkaisuus sanana ei ole riittävän tehokas kuvaamaan mustasukkaisuuden tunnetta. Se on liian kepeä. Mustankipeä on selkeästi parempi. Kipeää ja mustaa.

Olen yrittänyt viime aikoina ymmärtää mustasukkaisuuden tunnetta. Olen lukenut aiheesta ja yrittänyt tajuta, miksi niin viheliäinen tunne edes tarvitsee olla olemassa. Koska mustasukkaisuudellahan ei voita mitään. Se ei oikeasti auta. Se ei muuta asioita paremmaksi, päinvastoin. Yleensä se pahentaa niitä epäluuloisuudellaan ja epäluottamuksellaan.

Olisiko helpompaa, jos mustasukkaisuuden tunnetta ei olisi olemassa? Olisi varmasti. Ei olisi sitten menettämisen pelkoa eikä epäluottamustakaan. Kuitenkaan ei ole olemassa syvää rakkautta ilman menettämisen pelkoa ja jonkinlaista riippuvuutta. Ei voi välittää ja olla välittämättä yhtä aikaa. Jos ei voisi rakastaa todella paljon, niin ei maailma silloinkaan hieno paikka olisi, vaikka mustasukkaisuutta ei sitten ehkä olisikaan olemassa.

Sairaalloinen mustasukkaisuus on asia erikseen, mutta varmasti jokaiseen parisuhteeseen kuuluu välillä normaaleja mustasukkaisuuden tunteita. Olen tajunnut, että se ei ole häpeällistä ja tunnetta ei tarvitse piilottaa tai naamioida. Vaistomainen reaktiohan on piilottaa koko nolo tunne. Mutta se nyt ei ainakaan auta mitään. Se vain lisää epäluottamusta puolin ja toisin.

Jos mustasukkaisuus iskee, juuri silloin on tärkeintä puhua niistä aidoista tunteista mustankipeyden takana. Juuri silloin on tärkeää miettiä yhdessä onko molempien tarpeet saaneet täyttyä vai ovatko ne jääneet liian vähäiselle huomiolle kaikkien muiden asioiden takia? Olemmeko muistaneet pitää läheisyyttä ja keskusteluyhteyttä yllä? Olemmeko avoimia? Ovatko jotkin asiat tabuja? Pystymmekö puhumaan kaikista tunteistamme, peloista ja huolistakin?

Varmasti mustasukkaisuuteen on joskus syytä, mutta uskon, että aina siihen ei sinällään ole isompaa syytä. Se kertoo, että nyt on aika kuunnella toinen toista. Keskustella siitä, missä mennään, mitä ajattelet? Ripustautuminen ei auta mitään. Toista ei voi sitoa. Mutta toinen toisensa voi oppia tuntemaan hyvin. Voi luottaa toiseen ja antaa toiselle tilaa, mutta samalla myös tuoda omat tarpeensa ja haavoittuvaisuutensa julki toiselle. Kun rakastaa, ei halua tahallaan satuttaa toista. Jokainen meistä tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Kuitenkin yhtä lailla tarvitaan myös aikaa ja tilaa läheisyydelle parisuhteessa. Se meinaa aina joskus unohtua arjen tiimellyksessä.

Mustankipeyteen on lääke. Se on puhuminen. Sen avulla kipu ja musta saadaan pois ja tilalle saadaan läheisyys ja maailman kaikki värit. On siinä mustakin mukana, mutta vain yhtenä värinä kaikkien muiden värien joukossa. Ja kannattaa muistaa, että on erityisen hienoa, kun uskaltaa puhua mustastakin. Se on suurinta luottamusta. Ettei tarvitse piilottaa mitään väriä elämästään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.